perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Minä lupaan

En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia. Tänä vuonna on kuitenkin kirkastunut moni asia niin ammatillisesti kuin muutenkin, joten ehkä nyt olisi niiden aika. Ehkä.

Minä lupaan aloittaa lomani huomenna kello 15. Lupaan lomailla, enkä ajattele töitä. En tee töitä. En lue töitä enkä kirjoita töitä. Kieltäydyn näkemästä töistä unia ja suunnittelemasta mitään.

Kun palaan töihin, lupaan heittäytyä täydellä sydämellä valmistelemaan Pirkkalan kevään kirjallisuustapahtumaa, Vinkkiviikkoja. Lupaan ilmoittaa ajoissa kutsutuille kirjailijoille vierailupäivät ja soittaa kouluille, mikä aika sopisi vinkkauskoulutuksen pitämiseen. Lupaan lukea videokameran ohjeet melkein kokonaan läpi ja ottaa selvää, mihin tiedostoon videot tallennetaan. Lupaan pönkiä esiin ulkoisen kovalevyn, joka matkustaa maailmalla. Lupaan myös miettiä syksyn mahdollista toista showta ja lupaan olla pettymättä, jos se ei toteudukaan. Lupaan aloittaa kakkosluokkalaisten vinkkaukset, joihin olen jo valmistautunut, ja hoitaa syksyn pari rästiä pois.

Lupaan jatkaa asiakastyössä iloisena ja tehdä parhaani.

Lupaan perehtyä paremmin naisviihteseen ja ottaa selvää sotakirjallisuuden must-read -listasta. Hämmästytän itseni huomaamalla, kuinka jatkuvasti tekee mieli perehtyä uudenlaiseen genrekirjallisuuteen. Eräkirjallisuus vielä kavahduttaa, mutta jos ensin olen lukenut ihmisten ampumisesta, kestän ehkä jäniksenkin. Verisukulainen kieltäytyi aikoinaan asettamasta hiirenloukkua kotiinsa, vaikka kävi samalla armeijaa. "Ihmiset ovat pahoja, hiiret viattomia", kuului perustelu.

Lupaan pysyä naiivina ja uskoa kirjallisuuden merkitykseen. Lupaan muistaa, kuinka minulla, ajatuksillani ja teoillani on vaikutusta, vaikkei se välillä siltä tunnukaan. Lupaan levittää sivistystä ja lukemisen iloa, tehdä kirjastosta kivan ja turvallisen paikan lapsille ja nuorille. Tehdä rohkeita ja typeriäkin asioita, koska vain itsensä likoon pistämällä voi saavuttaa jotain. Edes hyvän mielen itselleen, varmuuden hyvin tehdystä työstä ja siitä, että on yrittänyt parhaansa. Uskoa hyvyyteen, vaikka muiden mielestä se ehkä onkin naurettavaa. Puolustaa ystäviä.

Lupaan kirjoittaa enemmän ja lukea enemmän. Ajatellakin ehkä vähän enemmän. Ihan hiljaa, pieniä ajatuksia. Jos ensi vuoden jälkeen tietäisin vähän enemmän, osaisin sanoa vähän kauniimmin, ehdottaa rauhallisemmin ja odottaa. Ei kaikkea heti. Vähitellen, pala kerrallaan. Eikä tarvitsisi saada kaikkea, vaan osakin jo riittäisi - ei ahmaista nielaisten vaan nuolaista varoen. Niin minustakin riittää pidempään.

Mitä sinä lupaat?

sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007

Oksymoron

Minä rakastan oksymoron-sanaa. Luultavasti siksi, että olen itse sellainen.

Siivoton kirjastonhoitaja. Järjestelmällisyyden asiantuntija, joka elää läävässä. Organisoinnin ammattilainen, joka ei kykene kiinnittämään huomiota järjestykseen. Minua varten yliopiston olisi pitänyt järjestää kurssi siivoustyön perusteista.

Puolustukseksi sanottakoon, että olen aina ollut tällainen. Lapsuudessa huoneeni lattiaa tai seiniä ei erottanut kaiken tauhkan alta, ja opiskeluaikana eräs ihana mies, jonka kanssa seurustelin, sanoi minulle: "Olet sotkuisin nainen, jonka koskaan olen tavannut." Se oli aika hyvin mieheltä, joka eli kaverinsa kanssa kämpässä, jonka rinnalla pullonpalautusautomaattikin kalpenisi. Meni aika pitkään ennen kuin ymmärsin lauseen kritiikiksi.

Kirjastossakin huomaan, kuinka kiinnitän luvattoman vähän huomiota siisteyteen, kauneuteen ja viihtyisyyteen. En ole tippaakaan sisustaja, en huomioi ympäristöäni normaalisti juuri mitenkään. Sekasotku ei haittaa minua pätkääkään. Koska kuulun hyvin pieneen vähemmistöön, joudun taistelemaan tämän piirteen kanssa työssäni varsin usein. Onneksi meillä on töissä visuaalisempia ja kauneustajullisempia ihmisiä kuin minä! Heidän työlleen kohotan glögilasin.

Ehkä ymmärrätte järkytykseni, kun löysin itseni tänään vessasta pesemästä hanaa *hammasharjalla*. Kiitos Hanna-ystävälle vinkistä! Puhdasta tuli, mutta järkytyksestä toipumiseen menee ainakin vuosi.

Kirjaston ovet on suljettu, siivous tehty. Nyt on aika tilata pizza, maata sohvalla ja kurkistaa välillä vessan hanaa, joka loistaa.

Tietty blogiani lukeva sukulainen: muistakin ihailla hanaa huomenna :)!

Huomenna kaikki on toisin. Toivottavasti jokainen suomalainen saa lahjaksi ainakin yhden kirjan - etenkin kaikki te, rakkaat lukijat.

maanantaina, joulukuuta 17, 2007

Viime hetken vinkit

Kiitos kaikille keskustelijoille viime postauksen tiimoilta! Olen epäillyt, että syytökset alan hiljaisuudesta ja mielipiteettömyydestä ovat osittain harhaa, ja tässä tuli perusteita epäilyilleni.

Joulurauha tuntuu olevan vielä kovin kaukana. Luokat juoksevat hysteerisesti kokeiden ja joulujuhlaharjoitusten välissä palauttamassa kirjojaan, kaupat tursuavat ihmisiä, hyllyt pullistelevat ihmisten tehtyä joulusiivoa ja tuotua kirjansa takaisin. Tuhat byrokratia-asiaa pitää hoitaa tämän vuoden puolella, ja kustantajat lähettävät kevään ennakkotilauslistansa samaan syssyyn. Ihania kirjoja on kyllä tulossa taas.

Jos joku lukija vielä kaipaa epätoivoissaan lahjavinkkejä, heitän omalta kohdaltani muutaman ehdotuksen:

Maria Syvälän Onnen tyttö. Aikuisille, jotka muistavat lapsuutensa ilot ja kipeät asiat. Neljäsluokkalainen Kerttu kirjoittaa kirjeitä elämästään äidille, jota ei enää ole. Uskomattoman kaunista kieltä.

Lappalainen Eija - Leinonen Anne: Devoted Souls - peliromaani. Nellin elämä jakautuu Nuutin kanssa eletyn todellisuuden ja verkossa eletyn DeVo-pelin maailman välillä. Kuudesluokkalaisista yläspäin. Arvostelu täällä.

Kuronen, Kirsti: Vili Voipio zoomaa tähtiin. Nelosista kutosiin iskee Vili tosi lujaa! Kirjastossa jatkuvasti varattujen listalla. Arvostelu löytyy.

Ja tietty tämä :).

Ugh, portinvartija on suositellut.

Haluaisinpa tietää, mitä joululahjaksi suosittelette te, rakkaat lukijat?

Vaikkapa Kaura, Tuima, Kaisa, Jukka ja Kirsti. Ja muutkin! Vinkkejä??

tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Lisää luurankoja!!

Syyllisyydentuntoisena palaa blogiin lukemaan vilkasta keskusteluanne. Nyt on Luurangot portinvartijan kaapissa -kirjaa haudutettu sen verran, että uskallan sanoa jotain.

Kylmästi jätän edellisen postauksen kommentit omaan lootaansa ja anelen lukijoita opiskelemaan ne sieltä. Häikäilemättä kommentoin itse niistä joitain tässä tekstissä.

Ihan ensiksi on sanottava, että peesaan kyllä Jenniä sukupuolikysymyksissä tismalleen. Jos kirjoittaa pamfletin, jossa toistuvasti puhuu "naisista", "naisten ominaisuuksista" ja "naisille tyypillisistä luonteenpiirteistä", kyllä silloin saa kritiikkiä vanhakantaisesta sukupuolinäkökulmasta. Eikä "feministisissä teorioissa" 1970-luvun jälkeen olla essentialistisesti määritelty naisia empaattisemmaksi sukupuoleksi. Monessa kohdassa naisvaltainen ala määrittyy ongelmalliseksi siksi, että se on naisvaltainen - miksi sitä muuten korostettaisiin?

Jäin myös miettimään "portinvartijan" vallankäytön vaarallisuutta. Onko se vaarallista siksi, että valta onkin nyt naisilla? Tismalleen samaa mieltä olen Poroilan kanssa siitä, että kyseenalaistamista ja vallan määrittelyä kyllä tarvitaan. Foucaultia siteeraten uskon kuitenkin, että valta on - paitsi sortavaa - myös tuottavaa. Me kaikki tuotamme valtaa eläessämme, ollessamme ja määritellessämme itseämme ja toisia. Ja Toisia. Entisaikainen ulkoinen valta on siirtynyt sisäistetyksi, säännöt pinnan alle ja itsekriittisyys sekä -tutkistelu korvaa suuren osan esivallasta. Kuulostaako tutulta sekä ennakkosensorin että alaansa tutkailevan kirjastonhoitajan toiminnalta? Uskoisin lisäksi, että vallankäyttö ja sen pohtiminen on itsestäänselvyys suurelle osalle kirjastonhoitajia. Itse asiassa olin hyvin yllättynyt, että Poroila pitää tätä vaikeana tai hiljennettynä asiana??

Nautin kirjan paikantamisesta ts. sijoittamisesta aikaan ja paikkaan - meidän suomalaiseen 2000-luvun yhteiskuntaamme. Mukana on paljon yhteiskunnallista ja poliittista historiaa, joka antaa meille hiukan armoa. Entinen poliittinen ja yhteiskunnallinen sensuuri tuntuu lähinnä huvittavalta, pornon pohdiskelu vetää naaman vakavaksi, kuten Poroilakin huomauttaa.

Onko kuitenkin kohtuutonta odottaa valtiosta ja kunnasta riippuvaisen laitoksen pystyvän nousemaan aikamme yhteiskunnan yläpuolelle suuressa viisaudessaan (muussakin kuin jälki-sellaisessa)? Eikö kirjaston kuulukin olla osa yhteiskuntaa, jossa se toimii? Eikö kirjasto ole tasavertainen keskustelija muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, joka sekä haastaa että puolustaa oman aikansa ideologiaa ja arvoja?

Poroilan kirjan luku Uskomukset, luokitus ja sukupuoli sai minut iloiselle mielelle. Hierarkkisen pönäköitä kirjastotyökaluja - luokitusta ja asiasanastoa - on kyseenalaistettu feministilingvistiikan ja muunkin kielestä kiinnostuneen naistutkimuksen parissa jo vuosikausia. On esim. kysytty, miten ne tuottavat normeja ja normaaliutta, miten valta muodostuu vastakohtien kautta, joissa normi on näkymätön ja siitä poikkeama näkyvä: asiasana. Heteroseksuaalisuus ei kuvaa mitään, koska se on tavallista - homoseksuaalisuus on olennainen asiasanoituksessa yms.

Eettiset periaatteet allekirjoitan periaatteessa, mutta myönnän suoraan, että lastenkirjastotyössä en niitä pilkulleen toteuta. Ehkä ajatukseni muuttuvat työvuosien myötä, mutta tällä hetkellä koen itseni voimakkaasti myös ainakin osapäiväisenä kasvattajana ja sivistäjänäkin. Tehdessäni kauhuvinkkausta Jokelan aikana, vastuu todella tuntui. Jouduin muokkaamaan kirjavalintojani, en voinut kirkkain silmin suositella tietynlaisia teoksia. Väkivaltaa ja koulukiusaamista mukana kulki, mutta huomasin puhuvani niistä eri tavalla.

Etenkin periaatteiden kolmoskohta kylmäsi: "Kirjastolla ei ole omia arvoja. Aineistonvalinnassa kirjaston ratkaisut rakentuvat yhteisössä esiintyvien arvojen pohjalta, mutta ratkaisujen tulee pysyä mahdollisimman arvoneutraaleina." (s. 86)
Kirjasto on osa yhteiskuntaa, ja sen arvojen heijastelija. Kuitenkin minusta kirjastolla pitää myös olla omat arvot, vanhakantaisuuden uhallakin. Meillä pitää olla jotain, mihin nojata - ei olla ulkopuolisten tuulten heiluteltavana. Tahallisesti ymmärrän Poroilan tekstin liiankin (??) kirjaimellisesti, mutta kyseenalaistan koko arvoneutraaliuden idean. Mitä neutraalimpia yritämme olla, sen syvemmälle piilotamme todelliset arvomme ja ideologiamme. Ja kääntäen: mitä enemmän keskustelemme, puhumme ja arvioimme julkisesti, sen läpinäkyvämpää ja kritiikille avoimempaa toimintamme on. Objektiivisuuden tavoittelua parempi on ilmaista omat lähtökohtansa puheelleen, minkä jälkeen kuulijat voivat arvioida niitä.

Jounin esittämä kotimaisen kirjallisuuden puolustuspuhe hätkähdyttää aina totuudellisuudellaan. Mutta mitä sitten, kun asiakkaat pyytävät niitä dekkareita? Tai sitä pornoa? Pitäisikö perustaa kustantamo kotimaiselle vähälevikkiselle pornolle vai heittäytyä ilottelemaan sinne, missä asiakkaatkin ovat :)?

Seksiä en osaa kavahtaa Jennin tavoin minäkään, ehkä ammattinimikkeestäni johtuen. Suurin kiinnostus ja suorimmat kysymykset aiheesta löytyy varmasti lasten puolelta.

Taidanpa heittää vinkin kirjastot.fi -palstalle, jospa joku haluaisi puhua jotain ääneenkin - vaikka täällä?

perjantaina, marraskuuta 23, 2007

Kirjasto ilman miestä on kuin...

Olenko ainoa, jota Hesarin porno-kirjasto -juttu on ravisuttanut? (Linkin juttu on lyhennelmä.) Kysehän on siis Heikki Poroilan kirjoittamasta pamfletista Luurangot portinvartijan kaapissa - tai oikeastaan Helsingin Sanomien siitä kirjoittamasta arvostelusta sekä sitä seuranneesta verkkokeskustelusta.

Työpaikallani juttu on herättänyt keskustelua hyvinkin paljon, ja asian sekä populistista että teoreettista puolta on tullut käsiteltyä.

Ärsyttävä otsikointi ja harhaanjohtava juttu suututtavat. Jos olisin mies, hermostuisin vielä lisää. Miksi miesten haluama matsku olisi pornoa ja väkivaltaa?? Sellainenko on Mies? Itse en tunnistanut itseäni Hesarin jutun naislukijan kuvasta. Määräytyykö tietynlainen kirjallisuudenkulutus geneettisesti? Kenelle kuuluu Mika Waltari tai R.L. Stine, kenen musiikkia kuuntelet laittaessasi Bachin tai Nightwishin soimaan? Auttaisiko se mieskään kirjastossa, jos se lukisi runoja tai satukirjoja lapsille? Pitäisikö kirjastoille löytää Miehen Malli?

Koska uskon maailman olevan vakaasti sukupuolittunut, pidän asian miettimistä hyvin tärkeänä. Samalla kuitenkin uskon, että biologia ei määrää edes sukupuolta - saati sitten lukutottumuksia. Valta ja vallankäyttö on läsnä tekstissä, kirjallisuudessa ja kielessä sisäänrakennettuna, ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kirjallisuustiede ja filosofia ovat ottaneet sen tutkimuskohteekseen jo herramunjee vuosia sitten. Sitä vastoin vallan siirto käytäntöön on pelottavaa, ja sen mukana tulee myös vastuu.

Ainakin minä lastenkirjastonhoitajana olen tuntenut sen vastuun koko ammattiurani ajan. Itse asiassa olen ollut sukupuoli- ja valtafriikki jo ensimmäisestä opiskelupäivästä alkaen. Ehkä siksi minua ei pelota myöntää teoreettisen puolen tärkeyttä ja kyseenalaistaa (myös omaa)käytäntöä.

Moneen kertaan on tullut todetuksi, kuinka kirjastoilla ei ole rahaa hankkia kaikkea. Minä olen opiskellut useita vuosia saavuttaakseni sen ammattitaidon, jonka avulla luovitaan jokapäiväisessä työssä. Käytännössä olen oppinut huomattavasti lisää ja hukannut osan ihanteistani. Kirjastoista pitää löytyä kirjallisuutta, jota asiakkaat lukevat. Minusta sieltä pitää löytyä myös vähälevikkistä kirjallisuutta, koska kirjasto on kulttuurilaitos, jolla on osaltaan myös sivistävä tehtävä. Näistä syntyy yhteensä kokoelma, jota ei tarvitse hävetä itsen eikä asiakkaiden silmissä!

Kirjastosta ei kuitenkaan tarvitse löytyä kaikkea - ei ainakaan yhdestä kirjastosta. Kirjastoverkon tasolla "kaiken" pitää kuitenkin olla saatavissa. Lainausmerkit siksi, että osa aineistosta asettaa itse itsensä tarjonnan ulkopuolelle joko hankinnan vaikeuden tai tason järisyttävän surkeuden (huom! objektiivinen mielipide, eh) vuoksi. Näistäkin kuitenkin suuri osa hankitaan asiakkaiden niin halutessa.

Kirjastoalalla "Porno kirjastoihin" on kulunut ikuisuusaihe, jota heitetään opiskelijoille eteen kokoelmakursseilla, ja harmittaa Poroilan tekstin latistaminen sellaiseksi. Eettiset säännöt, moraalikoodit, sananvapaus ja ammattilaisen vastuu - niissä olisi jutun aihetta ihan oikeasti.

sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007

MÖRKÖ!!!

Kauhu hivuttaa otteensa myös henkilökohtaiseen elämääni.

Meille nimittäin saapui tänään Mörkö. Se asuu sohvan alla, ja murisee joskus hiljaa. Se on musta ja karvainen, sillä on hirmuiset kynnet ja terävät hampaat. Mörkö syö lihaa sen eri muodoissa, ja vaanii meitä öisin näyttäen...

...tältä!


Mörön oikeat mittasuhteet näkyvät paremmin tässä:


Se on pieni.

Ammatti-identiteettini löytyy vähitellen. Kissa ja neulepuikot omistan, nutturassa on vielä tekemistä. Hyssyttelysormi on kunnossa.

torstaina, marraskuuta 15, 2007

Antitäti kopsahtaa...

Onpas ollut viikko! Vaikka kirjasto harvemmin käsitetään hektiseksi ja stressaavaksi paikaksi, voi oikeilla valinnoilla siihenkin päästä.

Iltavuoro perjantaina, lauantaitöitä, sunnuntaikoomaa ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Normaalit tilaukset, luetteloinnit, hiukan kehuja ja pari periaatteellista keskustelua eri ihmisten kanssa. Tulevaisuudenmietteitä, arkea. Haaveilua työporukassa oikeasti vuorovaikutteisesta kirjaston sivustosta, joka kyllä jää haaveeksi. Reunaehdot eivät täyty - raha, asiantuntemus, halukkuus, aika... Tiedätte kyllä.

Tiistaina kauhuvinkkaus Hyrsingin ihanalla pikkukoululla, jossa fiilistä löytyi jälleen. Englanninkielisten nuortenkirjojen luettelointia - pohjat Library of Congressista ja sitten epätoivoa omasta takaa.

Keskiviikkona Kirjatti-kissan 10-vuotissynttärit Tampereella, jotka oli ihan mahtavat! Kiitos vielä kerran järjestäjille!! Kauhuvinkkasin siellä yllätysohjelmana pienen hetken, ja huomasin taas hikoilevani kauhusta - aikuisille on niin vaikea puhua mitään.

Tänään ensimmäinen kauhuvinkkaus yläkoululaisille, joiden ryhmä oli paras. Hiljaisuutta, kiinteästi seuraavia ilmeitä ja inhon irvistyksiä oikeissa kohdissa. Hiukan rankemmanpuoleista oli materiaali, mutta hyvän maun rajoja en opettajan mukaan ylittänyt. Onneksi. Viime viikon tapahtumien jälkeen sanansa saa valita vähän tarkemmin, ja muutama kirja putosi vinkkiohjelmasta pois.

Tiskivuoro ja maanista kirjojen viemistä rekkariin, jotta uutuudet pääsee hyllyyn. Terveiset BTJ:ltä ja tähän vakuutus Tuomaalle, että nimi on taivutettu harvinaisen kauniisti :).

Huomenna vietän päivän shopaten lankaa maanisesti käsityömessuilla. Villa auttaa aina.

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Kun lapsesi tulee kirjastoon...

...häntä vastassa on hiljaisuutta, rauhaa, sivistystä ja...
...ammattitaitoinen henkilökunta!!

Saanko esitellä: lastenkirjastonhoitaja Reetta Kalmo



Hän ottaa pienokaisenne hellään huomaansa, ja vastaa heidän kaikkiin pyyntöihinsä.
Palveluhenkinen asenne on tärkeää kirjastotyössä!



















Lastenkirjastotyössä tulevat tutuksi erilaiset suositut lemmikkieläimet, joita piltit suorastaan rrrrakastavat. Kuten myös Reetta omaa lemmikkiään, joka nautti aamuliikunnastaan kirjaston keittiössä.
Draamallinen lahjakkuus on hyvä avu kirjastotyössä. Monenlaisia käsinukkeja ja pehmoeläimiä voi käyttää elävöittämään esityksiä. Kirjatin 10-vuotisjuhlien kunniaksi Reetta antaa kisulle pienen pusun.

HAAARRRGGHHH!!! Öhöm, hups...

Juttua tehdessä ei vahingoitettu käsinukkeja, kirjastonhoitajia eikä koululaisia.
Vinkkaus meni kohtuuhyvin. Serverihuoneessa seisoessani tunsin itseni hiukan oudoksi, mutta kun pääsin raapimaan kynsilläni ovea, raottamaan sitä hitaasti, työntämään yhden käden hitaasti ulos.... ja LÄVÄYTTÄMÄÄN sen auki, olin jo omassa elementissäni.
Vähän liikaa asiaa liian lyhyessä ajassa, liian pienessä tilassa. Toivottavasti kokemus oli kuitenkin lopulta innoittava. Mulle oli ainakin!
PS. Poistan todennäköisesti viimeisen kuvan aika pian, sillä kissa säälittää. Siirrän sen Facebookiin, josta huomiseen mennessä pitäisi löytyä myös muutama lisäkuva kauhuvinkkarista.

torstaina, marraskuuta 01, 2007

Yksin kotona

Pakko kirjoittaa, jotta saisin edes jonkinlaisen kontaktin ihmiskunnan parempaan puoleen.

Istun yksin kotona, vietän lukupäivää ja valmistaudun huomenna alkavaan kauhuvinkkauskiertueeseen. Pelottaa. Olen selannut läpi seitsemän kammottavaa kirjaa, kirjoittanut niistä osuvat vinkkaukset, tulostanut ne ja etsinyt hartaudella sopivan lukukohdan. Kirjat ovat kamalia. Kolme pahaa vielä jäljellä.

Toivon totisesti, että olen arvioinut oikein kuudesluokkalaisten kauhunsietokyvyn! Sen yli- tai aliarvoiminen johtavat molemmat kaaokseen.

Check-list:
* velhonhattu (saatu kylkiäisenä, kun ostin kaksi jättimäistä karkkipussia, jotka söin jo)
* viitta (työkaveri lainasi - don't ask...)
* luomiväripaletti pinkistä mustelmanviolettiin (työkaveri)
* musta rajauskynä, jolla harjoiteltu punk-meikkiä vuosina 1989-93 ja toissapäivänä (oma)
* kynttilöitä (etsittävä kaapin pohjalta)
* päiväpeitto kakrujen istuma-alustaksi. Luokka laitetaan tiiviisti istumaan lattialle käsikirjaston perimmäiseen huoneeseen, jossa on pimeää (etsittävä eri kaapin pohjalta - siis se peitto. Pimeä tulee kirjaston puolesta.)
* Tarkista, saako serverihuoneen oven auki sisäpuolelta?
Vetäydyn sinne odottamaan luokkaa, ja ilmiinnyn vasta kaikkien istuessa paikallaan.

Nopea äänestys: Tulenko ulos hiipimällä vai läväyttämällä? Kumpi on pelottavampaa?

Hui, jännittää. Pitäkää karvaisia käpäliänne ristissä mun puolesta!

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Pirkkala 2.0

Pirkkalan kirjastokin löytyy nyt Facebookista. Ollaan kavereita! Hämeenlinnan kanssa ollaan jo.

Sivuilta löytyy yhteystiedot, tapahtumakalenteria täytellään parhaillaan ja joitain kirja-arvostelujakin on jo tarjolla. Lisää, kunhan vastuuhenkilö (minä) ehtii tutustua kaikkeen.

Ammattilaiskäyttäjiltä kysyisin, mikä ero on olla Naamakirjassa henkilönä ja ryhmänä? Olisiko "group" kirjastolle parempi olotila kuin yksityishenkilö?

Edellisestä postauksesta löytyy mainiota keskustelua niin kirjastoammattilaisten kuin asiakkaidenkin toimesta! Kiitos - sitä saa jatkaa :).

Ja onnea Laura Lumikolle palkinnosta.

Edit: Nyt me ollaan ryhmä(kin). Tervetuloa liittymään meihin!

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Tohtori Jekyll ja rouva Hyde

Tulin juuri mielenkiintoisesta koulutuspäivästä hyvin sekavissa tunnelmissa.

Turvallinen kirjastotyö näyttäytyi hyvin erilaisessa valossa pääkaupunkiseudun hektisyydessä ja markkinahenkisyydessä. Asiakkaat ovat kuninkaita, sen vielä ymmärrän, mutta pelkkää suositun aineiston välittäjädiilerin osaa en kirjastolle suostu ottamaan. Ja että kilpailemme kirjakauppojen kanssa??? Minä olen aina uskonut, että molemmille on tarvetta ja tilaus, mutta kirjaston rooliin kuuluu paljon muutakin.

Hyviä ideoita koulutuksessa tuli, ja niitä soveltamalla voin jopa luvata *yrittää* luopua jostain 1980-luvun alun kuvakirjasta :).

Tietysti aineistopolitiikka on erilaista pirkanmaalaisen puolimaalaisen kunnan pääkirjastossa ja vaikkapa pääkaupunkiseudulla ostoskeskuksessa sijaitsevassa sivupisteessä. Minun on silti vaikeaa ajatella, että jokaisen yli 10 vuotta vanhan kirjan säilyttämiselle kirjastossa pitää olla erityinen *syy*. Tai että lähes kaikki vuoden aikana nollalainattua kirjaa voi poistaa.

Kuljetussysteemi auttaa tietysti. Kirjan voi saada itselleen, koska se on jossain seutukunnan kirjastossa. Sitä varten pitää kuitenkin tietää, mitä etsii. Pitää osata etsiä se netistä ja varata se. Pitää omata tunnukset varaamista varten. Pitää maksaa kuljetus/varausmaksu.

Suurin osa kirjastonkäyttäjistä tulee tyytyväisiksi tällä palvelulla. Jäin kuitenkin miettimään heitä, jotka käyttävät kirjastoa toisin. Vaikkapa niitä, joille kirjastossakäynti on elämys. Harhailua, hyllyjen selailua, takatekstien lukemista. Jonkun kirjailijan koko monikymmenvuotisen tuotannon ihmettelyä. Laaja ja syvä kokoelma mahdollistaa laajan ja syvän sivistyksen. Asiakkalle aukeaa mahdollisuus tehdä löytöjä, törmätä vähän vanhempaankin materiaaliin ja vaikkapa selailla runohyllystä hiukan rähjäisiäkin ajatusaarteita.

Ymmärrän jatkuvan tilanpuutteen ja lainaustilastojen laskusta aiheutuvan paineen. Kuitenkin minun kirjastoni on paikka, jossa tietyillä teoksilla on arvo sinänsä, vakituinen osoite hyllyssä trendikkään vuokrasuhteen sijasta.

Aika pitkä aika sitten kansa riemuitsi, kun saatiin käyttöön avoimet kokoelmat. Sitä ennen kirjaston kirjat olivat antitätien takana, ja niitä sai käteensä vain erityisesti tiettyä nidettä pyytämällä.

Ovatko avoimet kokoelmat nyt katomassa? Suljetaanko kokoelmat tietokoneiden näyttöjen taakse, josta rakkaansa löytää vain varaamalla, kuljettamalla ja maksamalla? Eikö enää ole sijaa ensisilmäyksille, ihastukselle ja paksulle sivistykselle?

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Jos olet turkulainen ja omistat suurennuslasin...

...olet jo varmasti huomannut, kuinka Antitäti on päässyt Turun Sanomiin!

Tärkeän ystäväni tesktiviesti määrittelee asian tyhjentävästi: "Teema-liite s.3 alareuna", ja siellähän se oli. Juttu kertoo lukupiireistä.

Se-minkä-nimeä-ei-saa-mainita on mennyt toivottavasti tänään painoon. Samastun liikaa.

Ehkä siksi oloni on ollut tänään vähän jyrätty.

perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Huutokilpailu

Vähänkin laajemman kunnan kirjastoihmiset tietävät, kuinka vaikeaa on olla tasapuolinen. Kirjasto on aina lähempänä jotain ja kauempana jostain.

Pirkkalan tilanne on periaatteessa hyvä: jokaiselle koululle pystytään tarjoamaan kirjastopalveluja hyvin ja suhteellisen pienellä kulkemisella. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tapahtumat, esitykset ja opetukset. Helposti kylän keskellä olevalle koululle tulee tarjonneeksi ekstraa, koska se nyt vain on siinä. Koululaisten kuljettaminen on vaikeaa sekä rahallisesti että kasvatustieteellisesti että logistisesti, ja esiintyjät saavat palkkionsa keikkamäärän perusteella. Mikä on tietysti oikein. Harvoin kuitenkin on rahaa järjestää viittä eri esiintymistä.

Koska syyslomalla oppilaat lomailevat ja lasten-ja nuortenkirjastonhoitajalla on tylsää, päätin elävöittää työtäni järjestämällä huutokilpailun kauhukirjavinkkauksesta.

Kun opettajat maanantaina saapuvat töihin, heidän postilaatikossaan odottaa kutsu:

"Tarjoan kauhuaiheista kirjavinkkaustuntia kymmenelle luokalle - 3 yläkoulun ja 7 alakoulun puolelta. Vinkkaukset buukkaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja yksi opettaja saa ilmoittaa vain yhden luokan.
Muistutan vielä, että kyseessä on teemavinkkaus kauhukirjoista, joten pelokkaat luokat tai arat opettajat älkööt vaivautuko..."

Katsotaan, innostuvatko opettajat - ja pääsenkö kulkemaan Hitchhikerin jalanjäljissä Kauhujen koululle.

Edit: Tunnin päästä ensimmäinen pyyntö kolahti postiluukkuun. Aika hyvin syyslomaperjantaina :)...

maanantaina, lokakuuta 15, 2007

keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

978-951-692-676-9

Siinä se nyt on. Mun ISBN.

978-951-692-676-9

Eikö olekin kaunis? Jotenkin niin tasapainoisen harmoninen, 13-numeroisessa koodissaan täydellinen lajinsa edustaja. Sisältää kaiken informaation, jonka maailma on siihen saanut uutettua. Sanoinko jo, että se on niin kaunis?

Tatuoin sen ehkä otsaani joululahjaksi itselleni.

Takakansitekstin sain tänään sähköpostiini:

"Vampyyrit, haamut ja hirviöt valloittavat maailman kirja kerrallaan! Reetta Sainen teos esittelee laajan valikoiman nuorille lukijoille sopivia, kutkuttavan kammottavia kirjoja. Mukana on myös tiedon nälkää tyydyttäviä kirjailijaesittelyjä sekä lukuhimoiselle laaditut luettelot eri ikäisille soveltuvista teoksista.

Lasten ja nuorten kauhukirjat on hyödyllinen opus niin kirjastoalan ammattilaiselle kuin jokaiselle sopivasti pelottavaa luettavaa etsivälle nuorellekin."

tiistaina, lokakuuta 09, 2007

Messumaiskuttelua

Vasta nyt olen sen verran toennut Turun kirjamessujen mahtavuudesta, että maltan istua alas postaamaan. Eilinen meni ihan huuruissa.

Turun messuthan ovat ne oikeat, alkuperäiset ja parhaat. Kaupallisuutta ja kirjamyyntihysteriaa löytyy - niin kuin ehkä pitääkin, jotta messut voivat elää edelleen, mutta kuitenkin fiilis on lämmin, kulttuuripainotteinen, paikallisuutta arvostava ja ihis. Asiaan ei tietysti vaikuta se, että hurjat opiskeluvuoteni vietin siellä Turussa ja nautiskelin messuista joka vuosi.

Jos messuamaan menee vain yhdeksi päiväksi, menee homma hysteeriseksi ryntäilyksi ja pää kenossa antikoiden hyllyjen selaamiseksi. Koska perjantaina oli mukana kirjastoasiaakin, pääsin livahtamaan kaupunkiin jo silloin.

Lyhyesti ihmisiä, joita kannattaa kuunnella ja asioita, joita seurata:
Oulun kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoi kirjaston projektista, jossa keskityttiin kaunokirjallisuuden esittelyyn ja tarjoamiseen asiakkaille. Keinoina olivat mm. yleisötilaisuudet, kirjojen ja kirjailijoiden esittely, lukuvihjeet verkossa ja henkilökunnan kouluttaminen. Hyvä idea oli yhteistyökumppani: yliopisto, opiskelijat, tutkijat jne.

Juha Herkmanin pohdinnat kriittisestä mediasta ja mediapedagogiikan painottamisesta mediadidaktiikan ohella saa itselleen kirjastosta tai kirjakaupasta. Samoin mainion runoanalyysioppaan, jota voisin suositella kaikille äidinkielenopettajille ja runofaneille.

Kustantaja esitteli klassikoita ja mainitsi myös erään nimeltä mainitsemattoman henkilön tekemän kauhukirjalistan. Joka on kustannustoimittajalla. Josta odotetaan kommentteja nimeltämainitsemattoman toimesta. Mielenkiintoisia kirjoja mm. Mangasta - kannattaa tsekata!

Kirjallisuuden verkkopalvelu on Turun kaupunginkirjaston kehittelemä projekti, josta lisätietoa saa vaikkapa täältä. Ammattilaisten lisäksi teoksia kuvailisivat myös asiakkaat, ja mukaan tulisi myös kommentointimahdollisuus, arvostelumahkut sekä linkit vaikkapa kirjasta tehtyihin arvosteluihin ja tietoihin kirjailijasta. Toteutuessaan kuulostaa todella rankemman luokan työkalulta kirjastoammattilaisille ja taivaalta kirjallisuusharrastajalle.

Lasten- ja nuortenkirjailijoiden seminaari Ragnarökistä routahalliin oli mainio! Jukka Laajarinne, Sari Peltomäki, Paula Havaste ja Ilkka Auer keskustelivat Anu Holopaisen johdolla siitä, miten myytit, sadut ja tarut vaikuttavat moderniin tarinankerrontaan. Monia ajatuksia syntyi ja osa jäi elämäänkin. Illalla väittelin tuttujen kanssa uusien myyttien syntymisestä. Havaste ehdotti uudeksi synnytyksessä olevaksi myytiksi vahvan naisen, "positiivisen Lilithin"-myyttiä. Toivon näin olevan. Itselleni tuli mieleen ainaisen edistyksen myytin sortuminen ja luonto-iskee-takaisin -myytin nousu. Kuka tietää...

Eikä saa unohtaa Kirsti Ellilän ja Tuija Lehtisen napakkaa haastattelua, johon haastattelija ei koskaan ilmestynyt. Onneksi. Viihdettä kartoittava ja samalla sitä luova keskustelu näiden naisten kesken oli varmasti suunniteltua haastattelua parempi!

Ennen kaikkea iloitsin siitä, että tunnen ja tiedän niin paljon hienoja ihmisiä :). Kolme vuotta olen ollut töissä, ja messuilla sain jutella monien tuttujen kanssa. Kirjailijoita, kirjastoihmisiä, opiskelukavereita... Kiitos teille kaikille.

Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Devoted Souls lähtee luettavaksi heti ensi tilassa. Ja Korhosen Rikun kirjasta tehtävää teatteria pitää päästä katsomaan.

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Mietteitä Vammalasta

Oletteko tienneet, että Vammala on iso paikka?

Itse asiassa se on jättimäinen. Kun pahaa-aavistamaton turisti posottaa linja-autolla keskustaan ja lähtee kahden kassin kanssa etsimään Varilan koulua, voi varautua hikiseen urakkaan. Onneksi palkinto oli sen mukainen - SM-kisat kirjavinkkauksesta!

Osallistujia oli kolme, ja onneksi en ollut tuomaristossa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin voi vinkata. Ja aina ihailen ammattilaisia, jotka uskaltavat ottaa haastavia kirjoja vinkattavakseen! On helppo myydä jo valmiiksi myytyä, mutta oudon ja kummallisen esittäminen on jo vaikeampaa. Draamavinkkaus on yleisölle nautittavaa katsottavaa: rooliasut, harjoitellut replat ja äänenkäyttö ovat ihan ammattilaistasoa. Lopulta sitä kuitenkin itse päätyy johonkin koululuokkaan "nainen ja kirja"-periaatteella, joten arvostan kovasti perinteistäkin vinkkausta.

Voittajaksi tänä vuonna kruunattiin Katri Laine Vammalasta!! Onnea!!

Seminaari oli antoisa, mutta siitä voisikin kirjoittaa romaanin. En kirjoita. Mainitsen vain, että Niina Hakalahden vetämä työpaja herätti innostuksen sanataiteeseen ja himon kirjoittamiseen. Jälleen kerran, huoh. Monistetut runot ja mielikuvat ovat seuranneet tiiviisti kannoilla siitä asti.

Antitäti's Lonely Planet-osuus: Vammalassa on pieni ja ihana lankakauppa. Vammalan Seurahuoneella on kylmä. Ota kaveri mukaan - tai neulo villasukat etukäteen.

Vinkkaritapaamisessa seuraavana aamuna istuin ja nautin. Ammattilaisten kokemukset ja ideat ovat niin kaksijakoisia vaikutuksiltaan. Niistä syntyvät omat ajatukset, innostus ja meininki on korvaamatonta. Toisaalla kalvaa oma riittämättömyys ja ehtimättömyys. On vaikea nousta oman keskinkertaisuuden yläpuolelle ja päättää, että minä teen tyylilläni. En suurta, en hienoa, en niin kovin luovaakaan aina. Minä olen vinkkareitten kaurapuuroa, joka takaa sen, että jokainen koululainen saa ravitsevan annoksen, jolla jaksaa eteenpäin. Jokainen vuosi opettaa jotain lisää - ehkä tänä vuonna kaurapuuroon saa jo voisilmänkin? Tai ainakin sokeria päälle.

!*!*!*!*!*!*!*!*!*!* TÄRKEÄ TIEDOTUS *!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!

Vammalassa 27.9. Armon vuonna 2007 perustettiin Suomen kirjavinkkariklubi. Jokaisella klubilla on presidenttinsä ja me valitsimme Roald Dahlin kunniaksi klubillemme Dresepentin. Ensimmäiseksi dresipentiksi valittiin yksimielisesti Pirkko Ilmanen.

Klubimme ideana on toimia lähinnä postituslistana;kiperän paikan tullen on ihmisiä, joilta kysyä apua, neuvoja ja tukea. Toki yritämme muutaman kerran vuodessa tavata livenäkin. Liittykää klubiin ja viekää sanomaa eteenpäin. Ketään ei velvoiteta mihinkään, listalla saa roikkua vaikka hiljaisena kuuntelijana.

Klubin jäseneksi pääsee ilmoittamalla s-postiosoitteensa tänne: pirkko.ilmanen@espoo.fi

*******************************

Kerrankin olen sellaisen klubin jäsen, josta voi olla ylpeä! (Lisäkysymykset eivät ole sallittuja...)

Huomenna matka käykin kohti Turun kirjamessuja. Edelleen: tulkaa moikkaamaan! Mukanani on neulepuikot ja lankakerä.

maanantaina, lokakuuta 01, 2007

Bye, bye, baby goodbye

Voi riemu ja haikeus. Tuntuu ihan joplinmaiselta.

Tai tamperelaiselta: Nysse meni.

Ensimmäinen versio kauhukirjasta on nyt lentänyt kustantajalle, ja mitä tekee paatunut Antitäti? *menee nukkumaan* Kaukana ovat ne päivät, jolloin tenttiin valmistautumista juhlittiin, tenttiä juhlittiin ja tentistä selviytymistä juhlittiin. Ja tuloksia, olivatpa ne millaisia hyvänsä - ja usein olivatkin.

Huomenna tosin aion korkata tämän tai tämän. Ja joka kerta, kun kässäri palautetaan ja korjausten jälkeen palautan sen taas, saan jonkun tämäntapaisen. Vakuutus halustani viilata kirjaa täydellisyyteen asti tuli siis täydestä sydämestä.

Vammalassa oli upeaa, ja lupaan kertoa lisää Vinkkariklubista sekä sen dresipentistä, mutta nyt menen proosallisesti (eh, jotenkin tuo sana houkuttaa sittenkin kertomaan lisää kirjavinkkauksesta...) petiin. Nih.

tiistaina, syyskuuta 25, 2007

Haba!!


Ärrinmurrin antoi mulle tämän:
Kiitos! Ja habahan merkitsee sitä, että minä "effortlessly weave their way in and out of the blogosphere, leaving friendly trails and smiles, happily making new friends along the way. They don't limit their visits to only the rich and successful, but spend some time to say hello to new blogs as well. They are the ones who engage others in meaningful conversations, refusing to let it end at a mere hello - all the while fostering a sence of closeness and friendship". Ainaskin.
Tämä lähtee nyt Kaisalle ja Viiville, joiden temmellykset museoiden ja historian kanssa sekä kannustava kommentointi saavat aina hyvälle tuulelle!
Muuten kuuluu hyvää. Palkka nousee. Ja koska kaikki (anti)tädit on niin kilttejä eikä koskaan enää pyydä mitään itselleen, saadaan kunnanpukilta vielä 270 euroa joululahjaksi.
Huomenna nähdään Lasten ja nuorten kirjapäivillä Vammalassa! Ja ylihuomenna kanssa. Tulkaa moikkaamaan!

sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Hoitoala?


Kun maksaa laskuja nettipankissa ja huomaa saldon hilautuvan kohti miinusta, sitä esittää pienen toiveen.

Kunpa vaalilupaukset kävisivät toteen. Kunpa hoitoala saisi lisää palkkaa.

Hoidan kirjastoani niin kovin suurella kutsumuksella.


"Kirjastonhoitaja

Muu kuin edellisessä kohdassa tarkoitettu kirjastonhoitaja, jolla on
kelpoisuusehtojen mukainen pätevyys.
Peruspalkka
02KIR030
Kalleusluokka I 1 722,67 €
Kalleusluokka II 1 692,80 €"
(KVTS 2005-2007)

tiistaina, syyskuuta 11, 2007

maanantaina, syyskuuta 10, 2007

Lauantai-nakki

Olemme virallisesti siirtyneet syksyyn, mikä tarkoittaa kolmea asiaa.

1) Maanantaisin kirjastoon pääsee kymmenestä iltakahdeksaan. (Tervetuloa tänään klo 19-20, päivystän yksin ylhäisyydessäni Pirkkalan pääkirjastossa. Mukana saa tuoda pullaa ja lakritsia, pienetkin määrät käyvät.)

2) Satutunnit pyörähtivät käyntiin - maanantaina klo 10-10.45 pääkirjastossa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kenestäkään ei tullut verta viime maanantaina, joten katson kauden alun olleen menestyksekäs. Nuolialassa satuilemaan pääsee perjantaisin klo 10 (ei ihmisuhreja sielläkään viime viikolla), ja Toivion kirjastossa kerran kuukaudessa (alkaen 4.9) myös kymmeneltä.

3) Kirjasto on auki lauantaisin kymmenestä kolmeen.

Viime perjantai-ilta oli painiskelua henkisen kääpiöni kanssa. Koko kirjastomme henkilökunta on sitä mieltä, että lauantaivuorot ovat kivoja. "Niissä on aina oma tunnelmansa", kuulin viime viikon aikana ehkä kaksikymmentä kertaa. Juu, niin on. Kun kaikki muut ja omat tärkeät ovat vapaalla, minä olen töissä. Viisi tuntia lainaamassa, kaksi tuntia sitä ennen ottamassa pallaksesta noutoilmoituksia, asettelemassa lehtiä esille, hyllyttämässä tietokirjoja ja lastenmatskua. Etsimässä hyllyvarauksia ja juomassa kahvia. Eh eh.

Lähdin töihin ennen seitsemää, mikä on tunnettu kidutuksen muoto. Oli täydellinen syysaamu aurinkoineen ja keltaisine lehtineen. Mököttäminen kävi vaikeaksi, kun luin rauhassa bussissa hyvää kirjaa ja kävelin Tampereen keskustassa bussia odotellen pienen lenkin. Onneksi joku oli ryynännyt pysäkille, etten ihan hilpeäksi herennyt. Lisää rauhaisaa lukuaikaa toisessa bussissa.

Kirjastossa kaikki oli mainiosti, hyllytettävää sopivasti ja kaikki olennainen löytyi heti. Mutta haa! Aamun lehdet puuttuivat!! Kuten kirjastoihmiset tietävät, sanomalehtien puuttuminen on verrattavissa pienikokoisen ydinlatauksen räjäyttämiseen - paitsi että ydinpommia ihmiset piiloutuvat koteihinsa. Juuri, kun olin soittamassa valituspuhelua jakeluun, postiluukku kolahti. Lehdet. Kiitos!

Uusi lauantaiapulaisemme oli hämmästyttävän hyvin perillä kirjastomme pienistä ominaispiirteistä (kutsutaan niitä kauniisti näin...), ja lähetin moikkausviestin vanhalle apurille, joka on kokoaikaistunut. *terveisiä!* Ongelmia ei tullut yhtään.

Ovien auettua tapasin jokapäivätuttuja, jotka tuntuivat erilaisilta. Enemmän aikaa, rentoutta. Perheiden kauppakassit pursusivat herkkuja ja kirjoja löytyi hyvin. Harva lainasi mitään ryppyotsaista tai järkevää, lauantai on napostelun aikaa kirjastossakin. Kevyttä, kaunista, hyväntuulista ja murhaavan jännittävää. Muutama vakituinen lauantaikävijä piipahti, oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Vielä viimeisiä mökkiläisiä, vene nostetaan kohta teloille. Pari isompaa sotkuista asiaa, joiden selvittämiseen vapaapäivänä on hyvin aikaa molemmin puolin tiskiä. Ei hermostuta, asia kerrallaan se selviää. Unohtuneet nuket löysivät takaisin kotiinsa.

Kun suljin ovet ja hyppäsin lakritsipussin kanssa linja-autoon lukemaan, olin mielettömän hyvällä tuulella. Turhaan nilvistelin, lauantait on mukavia vuoroja. Niissä on oma tunnelmansa.

torstaina, elokuuta 30, 2007

Eikä siinä vielä kaikki!

Jos armollinen lukija vielä kaipaa lisävakuutusta lastenkirjastotyön hauskuudesta, innostavuudesta ja vaihtelevuudesta edellisen postauksen jälkeen, tässä tulee:



Otetaan käsinukke. Kirjoitetaan kanssabloggaajan kommenttilootaan viesti ja tutustutaan. Soitetaan Hervannan lastenneuvolaan. Selitetään puhelinvaihteelle, että halutaan lainata huonetta käsinuken rokottamiseen. Kuunnellaan naurua ja onnitellaan itseä, ettei saatu luuria korvaan. Selitetään neuvolan pomolle, että tarvitaan huonetta kissan rokottamiseen. Siis elottoman. Siis nuken. Sovitaan kanssabloggarin kanssa treffit. Minut tunnistaa elottomasta kissasta.

Selitetään johtajalle, että myöhästyn iltavuorosta, koska kuvaan kissaa piikitettävänä bloggarin kanssa. Selitetään uudelleen. Pakataan kissa kassiin, johon se ei mahdu, ja kävellään coolin näköisenä käsinukkea kantaen kotiin. Sitä pitää kantaa nätisti, huutavat ekaluokkalaiset koulun pihalta.

http://www.tampere.fi/kirjasto/kissa/ammneuvo.htm

Hyvä juttu tuli, Kirjatti on rokotettu ja kuulemma lääkäripelkoisten lasten kesyttäjät saivat nähdä jutun. Toivottavasti on apua. Kiitos kaikille osallistujille.

"Jokainen päivä on erilainen..."

tiistaina, elokuuta 28, 2007

Rakentava kritiikki

Olen lukenut viimeisten kolmen kuukauden aikana 146 kauhukirjaa.

Työkaverin kommentti: "Sen sinusta huomaa."

sunnuntaina, elokuuta 26, 2007

Suloinen sunnuntai

Tuntuu hassulta olla töissä sunnuntaina. Siis työpaikalla, ei töissä kirjastossa vaan töissä. Kirjastorakennuksessa. Ihana rauha, mieletön lähdekirjallisuuden aarreaitta vieressä, kahvinkeitin vain minua varten ja parempi tietokone kuin kotiräyskä. Löysin heti rennomman istuma-asennonkin (jota voin käyttää salaa huomenna, kun olen Oikeasti Töissä). Se kyllä näyttää paheelliselta, mutta rentouttaa. Eikös kaikki paheellinen?

Kirjoittelen kirjailijoiden biografioita, ja olen laiskanahkera. En siivoa kotona, en pysty karkaamaan koneelta kotitöihin enkä laita PallasProta käyntiin, etten sekoita kalenteria ja saa aikaan sakkosotkuja. (Kuten fiksu lukija huomaa, olen sen kerran tehnyt ja panikoinut neljä viikkoa asian tiimoilta.)

Mietiskelen näpytellessäni kirjallisuutta, syön jättimäisen possumunkin enkä hyllytä lasten puolen kirjoja. Anteeksi huominen aamuvuoro, Antitäti was not here. Reetta oli.

keskiviikkona, elokuuta 22, 2007

Kirjatti 10 vuotta!

Unohdin mainostaa kirjastokissan synttäreitä. Piirustuskilpailu on jo käynnissä, työt voi palauttaa lähimpään PIKI-kirjastoon tai vaikka lähettää postissa!

Lisätietoa täältä.

tiistaina, elokuuta 21, 2007

Lapsilainausta

Vuosien varrella eA (ennen Antitätiä) ja jA meille on vakiintunut ihan toimiva käytäntö. Kirkonkylän koulua palvelee oma lainauspisteensä (joka oikeasti on ihan hyvä sivukirjasto lapsille, eikä mikään "piste") - samoin Toiviossa. Nuolialan suurta ala-astetta varten on sivukirjasto, joka on jo iso. Hyrsingin koulussa käy Lempäälä-Valkeakosken kirjastoauto. Meillä pääkirjastossa käyvät sekä Naistenmatkan että Kurikankulman koulujen luokat. (Linkitykset sättäävät, joten saatte pärjätä ilman.)

Muistuttelen luokkakäyntien varaamisista joka syksy ja kevät opettajille sähköpostitse, ja tosi nopeasti ja innolla aikoja varaillaankin. Mieluiten oppilaita otetaan vastaan ennen varsinaista aukioloa, sillä se on kaikille miellyttävintä. Ei tarvitse komentaa hiljaisuutta samaan malliin eikä häiritä muita. Saan siis riehua niin paljon kuin haluan... Maanantait on pyhitetty satutunneille, muuten 8.30 -11 saa aikoja joka päivä. Useina päivinä luokkia käy yhden aamun aikana 2-3, mutta välipäiviäkin jää.

Kun kerran olen opettajan puhelimen päähän saanut, en päästä irti ennen kuin ajat on varattu koko syksyksi. Liian helposti unohtuu uuden ajan varaaminen siinä luokkahässäkässä, ja sitten myöhästymisiä tulee väkisinkin. Tällä hetkellä eskarit, ekat ja tokat saavat sakkonsa anteeksi, muut kaivavat kuvetta. Kahden-neljän viikon välein sama luokka pääsee siis päivittämään lukemisensa. Kirjastossa viihdytään iästä ja kirjastomatkan pituudesta riippuen 10 min- 45 min. Sopivasti. Joskus tulee päällekkäisiä buukkauksia ja muuta hässäkkää, mutta lebensraumia on kaikille aina riittänyt. Lippikset menee kyllä helposti sekaisin -ja välillä oppilaatkin.

Jos vain olen työpaikalla, hoidan luokan lainauksen itse. Koska hankin ja huollan ja hyllytän koko lasten ja nuorten puolen, on minulla myös aika hyvä näppituntuma siitä, mitä siellä hyllyssä piilee. Osaan hakea epämääräisemmätkin kuvailut, tiedän aika monen kaniharrastuksen tai ponirakkauden jo ulkoa. Opettajistakin alan oppia ne, joiden luokat saavat lainata myös levyjä, kunhan pitävät niistä huolen. Tai kuinka monta kirjaa ko. open luokkalaiset lainaavat per pää. Ja olen tiukkis niiden mangojen kanssa, joita ekaluokkalaiset haluaa lainata. K 12. Sori. On kivaa suositella, vaikka se selvästi toisia ahdistaakin. Yritän jättää heidät sitten rauhaan ja keskittyä enemmän järjestelemään hyllyjä. Toisia pitää lähestyä reippaasti kysellen, toisia taas ei kannata katsoa kuin sivusilmällä, varovasti.

Opettajat tietävät uskomattoman paljon, vaikka omaa osaamistaan usein vähättelevätkin. Ennen kaikkea heillä on tieto omasta luokastaan ja oppilaiden lukutaidosta ja -mieltymyksistä. Yhdessä on sitten löydetty aarteita vähän vaativammillekin tapauksille.

Yläasteen ja lukion oppilaita ottaisin mielelläni enemmänkin käymään! Nyt vierailut painottuvat siihen klassikko-esityksen valmisteluun, joka kyllä on legendaarista aikaa vuodesta. Tiedättekö, mikä on tosi ohut kirja, jossa on paljon viinanjuontia ja au-seksiä? Näin minä sain myytyä yhden klassikon lainaajalle...

Tai jos ette tahdo osallistua klassikkovisaan, olisi mukava kuulla, miten muissa kirjastoissa käynnit on hoidettu? Tai miltä käynnit oppilaista tuntu(i)vat?

tiistaina, elokuuta 14, 2007

Maailmaan palautui mieli

Kolme viikkoa riittää tyhjentämään pään aika tehokkaasti. Ja hyllyt. Loma-aikanani koko Pirkkala oli käynyt kirjastossa ja lainannut hyllyt tyhjiksi. Alkaa olla aika purkaa kesävarastoja (lue: ruskea muovilaatikko pöytäni alla) takaisin esille.

Ammatillisesti muistin taas, miksi teen tätä työtä. Siihen riitti kolme opettajaa, jotka varasivat heti tänään luokalleen vakiajan kirjastovierailuille. Ja etenkin se yksi, joka kertoi oppilaidensa kysyneen eilen - ensimmäisenä koulupäivänä - koska mennään kirjastoon? Tuli hyvä mieli.

maanantaina, elokuuta 13, 2007

Antitäti rokkaa lomalta


Nelinkertainen rokkihuuto. YKL 78.8911.
Tai pistetään oikea liimalettikarjaisu yngwiesävyyn viimeisen lomapäivän kunniaksi. 78.89112.

Mikähän siinäkin on, että alkuloma menee aina mietiskellessä, kuinka sitä oikeastaan voisi olla töissäkin. Pitäisi vielä tehdä kaikenlaista ja saada alkuun toisenlaista ja kolmannet odottaa jonossa. Sitten tulee antaa-mennä-vaan -vaihe, jolloin kellonaika, päivämäärä tai edes viikonpäivä ei merkitse mitään.

Ja vaikka on mukava mennä töihin ja mm. juoda kahvinsa rauhassa, olen pari päivää mietiskellyt ankarasti työtä, jota saisi tehdä kotoa käsin. Tosin sitäkin olen tehnyt, ja siitä lomalle jääminen se vasta vaikeaa onkin. Ja kun on vaikea vaihe, pilaa työ koko kodinkin. Ja kun tekee kotona töitä, alkaa helposti tehdä kotitöitä, ettei tarvitsisi tehdä oikeita töitä kotona.

Parempi hypätä huomenaamulla klo 7.15 bussiin kohti Pirkkalaa ja uuden lukuvuoden meinikiä!

Onnea kaikille uusille eskareille, ekaluokkalaisille, uuteen kouluun menijöille, päiväkodissa aloittaville ja ryhmää vaihtaville.

lauantaina, heinäkuuta 28, 2007

Mitä gerbiili vinkkaisi tänään?

Elämän pieniä iloja:

Kun olet kytännyt kaksi vuorokautta tyhjässä huoneessa karannutta gerbiiliä, joka kyttää sinua kirjahyllyn alalaudan takana tai vaatekaapin rakenteissa. Ja samalla lukenut kaksi Siskoni on noitaa ja kolme Kauhukartanoa. Eikä ole itku oikeasti kaukana. Pään alkaessa revetä epätoivosta ja hädästä ja empatiasta kärsivää omistajaa kohtaan. Villatakki sullottuna oven alle pakoesteeksi. Elämää juoksuhautojen takana.

Tulee ystävä, tuo suklaata ja kaksi sankaria mukanaan. Juttelee, keskustelee ja kuuntelee, muistellaan ja juodaan kahvia. Puolen tunnin päästä gerbu on kiinni, tunnin päästä se jo pesee veljensä niskaa. Iltaa ja aikaa on vielä pitkälti, saa olla oma itsensä ja kahlata ajatuksissa.

Kiitos!!

Hyppyrotan jäljiltä löytyy puoliksi sisäistettynä 70-luvun painos Ed McBainin dekkarista Kytät.

Hyvä maku - itse ahmin 87. piiri -sarjan jo melkein parikymmentä vuotta sitten. Antitäti ja Biili suosittelevat!

perjantaina, heinäkuuta 20, 2007

LomaaAAAA!!!!

Loman alkuun on seitsemän tuntia aikaa. Mitä pyörii antitädin päässä?

1. Hysteria. Mitä, jos tällä aikaa tulee tärkeitä viestejä ja erikoispyyntöjä, joihin juuri Minun pitäisi olla vastaamassa? Tai uusia kirjoja, joista en ole huomannut tehdä varausta ja ne pääsevät kiertoon ennen kuin olen silmäillyt niitä?

Vastaus: Pirkkalan kirjasto on pyörinyt useamman kymmenen vuotta ilman Antitätiä. Se tekee sen myös seuraavat kolme viikkoa. Kirjat kulkeutuvat käteen palautuksessa, ja nappaat ne sitten.

2. Tyytyväisyys. Ehdin tehdä nelosluokkalaisten kysymykset valmiiksi, ja ne ovat ihan toimivia. Kai. Todellinen testi tulee sitten syksyllä. Tampereen kollegoilta olen saanut upeasti vinkkejä ja apua, ja opetus toimii tällä hetkellä hyvin. Osa porukasta etsii PIKIstä koneella vastauksia, osa pönkii hyllyistä kirjoja tietyistä luokista, osa harjoittelee tietosanakirjojen käyttämistä (Ystäväsi syyttää sinua TEATRAALISEKSI - siis miksi?; Kuinka monta torakkalajia maailmassa on?) ja yllättävän suosion on saanut aakkostus! Eläinkuvioiset aakkostuskortit, joissa eläimillä on hassut nimet, ja ne pitää järjestää. Kopioitu suoraan Tampereelta - kiitos!! Luulin noiden olevan liian helppoja, mutta ehei...

Vastaus: Hyvä Reetta! *taputus päähän ja kannustavaa silitystä*

3. Into. Sain rahaa törsättäväksi englanninkielisiin nuortenkirjoihin! Vuoden yksi kohokohta tämäkin. Kun kirjat maksavat pokkareina noin kympin kappale, saan yli parikymmentä kirjaa. Hain osan tänään suoraan Tampereen Akateemisesta, mutta valikoima siellä on aika nuiva. Onneksi ymmärsin viime vuonna hakea verkkokauppatunnukset, ja shoppailen sieltä. Tilaavat kiltisti kustantajilta vähän oudompaakin matskua. Nyt sitten surffaan tämänkaltaisia sivuja ja ostan silmät kiiluen. Näitä on ihana lukea syksyllä ja vinkata lukiolaisille talvella! Suosittelen lämpimästi pienille kirjastoille - tämä on ainakin meillä niitä ainoita tapoja saada erikoisempaa tavaraa hyllyyn. Ja erikoisuus on tietysti itseisarvo Antitädin paijaamalle hyllystölle :).

Vastaus: Anna mennä, shop till you drop. Samanlaista nautintoa et saa ostamalla mitään muuta kuin kirjoja! Aaah...

4. Laiskuus. En viitsi aloittaa mitään juttua, kun se jää kuitenkin kesken. Suurin osa pienestä roikkuneesta tauhkatyöstä on poistettu pöydältä joko jonkun toisen pöydälle tai roskiin. Pitääpä mennä keittämään kahvia ja syömään pullaa.

Vastaus: Aloita laskeutuminen vapaalle, syö kaksi pullaa.

5. Suunnitelmat. Aion lukea kauhukirjoja yöt ja muita kirjoja jokaisessa välissä. Neulon sukkia ja pari lämmittävää juttua syksyksi. Syön ja nukun.

Vastaus: Onnistunut suunnitelma. Mene ja toteuta - seitsemän tunnin päästä.

keskiviikkona, heinäkuuta 11, 2007

Koulun alkua odotellessa...

Kun kesä on parhaimmillaan, on kirjastonhoitajan aika ryhtyä suunnittelemaan syksyä. Viimeistään syyskuussa pyörähtävät käyntiin nelosluokkalaisten kirjastonkäytönopetukset.

Koska meillä ei ole opetusluokkaa, käynnit pidetään käsikirjastossa, joka muuttuu tunnin luennon aikana 30 ihmisen hikoilu- ja hapettomuustilaksi. Jonkinasteinen räväkkyys opetuksessa on siis vain plussaa. Koulutus pidetään paperimonisteista, ja nyt mietiskelen hyviä hakuesimerkkejä. Todennäköisesti tulen tänä vuonna nojautumaan merirosvoihin - pääkallopaitani innoittamana. Miettikööt sitten Deppiä tai murhia, jos luokitus ei kiinnosta...

Viime vuonna Vili Voipio puri hyvin.

Kun luento on kuunneltu, painutaan tietsikalle vääntämään tehtäviä. Niitä on hauska tehdä - niin minun kuin oppilaidenkin mielestä. Kirjoja käsittelevät tehtävät ovat helppoja, sillä tiedän aika hyvin, mikä nelosluokkalaisten käsissä kuluu.

Kirjojen lisäksi hakutehtävistä pitäisi löytyä muutakin materiaalia. Leffatkin menevät, mutta

mitä musiikkia kuuntelee standardi-kymmenvuotias-esiteini?

torstaina, heinäkuuta 05, 2007

Antitäti tunnustaa...

...7 asiaa itsestään, kun Kaarina kerran pyysi.

1. Olen kroonisesti huolestunut kaikesta ja kaikista. Mitä olen tehnyt, mitä jättänyt tekemättä. Sanonut jotain, unohtanut paljon. Antanut väärän vaikutelman, tulkinnut virheellisesti. Yrittänyt liian vähän tai hylännyt liian helposti. Selittänyt huonosti ja jättänyt ymmärtämättä. Opiskeluaikana valvoin öitä miettien, kuinka vähän eläkettä tulen saamaan humanistina ja kuinka vähän kirjoja sillä voi ostaa. Tämä piirteeni ärsyttää monia ihmisiä.
2.. Olin (vanhan) Kolmannen naisen viimeisellä keikalla Ilosaarirockissa 1994 ja lauloin tätä.
3. Työni ulkopuolella luen lähes pelkästään naisten kirjoittamaa kirjallisuutta.
4. Iloitsen kovasti tästä (juu, scrollatkaa vaan sitkeesti alas asti), vaikka se jännittääkin. Lisäksi toivon yhden toisen kirjaprojektin ottavan tulta alleen.
5. Olen neulonut tänä vuonna 24 paria sukkia.
6. Inhoan kilpailemista, koska vihaan häviämistä yli kaiken.
7. Minulla on 6 lävistystä, kaikki näkyvissä paikoissa :), ja kolme tatuointia. Tämä nakuteltiin tänään Pirkkalan omassa studiossa:
Älkää keskittykö vereen, rupiin ja goreen - olette nähneet tuon kauniin kirjan ennen täällä.
Kiitos tekijälle!!
Linkin takaa löytyy muuten myös
Uusia arvosteluja:

sunnuntaina, heinäkuuta 01, 2007

Jäähyväisiä

Olen saanut jo yhden ystävällismielisen huomautuksen siitä, kuinka itsesensuurini esittää usein kuollutta kello 01.30 yöllä. Toisin kuin blogipäivitysintoni, joka on parhaimmillaan. Todistan asian oikeaksi kellon ollessa 1.42 sunnuntaiyönä, ja heitän kurkittavaksi ihka tuoreen kuvan Antitädistä ja Kirjatti-kissasta Pirkkalan kirjaston edessä. Kirjatti tulee matkailemaan Pirkanmaalla enemmänkin, joten siksi viime perjantaina kissaa kyyditettiin ympäri pitäjää...

Kuvan laitan tänne vain siksi, että tämä on ensimmäinen kuva vuosiin, jossa minulla on kiltit silmät.

Otsikko ei viittaa mihinkään dramaattiseen - paitsi arkisen työelämäni kannalta...

Pidän nimittäin itseäni ihan kohtalaisen pätevänä lasten- ja nuortenkirjastonhoitajana, mutta ammatillisuudessani on yksi huutava puute: Minä en osaa poistaa kirjoja.

En vain pysty siihen. On kuin kirjat muuttuisivat lihaksi ja vereksi - sukulaissieluiksi, mahdollisuuksiksi löytää jotain suurta tai vaihtoehtoisesti niin pientä, että sitä arvokkaampaa ei olekaan. Voin traagisesti valittaen poistaa tuhoutuneen kaksois- tai kolmoiskappaleen, mutta sitä viimeistä en saa hyllystä nypättyä millään. Mitä, jos joku Pirkkalassa haluaisikin lukea juuri tämän kirjan, jos juuri se muuttaisi jonkun elämää, antaisi jotain kaunista yhdellekin lapselle? Ja kaikki se jäisi tapahtumatta vain, koska minä olisin heittänyt sen roskiin...

Tästä on tullut oikeastaan jo vitsi työpaikallani: "Vie äkkiä nämä poistoon ennen kuin Reetta huomaa!" "No nyt se taas menee kaivelemaan poistohyllystä kirjoja takaisin..." Kannan vastuuni kuin Nainen ja tunnustan, että meillä on varmasti Pirkanmaan rumimmat, likaisimmat ja räsyisimmät lasten kuvakirjat niiden uusien ja hienojen vieressä hyllyssä. Se on minun vikani.

Asia ei ole edes näin synkkä: poistetut lastenkirjat menevät Pirkkalassa ilmaiseksi päiväkodeille, perhepäivähoitajille ja kouluille. Ne eivät kuole, eivät tuhoudu lopullisesti eivätkä katoa. Lopullinen ratkaisu jää jonkun muun vastuulle.

Minä olen luokattoman huono sanomaan jäähyväisiä.

tiistaina, kesäkuuta 26, 2007

Nightswimming*)

Kesä on kirjastoissa kaksijakoista aikaa.

Toisaalta opiskelijat ja töissäpuurtajat vähentävät käyntejään radikaalisti, ja tietokirjahyllyt tursuavat säälittävän täydessä kirjastossamme ylimääräisiä niteitään lähes käytäville asti. Pienet koululaiset eivät käy kirjastossa yksin, ja kun opettaja ei ole kuukausittain heitä paikalle tuomassa, seisovat helppolukuiset ja lastenosaston kirjat hyllyissä. Oudon näköistä, kun koko talven ajan niitä ei näe paikalla kuin kääntymässä. On ollut kiva moikata muutamaa Risto Räppääjää ja Lasse-Maijoja.

Nuorten ja nuorten aikuisten osastot puolestaan ovat lähes tyhjiä. Etenkin sarjojen kohdat. Kesä on ihanaa aikaa lomailijoille, jotka kantavat reppukaupalla ahmittavaa joko mökille tai uimarannalle. Rakkaus ja jännitys toimivat kesällä sekä aikuisille että lapsille.

Äänikirjoja ei näy, ei kuulu - jokainen, joka on tehnyt yli kahdenkymmenen kilometrin automatkan alle kymmenvuotiaan kanssa, tietää mistä puhun... Ääneenlukeminen vaikka koko perheen voimin toimii myös hyvin!

Tietokirjojakin menee mukavasti. Etenkin kasvioita, sillä pakolliset kukat on kerättävä ja nimettävä ennen koulun alkua. Vink. Nyt kannattaa hakea se kasvikirja.

Paljon on käynyt myös lapsia, joille opettaja on antanut vinkkejä kesälomaluettavaa varten. Ihanaa, että joku jaksaa huolehtia työstään yli pakollisen ajankin. Kesällä on mukava treenata opittua lukutaitoa, kun ei ole huolta läksyistä ja väsyttäviä aamuherätyksiä.

Itse olen täysin kauhukirjojen maailmassa. Parempi lukea nyt, kun yöt ovat vielä valoisia... Eikä nukuta. Pyörittelen päässäni mahdollisuuksia, vaihtoehtoja, menneitä ja tulevia. Kirjallisuutta ja elämää. Kesä sekoittaa aina pään ja saa hakemaan jotain, mitä ei ehkä olekaan.

Hyvä vaihtoehto on heittäytyä otsikon ehdottamaan tai ainakin fiilistellä *)täällä.

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Jos minusta kirjoitettaisiin kirja...

Olen tietoisesti pyrkinyt pitämään blogini tiukan ammatillisena, henkilökohtaisista hörhöilyistä vapaana vyöhykkeenä. Nyt kuitenkin olen ollut kohta viikon lomalla (mikä ei tietenkään estä työntekoa kotoa käsin!), joten julistan yöttömän keskiyön kunniaksi kyselytutkimuksen:

Jos minusta kirjoitettaisiin kirja...

-millainen se olisi?

Egoistisena omistajana vastaan tietysti ensin itse:

Jos minusta kirjoitettaisiin kirja... Sen kansien väri olisi oranssi ja se poltettaisiin. Siinä kuolisi joku. Siinä olisi liian vähän tärkeitä henkilöitä eikä kukaan oikein ymmärtäisi, mistä se oikeasti kertoo. Sitä ei koskaan lainaisi kukaan.
Se olisi pölyisenä ja hiljaa omassa hyllyssään, nautiskellen häpeämättömästi naapureistaan.


Kerätkää seitsemän kukkaa ja rakastukaa, viettäkää juhannusta.

torstaina, kesäkuuta 14, 2007

Kesähaaveita

Joskus elämä on vain niin paljon, että pitää keskittyä nauttimaan pikkuasioista. Kello on kohta 12 yöllä ja ulkona raivoaa mahtava ukkosmyrsky. Jos kärähdän, pidän teitä osasyyllisinä...

Ammatillisesti ja vähän sen vierestä olen päättänyt nauttia seuraavista asioista:

1) Saan varovaisesti alkaa ajatella mahdollisuutta, että kirjastomme liittyisi BTJ:n Arvoon. Tilaukset ja luettelointitiedot saisimme hoidettua huomattavasti helpommin, ja pääsisin todistamaan lauseen "Rutiinit ovat tärkeitä elämän tukipylväitä" vääräksi. Jos joku kuitenkin tekee jonkun asian, voivat muut siitä samalla hyötyä. Ja minä tiedän aika monta juttua, mitä työajallani voisin tehdä rutiinien vähetessä. Lisäksi esittely- ja kansikuvatiedot ovat oikeasti mahtava lisäpalvelu asiakkaille.

2) Pääsin eilen tapaamaan Viivin ja kierrättämään museotätiä Hatanpään tuskaisissa ruuhkissa, Reipin museon avajaisissa, kullanhuuhdontakisassa ja ehdimme vilkaista vielä Pirkkala Sculpturen Valureiden yötäkin - tosin ilman valua. Hassua, kuinka tutuilta bloggaajakaverit tuntuvat, vaikka heitä ei ole koskaan nähnytkään. Ja vielä hauskempaa on se, kuinka outoja asioita fellow-bloggareista tietää heidän kirjoitustensa perusteella. Kiitos, Viivi, käynnistä - nautiskelen vastavierailuodotuksissa!

Ja kullanhuuhdontakisaan osallistunut OTTO, voit hakea mitalisi pääkirjastolta!

3) Kirjastossamme on uutta verta niin, että kauhukirjalukuvimmainen vampiristikin tykkää. Jotenkin tuoreet ihmiset saavat asiat näyttämään uusilta tai ainakin niitä joutuu ajattelemaan uudella tavalla. Suosittelen ehdottomasti harjoittelijoiden ja sijaisten ottamista jokaiseen kirjastoon! Ja miksei muuallekin.

4) Sain eilen paasata mieleni kyllyydestä lastenkirjoista. Perhepäivähoitajien koulutus/virkistyspäivät innoittivat minusta irti yli tunnin hiukan paatoksellista "kirjalla päähän" -puhetta, jolla kuitenkin oli ylevä tarkoitus.

Vallankäyttö on olennainen osa lastenkirjallisuutta sen kirjoittamisesta alkaen. Aikuinen päättää, mitä hän kirjoittaa ja miksi. Mitenkin. Aikuinen päättää, mitkä kirjat ostetaan/lainataan. Aikuinen päättää, koska luetaan ja kuinka paljon. Lapsi päättää, kuunteleeko hän vai ei. Ja mitä ajattelee, miten tulkitsee, mitä ottaa itselleen ja mitä hylkää. Tekstuaalisuus on olennainen osa ihmisen elämää jopa silloin, kun se kulkee suullisena sylissäpitävältä sylissäpidettävälle.

Parasta kirjan lukemisessa lapselle on se, että sitä ei voi tehdä kaukaa. Luettaessa on oltava lähellä, jaettava tila, teksti, aika ja melkein ruumiskin.

Lähelläoloa ei aikuinenkaan saa koskaan liikaa. Joskus jopa liian vähän.

perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Tilaisin yhden pitkän - kirjan

Voiko ihminen tilata liikaa kirjoja?

En olisi koskaan uskonut sen olevan mahdollista, mutta vähitellen epäilyttää... Viimeiset kaksi viikkoa on töissä mennyt tiiviisti tilaten syksyn ennakkokirjoja, mikä on työni nautinnollisempia asioita. Ei-omilla rahoilla saa vapain käsin heittäytyä rypemään kustantajien luetteloihin, hekumoida ja kieriskellä paperissa kuin huomista ei tulisikaan. Siinä on kuitenkin paljon työtä.

Ehkä kaikki eivät tiedä, miten keskikokoisessa kirjastossa kirjatilaukset hoidetaan?

Ensin odotetaan suurkustantajien luetteloita ja listoja. Kun ne viimein tulevat, ne jaetaan henkilökunnalle periaatteella "lapset Reettalle ja muille muut". Olen siis käynyt läpi Tammen, Otavan, WSOYn (johon SanomaMagazines kuuluu) ja Gummeruksen kuvastojen lasten- ja nuortenkirjat. Karisto odottaa vielä. Lukenut, tutkinut, selannut tietokannasta sarjojen vanhoja tilauksia, jotta oikeat osat menisivät oikeisiin paikkoihin neljässä kirjastopisteessämme, arvioinut mainoslauseiden perusteella kirjojen tarpeellisuutta eri paikoissa, arvaillut, kuuluvatko ne kuvakirjoihin, lasten-, nuorten- tai nuorten aikuisten kirjoihin, tietokirjoihin, satukirjoihin tai sarjakuviin. Merkitsen kuvastoihin tilausmäärät ja edelläluetellut osastot. Fiilistelen ja kuolaan. Kierrätän listoja sivupisteiden hoitajilla, jotka tuntevat oman kirjastonsa käyttäjät parhaiten.

Kirjastomme siirtyi tilaamaan kirjat BTJ:ltä, mikä on mukavaa myös henkilökohtaisessa mielessä. Syksyllä rykäisen sinne yhden jutskan.

Hikiset kuvastot käsissäni heittäydyn siis firman nettisivuille, kirjaudun sisään ja alan klikkailla. On mahtavaa, että listat ovat valmiina netissä. Ei ole mahtavaa, että kilometrin mittainen lista heittää minut aina sivun alkuun klikattuani "tilaa" -painiketta. Eikä ole mahtavaa, että käsittelemäni rivi ei erotu tuhannen muun rivin joukosta, ja joudun aina kurkistamaan ostoskorista, olenko jo tilannut sen minkä minun piti tilata. Ja korissa kirjojen tietoina on vain isbn-numero. Argh.

Mutta hyvä palvelu kuitenkin. Kun olen käyttänyt tuhansia euroja upeisiin kirjoihin (ja muistuttanut hyperventiloivaa itseäni kirjastojen saamista alennuksista), on aika odottaa tilausvahvistusta sähköpostiin.

Kun printattu paperinivaska on kädessä, alkaa käsityö. Jokainen tilausrivi näpytellään käsin tietokantaan, jotta kirja näkyy myös verkkokirjastossa ja asiakkaat pääsevät varaamaan niitä.

Tästä johtuu se, että henkilökunta on usein lukenut uusimmat kirjat. Me emme etuile varausjonoissa. Me emme seisota kirjoja kotonamme ennen kuin annamme ne asiakkaille. Me vain varaamme ne hyvissä ajoin.

Tässä vaiheessa merkitään kirjalle myös tilaushinta ja se, mille osastolle se tulee. Korjauksia osastoihin tehdään kirjan tulovaiheessa jatkuvasti, sillä pelkän kuvauksen perusteella voi olla mahdotonta tietää, onko joku kirja nuorten vai nuorten aikuisten kirja. Välillä tulee horjuttua lastenkirjojen kanssa jopa tieto- ja kaunokirjallisuuden välissä.

Kun tilaukset on viety koneelle, pistetään listat tarkkaan säilöön ja kädet ristiin. Syksyllä ne tulevat.

Muutaman odotustärpin heitän vielä: Zetterholmin Lydian Salaisuus kiinnostaa taidehistoriarajoittunutta itseäni. Tuula Kallioniemen Papriikka viedään vinkkauksissa käsistä. Timo Parvelan Kalevala-juttu ei voi olla houkuttamatta, Anderssonin Emma Gloria taas oli jo Finlandia Junior -ehdokkaana. Jeannette Wintersonilta on käännetty Aikamyrsky. Bagge, Korolainen, Simukka, Hämäläinen... Ja yksi odotetuimmista: Stephenie Meyerin Houkutukselle jatko-osa!! Lisää vampyyriromantiikkaa, joka eroottisuudessaan peittoaa alan kirjallisuuden mennen tullen.

Kesällä ei ole nälkä. Se on hyvä juttu, sillä kesävaatteet ovat paljastavampia kuin talvivaatteet. Sen kunniaksi ostin itselleni lastenkirjastonhoitajan perusasun:

pääkallopaidan.

sunnuntaina, kesäkuuta 03, 2007

Kesä kohahti päälle!

Ja samalla syksyn ennakkotilaukset. Yritän kirjoittaa niistä jossain vaiheessa erikseen, mutta tämän postauksen pakottava syy on seuraava julistus:

Huomenna, kesäkuun ensimmäisenä arkipäivänä, Antitäti heittää villasukkansa kaapin pohjalle eikä enää hissuttele nurkissa.

Kirjastosalista on kuultavissa ankaraa läpsytystä, joka häiritsee äänellään rauhaisia lehdenlukijoita. Lisäksi on odotettavissa yleistä kauhistusta, sillä *varpaani* pääsevät vapaiksi. Kesätyöjalkineeni ovat vaaleanpunertavaa nahkaa, ja niiden kärkivahvistukset on onnistuneesti puunattu punaisiksi eilen.

Ah, tätä elon nautintoa. Kaikesta kesän mukanaantuomasta angstista huolimatta. Liian paljon hyvää voi olla kamalaa. Tai sitten liian ihanaa.

Läps.

tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Tarinoita

Edit: Kuvia kirjastosta voi käydä katsomassa täällä. Kiitos Rostilan Merjalle kuvausurakasta!


Heti alkuun nostalgia-varoitus. Postaus sisältää sentimentaalista hevonkukkua ihan riittämiin niillekin, jotka kestävät shampanjaa ja kermavaahtoa ilman öllötystä...

Olen nimittäin päässyt kirjastoni kanssa käymään Turun uudessa pääkirjastossa. Jako aihealueisiin on mielenkiintoinen, arkkitehtuuri kaunista ja ideoita on käytetty niin että heikompaa huimaa. Suuri kiitos kuuluu oppaallemme, lasten- ja nuortenpuolen osastonjohtaja Päivi Räihälle, joka kierrätti ja kertoi mainiosti niin ajatuksista, teoriasta kuin käytännöstäkin. Tietysti hienointa oli kuulla juuri lastenpuolen erikoisuuksista, sillä uuden kirjaston suunnittelu painaa päälle täälläkin...

Uusi kirjasto on upea, mutta silti rakennettu alisteiseksi vanhalle pääkirjastolle, joka tulee remontin jälkeen olemaan varmasti mahtava. Jo uusi puoli on rakennettu pitäen mielessä aika ja kertomukset, historiaa kunnioittaen ja sitä käyttäen. Kun taide ja kirjallisuus löytävät oman paikkansa entisöidyssä kirjastotalossa, se alkaa hipoa Kirjastoa.

Turun reissu heitti elämässä vuosikymmenen taaksepäin, opiskeluaikoihin.

Samalla muistin sen oman Turkuni, jonka löytyminen vei lähes vuoden. Se vei samalla maailmankuvan kaaokseen, henkilösuhteet sekaisin ja historiakäsityksen se pisti kerralla uusiksi. Säkkituolin kanssa Ylioppilaskylässä, lukien Danten Helvettiä tenttiin ja odotellen pikkujouluja. Eikä tiedä, itkeäkö ilosta vai pelosta.

Tamperelaisena minulle historia on punatiiltä. Pumpulitehtaan tyttöjä, lukion seinällä riippuva kuva punaisten vangitsemisesta Keskustorilla, työläisten oikeudet, Minna Canthin syntymäpaikka. Suurelta osin naisten historiaa, pieniä asioita sidottuina suuriin aatteisiin.

Turun historia alkaa viisisataa vuotta aiemmin. Suurmiehiä, mullistava tulipalo, kirkko, oikeuslaitos ja ankarat säännöt. Katedraalikoulu, yliopisto, menetty suuruus. Itsetunto, jota ei kukaan pysty haastamaan. Juuret syvällä maassa, vaikka katsotaankin aina kauemmas.

Niitä ei ollut helppo yhdistää.

Tai ehkä niitä ei tarvinnutkaan yhdistää? Vähän enemmän kunnioitusta vanhaa kohtaan, kuitenkin rosoisuutta säilyttäen. Paljon vanhaa kapinaa ja uutta tyytymistä. Ideoita, rohkeutta ottaa paikka kirjaston ammattilaismaailmassa, niin keskellä sivistystä kuin pääsee tunkeutumaan. Pienten oikeuksien puolustamista ja itsetunnon etsimistä, vanhojen kertomusten jakamista ja oman tarinan elämistä.

Sitä tulee, kun yhdistää pateettisen tamperelaisen ja itsetehostusta rakastavan turkulaisen aamuyöllä :).

Nukkukaa hyvin. Kaikki.

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Pirkkalan lukevin luokka 2007

*fanfaareja* *torventoitotusta* *aaltoja*

Pirkkalan lukevin luokka vuonna 2007 on...

Toivion koulun kakkosluokka!!

Kisa käytiin 5.3 -27.4, johon mahtuu 54 lukukelpoista päivää. Eikä yhtään lukukelvotonta, ajatelkaas...

Säännöissä painotettiin, että oppilaiden on luettava ikätasonsa mukaista kirjallisuutta, mutta tarkempia määräyksiä ei annettu. Opettajat keräsivät luokkansa lukemat sivumäärät ja hoitivat varmistuksen siitä, että kirjat on todella luettu. Lopulta opettajat laskivat luokan lukemat sivut yhteen ja jakoivat sen oppilaiden määrällä. Näin saatiin luokalle keskiarvo, joita sitten vertailtiin luokkien kesken.

Toivion kakkoset lukivat keskimäärin uskomattomat 2257 sivua! Eli joka ikinen päivä yli 40 sivua.

Koska olen matemaattisesti kyseenalainen, mutta kuitenkin insinöörin tytär, en voinut vastustaa kiusausta laskea vähän lisää...

Kisaan osallistui 48 alakoulujen luokkaa, mikä on mielestäni huikea määrä. Jokainen luokka luki keskimäärin 603,42 sivua.

Kiitos osallistujille, kiitos opettajille vastuunkannosta, kiitos kirjailijoille innostavien kirjojen kirjoittamisesta, kiitos kirjastoille olemassaolosta ja kiitos kiittäjälle.

Voittajat saivat elokuvaliput, jotka voivat käyttää vapaavalintaiseen leffaan. Vaikkapa dokumenttiin Elias Lönnrotin jakauksen paikan muuttumisesta kansanperinteen keräämismatkan aikana. Tai tähän.

Kilpailusta on tulossa juttu myös Pirkkalaiseen.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Tuulipuku kahisemaan!

Minut ollaan juuri kaappaamassa kävelysauva-ostoksille - kiitos niskavalituskirjoitukseni.

Kävelysauvat.

Sanokaa nyt, että jollain toisellakin on sellaiset!!

Hmmm... muistelen, että sauvakävelystä on julkaistu materiaalia viime vuosina. Eikun varaamaan :)!

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Auts!

Jokainen kunniallinen ammatti vaatii tekijöiltään listan ammattitauteja. Palomiesten ja tappajamehiläistenhoitajien ammatit ovat varmasti kirjastonhoitajuutta vaarallisempia, mutta kyllä meiltäkin tuskaa löytyy!

Stereotypian mukaan ammattitautejamme olisivat lievä otsalohkon vamma liian kireästä nutturasta (mutta kasvojenkohotusta ei tarvita!!), jännetupintulehdus etusormen heristelystä ja kielen rasitusvamma ainaisesta ssshhh-ttelystä.

Todellisuudessa yleisin taitaa olla niska-hartioiden totaalijumi, josta kärsin itsekin tällä hetkellä. Jatkuva tietokoneen näpyttely rassaa. Lisäksi kirjojen kurottelu hyllyttäessä niille kaikkein ylimmille tai alhaisistakin alimmille hyllyille pakottaa toistuvasti liikkumaan hassusti. Hah hah.

Paperi- ja kirjapöly on aika paha. Onneksi nävertäjätoukkia näkee harvemmin.

Tämä ehkä naurattaa, mutta oikeasti olen jatkuvasti paperiviilloilla. Harva on niihin kuollut, mutta kipeitä ne ovat. Haluaisin kirjoittaa dekkarin, jossa maaninen psykopaattikirjastonhoitaja tappaa jonkun viiltelemällä häntä Sodan ja rauhan sivuilla, kunnes uhri hyytyy verenhukkaan.

Pahoinpitelyjä onnistumme yleensä välttelemään, sillä meillä on niin kivoja asiakkaita.

Burn-out. Kirjastoalalle hakeutuu (yli?)tunnollista porukkaa, joilla on kova tahto tehdä ensiluokkaista työtä. Kun kirjat vielä hakeutuvat sekä työ- että huvipuolelle, on vaikea irrottautua työstään kokonaan. Lääkäri voi sanoa rakennusmiehelle, jotta heittäytyisi sohvalle ja lukisin kirjan, mutta mitä kirjastonhoitaja tekee rentoutuakseen?

Älkää sanoko, että "menee lenkille". Ennen kuin voi mennä lenkille, pitää lukea siitä kirja. 79.11.

Ja joskus tuntuu, että aivot nyrjähtävät.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Verikekkerit

Edessä paluu nuorten kauhukirja -jutskan pariin pitkällisen tauon jälkeen. Piti päästä kiinni fiilikseen.

Kävin kirjaston ullakolla luovuttamassa verta.

Kalvakkaampana istun koneen ääreen ja hymyilen hampailleni.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Mennyt maailma

Edittiä lopussa...

Opin lukemaan 4-vuotiaana, mutta toisin kuin koko muu maailma, en muista siitä mitään. Miten ihminen voi paitsi muistaa, myös kyetä kuvailemaan tismalleen sen tunteen, kun mustat pisteet muodostavat ymmärrettävän sanan ja koko maailmankirjallisuus aukeaa nanosekunnissa?? Kaikki muut pystyvät, minä en.

Minusta on valokuva, kun tuijotan maanisesti puhuvienmurojen pahvipakkausta. Sitä minä sitten luen. Vehnäjauho, E214, E513...

Ei ihme, että sain kirjastokortin jo nuorena. Korttini oli keltainen ja lainaajanumeroni 7093. Sitä ei tarvinnut pitää mukana kirjastossa, koska muistin sen aina ja lopulta henkilökuntakin jo muisti numeroni ulkoa.

Ensimmäiset muistikuvani Lempäälän kirjastosta: Laskeutuminen alakertaan liian jyrkkiä portaita pitkin, aikuista kädestä pitäen. Tahdoin aina lainata Zoo -eläintietosanakirjan jonkun osan. Sellaisen, missä oli leijonia. Ne painoivat paljon: kirjat ja leijonat. Onneksi joku talutti portaissa ja kantoi kirjan kotiin.

Vanhassa kirjastossa haisi ihanalle, vanhalle kirjalle, kirjoitetulle tekstille ja luetulle paperille. Se sama tuoksu löytyy nykyisen työpaikan kirjavarastosta.

Turvallisia muistoja.

***************************

Edit: Viivin kommentin innoittamana... Haastan lukijani kirjoittamaan jonkun kirjastomuiston lapsuudesta. Olisi ihanaa, jos sen lähettäisi "kokemuskirjastoon" ja bloggaisi sen samalla. Linkkejä tänne kommentteihin!! Voin luvata, että laittamalla muiston lapsuuskirjastoonne teette monta kirjaston (anti)tätisetää onnellisiksi!

sunnuntaina, huhtikuuta 29, 2007

Liikakäyttöä

Minulla on tällä hetkellä 58 lainaa. Pinoksi kerättynä se ulottuu puoleen väliin pianoa.

Occupational hazard.

sunnuntaina, huhtikuuta 22, 2007

Kysy Antitädiltä!

Kirjastomaailmassa keksitään usein kaikenlaista hienoa ja hyödyttävää. Se ei suinkaan ole pölyisten antitätien kansoittama hyssyttelymaailma, vaikka upeat mielikuvat tiedon valtateillä surffailuista alkavatkin olla jo hiukan kaluttuja. Kuka nykyään surffaa??

Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu on hyvä esimerkki toimivasta jutusta. Asiakas voi netin kautta lähettää minkä tahansa kysymyksen palveluun, ja siihen vastaa joku/jotkut yli 50 kirjaston ammattilaisesta. Vastaus toimitetaan kysyjän sähköpostiin ja talletetaan arkistoon, josta pääsee kuka tahansa hakemaan jo vastattuja kysymyksiä. Myös kirjastonhoitajat kyselevät toisiltaan apua joskus kinkkisiin kysymyksiin. Chat-mahdollisuus on toivottavasti jo tuloillaan laajastikin - yksittäisissä kirjastoissa mahdollisuus siihenkin jo on.

Sunnuntain kunniaksi julistan Kysy Antitädiltä -palvelun avatuksi. Mitä juuri sinä haluaisit tietää?

Kovin perusteellista ja totuudenmukaista vastausta en lupaa edes yli 50 sivupersoonani kanssa, mutta jotain kuitenkin. Elämäntilanteeni kyselyikäisten persoonien kanssa on nimittäin syössyt minut ammatilliseen alhoon, jossa skeptisyys iskee joka päivä. Miksi? Onko tänään huomenna? Voiko kuollut miettiä, mitä oli ennen toisten syntymää? Janiinedelleen.

Eilen kuulin muuten hämmentäviä lukijakokemuksia, joiden perusteella lähetän terveisiä TIOon ja lupaan julkisesti olla käyttämättä sitä mee... -sanaa.

perjantaina, huhtikuuta 20, 2007

Kyllä hyssyttää...

Täällä http://kirjastoseura.kaapeli.fi/etusivu/lehti/sisallys (valitettavasti arkistoon pääsevät vain kirjastoihmiset) ja ensi viikolla Kalvolassa yläkoululla vinkkaamassa.

Mikähän siinä on, että keväällä aina jaksaa vaikka mitä. Ja tekee mieli kokeilla uusia asioita, revitellä vähän omien rajojensa ulkopuolelle. Keväällä ei myös haittaa niin paljon, jos mokaa. Kesä on kuitenkin tulossa, ja loman aikana kaikki ehtivät unohtaa niiiiiiiiin paljon...

Kevään tulo näkyy kirjastossa muutamana varmana nakkina.
a) puutarhakirjoja ei hyllyssä näy
b) rakennuskirjat katoavat silmistä jo palautuskärryissä
c) Popedan Pitkä kuuma kesä on koko ajan lainassa
d) lasten keskittymiskyky on miinus yksi
e) nuorien keskittymiskyky on miinus kaksi ja hormo... äh, siitä kirjastoluokastahan puhuttiin jo viimeksi
f) mokkiläiset palaavat vähitellen perjantai-iltoihin ja on mukava nähdä pitkän talven jälkeen

Useilla ihmisillä on vähintään kaksi kotikirjastoa: kotikotikirjasto ja mökkipaikkakunnan kirjasto. Vertailu on hauskaa, ja henkilökunnasta on mukava kuunnella kokemuksia eri puolilta Suomea.

Kohta alkaa räntäsade ja liukastelen laina-autolla kotiin töistä - kuitenkin pää täynnä kevättä!

perjantaina, huhtikuuta 13, 2007

Nolous-meemi

Pistetäänpä ihan omalla postauksellaan vielä tämä. Eli koska tämä on kirjasivujarapisuttavan kuiva työblogi, en meemejä juuri harrasta. Nyt kuitenkin kallis Maailmalla Marylandissa-asuja haastoi nolojen tilanteiden tunnustamiseen, ja käytän tilaisuutta hyväkseni esittääkseni virallisen Anteeksipyynnön.

Joitain vuosia sitten olin mukana kirjoittamassa Opetusministeriön rahoituksella yhtä julkaisua, ja siitä tuli ihan hyvä. Sen johdosta minua ja toista kirjoittajaa pyydettiin useampaankin paikkaan puhumaan ja esittelemään teosta. Koska olin silloin(kin ;)) äitiyslomalla, jouduin kieltäytymään lähes kaikista puhumiskeikoista.

Kunnes: olin juuri palannut töihin ja sain puhepyynnön Kouvolasta. Paikalle oli tullut paljon viisasta porukkaa ja muut puhujat olivat huipputasoa. Pääsin kirjastolle vasta aika myöhään, ja jännitin ihan tuhottomasti. Olin nähnyt vaivaa valmistelussa: ottanut selville osallistujien kotikirjastot, etsinyt niistä esimerkkejä Power Point -esitykseeni jne.

Hyppäsin lavalle ja sain kannettavan toimimaan. Huokaisin helpotuksesta ja siitä lähtien kaikki meni pieleen. Messusin sivistyskirjastosta ja sanojen intertekstuaalisista merkityksistä, sekoilin kellon kanssa ja ylitin aikani. Ihana Power Point avasi kaikki linkitetyt nettisivuni ohjelman *alle*, minkä huomasimme vasta lopettaessani esitystäni. Sieltä paljastui paniikkiklikattuja sivuja kymmenittäin. Kun olin lopettanut ja huojunut pois lavalta, tajusin unohtaneeni sen koko rupisen esitykseni ainoan asian, joka olisi pitänyt sanoa: antamamme suosituksen, jonka pohjalta keskustelua olisi voinut jatkaa.

Koskaan en ole niin hävennyt. Silti en ole periksi antanut - jos on kerran mokannut itsensä niin perusteellisesti, ei ole enää mitään hävittävää ammatillisesti. Uskon jopa, että joku samankaltainen tilanne jo odottaa tulevaisuudessa muistuttaakseen minua siitä, että mokata voi ja elämä jatkuu. Kai. Ehkä.

Mutta siis anteeksi teille kaikille, jotka joutuivat todistamaan tapahtumaa!

Muistinmenetys kirjastossa

Kuulun niihin ihmisiin, joiden pitäisi kirjoittaa kaikki muistettavat asiat ylös, oli sitten kyse luokkakäynnistä, puhelinnumerosta, syntymäpäivistä, maitolitrasta tai haluamastani kirjasta. Poden muistihybristä, jonka vuoksi pitkään kieltäydyin lappuselämästä, ja seisoin sitten marketin sisääntulon tukkona silmät lasittuneina ja huohottaen: Miksi olen täällä?

Miten voikin olla, että muisti tyhjenee tismalleen silloin, kun on juuri astunut sisälle johonkin?

Joskus asiakkaillekin käy niin. Tämä onkin verkkotutoriaali heille, jotka potevat tyhjänpäänsyndroomaa. Teillekin löytyy apua. Lähimmän kirjastotiskin takaa vieläpä.

1. Älä panikoidu. Muuten unohdat loputkin olennaiset asiat ja hukkaat kaiken päälle kirjastokorttisi. Kirjastossa ei saa juosta eikä huutaa.

2. Älä masennu. Pienilläkin tiedonjyvillä voi nokkia itsensä kultamunan äärelle. Ja jos et löydä juuri haluamaasi kirjaa, voit löytää jotain muuta mielenkiintoista. (Laiha lohtu, tiedän, mutta tämä tutoriaali perustuukin positiivisiin mielleyhtymiin ja niiden kautta oppimiseen! Ei siis mutista siellä vastaan.)

3. Suunnita neuvontatiskille ja kiinnitä kohteliaasti (anti)tädin tai sedän huomio. Todennäköistä on, että kirjastoihminen on ystävällinen luonteeltaan, ja nauttii saadessaan tehdä kanssasi etsiväntyötä!

4. Kuvaile kirjaa.

ÄLÄ TEE NÄIN: "Se oli sellainen aika iso ja vihreä. Aika paksu. Hauska ja siinä oli jotain juttua siitä yhdestä tyypistä, jonka nimeä mä en muista."

Luonnollisesti kirjastoihminen, joka tuntee kokoelmansa hyvin, löytää tarvitsemasi opuksen näilläkin tiedoilla. Siihen vaaditaan kyllä aika hyvä tuntemus, sillä vaatimattomammankin kokoisessa kirjastossa on helposti vähintään 7-8 000 nidettä. Lastenkirjoissa koko ja väri auttavat kyllä enemmän.

TEE NÄIN: Mistä kirja kertoo? Romaani vai tietokirja? Mistä olet saanut tietää kirjasta (arvostelu lehdessä xx, televisio-ohjelma yy...)? Koska kirja suunnilleen on ilmestynyt? Tiedätkö kirjailijan nimestä mitään - luontoon liittyvä, alkukirjain, mitä muuta on kirjoittanut? Kirjan päähenkilön nimi? Mihin kirja sijoittuu ajallisesti ja paikallisesti?

Jos näistä tiedoista saat irti edes jotain, on onnistumisesi aika todennäköistä. Hakukoneita käyttämällä pääsee nyhjäisemään lähes tyhjästä ja kirjastojärjestelmä auttaa esim. päähenkilön nimen avulla löytämään oikean kirjan. Kaikki assosiaatiot auttavat keksimään asiasanoja, joilla kirjaa on tietokannassa kuvailtu.

Kaikilla kirjastossa työskentelevillä on satoja kokemuksia tällaisista onnistumisista. Vuosia sitten olin vielä noviisi, enkä löytänyt millään kirjaa Masi Pallopäästä. (Nyt se tuntuu yhtä mahdottomalta kuin se, etten olisi tiennyt, kuka on Mika Waltari) (yhteneväisyydet ovat lukijan mielessä) Tämä auttoi. Joskus löysin hapankaalisäilykkeen ohjeen tutkailemalla netistä radio-ohjelmien mennyttä viikkoa.

Olen aika mestari löytämään jo "sen etsiväkirjan" (Mäkipään Etsiväkerho Hurrikaani TAI Lassemaijan etsivätoimisto), "sen koirasarjan" (Jalon Jesse-sarja tai Kurvisen Susikoira Roi) tai "sen jääkiekkosarjan" (Nordströmin Kiekkotähti-sarja tai Crasin Lätkäjengi-sarja). "Sen kauhusarjan" etsijän vien Stinen luokse, mutta koukkaan välillä suosittelemassa Mustan myllyn mestaria, joka on pakko lukea taas kerran uudelleen. Hrr.... Se on sellainen oranssi kirja, jossa on kaikkia kamaluuksia ja lintuja.

maanantaina, huhtikuuta 09, 2007

59.35

Kymmenen pistettä ja undulaattimerkki sille, joka tietää otsikon perusteella, mistä tämä juttu kertoo...

No tietenkin *siitä*. 59.35 on siis Yleisten Kirjastojen Luokitusjärjestelmän seksologian numero. Lääketieteen alaluokkana siinä keskitytään sukupuolielämän fysiologiseen puoleen, mutta sosiologiallekin jätetään osa. Nuorten puolella erilaiset sukupuolivalistusoppaat kiinnostavine kuvineen ja mielenkiintoisine juttuineen löytyvät täältä.

Mutta miksi, oi miksi, sen pitää olla niin salamyhkäinen ja vaikea asia????? Jokainen kirjastoihminen voi kertoa, kuinka vain harva teini uskaltautuu itse lainaamaan viisysi-kirjoja räväköistä puheista ja messevästä käytöksestä huolimatta. Ja vaikka tarvitsisikin tietoa ja nopeasti! Kirjoja kyllä käytetään ahkerasti: niitä hamuillaan hämillisesti, selataan hätäisesti, kuljetellaan kassissa/takin sisällä ympäri kirjastoa mahdollisimman salaiseen paikkaan ja tutkaillaan siellä. Ne törkätään paniikissa takaisin hyllyyn, kun jonkun askeleet kuuluvat. Ne viskataan mahdollisimman kauas hyllyn taakse ja kiskaistaan esiin "Jalkapallo - tie huipulle" tai vaikka Manillaköysi paremman puutteessa.

Antitäti heittää yltään hetkeksi antikaapunsa, ja tunnustaa tädillisen luonteensa. Minusta on tärkeää, että kirjastossa on mahdollisimman paljon mahdollisimman monenlaisesta seksuaalisuudesta kertovaa kirjallisuutta - noin niin kuin järjen rajoissa ja valistus- sekä taiteellisessa mielessä. Toivoisin, että nuoriso uskaltaisi etsiä niitä kirjoja ja niitä tietoja, joita he tarvitsevat. Sitä varten kirjoja meille hankitaan. Emme me kysele tai kyttää lainauksia, emme punastu tai hihitä, jos joku lainaa viisysistä jotain. Me tiedämme, mistä siinä on kyse ja toivomme mahdollisimman monen nuoren saavan sen myös selville pätevän tiedon kautta.

Ymmärrän kyllä, että salailu ja ujostelu kuuluu asiaan. Joskus mietin, pitäisikö tehdä joku raflaava vihannes-näyttely (ette tahdo kuulla enempää, uskokaa pois...) - kunnes kuulin onneksi eräältä 1980-luvulla syntyneeltä työntekijältämme, kuinka opettajan vapaat kertomukset olivat aiheuttaneet vain lisäahdistusta ja painajaisia. Täti minussa toivoo, että niin ei tarvitsisi olla. Antitäti puolestaan muistaa, että niin se vaan kuuluu olla. Niillä, jotka jo tietävät, on varaa olla suorapuheisia. Niiden, jotka vielä tutkivat ja miettivät, pitää löytää omat tiensä omiin kokemuksiinsa.

Käykääpä kurkkaamassa seuraavan kerran kirjastossa käydessänne viisysi-hyllyä. Siellä on ihan uskomattoman hauskojakin kirjoja! Monet vanhemmat lainaavat sieltä kirjoja ja "unohtavat" ne sitten kotona näkyviin. Kaikki keinot ovat sallittuja... :)