Olenko ainoa, jota Hesarin porno-kirjasto -juttu on ravisuttanut? (Linkin juttu on lyhennelmä.) Kysehän on siis Heikki Poroilan kirjoittamasta pamfletista Luurangot portinvartijan kaapissa - tai oikeastaan Helsingin Sanomien siitä kirjoittamasta arvostelusta sekä sitä seuranneesta verkkokeskustelusta.
Työpaikallani juttu on herättänyt keskustelua hyvinkin paljon, ja asian sekä populistista että teoreettista puolta on tullut käsiteltyä.
Ärsyttävä otsikointi ja harhaanjohtava juttu suututtavat. Jos olisin mies, hermostuisin vielä lisää. Miksi miesten haluama matsku olisi pornoa ja väkivaltaa?? Sellainenko on Mies? Itse en tunnistanut itseäni Hesarin jutun naislukijan kuvasta. Määräytyykö tietynlainen kirjallisuudenkulutus geneettisesti? Kenelle kuuluu Mika Waltari tai R.L. Stine, kenen musiikkia kuuntelet laittaessasi Bachin tai Nightwishin soimaan? Auttaisiko se mieskään kirjastossa, jos se lukisi runoja tai satukirjoja lapsille? Pitäisikö kirjastoille löytää Miehen Malli?
Koska uskon maailman olevan vakaasti sukupuolittunut, pidän asian miettimistä hyvin tärkeänä. Samalla kuitenkin uskon, että biologia ei määrää edes sukupuolta - saati sitten lukutottumuksia. Valta ja vallankäyttö on läsnä tekstissä, kirjallisuudessa ja kielessä sisäänrakennettuna, ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kirjallisuustiede ja filosofia ovat ottaneet sen tutkimuskohteekseen jo herramunjee vuosia sitten. Sitä vastoin vallan siirto käytäntöön on pelottavaa, ja sen mukana tulee myös vastuu.
Ainakin minä lastenkirjastonhoitajana olen tuntenut sen vastuun koko ammattiurani ajan. Itse asiassa olen ollut sukupuoli- ja valtafriikki jo ensimmäisestä opiskelupäivästä alkaen. Ehkä siksi minua ei pelota myöntää teoreettisen puolen tärkeyttä ja kyseenalaistaa (myös omaa)käytäntöä.
Moneen kertaan on tullut todetuksi, kuinka kirjastoilla ei ole rahaa hankkia kaikkea. Minä olen opiskellut useita vuosia saavuttaakseni sen ammattitaidon, jonka avulla luovitaan jokapäiväisessä työssä. Käytännössä olen oppinut huomattavasti lisää ja hukannut osan ihanteistani. Kirjastoista pitää löytyä kirjallisuutta, jota asiakkaat lukevat. Minusta sieltä pitää löytyä myös vähälevikkistä kirjallisuutta, koska kirjasto on kulttuurilaitos, jolla on osaltaan myös sivistävä tehtävä. Näistä syntyy yhteensä kokoelma, jota ei tarvitse hävetä itsen eikä asiakkaiden silmissä!
Kirjastosta ei kuitenkaan tarvitse löytyä kaikkea - ei ainakaan yhdestä kirjastosta. Kirjastoverkon tasolla "kaiken" pitää kuitenkin olla saatavissa. Lainausmerkit siksi, että osa aineistosta asettaa itse itsensä tarjonnan ulkopuolelle joko hankinnan vaikeuden tai tason järisyttävän surkeuden (huom! objektiivinen mielipide, eh) vuoksi. Näistäkin kuitenkin suuri osa hankitaan asiakkaiden niin halutessa.
Kirjastoalalla "Porno kirjastoihin" on kulunut ikuisuusaihe, jota heitetään opiskelijoille eteen kokoelmakursseilla, ja harmittaa Poroilan tekstin latistaminen sellaiseksi. Eettiset säännöt, moraalikoodit, sananvapaus ja ammattilaisen vastuu - niissä olisi jutun aihetta ihan oikeasti.
19 kommenttia:
Kustantajakin luonnollisesti toivoo, että keskustelua syntyisi Poroilan kirjasta, eikä vain Hesarin jutusta.
Hyvä jos asiasta puhutaan työpaikoilla. Kirjastot.fi:ssä asian tiimoilta ei ole keskustelua juurikaan herännyt, ilmeisesti ei myöskään kirjastoalan postituslistoilla.
Monessa ammatissa joutuu tekemään valintoja, jotka vaikuttavat välittömästi toisten ihmisten elämään. Silloin ammatillisen etiikan ja toimintaa ohjaavan moraalikoodiston kyseenalaistaminen ja avaaminen mahdollisimman läpinäkyväksi ovat tärkeitä asioita.
Esimerkiksi lääkäreille ja toimittajille tällainen keskustelu on tuttua ja aloilla on asioiden käsittelyyn muodolliset elimet (Julkisen sanan neuvosto ja Lääkäriliiton eettisten periaatekysymysten valiokunta) sekä ohjeistus (hyvä journalistinen tapa ja lääkärin eettiset ohjeet).
Mielestäni ei olisi hirveän kaukaa haettua ajatella, että myös kirjastoala voisi hyötyä jostain vastaavasta järjestelmästä.
Olen itsekin herneen nokkaan nykäissyt taho ja juuri niistä syistä, mistä Reettakin. Juttu tarjosi itselleni aivan outoa mieskuvaa, ja tunnen kuitenkin monia miehiä, ihan henkilökohtaisestikin.
Mainittakoon vielä, että olen tutustunut mm. Milo Manaran sarjakuviin Varkauden kaupunginkirjastossa, teininä 90-luvulla. Kokemus oli järistyttävä: sarjakuvat ovat paitsi eroottisia, myös taiteellisilta ansioiltaan aivan ylivertaisia. Enkä ole tähänastisen elämäni aikana törmännyt mihinkään niin väkivaltaiseen, kuin Ellroyn ja Thompsonin dekkarit ja Kellopeli-appelsiini. Ne löytynevät jokaisen Peräkylän Tuppulan kirjastosta.
Keskustelua aineistovalinnasta pitää olla (kirjastot.fi on ihan kuollut, mitä keskusteluun tulee). Mutta tämä lähtökohta on - jos ei väärä - niin outo ja harhainen.
Ja lastenosaston kirajastonhoitajana sanoisin, että kirjoja ei rajata pois osastolta niiden käsittelemän aiheen vuoksi, vaan (joskus) siksi, että aihetta on käsitelty ongelmallisesti: kevyesti tai yksinkertaisesti huonosti.
Heikki Poroila ei myöskään annan esimerkkejä. Hänestä vain "tuntuu siltä", että naisvaltaisella alalla rajataan aineistonvalinnassa tietyt jutut pois. Sellaiset, mistä miehet tykkäsisivät.
Aika jämäkkää argumentaatiota, etten sanoisi.
Hupsista, suunpielissäni on vaahtoa.
Nykyään kirjastoissa kuunnellaan ja muutenkin havainnoidaan aineiston valinnassa asiakkaiden lukutottumuksia. Enemmistö kirjaston käyttäjistä on naisia ja lapsia. Miksi se ei siis näkyisi myös kokoelmassa? Jos miehet rynnisivät kirjastoihin suurina laumoina ja esittäisivät hankintaehdotuksia, en epäile hetkeäkään, etteikö heidän toivomuksiaan otettaisi huomioon. Kirjastot ovat Suomessa aika demokraattisia tässä suhteessa. Kyvymys ei todellakaan ole sensuurista. Tervetuloa vain kirjastoon asiakkaiksi miehet ja töihinkin (vaikka tätä saadaan ehkä odotella jokunen tovi tällä palkkapolitiikalla)!
Hesarin toimittaja halusi tehdä tietynlaisen jutun, johon pitkin hampain suostuin (ajattelin kustantajaparkaani, jonka pitäisi kirjaa myös myydä). Lehti halusi sen lisäksi synnyttää vähän kohua, ja väänsi nähdyn kaltaisen "kohu-uutisen", jolla ei niin kauheasti ole tekemistä sen kanssa, mitä olen yrittänyt kirjalla ilmaista.
Vaikka noin yleisesti totean vain, että olen yrittänyt ilmaista itseäni kirjan sivuilla, Jennille ihan lyhyesti: olen esittänyt olettaman naisvaltaisen ammattikunnan vaikutuksesta aineistonvalintaan, mutta eihän sitä voi mitenkään todistaa yksittäisillä esimerkeillä. Ei edes monilla.
Jos valinnan perusteet sisältävät sukupuoleen sidottuja arvoperusteluja, niistä pitäisi voida keskustella ilman takertumista yksittäiseen esimerkkiin. Kyse on isommasta asiasta kuin yksittäisistä valinnoista tai ei-valinnoista, jotka helposti selittyvät satunnaisillakin tekijöillä.
Haluaisin myös korostaa sitä, etten ole kirjoittanut aineistonvalintakirjaa. Näkökulmani on yleisempi, siinä aineistonvalintakin on vain yksi osatekijä, vaikka toki tärkeä ja iso.
Minusta olisi ihanaa keskustella sellaisten kanssa, jotka aloittavat kysymyksellä "Kirjasi sivulla xx on seuraava lause: (...) mitä olet tällä oikein tarkoittanut?"
On tämä sukupuolinäkökulma mukana kirjassani, mutta ei se ole edes mitenkään olennainen asia. Minulle portinvartija on lähtökohtaisesti ihminen, ammattiyksilö.
Kirjaasi luetaan Hämeenlinnassa kiivaasti. Aion kyllä perehtyä siihen ja viitata sitten yksittäisiin lauseisiin:D
Kirjoitat kommentissasi: "Jos valinnan perusteet sisältävät sukupuoleen sidottuja arvoperusteluja, niistä pitäisi voida keskustella ilman takertumista yksittäiseen esimerkkiin. Kyse on isommasta asiasta kuin yksittäisistä valinnoista tai ei-valinnoista, jotka helposti selittyvät satunnaisillakin tekijöillä."
Olen kyllä sitä mieltä, että ilman esimerkkejä ei voida puhua sukupuolisidonnaisista arvoperusteluista. Aihepiiri on muutenkin aika hetteinen: lähtökohtanahan on "naiset" ja "miehet" ryhminä. Itse ajattelen, että tällaisia ryhmiä ei ole olemassakaan. Ja sitten nämä joukot tekevät arvovalintoja...
Mutta palataan asiaan. Nythän keskustelu tosiaan perustuu Hesarin juttuun, joka kieltämättä oli hirveän raflaava. Sikäli huomautuksesi oli aivan aiheellinen. Sinänsä hyvä, että asiasta keskustellaan.
Olemme töissä keskustelleet artikkelista ja sen aiheuttamista ajatuksista. Työkaveri hyvin huomautti että artikkeli oli varmaan tehty provosoinniksi ja ettei sitä voinut oikein ottaa tosissaan. (Ja oli näköjään oikeassa.)
Tutkimmepa kuitenkin huvin vuoksi meidän kirjastomme erotiikka/pornografiatarjontaa. Kyllähän meillä oli aikuisten osastolla esim. Kissatanssija-sarjakuvia.
Sen tyyppinen materiaali kuitenkin lähtee äkkiä kävelemään kirjastosta, aika turhauttava hankkia aineistoa joka varastetaan heti kun se hyllyyn laitetaan.
Itse olen vähän sitä mieltä, että aineistonvalinnassa monessa kirjastossa suhtaudutaan nuivasti ns. naisten hömppään. Siitä valitetaan ja sitä hävetään ja hankitaan pitkin hampain. Kun taas ns. miesten hömppää kuten sotaromaaneja tai eräromaaneja hankitaan täysin mitään miettimättä. Kaikki, mikä vaan ilmestyy, hankitaan. Siinä voisi vähän miettiä että miksi naisten lukemat liukuhihnalla tehtaillut romaanit olisivat yhtään huonompia kuin miehille suunnatut liukuhihnatuotteet...
Heikki Poroila, olen nyt tutustunut teokseesi ja minusta teoksen lähtökohta on ongelmallinen. Teet väittämiä, jotka koskevat naisia joukkona. Et kuitenkaan perustele väitteitäsi etkä anna esimerkkejä.
Kirjoitat s. 8 "Äkkiä ajatellen voisi odottaa, että naisenemmistöisessä ammatissa moraaliset kysymykset olisivat suosittuja pohdinnan kohteita." Ovatko naiset moraalisesti valveutuneempia tai moraaliltaan korkeampia kuin miehet?
Kirjoitat, että koet ammattikuntamme suuren enemmistön arvomaailman itsellesi osin vieraaksi (mts. 7). Niin minäkin. Itse asiassa ajattelen, että meidänkin talomme naisvaltainen joukko muodostaa hyvin heterogeenisen ryhmän arvomaailmaltaan erilaisia ihmisiä. Ei heitä yhdistä mikään arvoperusta, joka olisi jotenkin yhteyksissä biologiseen tai sosiaaliseen sukupuoleen.
Naiseuksien ja mieheyksien moninaisuus ja se useaan kertaan kumottu essentialistinen näkemys, että naisia joukkona ja mihiä joukkona yhdistäisi jokin sukupuolesta lankeava ajatus- ja arvomaailma on moneen kertaan kyseenalaistettu. Siksi minun on vaikeaa suhtautua kirjasi väittämiin vakavasti.
Toivon kuitenkin, että aineistonvalinnan periaatteista keskusteltaisiin. Hyvä lähtökohta olisi tehdä tutkimus siitä, mitä aineistoa on jätetty pois kirjastojen valikoimasta. Tästähän ei ole olemassa aineistoa.
Tämä on lähinnä Jennille, joka on lukenut kirjaa tiukasti sukupuolinäkökulmasta.
Olen esittänyt joukon naisenemmistöistä ammattikuntaa koskevia olettamia, mutta en usko väittäneeni kovinkaan paljon sukupuoleen vedoten. Olettamien ääneenlausumisen tarkoitus on herättää pohdintaa siitä, voisiko näin olla vai olisiko kuitenkin jotenkin toisin. Väittämä ei kaipaa keskustelua.
Olettamani moraalisten kysymysten suosiosta naisenemmistöisessä ammatissa pohjautuu siihen ainakin feministisiin teorioihin usein liittyvään ajatukseen, että naiset ovat jotenkin taipuvaisempia empatiaan kuin miehet. Minä en tiedä, pitääkö tämä paikkaansa, mutta jos pitää, sen voisi olettaa näkyvän myös moraalisina pohdintoina, onhan empatian kyvyn eräänä edellytyksenä kyky erottaa hyvä ja paha myös suhteessa muihin ihmisiin. Olettamaani ei sisälly ajatusta siitä, että moraalisen keskustelun suosiolla olisi jotain tekemistä moraalisen "ylemmyyden" tms kanssa.
Lauseeni kollegoiden arvomaailman vieraudesta ei liity kollegoiden sukupuoleen vaan siihen havaintoon, ettei esimerkiksi sananvapauden puolustaminen ole iso asia juuri kenellekään. En ole tarkoittanut, että "muut" edustaisivat jotain yhtenäistä arvoperustaa sinänsä, mutta joissakin suhteissa voi jokin arvopohjainen näkemys silti olla vallitseva. Nuiva suhtautuminen sananvapauteen tuntuisi sellainen itselleni olevan.
Jenni: "Naiseuksien ja mieheyksien moninaisuus ja se useaan kertaan kumottu essentialistinen näkemys, että naisia joukkona ja mihiä joukkona yhdistäisi jokin sukupuolesta lankeava ajatus- ja arvomaailma on moneen kertaan kyseenalaistettu. Siksi minun on vaikeaa suhtautua kirjasi väittämiin vakavasti."
En ole kirjoittanut tekstiäni sukupuolilasien läpi, vaikka sukupuoli joissakin esimerkeissä nouseekin pintaan. En ajattele, että sukupuoli ratkaisee arvomaailmaa edes kirjastoalalla. Jos et ole kirjaa lukiessasi sitä huomannut, puhun koko ajan naisenemmistöisestä ammattikunnasta, en naisista joukkona. Olen esittänyt joukon tähän ammattikunnan erityispiirteeseen liittyviä olettamia, mutta pohjimmiltaan kirjani kärki ei kohdistu kumpaankaan sukupuoleen vaan ihan tasapuolisesti haukkuu molempia.
Arvasin kyllä, että vaikka tätä sukupuolen näkökulmaa kuinka varoen ottaa esille, siitä tulee monelle helposti pääasia. Mutta jos kirjan ytimestä eli sivuilta 85-93 löytyy jotain sukupuolittunutta sanastoa, minut saa vapaasti ristiinnaulita tai jotain vastaavaa. Kaikki muu kirjassa on tausta-aineistoa, kirjan sanoma on noilla sivuilla. Minä en löydä sieltä yhtään ainoata sukupuolittunutta lausetta. Löydätkö sinä Jenni?
Peräänkuulutan edelleen esimerkkejä aineistosta, joka on jätetty hankkimatta kirjastoon moraalisin perustein. Aineistovalinnasta vastaavilta viedään mahdollisuus puolustautua, ellei ole mitään konkreettista johon viitata. Ilman esimerkkejä keskustelu jatkuu eipäs-joopas linjalla.
Sivulla 36 puhut sensurointitoimenpiteissä, jossa kokoelmaan ei hankita teosta, koska se on "sopimaton". Tahtoisin todella kuulla esimerkkejä muustakin kuin värikuvapornografiasta, jota tosin on jo kirjastoissa esimerkiksi erilaisten seksologisten oppaiden, sarjakuva ja valokuvateosten muodossa. Ei kylläkään omassaan pornografian luokassa.
Nostat mm. pornografisen aineiston hankinnan ongelmiksi sen, että kysyntä on suurempaa kuin tarjonta ja sen, että niteet katoavat. Valo ja elokuvan muodossa olevaa pornografiaa ei kirjastoihin ole hankittu, koska se on portinvartijoista liian graafista ja naturalistista (mts. 39 ja 40).
Tähän on tietenkin muitakin syitä, kuin se, että pornon katselu kiusaannutta ja hävettää portinvartijaa (mitä en kyllä voi taaskaan allekirjoittaa)?
Portinvartijan kymmenen kultaista sääntöä ovat mielestäni aivan oivalliset ja hyvä lähtökohta aineistonvalinnan pohdiskelulle.
Jenni, luitko Helsingin Sanomien jutun kainalohaastattelut, joihin oli otettu muutamia esimerkkejä? Keravalainen kirjastovirkailija kertoi, että heillä "eräitä Milo Manaran sarjakuvia" oli poistettu (siis sensuroitu jälkikäteen), perusteluna "naista halventava pornografisuus". Helsingin informaatikko puolestaan totesi, ettei hankita K-18-elokuvia mm. väkivallan vuoksi. Lappeenranta oli jättänyt Susan Kurosen "muistelmat" kokonaan hankkimatta "kioskikirjamaisuuden" ja vain hetkellisen kiinnostavuuden takia.
Mielestäni nämäkin muutamat esimerkit - joiden avoimmuutta olen jo ihmetellyt - kertovat sen olennaisen: kirjastoissamme on muitakin kuin objektiivisia valintaperusteita. Usein sellaisia, joista ei noin avoimesti kerrota. Varmaan Jenni ymmärrät, että olisi aika hirmuinen työ ruveta tekemään ensinnäkin listoja eri kirjastoista puuttuvista nimekkeistä ja toisekseen ruveta tinkaamaan esiin perusteita, joiden takia niitä ei ole.
Jos fotorealistisen pornografian torjumiseen olisi pelkästään "muita" syitä, voisi kai olettaa, että kirjastoissa olisi edes näytteitä taiteellisesti korkeatasoisimmista elokuvista, valokuvakirjoista ja lehdistä. Näitähän on hankittu kirjallisuuden puolella. Kyllä monia muitakin teostyyppejä varastetaan jatkuvasti, eikä se ole normaalisti peruste jättää ne kokonaan hankkimatta. Pornografisen taiteen kokoelmista on laadittu lukuisia ns. taidekirjoja. Onko varastamisen pelko todella ainoa syy jättää sellaiset kokonaan kirjastoon hankkimatta?
Toistan vielä varmuuden vuoksi; kirjani ei käsittele aineistonvalintaa sinänsä, se vaatisi ihan oman kirjansa. Aineistonvalinta ja eräät sen outoudet ovat vain esimerkkejä siitä vallasta, jota meillä on ja jota päivittäin käytämme. Valta ja moraali ovat kiinni toisissaan. Kysymys on siitä, miten moraaliset arvostukset heijastuvat vallankäyttöön.
Jos Jenni pidät esittämiäni 10 eettistä periaatetta "oivallisina", oletko valmis myös toimimaan niiden puolesta käytännön kirjastotyössä?
Tulen myöhäsyntyisenä mukaan keskusteluun, enkä jaksa siihen syvällisesti perehtyä - anteeksi vain. Hesarin keskustelunkin taisin nähdä aikanaan, mutta lähinnä se toi mieleeni tapauksen kirjastourani alkuvaiheilta, 80-luvulta.
Olin töissä pienessä maalaiskirjastossa ja löysin kirjaston poistolaatikosta hyväkuntoisen uuden kirjan, Nummisen ja Saarisen Terässinfonian. Kysyin kirjastonhoitajalta miksi se oli siellä ja sain vastaukseksi kehotuksen katsoa sivua 393. Siellä on kuva. Asiasta kiinnostunut voi kurkata sinne. En muista miten perustelin, että kirjan voisi laittaa takaisin hyllyyn. Kirjastonhoitaja myöntyi - sen voisi laittaa esimerkiksi "Alamaailman kirjallisuudesta". Sinne se myös päätyi.
En usko, että maailma on suuresti muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. Maa ja maailma on suuri ja, miten te teoreetikot sanottekaan, evaluointia harrastetaan milloin milläkin perusteella. Ainoa tae monimuotoiselle kulttuurille ja kirjalliosuudelle on riittävän laaja ja monipuolinen tarjonta - sekä määräälisesti ja laadullisesti. Kirjastoja ja muita kulttuurilaitoksia tulee olla niin paljon - myös fyysisesti, että yleisöllä on mahdollisuus, valvoa ja etsiä hyllyistä haluamaansa ja sitäkin jota se ei tiedä haluavansa. ne löytöretkeilijän riemut, nääs.
Laila Halme Tampereelta kirjoitti näinä päivinä Hesarissa, että dekkareita hankitaan kirjastoihin liikaa. Onkin kumma epäsuhta siinä, että kirjastoihin hankitaan ruotsalaisia dekkareita, jokaiseen kirjastoon ja moneen vielä monta, kun ne muutenkin tekevät kauppansa.
Miksi vähälevikkista, ehkä laadukastakin kirjallisuutta ei hankita vaan suositaan ulkomaalaisperäistä väkivaltaa, jota tulee muutenkin eri viestimistä kokom ajan.
Miten kotimainen laadukas kirjallisuus löytää lukijansa, jos sitä ei ole kirjaston hyllyssä löydettävissä? Eipä juuri mitenkään. Pahin on tilanne uusilla, vasta uraansa aloittelevilla kotimaisilla kirjailijoilla. Mistä palstatilaa. Mistä hyllytilaa.
Tuntuukin huvittavalta, että yhteiskunta suosii väkivaltaa esimerkiksi niin sanotun pornon kustannuksella. Enkä jaksa ruveta jaarittelemaan seksin/erotiikan/pornon rajaaidoista. Joku otti sarjakuvapuolelta esiin Milo Manaran, joka onkin hyvä esimerkki siitä, millaisiin vaikeuksiin joudutaan, jos näitä raja-aitoja ruveta käymään. Eihän siihen kunnan puolella kenenkään aika eikä resurssit riitä.
Auta armias kun joku Hyssälä tai joku hänen hengenheimolaisensa keksii, että tällaistakin tavaraa on liikkeellä, niin kohta tupakkalaki kalpenee.
Kansallinen sarjakuvatarkastamo? Sarjakuvapornoasiamies? Virka täytetään poliittisin perustein...
Huvittavaa on myöskin se, että Turun yliopiston kirjastolla on vapaakappaleoikeus pornolehtiin ja siellä joku työllistetty - ainakin joskus näin oli - lajittelee pillun ja kyrvän kuvia hyllyyn.
Tappaa saa ja mitä moninaisimmin keinoin ja siitä enemmän tai älyllisen oloista viihdettä. Lisäksi yhteiskunta ostaa ja suosii tätä linjaa.
En nyt ehdoin tahdoin ole joka kirjastoon ja notkelmaaa pornoa ole hankkimassa, mutta kummallista on, että bussipysäkit ovat nykyään täynnä alastomia naisia, jotka ei kuulemma sitten ole pornoa! - vaan kaupallisia tiedotteita. Siellä ne näkee mummo ja vaari ja lapsi, eikä kukaan aseta asetelmaa kyseenalaiseksi.Kaikki on myytävänä.
Myyminen tappaminen ja seksi on hyväksyttävää. Seksi kirjastossa on
tabu.
Kirjastossa materiaali on sentään tädin taikka sedän piippauksen takana, vähän niinkuin keskikalja kaupassa.
Ja internetistä löytyy kaikki, ilman kontrollia. Ilmanko kaikki siellä nykyään ovatkin.
Jouni Lehtinen
kirj.virk.
kust.virk.
Ja jotta äskeinen kiistakirjoitukseni ei jäisi teorian asteelle - vielä lyhyet käytännön ehdotukset:
Kirjastot, hankkikaa vähemmän ruotsalaista pullaantukehduttamiskirjallisuutta ja enemmän kotimaista kirjallisuutta, sekä hyvää että huonoa, sillä mehän tirkistelemme aikalaislasit päässä.
Olkaamme kuitenkin kotimaisia, ulkolaiset pitävät omistaan huolen suurella rahalla.
Ripaus seksiä vielä sekaan - sillä kuten Kurt Vonnegut opettaa meitä kirjassaan Äiti yö: lemmiskele aina kun voit, se tekee hyvää.
Ja: ihminen on se miksi tekeytyy, siksi on parasta katsoa miksi tekeytyy.
Ja Vonnegutia on sentään julkaistu kunnaianarvoisassa Keltaisessa kirjastossa - ei voi olla moraalisesti arveluttavaa - kaikille kunnianarvoisille portinvartijoille tiedotettakoon.
Edelleen: kaikkia kunnioittaen
Jouni Lehtinen
Kun en ole Hesarin juttua saanut käsiini, kysyn tässä: miten pornografia on asian yhteydessä määritelty, vai onko?
Tuntuu, että helposti menevät sekaisin sellaiset asiat kuin alastomuus, erotiikka, porno ja seksi. Seksiähän kirjastosta löytyy runsain mitoin: sekä tietoa että tunnetta. Kaunokirjallisuudessa on iät kaiket kuvattu seksiä. Image-lehti keräsi lukijoiltaan taannoin vinkkejä parhaan ja huonoimman suomalaisen kirjallisen seksikohtauksen löytämiseksi, ja uskoisin, että suurin osa ko. kirjoista kyllä löytyy kirjastosta.
Pornografian määritteleminen yksiselitteisesti on tietysti hankalaa, mutta jonkinlainen yksimielisyys vallinnee siitä, että kaikki seksiä tai alastomuutta käsittelevä/esittävä materiaali ei ole pornografiaa. Siispä rajaamalla pornon kokoelman ulkopuolelle kirjasto ei sentään muutu aivan seksittömäksi ja puritaaniseksi ympäristöksi. Jos se on tärkeää.
>Pornografian määritteleminen yksiselitteisesti on tietysti hankalaa>
Tästä on kyse. Kuka määrittelee? Kuka ostaa? Kuka käyttää valtaa.
Kuka rajaa? Mistä leikataan ensin.
Siitä, jota ei osata ja huomata kysyä.
Konkreettinen ajatus. Norjan mallia mukaillen valtio voisi ostaa jokaista kotimaista esikoiskirjaa vaikkapa jokaiselle kirjastolle yhden kappaleen.
Kun kuitenkin isosta porukasta syntyy muutama tulevaisuuden menestyskirjailija järjestely maksaa itsensä takaisin verotuloina niin valtiolle kuin kulttuurillekin.
"Jos Jenni pidät esittämiäni 10 eettistä periaatetta "oivallisina", oletko valmis myös toimimaan niiden puolesta käytännön kirjastotyössä?"
En ilman keskustelua. Täysin arvovapaa ei voi olla, koska emme pääse itsemme ja subjektiivisuutemme ulkopuolelle. Sen sijaan kannatan sitä, että arvoista keskusteltaisiin avoimesti ja ne määriteltäisiin - viitaten Antitädin viimeisimpään postaukseen.
Marja kyseli pornografian määritelmän perään. Kyllä se varmaan voidaan lyhyesti määritellä seksuaaliseen kiihottamiseen pyrkiväksi aineistoksi. Erotiikka on sievistelevä ilmaus kaikella sille, mikä ihmistä seksuaalisesti kiihottaa, siinä mielessä se on todellisuudessa sama asia kuin pornografia (joka ehkä korostuneemmin liittyy julkaisumuotoihin). Seksi puolestaan tarkoittaa ihmisen lisääntymisbiologiaan liittyvää tietoisuutta siitä, että lisääntymisen yhteydessä esiintyy myös mielihyvää tuottavia elementtejä, joita ihminen luontojaan halajaa vaikkei haluaisi lisääntyä. Alastomuudellahan ei ole mitään tekemistä minkään edellisen kanssa sinänsä, kuten saunasuomalaisina tiedämme. Jonkun mielestä vain vaatetettu ihminen voi olla seksuaalisesti kiihottava, toisen mielestä vain suora näkökontakti kiihottaviin ruumiinosiin on tyydyttävää.
Kirjastoissa on tarjolla jonkin verran seksuaalisesti kiihottavaa aineistoa tekstinä ja sarjakuvana sekä elokuvien yhtenä elementtinä. Kun ihmiset kiihottuvat seksuaalisesti kovin eri asioista, tarjontaa voi pitää monipuolisenakin. Silti se ei ole sitä todellisen maailman tarjontaan nähden.
Toistan vielä kirjani näkökulman pornografiaan: en esitä mitään ehdotuksia siitä, mitä pitäisi tai ei pitäisi olla kokoelmissa. Olen vain kysynyt perusteluita. Oli kyse pornosta, politiikasta, uskonnosta, mistä hyvänsä. Poisjättäminen pitää pystyä perustelemaan kunnolla. Näin ei mielestäni nyt ole.
Viestiketju on ollut kiinnostavampi kuin moni muu kirjastoalan keskustelu tältä vuodelta, väittäisinpä jopa mielenkiintoisimmaksi vuosiin, josta kiitos kuuluu keskustelun monitahoisuudelle.
On tavallaan ikävä asia, että takavuosien Comics Code on jälleen nostanut rumaa päätään. Olin jo pelien suurkuluttajana huokaissut helpotuksesta, kun pelien kohdalla velloneesta haittavaikutusten spekuloinnista oltiin päästy askel kukkahattumutukeskustelun yläpuolelle, ja sitten otetaankin taas askel taaksepäin toisella varsinkin nuorten suosimalla "marginaalisaralla". Muistan oikein hyvin takavuosien kirjastojen laatukriteerejä koskeneet kirjoitukset, joissa muun muassa todettiin, että Enki Bilalin Nikopol-trilogia jätettiin eräässä suuressa kirjastossakin hankkimatta, ja perusteluiksi annettiin "teoksen ala-arvoisuus". Vain hieman aiemmin Bilalin Nikopol-trilogia voitti Ranskassa Lire-lehden "vuoden paras kirja" -palkinnon, sarjakuvalla! Onneksi Art Spiegelmanin Maus ei kokenut samanlaista vastaanottoa, se olisi ollut jo skandaalien skandaali.
Viimeksi tänä vuonna jouduin pohtimaan kokoelmista löytyneen kirjan "Varasta tämä kirja" kohtaloa kokoelmissamme. Kirja kun antaa varsin seikkaperäiset ohjeet esimerkiksi kotitekoisen sirpalepommin rakentamiseen. Tuleeko tällaista materiaalia löytyä kirjastosta, ja mikäli ei, niin miksi ei? No, päällisin argumentti on tietenkin "entä jos" -skenaarioon perustuva "entä jos joku rakentaa kirjan ohjeiden mukaan pommin, vahingoittaa tai tappaa pommilla sivullisia, ja entä jos vieläpä julkisuudessa käy ilmi että pommimaakari oli saanut ohjeet pommiinsa paikallisesta kirjastosta josta oli lainannut niteen". Valitettavasti väitän, että tällaiset skenaariot voivat olla mahdollisia. Entä onko kirjan poistamisesta hyötyä? Henkilö joka haluaa rakentaa kotitekoisen naulapommin löytää siihen ohjeet varmasti netistäkin.
Kirjan poistaminen kokoelmasta on paitsi yksilöllinen (ja monessa tapauksessa myös yhteisöllinen) moraalinen päätös, myös tae sille ettei kirjastoammattilainen joudu selittelemään myöhemmin julkisuudessa miksi kirjastosta löytyi ohje pommin rakentamiselle. Toki, tätäkin ohjenuoraa voisi lukea kuin piru raamattua ja jättää täten puolet kokoelmasta hankkimatta. Valinnan tehnyt kirjasto on kuitenkin myös vastuussa tarjoamastaan materiaalista. En voi vedota olevani mahdollisten seurauksien yläpuolella sanomalla että kansalaisella on oikeus tietää. Kansalaisella on myös oikeus ostaa kirjoja, kaikkea ei voida taata kirjaston puolesta ilmaiseksi. Kiristyvien määrärahojen aikana tästä on valitettavasti tullut myös oiva tekosyy ja moraalikilpi jättää "moraalisesti arveluttava" materiaali hankkimatta. Käsien peseminen ei ole koskaan ollut yhtä helppoa!
Kokemukseni mukaan alalla on kirjoittamaton sääntö, etenkin suuremmissa kirjastoissa, jonka mukaan yksikään kollega ei tule normaaleissa olosuhteissa myöhemmin arvostelemaan miksi jotakin kirjaa ei valittu tai valittiin kokoelmiin. Valinnassa on nykyään yksinkertaisesti kiire, ja kun kaikista kirjoista ei ole saatavilla ennakkokappaletta on valintaa tehtävä myös lähes silmät ummessa muutaman pikaisen googletuksen tai kustantajan oman insertin varassa. On mielestäni sanomattakin selvää, että välillä kajahtaa pöpelikköön, oltiin kuinka ammattilaisia tahansa.
Tänä päivänä kustannuskenttäkin on todella laaja. Kaikki painettu ei enää ole siinä mielessä korkeatasoista kuin on totuttu mieltämään (vrt. ainainen heikoilla hangilla liikkuva netti vs kirja -keskustelu... "älä ota informaatiota netistä, vaan kirjasta, koska kaikki kirjaan painettu on totta"). Pienillä kirjastoilla on tavallaan helppoa. Kun rahaa on vähän, se käytetään olennaisimpaan ja jätetään Kani-kustantamot ja muut pienradikaalit väliin, jolloin vältytään riskeiltä.
Eräässä varsinaissuomalaisessa kirjastossa työskennellessäni asiakkaille ilmoitettiin, ettei iltapäivälehtiä vuoden 2006 jälkeen enää hankita kirjaston lehtisaliin, Seiskaa ja muita vastaavia ei oltu hankittu tätäkään ennen. Asiakkaat olivat toki pettyneitä, mutta ymmärsivät että kirjaston velvollisuus ei ole olla tukemassa kyseisten lehtien ylläpitämää ihmisten - julkimoita tahi eivät - yksityiselämän alasajoa. Tässäkin tapauksessa ilmaisunvapautta kunnan julkisessa kirjastossa rajoitettiin, syy oli asiakkaille annettu ja se kesti asiakkaiden arvostelun.
Kuten journalistiikankin puolella on selviö, että uutinen on aina jossakin määrin subjektiivinen monien valintojen kautta muodostunut teksti, myös kirjastoalalla pitäisi olla selvää, että aineistovalinta kulkee lukuisten subjektiivisten valintojen muodostamaa tietään.
Muuten, sananen vielä sukupuolisesta jakaumasta alalla... ellei jokainen, niin varmasti hyvin moni voinee todeta, että kirjaston asiakkaista suurin osa on naisia. Stereotypialta en voi tässäkään välttyä, olettamukseni on että on yhteisesti hyväksytty tosiasia että naiset lukevat miehiä enemmän. Tämä iskostuu takaraivoon jo peruskoulussa. Mielestäni on varsin perusteltua heittää ilmaan olettamus, että naisenemmistöinen henkilökunta vaikuttaa aineistovalintaan. Tästä olisi mielestäni kiinnostavaa saada aikaan tutkimus. Valitsevatko miehet ja naiset aineistoa eri tavalla ja eri arvolähtökohdista?
Naiset-miehet -polarisaation lisäksi olisi mielestäni syytä puhua myös nuoret-vanhat -jaottelusta aineistonvalinnassa. Palatakseni alussa mainitsemaani peliteollisuuteen, jostakin syystä hyllyjämme selailtuani olen törmännyt neljään pelejä kritisoivaan teokseen, mutta vain yhteen joka sisältää professori Frans Mäyrän pelien puolesta puhuvan artikkelin. Heitänkin ilmaan olettamuksen, että naiset-miehet -jaottelua enemmän aineistonvalintaan vaikuttava tekijä voisi hyvin olla ikäpolvien ja arvomaailmojen välinen kuilu.
Ottaisin kiinni Tapion kiintoisan ja pitkän puheenvuoron lopusta, jossa hän uumoilee, että ikä saattaa olla sukupuoltakin tärkeämpi portinvartijan taustavaikuttaja. Tähän puoleen en kirjassani kiinnitä lainkaan huomiota, joten hyvä että se edes näin nousee esiin.
Arvelen, että tietyillä sisältöalueilla ikä on hyvinkin ratkaisevassa roolissa. Monet sisällöt ovat lähinnä vain "nuorten" kokemusmaailmaa, jolloin niiden pääsy kirjaston kokoelmiin edellyttää edes jonkun nuoremman valitsijan paikallaoloa.
Toisaalta iäkkäät kirjastoihmiset saattavat helliä valinnoillaan omaa ihanneasiakastaan, joka - yllätys yllätys! - on iältään suunnilleen samaa ryhmää kuin valitsija itse.
Jos näin on - ja uskon itse, että näin on -, kokoelmien monipuolisuus edellyttää monenikäisten valitsijoiden mukanaoloa. Ikä ei tietysti yksinään ratkaise, mutta todennäköisesti helpottaa.
Kirjastojen portinvartijoiden ikärakenne olisi empiirisesti selvitettävissä, jos joku jaksaisi nähdä kunnolla vaivaa. Ainakin otannan voisi joku alan opiskelija hyvin tehdä. Ideaa saa vapaasti hyödyntää.
Lähetä kommentti