tiistaina, toukokuuta 29, 2007

Tarinoita

Edit: Kuvia kirjastosta voi käydä katsomassa täällä. Kiitos Rostilan Merjalle kuvausurakasta!


Heti alkuun nostalgia-varoitus. Postaus sisältää sentimentaalista hevonkukkua ihan riittämiin niillekin, jotka kestävät shampanjaa ja kermavaahtoa ilman öllötystä...

Olen nimittäin päässyt kirjastoni kanssa käymään Turun uudessa pääkirjastossa. Jako aihealueisiin on mielenkiintoinen, arkkitehtuuri kaunista ja ideoita on käytetty niin että heikompaa huimaa. Suuri kiitos kuuluu oppaallemme, lasten- ja nuortenpuolen osastonjohtaja Päivi Räihälle, joka kierrätti ja kertoi mainiosti niin ajatuksista, teoriasta kuin käytännöstäkin. Tietysti hienointa oli kuulla juuri lastenpuolen erikoisuuksista, sillä uuden kirjaston suunnittelu painaa päälle täälläkin...

Uusi kirjasto on upea, mutta silti rakennettu alisteiseksi vanhalle pääkirjastolle, joka tulee remontin jälkeen olemaan varmasti mahtava. Jo uusi puoli on rakennettu pitäen mielessä aika ja kertomukset, historiaa kunnioittaen ja sitä käyttäen. Kun taide ja kirjallisuus löytävät oman paikkansa entisöidyssä kirjastotalossa, se alkaa hipoa Kirjastoa.

Turun reissu heitti elämässä vuosikymmenen taaksepäin, opiskeluaikoihin.

Samalla muistin sen oman Turkuni, jonka löytyminen vei lähes vuoden. Se vei samalla maailmankuvan kaaokseen, henkilösuhteet sekaisin ja historiakäsityksen se pisti kerralla uusiksi. Säkkituolin kanssa Ylioppilaskylässä, lukien Danten Helvettiä tenttiin ja odotellen pikkujouluja. Eikä tiedä, itkeäkö ilosta vai pelosta.

Tamperelaisena minulle historia on punatiiltä. Pumpulitehtaan tyttöjä, lukion seinällä riippuva kuva punaisten vangitsemisesta Keskustorilla, työläisten oikeudet, Minna Canthin syntymäpaikka. Suurelta osin naisten historiaa, pieniä asioita sidottuina suuriin aatteisiin.

Turun historia alkaa viisisataa vuotta aiemmin. Suurmiehiä, mullistava tulipalo, kirkko, oikeuslaitos ja ankarat säännöt. Katedraalikoulu, yliopisto, menetty suuruus. Itsetunto, jota ei kukaan pysty haastamaan. Juuret syvällä maassa, vaikka katsotaankin aina kauemmas.

Niitä ei ollut helppo yhdistää.

Tai ehkä niitä ei tarvinnutkaan yhdistää? Vähän enemmän kunnioitusta vanhaa kohtaan, kuitenkin rosoisuutta säilyttäen. Paljon vanhaa kapinaa ja uutta tyytymistä. Ideoita, rohkeutta ottaa paikka kirjaston ammattilaismaailmassa, niin keskellä sivistystä kuin pääsee tunkeutumaan. Pienten oikeuksien puolustamista ja itsetunnon etsimistä, vanhojen kertomusten jakamista ja oman tarinan elämistä.

Sitä tulee, kun yhdistää pateettisen tamperelaisen ja itsetehostusta rakastavan turkulaisen aamuyöllä :).

Nukkukaa hyvin. Kaikki.

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Pirkkalan lukevin luokka 2007

*fanfaareja* *torventoitotusta* *aaltoja*

Pirkkalan lukevin luokka vuonna 2007 on...

Toivion koulun kakkosluokka!!

Kisa käytiin 5.3 -27.4, johon mahtuu 54 lukukelpoista päivää. Eikä yhtään lukukelvotonta, ajatelkaas...

Säännöissä painotettiin, että oppilaiden on luettava ikätasonsa mukaista kirjallisuutta, mutta tarkempia määräyksiä ei annettu. Opettajat keräsivät luokkansa lukemat sivumäärät ja hoitivat varmistuksen siitä, että kirjat on todella luettu. Lopulta opettajat laskivat luokan lukemat sivut yhteen ja jakoivat sen oppilaiden määrällä. Näin saatiin luokalle keskiarvo, joita sitten vertailtiin luokkien kesken.

Toivion kakkoset lukivat keskimäärin uskomattomat 2257 sivua! Eli joka ikinen päivä yli 40 sivua.

Koska olen matemaattisesti kyseenalainen, mutta kuitenkin insinöörin tytär, en voinut vastustaa kiusausta laskea vähän lisää...

Kisaan osallistui 48 alakoulujen luokkaa, mikä on mielestäni huikea määrä. Jokainen luokka luki keskimäärin 603,42 sivua.

Kiitos osallistujille, kiitos opettajille vastuunkannosta, kiitos kirjailijoille innostavien kirjojen kirjoittamisesta, kiitos kirjastoille olemassaolosta ja kiitos kiittäjälle.

Voittajat saivat elokuvaliput, jotka voivat käyttää vapaavalintaiseen leffaan. Vaikkapa dokumenttiin Elias Lönnrotin jakauksen paikan muuttumisesta kansanperinteen keräämismatkan aikana. Tai tähän.

Kilpailusta on tulossa juttu myös Pirkkalaiseen.

maanantaina, toukokuuta 21, 2007

Tuulipuku kahisemaan!

Minut ollaan juuri kaappaamassa kävelysauva-ostoksille - kiitos niskavalituskirjoitukseni.

Kävelysauvat.

Sanokaa nyt, että jollain toisellakin on sellaiset!!

Hmmm... muistelen, että sauvakävelystä on julkaistu materiaalia viime vuosina. Eikun varaamaan :)!

perjantaina, toukokuuta 18, 2007

Auts!

Jokainen kunniallinen ammatti vaatii tekijöiltään listan ammattitauteja. Palomiesten ja tappajamehiläistenhoitajien ammatit ovat varmasti kirjastonhoitajuutta vaarallisempia, mutta kyllä meiltäkin tuskaa löytyy!

Stereotypian mukaan ammattitautejamme olisivat lievä otsalohkon vamma liian kireästä nutturasta (mutta kasvojenkohotusta ei tarvita!!), jännetupintulehdus etusormen heristelystä ja kielen rasitusvamma ainaisesta ssshhh-ttelystä.

Todellisuudessa yleisin taitaa olla niska-hartioiden totaalijumi, josta kärsin itsekin tällä hetkellä. Jatkuva tietokoneen näpyttely rassaa. Lisäksi kirjojen kurottelu hyllyttäessä niille kaikkein ylimmille tai alhaisistakin alimmille hyllyille pakottaa toistuvasti liikkumaan hassusti. Hah hah.

Paperi- ja kirjapöly on aika paha. Onneksi nävertäjätoukkia näkee harvemmin.

Tämä ehkä naurattaa, mutta oikeasti olen jatkuvasti paperiviilloilla. Harva on niihin kuollut, mutta kipeitä ne ovat. Haluaisin kirjoittaa dekkarin, jossa maaninen psykopaattikirjastonhoitaja tappaa jonkun viiltelemällä häntä Sodan ja rauhan sivuilla, kunnes uhri hyytyy verenhukkaan.

Pahoinpitelyjä onnistumme yleensä välttelemään, sillä meillä on niin kivoja asiakkaita.

Burn-out. Kirjastoalalle hakeutuu (yli?)tunnollista porukkaa, joilla on kova tahto tehdä ensiluokkaista työtä. Kun kirjat vielä hakeutuvat sekä työ- että huvipuolelle, on vaikea irrottautua työstään kokonaan. Lääkäri voi sanoa rakennusmiehelle, jotta heittäytyisi sohvalle ja lukisin kirjan, mutta mitä kirjastonhoitaja tekee rentoutuakseen?

Älkää sanoko, että "menee lenkille". Ennen kuin voi mennä lenkille, pitää lukea siitä kirja. 79.11.

Ja joskus tuntuu, että aivot nyrjähtävät.

perjantaina, toukokuuta 11, 2007

Verikekkerit

Edessä paluu nuorten kauhukirja -jutskan pariin pitkällisen tauon jälkeen. Piti päästä kiinni fiilikseen.

Kävin kirjaston ullakolla luovuttamassa verta.

Kalvakkaampana istun koneen ääreen ja hymyilen hampailleni.

torstaina, toukokuuta 03, 2007

Mennyt maailma

Edittiä lopussa...

Opin lukemaan 4-vuotiaana, mutta toisin kuin koko muu maailma, en muista siitä mitään. Miten ihminen voi paitsi muistaa, myös kyetä kuvailemaan tismalleen sen tunteen, kun mustat pisteet muodostavat ymmärrettävän sanan ja koko maailmankirjallisuus aukeaa nanosekunnissa?? Kaikki muut pystyvät, minä en.

Minusta on valokuva, kun tuijotan maanisesti puhuvienmurojen pahvipakkausta. Sitä minä sitten luen. Vehnäjauho, E214, E513...

Ei ihme, että sain kirjastokortin jo nuorena. Korttini oli keltainen ja lainaajanumeroni 7093. Sitä ei tarvinnut pitää mukana kirjastossa, koska muistin sen aina ja lopulta henkilökuntakin jo muisti numeroni ulkoa.

Ensimmäiset muistikuvani Lempäälän kirjastosta: Laskeutuminen alakertaan liian jyrkkiä portaita pitkin, aikuista kädestä pitäen. Tahdoin aina lainata Zoo -eläintietosanakirjan jonkun osan. Sellaisen, missä oli leijonia. Ne painoivat paljon: kirjat ja leijonat. Onneksi joku talutti portaissa ja kantoi kirjan kotiin.

Vanhassa kirjastossa haisi ihanalle, vanhalle kirjalle, kirjoitetulle tekstille ja luetulle paperille. Se sama tuoksu löytyy nykyisen työpaikan kirjavarastosta.

Turvallisia muistoja.

***************************

Edit: Viivin kommentin innoittamana... Haastan lukijani kirjoittamaan jonkun kirjastomuiston lapsuudesta. Olisi ihanaa, jos sen lähettäisi "kokemuskirjastoon" ja bloggaisi sen samalla. Linkkejä tänne kommentteihin!! Voin luvata, että laittamalla muiston lapsuuskirjastoonne teette monta kirjaston (anti)tätisetää onnellisiksi!