keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Vuosikasvua

Vuosi 2008 on ohi.

Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Tuntuu, että viimeisen 12 kuukauden aikana olen saanut ammatillisesti kokea ja tehdä enemmän kuin koskaan ennen. Tänä vuonna minusta on tullut Kirjastonhoitaja; olen löytänyt oman tapani tehdä työtä ja nauttia siitä. Olen ylittänyt monia rajoja ja uskaltanut hypätä. Silmät auki ja innolla.

Kirkkaimpana mielessä on edelleen Kirjaston Setädit -kiertue, josta lukijaparat ovat saaneet kuulla enemmän kuin on sallittuakaan. Muutenkin olen vinkannut paljon, monessa paikassa ja monenlaiselle yleisölle. Olen puhunut ja esiintynyt, oppinut jännittämään ilman pelkoa. Olen saanut palautetta ja ottanut siitä oppia. Samalla opin arvostamaan toisia kirjastolaisia koko ajan enemmän. Olen huomannut, että samaa työtä voi tehdä monella eri tavalla. Ja kovin erilaisia töitä voi tehdä samalla asenteella.

Olen tilastojen mukaan hankkinut vuoden 2008 aikana Pirkkalan kirjastolle 2624 nidettä lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja pistänyt ne aineistotietokantaan. Olen pitänyt niistä jokaista käsissäni, selaillut, silitellyt ja liimannut tarrat. Lukenut takatekstin ja punninnut sisältöä: mihin luokkaan, mille osastolle. Lisäksi dvd:t, pelit yms. matskun, mutta niihin en saa luotua samankaltaista tunnesidettä. Tarpeellisia tosin nekin, mutta eivät yhtä rakastettuja minulle.

Päivälleen 15 vuotta sitten pitkätukkainen tyttö ahtautui taksiin pitkätukkaisen pojan syliin. 23 kilometriä myöhemmin he olivat kihloissa. Pus.

tiistaina, joulukuuta 23, 2008

Kirjallisia lahjoja

Hiljaisen viikon jälkeen rysähti päälle lomakausi, ja Kaikki suunnistivat kirjastoon. Lainaamaan, toivottamaan jouluja, kehumaan ja lahjomaan. Kiitos kaikille asiakkaille. Ilman teitä ei olisi meitä.

Nyt. Kiitos sille, joka keksi glögin, punaviinin, brittipopin, valkosipulisilakat, helposti katkaistavan teipin ja mielenhaikeuden. Vielä isompi kiitos fysiikan laeille, jotka kääntävät maapalloa niin, että nyt jokainen päivä vie kohti valoa.

Vaikka tämä ei ole käsityöblogi, liittyy neulominen oikeastaan kaikkeen. Neulon kaikissa kokouksissa, koulutuksissa ja keskustelutilaisuuksissa. Ennen tuhlasin sademetsällisen paperia, johon piirtelin suttuja. Suttuja! Jos kädet eivät liiku, eivät aivot liiku. Valmistuva sukka korreloi suoraan ajattelun kanssa.

Setädit-kiertueen kaksi muuta jäsentä kiinnittivät huomionsa Antitätiin juuri neulomisen vuoksi. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että maailmalle lähti tällaisia lahjoja:



Markku sai oman virkatun Cthulhun. Ohje löytyy Ullasta.



Katsokaa nyt, kun se tuijottaa teitä suloisilla silmillään. Se suunnittelee syövänsä teidät ensimmäisinä. Terveisiä samalla Seinäjoelle sille pojalle, joka ryyditti kauhuvinkkausta kysymällä: "Mitä mieltä olet H.P. Lovecraftin eksistentialistisesta kauhusta?" Se poika ansaitsisi oman maskotin se!

Kaanonista karkotetut -teemalla lahjottiin Mattia. Patalaput miehelle, jolla ne pysyvät varmasti käyttämättöminä ja kauniina.

Ensin sarjakuvaa:



Ja sitten kauhua. Huomaattehan, että toinen kallo hymyilee, toinen näyttää sureksivalta. Januskasvoiset pääkallot. Siitä saisi ainakin novellin.



Hyvää sitä-jonka-nimeä-kukaan-asiakaspalvelija-ei-jaksa-enää-sanoa niille, jotka viettävät huomisen yksin, kaksin tai porukassa. Soundtrackina sille tämä, jonka Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuran luoja muistutti mieleeni pitkästä aikaa.

maanantaina, joulukuuta 15, 2008

Pikkuisen jouluista

Vuosi kallistuu kohti loppuaan. Asiakkaat siivoavat kotona, ja palautushyllyt pursuilevat. Laskutus kiittää, kun patterintakaiset ja patjanaliset kulkeutuvat kotiinsa.

Lasten joulukirjat on laitettu esille, tontut ripustettu lamppuihin Antitädin hengen uhalla. Meininki on muuttunut jo aika vallattomaksi - oppilaat odottavat lomaa ja kokeilevat kaikki rajat useampaankin kertaan. Kuitenkin niitä katsellessa on niin hyvä mieli. Palaa mieleen monta omaa, jo unohtunutta muistoa.

Matkalaskut pitäisi tehdä (mutta vasta huomenna viimeistään), budjettia kytätään melkein joka päivä. Viime hetken tarjouskirjeitä on mukava selailla, rennoin ottein. Muutama luokka opetetaan vielä tällä viikolla.

Kirjaston pikkujouluissa keskustellaan mm. Jotunin feminismin suhteesta Canthin yhteiskuntakäsitykseen, mikä on aineistovalinnan ja sensuurin raja, antisemitismistä, Viron historiasta ja naiskaupasta Oksasen tyyliin. Sitten hihitetään, kun huomataan oikeasti olevamme sellaisia, mistä meitä syytetään. Kerrotaan kanssajonottajalle, että vampirihtava puku on ostettu oikeasti kauhuvinkkausasuksi, työpuvuksi kirjastonhoitajalle. Pääsi ulkoilemaan ensimmäisen kerran. Yön pimetessä pitää muistaa, ettei lapsia saa pelotella uudenkuun aikaan. Bella ja Edward nukkukoon tämän yönsä rauhassa :).

sunnuntaina, joulukuuta 07, 2008

Mikä oikeastaan on tärkeää? (eikä se ainakaan ole puutarhanhoito!!)

Olen ollut kokonaisen viikon työpaikalla töissä, mitä ei ole tainnut tapahtua moneen kuukauteen. Ei koulutuksia, vinkkauksia, kokouksia. Omaa rakasta työtä vain.

Ensimmäinen nautinto löytyi siitä, että sain tehtyä rästityöt pois. Aikataulutusta, opetusaikojen sopimista, kirjojen viemistä rekisteriin, uusien tilaamista. Jossain välissä pöydälleni oli ilmestynyt kustantajien ennakkolistat kevään kirjoista, ja olen hekumoinut niiden parissa.

Toinen löytö oli rauha. Tutut ihmiset, omat nurkat ja rakkaat kirjat. Koululaiset aamuisin into piukassa, joulumieltä jo pursuten.

Eniten olen miettinyt outoa kaksinaisuutta, joka minun kirjastotyöhöni on hiipinyt. Kun kuljen tekemässä kauhuvinkkausta mustassa hameessa, kynttilöiden luodessa varjoja pimeisiin huoneisiin ja juttujen virratessa, olen Kauhu(anti)täti. Useammassakin paikassa olen saanut palautetta, kiinnostusta, päässyt kertomaan ajatuksistani eri medioissa ja erilaisille ihmisille.

Vinkkaukseen kuuluu luonnollisesti esilläolo ja nautin siitäkin puolesta (turhamaisen paljon, myönnän), mutta hienompana ja tärkeämpänä pidän kuitenkin omassa kirjastossani tekemääni kirjastonhoitoa.

Jos en valitsisi itse jokaista kirjaa, en voisi seistä eettisesti kirjaston kokoelman takana. Jos jättäisin laittamatta niteet rekisteriin, en selailisi kirjoja ja tietäisi niistä jotain jo ennen kuin ne ovat hyllyssä. Enkä saisi haistella uusien kirjojen tuoksua, mikä heikentäisi työviihtyvyyttäni huomattavasti. Mikäli jättäisin hyllyttämisen muille, en tietäisi, mitkä kirjat liikkuvat ja mitkä kohdat hyllyistä myllätään säännöllisesti. Niissä paikoissa on joko kiinnostavia kirjoja tai ne ovat logistisesti otollisia paikkoja, joihin kannattaa satsata kirjoja, jotka tahtovat muuten jäädä piiloon.

Vaikka vinkatessani tavoitan suuria ryhmiä ja puhun isolla äänellä, tarvitsen myös aikaa hoitaa luokkakäyntejä. Siitä tiedän, mitä lukevat nelosluokkalaiset, minkätasoisia ovat tietyn luokan oppilaat, joille menen keväällä vinkkaamaan.

Tiskin takana istuessani tapaan asiakkaani, jota varten minä teen työtäni. Edessäni seisoo yksi lapsi kerrallaan, oman tärkeän kirjansa tai kysymyksensä kanssa. Jos onnistun, meillä on molemmilla hyvä mieli. Ehkä me opimme jotain, mikä vaikuttaa meihin vielä pitkään.

Se minusta on tärkeää kirjastotyössä. Kiinnostus, vastuu ja sivistys.