Pirkkalan kirjastokin löytyy nyt Facebookista. Ollaan kavereita! Hämeenlinnan kanssa ollaan jo.
Sivuilta löytyy yhteystiedot, tapahtumakalenteria täytellään parhaillaan ja joitain kirja-arvostelujakin on jo tarjolla. Lisää, kunhan vastuuhenkilö (minä) ehtii tutustua kaikkeen.
Ammattilaiskäyttäjiltä kysyisin, mikä ero on olla Naamakirjassa henkilönä ja ryhmänä? Olisiko "group" kirjastolle parempi olotila kuin yksityishenkilö?
Edellisestä postauksesta löytyy mainiota keskustelua niin kirjastoammattilaisten kuin asiakkaidenkin toimesta! Kiitos - sitä saa jatkaa :).
Ja onnea Laura Lumikolle palkinnosta.
Edit: Nyt me ollaan ryhmä(kin). Tervetuloa liittymään meihin!
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Tohtori Jekyll ja rouva Hyde
Tulin juuri mielenkiintoisesta koulutuspäivästä hyvin sekavissa tunnelmissa.
Turvallinen kirjastotyö näyttäytyi hyvin erilaisessa valossa pääkaupunkiseudun hektisyydessä ja markkinahenkisyydessä. Asiakkaat ovat kuninkaita, sen vielä ymmärrän, mutta pelkkää suositun aineiston välittäjädiilerin osaa en kirjastolle suostu ottamaan. Ja että kilpailemme kirjakauppojen kanssa??? Minä olen aina uskonut, että molemmille on tarvetta ja tilaus, mutta kirjaston rooliin kuuluu paljon muutakin.
Hyviä ideoita koulutuksessa tuli, ja niitä soveltamalla voin jopa luvata *yrittää* luopua jostain 1980-luvun alun kuvakirjasta :).
Tietysti aineistopolitiikka on erilaista pirkanmaalaisen puolimaalaisen kunnan pääkirjastossa ja vaikkapa pääkaupunkiseudulla ostoskeskuksessa sijaitsevassa sivupisteessä. Minun on silti vaikeaa ajatella, että jokaisen yli 10 vuotta vanhan kirjan säilyttämiselle kirjastossa pitää olla erityinen *syy*. Tai että lähes kaikki vuoden aikana nollalainattua kirjaa voi poistaa.
Kuljetussysteemi auttaa tietysti. Kirjan voi saada itselleen, koska se on jossain seutukunnan kirjastossa. Sitä varten pitää kuitenkin tietää, mitä etsii. Pitää osata etsiä se netistä ja varata se. Pitää omata tunnukset varaamista varten. Pitää maksaa kuljetus/varausmaksu.
Suurin osa kirjastonkäyttäjistä tulee tyytyväisiksi tällä palvelulla. Jäin kuitenkin miettimään heitä, jotka käyttävät kirjastoa toisin. Vaikkapa niitä, joille kirjastossakäynti on elämys. Harhailua, hyllyjen selailua, takatekstien lukemista. Jonkun kirjailijan koko monikymmenvuotisen tuotannon ihmettelyä. Laaja ja syvä kokoelma mahdollistaa laajan ja syvän sivistyksen. Asiakkalle aukeaa mahdollisuus tehdä löytöjä, törmätä vähän vanhempaankin materiaaliin ja vaikkapa selailla runohyllystä hiukan rähjäisiäkin ajatusaarteita.
Ymmärrän jatkuvan tilanpuutteen ja lainaustilastojen laskusta aiheutuvan paineen. Kuitenkin minun kirjastoni on paikka, jossa tietyillä teoksilla on arvo sinänsä, vakituinen osoite hyllyssä trendikkään vuokrasuhteen sijasta.
Aika pitkä aika sitten kansa riemuitsi, kun saatiin käyttöön avoimet kokoelmat. Sitä ennen kirjaston kirjat olivat antitätien takana, ja niitä sai käteensä vain erityisesti tiettyä nidettä pyytämällä.
Ovatko avoimet kokoelmat nyt katomassa? Suljetaanko kokoelmat tietokoneiden näyttöjen taakse, josta rakkaansa löytää vain varaamalla, kuljettamalla ja maksamalla? Eikö enää ole sijaa ensisilmäyksille, ihastukselle ja paksulle sivistykselle?
Turvallinen kirjastotyö näyttäytyi hyvin erilaisessa valossa pääkaupunkiseudun hektisyydessä ja markkinahenkisyydessä. Asiakkaat ovat kuninkaita, sen vielä ymmärrän, mutta pelkkää suositun aineiston välittäjädiilerin osaa en kirjastolle suostu ottamaan. Ja että kilpailemme kirjakauppojen kanssa??? Minä olen aina uskonut, että molemmille on tarvetta ja tilaus, mutta kirjaston rooliin kuuluu paljon muutakin.
Hyviä ideoita koulutuksessa tuli, ja niitä soveltamalla voin jopa luvata *yrittää* luopua jostain 1980-luvun alun kuvakirjasta :).
Tietysti aineistopolitiikka on erilaista pirkanmaalaisen puolimaalaisen kunnan pääkirjastossa ja vaikkapa pääkaupunkiseudulla ostoskeskuksessa sijaitsevassa sivupisteessä. Minun on silti vaikeaa ajatella, että jokaisen yli 10 vuotta vanhan kirjan säilyttämiselle kirjastossa pitää olla erityinen *syy*. Tai että lähes kaikki vuoden aikana nollalainattua kirjaa voi poistaa.
Kuljetussysteemi auttaa tietysti. Kirjan voi saada itselleen, koska se on jossain seutukunnan kirjastossa. Sitä varten pitää kuitenkin tietää, mitä etsii. Pitää osata etsiä se netistä ja varata se. Pitää omata tunnukset varaamista varten. Pitää maksaa kuljetus/varausmaksu.
Suurin osa kirjastonkäyttäjistä tulee tyytyväisiksi tällä palvelulla. Jäin kuitenkin miettimään heitä, jotka käyttävät kirjastoa toisin. Vaikkapa niitä, joille kirjastossakäynti on elämys. Harhailua, hyllyjen selailua, takatekstien lukemista. Jonkun kirjailijan koko monikymmenvuotisen tuotannon ihmettelyä. Laaja ja syvä kokoelma mahdollistaa laajan ja syvän sivistyksen. Asiakkalle aukeaa mahdollisuus tehdä löytöjä, törmätä vähän vanhempaankin materiaaliin ja vaikkapa selailla runohyllystä hiukan rähjäisiäkin ajatusaarteita.
Ymmärrän jatkuvan tilanpuutteen ja lainaustilastojen laskusta aiheutuvan paineen. Kuitenkin minun kirjastoni on paikka, jossa tietyillä teoksilla on arvo sinänsä, vakituinen osoite hyllyssä trendikkään vuokrasuhteen sijasta.
Aika pitkä aika sitten kansa riemuitsi, kun saatiin käyttöön avoimet kokoelmat. Sitä ennen kirjaston kirjat olivat antitätien takana, ja niitä sai käteensä vain erityisesti tiettyä nidettä pyytämällä.
Ovatko avoimet kokoelmat nyt katomassa? Suljetaanko kokoelmat tietokoneiden näyttöjen taakse, josta rakkaansa löytää vain varaamalla, kuljettamalla ja maksamalla? Eikö enää ole sijaa ensisilmäyksille, ihastukselle ja paksulle sivistykselle?
tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Jos olet turkulainen ja omistat suurennuslasin...
...olet jo varmasti huomannut, kuinka Antitäti on päässyt Turun Sanomiin!
Tärkeän ystäväni tesktiviesti määrittelee asian tyhjentävästi: "Teema-liite s.3 alareuna", ja siellähän se oli. Juttu kertoo lukupiireistä.
Se-minkä-nimeä-ei-saa-mainita on mennyt toivottavasti tänään painoon. Samastun liikaa.
Ehkä siksi oloni on ollut tänään vähän jyrätty.
Tärkeän ystäväni tesktiviesti määrittelee asian tyhjentävästi: "Teema-liite s.3 alareuna", ja siellähän se oli. Juttu kertoo lukupiireistä.
Se-minkä-nimeä-ei-saa-mainita on mennyt toivottavasti tänään painoon. Samastun liikaa.
Ehkä siksi oloni on ollut tänään vähän jyrätty.
perjantaina, lokakuuta 19, 2007
Huutokilpailu
Vähänkin laajemman kunnan kirjastoihmiset tietävät, kuinka vaikeaa on olla tasapuolinen. Kirjasto on aina lähempänä jotain ja kauempana jostain.
Pirkkalan tilanne on periaatteessa hyvä: jokaiselle koululle pystytään tarjoamaan kirjastopalveluja hyvin ja suhteellisen pienellä kulkemisella. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tapahtumat, esitykset ja opetukset. Helposti kylän keskellä olevalle koululle tulee tarjonneeksi ekstraa, koska se nyt vain on siinä. Koululaisten kuljettaminen on vaikeaa sekä rahallisesti että kasvatustieteellisesti että logistisesti, ja esiintyjät saavat palkkionsa keikkamäärän perusteella. Mikä on tietysti oikein. Harvoin kuitenkin on rahaa järjestää viittä eri esiintymistä.
Koska syyslomalla oppilaat lomailevat ja lasten-ja nuortenkirjastonhoitajalla on tylsää, päätin elävöittää työtäni järjestämällä huutokilpailun kauhukirjavinkkauksesta.
Kun opettajat maanantaina saapuvat töihin, heidän postilaatikossaan odottaa kutsu:
"Tarjoan kauhuaiheista kirjavinkkaustuntia kymmenelle luokalle - 3 yläkoulun ja 7 alakoulun puolelta. Vinkkaukset buukkaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja yksi opettaja saa ilmoittaa vain yhden luokan.
Muistutan vielä, että kyseessä on teemavinkkaus kauhukirjoista, joten pelokkaat luokat tai arat opettajat älkööt vaivautuko..."
Katsotaan, innostuvatko opettajat - ja pääsenkö kulkemaan Hitchhikerin jalanjäljissä Kauhujen koululle.
Edit: Tunnin päästä ensimmäinen pyyntö kolahti postiluukkuun. Aika hyvin syyslomaperjantaina :)...
Pirkkalan tilanne on periaatteessa hyvä: jokaiselle koululle pystytään tarjoamaan kirjastopalveluja hyvin ja suhteellisen pienellä kulkemisella. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tapahtumat, esitykset ja opetukset. Helposti kylän keskellä olevalle koululle tulee tarjonneeksi ekstraa, koska se nyt vain on siinä. Koululaisten kuljettaminen on vaikeaa sekä rahallisesti että kasvatustieteellisesti että logistisesti, ja esiintyjät saavat palkkionsa keikkamäärän perusteella. Mikä on tietysti oikein. Harvoin kuitenkin on rahaa järjestää viittä eri esiintymistä.
Koska syyslomalla oppilaat lomailevat ja lasten-ja nuortenkirjastonhoitajalla on tylsää, päätin elävöittää työtäni järjestämällä huutokilpailun kauhukirjavinkkauksesta.
Kun opettajat maanantaina saapuvat töihin, heidän postilaatikossaan odottaa kutsu:
"Tarjoan kauhuaiheista kirjavinkkaustuntia kymmenelle luokalle - 3 yläkoulun ja 7 alakoulun puolelta. Vinkkaukset buukkaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja yksi opettaja saa ilmoittaa vain yhden luokan.
Muistutan vielä, että kyseessä on teemavinkkaus kauhukirjoista, joten pelokkaat luokat tai arat opettajat älkööt vaivautuko..."
Katsotaan, innostuvatko opettajat - ja pääsenkö kulkemaan Hitchhikerin jalanjäljissä Kauhujen koululle.
Edit: Tunnin päästä ensimmäinen pyyntö kolahti postiluukkuun. Aika hyvin syyslomaperjantaina :)...
maanantaina, lokakuuta 15, 2007
Moni kirja päältä kaunis...
... ja varsinkin tämä :)!
Hirviömäisen suuri kiitos Aura Ijäkselle, jonka kättä haluan joskus päästä puristamaan.
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007
978-951-692-676-9
Siinä se nyt on. Mun ISBN.
978-951-692-676-9
Eikö olekin kaunis? Jotenkin niin tasapainoisen harmoninen, 13-numeroisessa koodissaan täydellinen lajinsa edustaja. Sisältää kaiken informaation, jonka maailma on siihen saanut uutettua. Sanoinko jo, että se on niin kaunis?
Tatuoin sen ehkä otsaani joululahjaksi itselleni.
Takakansitekstin sain tänään sähköpostiini:
"Vampyyrit, haamut ja hirviöt valloittavat maailman kirja kerrallaan! Reetta Sainen teos esittelee laajan valikoiman nuorille lukijoille sopivia, kutkuttavan kammottavia kirjoja. Mukana on myös tiedon nälkää tyydyttäviä kirjailijaesittelyjä sekä lukuhimoiselle laaditut luettelot eri ikäisille soveltuvista teoksista.
Lasten ja nuorten kauhukirjat on hyödyllinen opus niin kirjastoalan ammattilaiselle kuin jokaiselle sopivasti pelottavaa luettavaa etsivälle nuorellekin."
978-951-692-676-9
Eikö olekin kaunis? Jotenkin niin tasapainoisen harmoninen, 13-numeroisessa koodissaan täydellinen lajinsa edustaja. Sisältää kaiken informaation, jonka maailma on siihen saanut uutettua. Sanoinko jo, että se on niin kaunis?
Tatuoin sen ehkä otsaani joululahjaksi itselleni.
Takakansitekstin sain tänään sähköpostiini:
"Vampyyrit, haamut ja hirviöt valloittavat maailman kirja kerrallaan! Reetta Sainen teos esittelee laajan valikoiman nuorille lukijoille sopivia, kutkuttavan kammottavia kirjoja. Mukana on myös tiedon nälkää tyydyttäviä kirjailijaesittelyjä sekä lukuhimoiselle laaditut luettelot eri ikäisille soveltuvista teoksista.
Lasten ja nuorten kauhukirjat on hyödyllinen opus niin kirjastoalan ammattilaiselle kuin jokaiselle sopivasti pelottavaa luettavaa etsivälle nuorellekin."
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Messumaiskuttelua
Vasta nyt olen sen verran toennut Turun kirjamessujen mahtavuudesta, että maltan istua alas postaamaan. Eilinen meni ihan huuruissa.
Turun messuthan ovat ne oikeat, alkuperäiset ja parhaat. Kaupallisuutta ja kirjamyyntihysteriaa löytyy - niin kuin ehkä pitääkin, jotta messut voivat elää edelleen, mutta kuitenkin fiilis on lämmin, kulttuuripainotteinen, paikallisuutta arvostava ja ihis. Asiaan ei tietysti vaikuta se, että hurjat opiskeluvuoteni vietin siellä Turussa ja nautiskelin messuista joka vuosi.
Jos messuamaan menee vain yhdeksi päiväksi, menee homma hysteeriseksi ryntäilyksi ja pää kenossa antikoiden hyllyjen selaamiseksi. Koska perjantaina oli mukana kirjastoasiaakin, pääsin livahtamaan kaupunkiin jo silloin.
Lyhyesti ihmisiä, joita kannattaa kuunnella ja asioita, joita seurata:
Oulun kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoi kirjaston projektista, jossa keskityttiin kaunokirjallisuuden esittelyyn ja tarjoamiseen asiakkaille. Keinoina olivat mm. yleisötilaisuudet, kirjojen ja kirjailijoiden esittely, lukuvihjeet verkossa ja henkilökunnan kouluttaminen. Hyvä idea oli yhteistyökumppani: yliopisto, opiskelijat, tutkijat jne.
Juha Herkmanin pohdinnat kriittisestä mediasta ja mediapedagogiikan painottamisesta mediadidaktiikan ohella saa itselleen kirjastosta tai kirjakaupasta. Samoin mainion runoanalyysioppaan, jota voisin suositella kaikille äidinkielenopettajille ja runofaneille.
Kustantaja esitteli klassikoita ja mainitsi myös erään nimeltä mainitsemattoman henkilön tekemän kauhukirjalistan. Joka on kustannustoimittajalla. Josta odotetaan kommentteja nimeltämainitsemattoman toimesta. Mielenkiintoisia kirjoja mm. Mangasta - kannattaa tsekata!
Kirjallisuuden verkkopalvelu on Turun kaupunginkirjaston kehittelemä projekti, josta lisätietoa saa vaikkapa täältä. Ammattilaisten lisäksi teoksia kuvailisivat myös asiakkaat, ja mukaan tulisi myös kommentointimahdollisuus, arvostelumahkut sekä linkit vaikkapa kirjasta tehtyihin arvosteluihin ja tietoihin kirjailijasta. Toteutuessaan kuulostaa todella rankemman luokan työkalulta kirjastoammattilaisille ja taivaalta kirjallisuusharrastajalle.
Lasten- ja nuortenkirjailijoiden seminaari Ragnarökistä routahalliin oli mainio! Jukka Laajarinne, Sari Peltomäki, Paula Havaste ja Ilkka Auer keskustelivat Anu Holopaisen johdolla siitä, miten myytit, sadut ja tarut vaikuttavat moderniin tarinankerrontaan. Monia ajatuksia syntyi ja osa jäi elämäänkin. Illalla väittelin tuttujen kanssa uusien myyttien syntymisestä. Havaste ehdotti uudeksi synnytyksessä olevaksi myytiksi vahvan naisen, "positiivisen Lilithin"-myyttiä. Toivon näin olevan. Itselleni tuli mieleen ainaisen edistyksen myytin sortuminen ja luonto-iskee-takaisin -myytin nousu. Kuka tietää...
Eikä saa unohtaa Kirsti Ellilän ja Tuija Lehtisen napakkaa haastattelua, johon haastattelija ei koskaan ilmestynyt. Onneksi. Viihdettä kartoittava ja samalla sitä luova keskustelu näiden naisten kesken oli varmasti suunniteltua haastattelua parempi!
Ennen kaikkea iloitsin siitä, että tunnen ja tiedän niin paljon hienoja ihmisiä :). Kolme vuotta olen ollut töissä, ja messuilla sain jutella monien tuttujen kanssa. Kirjailijoita, kirjastoihmisiä, opiskelukavereita... Kiitos teille kaikille.
Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Devoted Souls lähtee luettavaksi heti ensi tilassa. Ja Korhosen Rikun kirjasta tehtävää teatteria pitää päästä katsomaan.
Turun messuthan ovat ne oikeat, alkuperäiset ja parhaat. Kaupallisuutta ja kirjamyyntihysteriaa löytyy - niin kuin ehkä pitääkin, jotta messut voivat elää edelleen, mutta kuitenkin fiilis on lämmin, kulttuuripainotteinen, paikallisuutta arvostava ja ihis. Asiaan ei tietysti vaikuta se, että hurjat opiskeluvuoteni vietin siellä Turussa ja nautiskelin messuista joka vuosi.
Jos messuamaan menee vain yhdeksi päiväksi, menee homma hysteeriseksi ryntäilyksi ja pää kenossa antikoiden hyllyjen selaamiseksi. Koska perjantaina oli mukana kirjastoasiaakin, pääsin livahtamaan kaupunkiin jo silloin.
Lyhyesti ihmisiä, joita kannattaa kuunnella ja asioita, joita seurata:
Oulun kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoi kirjaston projektista, jossa keskityttiin kaunokirjallisuuden esittelyyn ja tarjoamiseen asiakkaille. Keinoina olivat mm. yleisötilaisuudet, kirjojen ja kirjailijoiden esittely, lukuvihjeet verkossa ja henkilökunnan kouluttaminen. Hyvä idea oli yhteistyökumppani: yliopisto, opiskelijat, tutkijat jne.
Juha Herkmanin pohdinnat kriittisestä mediasta ja mediapedagogiikan painottamisesta mediadidaktiikan ohella saa itselleen kirjastosta tai kirjakaupasta. Samoin mainion runoanalyysioppaan, jota voisin suositella kaikille äidinkielenopettajille ja runofaneille.
Kustantaja esitteli klassikoita ja mainitsi myös erään nimeltä mainitsemattoman henkilön tekemän kauhukirjalistan. Joka on kustannustoimittajalla. Josta odotetaan kommentteja nimeltämainitsemattoman toimesta. Mielenkiintoisia kirjoja mm. Mangasta - kannattaa tsekata!
Kirjallisuuden verkkopalvelu on Turun kaupunginkirjaston kehittelemä projekti, josta lisätietoa saa vaikkapa täältä. Ammattilaisten lisäksi teoksia kuvailisivat myös asiakkaat, ja mukaan tulisi myös kommentointimahdollisuus, arvostelumahkut sekä linkit vaikkapa kirjasta tehtyihin arvosteluihin ja tietoihin kirjailijasta. Toteutuessaan kuulostaa todella rankemman luokan työkalulta kirjastoammattilaisille ja taivaalta kirjallisuusharrastajalle.
Lasten- ja nuortenkirjailijoiden seminaari Ragnarökistä routahalliin oli mainio! Jukka Laajarinne, Sari Peltomäki, Paula Havaste ja Ilkka Auer keskustelivat Anu Holopaisen johdolla siitä, miten myytit, sadut ja tarut vaikuttavat moderniin tarinankerrontaan. Monia ajatuksia syntyi ja osa jäi elämäänkin. Illalla väittelin tuttujen kanssa uusien myyttien syntymisestä. Havaste ehdotti uudeksi synnytyksessä olevaksi myytiksi vahvan naisen, "positiivisen Lilithin"-myyttiä. Toivon näin olevan. Itselleni tuli mieleen ainaisen edistyksen myytin sortuminen ja luonto-iskee-takaisin -myytin nousu. Kuka tietää...
Eikä saa unohtaa Kirsti Ellilän ja Tuija Lehtisen napakkaa haastattelua, johon haastattelija ei koskaan ilmestynyt. Onneksi. Viihdettä kartoittava ja samalla sitä luova keskustelu näiden naisten kesken oli varmasti suunniteltua haastattelua parempi!
Ennen kaikkea iloitsin siitä, että tunnen ja tiedän niin paljon hienoja ihmisiä :). Kolme vuotta olen ollut töissä, ja messuilla sain jutella monien tuttujen kanssa. Kirjailijoita, kirjastoihmisiä, opiskelukavereita... Kiitos teille kaikille.
Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Devoted Souls lähtee luettavaksi heti ensi tilassa. Ja Korhosen Rikun kirjasta tehtävää teatteria pitää päästä katsomaan.
torstaina, lokakuuta 04, 2007
Mietteitä Vammalasta
Oletteko tienneet, että Vammala on iso paikka?
Itse asiassa se on jättimäinen. Kun pahaa-aavistamaton turisti posottaa linja-autolla keskustaan ja lähtee kahden kassin kanssa etsimään Varilan koulua, voi varautua hikiseen urakkaan. Onneksi palkinto oli sen mukainen - SM-kisat kirjavinkkauksesta!
Osallistujia oli kolme, ja onneksi en ollut tuomaristossa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin voi vinkata. Ja aina ihailen ammattilaisia, jotka uskaltavat ottaa haastavia kirjoja vinkattavakseen! On helppo myydä jo valmiiksi myytyä, mutta oudon ja kummallisen esittäminen on jo vaikeampaa. Draamavinkkaus on yleisölle nautittavaa katsottavaa: rooliasut, harjoitellut replat ja äänenkäyttö ovat ihan ammattilaistasoa. Lopulta sitä kuitenkin itse päätyy johonkin koululuokkaan "nainen ja kirja"-periaatteella, joten arvostan kovasti perinteistäkin vinkkausta.
Voittajaksi tänä vuonna kruunattiin Katri Laine Vammalasta!! Onnea!!
Seminaari oli antoisa, mutta siitä voisikin kirjoittaa romaanin. En kirjoita. Mainitsen vain, että Niina Hakalahden vetämä työpaja herätti innostuksen sanataiteeseen ja himon kirjoittamiseen. Jälleen kerran, huoh. Monistetut runot ja mielikuvat ovat seuranneet tiiviisti kannoilla siitä asti.
Antitäti's Lonely Planet-osuus: Vammalassa on pieni ja ihana lankakauppa. Vammalan Seurahuoneella on kylmä. Ota kaveri mukaan - tai neulo villasukat etukäteen.
Vinkkaritapaamisessa seuraavana aamuna istuin ja nautin. Ammattilaisten kokemukset ja ideat ovat niin kaksijakoisia vaikutuksiltaan. Niistä syntyvät omat ajatukset, innostus ja meininki on korvaamatonta. Toisaalla kalvaa oma riittämättömyys ja ehtimättömyys. On vaikea nousta oman keskinkertaisuuden yläpuolelle ja päättää, että minä teen tyylilläni. En suurta, en hienoa, en niin kovin luovaakaan aina. Minä olen vinkkareitten kaurapuuroa, joka takaa sen, että jokainen koululainen saa ravitsevan annoksen, jolla jaksaa eteenpäin. Jokainen vuosi opettaa jotain lisää - ehkä tänä vuonna kaurapuuroon saa jo voisilmänkin? Tai ainakin sokeria päälle.
!*!*!*!*!*!*!*!*!*!* TÄRKEÄ TIEDOTUS *!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!
Vammalassa 27.9. Armon vuonna 2007 perustettiin Suomen kirjavinkkariklubi. Jokaisella klubilla on presidenttinsä ja me valitsimme Roald Dahlin kunniaksi klubillemme Dresepentin. Ensimmäiseksi dresipentiksi valittiin yksimielisesti Pirkko Ilmanen.
Klubimme ideana on toimia lähinnä postituslistana;kiperän paikan tullen on ihmisiä, joilta kysyä apua, neuvoja ja tukea. Toki yritämme muutaman kerran vuodessa tavata livenäkin. Liittykää klubiin ja viekää sanomaa eteenpäin. Ketään ei velvoiteta mihinkään, listalla saa roikkua vaikka hiljaisena kuuntelijana.
Klubin jäseneksi pääsee ilmoittamalla s-postiosoitteensa tänne: pirkko.ilmanen@espoo.fi
*******************************
Kerrankin olen sellaisen klubin jäsen, josta voi olla ylpeä! (Lisäkysymykset eivät ole sallittuja...)
Huomenna matka käykin kohti Turun kirjamessuja. Edelleen: tulkaa moikkaamaan! Mukanani on neulepuikot ja lankakerä.
Itse asiassa se on jättimäinen. Kun pahaa-aavistamaton turisti posottaa linja-autolla keskustaan ja lähtee kahden kassin kanssa etsimään Varilan koulua, voi varautua hikiseen urakkaan. Onneksi palkinto oli sen mukainen - SM-kisat kirjavinkkauksesta!
Osallistujia oli kolme, ja onneksi en ollut tuomaristossa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin voi vinkata. Ja aina ihailen ammattilaisia, jotka uskaltavat ottaa haastavia kirjoja vinkattavakseen! On helppo myydä jo valmiiksi myytyä, mutta oudon ja kummallisen esittäminen on jo vaikeampaa. Draamavinkkaus on yleisölle nautittavaa katsottavaa: rooliasut, harjoitellut replat ja äänenkäyttö ovat ihan ammattilaistasoa. Lopulta sitä kuitenkin itse päätyy johonkin koululuokkaan "nainen ja kirja"-periaatteella, joten arvostan kovasti perinteistäkin vinkkausta.
Voittajaksi tänä vuonna kruunattiin Katri Laine Vammalasta!! Onnea!!
Seminaari oli antoisa, mutta siitä voisikin kirjoittaa romaanin. En kirjoita. Mainitsen vain, että Niina Hakalahden vetämä työpaja herätti innostuksen sanataiteeseen ja himon kirjoittamiseen. Jälleen kerran, huoh. Monistetut runot ja mielikuvat ovat seuranneet tiiviisti kannoilla siitä asti.
Antitäti's Lonely Planet-osuus: Vammalassa on pieni ja ihana lankakauppa. Vammalan Seurahuoneella on kylmä. Ota kaveri mukaan - tai neulo villasukat etukäteen.
Vinkkaritapaamisessa seuraavana aamuna istuin ja nautin. Ammattilaisten kokemukset ja ideat ovat niin kaksijakoisia vaikutuksiltaan. Niistä syntyvät omat ajatukset, innostus ja meininki on korvaamatonta. Toisaalla kalvaa oma riittämättömyys ja ehtimättömyys. On vaikea nousta oman keskinkertaisuuden yläpuolelle ja päättää, että minä teen tyylilläni. En suurta, en hienoa, en niin kovin luovaakaan aina. Minä olen vinkkareitten kaurapuuroa, joka takaa sen, että jokainen koululainen saa ravitsevan annoksen, jolla jaksaa eteenpäin. Jokainen vuosi opettaa jotain lisää - ehkä tänä vuonna kaurapuuroon saa jo voisilmänkin? Tai ainakin sokeria päälle.
!*!*!*!*!*!*!*!*!*!* TÄRKEÄ TIEDOTUS *!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!
Vammalassa 27.9. Armon vuonna 2007 perustettiin Suomen kirjavinkkariklubi. Jokaisella klubilla on presidenttinsä ja me valitsimme Roald Dahlin kunniaksi klubillemme Dresepentin. Ensimmäiseksi dresipentiksi valittiin yksimielisesti Pirkko Ilmanen.
Klubimme ideana on toimia lähinnä postituslistana;kiperän paikan tullen on ihmisiä, joilta kysyä apua, neuvoja ja tukea. Toki yritämme muutaman kerran vuodessa tavata livenäkin. Liittykää klubiin ja viekää sanomaa eteenpäin. Ketään ei velvoiteta mihinkään, listalla saa roikkua vaikka hiljaisena kuuntelijana.
Klubin jäseneksi pääsee ilmoittamalla s-postiosoitteensa tänne: pirkko.ilmanen@espoo.fi
*******************************
Kerrankin olen sellaisen klubin jäsen, josta voi olla ylpeä! (Lisäkysymykset eivät ole sallittuja...)
Huomenna matka käykin kohti Turun kirjamessuja. Edelleen: tulkaa moikkaamaan! Mukanani on neulepuikot ja lankakerä.
maanantaina, lokakuuta 01, 2007
Bye, bye, baby goodbye
Voi riemu ja haikeus. Tuntuu ihan joplinmaiselta.
Tai tamperelaiselta: Nysse meni.
Ensimmäinen versio kauhukirjasta on nyt lentänyt kustantajalle, ja mitä tekee paatunut Antitäti? *menee nukkumaan* Kaukana ovat ne päivät, jolloin tenttiin valmistautumista juhlittiin, tenttiä juhlittiin ja tentistä selviytymistä juhlittiin. Ja tuloksia, olivatpa ne millaisia hyvänsä - ja usein olivatkin.
Huomenna tosin aion korkata tämän tai tämän. Ja joka kerta, kun kässäri palautetaan ja korjausten jälkeen palautan sen taas, saan jonkun tämäntapaisen. Vakuutus halustani viilata kirjaa täydellisyyteen asti tuli siis täydestä sydämestä.
Vammalassa oli upeaa, ja lupaan kertoa lisää Vinkkariklubista sekä sen dresipentistä, mutta nyt menen proosallisesti (eh, jotenkin tuo sana houkuttaa sittenkin kertomaan lisää kirjavinkkauksesta...) petiin. Nih.
Tai tamperelaiselta: Nysse meni.
Ensimmäinen versio kauhukirjasta on nyt lentänyt kustantajalle, ja mitä tekee paatunut Antitäti? *menee nukkumaan* Kaukana ovat ne päivät, jolloin tenttiin valmistautumista juhlittiin, tenttiä juhlittiin ja tentistä selviytymistä juhlittiin. Ja tuloksia, olivatpa ne millaisia hyvänsä - ja usein olivatkin.
Huomenna tosin aion korkata tämän tai tämän. Ja joka kerta, kun kässäri palautetaan ja korjausten jälkeen palautan sen taas, saan jonkun tämäntapaisen. Vakuutus halustani viilata kirjaa täydellisyyteen asti tuli siis täydestä sydämestä.
Vammalassa oli upeaa, ja lupaan kertoa lisää Vinkkariklubista sekä sen dresipentistä, mutta nyt menen proosallisesti (eh, jotenkin tuo sana houkuttaa sittenkin kertomaan lisää kirjavinkkauksesta...) petiin. Nih.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)