sunnuntaina, joulukuuta 24, 2006

Joulikaa hyvin!

Ihanan rauhallista joulua kaikille. Kirjat on hyllytetty, tietokoneet suljettu ja kopiokone naksautettu kiinni. Hyllyvaraukset napsahtelevat sähköpostiin ja odottelevat siellä rauhassa.

Toivottavasti saatte lahjaksi kirjoja, kirjoja ja kirjoja. Kuten eräs lähipiirini neljävuotias tokaisi aamulla jouluhysterian kourissa: "Lukeminenkin voi auttaa" - siis kestämään eri syistä liian pitkältä tuntuvaa aikaa.

Tervetuloa kirjastoon jälleen keskiviikkona 27.12 kello 11.

keskiviikkona, joulukuuta 20, 2006

Kauhua ja horroria Pirkkalassa

Koko syksyn verenpaine on noussut vähitellen, kun 50 % alakoulun oppilaista kysyy kirjastokäynneillään "kauhua". Paineet ei nouse siksi, että lapset kysyvät eivätkä edes siksi, että kysyvät kauhua. Oikeasti vaan siksi, että niitä hornetin kauhukirjoja on niin vaikea löytää!

Eivät hypi vampyyrit silmille eivätkä ihmissudet ulise kuuluvasti. Ei kirjastonhoitajan verenkarvaiset silmät osu oikealle riville sitten millään. Kaikki tietävät Stinen kirjat, mutta kun niskavilloissa karmii inhottava muisto: niitä on lisää, ken vain tietäisi missä...
Minä sentään plärään nuortenkirjoja päivittäin työkseni, mutta epäonnisemmat kollegat joutuvat basiliskien suihin ihan lämmittämättä.

Eilen tuli asiaan muutos. Asiasanahaulla tutkailin kauhukirjoja, tongin vampyyreja kokoelmalluetteloista ja selasin kummituksia keskustelupalstojen lukuvinkeistä. Yllättävä huomio: suuri osa kauhusta on samalla humoristista. Lasten jännittävät kirjat ovat usein vitsikirjatyyppisiä, ja siitä saisi setä Freud ja epäonninen kirjallisuudentutkijagraduilija jotain mietittävää.
Toinen huomio: kauhukirjoista melkein kaikki olivat lainassa. Jotain sentään löytyi hyllystä, myös ihan uusia tuttavuuksia ja kauan sitten unhottuneita syysiltojen kammotuksia.

Sitten seurasi ongelma: mitä niille sitten tehdään?

Kirjastojen ikuinen ongelma on kaunokirjallisuuden luokitus. Joidenkin mielestä on must juttu vetää kirjat aakkosiin ja siinä se. Asiakas harjoittakoon analfabeettia minuuttaan ja selailkoon hyllyjä - voi vaikka samalla vahingossa lainata jotain Tasokasta etsiessään romanttistaroskaa.

Joidenkin kirjastolaisten mielestä taas asiakkaan omaan makuun ja kykyyn voinee luottaa, ja sellaisten hoitamissa kirjastoissa kaunokirjallisuuskin on jaettu jonkinlaisiin luokkiin - yleensä kirjan genren, eli lajityypin mukaan. On sotakirjat yhdessä kohdassa ja dekkarihyllyt toisessa, romanttista yhtäällä ja scifi-fantasiaa toisaalla. Luokat vaihtelevat kovasti kirjastosta riippuen. Sarjakuvat kuuluvat jo kirjastoluokkansa puolesta eri porukkaan.

Nuorten puolella on vielä suurempi ongelma: kirjoja olisi hyvä yrittää järjestää myös lukijoiden ikäjakauman mukaan - siis sen genren lisäksi. Hakusessa on täsmäisku: oikea kirja helposti löydettävissä. Koululainen, joka sanoisi: "En ollut koskaan lukenut yhtään kirjaa, mutta nyt oli vain oikea ihminen oikeassa paikassa ja se oli menoa se!"

Pirkkalassa kuvakirjat ovat omassa rajatussa tilassaan (josta ei pääse helposti juoksemaan ulos kenenkään huomaamatta, mutta joka pyrkii olemaan muistuttamatta vankilaa). Erikseen on laitettu helppolukuiset eskareista tokaluokkalaisiin, lasten kirjat ekaluokasta kymmeneen vuoteen, nuortenkirjat (8-12) ja vielä nuorten aikuisten kirjat (yläkoulu). Ikäsuositukset ovat summittaiset - ja voitte kuvitella, että niin on kirjojen sijoittelu luokkiinkin, vaikka pyrin olemaan suht järjellinen.

Kauhukirjoja ei voi pistää yhteen hyllyyn kaikkia, sillä niiden tasoerot ovat hurjia. Revin verkkareita, kunnes Terhi pelasti. Nyt jokaisessa karmivassa kirjassamme on sen visvaiseen kyttyräselkään liimattu poltinmerkki: verenpunainen KAU.

KAU tuntuu jotenkin ennalta-arvattavalta, mutta muut ehdotuksemme, kuten HUI! ja PÖÖ! eivät keränneet suurta suosiota arvosteluraadilta. Lisäksi kopiopaperimme oli sattuneesta syystä ennemminkin joulun- kuin verenpunaista, mutta ehkä assosiaatiot muuttuvat uuden vuoden jälkeen...

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Meemi-viattomuus ja sen meno

Olipa kerran aika, jolloin en tiennyt, mikä meemi on. Se aika ei ole kovin kaukana. Ja nyt olen sitten vastaamassa sellaiseen.

Kaikkea se elämä (jota myös Jussiksi kutsutaan) teettää.

Tarjoituksena on siis: koota pieni tarina vähintään kolmesta seuraamastasi blogista ja haastajan blogista ottamalla yksi lause jokaisesta. Haasta sitten lainaamiesi blogien kirjoittajat tekemään oma tarinansa, paitsi sitä joka sinut haastoi.

Tässä tulee:

Olen vaatimaton luonteeltani. Omituinen yskä alkoi yllättäen pölyisen ja tupakansavuisen päivän päätteeksi eikä ole sen koommin kadonnut. Tämä aamu alkoi iloisesti hammaslääkärissä. Kiinnostavimpia ovat ne keskustelut, joita ei koskaan käydä, ja ne teot, jotka lopulta jäävät tekemättä, sillä niiden varaan rakentuvat syvemmät tasot, mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien maailmat, joissa kävelemme silmät suljettuina, öisin, luiskahtaessamme muutaman millin verran arjesta sivuun.

Huh! Sehän oli... kivutonta! Toisin kuin Kaisan ja Viivin päivät, joihin toivon huomenna huomattavaa parannusta. Pasille kiitos kauniista ajatuksesta, joka jää mieleeni kömpiessäni nukkumaan ihan just.

Pikkujoulut vaativat veronsa usean päivän ajan, vaikka niitä viettäisi miten. Nauttienkin.

torstaina, joulukuuta 14, 2006

Ai did it!! Ai äm so häpi!

Hikoilen, tuuletan, rymyän ja kieriskelen onninautintoni kukkuloilla!

Taustaa: Jemorynkin hehkuttaman maakuntakirjastokokousmanian kourissa poistuin syksyllä Metsosta ja hyppäsin bussiin. Keskellä Hämeenkatua päähäni pulpahteli mitä nerokkaampia ajatuksia. *piks* Kirjastoblogi! *poks* Nukketeatteria! *pam* Sitouttaminen! *Boing*

Kirjavinkkaus englanniksi!

*kräsh* *outch* (mutta tämän kuulivat vain muut kuin minä...)

Idea oli niin nerokas, että ryntäsin postittelemaan tarjousta lukion englanninopettajille. Niidenkin mielestä idea oli niin nerokas, että pääsin heti seuraavaan kurssiin esiintymään - kulttuuriaihe ja kirja-arvostelu olivat tulossa joka tapauksessa.

Olin niin nerokas, että olin oikeasti jopa lukenut pari nuorten kirjaa englanniksi. Ja ostanut niitä viime kesänä monta - tosi hyviäkin vielä. Ja olihan sitä hyvää aikaa lukea, ainakin kuukausi.

Eilen kirjoitin vinkkauksia finglishillä (Lucy menee wardrobeen ja löytää faunin lamppostin luota) sormet savuten ja silmät kyynelissä. Ei ole kovin helppoa kääntää hauskaa ja vitsikästä toiselle kielelle. Varsinkaan, jos ei ole kovin hyvä kertomaan sellaista muutenkaan.

Tänään pakkasin kirjat vinkkausreppuuni ja kirosin, että olin lopettanut polttamisen jo kuukausi sitten. Kirjoja oli monta. Ne painoivat.

En ole koskaan vinkannut lukioilaisille enkä ole koskaan vinkannut englanniksi. Paitsi viime yönä unissani, mutta koska se päättyi avaruusotusten tulittaessa maapallon tohjoksi, sitä ei lasketa.

Tänään minä sitten tein sen. Eikä vain kerran, vaan kahdesti! Yli seitsemällekymmenelle oppilaalle. Puhuin tästä ja tästä ja tästäkin vähän - niin ja tästä mutta englanninkielisestä versioista. Ja Narniasta ja Roald Dahlista ja kauhukirjoista, kuten Shadowmancerista. Olisin voinut puhua vielä monesta muustakin, mutta aika loppui.

Kannattaa uskaltaa vähän enemmän kuin luulee, tehdä vähän enemmän kuin pystyy - ja sitten maata reporankana kahvihuoneen sohvalla :).

Minulla oli mielettömän kivaa - toivottavasti oppilaat eivät kärsineet liikaa! Iso kiitos teille kaikille!!

maanantaina, joulukuuta 11, 2006

Armoa!

Ihmisillä on tarve järjestää elämänsä. Sen huomaa etenkin kirjastossa, enkä puhu nyt meidän henkilökunnan maanis-aggressiivisen-anaalisesta aakkostustarpeesta. Puhun asiakkaista ja heidän tarpeestaan tyhjentää kotinsa säännöllisesti ei-omasta tavarasta.

Ennen joulua kirjastoon palautetaan yhdessä rysäyksessä uskomaton määrä kirjoja. Palautuslaatikko tursuaa yli, hyllyt notkuvat ja Kirjattikin hikoilee jo hyllytyksessä tonttupipo päässään.







Takahuoneen hyllyihin kertyy kaksois- ja kolmoiskappaleita kirjoista, samoin poistokaappiin. Kuvakirjat on hyllytetty tällä hetkellä niin tiukasti, että haluaisin nähdä sen kolmivuotiaan, joka saa yhdenkään kirjan hyllystä irti. Siihen vaaditaan vähintään viisikymmentä kiloa penkiltä nostava vanhempi.

Normaalitilanteessa kirjaston kirjoista raakasti arvioiden noin 30-40 % on lainassa. Hyllyissä ei siis koskaan olekaan yhtäaikaisesti kaikkia kirjoja. Kuvakirjoista osuus on vieläkin suurempi, vaikka pääkirjastollamme pidän hyllyissä vanhaakin satoa juuri siksi, ettei ihan tyhjäksi vetäisi lukuintoisen edessä. Tänä vuonna paineituista kuvakirjoista paikalla on ehkä 10-20 %, kaikki muut lainassa.

Jos siis haluatte lainata jotain hyvää, tulkaa ihmeessä katsomaan hyllystä nyt! Kirjat saa uusia viisi kertaa, joten niitä saa hyvällä säkällä pitää lainassa huhtikuulle saakka. Siinä ajassa ehtii lukea jo useammankin romskun - saatika sitten kuvakirjan!

Ihan uuden joululaulun voitte kuunnella täältä.

tiistaina, joulukuuta 05, 2006

Työmatkalla

Työmatkani koostuu viidentoista minuutin kävelystä ja samanpituisesta bussimatkasta.

Tänään istuin bussissa, neuloin huovutettavaa tumppua ja iloitsin siitä, että eväänäni on lanttulaatikkoa. Kohta vakiasiakkaat tuovat suklaarasian kirjastoon ja toivottavat hyvää joulua. Katselin täysikuuta, eikä mieli tehnyt edes ulvoa.

Nyt saa avata viidennen luukun.

perjantaina, joulukuuta 01, 2006

Juhlat jatkuu!

Parempaa kuin pikkujoulu!! Hurjempaa kuin joulu!! Kustantajien kevätluettelot ovat ilmestyneet.

Vaikka tykkään kovasti luokkakäynneistä ja kirjavinkkauksesta ja arvostelujen kirjoittamisesta, tunnustan julkisesti nauttivani eniten shoppailusta! Ajatelkaa nyt: sivukaupalla ihania uusia kirjoja, ja minun työtäni on ostaa niitä.

Syksyt ovat uutuuksien juhlaa, esikoisia ja mielenkiintoisia kirjoja tulee silloin paljon, ja keväisin keskitytään selvästi enemmän sarjoihin ja jatko-osiin.

Tuskin maltan odottaa, että pääsen nakuttamaan koneelle varaukset kirjoihin - mm. Karo Hämäläisen Samuli , Mäkipään Etsiväkerho Hurrikaani , Pilkeyn Kapteeni Kalsari saavat jatkoa. Uusi osa on tulossa myös Gahrtonin Eva ja Adamiin, Unengen Pontukselle. Innolla odotan, millaisen sarjan aloittaa hurjanoloinen Justin Somperin Vampiraatit, jonka nettisivut ovat hengästyttävät!

Muistakaa, että lasten- ja nuortenkirjojen varaaminen on maksutonta!

Aah, nyt heittäydyn taas selailemaan kuvastoja ja törsäämään verorahoja. Tulkaa hakemaan niille vastinetta :).

Yhtä juhlaa!

Niin niin niin monta juhlan aihetta yhdellä kertaa, ettei tiedä missä kuohuisi ekaksi.

Finlandia Junior-palkinto on iso asia. Tänä vuonna sen sai yhteistyökaksikko Parvela - Talvitie kirjastaan Keinulauta. Onnea kovasti sekä Piille että tekijöilleen. Muut ehdokkaat olivat
Andersson, Henrika: Emma Gloria och de Levande Varslarna; Holopainen, Anu: Molemmin jaloin; Parkkola, Seita: Viima, kuvitus Jani Ikonen; Puskala, Sirpa: Kingi ja Saarinen, Virpi: Hämäränkoira.

Kirjallisuuspalkinnot ovat kuohuttaneet muutenkin kovasti iltapäivälehdissä, päivälehdissä, aamulehdissä ja blogistaniassa. Palkinnon luonne on aina kaksijakoinen. Toisaalta palkinnon saajaa halutaan muistaa, kunnioittaa, nostaa ja ylistää. Se, jota halutaan tiettynä hetkenä tietyssä paikassa juhlistaa, kertoo hyvin paljon sen ajan kulttuurista ja hengestä. Toinen puoli on materialistisempi: palkinnon saajan teokset myyvät paremmin. En osaa sitäkään pitää pahana - jos ihminen lukee mistä tahansa syystä, se on hyvä.

Erityisesti juhlin lasten- ja nuorten kirjallisuuspalkintoja, sillä se kirjallisuudenlaji on kyllä pahasti paitsiossa!

Seuraava jaettava nuortenkirjallisuuspalkinto on Topelius-palkinto. Enää 11 yötä :). Ehdolla ovat
Karo Heikkinen: Sirpale; Tuija Lehtinen: www.liisanblogi.net; Marja-Leena Lempinen: Mustaa lunta; Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista ja Mila Teräs: Sininen huone

maanantaina, marraskuuta 27, 2006

Erotu massasta!

Kirjastolaisen elämän tekee vaikeaksi se, että kaikki tahtovat aina samaa. Ja yhtäaikaa.


Syksyllä kaikki tahtovat kerätä sieniä, säilöä ja opetella kieliä.

Talvella kaikki tahtovat opetella hiihtämään kirjasta ja lukea jotain paksua.

Jouluna kaikki tahtovat joulia.

Keväällä kaikki tahtovat kasvattaa puutarhaansa ja pienentää itseään.

Kesällä kaikki tahtovat grillata ja lukea dekkareita.

Kiitetyt olkoot ne asiakkaat, jotka lukevat "kirjoja" - käytännössä lapset, jotka ilahtuvat kaikenlaisista kuvakirjoista aina yhtä paljon. He voivat myös lukea kirjan kuusikymmentäkahdeksan kertaa peräkkäin ilman mitään vaikeuksia. (Paitsi sen puolelta, joka aktuaalisesti lukee sen kirjan...)

On helppoa hankkia tarpeeksi joulukirjoja, mutta on vaikea - jos ei suorastaan mahdotonta - saada ne kiertämään tasaisesti.

Kun kirjastossamme tulee helpommaksi rukata laina-aikoja, laitan kaikkiin lasten joulukirjoihin kahden viikon laina-ajan. Silloin useampi ehtii fiilistellä.

Hyvät asiakkaat: jos haluatte kasvattaa perennoja tai lukea Agatha Christiet ennen joulua, tervetuloa noukkimaan ne suoraan hyllystä! Ja pienten lasten vanhemmille: Tompan joulu löytyy hyllystä tammikuun puolellakin. Joulu on asennekysymys - seuraava on jo tulossa.

torstaina, marraskuuta 23, 2006

Voiko korvalla lukea?

Lukudiplomit ovat huippuja! Pirkanmaan lukudiplomi on hyvä ja sen todistus on huippu!

Uskon, että monet opettajat kiittävät niitä ammattilaisia, jotka ovat lukeneet, seuloneet ja listanneet jokaiselle luokka-asteelle sopivia kirjoja. Erilaisia, laadukkaita, kiinnostavia, eri lajityyppejä edustavia.

Jokaisen opettajan ei tarvitse olla uberkiinnostunut nuortenkirjallisuudesta, mutta ammatti velvoittaa innostamaan muita lukemaan. Aina ei oppilaiden ole helppoa löytää hyllystä jotain mukavaa luettavaa (ja maaninen kirjastonhoitaja heiluttelee edessä epätoivoisia yritelmiä, joita ei kukaan 1990-luvulla syntynyt tahdo lukea) - siinä kirjadiplomit ovat hyvä apu.

Joidenkin diplomien ohjeiden mukaan kirjat joko kuunnellaan (äänikirjoina) tai luetaan.

Silloin tarkoituksena on ilmeisesti tutustuminen nuortenkirjallisuuteen - keinolla millä hyvänsä.

Itse olen kuitenkin vähemmän epätoivoisella kannalla: lukudiplomi, lukudiplomi, lukudiplomi. Korvalla ei voi lukea. Lukeminen on tärkeää sinänsä, etenkin niille, jotka vielä treenaavat ihan mekaanista lukutaitoa.

Mitenkään väheksymättä iltasatuja ja ääneenlukemisen perinteitä, minä liputan lukemisen puolesta. Oikeastaan sen puolesta, että molemmat eläisivät rinnakkain. Silmä ja korva käsi kädessä :D?

sunnuntaina, marraskuuta 19, 2006

Onnea!

Olen viikon kytännyt sähköpostia, puhelinta ja televisiota odottaen ystäväni vauvauutisia. Tänään ne tulivat. Onnea onnea onnea!

Kirjastoonhan tämä liittyy tietysti niin, että periaatteessa kirjastokortin voi saada vaikka sillä hetkellä, kun on sosiaaliturvatunnusnumeroinen (öh...).

Käytännössä joltisenkinlaisella kokemuksella neuvon odottamaan niin kauan, että perillinen ymmärtää eron kirjastokortin ja riisikakun välillä. Ja sitten vielä vähän. Oikeastihan lapsi tarvitsee oman kirjastokortin silloin, kun hän alkaa kulkea yksin ja käy kirjastossa ilman vanhempia - vaikkapa koulun kanssa. Minusta Pirkkalassa on käytössä nerokas tapa: kaikki eskarilaiset käyvät luokan kanssa kirjastossa ja ottavat kortit. Eipä tarvitse tulevien luokkienkaan opettajien miettiä, onko kortti jollain ja kenellä ja miksi. "Missä" kyllä pitää ajatella, mutta se on vain logistiikkakysymys.

Kivaa minusta on antaa kirjastokortti myös sellaiselle lapselle, joka on juuri oppinut lukemaan. Tuntuu siltä, kuin antaisi hänelle lahjaksi koko kirjaston - koko maailman kirjat, kaikki maailman tarinat, sadut, ystävät ja lohtutekemiset kaupan päälle.

Kuuden vuoden kuluttua kirjastolla on uusi asiakas.

perjantaina, marraskuuta 17, 2006

Inttävä kirjastonhoitaja

- Olen hukannut kirjan ja haluaisin maksaa sen.

- Ahaa. Mutta jos nyt kuitenkin uusittaisiin se ja etsisitte vielä?

- Ei auta, hukassa se on.

- Sen saa uusittua viisikin kertaa, ja siinä ajassa kirja usein löytyy kuitenkin...

- Ei tämä kyllä. On etsitty kaikkien kanssa ja joka paikasta.

- Mutta jos nyt kuitenkin uusittaisiin, kun yleensä nämä löytyy...

- No uusi nyt sitten mutta varmasti ei löydy ja maksamaan joudun.

- Okei, uusi eräpäivä on sitten neljän viikon päästä. Katsellaan sitten uudestaan.

***************************

Kahden päivän päästä:

- Moi. Oli hyvä, että uusittiin se kirja. Se löytyi olohuoneen pöydän alta. Meillä ei koskaan laiteta sinne kirjoja, mutta nyt oli jotenkin sinne johkaantunut.

****************************

Minusta on uskomattoman hölmöä väittää vastaan asiakkaille. Tässä asiassa kuitenkin sitkeästi niin teen.

Vaikka ikinäkoskaan ei ole käynyt näin ja jokaikinen paikka on etsitty ja kukaan ei ole missään ikinä nähnyt sitä kirjaa, löytyy näistäkin kadonneista ainakin 95% jos ei ylikin. Ainakin sitten, kun asiakas on sen kirjan meille korvannut...

Mielenkiintoista sinänsä on, mistä ne kirjat sitten löytyvät. Vesisängyn patjan alta, patterin takaa. Mummolasta. Junasta. Auton penkkien välistä.

Vain muutama kirja katoaa sinkkusukkien maahan ikuisiksi ajoiksi.

Minne sinä katoaisit, jos olisit kirjaston kirja?

keskiviikkona, marraskuuta 15, 2006

Tytöt on aina ihmisiä?

Anni Polvan Tiina viettää viisikymppisiä, ja sitä juhlittiin Tampereella. Suhtautuminen Tiinaan on kaksijakoista - jopa saman pään sisällä. Toisaalta Tiina on räväkkä, oikeudenmukainen, positiivisesti esitetyn työläisperheen tytär ja menevä mimmi. Ja sitten samalla ahdistunut, perfektionistinen nuori nainen, jonka äiti moittii aina ja tuhoaa viimeistäkin itsetunnonripettä. Vaikka tyttö kuinka yrittää toteuttaa naisen mallia, repeää mekko aina jostain, jotain tulee mottaistua nenään tai tiskatessa lasi lipsahtaa kädestä...

Neulontabuumin keskellä naurattaa Tiinan karmean itsekontrollin antama julma rangaistus: virkkaus.

Aikamoista tyttökirjojen vapauttamista ja tyttöjen voimaannuttamista harjoitettiin koko luentosalin voimin, kun osallistujat saivat ottaa virkkuukoukun ja lankaa. Moni pannulappu sai alkunsa kuunnellessa mielenkiintoisia puhujia.

Historiaosuus valotti paljon, kirjavinkkaus innosti.

Minulla oli mukana sukka, josta ei sen enempää ettei joululahjaylläri mene pilalle.

Kirsti Ellillä kutoi puoli metriä kaulaliinaa ja piti mielenkiintoisen esityksen kirjailijasta, joka ei halua sivistää muita eikä suostunut itse koskaan alistumaan sukupuolityttöilyyn.

Ikolan Kaisan Hullulle luokalle kaivattiin jatkoa, ja hän neuloi lapasta.

Tuija Lehtinen oli viettänyt viikonlopun tutkimalla kirjahyllyään ja etsimällä vanhoja suosikkejaan. Hän ei kuulemma aio koskaan antaa päähenkilöidensä jämähtää palvelemaan aviomiestään ja nössöilemään perheensä kanssa, kuten Montgomeryn Anna teki.

Rauha S. Virtasen mukaan TAYS on hyvä paikka lukea kirjoja (koska siellä saa aina odottaa rauhassa...), ja tyttöys on muuttunut vuosien aikana.

Juoruilin lisäksi Kurosen Kirstin kanssa, ja uusi Vili Voipio ON tulossa!!

Minun pääni, ajatukseni, mieleni ja ammatti-identiteettini lepäsivät ja nauttivat. Voiko maailmassa olla mitään parempaa kuin istua neljä tuntia kuuntelemassa puhetta kirjoista?

Kysymys on retorinen.

maanantaina, marraskuuta 13, 2006

Tämän viikon uusia arvosteluja:

Holopainen, Anu: Molemmin jaloin

Kimselius, Kim M.: Paluu Pompeijiin


Tällä viikolla hyllyyn päässeitä:

Funke, Cornelia: Musteloitsu (jatkoa upealle Mustesydän -kirjalle)

Mitä missä milloin junior 2007: Juniorin vuosikirja

Reeve, Philip: Tuhon aikakirja (jatkoa teoksille Kävelevät koneet ja Kadotettu manner)

Applegate, K. A.: Uuteen maailmaan (Remnants - selviytyjät maasta, 14)

Ruumiita Pohjolasta

Hyvää pohjoismaista kirjastoviikkoa!

Teemana on tällä kertaa pohjoismaiset dekkarit, joiden tasosta voi olla todella ylpeä. Pirkkalassa juhlitaan tällä tavalla: http://www.pirkkala.fi/sivistys_ja_vapaa-aika/kirjasto/. Tervetuloa kaikki murhimaan!

Lapset juhlivat Mikko Mallikkaan johdolla.

Oma suosikkini dekkaristeista voisi tällä hetkellä olla Åsa Nilsonne - jännitystä, ahdistusta ja melankoliaa sopivassa suhteessa.


EDIT: Ilta oli kaunis ja hurja. Perheväkivalta on vaikea asia tekstinkin tasolla, ja kun taitava lukija esittää Arnaldurin Haudanhiljaista kynttilänvalossa, ei kuuntelijalle jää pakopaikkaa. Hiljaista oli. Ja hyvä, kun on uskallettu ottaa arka aihe näin ison jutun keskiöön.

Aura Saarinen puhui mielenkiintoisia. Miksi pohjoismainen dekkari voi niin hyvin? Miksi dekkareita luetaan? Miten dekkarigenre on muuttunut ja millaiset piirteet yhdistävät ja erottavat Åke Edwardsonin ja Anne Holtin jännäreitä?

Saarisen mukaan ihmisillä on aikaa lukea, ja dekkarit ovat päässeet mukaan korkkiskulttuuriin. Kaukana ovat ajat, jolloin piti hävetä murhanhimoaan. Uskon, että ihmisiin vetoaa myös älyllinen haaste ja dekkareiden "tarinankierto": vaikka asiat ovat kuinka vaikeita tahansa, kaikkeen löytyy syy ja syyllinen.

Mielenkiintoista oli pohjoismaisen dekkarin yhteiskunnallinen kriittisyys. Meillä uskalletaan sanoa suoremmin kuin anglosaksisessa maailmassa. Olen itse aika kyllästynyt hulluihin psykopaatteihin, joiden äidit ovat olleet liian ripustautuvia tai liian kylmiä tai liian täydellisiä ja siksi veikko-poju on päättänyt halstrata kaikki samaa hajuvettä käyttävät naiset.

Skandinaavidekkari uskaltaa kaivaa esiin sen maailman, jossa sekä veikko että veikon äiti elävät. Hyvässä ja pahassa. Me synnymme kulttuuriin ja kuolemme siinä - luonnollisesti ja luonnottomasti.

Suuri kiitos osallistujille ja luennoitsijoille.

torstaina, marraskuuta 09, 2006

Fahrenheit 451 on lämpotila jossa kirjapaperi syttyy ja palaa...

... sanoi jo Ray Bradbury aikoinaan.

Pirkkalaan ei ole tulossa kirjarovioita. Ei polteta kyseenalaisia kirjoja, ei uhrata transseksuaaleja sotapäälliköitä eikä edes pieni tulipalo enää hätkäytä. Me olemme kaikki käyneet alkusammutusharjoituksessa.

Tuli on yllättävän pelottava, kun se roihuaa edessä ja sille pitäisi tehdä jotain. Kotonani on roikkunnut vuoden verran sammutuspeitto, mutta olisin käyttänyt sitä totaalisen väärin. Nyt osaan suojata kädet ja jalkanikin, osaan lähestyä paloa "kuin härkätaistelija" ja tukahduttaa kauniisti. Osaan myös napata sokan pois sammuttimesta ja ruiskia sillä palopaikkaa. Paras kotisammuttaja on kuulemma vanhan ajan kuparinen sankoruisku. Lisäksi lapset voivat leikkiä sillä vesisotaa (nostalgisia muistoja).

Vaikka univormut eivät yleensä ole minun juttuni, nousi palomiesten kunnioitukseni entisestään.

Lisäksi olen kolmatta päivää tupakoimatta, joten savuttomuus nousee kohta korvistakin...

sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

24/7?

Tänään sunnuntaina heräsin myöhään, luin dekkaria ja laskin pulkalla. Kävin kahdessa kaupassa. Eläköön joulunaika, kun kaksi kuukautta aikaisemmin saan kookosmaitoa myös sunnuntaina lähikaupastani.

Valkeakosken ja Lempäälän kirjastoauto on palvellut jonkin aikaa asiakkaita myös sunnuntaisin. Pääkaupunkiseudulla jotkut kirjastot ovat säännöllisesti auki koko viikonlopun. Erilaiset automaatti-systeemit (siis logistiikkapalvelut) mahdollistavat varattujen kirjojen noutamisen metroasemilta koska tahansa - ainakin lähitulevaisuudessa. Palautusluukut ainakin toimivat pienemmilläkin paikkakunnilla niin kauan, kun joku pissii niistä sisään. Saattaisi tosin jäätyä tällä kelillä samalla luukkuun kiinni, mikä osoittaisi oikeudenmukaisuuden toteutuvan maailmassa.

Pitääkö kirjaston olla avoinna aina?

Minussa asuu kaksi keskikokoista kirjastonhoitajaa, jotka ovat asiasta eri mieltä. Toisen mukaan sunnuntai olisi mitä sopivin kirjastossakäyntipäivä - rauhallinen löhöpäivä, jolloin saisi rauhassa lueskella lehtiä ja hakea mukavan videon iltaviihdykkeeksi. Lapset eivät olisi sokerihuuruissa niin kuin lauantaisin. Työntekijät saisivat kaksinkertaiset vapaat (tai palkan, mutta julkisella puolella raha ei ole ollut käytössä viimeiseen kymmeneen vuoteen...).

Mutta se toinen haluaisi olla kotona. Se haluaisi elää maailmassa, jossa jokaista mielihalua ei voi toteuttaa juuri sen syntymähetkellä. Kirkon mielipiteillä on osansa, mutta mikä instituutio pahemmin rikkoo omaa käskyään tässä suhteessa? Kuitenkin "muista pyhittää lepopäivä" voi kantaa mukanaan monenlaista sisältöä. Yksi seitsemästä voisi olla sellainen päivä, ettei siitä pääsisi mihinkään. Ei pystyisi pakenemaan perhettä tai itseään, vaan olisi pakko vain *olla* yksi kokonainen päivä. Olisikohan se vaarallista?

Työvoimapoliittisesti ongelmia on monta lisää, mutta kysynpä silti:

Olisiko ihanaa, jos kirjaston ovesta voisi kävellä sisälle aina - ja joku ottaisi vastaan?

perjantaina, marraskuuta 03, 2006

On sietämättömän kuuma.*

http://www.blogilista.fi/hot.php

Olen siellä jossain, mihin asti epäneuroottinen ihminen hyvällä itsetunnolla varustettuna EI jaksa laskea. (Lue: sijalla 30).

Kiitos.

* Lainaus Leonard Nolensilta, hollantilaiselta nykyrunoilijalta

Tunnelmahetki

Olen tulossa vanhaksi.

Työmatkani kestää puoli tuntia, vaikka olen töissä naapurikunnassa. Keskiviikkona se kesti puolitoista. Lumikuorrutettuna huojuin kirjaston ovesta sisään, hyllytin maanisesti lasten- ja nuortenkirjat ja soittelin taksia. Eipä löytynyt, ei.

Onneksi yksi työtoverini oli kaivautunut ulos parkkipaikalta autonsa kanssa, ja lähti heittämään minua kunnan pienimmälle ala-asteelle. Kun liukastelimme sinne henkemme kaupalla, mietin, saisiko kirjastonkäytönopetuksesta jossain tilanteessa vaarallisen työn lisää...

Kolmos-nelosluokkalaisten lisäksi luokkahuoneeseen paukahti koko koulu ja pappi. Rehtori soitti pianoa, laulettiin virsi ja kuunneltiin aamunavaus. Punaisen puukoulun ikkunasta näkyi tuiskuavaa lunta, kuusimetsää ja lasten äänet kuulostivat kauniilta. Hetki turvaa ja rauhaa.

Minä oikeasti muistelin lapsuuttani samankaltaisessa koulussa. Siellä oli hyvä olla, ainakin näin jälkeenpäin muisteltuna, eh...

Opetus meni hyvin ja nyt kaikki Pirkkalan kymmenvuotiaat tietävät, miksi ei kannata etsiä googlella keinoja päästä takapihalla asuvasta vampyyrista eroon! Tarpeellista tietoa?!

Hyvää pyhäinmiestenpäivää ja/tai Halloweenia.

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Messu(t)

Turun kirjamessut jäivät tänä vuonna väliin lauantaitöiden takia - ensimmäistä kertaa 13 vuoteen, muuten. Harmitti.

Korvausta käytiin hakemassa Helsingin messuilla, ja tyytyväinen mieli jäi. Se on kuin messu. Kaikki vyöryvät sisään ovien auetessa, hakevat omaa paikkaansa, kuuntelevat hiljaa ja liittyvät lukukuoroon.

Ja ostin alle 10 kirjaa, mikä oli paras saavutus ikinä.

Bongailin innolla erityisesti pikkukustantajien standeja, poimin tuoteluetteloja ja suunnittelin hankintoja. Pienten kustantajien kirjat jäävät harmittavan usein paitsioon, ja yritän nähdä välillä vaivaa hankkiakseni vähän erikoisempiakin kirjoja meidän pienehköön kirjastoomme. Etenkin kuvakirjatarjonta on todella hyvää!

Kuuntelin Nopolan sisaruksia, jotka kuulostavat todella sisaruksilta haastatteluissakin. Jatkuvaa kädenvääntöä pienistä asioista, toisen kehuminen *tietyllä äänensävyllä* saa toisen kirahtamaan. Nyt väännön kohteena oli se, kumpi on enemmän addiktoitunut tietokoneeseen. Ja kuinka Tiina Nopolan kirja Siiri ja Kertun kirppu on aika ohut... ainakin verrattuna Sinikan omaan uutuuteen.

Superiloinen uutinen oli, että Risto Räppääjästä saa odottaa elokuvaa "lähiaikoina"!

Lisäksi vaikutuksen teki Sarah Waters, jonka romaani Silmänkääntäjä on herättänyt ansaittua huomiota mm. minussa. Uskomattomia käänteitä ja nautiskelua kielessä.

Minulla on nimmarit Popedan Patelta ja Costellolta kultaisen kasikytluvun lopulta, mutta yhtä iloinen olin eilen Watersin omakätisestä omistuksesta kirjaan Tipping the Velvet.

***********************************************************
Mielipidemittaus:

Voiko asiakaspalvelussa pitää paitaa, jossa lukee "Pirun hyviä kirjoja"?

(Yksikin kyllä-vastaus johtaa välittömään toimintaan.)

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Tämän viikon uusia arvosteluja:

Remes, Ilkka: Kirottu koodi
Kaaberbol, Lene: Käärmeen lahja

Tällä viikolla hyllyyn päässeitä:

Hiaasen, Carl: Löyhkä
Hardinge, Frances: Kärpästyttö
McCaughrean, Geraldine: Tuulien testaaja
Oldfield, Jenny: Yön selkään (Puolikuun ratsutila -sarjaa)
Oldfield, Jenny: Matka Montanaan (Puolikuun ratsutila -sarjaa)
Mankell, Henning: Matka maailman ääriin
Byng, Georgia: Molly Moon ja arvaamaton aikamatka
Snicket, Lemony: Ratkaisun rajoilla (Surkeiden sattumusten sarja - viimeinkin!!)
Jalo, Merja: Rautahevonen (Nummelan ponitalli - sarjaa)
Kerr, P.B.: Babylonin sininen dzinni (Lampun lapset -sarjaa)
Sundsten, Berndt: Nuorten solmukirja
Öhrn, Maria: Nuoren leipurin kirja
Eksyksissä. Runoa ja proosaa
Holmberg, Bo R.: Soitellaan, faija

Toiveammatti

Alle kymmenvuotias tyttö roikkui eilen juttelemassa kanssani lainaustiskillä. Se on yllättävän suosittu iltapäivähoitopaikka - ja samalla lastenkirjastonhoitajan paalupaikka uusimpiin trendeihin.

Puhe johtui ammatinvalintaan, ja tyttö tokaisi: "Musta ei ainakaan koskaan tule kirjastontyötätekevää, kun siinä pitää aina vaan odottaa!" Nauratti. Sitähän se tiskissä istuminen usein on: odottamista ja juoksemista vuoron perään.

Kerroin kuitenkin, mitä työhöni oikeasti kuuluu. Opetan eskarilaisia ja koululaisia kirjastoasioissa ja tiedonhaussa, käyn kouluissa kirjavinkkaamassa ja kertomassa uusista tai vähän vanhemmista hyvistä kirjoista, laitan kirjoja lainauskuntoon tietokoneella, järjestän tapahtumia ja arvostelen kilpailuja, kirjoitan arvosteluja ja luen paljon. Kaikkein hienointa taisi kuitenkin olla se, kun kerroin ostavani kaikki meidän kirjastoomme tulevat lasten- ja nuortenkirjat ja -videot. "Saatko sä valita ne *kaikki*?" Juu, saan.

Enkä edes paljastanut sitä mielenkiintoisinta työtehtävää: neuloin Kirjatti-kissallemme tonttulakin viime vuonna työajalla!

Minulla on toiveammatti. Minä olen toiveammatissani.

p.s. Muistutus itselle: Älä syö punajuurisalaattia ennen kuin menet asiakaspalveluun tiskiin. Tai tarkista hampaat ainakin peilistä ensin. Halloween on turhan lähellä...

sunnuntaina, lokakuuta 22, 2006

Hampaanjälkiä

Adotoin blogiini hamsterin - Lukuhamsun. Se muistuttaa elämän epäreiluudesta: kaikki, mikä näyttää söpöltä voi tuhota sinut.

Pirkkalan eskarilaisista lähes kaikki käyvät luokan kanssa kirjastossa. He saavat kirjastokortin ja pitkällisen saarnan minulta siitä, kuinka kirjastossa käyttäydytään ja kuinka kirjoja kohdellaan. Saarnassani painotan kahta seikkaa:

Kirjastossa ei saa juosta! - koska kukaan ei tahdo haljennutta päätä tai lääkärireissua. Tänä syksynä jokaisen satutunnin jälkeen jostakusta on tullut verta. Villasukat ja kiihdytyskisoja kutsuvat käytävät ovat pettävä yhdistelmä.

Pitäkää kirjanne korkealla! - koska lähes jokaisessa perheessä on koira, kissa, hamsteri, rotta, hiiri, gerbiili, kilpikonna tai mikä vielä pahempaa: pikkusisko tai pikkuveli. Vaarattoman näköinen suloinen vauva vain odottaa hetkeä, jolloin se jätetään yksin kirjaston kirjan kanssa. Silloin se oppii ryömimään. Ja ryömii repimään, raatelemaan ja puremaan kirjaa juuri kasvattamillaan vauvatorahampailla.

Eskareilla on yleensä hauskaa, mutta totta toinen puoli.

En tiedä, onko kirjastojen käyttämissä päällystysmuoveissa jotain erityisen mielenkiintoista hajua? Viime kesänä pyyhin suurimman osan lasten kuvakirjoista, ja valehtelematta kolmasosassa kirjoista oli joko koiran tai lapsen hampaanjäljet.

Missä on CSI kun sitä tarvitaan?

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

Miltä näyttää täti?

Tietyt ammatit herättävät tietynlaisia mielikuvia. Voiko poliisi olla kukkamekossa? Lääkärillä olla lävistyksiä?

Kirjastonhoitaja näyttää tältä: http://images.google.fi/images?q=librarian&hl=fi

Aika monta tuttua kuvaa sieltä löytyy: edellisen postauksen hyssyttelijä, tiukka nutturapää, kiltti vaaleatukkainen täti. (Apinat ovat myönteinen yllätys!!)

Sama mielikuva leimaa ulkonäön lisäksi käytöstä. Kirjastontädillä pitää olla piipittävä ääni, vankka yleissivistys ja pokkaa teititellä kolmevuotiaita.

Onneksi meitä on moneksi. Nenärenkaalla, tatuoinneilla ja vaatteilla ei ole merkitystä, kun asiakkaan kanssa yhdessä etsitään ratkaisua vaikeaan ongelmaan tai metsästetään tenttikirjaa virtuaalimaailmassa. Ei myöskään polkkatukalla ja Kalevala-koruilla.

Kunhan kestää katsoa silmiin ja hymyillä ystävällisesti - molemmin puolin tiskiä.

tiistaina, lokakuuta 10, 2006

Hys?

Muistatteko, kun kirjastoissa ei saanut puhua? Uskokaa tai älkää, se on edelleen usein aikuisten ensimmäinen kommentti lapsille, kun perhe tulee kirjastoon.

"Hys, ei kirjastossa saa meluta!"

Tämän kuulee sanottavan usein niille lapsille, jotka juttelevat normaalilla äänellä. Niille lapsille, jotka juoksevat ympyrää hyllyjen välissä leikkien intiaania, on turha sanoa mitään. He eivät kuule. Heillä on hauskaa.

Korjattakoon tämä asia virallisesti antitädin toimesta: Kirjastossa saa puhua, keskustella, jutella, supsutella, hihitellä ja kuiskailla.

Hiljaisuus ei tee kirjastoa, mutta auttaa asiakkaita keskittymään. Yhtä häiritsevää voi olla niin lasten intiaanihuudot kuin aikuisten kännykänpirinäkin. Nuoret eivät yleensä puhu kirjastossa kännykkään - he osaavat käyttäytyä puhelinten kanssa.


Tämän viikon uusia arvosteluja:

Finney, Patricia: Assassin

Tällä viikolla hyllyyn päässeitä:

Tiitinen Esko-Pekka: Elämänkirja (NA)

Kaskiaho, Reija: Ajolähtö (NA)

Mariotte, Jeff: Epäilysten verkko (NA) : Siskoni on noita -sarjaa

Vikström-Jokela, Monica: Ellen tähtiroolissa (N)

Puikkonen, Arja: Minä ja Mozart (N)

Nuotio, Eppu: Kuunsulka (N)

Rennison, Louise: Bikineitä ja biisoninsarvia (N) : Georgia Nicolsonin salatut elämät -sarjaa

Parkkinen, Jukka: Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä (NA)

Morrison, P. R.: Tuulenkesyttäjä (N)

Tiainen, Marja-Leena: Alex ja pelon aika (NA)

***********************************************

Tarkista saatavuus ja tee varauksesi PIKISSÄ