Elin pitkään siinä luulossa, että olen täysin teoreettinen ihminen. Luin teoriaa, puhuin teoriaa ja ennen kaikkea elin sitä. Se näkyi opiskelijakämpässäni.
Olosuhteiden pakosta olen joutunut muuttumaan - ja muuttamaan käsitystä itsestäni. Tiedän suunnilleen, kuinka paljon ruokaa kirjastonhoitajan palkalla pystyy ostamaan. Ymmärrän, että kunnalliset hygieniamääräykset pakottavat siivoamaan asunnon joskus. Olen jopa taipunut siihen, että pyrin käyttämään asiakaspalvelussa vaatteita, joiden reiät rajoittuvat hihojen päihin ja kaulukseen.
Viime aikoina olen löytänyt itseni muutamasta kokouksesta, organisoimassa suhteellisen suurta juttua ja miettimässä erästä strategiaa.
Minä nautin siitä.
Olen aikoinani henkeni pitimiksi kirjoittanut ja puhunut byrokratiaa. Yhtäkkiä huomaan, kuinka se palaa mieleen. Lakiteksti muuttuu mielenkiintoiseksi, tongin kirjastosta suunnitelmia ja mietintöjä, kiinnostun kirjasto- ja koulutuspoliittisista keskusteluista ja suustani tulee lähipiirin mielestä käsittämätöntä mongerrusta, joka omiin korviini kuulostaa viisauden helmiltä.
On mahtavaa tehdä välillä jotain uutta ja ajatella vähän oman lokeronsa ulkopuolelta.
Unissani mumisen *infrastuktuuri*, *lautakunta*, *swat* ja käännän kylkeä onnellisen hymyn noustessa kasvoilleni.
ps. Jotta totuus ei unohtuisi ja Kauhutäti katoaisi papereiden syövereihin, sain ystävältäni Inkulta mahtavat mittatilauskorut! Blogin vasemmasta framesta löytyy linkki ostettaviin koruihin, eikä mikään estä kysäisemästä, jos tahdot jotain erityistä...
keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008
tiistaina, lokakuuta 21, 2008
Porttiteoria
Kirjasto on lähtökohtaisesti siisti paikka. Itse asiassa se on niin siisti, että poppiskulttuurissa meitä pidetään Järjestyksen Kuninkaallisina.
Tunnustan heti, että järjestelmällisyys ja tarkkuus eivät ole kirjastonhoitajuudessani niitä vahvimpia puolia. Suuret linjat ja nopea toiminta ennemminkin. Ja sitten anteeksipyytely ja damage control.
Lastenosastolla pitää kuitenkin olla siistiä! Etenkin kuvakirjaosastolla.
Aamuvuorossa hyllytän luokkakäyntien jälkeen kirjat ennen kuin avaamme ovet oikeasti. Iltavuorossa järjestelen kuvakirjoja monta kertaa illan aikana. Kuvakirjat kun tahtovat elää aika lailla jo tunnin sisällä.
Joissain paikoissa olen huomannut, että lastenosasto on "siinä sivussa". Tärkeintä ovat uutuushyllyt, tietokirjat oikeissa luokissa täsmäaakkostettuina ja tietokoneen näppäimet kiillotettuina. Hyvähän niistäkin on huolehtia.
Minusta lastenosasto on tärkein. Miten voin hyvällä omallatunnolla opettaa kirjastonkäyttöä, jos itse annan osastoni eksisteerata riipin raapin? Sinne pieni lapsi tulee viihtymään, tutkimaan ja opettelemaan. Minun tehtäväni aikuisena on tehdä siitä turvallinen, viihtyisä ja looginen paikka.
Olen itse asiassa kehittänyt Kirjastonkäytön porttiteorian. Kun lapsi oppii kuvakirjojen olevan tietyssä järjestyksessä, hän tajuaa voivansa vaikuttaa siihen. Ja siihen, löytyykö seuraavalla kerralla just se tietty Vanttu tai Autot. Pikkulapsena opittu asia johtaa addiktion laajenemiseen helppolukuisiin ja lastenkirjoihin. Nuoret ovat jo mennyttä kalua, kirja menee oikealle paikalle kuin itsestään ja jotkut paatuneet tapaukset jopa suorivat hyllyjä ohikävellessään. Aikuisina he periyttävät hankitun ominaisuuden omille lapsilleen.
Itse asiassa olen lastenosastostani niin tarkka, että uusia sijaisia ei päästetä hyllyttämään kirjojani. Tai ainakin heitä varoitetaan hiljennetyllä äänellä: "Reetta on sitten *tosi* tarkka". Puolikas työntekijä J siirsi päivänä eräänä railakkaasti erään kirjasarjan uudelle paikalle tehdäkseen tilaa muille kirjoille, ja työpaikka hiljeni kauhusta odottamaan saapumistani. Kehuin tekijää fiksusta ratkaisusta, ja tunsin samalla hurrikaanin. Muu työyhteisö huokaisi helpotuksesta.
Lastenosasto oli pelastunut.
ps. Kiitos työkavereille, jotka nälvivät pakkomiellettäni vain niin paljon, kuin se on henkisen tasapainon kannalta välttämätöntä.
Tunnustan heti, että järjestelmällisyys ja tarkkuus eivät ole kirjastonhoitajuudessani niitä vahvimpia puolia. Suuret linjat ja nopea toiminta ennemminkin. Ja sitten anteeksipyytely ja damage control.
Lastenosastolla pitää kuitenkin olla siistiä! Etenkin kuvakirjaosastolla.
Aamuvuorossa hyllytän luokkakäyntien jälkeen kirjat ennen kuin avaamme ovet oikeasti. Iltavuorossa järjestelen kuvakirjoja monta kertaa illan aikana. Kuvakirjat kun tahtovat elää aika lailla jo tunnin sisällä.
Joissain paikoissa olen huomannut, että lastenosasto on "siinä sivussa". Tärkeintä ovat uutuushyllyt, tietokirjat oikeissa luokissa täsmäaakkostettuina ja tietokoneen näppäimet kiillotettuina. Hyvähän niistäkin on huolehtia.
Minusta lastenosasto on tärkein. Miten voin hyvällä omallatunnolla opettaa kirjastonkäyttöä, jos itse annan osastoni eksisteerata riipin raapin? Sinne pieni lapsi tulee viihtymään, tutkimaan ja opettelemaan. Minun tehtäväni aikuisena on tehdä siitä turvallinen, viihtyisä ja looginen paikka.
Olen itse asiassa kehittänyt Kirjastonkäytön porttiteorian. Kun lapsi oppii kuvakirjojen olevan tietyssä järjestyksessä, hän tajuaa voivansa vaikuttaa siihen. Ja siihen, löytyykö seuraavalla kerralla just se tietty Vanttu tai Autot. Pikkulapsena opittu asia johtaa addiktion laajenemiseen helppolukuisiin ja lastenkirjoihin. Nuoret ovat jo mennyttä kalua, kirja menee oikealle paikalle kuin itsestään ja jotkut paatuneet tapaukset jopa suorivat hyllyjä ohikävellessään. Aikuisina he periyttävät hankitun ominaisuuden omille lapsilleen.
Itse asiassa olen lastenosastostani niin tarkka, että uusia sijaisia ei päästetä hyllyttämään kirjojani. Tai ainakin heitä varoitetaan hiljennetyllä äänellä: "Reetta on sitten *tosi* tarkka". Puolikas työntekijä J siirsi päivänä eräänä railakkaasti erään kirjasarjan uudelle paikalle tehdäkseen tilaa muille kirjoille, ja työpaikka hiljeni kauhusta odottamaan saapumistani. Kehuin tekijää fiksusta ratkaisusta, ja tunsin samalla hurrikaanin. Muu työyhteisö huokaisi helpotuksesta.
Lastenosasto oli pelastunut.
ps. Kiitos työkavereille, jotka nälvivät pakkomiellettäni vain niin paljon, kuin se on henkisen tasapainon kannalta välttämätöntä.
keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008
Vinkkaus - työtä vai hupia?
Kansallinen kirjavinkkaritapaaminen Tampereella perjantaina 21.11 Sampolan kirjastossa klo 9.30-15.
Alustukset:
Markku Kesti (Hollola), Matti Karjalainen (Tampere) ja Reetta Saine (Pirkkala) kertovat kuulumisia Kirjaston SeTädit 2008 –vinkkauskiertueelta.
Jaana Kakkonen (Nokia) kertoo vinkkaustoiminnan talouspuolesta sekä esittelee uutta nuorten vinkkausprojektiaan.
Keskustelua: Vinkkaaminen on poliittista! Saako vinkkauksesta pyytää rahaa? Voiko vinkkaukseen käyttää työaikaa? Kuka istuu tiskissä? Kenelle vinkataan? Kuka saa vinkata? Kenen ajalla luen kirjat?
Iltapäivällä tutustuminen Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin (SNI) toimintaan.
Päivä on osa kirjavinkkariverkoston toimintaa, ja sen tarkoituksena on luoda kontakteja, syventää ammattiosaamista sekä puuttua vinkkareiden työvoimapoliittisiin ongelmiin.
Ilmoittautumiset:
Reetta Saine
Pirkkalan kirjasto
puh: 03-31342385
e-mail: reetta.saine@pirkkala.fi
http://antitati.blogspot.com
Alustukset:
Markku Kesti (Hollola), Matti Karjalainen (Tampere) ja Reetta Saine (Pirkkala) kertovat kuulumisia Kirjaston SeTädit 2008 –vinkkauskiertueelta.
Jaana Kakkonen (Nokia) kertoo vinkkaustoiminnan talouspuolesta sekä esittelee uutta nuorten vinkkausprojektiaan.
Keskustelua: Vinkkaaminen on poliittista! Saako vinkkauksesta pyytää rahaa? Voiko vinkkaukseen käyttää työaikaa? Kuka istuu tiskissä? Kenelle vinkataan? Kuka saa vinkata? Kenen ajalla luen kirjat?
Iltapäivällä tutustuminen Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin (SNI) toimintaan.
Päivä on osa kirjavinkkariverkoston toimintaa, ja sen tarkoituksena on luoda kontakteja, syventää ammattiosaamista sekä puuttua vinkkareiden työvoimapoliittisiin ongelmiin.
Ilmoittautumiset:
Reetta Saine
Pirkkalan kirjasto
puh: 03-31342385
e-mail: reetta.saine@pirkkala.fi
http://antitati.blogspot.com
lauantaina, lokakuuta 11, 2008
Miksei koskaan voi saada sitä, mitä haluaa??
Ihan ensiksi kiitän mitä nöyrimmin (ja silti ylpeänä) kiitoksista! Minusta tämä tosiaan on palkinto vinkkarityölle, kaikille meille kirjareppuinemme raahustaville työn sankareille.
SeTädit kiertueelta palaaminen arkeen on ollut rankkaa ja mukavaa. On vaikeaa päästä samalle ajatustasolle normaali-ihmisten kanssa, kun on viikon viettänyt... hmmm... Erilaisessa seurassa. Toisaalta normaaliarki maistuu niin hyvältä, kun tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja mihin päänsä illalla kallistaa.
Kirjastoon oli tulvinut kirjoja poissaollessani, ja nyt haalin niitä luettavakseni. Lukiolta pyydettiin puhumaan englanninkielisistä englanniksi, ja kerään ennen kaikkea rohkeutta ja toissijaisesti vinkattavaa heitä varten.
Otsikko viittaa kuitenkin koulutukseen. Tehdessäni tilauksia tömähdin ongelmaläjään. Lasten ja nuorten pelejä on paljon, hyvin erilaisissa muodoissa tai formaateissa tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Videoita ei ole, devareita juu, blue rayta ja kaikkea. Mitä se tarkoittaa???
Soittelin paniikissa tutuille, näkyykö sinisäteellä devarit ja päinvastoin. Onko öpoksi yleisempi peliväline kuin puusee? Tilasin sitten *jotain*, mutta itseluottamus ei ole korkealla.
Kirjastopalstoilla on keskusteltu paljon pelaamisesta ja sen väkivallasta tai pedagogisesta puolesta viime aikoina. Se on hyvä. Puhuminen kannattaa aina. Hyvin erilaisia mielipiteitä on kuultu.
Minä kaipaisin nyt sellaista rautalanka-koulutusta teknisesti haasteellisoituneelle antitädille. Tahtoisin, että joku kertoisi paristakymmenestä suosituimmasta pelistä (netti ja levyt yhteenlaskettuina) plussat ja miinukset, omat kokemuksensa ja oman ikärajasuosituksen. Mitä pitää varoa ja mitä suosia?
Parasta tietysti olisi, jos pelaisin itse. Sekään ei tunnu huonolta idealta, mutta sitäkin varten tarvitsisin top ten -listan.
Lisäksi koulutuksessa kerrottaisiin tekniikasta, pelikoneista ja soittimista. E-kirjoista (miten voi kaukolainata??), äänikirjoista mp3-versioina jne.
Haaveissa kajastaa myös vinkkauskoulutus, jossa voitaisiin vertailla kokemuksia, keskustella ja käydä tutustumiskeikalla jossain ajankohtaisessa paikassa.
Mistä voisi tilata rautalankaa ja asiantuntijan?
SeTädit kiertueelta palaaminen arkeen on ollut rankkaa ja mukavaa. On vaikeaa päästä samalle ajatustasolle normaali-ihmisten kanssa, kun on viikon viettänyt... hmmm... Erilaisessa seurassa. Toisaalta normaaliarki maistuu niin hyvältä, kun tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja mihin päänsä illalla kallistaa.
Kirjastoon oli tulvinut kirjoja poissaollessani, ja nyt haalin niitä luettavakseni. Lukiolta pyydettiin puhumaan englanninkielisistä englanniksi, ja kerään ennen kaikkea rohkeutta ja toissijaisesti vinkattavaa heitä varten.
Otsikko viittaa kuitenkin koulutukseen. Tehdessäni tilauksia tömähdin ongelmaläjään. Lasten ja nuorten pelejä on paljon, hyvin erilaisissa muodoissa tai formaateissa tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Videoita ei ole, devareita juu, blue rayta ja kaikkea. Mitä se tarkoittaa???
Soittelin paniikissa tutuille, näkyykö sinisäteellä devarit ja päinvastoin. Onko öpoksi yleisempi peliväline kuin puusee? Tilasin sitten *jotain*, mutta itseluottamus ei ole korkealla.
Kirjastopalstoilla on keskusteltu paljon pelaamisesta ja sen väkivallasta tai pedagogisesta puolesta viime aikoina. Se on hyvä. Puhuminen kannattaa aina. Hyvin erilaisia mielipiteitä on kuultu.
Minä kaipaisin nyt sellaista rautalanka-koulutusta teknisesti haasteellisoituneelle antitädille. Tahtoisin, että joku kertoisi paristakymmenestä suosituimmasta pelistä (netti ja levyt yhteenlaskettuina) plussat ja miinukset, omat kokemuksensa ja oman ikärajasuosituksen. Mitä pitää varoa ja mitä suosia?
Parasta tietysti olisi, jos pelaisin itse. Sekään ei tunnu huonolta idealta, mutta sitäkin varten tarvitsisin top ten -listan.
Lisäksi koulutuksessa kerrottaisiin tekniikasta, pelikoneista ja soittimista. E-kirjoista (miten voi kaukolainata??), äänikirjoista mp3-versioina jne.
Haaveissa kajastaa myös vinkkauskoulutus, jossa voitaisiin vertailla kokemuksia, keskustella ja käydä tutustumiskeikalla jossain ajankohtaisessa paikassa.
Mistä voisi tilata rautalankaa ja asiantuntijan?
sunnuntaina, lokakuuta 05, 2008
Mykistetty ja onnellinen
Olen ihan järjettömän ylpeä ja iloinen. Suomen nuorisokirjailijat ovat päättäneet myöntää minulle Pääskysen:
Tämän vuoksi ajoimme eilen Turkuun, jossa ehdin kättelemään, halaamaan ja kiittelelemään niin Kurosen Kirstiä, Rannelan Terhiä, Lappalaisen Eijaa kuin Holopaisen Anuakin.
Kiitoskiitoskiitos.
Näin sanottiin tiedotteessa.
Ja tällainen se on:
Kiitos.
Minulla ei olisi vinkkausta, työtä eikä mielenterveyttä ilman teitä kaikkia.
Tämän vuoksi ajoimme eilen Turkuun, jossa ehdin kättelemään, halaamaan ja kiittelelemään niin Kurosen Kirstiä, Rannelan Terhiä, Lappalaisen Eijaa kuin Holopaisen Anuakin.
Kiitoskiitoskiitos.
Näin sanottiin tiedotteessa.
Ja tällainen se on:
Kiitos.
Minulla ei olisi vinkkausta, työtä eikä mielenterveyttä ilman teitä kaikkia.
Pääskysen kotimatka
Ihan ensiksi syvä anteeksipyyntö ja kiitokset kaikille, jotka teitte reissusta mahdollisen! Linkkaan suoraan Markun tekstiin, johon me kaikki yhdymme sydämestämme. Emme todellakaan olleet parasta seuraa. Sätkyilimme. Hihitimme. Onneksi teihin kaikkiin voi luottaa!!
Starttasimme lauantaiaamuna kohti etelää puoli kahdeksalta. Suomi on kyllä kaunis maa. Jossa on riittävästi huoltoasemia, jotta auto ja kuskit pysyivät kunnossa. Takapenkkiläinen kuorsasi ja kuolasi tyynylle, mutta se sallittakoon. Noin 15 tuntia viikossa ei ole riittävä unimäärä vinkkarillekaan. Kahvi on mainio keksintö. Kiitämme myös 1200-luvun arabeja.
Matkan aikana autossa pyöri ainakin se Laura Bono (vain kolme biisiä), Amy Winehouse, Rammstein (joka aiheutti hillittömän kolmen minuutin vapaus-kohtauksen allekirjoittaneelle), Beatlesia, Springsteenia, Hanoi Rocksia ja wanhaa musaa. Lisäksi saimme kuunnella Tangokuninkaallisia ja Soul mamaa :)! Rockin' all over vinkkauspaikkakuntia.
Turkuun täräytimme ennätysajassa, eksyimme vain kerran ja meinasimme joutua jääkiekkopeliin. Koska kannattamamme joukkueet olivat vatsataudissa tai väärässä kaupungissa, vaihdoimme hallin Kirjamessuihin.
Täsmäisku messuille tuotti tulokseksi muutaman ostetun sarjakuvan, joitain moikattuja tuttuja ja metrilakua. Pitää sanoa, että ensi vuonna palaan vanhaan tapaani: 2-3 päivää messuillen.
Syy siihen, että Turkuun vielä porhalsimme, löytyy tästä:
MINÄ SAIN PÄÄSKYSEN :)!!!!!!
Siitä oma postaus.
Kiitän kuitenkin lopuksi Mattia ja Markkua. Vaikea kuvitella, että olisin kenenkään muun kanssa reissannut näin hauskan, intensiivisen, ammattimaisen ja traumaattisen SeTädit kiertueen.
Hali hali, sili sili, tapu tapu.
Starttasimme lauantaiaamuna kohti etelää puoli kahdeksalta. Suomi on kyllä kaunis maa. Jossa on riittävästi huoltoasemia, jotta auto ja kuskit pysyivät kunnossa. Takapenkkiläinen kuorsasi ja kuolasi tyynylle, mutta se sallittakoon. Noin 15 tuntia viikossa ei ole riittävä unimäärä vinkkarillekaan. Kahvi on mainio keksintö. Kiitämme myös 1200-luvun arabeja.
Matkan aikana autossa pyöri ainakin se Laura Bono (vain kolme biisiä), Amy Winehouse, Rammstein (joka aiheutti hillittömän kolmen minuutin vapaus-kohtauksen allekirjoittaneelle), Beatlesia, Springsteenia, Hanoi Rocksia ja wanhaa musaa. Lisäksi saimme kuunnella Tangokuninkaallisia ja Soul mamaa :)! Rockin' all over vinkkauspaikkakuntia.
Turkuun täräytimme ennätysajassa, eksyimme vain kerran ja meinasimme joutua jääkiekkopeliin. Koska kannattamamme joukkueet olivat vatsataudissa tai väärässä kaupungissa, vaihdoimme hallin Kirjamessuihin.
Täsmäisku messuille tuotti tulokseksi muutaman ostetun sarjakuvan, joitain moikattuja tuttuja ja metrilakua. Pitää sanoa, että ensi vuonna palaan vanhaan tapaani: 2-3 päivää messuillen.
Syy siihen, että Turkuun vielä porhalsimme, löytyy tästä:
MINÄ SAIN PÄÄSKYSEN :)!!!!!!
Siitä oma postaus.
Kiitän kuitenkin lopuksi Mattia ja Markkua. Vaikea kuvitella, että olisin kenenkään muun kanssa reissannut näin hauskan, intensiivisen, ammattimaisen ja traumaattisen SeTädit kiertueen.
Hali hali, sili sili, tapu tapu.
Grande Finale
Aamulla on vaikea herätä. Yritin esittää, että pojat kantaisivat minut makuupussissa luokan eteen, jossa esittäisin säkenöivää lausuntaa. "Ettekö ole koskaan nähneet vinkkaavaa makuupussia?" Draamavinkkaus kunniaan.
Oulun pääkirjastosta haimme paikallisoppaan, joka osoittautui - paitsi taitavaksi suunnistajaksi ja kirjastolaiseksi, myös hulvattomaksi Vaaraksi. Oli mahtavaa viimein tavata :)!
Terva-Toppilan koululla vedettiin tunnin setti kauhua ja sarjakuvaa erikseen, ja MaMasin tekniikka ei kuulemma tahtonut pelittää. Onneksi tässä vaiheessa kiertuetta ei mikään enää onnistu hätkäyttämään, joten keskinäisellä "ystävällisellä" huumorilla homma kiskottiin kotiin.
Thaimaalainen ruoka on hyvää.
Jännitin Oulun koulutusta yllättävän paljon, sillä matkakumppanit ovat kotoisin näiltä kulmilta ja tunsivat *kaikki*. Kangertelua alussa, mutta eiköhän siitä vauhtiin päästy. Matti ja Markku hoitivat hommansa hienosti. Jokainen meistä kolmesta oli tosin miettinyt kuunnellessaan toisia, että jutut kuulostavat lievästi sanottuna tutuilta...
Viikossa meistä on tullut kolmipäinen Kerberos, jonka yksi pää voi nukahtaa tai puhua puhelimessa kesken esityksen toisen pään jatkaessa saumattomasti juttua.
Lisäksi aivoihin on tallentunut iskusanalista. Kun kuulemme jonkun listan sanoista, lähtee automaattisesti käyntiin kirjavinkkaus, joka pyörii loppuun kanssaihmisten vastalauseista huolimatta. Listalle kuuluvat mm. sanat "houkutus", "tienviitta", "tyttö", "nyrkkeily", "hiiri", "blues", "sinkku", "minä"... Joidenkin sanojen välttely on helppoa, mutta ennemmin tai myöhemmin joku lipsahtaa. "Ylhäällä oikealla näemme varjokuvina Spiegelmanin ja hänen isänsä..."
Bysiksen nuorisotalolla sarjikset kiinnostivat. On muuten todella kaunis ja viihtyisä paikka! Valitettavasti en ehtinyt osallistua Zombie Walkiin, johon ei olisi kyllä tarvinnut maskeerata.
Tuleville kirjastolaisille tiedoksi: Kun hakeudutte töihin, Oulu on hyvin varteenotettava paikka! Henkilökunta oli innokasta ja fiksua, mutta ennen kaikkea hulvattoman hauskaa. Jos tahdotte työ ohessa kunnolliset vatsalihakset kikatuksesta, Oulu on juuri teidän paikkanne.
Kiitos Oululle, yöpaikan emännälle ja isännälle sekä terveisiä kaikille. Joitain odotettuja ihmisiä en ehtinyt tällä reissulla tapaamaan, mutta ehkä oli hyvä jättää jotain seuraavallekin reissulle ;).
Oulun pääkirjastosta haimme paikallisoppaan, joka osoittautui - paitsi taitavaksi suunnistajaksi ja kirjastolaiseksi, myös hulvattomaksi Vaaraksi. Oli mahtavaa viimein tavata :)!
Terva-Toppilan koululla vedettiin tunnin setti kauhua ja sarjakuvaa erikseen, ja MaMasin tekniikka ei kuulemma tahtonut pelittää. Onneksi tässä vaiheessa kiertuetta ei mikään enää onnistu hätkäyttämään, joten keskinäisellä "ystävällisellä" huumorilla homma kiskottiin kotiin.
Thaimaalainen ruoka on hyvää.
Jännitin Oulun koulutusta yllättävän paljon, sillä matkakumppanit ovat kotoisin näiltä kulmilta ja tunsivat *kaikki*. Kangertelua alussa, mutta eiköhän siitä vauhtiin päästy. Matti ja Markku hoitivat hommansa hienosti. Jokainen meistä kolmesta oli tosin miettinyt kuunnellessaan toisia, että jutut kuulostavat lievästi sanottuna tutuilta...
Viikossa meistä on tullut kolmipäinen Kerberos, jonka yksi pää voi nukahtaa tai puhua puhelimessa kesken esityksen toisen pään jatkaessa saumattomasti juttua.
Lisäksi aivoihin on tallentunut iskusanalista. Kun kuulemme jonkun listan sanoista, lähtee automaattisesti käyntiin kirjavinkkaus, joka pyörii loppuun kanssaihmisten vastalauseista huolimatta. Listalle kuuluvat mm. sanat "houkutus", "tienviitta", "tyttö", "nyrkkeily", "hiiri", "blues", "sinkku", "minä"... Joidenkin sanojen välttely on helppoa, mutta ennemmin tai myöhemmin joku lipsahtaa. "Ylhäällä oikealla näemme varjokuvina Spiegelmanin ja hänen isänsä..."
Bysiksen nuorisotalolla sarjikset kiinnostivat. On muuten todella kaunis ja viihtyisä paikka! Valitettavasti en ehtinyt osallistua Zombie Walkiin, johon ei olisi kyllä tarvinnut maskeerata.
Tuleville kirjastolaisille tiedoksi: Kun hakeudutte töihin, Oulu on hyvin varteenotettava paikka! Henkilökunta oli innokasta ja fiksua, mutta ennen kaikkea hulvattoman hauskaa. Jos tahdotte työ ohessa kunnolliset vatsalihakset kikatuksesta, Oulu on juuri teidän paikkanne.
Kiitos Oululle, yöpaikan emännälle ja isännälle sekä terveisiä kaikille. Joitain odotettuja ihmisiä en ehtinyt tällä reissulla tapaamaan, mutta ehkä oli hyvä jättää jotain seuraavallekin reissulle ;).
torstaina, lokakuuta 02, 2008
Herukkaa ja piece of cake
Aamu oli uskomaton!! Saimme nukkua 17 vaille seitsemään. Tuskin muistan aikaa, jolloin nukuin noin myöhään joka aamu.
Herukan koululla jakaannuimme kolmeen (mikä on aika helppoa, kun meitä on kolme) (ja tämä luokitellaan tällä hetkellä a-luokan vitsiksi).
Pojat vetäisivät yhdet sarjisvinkkaukset innostuneille kuutosluokkalaisille, minä tarjosin kolmasluokkalaisille sopivaa luettavaa. Vili Voipio rulez, ja aprillipäivän Kinder-muna -kohtaus vetää todella hyvin. Terveisiä Kirstille, jota käytin vinkkauksessa häikäilemättä hyväkseni kertoessani juttuja perheestään :)!
Toinen tunti oli nelosille, jotka lauloivat ensimmäiseksi kammottavan laulun kummituksista, junasta ja sumun kohoamisesta... Brr... Pitihän niitä sitten pelotella takaisin - Iso, paha susimies ja Salamavaras. Ja Cowellin mallia lohikäärmeen kesytyksestä.
Kiitimme hyvästä ruuasta, yösijasta ja meidän kestämisestämme. Kaksi yötä kylässä, enkä laittanut edes omia astioitani tiskikoneeseen. Kannattaa miettiä muutaman kerran, tahtooko olla mun kaveri...
Autolla porhalsimme Muhokselle, jossa odotti ysiluokka esimerkkivinkkausta. Koulutuksemme siis alkoi tunnilla tiukkaa kauhua ja tarkkaan valikoituja sarjiksia. Pojat vetivät mahtavan shown herkkistelyä, pasifismia ja rakkautta sen monissa ilmenemismuodoissa.
Koulutuksetkin tuntuivat menevän hyvin. Niistä on vain niin vaikea sanoa mitään, kun puhuu ammattilaisille... (Joku kuulija voisi kommentoida tänne tai Kirjavinkkareihin, jos vain on kuulolla. Ja saa sanoa vapaasti. Tämä ei ole Lapin kansa.)
Kun pääsimme tämäniltaiseen yöpaikkaan, odotti ruoka pöydässä valmiina. Sen jälkeen tuli paras ylläri ikinä. Kakku. Ja millainen kakku!!! Katsokaa ja itkekää!!
Kaaka on mestari :)!!
Matti pääsi pomppimaan trampalla. Nyt se pelaa tuossa vieressä Star Warsia kasivuotiaan kanssa. Eikä hävinnyt edes rökälemäisesti.
Yksi vinkkaussukka on valmis. Kiitos Markun, joka ajaa autoa puolet ajasta. Minä luen karttaa, jonka unohdimme matkasta. Tulkitsen siis harakanvarpaita Markun lappusista.
Voisikohan itsensä elättää vinkkaamalla...
Herukan koululla jakaannuimme kolmeen (mikä on aika helppoa, kun meitä on kolme) (ja tämä luokitellaan tällä hetkellä a-luokan vitsiksi).
Pojat vetäisivät yhdet sarjisvinkkaukset innostuneille kuutosluokkalaisille, minä tarjosin kolmasluokkalaisille sopivaa luettavaa. Vili Voipio rulez, ja aprillipäivän Kinder-muna -kohtaus vetää todella hyvin. Terveisiä Kirstille, jota käytin vinkkauksessa häikäilemättä hyväkseni kertoessani juttuja perheestään :)!
Toinen tunti oli nelosille, jotka lauloivat ensimmäiseksi kammottavan laulun kummituksista, junasta ja sumun kohoamisesta... Brr... Pitihän niitä sitten pelotella takaisin - Iso, paha susimies ja Salamavaras. Ja Cowellin mallia lohikäärmeen kesytyksestä.
Kiitimme hyvästä ruuasta, yösijasta ja meidän kestämisestämme. Kaksi yötä kylässä, enkä laittanut edes omia astioitani tiskikoneeseen. Kannattaa miettiä muutaman kerran, tahtooko olla mun kaveri...
Autolla porhalsimme Muhokselle, jossa odotti ysiluokka esimerkkivinkkausta. Koulutuksemme siis alkoi tunnilla tiukkaa kauhua ja tarkkaan valikoituja sarjiksia. Pojat vetivät mahtavan shown herkkistelyä, pasifismia ja rakkautta sen monissa ilmenemismuodoissa.
Koulutuksetkin tuntuivat menevän hyvin. Niistä on vain niin vaikea sanoa mitään, kun puhuu ammattilaisille... (Joku kuulija voisi kommentoida tänne tai Kirjavinkkareihin, jos vain on kuulolla. Ja saa sanoa vapaasti. Tämä ei ole Lapin kansa.)
Kun pääsimme tämäniltaiseen yöpaikkaan, odotti ruoka pöydässä valmiina. Sen jälkeen tuli paras ylläri ikinä. Kakku. Ja millainen kakku!!! Katsokaa ja itkekää!!
Kaaka on mestari :)!!
Matti pääsi pomppimaan trampalla. Nyt se pelaa tuossa vieressä Star Warsia kasivuotiaan kanssa. Eikä hävinnyt edes rökälemäisesti.
Yksi vinkkaussukka on valmis. Kiitos Markun, joka ajaa autoa puolet ajasta. Minä luen karttaa, jonka unohdimme matkasta. Tulkitsen siis harakanvarpaita Markun lappusista.
Voisikohan itsensä elättää vinkkaamalla...
Karavaani kulkee
Tyrnävä. Mielettömän upean kaunis kirjasto vanhassa myllyssä, josta pistän monen monituista kuvaa, kunhan pääsen kotiin. Kameran akku nimittäin kuoli, eikä tullut mieleen ottaa laturia mukaan.
Vitsien taso huononee koko ajan. Emme jaksa enää edes kertoa vitsejä kokonaan, vaan niille on koodisanat. "Fingerpori" saa aikaa vatsaa kouristavan naurunrähäkän. Need I say more?
Sinänsä olen kuitenkin ylpeä meistä. Kertoo jotain sekä kirjastoihmisten sosiaalisesta osaamisesta, itsetuntemuksesta ja organisaatiokyvystä, ettemme ole
a) törmänneet hirveen (terkkuja äitille!!!!)
b) riidelleet kertaakaan (ainakaan verisesti)
c) vetäneet huonoa vinkkausta (objektiivinen mielipide ;))
Tyrnävän aloitimme aikaisin aamulla kauniilla Temmeksen pikkukoululla, jossa heittäydyimme ensimmäistä kertaa kolmistaan lauteille - yleisönä nelos-kuutoset. Olin rotta, Löyhkä, Siskoni vampyyri ja Markus ja jalkapallon huuma.
Hiukan hakemista vielä oli, kun eräät seuramme jäsenet *kävelevät* koko ajan vinkatessaan, *heiluttavat käsiään* puhuessaan ja ovat vain epäsopivan kokoisia. Omat vinkkaukset menivät kaikilla ok, mutta sellaista partiolaisten yhteishenkeä ei tahtonut löytyä.
Se odotti meitä Kirkkomännikön koulun liikuntasalissa, mahtavassa nousevassa auditoriossa.
En muista koskaan nauttineeni vinkkauksesta niin paljon. Kun yksi puhui, kaksi suunnitteli nopsasti omat juttunsa reagoiden hetkessä edeltävään vinkkariin. Aasinsillat kantoivat mainiosti, ja yleisö sai nauttia Matin jääkiekkovinkkausta edeltävästä "KÄRPÄT!!"-huudatuksesta. Ja Antitädin Ilves! Ilves! Ilves! -tanssista. Matti kannattaa Tapparaa. No comments. Kukaan ei ole täydellinen.
Markun kanssa olimme Emilian marsutuomareita, pojat ulvoivat hautausmaan nurkalla Ukkini, vampyyrissa ja minä sain karhun roolissa kunnon kurituksen Pahassa paikassa -selviytymisoppaassa. Intouduimme ehkä aavistuksen liikaa Markun kanssa Matin vinkatessa Roomalaista sotilasta, ja kuvaillessa rangaistuksia...
Vinkkausten lopuksi meiltä pyydettiin nimikirjoituksia. Olen vieläkin mykistynyt.
Tyrnävällä on hyvää pizzaa ja perunamunkkeja. Ja mukavia kirjastolaisia. Ja lapsia, jotka tahtovat lukea Olin rottaa, Painajaista leirikoulussa ja Siskoni, vampyyria.
Majoitus oli jälleen mainio (kiitos Pauliina!!), ja jauhelihakastike namia. Nukuin kuin porsas - ehkä siksi, että ainoa paikka paeta jätkiä yksinäisyyteen on tajuttomuus.
Vitsien taso huononee koko ajan. Emme jaksa enää edes kertoa vitsejä kokonaan, vaan niille on koodisanat. "Fingerpori" saa aikaa vatsaa kouristavan naurunrähäkän. Need I say more?
Sinänsä olen kuitenkin ylpeä meistä. Kertoo jotain sekä kirjastoihmisten sosiaalisesta osaamisesta, itsetuntemuksesta ja organisaatiokyvystä, ettemme ole
a) törmänneet hirveen (terkkuja äitille!!!!)
b) riidelleet kertaakaan (ainakaan verisesti)
c) vetäneet huonoa vinkkausta (objektiivinen mielipide ;))
Tyrnävän aloitimme aikaisin aamulla kauniilla Temmeksen pikkukoululla, jossa heittäydyimme ensimmäistä kertaa kolmistaan lauteille - yleisönä nelos-kuutoset. Olin rotta, Löyhkä, Siskoni vampyyri ja Markus ja jalkapallon huuma.
Hiukan hakemista vielä oli, kun eräät seuramme jäsenet *kävelevät* koko ajan vinkatessaan, *heiluttavat käsiään* puhuessaan ja ovat vain epäsopivan kokoisia. Omat vinkkaukset menivät kaikilla ok, mutta sellaista partiolaisten yhteishenkeä ei tahtonut löytyä.
Se odotti meitä Kirkkomännikön koulun liikuntasalissa, mahtavassa nousevassa auditoriossa.
En muista koskaan nauttineeni vinkkauksesta niin paljon. Kun yksi puhui, kaksi suunnitteli nopsasti omat juttunsa reagoiden hetkessä edeltävään vinkkariin. Aasinsillat kantoivat mainiosti, ja yleisö sai nauttia Matin jääkiekkovinkkausta edeltävästä "KÄRPÄT!!"-huudatuksesta. Ja Antitädin Ilves! Ilves! Ilves! -tanssista. Matti kannattaa Tapparaa. No comments. Kukaan ei ole täydellinen.
Markun kanssa olimme Emilian marsutuomareita, pojat ulvoivat hautausmaan nurkalla Ukkini, vampyyrissa ja minä sain karhun roolissa kunnon kurituksen Pahassa paikassa -selviytymisoppaassa. Intouduimme ehkä aavistuksen liikaa Markun kanssa Matin vinkatessa Roomalaista sotilasta, ja kuvaillessa rangaistuksia...
Vinkkausten lopuksi meiltä pyydettiin nimikirjoituksia. Olen vieläkin mykistynyt.
Tyrnävällä on hyvää pizzaa ja perunamunkkeja. Ja mukavia kirjastolaisia. Ja lapsia, jotka tahtovat lukea Olin rottaa, Painajaista leirikoulussa ja Siskoni, vampyyria.
Majoitus oli jälleen mainio (kiitos Pauliina!!), ja jauhelihakastike namia. Nukuin kuin porsas - ehkä siksi, että ainoa paikka paeta jätkiä yksinäisyyteen on tajuttomuus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)