Kirjasto on lähtökohtaisesti siisti paikka. Itse asiassa se on niin siisti, että poppiskulttuurissa meitä pidetään Järjestyksen Kuninkaallisina.
Tunnustan heti, että järjestelmällisyys ja tarkkuus eivät ole kirjastonhoitajuudessani niitä vahvimpia puolia. Suuret linjat ja nopea toiminta ennemminkin. Ja sitten anteeksipyytely ja damage control.
Lastenosastolla pitää kuitenkin olla siistiä! Etenkin kuvakirjaosastolla.
Aamuvuorossa hyllytän luokkakäyntien jälkeen kirjat ennen kuin avaamme ovet oikeasti. Iltavuorossa järjestelen kuvakirjoja monta kertaa illan aikana. Kuvakirjat kun tahtovat elää aika lailla jo tunnin sisällä.
Joissain paikoissa olen huomannut, että lastenosasto on "siinä sivussa". Tärkeintä ovat uutuushyllyt, tietokirjat oikeissa luokissa täsmäaakkostettuina ja tietokoneen näppäimet kiillotettuina. Hyvähän niistäkin on huolehtia.
Minusta lastenosasto on tärkein. Miten voin hyvällä omallatunnolla opettaa kirjastonkäyttöä, jos itse annan osastoni eksisteerata riipin raapin? Sinne pieni lapsi tulee viihtymään, tutkimaan ja opettelemaan. Minun tehtäväni aikuisena on tehdä siitä turvallinen, viihtyisä ja looginen paikka.
Olen itse asiassa kehittänyt Kirjastonkäytön porttiteorian. Kun lapsi oppii kuvakirjojen olevan tietyssä järjestyksessä, hän tajuaa voivansa vaikuttaa siihen. Ja siihen, löytyykö seuraavalla kerralla just se tietty Vanttu tai Autot. Pikkulapsena opittu asia johtaa addiktion laajenemiseen helppolukuisiin ja lastenkirjoihin. Nuoret ovat jo mennyttä kalua, kirja menee oikealle paikalle kuin itsestään ja jotkut paatuneet tapaukset jopa suorivat hyllyjä ohikävellessään. Aikuisina he periyttävät hankitun ominaisuuden omille lapsilleen.
Itse asiassa olen lastenosastostani niin tarkka, että uusia sijaisia ei päästetä hyllyttämään kirjojani. Tai ainakin heitä varoitetaan hiljennetyllä äänellä: "Reetta on sitten *tosi* tarkka". Puolikas työntekijä J siirsi päivänä eräänä railakkaasti erään kirjasarjan uudelle paikalle tehdäkseen tilaa muille kirjoille, ja työpaikka hiljeni kauhusta odottamaan saapumistani. Kehuin tekijää fiksusta ratkaisusta, ja tunsin samalla hurrikaanin. Muu työyhteisö huokaisi helpotuksesta.
Lastenosasto oli pelastunut.
ps. Kiitos työkavereille, jotka nälvivät pakkomiellettäni vain niin paljon, kuin se on henkisen tasapainon kannalta välttämätöntä.
6 kommenttia:
Jep. Kirjadiilerit nappasivat minutkin jo pienen pienenä natiaisena ja tällä tiellä ollaan yhä sekä aivopestään seuraavaa sukupolvea samoille teille. Eka kerta on aina ilmainen. Joskus myös toka. Ja kolmas. Sitten viimeistään onkin jo pienet sakot, vaikka kuinka yrittäisi.
"Reetta on sitten *tosi* tarkka" kuulostaa ihan johonkin kauhuromaaniin sopivalta repliikiltä, joka lausutaan silloin kun pahaa aavistamaton päähenkilö tuodaan ensimmäistä kertaa kirjastoon.
Kuvakirjahyllyt elävät tosiaankin päivän aikana hurjasti - etenkin päiväkotivierailujen aikaan - ja ilman asiaankuuluvaa huolenpitoa ne näyttävät iltaisin yhtä räjähtäneiltä kuin englantilainen pubi Belfastissa. Ja se on kurja juttu se. Jaan nimittäin Reettan näkemyksen lastenosaston järjestyksen tärkeydestä.
Lastenosastomme onkin ollut viime aikoina erittäin hyvässä kuosissa, mistä ei voi kuin kiittää L:aa, joka valitettavasti lopettaa kirjastopestinsä lähiaikoina.
En ole varma, miten tulemme toimeen sen jälkeen, mutta voin jo kuvitella, kuinka seisomme kirjaston ovella ja huudamme "Etäisten laaksojen miehen" loppukohtauksen tapaan: "L! L! Tule takaisin!"
Niuhottaminen kunniaan. Hyvä Reetta! :)Itse sain ihan parista lastenosastotiskivuorosta kamalia neurooseja, kun jouduin katselemaan kuolaisia ja pitkin lattiaa heiteltyjä kirjoja, joten en ehkä selviäisi lastenkirjastonhoitajana. Tätä siisteysintoa ei kyllä usko kukaan, joka on joskus nähnyt kirjoituspöytäni...
Kun menin erään keskikokoisen kirjaston johtajaksi, järkytyin kun lasten kuvakirjat eivät olleet aakkosissa. "Kun ne eivät kuitenkaan pysy järjestyksessä." oli henkilökunnan selitys. Kysymykseeni miten täältä löytää jonkun tietyn kuvakirjan, ei tullut vastausta. Kunnes jo samana syksynä eräs tet-koululainen pyynnöstäni aakkosti kuvakirjat ja ilmoitin henkilökunnalle, että kokeillaan, pysyvätkö kuvakirjat aakkosissa. "Kokeilu" vahvistettiin vähin äänin ja kuvakirjat on siitä lähtien aakkostettu kuten muutkin. Lastenosasto on tärkeä!
Meillä eivät kuvakirjat ole aakkosissa vaan käytössä on ollut jo ilmeisesti vuosikausia hiukan omituinen värikoodisysteemi. Kirjat joiden tekijän nimi alkaa A-D -kirjaimilla saavat punaisen tarran, E-J -kirjaimilla vihreän jne. Minä joskus järjestän/hyllytän kuvakirjat aakkosiin mutta muut eivät tee niin eivätkä suostu tekemään niin joten olen antanut asian olla, toistaiseksi...
t. Librarian
Kaura: Onhan sulla sähköpostimuistutus erääntyvistä lainoista käytössä? Pienentää sakkoja, helpottaa vakikäyttäjän addiktiota.
Matti: Kröhm, itse asiassa ne taitavat olla viimeiset sanat, jonka eräs harjoittelija kuuli... nimim. Kauhuvinkkari.
Toivottavasti saatte L:n joskus vakkariksi takaisin!
Katri: Olen huomannut työsiisteyden ja kotisiisteyden korreloivan keskenään käänteisesti. Kaikkea ei voi pitää järjestyksessä. Priorisointi: lastenkirjat ensin, elämä sitten.
Anonyymi: Jes :)! Kuinka helposti sitä lipsahtaakaan siihen "kun ei ennenkään niin ei se nytkään toimisi" -ansaan. Olen kaivautunut sieltä esiin itsekin useamman kerran. Hyvää työtä, ansaitset Kirjastolaisen Hiljaisen Papukaijamerkin!
Librarian: Kuulostaa tosiaan eksentriseltä, mutta toimii varmasti, kunhan kaikki tietävät systeemin.
Kukaan ei ole vielä maininnut aihepiirijakoa, mikä meillä Pirkkalassa on käytössä yhdessä kirjastossa. Toimii kuin häkä suurimmalle osalle kirjoista: "autot", "ammatit", "nukkuminen", "ystävyys", "kotieläimet". Siitä on helppo pienenkin hakea.
Sitten on ne, jotka kertoo monesta tai ei-mistään. Hmmm...
Lähetä kommentti