perjantaina, marraskuuta 29, 2013

Reissunaiskuvia

Parin viikon Keski-Suomi-turnee on ohi.

Yläastelaiset vinkattu, glögit juotu, peiton alla lämmitelty ja se oli yksi elämäni parhaista lomista! On ihanaa olla rakastunut kirjavinkkari :).

Edelleen kiittelen kaikkia järjestäjiä - oppilaita, opettajia, kirjastolaisia ja pistän vähän kuvia. Posti ei suostu viemään perille meidän tutkimuspyyntöämme siitä, olemmeko esteellisiä vai estottomia menemään naimiaisiin ja häämusiikki pitää valita ja glögiä pitää juoda ja peiton alla pitää lämmitellä, joten olen hiukan kiireisen rakastunut kirjavinkkari.

Viitasaaren pääkallonpaikka käsityöosastolla

Viitasaaren kirjastossa on myös upea musiikkiosasto!

Pihtiputaalla sai virkata lumihiutaleita.

Vilskettä Pihtiputaan kirjastossa

Pihtiputaan lapsia valvoo joutsen, jolla oli ikää jo useampi vuosikymmen.

Tänne me kuulemma muutamme viettämään eläkepäiviä. Tahatonta saksalaisvaikutelmaa ei lasketa.


Saarijärven Virpi on tehnyt uskomattoman hienon julisteen :)! Pohjana Joe Hillin Sydämenmuotoinen rasia.

Saarijärven lastenosaston satuhuoneessa oli oikeasti jo fiilistä!

Muutenkin Saarijärven kirjasto oli vehmas ja kaunis.

Joskus jopa minä pidän luonnosta, vaikka se tulisikin vähän lähelle minua <3 .="" br="">

Irmeli Karjalaisen näyttely oli hauska ja kaunis
Maalipurkin kansirakkaustaide sai paikallisen kasiluokkalaisen toteamaan lakonisesti: "Tikkurilan".


Reissun päätyttyä sen ajan hyvinruokittu vinkkari yritti pienentää annoskokoaan :p.


The Varpaat.




perjantaina, marraskuuta 15, 2013

Tour de Finland



Keski-Suomen liiton kohtuullisen loistava biisi & video.

Tiedättekö sen tunteen, kun huomaa yhtäkkiä olevansa hyvä työssään. Oikein hämmästyy, kuinka pitkälle on kulkenut ensimmäisistä haparoivista yrityksistään tehdä jotain oikeaa palkkansa eteen ja etenkin siitä, millaiset kiksit työstään vielä saa. Minulla on ollut sellainen viikko.

Koska rundi kestää kaksi viikkoa, vein kirjat mukanani. Kolme laatikollista. Niitä kantamaan oli onneksi mukana sopivan partainen roudari, joka hoiti myös seuranpitäjän, lakritsinnoutajan ja unikaverin virkaa loistavalla menestyksellä.

Vinkkasin 18 yläkouluryhmää, sain hyvää ja vähemmän hyvää palautetta, jotkut lainasivat elämänsä ensimmäisen kirjan ja jotkut ehkä tuhannennen, mutta se oli just se, joka luetaan sen jälkeen, kun "on lukenut jo kaiken". Erityisesti vinkkauksista jäävät mieleen aina teinixien *silmät*. Uniset, kiinnostuneet, kännykkään suunnatut ja sieltä rykäisyn jälkeen nousevat ja erityisesti odotuksesta laajentuneet. Puhuin hedelmäseksistä, murhasin pari Dexterin tyyliin ja semmoista normisettiä. Reeta Aarnion kirja lähti täsmäkohteelle kuvauksella: "ei sisällä romantiikkaa eikä suurta vauhtia, mutta sopii niille, jotka tahtovat ajatella". Rannelan Terhin Yhden promillen juttuja meni useampaankin kotiin ja sai aikaan sen, että käsikirjaston ovi suljettiin ettei puheeni kuulu muualle. Simukan Punainen kuin veri ostetaan ainakin yhdelle koululle, ja Siri Kolun PI pääsi ensimmäistä kertaa kiertueelle mukaan. Anneli Kannon Kuollut kulkee saa aina aikaan varausjonot, ja sen varjolla pääsin myös kertomaan traumaattisista kesäleirikokemuksistani.

Palaute on harvoin suoraa, vaan tulee opettajien kautta (seiskaluokkalaiset oli kertoneet valvojaopelle, että "lainaat sieltä kuitenkin jotain, kun se on niin kiinnostava"). Nyt sain kuitenkin useita kiitoksia kakruilta itseltäänkin opettajien lisäksi. Se tuntuu ihan hemmetin hyvältä. Mieleen jää myös poika, joka kertoi Remes-innostaan. Se oli ensimmäinen kirja Sinisten banaanien jälkeen, jonka nuori mies oli lukenut. Ja sitten se oli lukenut ne kaikki.

Roudari notkui yhden vinkkauksen samassa huoneessa netissä, ja kun pyysin yleisöä poistumaan Facebookista, sille kommentoitiin lohduttavasti yhden pojan toimesta: "Ei se varmaan sua tarkoittanut." Kun roudari lupasi kuunnella ihan mielellään, kysyi poika: "Onks toi sun vaimo..." Samapa se, miksi kuuntelevat. Kyllä sitä kirjallisuuden eteen yhden avioliitonkin solmii.

Viitasaaren ja Pihtiputaan kirjastot olivat tehneet järjestelyt hurjan hienosti. Oikeastaan keikkavinkkarille on tärkeintä se, että opettajat ja oppilaat ovat tietoisia vinkkauksesta, tulevat paikalle ja suhteellisen ajoissa. Kiroilu, valitus ja huokailu silmienpyörittely mukaan luettuna on plussaa. Minua ruokittiin runsaasti, mikä on loistavaa.

Roudari tutustui siis ensimmäistä kertaa kauhuvinkkarin työhön, mistä seurasi soitto eräästä hotellista kesken vinkkausrupeaman:

*kuiskaten* "Mä olen nyt täällä, enkä uskalla puhua ääneen, kun täällä on ehkä joku. Jouduin avaamaan oven koodilla, ja puhelimessa mut neuvottiin kulkemaan portaat ylös ullakolle ja täällä on pitkä käytävä ja huoneiden ovia joka puolella ja ihan pimeetä... Käskettiin mennä viimeiseen huoneeseen, ja sen ovi on auki ja mä menen nyt sinne..."

Lopulta hotellin omistajat paljastuivat mukavaksi pariskunnaksi, joista toinen neuloi sukkaa ja molemmat datailivat omilla koneillaan. Kun aamupalapöydässä oli vielä joulutähti ja aamulla satoi ensilumen, olemme kuulemma roudarin kanssa muuttamassa viettämään eläkepäiviämme keskisuomalaiseen kuntaan, jossa pidetään pubia ja kutsutaan kaikki lapset ja lapsenlapset jouluaterialle joka vuosi.

Sounds like a plan.

lauantaina, marraskuuta 09, 2013

Vinkkausta decoupage

Ensi viikolla lähdetään pitkästä aikaa reissuun!

Mitä vinkkaat -hanke vie yhteensä kahdeksaksi päiväksi Saarijärvelle, Kyyjärvelle, Viitasaarelle, Pihtiputaalle ja Kannonkoskelle. Reissuraporttia on siis tiedossa. Tällä kertaa vien mukanani oman yhdistetyn kuskin, kantajan, ruuanlaittajan, oppaan, viihdyttäjän ja unikaverin.

Ystävä kävi kyläilemässä, toi glögiä ja vei harteilta monta kiloa turhaa huolta. Tarkoituksena on ehtiä viettämään vielä NeitiAikaa ennen niitä itsiään. 

Vinkkausmatkalla on aikaa tehdä viimeisiä hääsuunnitelmia. Se on tarpeen, sillä käydessämme varaamassa pitopalvelua, meidät saatiin polvilleen amatöörimäisellä kysymyksellä: Minkä värisiä servettejä haluatte? Emäntäparka yritti olla pyörittämättä silmiään, kun esitin nerokkaan vastakysymyksen: minkä värisiä niitä on? Ihan vaan tiedoksi, että niitä on kuulemma kaikenvärisiä. Servettien väri??? Niihin pyyhitään SUU ihan tiedoksi vaan. Rympätään ruttuiseksi palloksi, mutta EI kahvikuppien sisään. Mitä hemmettiä?

Kutsut valmistuivat tänään, ja miehen kieli maistuu kuulemma pahalta. Seuraavissa juhlissa panostamme servettien sijaan itseliimautuviin kirjekuoriin. 

tiistaina, marraskuuta 05, 2013

Mikään ei ole tärkeää, paitsi syöminen - ja voi pojat, se kyllä ON tärkeää

On kurjaa olla kipeä. Erityisen kurjaa se on, kun on kipeä ihan koko ajan ja työterveydessä aletaan kiittää sähköisen reseptin tuloa, koska printtikustannukset vuokseni kaatavat kunnan talouden. On huono omatunto ja särkyinen olo, maailma supistuu ikkunaneliön muotoiseksi. Naapurin Skoda seisoo pihassa päivästä toiseen ja senkin raidoittaa vesisade.

Pahinta kaikessa on, että mikään ei maistu miltään - kirjaimellisesti. Ruokaa syödään, koska on pakko, mutta nautinto uupuu jopa miehen oikeaoppisen irtonaisesta risotosta oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Nyt ajattelen ruokaa, koska häissä syödään. Se on vihkimisen ohella ainoa tärkeä asia. Ei tule crosskitcheniä eikä itämaista eksotiikkaa, ei flambeerata eikä sanota: "I love the texture". (Kyllä, sairaana on mukava katsella kokkiohjelmia, joissa kiroillaan paljon).

Häissä syödään tavisruokaa, salaattia ja lihaa ja kalaa ja kakkua. Itse ei tiskata, viinaa ei juoda ja pöytäliinoille saa läikyttää. Jos jotain jää, löytyy Hervannan kirjaston pakastimesta toivottavasti henkilökunnalle kakkupalat viikonlopun jälkeen.

 Jos on pappi ja ruokaa, mikään ei voi mennä pieleen. Ja minä saan tänään kuulemma perunamuussia ja uunimakkaraa - perinteistä lohturuokaa. Sydän.

Miehen synttärikakku, josta voi tulla hääkakku - kiitos Lauran!