Mikään ei ole tärkeää, paitsi syöminen - ja voi pojat, se kyllä ON tärkeää

On kurjaa olla kipeä. Erityisen kurjaa se on, kun on kipeä ihan koko ajan ja työterveydessä aletaan kiittää sähköisen reseptin tuloa, koska printtikustannukset vuokseni kaatavat kunnan talouden. On huono omatunto ja särkyinen olo, maailma supistuu ikkunaneliön muotoiseksi. Naapurin Skoda seisoo pihassa päivästä toiseen ja senkin raidoittaa vesisade.

Pahinta kaikessa on, että mikään ei maistu miltään - kirjaimellisesti. Ruokaa syödään, koska on pakko, mutta nautinto uupuu jopa miehen oikeaoppisen irtonaisesta risotosta oliiveilla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla.

Nyt ajattelen ruokaa, koska häissä syödään. Se on vihkimisen ohella ainoa tärkeä asia. Ei tule crosskitcheniä eikä itämaista eksotiikkaa, ei flambeerata eikä sanota: "I love the texture". (Kyllä, sairaana on mukava katsella kokkiohjelmia, joissa kiroillaan paljon).

Häissä syödään tavisruokaa, salaattia ja lihaa ja kalaa ja kakkua. Itse ei tiskata, viinaa ei juoda ja pöytäliinoille saa läikyttää. Jos jotain jää, löytyy Hervannan kirjaston pakastimesta toivottavasti henkilökunnalle kakkupalat viikonlopun jälkeen.

 Jos on pappi ja ruokaa, mikään ei voi mennä pieleen. Ja minä saan tänään kuulemma perunamuussia ja uunimakkaraa - perinteistä lohturuokaa. Sydän.

Miehen synttärikakku, josta voi tulla hääkakku - kiitos Lauran!