Hyvää pohjoismaista kirjastoviikkoa!
Teemana on tällä kertaa pohjoismaiset dekkarit, joiden tasosta voi olla todella ylpeä. Pirkkalassa juhlitaan tällä tavalla: http://www.pirkkala.fi/sivistys_ja_vapaa-aika/kirjasto/. Tervetuloa kaikki murhimaan!
Lapset juhlivat Mikko Mallikkaan johdolla.
Oma suosikkini dekkaristeista voisi tällä hetkellä olla Åsa Nilsonne - jännitystä, ahdistusta ja melankoliaa sopivassa suhteessa.
EDIT: Ilta oli kaunis ja hurja. Perheväkivalta on vaikea asia tekstinkin tasolla, ja kun taitava lukija esittää Arnaldurin Haudanhiljaista kynttilänvalossa, ei kuuntelijalle jää pakopaikkaa. Hiljaista oli. Ja hyvä, kun on uskallettu ottaa arka aihe näin ison jutun keskiöön.
Aura Saarinen puhui mielenkiintoisia. Miksi pohjoismainen dekkari voi niin hyvin? Miksi dekkareita luetaan? Miten dekkarigenre on muuttunut ja millaiset piirteet yhdistävät ja erottavat Åke Edwardsonin ja Anne Holtin jännäreitä?
Saarisen mukaan ihmisillä on aikaa lukea, ja dekkarit ovat päässeet mukaan korkkiskulttuuriin. Kaukana ovat ajat, jolloin piti hävetä murhanhimoaan. Uskon, että ihmisiin vetoaa myös älyllinen haaste ja dekkareiden "tarinankierto": vaikka asiat ovat kuinka vaikeita tahansa, kaikkeen löytyy syy ja syyllinen.
Mielenkiintoista oli pohjoismaisen dekkarin yhteiskunnallinen kriittisyys. Meillä uskalletaan sanoa suoremmin kuin anglosaksisessa maailmassa. Olen itse aika kyllästynyt hulluihin psykopaatteihin, joiden äidit ovat olleet liian ripustautuvia tai liian kylmiä tai liian täydellisiä ja siksi veikko-poju on päättänyt halstrata kaikki samaa hajuvettä käyttävät naiset.
Skandinaavidekkari uskaltaa kaivaa esiin sen maailman, jossa sekä veikko että veikon äiti elävät. Hyvässä ja pahassa. Me synnymme kulttuuriin ja kuolemme siinä - luonnollisesti ja luonnottomasti.
Suuri kiitos osallistujille ja luennoitsijoille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti