Arkhimedeen laki dinosauruksille

Vesiprojekti on osaltani ohi, ja lopuksi sain tutustua kellumiseen, Arkhimedeen lakiin, pintajännitykseen ja nosteeseen. Yleissivistykseni on kohonnut 100% näiden oppimisprojektien myötä. Kun katselin videota lukiotason fysiikasta ja mietin, miten muokkaan sen eskareille, sai aivonystyröitä todella käyttää...

Kellumista oli helppo tutkia käytännössä dinosaurusten, folion, muovailuvahan ja veden avulla. Kellumista ei ollut helppo tutkia käytännössä loiskuvan veden avulla.


Sanomalehti imee kohtuullisesti vettä ekaluokkalaisen pöydän alta, mutta vielä tehokkaampia ovat puuvilla-, frotee- ja villasukka.

Märkä oppilas on iloinen oppilas.

 Lopputulokseksi saatiin, jotta foliosta tehty alus kelluu paremmin kuin muovailuvahasta tehty, mutta aluksen muodolla on huomattavan suuri merkitys.

Tämän koulun kanssa olen viettänyt koko syksyn, ja käynyt kuudessa eri ryhmässä ainakin vierailemassa. Muksut alkoivat tulla tutuksi ja opettajaporukka on ihan mahtava!

Valitettavasti viimeinen kerta jäi väliin, sillä "ilman ääntä ei koulumaailmassa tee mitään", kuten konkariopettaja asian ilmaisi.

 Kahden eri kakkosluokan kanssa tehtiin ryhmätöitä kotimaisen metsän eläimistä. Toinen luokista oli käynyt kirjastolla juttelemassa kuvien hakemisesta ja niiden käyttämisestä, luokassa puhuttiin nopeasti myös luotettavista tiedonlähteistä ja tiedon ilmaisemisesta omin sanoin, omilla ajatuksilla.

Suuri osa näissä projekteissa oli varattu itse ryhmätyötyöskentelyn opetteluun. Eri persoonallisuuksien yhteistyö ei ole aina helppoa - samoin oman paikan löytäminen ryhmässä, työnjako ja sen noudattaminen, sitkeys ja neuvottelutaito tulivat puheeksi useammassakin porukassa.

On vaikea ymmärtää, kuinka helposti kaikki kuitenkin sujui ja kuinka fiksuja nykylapset ovat. Kaltaiseni ryhmätyövihaaja muisteli omia kouluaikojaan ja sitä, kuinka jotkut tekivät, jotkut eivät ja se oli opettajasta ihan ok. Eipä ole nykyään. Aikuisen läsnäolo oli tärkeää, mutta monet asiat selvisivät ihan lasten omilla neuvotteluillakin. Lopputuloksista oltiin kaikki todella ylpeitä!

Ykkösluokkalaisten Suomi-kirja etenee huikeaa vauhtia. Yhdellä tunnilla piirrettiin ja valokuvattiin kirjaan tulevia piirroksia, toisella taas keskityttiin jo itse BookCreatorin käyttöön. Vaikka luku- ja kirjoitustaitoa ei vielä kovin paljon ole, ohjeiden omaksuminen ja noudattaminen on aika ilmiömäistä. Vertailuna se, että harjoittelimme kirjaston sisäisessä iPad-koulutuksessa saman ohjelman käyttöä, eikä siitä sen enempää :D...

Oppilaat tekivät omat sivunsa kokoamalla oman kuvansa ja tekstinsä kirjan sivuiksi, ensi viikolla opettaja kokoaa ne yhteen ja tekee kannen ja sisällysluettelon. Menen vielä yhdeksi päiväksi ensi viikolla oppialiden kanssa äänittämään tekstien lukemista, sillä pitäähän siitä samalla äänikirja saada!

Metsossa ollut Nordic E-lit - kirjallisuusnäyttely tuli vierailukäynnillä tutuksi yhden koulun 3-6 - luokkalaisille. Vaikka vierailu on aika... hmmm... aktiivinen isohkon porukan kanssa, oli oppilaille jäänyt mieleen paljon asioita ja teoksia, hyviä perusteluita lempijutuista ja ideoitakin.

Viime viikolla aloitettiin oman elektronisen kirjan tekoa, pohjana mielikuvitus, oma kuvitus, äänet, mahdolliset videot ja ThingLink-ohjelma. Tämän porukan parissa on tarkoitus viettää paljon aikaa seuraavan parin viikon aikana.

Tunnekasvatusta, e-kirjoja, saamelaisia

Sanotaanko nyt suoraan, että tällainen projekti ei sovi kovin järjestelmälliselle, fiksulle, korrektille ja selkeälle ihmiselle. Sanotaan vaan. Se sopii myös huonosti ihmiselle, jolla on huono kamera ja vielä huonompi muisti.

Kaikki työvaiheet, porukat ja lopputulokset ovat sellaisia, että niistä tekisi mieli tehdä valokuvakirja ja videoesitys, jotta sitten vanhana voisi istua keinutuolissa ja näyttää lapsenlapsille kuinka mummo rulas ok.

Juhlaryhmä on ahkeroinut, kuten kuvista näkyy.

Historiaa, ajankohta, ruokaa, juhlaideoita, kuvia, ihan kaikkea.

Porukassa oli käyty myös tarpeellisia ja kiperiä keskusteluja ryhmätöiden tekemisestä noin yleensä.

Ryhmätöitä ja yhteistoiminnallista oppimistahan painotetaan uudessa OPSissa, mutta niiden opettelu ja kunnollinen toteutus vaatii paaaaaljon aikaa ja vaivaa niin opettajalta kuin oppilailtakin.


Lopulta luokassa oli päädytty tekemään itsearviointi, jossa piti pohtia panostaan työhommiin.

Sen lisäksi tehtiin ryhmäarviointi, jossa ryhmän jäsenet arvioivat toisiaan ja yhteistoimintaansa.

Opettaja ilmaisi kauniisti, jotta "itsearvioinnit olivat rehellisiä".


Homma toimi ilmeisesti paremmin tämän jälkeen. Hyvä vinkki muistaa!









Pepit ja Eemelit aloittivat tomerasti eskari-, eka- ja tokaluokkalaisten sekaryhmissään. Kahden tunnin aikana tunnetyöpajassa pääsin lukemaan Tommin ja Annikan sairastumisesta, Pepin isän paluusta ja kaikkien yhteisestä matkasta Etelämeren saarelle.

Tarina luettiin pienemmissä pätkissä, ja välissä tehtiin hommia. Ensin oli pieni draamapaja, jossa valittiin sairastunut ja lohduttajat, auttajat. Mietittiin, miltä tuntuu olla kipeä ja kurja, miten toisia voi piristää ja auttaa. Kun Peppi oli lähdössä, lopetettiin tarina hetkeksi, kuunneltiin Peppi Pitkätossun lähtölaulua ja maalattiin sen herättämiä tunteita. Lopuksi mentiin "saarelle" liikuntasaliin ja käytettiin kaikkia mahdollisia välineitä riehumiseen :). Aikamoinen pläjäys eri fiiliksiä, mutta onneksi projektityöntekijä ja opettaja pystyivät olemaan itkemättä näkyvästi.


Ekaluokkalaiset ovat aloittaneet Suomi-projektinsa. Ihan uskomaton ryhmä, joka jaksoi melkein pari tuntia kirjastolla kuvahakuja tekemässä ja keskustelemassa tekijänoikeuksista. Välillä lainattiin ja kirmattiin ympäri kirjastoa ja sitten jatkettiin.

Luokassa jaettiin ryhmät ja siirreltiin pulpetteja, oppilaat esittelivät aiheensa ja alkoivat ideoida. Ryhmissä mietittiin, onko tikeri suomalainen eläin (ei, mutta sauko on!!), mitä maisema-alueita meillä on, kuka on Suomen presidentti, miten Bottas kirjoitetaan ja millaisia tapoja suomalaisilla on.

Homma jatkuu vauhdilla, ja tavoitteena on tosiaan e-kuvakirja. Kun lähdin kotiin pää suristen, sain mukaani piirrustuksen, värityskuvan ja kaulakorun :).

Kiirettä ja häslää

Syysloman jälkeen on käynnistynyt nyt jo kolme uutta projektia, joten kiirettä pitää!

Vesi-ryhmässäni on nykyisin joka viikko uusi porukka, joilla on kaikilla eri aihe. Materiaalihankintaa saa tehdä lennossa, ja opetustuokiot vedetään kohtuullisen ex tempore, mutta onneksi mukana on tuttuja opettajia, jotka tuntevat minut. Ei voi kauhalla pyytää jos on lusikalla annettu :p.

Pilviryhmä

Pilvi-ryhmän kanssa (no pun intended) selitin vähän, mistä pilvet tulevat ja sitten jumpattiin pikkuisen vaahtokarkkien tekemistä. Minun jumppani ovat kohtuullisen säälittäviä ja kokkaustaitoni myös, joten toivottavasti kukaan ei kokeile reseptiä kotona... Lopuksi tehtiin pilvimusaa musiikkiluokassa - kumpupilvet ja ukkoset ja salamat oli aika hienoja, minä sain olla aurinko triangelillani. Hyvät läheiset, huom! MINÄ OLEN AURINKO!!! Joka aamu. *ruaaargh*

Esimerkki leivontataidostani

 Seuraavana päivänä oli useamman tunnin
proggis juhlien kanssa. Materiaalit olin toimittanut jo aikaisemmin, ja olimme kahden vastuuopen kanssa vähän jakaneet juhlaryhmiä keskenämme. Vastuullani on katolinen loppiais-joulu ja Pakkasukkoa, olikohan Valentine's Daykin. Ryhmät jakaantuivat niin nopsasti ja olivat niin eri vaiheessa touhuamassa, että homma meni luovasti hyrskyn myrskyn - hyvällä tavalla. Toinen opettajista oli etsinyt videoita ja materiaalia netistä, ja yhdessä etsimme juhlien historiaa, syytä ja levinneisyyttä. Aiemmin olin jo käynyt pitämässä porukalle opetusta kuvien käytöstä ja tekijänoikeuksista.

Pyhän Patrikin päivästä tuli itsellenikin uutta tietoa, mutta en suosittele kuvagooglaamaan sitä kovin täsmällisesti, jos pornahtavat kännikääpiöt eivät ole just sun juttusi. (Linkki ei sisällä ihan sitä pahinta kuitenkaan. Osaat varmasti löytää lisää - ainakin, jos olet nelos-kutosluokkalainen.)

Tämän projektin yksi suuri tavoite on se, että kopypastet unhoitetaan ja harjoitellaan ymmärtävää lukemista, itse asian uudelleenmuotoilua omalla kielellä. Se ei ole kovin helppoa, kun ikää on kymmenen ja aiheena saamelaisten kansallispäivän historia. Onnistuu kuitenkin, pala kerrallaan.




Toinen vesi-ryhmä oli valinnut aiheekseen vesipisaran, josta pääsin esittämään veden kiertokulkua Vese-vesipisaran kautta. Hyvää matskua oppikirjoista, lisänä jälleen nolojumppa Vesen reissusta, minkä kiskaisin porukan alkaessa vähän herpaantua. Eri olomuodot tuli käytyä läpi ja pohdittiin, miksi Vesellä ja sen kavereilla ei saa heitellä kavereita. Kerroin dramaattisen tarinan kouluajoiltani, jossa melkein kaverin silmä irtosi ja valui ulos. Hei vaan, eskarit! Seuraavana päivänä jäätynyt Vese sitten satoi koulun pihaan.

Jotain valmista, jotain tuskaista

Pohjoismaiset kirjailijat ja metsäneläimet on nyt valmiina ja seinällä. Hengähdysviikko, jonka aikana Antti Pesonen kuoli :(, mutta hänen jäämistönsä nimettiin hyttysen toukaksi. Toisen vesiryhmän kanssa luettiin satu sammakosta, valittiin aiheeksi kalat - tarkemmin sanottuna ahven (demokraattisen äänestyksen jälkeen vaikka itse veikkasin ankeriaan tai hauki) ja piirrettiin.

Kirjakasseja kulkeutui taas paikasta toiseen, kun hyttystä, pilviä, ahvenoita ja juhlia pöngitään. Tokaluokkalaiset kävivät etsimässä kuvia (niitä tekijänoikeudellisia) ja kuuntelemassa saarnaa, ja jättivät kirjoitetuilla lapuilla kuvat minun tulostettavikseni, kun koneet ei taas ihan olleet yhteistyössä... Tarkoituksena oli etsiä kuvia oman metsäneläimen kodista, ympäristöstä tai kaverista, ja voin kertoa, että suomalainen metsä kuhisee Pokemoneja tulostettujen kuvien perusteella. Mukana on myös Kambodzalaisia raunoita, Kanariansaarten biitsejä, leopardi, orava, zombi, Niiskuneiti ja monta kissaa.

Kävin tutustumassa Lumate-porukan työpajoihin, sillä kirjastolla olisi kiva järjestää jotain semmoista. Etenkin Pro-bot-koodausautot oli tosi hienoja, vaikka ajoinkin sillä mummolan sijasta jyrkänteeltä alas. Omat ja muiden muksut osas suunnilleen kaiken, joten jotain kouluissa on tehty tälläkin saralla jo ennen uutta OPSiakin.

Ensi viikolla alkaa yksi uusi juttu ja sitä seuraavalla kaksi. Kiirettä siis tiedossa. Kaikki olisi mitä mainioimmin, jos niska-hartiaseutuni pitäisi kassien kantamisesta ja omituisissa asennoissa työskentelystä yhtä paljon kuin pääni.

Antti Pesosen elämä ja edelleen majavoita

Kirsti Ellilän Majavakevät sai upeaa kuvitusta nelosluokkalaisilta. Samalla kirjallisuusprojekti eteni syvemmälle kirjan maailmaan - henkilöt, miljöö, tapahtumia ja hiukan teemaakin.
 

Eskari-, ykkös- ja kakkosluokkalaisten kanssa metsäretken tuloksena katseltiin kuvia, ja mietittiin nähtyjä kiinnostavia asioita.

Ehdottomaksi hitiksi nousi naamarasvapurkkiin napatusta vedestä löytynyt olio, jonka elämää päätettiin ryhtyä tutkimaan. Hypoteesina on, että se on jonkun toukka, mutta koska varmuutta ei ole, piti sille keksiä nimi. Yksi huusi "Antti!" ja toinen melkein samaan aikaan "Pesonen!" ja näin avot: Antti Pesonen on kastettu.

Koska Antin selviäminen purkissa pitkään on epävarmaa, yritimme valokuvata sen ja opettaja haki myös vara-Anttia lammikosta. Nyt voimme laulaa Antin elämästä iloisia lauluja ja kertoa siitä hyytäviä tarinoita. 

Kakkosille tuutattiin taas kuvien tekijänoikeuksia ja sitä, mitä netissä kantsii tehdä. Tuomitsimme moniäänisesti typerät vanhemmat, jotka lähettävä lapsistaan videoita mm. Hauskoihin kotivideoihin!

Toisten nelosten juhlaprojekti ei ole vielä virallisesti alkanut, mutta tällä viikolla harjoiteltiin Power Pointin tekoa ja pädikäsittelyä.

 PP:n aiheena oli puutyön tunneilla tehdyt minipelit, joista aloitettiin portfoliota.

Ihan käsittämättömän upeita tuotoksia!







Lopuksi ekaluokkalaisten metsä-aiheesta syntyneen eläin-esitelmät, jotka ovat a) hienoja b) liikkiksiä c) hienoja d) liikkiksiä.

Padottuja tunteita (majavat, vesi ja pieni käsi)

Uutta ja vanhaa, kirjoja, uunimakkaraa, nettisivuja, puiden ihailua, tekijänoikeuksia, piirrettyjä majavia ja kiperiä kysymyksiä. Niistä on projektilaisen viikko tehty.

Neloset pääsivät etsimään vähintään viittä nettilähdettä, jossa kerrotaan omasta kirjailijasta tai kirjasta. Lähde piti laitaa muistiinkin, mikä osoittautui vähän hankalaksi. Totta kyllä on, että Kalle Veirron Pelibunkkerin pojissa pelataan FIFAa, joka päätyi jutun pääkuvaksi. Prioriteetit ennen kaikkea. Ja onneksi oli kyseessä se vanhempi FIFA, jossa Messin tukka on vielä normaali.

Tänään mietittiin kirjan juonta, henkilöitä, miljöötä ja teemaa - mikä tilanne oli kirjan alussa, mikä lopussa - miksi? Mitä välissä tapahtui? Tuliko Hillasta majava (Kirsti Ellilän Majavakevät) ja oliko Ari tyhmä vai neuvokas, kun varasti, mutta teki sen pitääkseen pikkuveljestään huolta... (Parvelan Kepler62)? Hmmm. Tästä tulee tosi hieno kirjablogi!

Säännöt on tärkeitä

Ykkösten kanssa ope oli jo tulostanut kuvat kiinnostavista eläimistä, ja luokan kanssa haettiin yhdessä tietoa omasta elikosta niin kirjoista kuin netistäkin. Koska - opettajan ihanan kauniin sanoin - kaikki osasivat lukea, osa kirjaimia tai tavuja, osa pidempiä tekstejä, oli odotuksissa aikamoinen hulina, mutta toisin kävi. En ole koskaan kuullut yhtä kärsivällistä Wikipedian tavaamista! Välillä kirjoitettiin malli, josta katsoa apua ja silloin tällöin lisättiin vähän kirjaimia, jotta orva ei nuku pesäsä. Kolmen tunnin rupeama päättyi upeisiin lopputuloksiin! Kirjastonhoitajan tiukin paikka koski käärmettä, joka ei oppilaiden ehdotuksista huolimatta muni suustaan, vaan... niin, "käärmeen takaosassa olevasta aukosta". Juu, pissaa siitä tai siitä läheltä, uskoisin. Juu, sama kakan kanssa.








Eskari-, eka- ja tokaluokkaisten yhteisryhmän kanssa orientoiduttiin ja fiilisteltiin vettä. Runoja, veden ääniä, patsaita ja piirtämistä. Seuraavalla kokoontumisella mentiinkin metsään, johon kirjastonhoitaja sai tiukan määräyksen pukeutua "soveliaasti". Ja niin se teki! Katsokaa! Kumisaapas!

Valokuvia otettiin kaikesta kiinnostavasta, mitä nähtiin. Voisitteko itse vastustaa hometta, puun vedestä nousevia juuria, sammakkoa ja pohjan savea tutkimuskohteena? Ette voisi. Niistä hakusanojen keksiminen olikin mielenkiintoista etenkin, kun kirjastossa taas vaihteeksi katkesivat kaikki yhteydet ulkomaailmaan. Yritys jatkuu ensi viikolla. Lisäksi tokaluokkalaisten kanssa puhuttiin niistä iänikuisista tekijänoikeuksista ja opittiin hakemaan tietokirjoista tietoa mm. hakemiston avulla.

Viikkoon mahtui vielä mieltäkohottava pädi-kokous, jonka tuloksena saadaan kaikkia kivoja ohjelmia päivityksenä koneille ja koulutustakin peda-pädeilyyn useamman tunnin verran. Toinen iloinen kokous koski uuden nelosluokan projektia, joka tulee keskittymään juhliin! Ystävänpäivää ja ortodoksista pääsiäistä, katolista loppiaista ja sen sellaista. Bileet vietetään Lucian päivänä, joten pääsen myös itkemään. Kaikesta on tässä projektissa huolehdittu!

Ensimmäistä kertaa käteeni päätyi pieni mahakipuinen käsi, joka luotti puron ylittämisen verran kirjastolaiseenkin.

Parasta tässä jutussa on kyllä mukulat.

Nukkuu kauratyynyn kanssa

Jos on lastenkirjastonhoitaja ja kirjavinkkari, sitä sairastaa ensimmäisen vuoden aikana kaiken mahdollisen ja sitten ei mitään, jos ei ehkä uudelleenlöytyvää ruttoa lasketa (siitä tuli eilen hyvä dokkari). Sairastamiseksi ei lasketa kurkunaukileikkauksia eikä sellaisia niskajumeja, joista määrätään satoja milligrammoja särkylääkkeitä ja kiloja kauratyynyjä ja tunteja unta, mutta ei ajokieltoa, kun ei ehkä muistanut sanoa, että näköhäiriöiden johdosta päivä ei oikein kirkastu.

Onneksi lukeminen on helpompaa kuin tietokoneella istuminen, eikä maatessa pysty kaatumaan. Niinpä viime viikonloppu meni Peppi Pitkätossuja ja Eemeleitä lukien. Tarkoituksena oli löytää omantasoinen Lindgren jokaiselle koulun 5-8 -vuotiaalle ja opettajille erilaisten pajojen pohjaksi monenmoisia tunnekohtauksia kirjoista. Lindgrenin tarinathan ovat täynnä tunnetta, mutta yllättävän hankalalta tuntui "anarkian" sanoittaminen ja se, kuinka voi tehdä pahaa kun tarkoittaa hyvää. Todennäköisesti nämä ovat vaikeita asioita vain aikuisille, ja lapset elävät myötäsyntyisesti niitä joka päivä.

Yksi ykkösluokka oli omaehtoisesti kehittänyt aiheekseen metsän, jossa on nyt rakenneltu majoja, perustettu puukauppaa ja mietitty, millä ihmeessä eletään, kun kauppoja ei ole. Näkökulma on luonto, mutta aika paljon yhteiskuntaoppia oli opettaja kertomiensa juttujen mukaan joutunut/saanut puhua nuorille mielille. Itse menen ensi viikolla luokkaan olemaan apuna "kirjallisen puolen" tekemisessä, mikä ekaluokkalaisten kohdalla voi olla hyvinkin vaihtelevaa... Tätä odotan innolla. Kurssi huipentuu koulun lähellä olevalla laavulla vietettyyn juhlaan, johon yritän järjestää aikaa vähintään yhden makkaran syönnille. Lapsien ensimmäistä moksua on syytä bilettää!

Viime viikolla tutkailtiin nelosluokan kanssa kuvahakua, pädeillä tallentamista (jossa osoittautui, että minulla ei ole Apple-yhteensopivaa -sormea ja odotan kutsua Jobsin laboratorioon koe-eläimeksi, sillä minun tökkäisyni ei saa aikaan mitään ja kaikkien alle 18-vuotiaiden sormet saavat koneet toimimaan ihan niin kuin niiden kuuluukin) ja lukukokemuksia.

Huomenna on tarkoitus katsella esitelmänteon muistilistaa ja harjoitella tiedonhakua. Aiheet ovat sellaisia, joista on vain vähän tietoa kirjoissa, mutta pääsemmepäs lehtijuttuihin ja kirjallisuublogeihin melskaamaan.

Pakkaan siis 15 iPadia ja yhden kauratyynyn reppuun.

Etänä vetistelyä ja muita tunteita

On mielenkiintoista löytää työrytmi, johon mahtuu opetus, kokoukset, valmistautuminen, sähköposteilu ja kirja-logistiikka. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että se löytyi ihan helposti. Pystyn hyppäämään koneen ääreen oikeastaan mihin kellonaikaan tahansa ja takomaan kohtuullisen selkeää ideaa ylös. Pystyn keskittymään töihin seitsemäntoista vuoden kokemuksella ihan hyvin tiskikoneen pyöriessä ja teinien laulaessa parempitoistaankumpikinon molempiin korviin. Usein töissä pitkällisen keskittyneen rupeaman tekeminen on paljon hankalampaa. Ehkä se johtuu siitä, että  en yhtä rutinoituneesti vastaa työkavereiden kysymyksiin "joo joo", kuin teen kotona. Seuraukset ovat tosin kotona välillä tuhoisammat.

Seutukuljetukset ovat liian hitaita suurimpaan osaan tätä työtä, joten muutamana päivänä viikossa ajelen ympäri Tampereen lähikirjastoja ja tietysti koluan Pirkkalan hyllyt. Isommat varaussatsit riittävät viikon, parin sisällä, mutta usein tarvitsee tarkastaa, kurkata, varmistaa, selailla, kokeilla joku juttu ja nyt heti. Hyvänä esimerkkinä viime viikon loppu ja tämän alku.

Juuri kokoustettu projekti yhdistää koulun eskarit, ykköset ja kakkoset kuudeksi ryhmäksi, joista jokainen sisältää paljon 5-8 -vuotiaita lapsia. Tulen ensisijaisesti työskentelemään yhden ryhmän kanssa 4-5 kokoontumista, mutta minut varattiin jo pariksi seuraavaksi kuukaudeksi jatkamaan hommaa muidenkin ryhmien kanssa. Odotan tätä innolla ja kauhulla, sillä alkuopetus jo sinänsä - saati kaikenlaiset rajat ylittävä sellainen - on minulle aikas vierasta. Toivon, että kukaan ei pure minua. Tai ujostele minua niin, etten voi edes mennä luokkaan.

Keräsin opettajille orientoitumista varten äänimaisemia vedestä (on muuten jösses rentouttavaa ja ihanaa ääntä, mutta pitäkää vessa lähellä kun kuuntelette) ja muutamia tietokirjoja esimerkeiksi. Opettajat toivoivat myös satuja, tarinoita ja runoja veteen liittyvistä asioista. Kuten kaikki, jotka ovat edes nähneet 5-8 - vuotiaan lapsen tietävät, vedestä tulee mieleen valas ja hai ja ihmissyönti ja veri ja aivot ja... Näin ollen tehtävänasettelussa pyritään lähtemään liikkeelle lähialueen vedestä, jossa hait ovat ainakin keskimääräistä harvinaisempia.


Selailin aikamoisen määrän runokokoelmia, mutta päädyin iki-ihanaan Jukka Itkoseen, jonka Käpälämäki ja Koipihumppaa laputin tiheästi post-iteilla opettajia varten. Pientä verenneitoa (kuten rakas kummilapseni Outi aikoinaan sanoi) en jaksanut edes ajatella, mutta Kirsti Luovan Vellamo - veden tyttö ja vanha mutta hyvä Unicefin Aurinkosade keräävät mukavasti kokoon kansansatuja ja vähän tietoakin ympäri maailmaa.

Töissä pidettiin iPad-kokous pienellä iskuporukalla ja tarkoituksena on saada koneet järkevälle käytölle ja meidät osaamaan. Homma etenee toivottavasti loppuviikolla.

Nyt pyöritän päässäni Peppiä ja Eemeliä, mutta siitä ensi kerralla lisää.

Kansansatuja ja iPadeja

Ensimmäinen varsinainen tunti pidetty! Luin viime viikon hysteerisellä vauhdilla erilaisia pohjoismaalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, joiden kääntämisestä voisin (ja pitäisi) puhua pitkäänkin. Käännetyt kirjat ovat loistavia, palkittuja ja - valitettavan usein - vanhoja.

Harvinaisempien kielien ja kokeellisemman lasten- ja nuortenkirjallisuuden kulta-aikaa tuntuu olleen 1980-90 -luvut, jolloin on ollut vastuullisuutta, kansansivistystahtoa, rahaa ja oikeat arvot. Kaikkea hömppää saa mielestäni kääntää ihan niin paljon kuin huvittaa, sitä saa vinkata kurkkutorvi verillä ja lukea ahmimalla silmät ristissä, mutta se EI SAA OLLA AINOAA LASTENKIRJALLISUUTTA. Huusin. Huudan vieläkin. EI SAA.

Lopulta nelosille kehkeytyi lista, jossa ovat edustettuna kaikki Pohjoismaat ja erilaiset lukutasot. Lisähaastetta listaan tuli siitä, jotta kaikista kirjailijoista ei enää nettikaudella löydy juuri mitään tietoa (koska kirjat on poistettu ja tieto netissä keskittyy vain uuteen), eikä esitelmä voi siis tasapuolisuuden nimissä keskittyä vain kirjailijaan. Etsin siis kirjoja, joissa on joku selkeä (yhteiskunnallinen) teema. Kiusaaminen, eläinsuojelu, yksinäisyys, vanhempien ylivalta lapsiinsa, kerskakulutus...



Tällainen siitä listasta lopulta tuli:

Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan
Ljunggren, Magnus: Kaikki pelaa
Parvela, Timo ja Sortland, Bjørn: Kepler62
Saarinen, Virpi: Sudenkesyttäjä
Heikkinen, Karo: Sirpale
Ellilä, Kirsti: Majavakevät
Andri Snaer Magnason: Tarina sinisestä planeetasta
Hagmar, Pia: Salaisuus lumessa
Veirto, Kalle: Pelibunkkerin pojat

Vinkkasin aina kolmen hengen porukalle heidän kirjansa ja kun lähdin, luokassa oli hipihiljaista. Sivujen kääntely oli ainoa ääni. Aaahhh...

Tällä hetkellä taistelen eniten iPadien tallennustilan, Office365, videointimahdollisuuksien ja semmoisten kanssa. Ärsyttää, kun olen huono ja koulut ja kirjastot toimivat niin eri alustoilla ja erilaisilla systeemeillä. Tekniikkaan tämä homma ei saa kaatua, prkl hitsi vieköön.

Ai niin, aloitin tunnin kansansadulla, jossa tapettiin kolme vaimoa, jotka olivat oikeasti noitia. Veri virtasi, kuolinhuudot kaikuivat ja se Perkelekin vieraili paikalla.

Seuraavaksi iPadin kimppuun katsomaan, miten se äänikirja todellisuudessa tehdään!

Koivu, tähti ja grönlantilainen jättiläinen

Takana ensimmäiset tapaamiset opettajien kanssa! Luulin kiertäneeni opettajanhuoneita vinkkarina jo niin paljon, että homma menisi rutiinilla. Jännittäminen oli yllätys. Toisaalta minä kyllä jännitän melkein aina ja melkein paljon. Onneksi oli kahvia ja kilttejä opettajia. Monta.

Ensimmäinen moksuni ikinä tulee olemaan aiheeltaan metsä. Käsitekarttaa on tehty, ideoita heitetty riehumisesta ja majan rakentamisesta puunhalailuun ja hiljaisuuteen. Onneksi metsä on iso. Ajatuksena on aloittaa saduilla ja metsän äänimaailmaan tutustumisella. Olenkin kuunnellut erinäisiä tirpan piipityksiä ja kuovin kiljuntoja useita tunteja, kun etsiskelin mukavia äänimaisemia. Lopulta en tiennyt, humisiko korvissa ikihonka vai muuten vaan.

Alussa askarrellaan(älkää kysykö minulta liisteristä) jokin hahmo, tyyppi, elikko, jonka metsäretkeä, kotia, ruokaa, ympäristöä jne. lapset tulevat havainnoimaan ja dokumentoimaan. Ideana on tutustua ainakin päällisin puolin etukäteen metsäluontoon kirjallisuuden avulla ja valita sieltä oma puu, marja ja ehkä sienikin. Retkellä yritetään olla putoamatta ojaan ja tutkaillaan, nuuhkitaan, retkeillään. Jälkeen päin kerätään havaintoja ja kokemuksia, perehdytään omaan aiheeseen syvällisemmin ja todennäköisesti lopputuloksena kirjoitetaan tietoteksti. Työpaikkana voisi ainakin osalla ryhmistä olla kirjasto.

Projektin aikana opettelen myös katsomaan, millaista rekvisiittaa minulla on. Oli vähän nolo olo ala-asteella...

Pienten oppilaiden kanssa elämä on mitä ilmeisimmin hetkessä elämistä, joten melko moni asia tulee toteutumaan ainakin jollakin tavalla, mutta kirjastonhoitajan kalenterin päivä- ja tuntisuunnitelmat saa heittää jorpakkoon. Odotan tätä aika innolla!

Kävin tänään neljässä eri kirjastossa hakemassa viitisenkymmentä kirjaa neljän luokan selailtavaksi, joten en ehtinyt tarkistaa, pystyyhän kirjaston ja koulun ja yksityishenkilön pädeiltä siirtämään suoraan tiedot toisille koneille meidän wlanissa.

Tänään heittäydyin lisäksi pohjoismaisen kirjallisuuden maailmaan. Tarkoituksena on löytää yhdeksälle pienlukupiirille pohjoismaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Lukutaso luonnollisesti vaihtelee, mutta yllätyin iloisesti, kuinka pienemmiltäkin kielialueilta on käännetty ainakin kohtuullisesti kirjallisuutta. Tälle ryhmälle on tarkoitus puhua hiukan myös lähdemerkinnöistä ja tekijänoikeuksista uuden Kopiraittilan koulun avulla.

Kuuden kerran aikana tutustutaan "omaan" kirjailijaan ja todennäköisesti rakennetaan taltioitava esitys luetun ja pohditun perusteella. Pohjoismaiden karttaakin voidaan katsella. Kirjaston pädien toimivuus koulun verkossa on jälleen kysymysmerkki, ja taidan viedä huomenna yhden koneen vieraisille koululle. Joku meistä uskoo vasta kun näkee. Kuulemma tietty omenainen merkki ei seurustele kovin hyvin kouluissa käytetyn numeroita sisältävän järjestelmän ja tallennusjutskan kanssa, joten tämäkin pitänee ratkaista jollain tavalla. Vinkkejä otetaan vastaan. Ja hei, Pirkkalan tvt-opet, mä tykkään teistä niin että halkeen...

Olen aika pedagogia-tyhmä, ja huomaan ymppääväni jokaiseen projektiin kaikenlaista kauheasti ja liikaa. Minulle onneksi selitetään yhä uudestaan, että parempi keskittyä yhteen tai kahteen asiaan ja tehdä ne kunnolla, kuin hajottaa ja riuhtoa joka suuntaan. En kertonut, että tuo on antitädin antimotto, mutta oppimassahan minäkin tässä projektissa olen! <3

Murrosikäisinä metsään Suomea juhlimaan!

Ensimmäinen kokous yhdessä opettajien kanssa oli eilen, ja paikalla oli huomattava määrä pullaa, keksejä, irtokarkkeja ja kahvia.

Tästä lähdetään:

Ohjattu tutkiminen kirjastossa ja peruskoulussa from Reetta Saine

Sitten tehtiin jono ja kaaos, ideoita lenteli, aikoja varattiin ja lopputulos on juuri sellainen, mitä tälle syksylle toivoinkin <3 .

Kirjallisuusprojektia, tehdään äänikirja Suomesta ja suomalaisuudesta ja vietetään itsenäisyyspäivänä juhlat, keskitytään eskari-kakkosvyöryn kanssa tutkimaan toiminnallisesti vettä, tehdään paikallishistoriaa suunnittelemalla suunnistusrata qr-koodeilla, mennään metsään, lauletaan ihmisen historiaa, biologiaa ja murrosikää, vertaillaan eri maiden juhlapyhien viettoa ja hypätään mukaan Kid-E-Lit - digitaaliseen kerrontaan.

Ihan täydellistä. Upeita opettajia! Ensi viikolla alkavat tapaamiset ja Jasmiina aloittaa gradukyselyt, tänään kuuntelin mm. tätä alustavassa tiedonhaussani yhdelle opettajalle:


 

Tästä on hyvä suunnata Tallinnaan parin päivän musuttelulomalle!  

Esimerkki monialaisesta oppimiskokonaisuudesta - melkein suora lähetys

Kun on pyörittänyt päässään koko päivän monialaisuutta, sitä alkaa nähdä semmoista kaikkialla. Niin kuin vaikka tässä: (pistäkää kajarit hiljaiselle!)

Tuossa olisi ollut mukana liikuntaa, psykologiaa (pelot, fobiat, jännitys), historiaa ja kotiseutua (Tampereen vanhat tehtaat ja keskusta), fysiikkaa (kitka, liike), biologiaa (vesi, odotuspaikan kasvit), monilukutaitoa ja mediakasvatusta (video ja editointi), somea (kuvat ja video lähti heti MyStoryyn ja Instaan), yhteiskuntaoppia (mahdollisuus maksaa hyväntekeväisyyslipulla joku toinen muksu Flowparkkiin, empatiaa ja sosiaalista omaatuntoa) ja mukana oli myös tunteita, uudenlainen opetustila sekä koulun ulkopuoliset toimijat sekä oppijan perhe (mistä kauhunkiljunta sekä sisaren tylyt loppukommentit).

Hieno juttu, Tampereen Hope ja Varalan urheiluopisto!

Nyt lukemaan lisää ja valmistautumaan huomiseen museopäivään, jonne kunnan kutoset tulevat tutkimaan kotiseutuhistoriaa ja kuuntelemaan kirjavinkkausta mm. holokaustista ja gladiaattorien taisteluista.

Ja tuli ensimmäinen päivä

...joka alkoi sähköpostitaistelulla. Kun ei ole omassa työhuoneessaan, omalla koneellaan ja testailee kannettavaa, eikä sähköpostin kansiot ja oletusryhmät toimi, sitä tulee ehkä lähettäneeksi typeriä viestejä kaikille projektiin ilmoittautuneille parillekymmenelle ihmiselle.

Sitten sitä tuntee itsensä tosi ammattilaiseksi, luotettavaksi ja valmiiksi ottamaan kanssavastuuta pedagogisena kirjastolaisena. Päättää kuitenkin, ettei vessassa kannata itkeä yli kolmea minuuttia, ja ehtii lähettää "älkää huomioiko edellistä viestiäni"-viestin.

Tähän kulminoituu vähän se Kaiken Alku.

Onneksi olen tehnyt jo sen verran kauan ja sen verran erilaisia töitä, että tiedän tämän vaiheen. Luen lukemasta päästyäni, toisella minuudella olen pari viikkoa perehdyttänyt sijaistani ja kolmannella minuudellani tehnyt rästihommia pois. Luen monialaisista oppimiskokonaisuuksista, koodauksesta, someketista, oppimisesta niin ongelma- kuin projektikeskeisesti, ilmiöpohjaisuudesta ja ohjaavasta oppimisesta. Minä, joka aina vannoin, että kasvatustieteeseen en tule koskemaan pitkällä neulepuikollakaan. Sehän on aika mielenkiintoista, mutta älkää kertoko äidilleni.

Parin päivän päästä on ensimmäinen kokous, jossa saadaan jotain viimein kalenteriin ja epämääräisyys alkaa hellittää. 

Graduntekijän kanssa keskustelu viime viikolla helpotti jo paljon. Tahtoisin, että tästä projektista jäisi käteen kaiken muun lisäksi tapaustutkimus siitä, voisivatko kirjasto ja koulu tehdä tämänkaltaista yhteistyötä ja olisiko täältä löydettävissä tapa murtaa hiukan raja-aitoja niin kuntabyrokratian, ammatti-identiteettien kuin oppilaiden oppimistilojen ja -tapojenkin suhteen. 

 Aidosti on olemassa mahdollisuus, että tämä ei ole se tapa. Että homma menee reisille, ja sitten tiedetään, ettei ainakaan näin. Kaikkia mahdollisuuksia varten paperi on pidettävä mahdollisimman puhtaana aluksi, ja annettava sen täyttyä vasta vähitellen, itsestään.

Yritän rauhoittua ja silitän Kuhlthaun kirjaa. Näinhän se menee, ahdistuksen kautta fokusointiin, upottautumisen kautta tarkkaan tutkimiseen. 

 

Tipitii ja zurrr

Raivostuttavinta projektissa on se, että etukäteen harva tietää, mitä siitä tulee ja mihin pitäisi valmistautua. Se voi olla tipu tai kala tai hirvas. Se piipittää todennäköisesti välillä henkitoreissaan, puskee koiranputkea ja vehreää ruohoa vuoronperään. Surisee aivoissa ja kiljuu korvaan.

Tarkoituksena on tehdä koulujen kanssa yhdessä Ohjattua Tutkimista Kirjastossa Ja Peruskoulussa. Näin.

Se on hyvä idea ja alkuvalmistelujakin on tehty hyvän aikaa. Kiersin kaikki Pirkkalan ala-asteet, osallistuin opettajainkokouksiin ja muihin semmoisiin, missä oli paljon henkilöitä ja pull  hedelmiä ja kahvia. Kerroin, mitä minulla on tarjota ja kysyin, kuka minut huolisi. Sitten se alkoin kuulostaa riv oudolta ja innostuneelta yhtä aikaa ja onneksi monta ilmoittautui.

Nyt mukana on etukäteen tiukasti määrätyistä päätöksistä poikkeava liian iso, liian monipuolinen, liian hauska porukka, jotka olen kutsunut kokoukseen 12.8. Koulu alkaa 11.8. Jännittää.

Uusi OPS2016 on vielä kuoriutumaton tipu, joka kuopii lähtomunassaan valmiina rusauttamaan itsensä liikkeelle uuden lukuvuoden alussa. En suostu liittymään etukäteen kyynikoiden joukkoon, jotka hokevat samojen juttujen toistuvan kuitenkin aina vaan samalla tavalla ikuisesti eikä mikään koskaan muutu ja semmoista, vaan odotan aidosti uteliaana - mitä jos joku muuttuukin. Se ei olisi lainkaan hullumpi juttu.

Pienet muinaiset

Viikonloppuna on Pirkkalassa Muinaismarkkinat, jonne myös Antitäti suuntaa. Luvassa on kirjavinkkausta historiallisista kirjoista - kunnon kansanperinnettä ja vähän antiikiin Roomaa ja lentäviä potkulautoja välissä.

Homma perustuu Tursiannotkon kaivauksiin ja luvassa on mm. viikinkejä!

Eilen minulle tuotiin muinaispuku, johon aion lauantaina sonnustautua. Koko viikko on mennyt orientoituessa Pienen Muinaisen rooliin:  lukiessa ja raakatessa kirjoja. Maanantaina kirjastoon tuotiin Vapriikista silkkihansikkain (melkein kirjaimellisesti) intendentin käsittelemä näyttelyesineistö, jota saa tulla katselemaan.

Tapahtuman kotisivut löytyvät täältä ja siellä on hieno esitekin. Ruoka, miekkailu ja kirkkovenesoutu kuulostavat aika hyviltä - ja se kirjavinkkaus tietysti. 

Antitäti nousee haudastaan

Uusi elämä vaatii vanhan blogin, sillä vanhana ihmisenä uudensietokykyni on rajallinen.

Rajaton on puolestaan innostukseni, ja se on jo pelästyttänyt useamman ammattikasvattajan, perheenjäseniäni, itseni ja kaksi pulleaa kissaa. Minä lähden syksyksi PROJEKTIIN!

Oikeasti minä en lähde mihinkään, vaan Pirkkalan kirjasto ja koulutoimi tekevät projektin, jossa istun omilla työkulmillani omien työihmisten kanssa ja työskentelen omien työlapsieni ja asiakkaideni kanssa. Saan siis uudenlaiset tehtävät, kivaa riehumista, vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa liikahtamatta milliäkään.

Se, jos mikä on luksusta.

Edit: Ai niin, ensi kerralla kerron siitä projektistakin. Nyt olen vielä liian lomavilli ja riehuvainen.