Harvinaisempien kielien ja kokeellisemman lasten- ja nuortenkirjallisuuden kulta-aikaa tuntuu olleen 1980-90 -luvut, jolloin on ollut vastuullisuutta, kansansivistystahtoa, rahaa ja oikeat arvot. Kaikkea hömppää saa mielestäni kääntää ihan niin paljon kuin huvittaa, sitä saa vinkata kurkkutorvi verillä ja lukea ahmimalla silmät ristissä, mutta se EI SAA OLLA AINOAA LASTENKIRJALLISUUTTA. Huusin. Huudan vieläkin. EI SAA.
Lopulta nelosille kehkeytyi lista, jossa ovat edustettuna kaikki Pohjoismaat ja erilaiset lukutasot. Lisähaastetta listaan tuli siitä, jotta kaikista kirjailijoista ei enää nettikaudella löydy juuri mitään tietoa (koska kirjat on poistettu ja tieto netissä keskittyy vain uuteen), eikä esitelmä voi siis tasapuolisuuden nimissä keskittyä vain kirjailijaan. Etsin siis kirjoja, joissa on joku selkeä (yhteiskunnallinen) teema. Kiusaaminen, eläinsuojelu, yksinäisyys, vanhempien ylivalta lapsiinsa, kerskakulutus...
Tällainen siitä listasta lopulta tuli:
Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan
Ljunggren, Magnus: Kaikki pelaa
Parvela, Timo ja Sortland, Bjørn: Kepler62
Saarinen, Virpi: Sudenkesyttäjä
Heikkinen, Karo: Sirpale
Ellilä, Kirsti: Majavakevät
Andri Snaer Magnason: Tarina sinisestä planeetasta
Hagmar, Pia: Salaisuus lumessa
Veirto, Kalle: Pelibunkkerin pojat
Vinkkasin aina kolmen hengen porukalle heidän kirjansa ja kun lähdin, luokassa oli hipihiljaista. Sivujen kääntely oli ainoa ääni. Aaahhh...
Tällä hetkellä taistelen eniten iPadien tallennustilan, Office365, videointimahdollisuuksien ja semmoisten kanssa. Ärsyttää, kun olen huono ja koulut ja kirjastot toimivat niin eri alustoilla ja erilaisilla systeemeillä. Tekniikkaan tämä homma ei saa kaatua,
Ai niin, aloitin tunnin kansansadulla, jossa tapettiin kolme vaimoa, jotka olivat oikeasti noitia. Veri virtasi, kuolinhuudot kaikuivat ja se Perkelekin vieraili paikalla.
Seuraavaksi iPadin kimppuun katsomaan, miten se äänikirja todellisuudessa tehdään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti