Muuli???

Kirjoitin yhtä juttua, ja näpytellessäni iskusanaa "hybridikirjasto", hätkähdin.

Hybridi. Wikipedian mukaan: "Eläinmaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä. Esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Yleensä hybridit eivät kykene samaan elinkelpoista jälkeläistä, tosin muuli on joskus saanutkin."

Sinänsä minulla ei ole mitään muuleja vastaan. Päinvastoin. Muulit ovat hyviä kuormajuhtia, jotka tyynesti ja rohkeasti kantavat oman ja muidenkin taakat. Ne tyytyvät vähään ja tulevat toimeen sellaisella ravinnolla, jota päin muut eläimet eivät vilkaisisikaan.

Onko tämä se kuva, jonka tahdomme kirjastostamme antaa julkisuuteen? Vai se todellisuus, jossa nykyisin elämme? Teemme kaikkien hommat, palkaksi saamme jämät eikä kehitystä tapahdu, koska olemme steriilejä?

Tietenkin hybridejä löytyy myös autoista ja muusta teknologiasta, jossa yhdistellään useita eri voimanlähteitä tai käyttötekniikoita.

Minuun vetoaa enemmän ajatus kyborgikirjastosta. Se metafora yhdistää hienosti sekä koneen, tiedon, ihmisen ja kokemuksen. Kyborgi on nimitys subjektille, joka populaarikulttuurissa on yhdistelmä ihmistä ja konetta. Sen voi ymmärtää myös moninaisemmin siksi infrastruktuuriksi, jonka avulla ihmiset toimivat keskenään, ovat yhteydessä toisiinsa ja ottavat paikkansa subjekteina yhteiskunnassa. Feminismi on kiinnostunut kyborgista metaforisena toimijana, joka ei ole pysyvä tai oleva, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa ja uusille määrittelyille ja olemisen muodoille valmis.

Eikö kirjaston rooli ole osaltaan haastaa vanhaa ja sen vallan muotoja, tuottaa uutta ja organisoida uudeelleen? Sekoittaa rajaa asiakkaan ja asiantuntijan välillä, antaa tilaa sähköisen ja fyysisen tekstin yhteydelle? Luoda yhteyksiä ihmisen ja dokumentin välille, tuottaa tietoa, joka on enemmän kuin sen tuottajien summa. Kyborgikirjasto käsittää sekä työntekijät, asiakkaat, kirjat, tietokannat kuin niiden toiminnatkin. Se ei ala eikä lopu, sen kehitys ei pysähdy eikä sen moninaisuutta voi kahlita vallanpitäjien toimesta.

Ei hylätä säilyttävää, sivistävää ja opastavaakaan kirjastoa, mutta annetaan kyborgille edes pikkusormi!

Elämäni rakkaus

(kuva CC-oikeuksin täältä, Pieter Morlionin taiteilemana)

Pirkkalan kirja-arvostelut siirretään blogimuotoon, ja sitä varten olen kolunnut kirjoittamiani nuortenkirjojen arvioita läpi. Ne pitää asiasanoittaa. Listasta löytyy jännitystä, kauhua, toimintaa, historiaa, ahdistusta, alkoholia, raskauksia ja fantasiaa.

Missä on rakkaus?

Enkö ole lukenut nuorten rakkausromaaneja? Miksen? Nyt kaipailen vinkkejä, onko niitä edes olemassa? Perussarja-tauhka ei kiinnosta, vaan tahdon jotain erilaista. Kaunista tai härskiä, pilvilinnoja tai arkea. Vinkatkaa mulle romantiikkaa!

Lisäksi olen kirjoittanut yhden jutun, jossa päähenkilö on kirjastonhoitaja. Jäin miettimään, millaista olisi olla naimisissa toisen kirjastonhoitajan kanssa. Ensimmäkseksi tuli mieleen arkistoidut lapset, luetteloidut sukkahyllyt ja aakkostetut mausteet. Olen stereotypian uhri. Pussailua hyllyjen välissä? Pitkiä katseita tietopalvelussa?

Tiedän opiskeluajoiltani ainakin yhden kirjastonhoitajapariskunnan olemassaolosta (vilkutus, jos tunnistatte!).

Kauhupainotteinen elämäni tarvitsee kunnon lemmekkään buustauksen, jotten ala kasvattaa kulmahampaita. Ai niin, onneksi on Houkutus! ;)

Mitalisade!

Koska historiallinen postaukseni saattoi antaa väärän kuvan siitä, kuinka suomalainen kirjastolaitos porhaltaa kuumimpien hottiuutuuksien kärjessä, tehdään pieni todellisuustarkistus:





Olen mitalisti!!! (Ja näin unta, että Tommi Evilä oli meillä ja sanoin sille: "Haluutko lisää makaronilaatikkoa, Tomppa?", mutta se ei nyt ole suurin juhlimisen arvoinen saavutukseni.)

Olen suorittanut 23 asiaa -kurssin 28 muun suomalaisen huippukirjastolaisen kanssa!

Kurssin alku innosti hurjan määrän taiteilemaan opintoblogeja, ja monet niistä elävät edelleen. Osa muuttuu kirjastoblogeiksi laajemminkin, mikä ilahduttaa minua järisyttävästi. Olen utelias lurkki, joka tahtoo aina tietää, mitä muualla tehdään ja mitä muille kuuluu ja mitä muualla ajatellaan! Laiskana ja käytöstapaisena ihmisenä luen mieluummin blogeja kuin soittelen uppo-oudoille tyypeille ja kyselen, mitä heidän kirjastonsa lainausautomaatti sanoo tai kenen uutuushankinnat ovat pisimmällä.

Nyt mace ja Matti saavat lopettaa lukemisen.

Paitsi että saavat kurkata, kuinka hienosti linkkaan kurssilaisten omaan Wikiin, mutta sitten ei enempää!

Meidän kirjastostamme mukana oli kaksi ihmistä, ja tiuhasti toistuva tokaisu oli: "Jos olisin tiennyt, millainen kurssi tää on, olis jäänyt osallistumatta!" Etukäteen ilmoitettiin, että kurssiin kannattaa varata 5 tuntia työtä viikossa. *reps*. Oikeasti ainakin minulla meni helposti viisi potenssiin viisi tuntia. Katsokaa nyt näitä sivuja ja lukekaa muutama esittely, niin saatte vähän käsitystä asiasta. Noiden alkujuontojen jälkeen on viehättävä palsta linkkejä, jotka tulee lukea. Ja tehtäviä, jotka pitää tehdä.

Tehtävät eivät alkaneet sanoilla "kuvaile" tai "analysoi". Ne alkoivat vääjäämättä: "Hanki tunnukset, kirjaudu sisään ja TEE..." Ja kun oli ne vääntänyt, piti tulos ja kommentit kirjata vielä tätä varten perustettuun blogiin.

No niin Matti ja mace, saa katsoa!

Kurssi oli mahtava! Vain sen tekemisen ja virheiden kiroamisen kautta oikeasti oppii käyttämään webkakkosta ja polkupyöräilemään. Kaikkein mukavinta kuitenkin oli se yhteisöllisyys, joka kurssilla syntyi. Blogeja kommentoitiin ahkerasti, neuvoja kysyttiin ja annettiin sekä chatissa/mesessä juteltiin asioista ja asioiden vieristä.

Nyt minulla on aika monta uutta kirjastotuttua, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia tai käydä kahvilla koulutustilaisuuksissa. Nyt minä ymmärrän enemmän ja osaan useampia asioita.

Monet valittavat, kuinka web 2.0 on vaikeasti hahmotettava asia. Niin se onkin. Jos kuitenkin joku vielä uskaltautuu heittäytyä tämänkaltaisen kurssin vetäjäksi, suosittelen osallistumista silläkin uhalla, että joutuu tekemään töitä.

En ehkä ymmärrä koko kaksnollasta verkkoa, mutta ainakin tiedän siitä 23 asiaa.

<3

Kouluttaminen on ihanaa. Oppiminen on ihanaa. Kuunteleminen on ihanaa.

Ja vinkkaus se vasta ihanaa onkin.

Kiitos Ylöjärvelle!

Menneisyydestä kajahtaa!

Joka toinen vuosi Pirkkalassa järjestetään 5-6 -luokkalaisille Museopäivät. Käytännössä se tarkoittaa satojen lasten rahtaamista mitä erilaisimmilla keinoilla ja maanitteluilla bussilla, pyörällä, autolla ja kävellen Reipin kotiseutumuseolle.

Siellä heitä odottaa sekalainen kaarti vapaaehtoisia, kulttuuri- ja nuorisotoimen henkilökuntaa, liikuntapuolen ihmisiä ja yksi Antikirjavinkkaritäti.



Kaikki pukeutuvat ajan hengen mukaisesti, ja vastuualueet jaetaan. Lähes kaikissa alueen aitoissa sekä pajassa on omat oppaansa, jotka kertovat erilaisista esineistä sekä historiallisista tavoista. Suosittu aihe on sulhasten koputtelu aitan ovella. Yhdessä aitassa on koulu, jossa opettaa hurja maisteri. Siellä ei *todellakaan* kannata puhua ennen kuin viittaa...

Ulkona ryhmät leikkivät perinteisiä pihaleikkejä: naruhyppyä, kurran pelaamista, piirileikkejä ja ehdoton hitti: köydenveto.

Aloitin esittelyni kertomalla lapsille, että odotettavissa on "historiallisia romaaneja". Ette muuten ole koskaan kuulleet niin syviä ja säälittäviä huokaisuja! Onneksi maamme menneisyys on kuitenkin sotaisa ja täynnä hurmetta, tautia jos jonkinmoista, epäsuhtaisia avioliittoja, noituussyytteitä ja kuolemaa sen kaikissa eri muodoissa:



Kohosen Linnavuoren Joho on aina hitti. Vainajien henkiä, vainovalkeita ja paha äitipuoli. Vaihtelin tätä saman kirjailijan Haaraparran tyttären kanssa, jossa on verenmyrkytystä, itsekidutusta ja uhkaava avioliitto vanhan sika-teurastajan (sanan molemmissa merkityksissä) kanssa. Ja se viimeinen vedenhakumatka...

Mikkanen toimii hienosti. Kahdentoista vala ja noituussyytteet, Annan epätoivo kuulustelijoiden käsissä. Aah. Tai Myrkkypuun marjat, joka on jo dekkari. Kuka myrkyttää vanhaa isäntää? Ja miksi nuori tyttö on pahoinpidelty niin julmasti? Kun neito pyyhkäisee unissaan hiukset ohimoltaan ja paljastaa samalla puuttuvan korvan, joka ei ole vielä edes arpeutunut, vihertävät kovemmatkin. Jess!

Dieckmanin Ram-sarja oli myös mukana, sillä minusta tuli heittämällä kivikausifani! Vauva nimeltään Rääpäle sai toimia esimerkkinä imeväiskuolleisuudesta, ja kun pyyntimatkalaisten ruuhi kaatuu, itkettää melkein itseäkin.

Vielä Karlssonin Noita nousee haudastaan, joka toimi muutaman lauseen vinkkauksena. Vuonna tuhat: tietäjä etsii kuolinluolan - tuhannen vuoden hyppy, Norppajengi lähtee kaivauksille. Arvokasta aarretta etsivät muutkin, mutta noidan hautarauhaa on häiritty. Noita nousee haudastaan, mutta sen ottama hahmo on hyvin erilainen kuin tuhat vuotta sitten...

Minulla oli mahtavaa, ja kirjojakin oli jo päivän jälkeen lainattu kiitettävästi.

Historia on hauskaa. MOT.

Ja vinkkari väsynyt:



Eilen 10 ryhmää, á 20 min, tänään 11. Huh.

Huomenna tulisivat seiskat, mutta silloin pyyhällän Ylöjärvelle puhumaan vinkkauksesta. Kuka väittää, että kirjastolaisen elämä on tylsää ja rauhallista??

La scuola

Koulu - mikä ihana asia.

Kesä meni töissä vaihteella 2 ja puoli. Luetteloiden juttuja, jotka olivat jääneet roikkumaan. Tarkistellen listoja, tehden minihankintoja ja tiskissä päivystäen. Elokuun alussa olin melkein valmis raapimaan seiniä ja kirkumaan.

Ei ole lastenkirjastoihmistä tehty kesätyöläiseksi, ei.

Elokuun toisella viikolla sain viimein lähettää paimenkirjeen opettajille, rykäistä (harjoittelijan auliilla avustuksella!!) nelosten tiedonhaunopetuksen koneelle ja printteristä ulos sekä aloittaa kalenterin täyttämisen.

Meillä käy luokkia aamuisin suhteellisen paljon. Tai en minä tiedä, onko niitä paljon. Ei ole koskaan tullut vertailleeksi kenenkään kanssa. Sivukirjastojen vieressä olevien koulujen kaikki luokat käyvät lähikirjastoissaan, mikä on mahdeista mahdeinta! Sata prossaa on aika hyvä vertailuluku.

Pääkirjasto palvelee kahta alakoulua, joista toisesta vieraillaan innolla - jokainen luokka eskareista lähtien. Isolta keskustakoululta käy useita luokkia, kaikkia ei olisi ehkä mahdollistakaan mahduttaa mukaan. Ainakaan ennen virallista aukioloaikaa, jolloin minä mieluiten otan koululuokat vastaan. Silloin on aikaa keskittyä lapsiin, ei tarvitse hyssyttää muiden kuin omien korvien vuoksi ja opettajien kanssakin ehtii vaihtaa kuulumiset.

Kalenterini mukaan kolmen päivän aikana olen varannut viidelletoista (15) luokalle säännöllisen kirjastokäyntiajan koko syksyksi neljän viikon välein.

Minun lapseni.

Ensimmäiset tulivat tänään, kun kahden päivän työuran jälkeen jäin sairaslomalle. Armottoman flunssan kourissa ja jysäripäänsärystä kärsien vietän vielä huomisenkin kotona.

Koululaiset, mikä ihana infektiopesueeni!

Timantteja ja turkulaisia + sukupuolirooleja

Mää oon timantti! Kiitokset Kiirunalle, joka uskaltaa kirjoittaa rehellisesti vaikeista aiheista ja Intastellalle, jonka blogia luen säännöllisesti ja jonka mielipiteet käyvät yhteen usein. Kuten tästä postauksesta myöhemmin saatte huomata! Lisäksi viehätyin suuresti saamani palkinnon perusteista: "Ruokkii salaista kirjastonhoitajaani, joka ymmärtää, miten aakkostamisesta voi saada sivukaupalla paasausta aikaiseksi."

Palasin juuri Turusta. Turussa on aina ihanaa, mutta tällä kertaa supersellaista, sillä löhösin kaksi päivää hyvien ystävien luona enkä tehnyt mitään. Se osoittaa minut pahaksi, mutta rentoutuneeksi ihmiseksi. Kiitos, rakkaat naispaholaiseni!

Turussa tapahtuu aina jotain. Tällä kertaa tuulilasinpyyhkijät sanoivat piuuufffff, ja vääntö loppui keskellä kaupunkia kaatosateessa. Onneksi vanha näppituntuma vei Imaamin kulmalle, eikä siitä ollut enää pitkä matka silmät kiinni. Vain Turussa vastaa tavallisen sähkökorjaamon puhelimeen sunnuntai-iltana kiltti setä, joka korjaa auton seuraavana päivänä muutamassa tunnissa ilman, että koko lomaraha menee siihen. Kiitos, kiltti setä.
Ja vielä rakkaan Nummen kirjaston lähellä! (mainos, vink vink)

Sedittelystä tuli mieleen tädittely tuli mieleen tytöttely tuli mieleen sukupuoliroolit, joista keskustelu jo ryöpsähtikin edellisen postauksen kommenteissa Matin, Librarianin ja Markku-sedän toimesta.

Valitan, rakkaat lukijani, seuraa Antipaljastus. *gosh*

Minä en pidä niistä.

Erityisesti kommentit "aina niitä on ollut ja silti lapsista on kasvanut ihan hyviä", eivät iske. Onko maailma muka tasa-arvoinen ja -vertainen paikka? Juu, minusta on kasvanut ihan potra tyttö niin henkisesti kuin fyysisestikin, enkä varmasti ole ainoa, mutta voin vaikka vannoa, ettei vahvempi naisnäkökulma tai sukupuoliroolien himmaaminen lasten- ja nuortenkirjoissa olisi tätä kehitystä haitannut. Aika suurella todennäköisyydellä edistänytkin.

Luin itse paljon poikakirjoja, kuten varmasti useimmat tytöt. Samastuminen ei ole siis pelkkä sukupuolikysymys. Ja jo pitkään olen ajatellut poikien kärsivän simppeleistä roolituksista enemmän kuin tyttöjen. Naisenmalleja kulttuurissamme löytyy jo monenlaisia, moninaisia miehiä vähemmän. Sellainen simppeli sukupuoliroolien kääntäminen päälaelleen ei bahtinilaista karnevalismia mukaillen yhteiskuntaa mullista, mutta kyllä minua virkistivät kovasti mm. nämä kirjat.

Uudemmissa kuvakirjoissa erityisesti olen ihastunut Pija Lindenbaumin kuvakirjoihin, Kenta ja barbiet
tuo aika mielenkiintoisesti uutta näkökulmaa rooleihin ja Pikku-Litti ja lempparieno puhuu homoseksuaalisuudesta suomalaiseen lastenkirjallisuuteen harvinaisella tavalla.

Nykypäivänä on vaikea ajatella aapisesta löytyvän Aale Tynnin runoa N-kirjaimen kohdalla: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". :O. (ja nyt saan varmasti valkoisen voiman kannattajia lukemaan kirjastolaitoksemme tilasta :D).

En minä ole hankkimatta Miinaa ja Manua, enkä paheksu Tarzaneita. Minusta on vain tärkeää tiedostaa niiden sisältämä ideologia. Nykypäivän lapset elävät omaamme liberaalimmassa ja vapaamielisemmässä ympäristössä - ja ovat lisäksi äärettömän sanavalmiita ja kyseleviä. Ihan parhaita keskusteluja saadaan aikaan juuri näistä jutuista! Kuinka maailma on muuttunut, kuinka ennen ajateltiin, millaista nyt on ja millaista voisi olla... Ei kieltämällä edistytä, kirjarovioilla mitään ratkaista. Älyllisellä kyseenalaistamisella kyllä.

Olen siis ihan täysverinen Kukkahattuantitäti - jolla on ehjät pyyhkijät ja muutama lomapäivä jäljellä!

Edit

Paneeli meni mukavasti paitsi.

Pahoittelen kuulijoilta kommenttia, jossa vertasin Harrya ja Hermionea Miinaan ja Manuun!!! Puheenvuoro ei kuulunut niihin valmisteltuihin ja suunniteltuihin.

Kiitos kahviseuralle kahviseurasta.

Tommi Evilä-kirja on oivallinen lahja.

Minä menen nukkumaan ja palaan ihaniin saamiini bloginappeihin seuraavassa postauksessa.

Conia ja Tommi - kirjastonhoitajan monipuolinen viikonloppu

Palasin juuri Kalevan kisoista, joissa EI hypännyt Tommi Evilä. Olen ollut katsomassa tänä kesänä kaksia urheilukilpailuja, joissa ensimmäisissä yksi alle viisivuotiaiden sarjan osallistuja tuuletti komeasti tehtyään oman ennätyksensä: 1,15m. Odotin koko viime viikon, että näkisin seitsemän metriä pidemmän hypyn. Melkein onnistui.

Mutta Evilä ei hypännyt, ja se on lähellä maanpetturuutta Ratinan stadionilla. Lisäksi se aiheutti esteettistä deprivaatiota.

Huomenna Finnconiin, johon en sittenkään ehtinyt osallistua siinä mittakaavassa kuin suunnitteilla oli. Miksi ihmisellä on Elämä, joka tuppaa aina tuhoamaan hyvät suunnitelmat? Jos ei olisi mukavia ystäviä tai hyvää ruokaa tai vieraita, jotka piristävät, voisin ihan rauhassa samoilla maanisesti kirjallisuustapahtumissa läpi Suomenniemen ja lukea lähes jokaisen ilmestyvän nuortenkirjan.

Hmmm... Ylöskirjoitettuna tuo onneksi näyttää vielä aika sairaalta. Taidan keskittyä siihen vasta lähempänä viisikymppisiäni.

Jos olette maisemissa, tulkaa moikkaamaan 11-12 seminaariin. Jännittää. Ehkä enemmän kuin Evilää. Pekingissä.

Miksi kirjastoissa on harjoittelijoita?

Pirkkalan kirjastoon tuli harjoittelija alkukesästä. Niin tuli moneen muuhunkin suomalaiseen kirjastoon.

Harjoittelijoista on vaivaa. He eivät tunne talon tapoja. He eivät tiedä, kuka henkilökunnasta vaatii varovaista maanittelua ja kenelle pitää sanoa jyrkästi. Eikä tietoakaan siitä, mihin palautuskirjat laitetaan ja missä järjestyksessä. Sitä paitsi kimpan seutuvarauskäytäntö on muuttunut teknisesti, eikä vakihenkilökuntakaan sitä oikein ymmärrä, ja kun sitä selittää harjoittelijalle, kärähtää ikävästi omasta ammattitaidottomuudestaan.

Harjoittelijan tuntee siitä, että se kysyy aina "miksi?" Kyllähän jokainen useamman vuoden kirjastossa työssä ollut tietää, ettei asioihin ole järjellisiä perusteita. Ne vain ovat. Koska ovat aina niin olleet. Koska kukaan ei ole viitsinyt käytäntöä muuttaa, vaikka tarvetta olisikin ollut. Koska sitten pitäisi järjestää asia jotenkin uudella tavalla.

Pirkkalaan tuli siis Virpi. Aakkostammeko sanoittain vai kirjaimittain? (En edes ymmärtänyt tätä kysymystä ennen esimerkkejä) Onko Mc Mac vai Mc? St Saint vai St? Ovat numerot ensimmäisinä, viimeisinä vai kirjaiminlausuttuina aakkostettuina? Sitten se teki meille paperin, jossa on kirjoitettu ylös se, miten hyllytämme. Nyt me hyllytämme kaikki samalla tavalla.

Sitten aloitimme kesäpoistot. Koska uusi kirjasto on jo neljännesosaksi rakennettu, niitä tuli paljon. Kahden vuoden päässä oleva muutto kajastelee jo niin mielessä kuin välilevyissä, ja käsikirjastoa purettiin paljon. Kellarin varastosta lähti ulkoilemaan *monta* kirjaa.

"Miksi ei pidettäisi suuria kirjamyyjäisiä?" Argh. Ensimmäinen ajatukseni: Koska se tietää vaivaa, hälinää, eikä niin ole ennenkään tehty - ainakaan pitkään aikaan. Sitten sain itseni kiinni. Minä olen laitostunut perus-sihisijäksi neljässä vuodessa!! Kaikki erityinen ja muiden keksimä, jolta vaaditaan minulta edes pientä panostusta, pitää dissata heti. Argh argh.

Onneksi henkilökunnassamme on ihmisiä, jotka ymmärtävät innostumisen ja ideoinnin arvon.

Nyt meillä on kirjaston suuri poistomyynti ma 21.7 - ke 23.7.2008.
Tervetuloa penkomaan arkistojen aarteita ja lomalukemista niin tieto-, romsku- kuin lastenkirjoista!

Kiitos Virpille, joka kunnon kirjastolaisena käyttää aikaansa myös näiden kissojen kanssa :).

ps. Terveisiä myös nykyisille ammattilaisille, aikanaan harjoittelijoille: Heinille isoon kirjastoon, Ilkalle, Pialle, nyky-sijais-Marittalle.

pps. Pirkkalan kirjaston ensimmäinen harjoittelijako? Eh, yksi Antitäti :).

Lomalla...

...saa käyttää niitä t-paitoja, joiden teksti ei sovi asiakaspalveluun. (Ei, en anna esimerkkejä. Kutsukaa jätskille, niin näette.)

...voi lukea 3 kirjaa päivässä.

...työasiat selkityvät kuin vahingossa, ja saa rauhassa soittaa niitä puheluita, joita töissä ollessaan ei ehtinyt

...on mukava tutustua uuteen genreen. Tänä kesänä se on ollut vampyyrisarjakuva. (Jos ette ymmärrä, kuinka vaikeaa on olla vampyyri modernissa maailmassa, suosittelen Ivanpiiria. Samalla se on surullinen ja traaginen rakkaustarina. Harlan Draka kolahti myös.

...saa syödä nauriita, leipää, kirsikoita ja kahvia.

...ei tule koskaan pimeä.

Kirjaston setädit - Tour 2008!

Nyt, juuri nyt, on se suuri päivä, kun viimeinkin uskallan paljastautua!

Epämääräiset suunnitelmat ovat muuttuneet tarpeeksi realistisiksi, uhkakuvat kehitelty tarpeeksi pelottaviksi ja voitettu, varoittavat sanat hylätty ja heittäydytty uskalluksen vietäväksi.

Syksyllä Kirjaston setädit (Antitäti, Markku-setä ja Sarjis-Matti) anovat viikon vapaata ja suuntaavat kohti pohjoista. Mukaan lähtee makuupusseja, noitahattuja, "kirjaston täti" -paitoja, kauhumeikkejä, kynttilöitä, muistitikkuja, Power Point -esityksiä, vinkkauslappuja ja kymmeniä kirjoja. Ja banaanitertunkin pojat ovat luvanneet allekirjoittaneelle ostaa, sillä kestän nukkumispuolella äärimmäisiäkin olosuhteita, mutta jos minua ei ruoki säännöllisesti kahden tunnin väliajoin, on kauhuvinkkarin paras kaveri irti.

Luvassa on siis Suomen laajuudessa harvinainen, jos ei ainutlaatuinen (;)) vinkkarikiertue, joka kurottaa yli seutuyhteistyönkin kansallisen kimppailun asteelle. Tarjolle on asetettu perusvinkkauksen lisäksi kauhua ja sarjista, ja jonkinlaisia puhekeikkojakin mukaan mahtunee.

Kiertuepaitoja mietitään, ja tarkoituksena on tietysti tunnollisesti blogata reissun etenemisestä ja kuulumisista mahdollisimman reaaliaikaisesti.

Turha kai sanoakaan, että Tour 2008 nostaa kummasti liki-lomailevan kirjastolaisen intoa ahmia uutuuksia ja kehitellä monenlaisia vinkki-ideoita. Meininki on jo löytynyt, ja tarkempia sekä teknisempiä speksejä ilmestyy Kirjavinkkari-blogiin kesän loppupuolella.

Yksi kynnyskysymys on jo ratkaistu: autossa tullaan kuuntelemaan ainakin tätä, tätä ja tätä.

(Ja tätä, mutta älkää kertoko Setätien setä-puoliskoille!!)

Mitä teini tahtoo?

Ihan ensiksi, lukekaa Hambergin Linan yökirja. Siitä saa vähän alkumakua Elämästä, jos tuo aika armollisesti on itseltä päässyt unhoittumaan.

Kyselyn tulokset ovat nyt valmiit. Sadastakahdeksastakymmenestäkahdeksasta (188) vastauksesta kävi ilmi, että:

1) blogin perustamisesta on kiinnostunut 72 nuorta

2) IRC-galleriasta 52 (ja jotkut kommentoi, että "kaikki osaa jo")

3) tiedonhakua kirjastossa esitelmän tekoa varten tahtoisi opiskella 82 koululaista - suurin innostusprosentti.

4) del.icio.us kiinnosti 56 teiniä, ja kuten Matti kommenteissa aiemmin epäili, palvelun tunnettavuus oli heikohko. Useampi kysyi, mikä ihme se on...

5) Flickr ja muut kuvapalvelut eivät myöskään olleet kaikille tuttuja, mutta kiinnostusta piisasi. Yhteensä 75 nuorta voisi olla valmis osallistumaan.

6) kirjavinkkaus innosti myös paljon: 77 oppilasta tahtoi tietää uutuuskirjoista, ja muutama erikoismaininta kauhukirjoista ja vampyyreista paljasti, että Kauhutäti oli kohdannut otollista maaperää.

Vastaukset olivat lähes kaikki todella asiallisia, ja ennen kaikkea paatunutta kirjastotyöläisen sydäntä kosketti se, että kysymyksiä oli todella pohdittu. Harvassa paperissa kaikki rastit olivat samassa sarakkeessa - yleensä muutama juttu kiinnosti, loput eivät.

Yhteenvetona sen verran, että ns. perinteiset kirjastojutut tuntuvat pitävän pintansa. Tiedonhaku ja kirjojen esittely. Muustakin ollaan kiinnostuneita, ja tuohon kirjastomme pitää pystyä vastaamaan. Ennen kaikkea toivon kuitenkin, että opettajat ottaisivat enemmän yhteyttä suoraan kirjastoon, kun esitelmien teko on ajankohtaista. Tällöin tiedonhaun opetus vastaa suoraan koululaisen tarpeisiin, eikä kirjastotyöläisen tarvitse hiki päässä keksiä hypoteettisiä esimerkkihakuja, joilla ei ole minkäänlaista relevanssia ihmisen elämässä.

Kyllä tästä jotain syntyy!

Koulujen loppumisen jälkeen on jotenkin orpo ja hylätty olo. Lapset karkaa kesälaitumille, eikä mulle ole mitään käyttöä... Jos joku järjestää mielettömät juhanuspippalot, otan vastaan kutsuja kommenttilootaani. Vaihtoehtona on juhannusyönä käydä tällaisella.

Ja ne hyvät

Ulkona sataa. On kylmä. Onneksi kirjasto on auki! Kiitettävästi lapsukaiset ovat löytäneet tänne lomallaankin, ja varma kesän merkki ei petä tänäkään vuonna. Sweet Valley High -sarja lähtee kiertoon. Joka talvi päätän poistaa sen nielemästä niukkoja hyllymetrejä, ja joka kesäkuun ensimmäinen siitä poksahtavat ensimmäiset varaukset sähköpostiin.

Ehkä se vaatii tietyn lämpötilan tai hormonitason lukijaltaan? Mistä päästäänkin seuraavaan asiaan:

Yläkoululaisten "Mitä kirjasto voi tehdä hyväksesti" -kyselyn tuloksia lisää. "Hyvä idea!" -kohtaan olivat pistäneet ainakin yhden rastin monet: 228 oppilasta. Tulkinta on hiukan vaikeaa, mutta uskon näin vastanneiden käyttävän palvelua tai olevan siitä kiinnostuneita. Ehkä heidän mielestään näitä palveluita voi hyvin käyttää kirjastossa, tai ne sopivat kirjaston pirtaan. Hiukan epätieteellisen nopeasti tutkimalla suosituimmiksi osoittautuivat IRC-galleria (yllätys, yllätys ;)), tiedonhaku kirjastosta esitelmiä varten ja kirjavinkkaus. Omat ystävänsä löysi myös Flickr- ja muut kuvapalvelut.

Hurjinta minusta on se, että 188 oppilasta koki voivansa ehkämahdollisestijoskus osallistuvansa johonkin kirjaston järjestämään juttuun/koulutukseen.

Mitkä näistä ovat suosituimpia - sen saatte kuulla ensi kerralla...

Näin innolla Kirjatti haikailee uuteen kotiinsa:


Ei ole mitään säälittävämpää kuin eksynyt kissa. Paitsi ehkä poistovaatimusten alle nääntynyt lastenkirjastonhoitaja, joka ei uskalla tulla sateesta sisään.

Ja nyt kun kirjoitin ylempänä sanan "pirtaan", soi päässä koko ajan tämä.

Ensin "huonot" uutiset

Yläkoulun kyselyn tuloksia raportoidaan siinä vauhdissa, jossa lomahenkinen mutta töissä oleva kirjastonhoitajanne siihen kykenee.

Papereita jaettiin siis 670 kappaletta, joista 32 palautui tyhjänä. Ilmeisesti poissaolijoilta. Hyvällä säkällä ja yritykselläkin tulkitsemattomia oli VAIN 9!!!

Mikään lomakkeessa lueteltu toiminta (mm. blogi, flickr, tiedonhaku) ei innostanut 172 kappaletta oppilaista, ja joukossa oli kohtalaisesti myös kirjastonkäyttäjiä. Annamme heidän olla rauhassa :). Joku oli odottanut kirjastossa bussia, yksi lähetti terveisiä kirjastotädeille!

Ja ne kaikki muut on innostuneita tai kiinnostuneita jostain mainitusta, moni voisi jopa kuvitella osallistuvansa johonkin. Wau.

Kotikoneeni söi viruksen ja kovalevy menetettiin. Nyt keräilen kaikkea tauhkaa ja olennaista takaisin. Muutama päivä ilman konetta oli tajuntaa laajentava kokemus.

Aforismit

Vinkkiviikkojen kuluessa järjestettiin aforismikilpailu Pirkkalan peruskoululaisille. Tuomarointi on suoritettu, palkinnot jaettu ja hyvä juttu löytyy Aforismiblogista!

Hämmästyn aina, kuinka hienoja ajatuksia ihmisillä on. Ja ihmisillä tarkoitan tässä nyt lapsia ja nuoria.

Pöydälläni on pinossa sademetsällinen paperia - 670 kappaletta yläkoululaisten vastauksia. Käsittelen niitä loppuviikosta. Nyt vain kurkistin varovasti, että paperit eivät sisällä biologian opetukseen sopivaa materiaalia. Ainakaan niin paljon, että kirjastoihmisen moraali kärsisi. Tosin se nyt on niin kovaa kamaa, ettei sitä vähällä hetkauteta.

Aforismeista tehtiin muuten kauniita kirjanmerkkejä, joissa oli Teijan kirjatoukkakuvitus, laminointi päällä ja kirjastonväen askartelemat silkkinauhakoristeet. Asiakkaat nappasivat itselleen 230 kappaletta yhdessä viikossa.

Olen kyllästynyt

Aina kun vähintään kaksi kirjastolaista kokoontuu, nousee esiin The Kysymys.
"Mitä teinit haluavat?"

Siis kirjastolta.

Olen kyllästynyt miettimään ja arvailemaan kvasikeski-ikäisestä odotushorisontistani lähtien. Minä aion kysyä niiltä.

Suden suuhun lähtee monistettu kysymyskaavake, jossa on vaihtoehtoja. 1) Hyvä idea! 2) Voisin osallistua. Rastittakoon siitä.

Tarjolle tulee ainakin blogien perustaminen, del.icio.us:in käyttö, Facebook ja IRC-galleria, tiedonhaku kirjastosta esitelmiä varten, Flickr ja muut kuvapalvelut sekä kirjavinkkaus. Huomaako, että käyn 23 asiaa -kurssia :)?

Opettajat saa jakaa ja kerätä, minä istun turvassa kotona ja odotan. Valmiina ryhtymään kaikkeen, mitä ehdotetaan. Sitä saa mitä tilaa!

Mitä muuta voisi tarjota?

Pirkkala goes comic(s)

Antitäti ylpeänä esittää: (ja pahoittelee valokuvien surkeutta, koska heittäytyi niin esityksen lumoihin, että unohti työskentelevänsä dokumentoivassa työpaikassa...)

Sarjakuvavinkkarit! The MaMa's!!




Matti ja Markku siis.

Vinkkarinnahkavaihdolla toimiva talous osoitti jälleen toimivuutensa! Ei riitä, että rahaa säästyy. Samalla säästyy myös hermoja, vihamielisyyttä, ilkeyttä, raittiutta ja kirjaston sisäänpäinlämpiävää mainetta.

Tosin herkimpiä kannattaa varoittaa etukäteen:



Königin sarjakuvan vinkkausta seurasin tarkalla silmällä. Eipä nykyteinejä homoseksuaalisuus järkytä, mutta huumorintaju on tallella. Välillä kuitenkin hävetti, kun putosin suunnilleen tuoliltani naurusta. Hei, oikeesti. Kuka muka pystyy kuuntelemaan Toni Tirrin Leppiz -sarjakuvaa, jonka taustalla soi mm. Sexbomb, Oi beibi (oma kaikkien aikojen inhokkini, joka saa vieläkin värisemään - kauhusta), sekä tietysti Turbolover.

Siis repesin.

Matin mainio paketti teki kunniaa perinteille, mutta kyllä sieltäkin löytyi *mielenkiintoista* kamaa. Ja vaikka show oli todennäköisesti häikäilemättömän myyvästi rakennettu, kyllä pienen punatukkaisen tytön sydämen kovuus Jaska Jokusta kohtaan sai huokaisemaan. Enkä ollut ainoa luokassa :).

Pitää mainita, että opettaja osasi mainiosti esitellä luokkien erityispiirteet, joiden mukaan eri juttuja painotettiin hiukan eri tavalla. Kiitos siitä! Vinkkari on lopulta aika ex tempore -hommissa luokan edessä, ja kaikki ennakkotieto auttaa tekemään vinkkauksesta juuri sille luokalle sopivan.

Kolme tuntia tiukkaa vääntöä, ja tässä lopputulos:



Kaksi väsynyttä, mutta onnellista TätiSetää kahvikupin ääressä. Sellainen afterglow erottuu vielä kasvoilta...

Ilta jatkui työn merkeissä pitkään. Moskovan valoihin asti. Onneksi osattiin vielä takaisin!

Nahkurinpenkeillä tavataan :)!

Payback time!

Kiireessä kiskon kahvia ja rakennan katu-uskottavaa naamaa itselleni.

The MaMa's on kohta täällä!!

Markku ja Matti saapuvat siis vetämään huikean sarjakuva-shownsa Pirkkalan yläkoululle, ja kunta kuohuu...

Luontaistalous on mitä mainioin tapa tehdä seutuyhteistyötä. Jos pienellä kirjastolla ei ole rahaa liiemmälti oheistoimintaan, laittakaa henkilökunta kiertämään!

Oraviakaan ei tarvitse nylkeä, kun työ menee vinkkarin selkänahasta. (sitä paitsi se nauttii siitä kuitenkin!)

Olo on kuin pommisuojan jäljiltä :)

Tiilikankaan koulu rulettaa!!!

En ole koskaan käynyt näin mahtavassa vinkkauspaikassa! Markku ehti jo vähän kuvaillakin vinkkausympäristöä tuossa kommenteissa, mutta pakko hehkuttaa vielä.

Minut haki rautatieasemalta intiaaniksi (!!) pukeutunut opettaja, toimitti koululle sekä evästi tiedollisesti ja kahvillisesti valmiiksi vinkkaukseen. Vähintään yhden kokonaisen illan oli vaatinut vinkkaustilan lavastaminen, jossa tosiaan jokainen pommisuojan pinta oli verhottu tummallla kankaalla. Kankaan taakse oli piilotettu kynttilävalosarja, jotka näyttivät pimeässä pullottavilta silmämunilta... Biologian opetusnukke vuodatti sisälmyksiään lattialla, katosta roikkui iljettävän suuri ja karvainen hämähäkki sekä kynttilälyhtyjä, joissa oli oikeita, lepattavia tuikkuja. Seinälle oli naulittu luuranko, ja seinän vieressä oli oikeaoppinen kaksiteräinen tappara. Auh, vieläkin kylmät väreet kiirivät selkäpiissä! Kauhutädille oli raahattu paikalle nojatuoli, jonka uumeniin painuin odottamaan viattomia uhrejani.

Ensimmäinen kommenttini: "Tervetuloa Kauhujen kirjastoon!!" hiljensi nekin, jotka olivat selvinneet naamani (Huom!!! maskeeratun!!! nenäkin!!!) aiheuttamasta järkytyksestä.

Paikalla kävi 5 ryhmää 3-4 -luokkalaisia, jotka kuulivat Kapteeni Korpin hampaista, Mustan myllyn mestarista, Kauhukartano -sarjasta, Salakarista, Kummitusten luokasta ja muutamasta muusta kirjasta.

Välillä saimme ruokaa ja kaffetta, lopuksi ojennettiin kuohuviinipullo siivittämään Antitädin matkaa Tampereelle. Mahtia!!!

Kauhukirjat lähtivät kiitettävästi liikkeelle kirjastoautosta, jonka Markku oli kaukokatseisesti saanut paikalle päivän lopuksi. Kirjastoautolla sain myös kyydin kirjastolle, ja lisäksi ystävälliseltä kuskilta kannustusta pitkäaikaiselle haaveelleni, joka pysykööt salaisuutena :).

Vinkkauksen jälkeen piti katsoa Hollolan kirjastoa sillä silmällä, ja sain ideoita omaan uuteemme.

Höpöttelyä, ruokaa, hurjia tulevaisuuden suunnitelmia ja epätoivoinen juoksu Lahden rautatieasemalle. Kotiin.

Junassa selvisi tupsupäistä helposti, ja reissusta jäi mielettömän hyvä fiilis. Tunsin itseni ihan sankarittareksi.

Kirjavinkkariblogissa puhutaan siitä, kuinka paljon aikaa vinkkaus saa viedä muulta työltä. Samaa kommentoidaan myös Meganen blogissa.

Minä elän Elämää, en työaikaa ja vapaa-aikaa. Kaikki liittyy kaikkeen, asiat yhdistyvät toisiin ja työtuttavuuteni heittäytyvät vapaa-ajan kavereiksi huomaamatta. Jos arvioisin nyt tätä yhtä vinkkauspäivää, se näyttäisi työnantajan näkökulmasta tällaiselta:

04.40 herää

05.20 näppää mp3:n päälle ja kuuntelee mm. Cabotin Prinsessapäiväkirjoja englanniksi --> voi käyttää vinkkauksessa

6-8 kertaa kirjoitetut vinkkaukset ja miettii sanavalintoja sekä vinkkausjärjestystä junassa, kuuntelee lisää

8-9 siirtyy paikasta toiseen, keskustelee kirjastoihmisen kanssa vinkkauksesta, ja opettajan kanssa kirjaston ja koulun välisestä yhteistyöstä

9-13 vinkkaa, vinkkaa ja vinkkaa. Puhuu edelleen opettajien ja kirjastolaisten kanssa kirjastosta

13-14 seisoo kirjastoauton edessä sisäänheittäjänä kauhutamineissa

14-15.30 katsastaa kohdekirjaston ja kyselee automaateista, lasten hyllykorkeudesta, luokituksesta, kirjastonkäytön opetuksesta

15.30-17 puhuu kirjastoihmisen kanssa kirjoista, vinkkauksesta, elämästä ja sankareista, nuorisosta, kirjastosta.

17-19 istuu junassa ja kuuntelee edelleen mp3:sta. Dekkaria.

"Varsinaista" työtä on päivästä muutama tunti - ne vinkkaukset. Kuitenkin ne kirjat on aikoinaan luettu, niistä on kirjoitettu vinkkaus ja ne on opeteltu. Ne on testattu yleisöllä. Rekvisiitta on kerätty ja kerjätty, meikkaus opeteltu (haa haa).

Missä menee työpäivän raja?

Tämä oli yksi niistä kaikkein parhaista.

Älä tule paha kirjasto, tule hyvä kirjasto!!

Ehdotin otsikkoa johtajalle puheeksi, kun hän oli muuraamassa.

Teemaa jatkaen:

Lällällällälläääpiiii, meillä on peruskivi uudelle kirjastolle!!!

Katso tänne.

Menen nukkumaan herätäkseni (toivottavasti) huomenna klo 04.40. Kiitos Markku-sedän.

Antitäti joutuu kohtaamaan sisäisen pelkonsa miettiessään, muistaako kukaan kaivaa hänet esiin huomenna koulun pommisuojasta vinkkaamasta ennen vappubileisiin lähtöä.

Jättäisivät edes tippaleivän.

Tasa-arvoa kirjastoihin?

Viimeinkin ehdin tarttumaan Astarten kommentteihini 24. maaliskuuta heittämään aiheeseen: kirjastomaailman tasa-arvoisuuteen. Aihe on ehkä maailman tärkein, kun hyvinvointiyhteiskunnassa väitämme elävämme ja kirjastojemme aukovan ovia kaikelle kansalle. Infoa jokaiselle, läpi elämän ja melkein halusta huolimatta.

Tässä hiukan muokattu alkuperäinen kommentti:

"Onko se tasa-arvoista, että joissakin kirjastoissa on varausmaksu? [---] Ei kaikille ole varaa maksaa sitä maksua. Onko se oikein, että ne joilla ei ole varaa, eivät saa uutuuskirjoja yhtä nopeasti?

Entä sitten myöhästymismaksut? [X:n kirjastossa] yhdellä asiakkaalla ei voi olla kuin maksimissaan 15e sakkoja. Esimerkiksi [Y:ssä] asia on toisin. Eräskin asiakas maksoi noin 40e:n sakon. En sitten tiedä, onko siellä ollenkaan tällaista maksukattoa, vai onko se vaan todella paljon korkeampi [---]Mutta mielestäni se on epäreilua, että jotkut eivät voi enää käyttää kirjastoa, koska heillä ei välttämättä ole varaa maksaa myöhästymismaksuja.

[---]Onneksi [X:n] kirjastossa myöhästymismaksut alkavat vasta ensimmäisen viikon jälkeen! [Y.ssä] sen sijaan saa sakkoa heti ensimmäisestä päivästä...

Kannattaisin myös sähköposti/tekstarimuistutusta jokaiseen kirjastoon![---]"

Asia on lähellä sydäntä, sillä ennen varsinaista kokopäiväistä kirjastoduunia olin mukana kirjoittamassa Opetusministeriön Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla - Palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia. (Sivuilla tiivistelmä ja linkki varsinaiseen tekstiin. Joka on Pitkä.)

Jo tuolloin mietimme, mitkä palvelut voidaan katsoa "peruspalveluiksi" - siis jo lain mukaan maksuttomiksi, mitkä puolestaan ovat "lisäpalveluja", joista asiakas voisi maksaakin.

Näin neljän vuoden jälkeen voi sanoa, että osa ajatuksista ja ennusteista meni metsään, osa toteutui huonosti ja osa paremmin kuin voi toivoakaan. Aika tyypillinen keskiarvo, eh? Varsinaisia maksullisia lisäpalveluja ei lähdetty kehittämään lainkaan siinä mittakaavassa, mitä 2000-luvun alussa hekumoitiin. Hyvä niin, sillä suuri osa niistä palveluista siirtyi tekniikan kehittyessä ilmaisten peruspalveluiden joukkoon.

Tuota selvitystä tehdessäni sain yhden suuren lampunsyttymishetken, joka on vaikuttanut elämääni laajemminkin:

Tasa-arvo ei aina tarkoita sitä, että kaikille tarjotaan samat asiat/palvelut.

Kaikki ihmiset eivät ole standardi-keskiarvoja, jotka asuvat Isokaupungin Lähiössä Kivan Kirjaston vieressä. Jos annetaan ihmiskunnan jokaiselle jäsenelle eteen kirja, pitää huolehtia myös siitä, että he osaavat sen lukea.

Jos verrataan vaikkapa pääkaupunkiseudun ilmeisen hyvin toimivaa kirjastoverkkoa monine kirjastopisteineen, kuljetuspalveluineen ja palautusautomaatteineen (joita toivon ilmestyvän rautatieasemille ja metroihin :)) jonkun pienen ja syrjäisen kunnan ainoaan kirjastoon, johon asiakkaalla saattaa hyvinkin olla kymmenien kilometrien matka, on asiakkaan status hyvin erilainen.

Myös hankintamäärärahat ja niiden myötä nimekkeiden ja niteiden määrä ovat kuin eri planeetoilta. Minusta on loogista ja ideologisestikin mainiota, että pienet kirjastot pyrkivät pois varausmaksuista, jos asiakas ei omasta kirjastosta haluamaansa kirjaa voi saada. Maakuntakirjastot eivät alueensa kirjastoilta maksua peri - miksi asiakkaaltakaan?

Jos kirjastolaitos olisi valtion alainen, voitaisiin sitä arvioida ja kehittää niin ideologisesti kuin taloudellisestikin yhtenäisemmin. Koska se toimii kuntatasolla, kaikkien kuntien saaminen samaan pöytään edes henkisesti on mahdotonta. Ja kunnallispolitiikka ja budjetit ja tiedättevarmaan...

Koska erisuuruisten kirjastojen asiakkaat ovat jo lähtökohtaisesti välillä satasen-aidat - puolimaraton, on kirjastojen minusta tehtävä parhaansa tasavertaisuuden saavuttamiseksi. Eikä se lainkaan tapahdu yhtenäistämällä koko kirjastolaitoksen kaikkia maksuja, vaan tarkastelemalla kokonaisuutta.

Hmmm... Suurissa kirjastoissa on helpommin saatavissa olevat peruspalvelut, pienissä enemmän joustoa asiakkaan tarpeille?

Olikohan tämä tarpeeksi provokatiivisesti ilmaistu yleistys? Mielipiteitä??

Kirjavinkkausvideoita!!!

Tekniikka on kesytetty! Se on varovasti houkuteltu palvelemaan kirjastoihmisten ja innokkaiden vinkkarien tarpeita. Murinaa ei tarvitse pelätä, puremia ei tullut ja nyt - kiitos monien asiaan osallistuneiden - voimme esitellä tulokset.

Klikkaa tästä

ja valmistaudu nauttimaan!

Sivuilla voit myös äänestää suosikkivinkkaustasi.

Kiitos Hervannan kirjastolaisille muutaman vuoden takaisesta alkuideasta, Merjalle ankarasta työnteosta ja tekniselle henkilökunnalle, jonka nimiä en uskalla turhaan lausuakaan.

Ennen kaikkea kiitos oppilaille, jotka ovat tehneet paljon työtä ja saaneet aikaan mahtavia vinkkauksia!

Merkityksellinen mukini

Henna kyselee blogissaan merkityksellisten esineiden perään. Tässä kertakäyttökulttuurissa ajatus on mielestäni - paitsi koskettava - myös ideologinen.



Kaikeksi onneksi merkityksellinen esineeni on ideologinen muutenkin! Se on nautintoihin liittyvä, kirjallinen ja feministinen.

Hedonismi, bibliofilia ja antipatriarkaalisuus yhdellä kertaa - aika hyvin yhdeltä mukilta...




Tämä muki on ostettu Silver Moon -kirjakaupasta, jota ei enää sellaisenaan ole. Itse asiassa tämä on muki nro2. Ensimmäinen hankittiin Lontoonreissulla 1994, jossa umpirakastuneena kävelin pitkin katuja, tapasin opiskeluvaihdossa olleen kaverin ja näin torakan kylpyhuoneessa. Silver Moon taitaa olla tunnetuin lesbokirjallisuuden tarjonnastaan, mutta muutankin naiskirjallisuutta sieltä löytyi.
Joskus vuonna 2000 silloinen kissa hyppäsi pöydälle ja pudotti mukin. Se oli kova paikka.

Sureksin mukiani pitkään, mutta syntymäpäivänä paketista paljastui tismalleen samanlainen muki! Tärkeä ihminen oli nähnyt uskomattomasti vaivaa, käynyt sähköpostikirjeenvaihtoa kaupan kanssa, kuullut mukien olevan loppuunmyytyjä, lannistunut. Saanut viestin, että takahuoneen kaapista löytyi vielä muutama myymätön muki. Ostanut mukin, taistellut pankin kanssa shekin lähettämisestä, tilannut paketin työpaikalleen etten saisi tietää lahjasta liian aikaisin ja lopulta paketoinut sen. Mukin hankinta kesti kuukauden.

Nyt minulla on kaunis muki, enkä koskaan juo kahvia mistään muusta. Möröltä on mukin luokse pääsy kielletty.

Kirjastoasia puuttuu tällä kertaa kokonaan, sillä taistelen 23 asiaa -kurssin pauloissa. Mielenkiintoista, mutta aikaaviepää. Hyvä kun töissä ehtii käymään.

Vinkkausvillitystä

Olen addikti. Ensin olin jännittynyt, pelotti enkä meinannut uskaltaa. Huolellisen valmistautumisen jälkeen kokeilin. Sitten siitä vähitellen tuli tapa, ja nyt en osaa ajatellakaan enää tekeväni muuta.

Vinkkaus.

Miten se voi aina vaan sytyttää ja saada fiiliksen nousemaan? Mielettömiä kicksejä koettiin tällä kertaa Atalan koululla ja Karjalaisen Matin kanssa. Yhteisvinkkausta oli ennen lähtöä kokonaista yksi kerta takana, mutta kummallisesti sitä saa vauhdissa homman toimimaan yhdessä.


Kakkosluokkia oli siis kokeiltu jo aikaisemmin, eikä sininen sylki noitakirjassa tai Antitäti-karhun mätkiminen Pahassa paikassa enää hätkähdyttänyt. Sujuvasti mentiin. Tosin Matin mieletön Risto Räppääjän pupu-räppi on iskostunut takaraivooni niin, etten pysty normaaliin tiskityöskentelyyn, jos joku lainaa Nopolaa. Pieni hinta maksettavaksi, kun on todistanut Mr. Katu-Uskottavuuden työskentelyä...


Viitosluokkien vinkkaus oli uutta, ja ensimmäinen tunti selvästi vähän haki muotoaan. Draamaa ei oltu etukäteen mietitty, mutta toisella tunnilla kauhu muuttui pelottavan todeksi. Pullmanin Kellopeliä vinkatessani huomasin silmänurkastani liikettä. Sehän oli Ritari Rautasydän itse, joka tauluviivottimella varustautuneena kävi kimppuuni, enkä minä surkimus osannut edes viheltää... Siinä meinasi käydä köpösti!


Paljon kirjoja meni lainaan, ja meillä oli hauskaa. Nyt tekisi vain mieli laajentaa ja tehdä lisää ja keksiä jotain uutta... Pientä suunnitelmaa onkin, mutta siitä myöhemmin.


Tähän perään on hyvä liittää tämä:







Tuimalta saatu Blogging with a purpose -nappi, joka osoittaa koko kirjastotyön merkitystä. Kiitos Tuimalle!

* Ohjeet:
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.

Käytän tilaisuutta hyväkseni ja nostan kissanhäntää. Mörön.

Merkitykset lähtevät kirjastoblogeille:

1. Viisahampi vierelläsi, jonka mainioita näyttelyitä on tullut ihailtua useastikin.


2. Hämeenlinnan kirjastolle, joka tekee laadukasta ja monipuolista asiakastyötä verkossakin.


3. Näkymätön kirjasto - taitaapa olla ensimmäisiä alan blogeja, ja näkökulma on piristävän kriittinen.


4. Kasenka itärajalta, joka kertoo pienen kirjaston ja suuren ammattimaisuuden laadukkaasta yhdistelmästä.


5. Jaakkokeskari suuresta kirjastosta, suurine mielipiteineen.


Kuudenneksi annan napin ja mainostan uutta ja mahtavaa Kirjavinkkariblogia, jossa kirjallisuus kohtaa yleisön ja vinkkari toisen. Sieltä voi lukea myös vaihtoehtoisen selostuksen Atalasta :).

Lisää laatua lukijoille

Pahoittelen kahden viimeisen postauksen otsikointia, mutta päässä kiertää koko ajan kirjailijoiden ohje kirjoittajille: Keksikää itse tarinoita, jatkokertomuksia kavereiden kanssa, juttuja, joissa kaikki sanat alkavat samalla alkukirjaimella.

Miksen mää mumisisi muodikkaasti? *argh*

Kirsti ja Peltoniemen Sari valmistautuvat päivän ensimmäiseen koitokseen:

Sari: "Tärkeitä kirjoja oli mm. Lewisin Taikurin sisarenpoika, jossa Narnia luodaan. Oli herkullista ajatella, että taskusta tipahtaneesta toffeekarkista kasvaa toffeepuu"

Kirsti: "Vilin nimi lähti sukunimestä. Mietin, miten Voipio-nimisessä perheessä vastataan puhelimeen. Voipi olla??"

Kirjailija työssään - jakamassa nimmareita faneille.

Kuvassa Suomu ja Naurava kummitus - tulossa on kuulemma uusi Kukka Kaalinen!!





Minä olen kuunnellut, nauttinut ja neulonut sukkaa. Olen seurannut lasten ilmeitä, kun heille kerrotaan kirjailijan ammatista ja tutuista päähenkilöistä. Kirjallisuus ei todellakaan ole kuopattu, ei edes alamäessä. Lukeminen ei lopu - ei koskaan.

Ärsyttävien sanaleikkien lisäksi pyydän anteeksi myös pateettisuuttani. En ole ehtinyt työpaikalle kolmeen päivään, ja kaikki käytännön työ on kaikonnut päästäni suurien ideoiden, innoituksen ja inhimillisyyden tieltä.

Okei okei, painun nukkumaan.

Kolmen Koulun Kulkijat

Vinkkiviikot huipentuvat. Kirjailijavieraat ovat TÄÄLLÄ.

Kirsti Kuronen ja Jukka Laajarinne poseeraavat edustavina.


"Kirjailijaksi ryhdytään siksi, että on kirjoittamisen palo."

"Kirjoittaminen on joskus haastavaa, ei oikeastaan vaikeaa."

Eh eh, sitten paljastui totuus:


"Jos mummon koneeseen tunkee isän, siitä kuuluu tällainen ääni: AAAAAAAAAUUUURRRGGHHH!! Ja sitten tulee orpoja - tai ambulanssi."

"Vilissä oleva pökäletarina on tapahtunut todellisuudessa - kenelle, sitä en kerro."

Fanitusta, nimmareita, gloriaa ja glamouria - sitähän se lastenkirjailijan elämä on:

Kahvipöytäkeskusteluissa sivuttiin mm. nuortendekkareita, runoutta, uudentyyppisiä valistusoppaita ja turkulaisia.

NÄIN iso kiitos vieraille, yleisöille ja kouluille.

Kyllä mä olen oikean ammatin valinnut :).

Kevätviirausta

Kaikista Pirkkalan kouluista osa oppilaista on viime viikolla vinkannut videokameralle. Yhteensä parikymmentä vinkkausta, sydäntävääntävää vaivannäköä, tutisemista ja jännitystä, uudelleenottoja ja onnistumisia.

Esiintymistä ja itsensävoittamista.

Nyt tekniikka hoitaa hommaa, sitten edessä vielä tiukka vääntö kotisivutekniikan kanssa. Usko horjuu välillä, mutta aika paljon olen velkaa esiintyjille - kiitokset.


Kasvomaalauksia tehdessäni pelkään koko ajan, että joku pyytää poskeensa da Vincin Viimeisen ehtoollisen, mutta onneksi apunani on Teija. Kaikki palloa vaikeammat delegoidaan siihen jonoon. Satusetä saa homman pysymään näpeissään, eikä kukaan ole vielä loukkaantunut käsikirjastossamme. Suosittelen lämpimästi - kasvomaalaukset rulettaa!

Omat kissanviikseni herättivät ansaittua huomiota iltavuorossa.

Kevätfiilis pukkaa päälle väkisin, kun kiertää kouluja. Hyppynarut, kevätpipot ja sellainen hiukan hysteerinen fiilis, jonka ainakin minä muistan kouluajoilta.

IN: jäätelö, skeittaus, pusulitta, salahalailu
OUT: kaikki muu




Ensi viikolla Kirsti, Jukka ja Sari kiertävät Antitädin hellässä huomassa ympäri Pirkkalaa. Luvassa siis huumoria, vaihtoehtoisia todellisuuksia, yhteiskuntakritiikkiä, vampyyreja, filosofiaa ja outoja kieliä. En malttaisi odottaa!!

Kirjallisuus räjäyttää tajunnan

Minulla ei ole kunnollista uutuushyllyä, ja kaikilla muilla on.

Se, mitä kirjastossamme sanotaan "nuorten uutuushyllyksi", on tämä:

Siis tuo ylin rivi. Loppu on palautushyllyä.

Paikka ei sinänsä ole hullumpi, paitsi se on logistisesti vähän väärässä kohdassa - kuvakirjojen ja lastenkirjojen välissä, vaikka uutuushyllyssä on vain nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuutta. Lasten kirjat ja helppolukuiset on hilattu omien hyllyjensä päälle.

Ongelman näkee paremmin tästä:

Uutuuskirjat pysyvät kuosissa muutaman kirjatuen ja levitoinnin avulla. Paitsi silloin, kun ne eivät pysy.

Lyhyehkön uransa aikana uutuushylly on tyhjentänyt sisälmyksensä pahaa-aavistamattomien asiakkaiden niskaan kolme kertaa. Se ei ole hyväksyttävää käytöstä kirjastossa.

Kirjastossa ei saa heitellä kirjoja.

Kirjastossa ei saa meluta.

Kirjastossa ei saa aiheuttaa toisille ruumiinvammoja.

Kirjastossa ei saa vuotaa verta ainakaan kirjojen lähellä.

Harkinnassa on tilauttaa timpuri fiksaamaan hyllyyn kiinteät tuet.

Helpompi ratkaisu on rakentaa uusi kirjasto ja tehdä sinne ihan mielettömän kaunis, tilava ja turvallinen uutuushylly. Hmmm... Joo, taidanpa tehdä niin.

Vai onko jollain väliaikaista ehdotusta? Se ei saa viedä tilaa, rahaa, eikä vaivata tekijöitä tai käyttäjiä ainakaan paljoa.

Tänään Vinkkiviikot ovat alkaneet, ja ensimmäiset lasten esittämät vinkkaukset on videoitu. Myöhemmin asiasta lisää... Tällä viikolla pääsen aloittamaan myös eskareiden kasvomaalaus- slash kirjastokäyntibiletyksen. Juhlat ovat vasta alkaneet!

Tiedän, mitä tein pääsiäisenä

Huomenna on kirjastossa koko vuoden vilkkain päivä. Vain joulunpyhinä ollaan yhtä monta päivää kiinni, ja jouluisin ihmisillä on muutakin tekemistä kuin odottaa kirjaston aukeamista. Palautuspöytä näyttää huomenna järkyttävältä, mutta valitettavasti (kjäh kjäh) en voi näyttää teille kuvaa siitä, koska olen iltavuorossa.

Tosin aamulla sitä ennen aion ehtiä Lounaspalaveriin, mikä on ehkä hienoimman kuuloista, mitä thirtysomething kirjastotyöntekijä voi tiistaina tehdä. Turha ehkä mainita, että palaveri koskee kirjavinkkausta. Ja sitä, että aion ommella uuden villapuseroni saumat tänään ja olla chick. Eiku chic.

Kanoista pääsiäiseen.

Luin nämä:

Lady Grace mysteries: Betrayal Nuortenkirjasarja kuningatar Elizabethin seuraneiti Gracen elämästä. Hovin juonitteluja, tyttöyden historiaa ja ajankohdan tapahtumia, mutta pääpaino tiukasti vetävällä mysteerijuonella. Sääli, ettei tätä ole käännetty. Löytyy englanniksi Pirkkalasta.

Confessions of a Not It Girl on teiniviuhdontaa, treffailua, vaatteita ja OMG-huutelua ihan menestyksekkäällä formaatilla. Siistiä ja turvallista kuitenkin verrattuna moneen muuhun.

Kummitusten luokka oli hiukan pettymys, mutta pääsee kuitenkin kauhuvinkkauskassiin muutaman helmen vuoksi. Löytää varmasti lukijansa!

Kiven voima jatkaa Revontulitallin saagaa. Väliteos, mutta seuraavaa odotan innolla.

*******************

Kirjoitin kaksi virallista kirjajuttua ja yhden epävirallisen. Yksi jäi odottamaan huomista.

Söin lampaan. Seuraavana päivänä söin lohen. Tänään söin makkaran ja haaveilin kulinaristin urasta.

Rohmusin kaikkien tuttavien munansisukset ja virkkasin näitä:

Ne löytyvät ensi pääsiäisenä Pirkkalan kirjastosta. Silmillä tai ilman.

Kokeilin, miten Mörkö suhtautuu käsitöihin:

Joku tuijottaa mua...

Ei hitsi, KANA!!

I feel your pain...

Kuinka kissojen asettaminen noloihin kuviin on aina niin hauskaa?

Moni on sitä mieltä, että onneksi pääsen huomenna töihin.

Elämäni huippuhetket

Kohtuullisen pituisessa elämässäni on joitain huippuhetkiä.

Ensimmäinen: 4-vuotiaana tutkin muropaketin kylkeä ja tajusin osaavani lukea. Kirjallinen makuni on kehittynyt vuosien varrella.

Toinen: Promen pikkujoulut vuonna 1993. Siinä makuni on pysynyt samana.

Kolmas: 15.3.2008

Ransu Karvakuono täyttää 30 vuotta, ja juhlanäyttely on Pirkkalan kunnantalon alasalissa. Avajaiset olivat lauantaina.

Karvakuonot eivät esiinny yhdessä enää juuri koskaan. Minä näin ne kaikki kerralla. Ei-tamperelaisille voisi selventää kokemusta: "Ajattele, jos näkisit joulupukin, hammaskeijun ja jyrki69:n samassa paketissa".

Hau. Oih.

Kirjaston rakentaminen

Pirkkalaan rakennetaan uutta kirjastoa (jeejeejee), ja olemme päässeet mukaan suunnitteluun äärimmäisen hyvin. Siinä törmää outoihin asioihin.

Miten suunnitella lastenosasto, jossa näkee joka paikkaan ja pystyy valvomaan kaikkia. Samalla sen on oltava suojainen, eikä yksityisyyttä saa pilata. Pysyykö kaksivuotias piparituolilla? Kuinka pitkät ovat puolitoistavuotiaan jalat? Kuinka kyykkyyn voi aikuinen mennä etsiessään lastenkirjoja? Näkyykö kuola lasi-ikkunoissa puhdistuksen jälkeenkin? Miksi matohyllyjen hyllyleveys on eri puolilla erilainen? Miksei netistä löydy helposti neulottuja Star Wars-hahmoja?

Päivääkään en edelleenkään vaihtaisi pois!

Norsu kirjastossa

Tiedättehän sen työkaverin, joka on eläväinen, iloinen ja vähän eksentrinen? Jolla on mielipide jokaiseen asiaan, joka tuntee vahvasti ja antaa muidenkin kokea sen.

Se innostuu todella helposti uusista ideoista ja ajatuksista, ja tahtoo toteuttaa ne heti. Kyllä se töitä tekee, aika paljonkin itse - joskus pyytää apua, kiitos. Aluksi se tuntuu aika lutuselta ja hauskalta. Sitten vähitellen sen rasittavuusaste nousee, ja innostus muuttuu vouhkaamiseksi. Toteuttaessaan omia juttujaan sen tassujen alle jää monta hiljaisempaa, parempaakin ideaa. Ei se huomaa useinkaan kysyä muilta mielipidettä, vaikka kuuntelisi kyllä muita, jos joku jaksaisi sanoa sille vielä tässä vaiheessa vastaan.

Se työkaveri tarvitsee rajoja ja rakkautta.

Ja nyt menen vilkaisemaan peiliin. Onneksi aina voi pyytää anteeksi.

Miksi kirjastontäti sai potkut?

Varoitus: seuraa intoa piukuvaa hehkutusta ja elämän julmia tosiasioita. Lukeminen voi aiheuttaa myötähäpeää.

Julma tosiasia 1: Joskus byrokratia kasvattaa viisi päätä vain saadakseen koetella ihmistä. Kirjavinkkareiden ollessa kyseessä se aiheuttaa ongelmia. Vinkkarin pitää kasvattaa kuusi päätä. Ainakin henkisesti. Ja siinä sanassa ennen "päätä" on kaksi uuta.

Piukuva hehkutus 1: Vinkkasin tänään kauniissa koulussa kolme tokaluokkaa peräkkäin. Vein 70 kirjaa, takaisin toin muistaakseni 8 (määrällinen onnistuminen). Kaikkien kolmen luokan opettajat olivat äärimmäisen mukavia, innostuneita ja mukana menossa. Kuri säilyi sopivin osin - nauraa sai, heitellä tavaroita ei (hierarkkinen onnistuminen). Ennen kaikkea oppilaat olivat ihania!! (Täydellinen onnistuminen) Kyllä kasivuotiaat vaan on mahtiksia. Innostuneita niin koirista, rotista, yökouluista, varastetuista korteista, suklaatehtaista kuin verenimijöiksi osoittautuvista sukulaisistaankin.

(Haluaako joku vetää tietokilpailun edellämainituista kirjoista :)?)

Piukuva hehkutus 2: Markku-sedän kommentin mukaisesti minulle on buukattu keikka vapuksi Hollolaan. Kauhuvinkkaus vaatii ympäristöltään joitain elementtejä, jotka ystävällinen Markku on toteuttanut suorastaan mallikelpoista mielikuvittelukykyä ja neuvottelusitkeyttä käyttäen. Vinkkaan pommisuojassa! Siivoojat evakuoidaan vinkkaukseni tieltä pois! Hain noitahattuni Hervannan kirjaston miesten pukuhuoneesta viimeinkin pois! Hätäuloskäyntilamppu levittää kelmeää valoaan portaikkoon! Saan esittää somistuspyyntöjä! Minua kyyditään autolla! Joudun heräämään viideltä!

Eikun tuo viimeinen huutomerkki kuuluukin oikeastaan Julmiin tosiasioihin.

Oikeasti se Kaikkein julmin tosiasia: Kun olin lähdössä koululta, tuli luokseni viimeisen vinkkausluokan yksi suloinen lapsi. Hän kehui vinkkausta, ja kertoi ihmetelleensä koko aamun, kuka olen ja mitä koululla teen.

"Mää pelkäsin sua ensin, kun sulla on toi nenäjuttukin, mutta sitten sää olitkin ihan kiva".

Millainen urakehitys voi olla lastenkirjastonhoitajalla, jonka naamaa lapset pelkäävät?

Eikä se tästä vuosien kuluessa ainakaan parane.

Mitä kirjastostani puuttuu?

Voi into ja ahdistus!

Olin Hämeenlinnassa kirjastoväen koulutuspäivässä puhumassa ja kuuntelemassa. Enimmäkseen kuuntelemassa. Heti aamusta minulle valkeni, mitä lastenosastoltani uupuu. Pedagogiikka. Elämyksellisyys. Elämä.

Kauhukseni ymmärsin olevani jaaritteleva kirjaston(anti)täti, jonka puheista lapset muistavat ehkä jotain epämääräistä pelottavaa: sakot, rikotut kirjat, hukatut kortit. Liian pitkät puheet ja kirjat, joihin ei saanut koskea kuin lopuksi, ja silloin oli jo kiire. Motkotusta sotketuista hyllyistä ja hukatuista hanskoista. Missä on ilo, toiminta, kokemus? Muutamalla yksinkertaisella jipolla tunnelma voisi olla hyvinkin erilainen.

Jos vaikkapa ekaluokkalaiset olisivat itse erilaisia kirjoja, joita toiset hyllyttävät? (Kiitos Tuija ja Ella!) Siitä jää mieleen hyllyjärjestys. Tai jos haistellaan oikein vanhan kirjan tuoksua? (Kiitos Sirpa!) Se auttaa ymmärtämään kirjan kestävyyden, kunhan sitä käsitellään oikein. Samalla se on vihje historiasta, kirjallisuuden jatkumosta yli vuosikymmenien. Jos keittokirjahyllystä löytyisi kaurahiutalepaketti, kuusseiskanelosesta lelukissa ja viiskasista hirvenpapanoita? Jos olisi oikein kiltti antitäti, ne voisivat olla suklaarakeita - mutta älkää maistako, ennen kuin olette kysyneet... Jos historialuokassa esitettäisiin ritaria ja prinsessaa? Kuulemma eskarilaiset pojat eivät halua olla prinssejä, koska ne joutuu pussaan prinsessoja. Yäk. Pussailu. (Kiitos Päivi!) .
Asioita voi tunnustella, tehdä itse, haistella ja päästää kirjaston maailmaan mukaan myös erilaiset erityisryhmät (kiitos Minna!).

Koulutukset saavat aikaan aina mielentilan, jossa on mielettömästi optimistista ideointia ja jonkin verran ahdistunutta itsetutkistelua. Miksei meillä ole näin? Miksen minä ole keksinyt tätä?

Onneksi kirjastoväki kokoontuu ja kokoustaa sen verran usein, että parhaat ideat saadaan jakoon. Kiitos siis kaikille!

Lisäksi näin vanhoja ja vieläkin vanhempia opiskelututtuja ja juor... verkostoiduin ahkerasti tuttujen ja puolisellaisten kanssa. Nyt on hyvä olo. Kiitos Jemorylle ikimuistoisista ideoista, joita ei toivottavasti koskaan tuotteisteta elämyksiksi :).

Illalla kuulin vielä, että lähipiirissäni on aktiivisessa lukukäytössä kirja, joka on poistettu Tampereen kaupunginkirjastosta 22.2.1971. Jonkin verran ennen kuin minä synnyin. Sen kirjan elämän minä tahtoisin kirjoittaa.

Ai niin, muutama arvostelu:

Kuronen, Kirsti: Vili Voipio konnan nahoissa, 2008.

Scott, Michael: Kirjanvartija, 2008.

Vinkkaus pidentää ikää

Kirjastorakkauden lisäksi lankean yhä enemmän vinkkauksen pauloihin. Vink vink.
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.

Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.

Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...

Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.

Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.

Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.

Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).

Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.

Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.

Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.

Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?

Ystävänpäivän jälkihuuruinen rakkaudentunnustus kirjastolle

Noin kuukausi sitten jouduin tilanteeseen, jossa tajusin jotain tärkeää itsestäni.

Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.

Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.

En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...

Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.

Välitilassa

Jo lyhyenkin matkan jälkeen on vaikeaa kerätä itsensä taas kasaan.

Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.

-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.

Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.

Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.

Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.

Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.

Swinging

Olipa kerran kolme vinkkaria. He työskentelivät mahtavilla lastenosastoilla Pirkkalassa, Tampereella ja Hollolassa. Valitettavasti he olivat suunnilleen yhtä suuria, joten emme voi viitata heihin Pienenä vinkkarina, Keskikokoisena vinkkarina ja Suurena vinkkarina. Itse asiassa he kaikki ovat keskimääräistä suurempia. Mutta ainakin yksi heistä piti puurosta.

Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.

Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.

Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.

Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.

Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?

Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.

Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.

ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.

Käsi kädessä

Koulun ja kirjaston yhteistyö on lasten- ja nuortenkirjastotyön pohja. Ilman sitä ei ole lapsia, ei lukemista, ei sivistystä eikä tulevaisuuden lukijoita.

Pirkkalassa yhteistyötä tehdään luokkakäyntien, kirjavinkkausten, kirjastonkäytön opetuksen ja harvakseltaan järjestettyjen (laiska Reetta) tapahtumien voimalla.

Kirjastolta tulee siis paljon resursseja. Mitä koulu antaa yhteistyön toiselle puolelle?

Koulu antaa asiakkaat, osallistujat ja lainaajat. Oppilaat, innostuksen ja mukanaolon. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka innolla opettajat tahtovat tietää kaikesta uudesta ja tuoda luokkansa paikalle. Opettajat uhraavat kiitettävästi aikaa ja vaivaa sekä yhteistyöpalavereissa että koulujen opettajainhuoneissa työtovereitaan infoten. Luokkatilat järjestyvät, aikataulut selkiytyvät ja ruokailuja siirretään kirjaston toiveiden mukaan.

Meillä Pirkkalassa jokainen ala-aste on edustettuna koulujen kulttuurityöryhmässä, jossa myös kirjastoasiat hoituvat. Useamman kerran vuodessa tapaamme söpön kulttuurisihteerin ja opettajien kanssa, päätetään vierailevat muusikot, kirjailijat, tapahtumat jne. Ja homma toimii! Info kulkee suoraan kouluille, opet järjestävät asiat loppuun ja pullaakin saa kiitettävästi.

Kirjastostrategia 2010 (josta aina tulee mieleen scifi, luita heittelevät simpanssit ja Elvis has left the building, mikä lienee osoitus strategisesta huumorintajusta) suosittaa seuraavaa:

"Mikäli peruskouluilla ja lukioilla ei ole kirjastopalvelujen kehittämisestä vastaavaa ammattihenkilöstöä, opetusministeriö suosittaa kuntia järjestämään palvelut
• palkkaamalla pedagogisen informaatikon joko yhteen kuntaan tai alueelliseen käyttöön,
• ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta siten, että 1-3 prosenttia opetustoimen käyttökuluista osoitetaan kirjastopalvelujen tuottajalle, tai
• perustamalla kouluun ammattimaisesti kehitettävän koulukirjaston (suuret koulut)"

Raha tietysti lämmittäisi aina, mutta koulut irrottavat budjeteistaan kuluja oikeastaan kaikkiin kirjaston järjestämiin erityistapahtumiin.

Pedagogisella informaatikolla lienee mahdollisuuksia koota koulujen asiat näppeihinsä kattavasti. Hienoa, että Tampereellakin on päätetty panostaa siihen. Tässä.

Muitakin kirjastoalan paikkoja on tarjolla Pirkanmaalla - tervetuloa joukkoon!

Maniaa

Otsikko tahtoi ensin olla "Mania", mutta koska se viittaa kirjastomaailmassa tuntemattomaan vaihdantavälineeseen, olkoon nyt noin.

Ihan ensi suuri kiitos Hennalle, Päiville ja Aamunkajolle kukkasista! Koska olen armottoman myöhässä, en jaa niitä eteenpäin. Tarjolla on nimittäin jotain parempaa.

Tämä: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449

Kajarit täysille. Ihan parasta! Antitäti ja koko työpaikka on nauttinut tästä useita kertoja päivässä

Uskomatonta, mitä vuoden kääntyminen tekee päälle. Ja ruumiillekin. Pesäpäivät ovat aikaa sitten vaihtuneet metsästysviikoiksi, kun haussa on karvaisia vinkkareita, kodittomia kirjailijoita, oppivaisia opettajia, ymmärtäväisiä kaikkia kun aikataulut pissii, kasvomaalausopettaja, kustannustoimittaja, oikolukija, sihteeri, kirjanpitäjä, kirjan pitäjä, pitäjän kirja, juttuja, kirjoja, ideoita.

Viikon hyvät uutiset:
Energiaa piisaa.

Huonot uutiset:
Taidan olla vastuussa kasvihuoneilmiöstä energiankulutukseni piikkien vuoksi.

Tietoisku:

36 kertaa oksentanut ihminen toipuu siitä kahdessa päivässä täysin. Sitä todistanut ihminen ei toivu. Ainakaan, jos seuraavan viikon aikana seuraa 23 kertaa oksentavaa ihmistä, 4 kertaa oksentavaa ihmistä ja 1 kerran oksentavaa ihmistä.

Tietoisku 2:

Ihmisten oksennustauti ei tartu gerbiileihin - ainakaan helposti.

Numeroita vai tunteita?

Olen viime aikoina miettinyt paljon vinkkaamista. Olen myös vinkannut, puhunut vinkkaamisesta monessa eri paikassa ja kirjoittanut vinkkaamisesta ja vinkkejä.

Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.

Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.

Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)

Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.

Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.

Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.

Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.

Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.

Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.

Lahjoja ja sekalaistelua

Mukava yllätys! Finlandia junior -raadissa ollut Pertti Nättilä lahjoitti kirjastolle reilusti yli sata viimevuotista lasten- ja nuortenkirjaa.

Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.

Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.

Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.

Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.

Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.

18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.

Todellisuus piipahti kylään

Lomailu on vaikeaa. Silloin on aikaa miettiä asioita, ja moni niistä liittyy työhön. Sitten tulee tehneeksi jonkun suunnitelman, joka vaatii vain pienenpientä sähköpostin lähettämistä. Ja sitten pitää hakea yksi juttu työpaikalta. Ja lukea työposti. Ja paikallislehti, jossa huomaa jutun itsestään. (Iso pdf-tiedosto) (Kiitos toimittajalle, juttu on hyvä!) (Muotibloggaajat: kuvan oton jälkeen olen käynyt kampaajalla!!!)

Ja sitten menee käymään siinä kirjastossa, jossa on asiakas - siis vain asiakas! Kun viattomana lainaa pari naisviihde- ja sotakirjaa, törmää Karjalaisen Mattiin, jonka kanssa on kaveri Facebookissa. Ja jonka kanssa on ihan vähän vaan saanut idean, että voisi tehdä jotain yhteisjuttua yli kuntarajojen. Vaikka kirjavinkata. Ja sitten on pikkuisen juteltava, ja mietittävä, ja kotona kirjoitettava hiukkasen kirjalistaa.

Kun sitten rauhallisena kävelee ulos kirjastosta, jossa on ollut melkivaanasiakkaana, soi puhelin. Sieltä soittaa herraTeeVeeKaksi, joka tahtoo tulla tekemään jutun kauhuvinkkauksesta tiistaina. Juttuun tarvitaan luokka. Koulu alkaa maanantaina, työt alkaa maanantaina. Sitten on pakko vähän kirjoitella sähköpostia ja soitella ja tekstailla tutuille opettajille ja tehdä varauksia kirjoista ympäri kuntaa ja etsiä kynttilöitä ja varata viitta.

Sitten sitä onkin jo niin työmoodissa, että ihan huomaamatta lukaisee yhden vinkkauskirjan ja aloittaa yhtä artikkelia ja kirjoittaa siitä neljäsosan ihan huomaamatta.

Kunnes tajuaa, että nyt on viimeinen lomapäivä. Kello on puoli kaksi yöllä ja lataan parhaillaan uudelle mp3:lle Täällä Pohjantähden alla ykköstä kuunneltavaksi.

Oli kirjasto, tietokone ja Antitäti.