tiistaina, elokuuta 05, 2008

Timantteja ja turkulaisia + sukupuolirooleja



Mää oon timantti! Kiitokset Kiirunalle, joka uskaltaa kirjoittaa rehellisesti vaikeista aiheista ja Intastellalle, jonka blogia luen säännöllisesti ja jonka mielipiteet käyvät yhteen usein. Kuten tästä postauksesta myöhemmin saatte huomata! Lisäksi viehätyin suuresti saamani palkinnon perusteista: "Ruokkii salaista kirjastonhoitajaani, joka ymmärtää, miten aakkostamisesta voi saada sivukaupalla paasausta aikaiseksi."

Palasin juuri Turusta. Turussa on aina ihanaa, mutta tällä kertaa supersellaista, sillä löhösin kaksi päivää hyvien ystävien luona enkä tehnyt mitään. Se osoittaa minut pahaksi, mutta rentoutuneeksi ihmiseksi. Kiitos, rakkaat naispaholaiseni!

Turussa tapahtuu aina jotain. Tällä kertaa tuulilasinpyyhkijät sanoivat piuuufffff, ja vääntö loppui keskellä kaupunkia kaatosateessa. Onneksi vanha näppituntuma vei Imaamin kulmalle, eikä siitä ollut enää pitkä matka silmät kiinni. Vain Turussa vastaa tavallisen sähkökorjaamon puhelimeen sunnuntai-iltana kiltti setä, joka korjaa auton seuraavana päivänä muutamassa tunnissa ilman, että koko lomaraha menee siihen. Kiitos, kiltti setä.
Ja vielä rakkaan Nummen kirjaston lähellä! (mainos, vink vink)

Sedittelystä tuli mieleen tädittely tuli mieleen tytöttely tuli mieleen sukupuoliroolit, joista keskustelu jo ryöpsähtikin edellisen postauksen kommenteissa Matin, Librarianin ja Markku-sedän toimesta.

Valitan, rakkaat lukijani, seuraa Antipaljastus. *gosh*

Minä en pidä niistä.

Erityisesti kommentit "aina niitä on ollut ja silti lapsista on kasvanut ihan hyviä", eivät iske. Onko maailma muka tasa-arvoinen ja -vertainen paikka? Juu, minusta on kasvanut ihan potra tyttö niin henkisesti kuin fyysisestikin, enkä varmasti ole ainoa, mutta voin vaikka vannoa, ettei vahvempi naisnäkökulma tai sukupuoliroolien himmaaminen lasten- ja nuortenkirjoissa olisi tätä kehitystä haitannut. Aika suurella todennäköisyydellä edistänytkin.

Luin itse paljon poikakirjoja, kuten varmasti useimmat tytöt. Samastuminen ei ole siis pelkkä sukupuolikysymys. Ja jo pitkään olen ajatellut poikien kärsivän simppeleistä roolituksista enemmän kuin tyttöjen. Naisenmalleja kulttuurissamme löytyy jo monenlaisia, moninaisia miehiä vähemmän. Sellainen simppeli sukupuoliroolien kääntäminen päälaelleen ei bahtinilaista karnevalismia mukaillen yhteiskuntaa mullista, mutta kyllä minua virkistivät kovasti mm. nämä kirjat.

Uudemmissa kuvakirjoissa erityisesti olen ihastunut Pija Lindenbaumin kuvakirjoihin, Kenta ja barbiet
tuo aika mielenkiintoisesti uutta näkökulmaa rooleihin ja Pikku-Litti ja lempparieno puhuu homoseksuaalisuudesta suomalaiseen lastenkirjallisuuteen harvinaisella tavalla.

Nykypäivänä on vaikea ajatella aapisesta löytyvän Aale Tynnin runoa N-kirjaimen kohdalla: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". :O. (ja nyt saan varmasti valkoisen voiman kannattajia lukemaan kirjastolaitoksemme tilasta :D).

En minä ole hankkimatta Miinaa ja Manua, enkä paheksu Tarzaneita. Minusta on vain tärkeää tiedostaa niiden sisältämä ideologia. Nykypäivän lapset elävät omaamme liberaalimmassa ja vapaamielisemmässä ympäristössä - ja ovat lisäksi äärettömän sanavalmiita ja kyseleviä. Ihan parhaita keskusteluja saadaan aikaan juuri näistä jutuista! Kuinka maailma on muuttunut, kuinka ennen ajateltiin, millaista nyt on ja millaista voisi olla... Ei kieltämällä edistytä, kirjarovioilla mitään ratkaista. Älyllisellä kyseenalaistamisella kyllä.

Olen siis ihan täysverinen Kukkahattuantitäti - jolla on ehjät pyyhkijät ja muutama lomapäivä jäljellä!

13 kommenttia:

Librarian kirjoitti...

Oi, nuo Pija Lindenbaumin kaksi viimeisintä OVAT ihania. Nämä on just niitää helmiä joita kannattaa mainostaa asiakkaille niiden miinojen ja manujen sijaan. Kyllä ne ruotsalaiset osaavat. Eva Bergströmin Snurran -kirjoissa seikkailee huonosti käyttäytyvä kissatyttö, ihana kamala lapsi joka ei leiki prinsessaleikkejä. Tulispa suomeksi!

Matti Karjalainen kirjoitti...

Kiitos hyvästä blogitekstistä! Sukupuoliroolien tarkastelu kirjallisuudessa ja populaarikulttuurissa on aina yhtä kiinnostavaa.

Ja täsmennetään heti aluksi, että olen tavattoman tyytyväinen siitä, että nykypäivänä on tarjolla lasten- ja nuortenkirjoja, joissa käsitellään vaikkapa homoseksuaalisuutta ja tarjotaan erilaisia vaihtoehtoja perinteisille sukupuoli-, perhe- ja käyttäytymismalleille.

En missään tapauksessa puolusta vanhoja ja luutuneita sukupuolirooleja, mutta mieleni tekisi väittää, ettei lapsilukija kiinnitä kauheasti huomiota siihen, onko tapahtumien keskiössä sankari, sankaritar vai jotakin siltä väliltä, mikäli tarina on vain kyllin vetävä.

Lapsena en koskaan osannut ajatella Tarzaneita siltä kantilta, että kylläpäs tässä on tomuisia sukupuolirooleja. Minä vain luin. Luin. Luin. Ja nautin.

Se oli yksinäisyydestä vapauttavaa eskapismia ja viihdettä, ja vasta vuosia myöhemmin tulin huomanneeksi, miten rasistinen ja asenteellinen Tarzanien maailmankuva olikaan - eli "tiedostin niiden sisältämän ideologian", kuten tuossa blogitekstissä kirjoitit, ja opin peilaamaan kirjailijan asenteita myös kirjoitusajankohdan kautta.

Lapsena mihinkään tuohon ei tietenkään kiinnittänyt huomiota, ja ehkä hyvä niin - Oparin aarteetkin olisivat jääneet löytämättä!

Olisi kyllä kiinnostavaa tietää, miten paljon lapsuuden ja nuoruuden kirjat ja muut populaarikulttuurin ilmiöt vaikuttavatkaan meidän kehitykseemme ja myöhempään ajatteluumme. Esimerkiksi tietokonepelejähän on osin demonisoitukin väkivallan ihannoinnista ja muusta sellaisesta.

antitäti kirjoitti...

Librarian: Snurran kuullostaa hyvältä :)! Muutenkin olen sitä mieltä, että pohjoismainen kuva- ja lastenkirjallisuus on vertaansa vailla! Olen puhunut aiemminkin siitä, kuinka anglosaksisessa maailmassa tunnutaan julkaistavan nykyään vain Tyttö- tai Poikakirjoja - pohjoismaissa enemmän Lastenkirjoja, joissa sukupuoli ja stereotypiat eivät ole niitä määräävimpiä tekijöitä.

Minusta se on hyvä juttu, kun kirjat on suunnattu niille pienemmille, joille itselleenkään sukupuoli ei ole se ykkösjuttu elämää määrittämässä.

Matti: Hmmm... Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että päähenkilö voi olla vaikka vihreä, kolmipäinen turvelo ja lukija samastuu, jos se on vakuuttava ja hyvä. Itse asiassa monet fantasia/scifikirjat haastavatkin kaksijakoista perussukupuolta/etnisyyttä/seksuaalisuutta aika hyvin.

Lapsen ajattelu tai kieli ei tietenkään ole samaa kuin aikuisella, enkä minäkään vinkatessani käske kakruja "reflektoimaan ideologiaa kontekstinsa mukaan" :).

Tarzan on kuitenkin hyvä esimerkki kirjasta, jonka rasismi on tullut näkyväksi minusta suhteellisen myöhään, vaikka itse muistan paremmin Karl Mayhyn liittyvän valaistumiseni.

Ottaisitko Tarzanin vinkattavaksi monikulttuuriseen luokkaan? Tai voisiko opettaja luettaa sen vaikkapa somalialaislapsille ilman keskustelua? Uskoisin, että kaikki lukijat samastuisivat Tarzaniin, mutta toisille se olisi helpompaa.

Stereotypiat toimivat "me ja muut" -ajattelun kautta, jossa erilaisuus ulkoistetaan meistä "normaaleista". Kun yhteiskunta muuttuu, tulee muukalaisista meikäläisiä ja ideologiat muuttuvat ongelmallisiksi.

Kyllä minusta on ihan validia jutella lasten kanssa näistä asioista - kunhan se yhteinen kieli löytyy. Tiedän lapsia, jotka eivät tienneet, mikä on "neekeri". Siihen vastaamiseksi ei riittänyt: lue Tarzania :D.

disclaimeri vielä: tarzan on luettavissa tekstissä miksi tahansa englantilaiseksi ökyksi, joka tappaa alempia rotuja (ja pukeutuu leopardiin) ;)

Matti Karjalainen kirjoitti...

En ottaisi Tarzania monikulttuuriseen luokkaan, se on rehellisesti myönnettävä. Viidakkomiehen rasistinen asenne kun ulottuu paitsi afrikkalaisiin, niin myös arabit, venäläiset ja osin aasialaisetkin saavat osansa "valkoisen miehen taakasta".

En ole muuten lukenut Tarzanin uusia painoksia; vieläkö niissä mahdetaan käyttää neekeri-sanaa entiseen malliin? Ja Karl Maysta puheenollen, niin hän taisi lukeutua erään herra Hitlerin suosikkilukemistoihin.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että on hyvin suositeltavaa jutella lasten kanssa rasismista ja erilaisuudesta, ja kirjat tarjoavat siihen hyvän välineen keskustelun avaajaksi, mutta annan heidän kyllä samalla lukea Tarzaneita, koska tiedän ettei se tee heistä yhtään sen suvaitsevattomampia aikuisia.

Jatkaisin pitempäänkin, mutta nyt pitää ilmeisesti mennä töihin. = )

markku-setä kirjoitti...

"Samastuminen ei ole siis pelkkä sukupuolikysymys. Ja jo pitkään olen ajatellut poikien kärsivän simppeleistä roolituksista enemmän kuin tyttöjen." Tämähän on sellainen asia jonka olemassa oloa moni feministi ei suostu tunnustamaan. Kaikki ongelmat kun ovat muka aina naisten tappioksi. Ja kyllä minusta tasa-arvo kestää sen tunnustamisen, että miehet ja naiset ovat keskimäärin erilaisia. Jotkin erot ovat minusta jopa oikein kiinnostavia;)

Mutta tuo keskimäärin erilaisia on jotenkin vaikea käsite. Monesti se luetaan olemassaolevien sukupuoliroolien pönkittämiseksi (ja miehen esittämänä) sovinismiksi vaikka se vain toteaa miesten olevan keskimäärin fyysisesti isompia kuin naisten ja muita vastaavia yleistyksiä. Keskimäärin erilaisia tarkoittaa myös enimmäkseen samankaltaisia. Monet eroista ovat pieniä ja monesti (kuten antitäti tuossa alun lainauksessa hiukan vihjasikin) tyttöjen on sosiaalisesti helpompaa ylittää raja ja astua miehiseen maailmaan kuin päinvastoin. Moniko poika voi julkisesti pukeutua hameeseen? Minä olen tehnyt sen julkisesti (todistusaineistoa on) ja asiakkaat olivat kävellä päin seiniä. Rajoitteita on siis molemmilla sukupuolilla ja minusta on hienoa, että on olemassa kirjoja jotka kyseenalaistavat näiden sukupuoliroolijaokojen olevan ne _ainoat mielekkäät_. Vielä hienompaa on, että itse voin vinkata näitä kirjoja ja tehdä seuraavan sukupolven sukupuolierojen kynnyksestä ehkä hieman matalamman.

markku-setä kirjoitti...

Ja siitä neekeri sanasta sen verran, että Wilson Kirwa sanoi asiasta sattuvasti vierailessaan meillä satusetäilemässä. Hän sanoi olleensa amerikassa harjoitusmatkalla ja hänestä oli ihan täysin käsittämätöntä, että valkoinen kaveri vietiin oikeuden eteen, jos hän sanoi 'neekeri' sanan ääneen, mutta samaan aikaan mustat käyttivät neekeri sanaa kaverin synonyymina. Wilson ei hyväksynyt ajatusta lainkaan, että sama sana olisi rasismia valkoisen suusta ja sopivaa arkipuhetta mustan henkilön suusta. Tämä käänteinen rasismi erottelee henkilöt rodun mukaan ja eikö juuri _se_ ole rasismia? Tarpeettoman eron tekeminen rodun perusteella? Näin siis Wilson jutteli kaiken muun keskustelun lomassa. Jos täällä on joku joka ei ole vielä nähnyt häntä satuilemassa livenä, niin tilatkaa hänet paikalle heti! On ihan ehdottoman hieno esiintyjä ja synnynnäinen tarinaniskijä.

antitäti kirjoitti...

Matti: "...tiedän ettei se tee heistä yhtään sen suvaitsevattomampia aikuisia" - paitsi siitä Hitleristä ;)?

Olen tismalleen samaa mieltä. Normaalilapset eivät hätkähdä asenteellisesta kirjasta tai videopelistä, jossa on väkivaltaa. Oikeastaan olen miettinyt välillä asiaa toisin päin.

Hakeutuuko lapsi, jolla on ongelmia impulssikontrollin tai aggressionpurkamisen kanssa helpommin väkivaltaisten pelien pariin? Kirjojen suhteen en kyllä usko, että kuulapäät (sic) tavaavat Tarzaneita yhä uudelleen ;), mutta googlaamalla löytyy noillakin sanoilla jos jonkinmoista ideologiaa. Entäs pelkkien korkkareiden lukeminen - tai sarjisten :D?

Esim. koulujen kiellettyjen kirjojen listat Amerikassa ovat aika mielenkiintoisia. Oikeastaan aika upeaa, kuinka suuri valta kirjallisuudelle tuolla kieltämisellä annetaan!

Markku: Minusta tuo "keskimäärin" on aika suuri ongelma, kun sille perustetaan kokonainen yhteiskuntajärjestelmä. Eivätkä ne erot ole pelkästään kiinnostavia, kun ne vaikuttavat vaikka henkilön palkkaan tai työssäylenemismahdollisuuksiin. Tai siihen, saako käydä koulua rauhassa, joutumatta kiusatuksi, kun ei pelaa jalkapalloa.

Kommenttisi loppulauseet voisi hakata kiveen ja asettaa Kirjavinkkarin uskontunnustuksen osaksi :)!

Tuo "n**ger" -kommentointi osuu juuri siihen me/muut asetelmaan. Meikäläiset saavat käyttää sanoja, joilla on tietty poliittinen merkitys, jonka kaikki tunnistavat. Kun niitä käyttävät muut, niiden sävy muuttuu. Eikös jokin aika sitten ollut puhetta teinitytöistä, jotka käyttivät "huora"-sanaa hellittelyterminä kavereistaan...

Kieli taitaa olla se poliittisista valtapeleista vaikeimmin hallittava. Wau!

Anonyymi kirjoitti...

Uups, entä mitä niistä lapsista tulee, joiden äidit olivat aikoinaan nii-in tiedostavia, ettei saanut leikkiä barbeilla?

Sanoisin, että niistä tulee varmasti vihaisia pikkutyttöjä, koska naapurissa oli ihani-a barbeja eikä tyhmä äiti ostanut minulle.

No, minä sain leikkiä millä tahdoin ja hyvä niin. Mutta monenlaista "suojelua" olen kuullut. Aseiden ostokiellon tms. ymmärrän, mutta barbileikit oli minulla kyllä nukkeleikkien korvike kouluiässä.

Työntää lusikan soppaan Arja-täti

antitäti kirjoitti...

Arja-täti: Soppaan mukaan vaan! En ole kieltämässä Barbeja enkä Bratzejäkään :). Ymmärrän vielä tuon aseidenkin oston - tosin oikeisiin vaadittaneen muukin kuin vanhempien lupa...

Minun toivemaailmassani tytöt voisivat ampua toisiaan metsässä :) ja pojat leikkiä niillä nukeilla, jos mieli tekee.
Ilman kenenkään paheksuvia tai tekemistä ohjaavia kommentteja.

markku-setä kirjoitti...

Minun toivemaailmassani tytöt voisivat ampua toisiaan metsässä :) ja pojat leikkiä niillä nukeilla, jos mieli tekee. Ja lisäksi tytöt voisivat leikkiä nukeilla ja pojat pyssyillä!

Molemmat ilman kenenkään paheksuvia tai tekemistä ohjaavia kommentteja.

Matti Karjalainen kirjoitti...

Burroughsin rasistisesta ja asenteellisesta maailmasta tuli vielä mieleen, että mikäli kirjojen tapahtumat olisi etäytetty vaikkapa ulkoavaruuteen tai tolkienilaiseen fantasiamaailmaan, niin silloin niiden vinkkaaminen taitaisi olla jo huomattavasti helpompi juttu - tai en ole ainakaan toistaiseksi törmännyt yhdelläkään ala-asteella örkkilapsiiin...

Fantasiakirjallisuudessa maailmankuva saattaa olla ihan yhtä masentava, mutta kukapa nyt tuntisi absoluuttisen pahoiksi ja vastenmielisiksi leimattuja sauronilaisia kohtaan minkäänlaista sympatiaa? Norman Spinradin vastikään suomennetussa teoksessa [url=http://www.kirjapuoti.fi/pk/component/page,shop.product_details/product_id,250/manufacturer_id,0/option,com_virtuemart/Itemid,1/vmcchk,1//]"Rautainen unelma"[/url](Vaskikirjat, 2008) irvistellään muuten onnistuneesti juuri näille fantasiakirjallisuuden kieroon kasvaneille asenteille.

Ja jos nostetaan tapetille vielä impulssikontrollin ja muiden sellaisten ongelmien kanssa painiskelevat lapset ja näiden suhtautuminen väkivaltaisiin videopeleihin, niin eikö voisi ajatella, että peleistä saattaa olla jopa hyötyä? Ne auttavat ehkä purkamaan aggressioita, jotka saattaisivat muuten purkautua ikävämmillä tavoilla.

Arja-tädin esimerkkiä noudattaen voisin vielä kysyä, mitä mahtaa tulla lapsesta, jonka äiti leikkaa saksilla muovisotilaiden aseet pois...? No, sain myöhemmin leikkiä sotaakin, mutta My Little Ponyjakin minulla oli - ja kirjastokassista saattoi löytyä yhtä hyvin Tarzaneita kuin Nummelan ponitallia!

Matti Karjalainen kirjoitti...

Edellisen viestin hyperlinkitys epäonnistui, mutta kyseessä oli Norman Spinradin "Rautainen unelma" (Vaskikirjat, 2008). Googlella löytyy.

antitäti kirjoitti...

Markku-setä: Noin viisaan lauseen jälkeen luovutan sinulle virallisesti tuon keskustelunosan Viimeisen Sanan :)!

Matti: Fantasiakirjallisuus taitaa olla paras esimerkki genrestä, joka voi olla äärimmäisen konservatiivinen tai äärimmäisen liberaali (tai mitä tahansa siltä väliltä ;)). Eddingsin naiset eivät oikein kuppikokoineen innostaneet, mutta kuten Con-paneelissakin huomattiin, värikkäämpiä sukupuolirooleja lajityyppin mahtuu ja paljon!

Kiitos kirjavinkistä! Kai Tampere on tilaamassa opuksen kun ei vielä Pikistä löytynyt?