torstaina, elokuuta 28, 2008

Mitalisade!

Koska historiallinen postaukseni saattoi antaa väärän kuvan siitä, kuinka suomalainen kirjastolaitos porhaltaa kuumimpien hottiuutuuksien kärjessä, tehdään pieni todellisuustarkistus:


23 asiaa -kurssi kunniakkaasti läpi


Olen mitalisti!!! (Ja näin unta, että Tommi Evilä oli meillä ja sanoin sille: "Haluutko lisää makaronilaatikkoa, Tomppa?", mutta se ei nyt ole suurin juhlimisen arvoinen saavutukseni.)

Olen suorittanut 23 asiaa -kurssin 28 muun suomalaisen huippukirjastolaisen kanssa!

Kurssin alku innosti hurjan määrän taiteilemaan opintoblogeja, ja monet niistä elävät edelleen. Osa muuttuu kirjastoblogeiksi laajemminkin, mikä ilahduttaa minua järisyttävästi. Olen utelias lurkki, joka tahtoo aina tietää, mitä muualla tehdään ja mitä muille kuuluu ja mitä muualla ajatellaan! Laiskana ja käytöstapaisena ihmisenä luen mieluummin blogeja kuin soittelen uppo-oudoille tyypeille ja kyselen, mitä heidän kirjastonsa lainausautomaatti sanoo tai kenen uutuushankinnat ovat pisimmällä.

Nyt mace ja Matti saavat lopettaa lukemisen.

Paitsi että saavat kurkata, kuinka hienosti linkkaan kurssilaisten omaan Wikiin, mutta sitten ei enempää!

Meidän kirjastostamme mukana oli kaksi ihmistä, ja tiuhasti toistuva tokaisu oli: "Jos olisin tiennyt, millainen kurssi tää on, olis jäänyt osallistumatta!" Etukäteen ilmoitettiin, että kurssiin kannattaa varata 5 tuntia työtä viikossa. *reps*. Oikeasti ainakin minulla meni helposti viisi potenssiin viisi tuntia. Katsokaa nyt näitä sivuja ja lukekaa muutama esittely, niin saatte vähän käsitystä asiasta. Noiden alkujuontojen jälkeen on viehättävä palsta linkkejä, jotka tulee lukea. Ja tehtäviä, jotka pitää tehdä.

Tehtävät eivät alkaneet sanoilla "kuvaile" tai "analysoi". Ne alkoivat vääjäämättä: "Hanki tunnukset, kirjaudu sisään ja TEE..." Ja kun oli ne vääntänyt, piti tulos ja kommentit kirjata vielä tätä varten perustettuun blogiin.

No niin Matti ja mace, saa katsoa!

Kurssi oli mahtava! Vain sen tekemisen ja virheiden kiroamisen kautta oikeasti oppii käyttämään webkakkosta ja polkupyöräilemään. Kaikkein mukavinta kuitenkin oli se yhteisöllisyys, joka kurssilla syntyi. Blogeja kommentoitiin ahkerasti, neuvoja kysyttiin ja annettiin sekä chatissa/mesessä juteltiin asioista ja asioiden vieristä.

Nyt minulla on aika monta uutta kirjastotuttua, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia tai käydä kahvilla koulutustilaisuuksissa. Nyt minä ymmärrän enemmän ja osaan useampia asioita.

Monet valittavat, kuinka web 2.0 on vaikeasti hahmotettava asia. Niin se onkin. Jos kuitenkin joku vielä uskaltautuu heittäytyä tämänkaltaisen kurssin vetäjäksi, suosittelen osallistumista silläkin uhalla, että joutuu tekemään töitä.

En ehkä ymmärrä koko kaksnollasta verkkoa, mutta ainakin tiedän siitä 23 asiaa.

torstaina, elokuuta 21, 2008

<3

Kouluttaminen on ihanaa. Oppiminen on ihanaa. Kuunteleminen on ihanaa.

Ja vinkkaus se vasta ihanaa onkin.

Kiitos Ylöjärvelle!

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Menneisyydestä kajahtaa!

Joka toinen vuosi Pirkkalassa järjestetään 5-6 -luokkalaisille Museopäivät. Käytännössä se tarkoittaa satojen lasten rahtaamista mitä erilaisimmilla keinoilla ja maanitteluilla bussilla, pyörällä, autolla ja kävellen Reipin kotiseutumuseolle.

Siellä heitä odottaa sekalainen kaarti vapaaehtoisia, kulttuuri- ja nuorisotoimen henkilökuntaa, liikuntapuolen ihmisiä ja yksi Antikirjavinkkaritäti.



Kaikki pukeutuvat ajan hengen mukaisesti, ja vastuualueet jaetaan. Lähes kaikissa alueen aitoissa sekä pajassa on omat oppaansa, jotka kertovat erilaisista esineistä sekä historiallisista tavoista. Suosittu aihe on sulhasten koputtelu aitan ovella. Yhdessä aitassa on koulu, jossa opettaa hurja maisteri. Siellä ei *todellakaan* kannata puhua ennen kuin viittaa...

Ulkona ryhmät leikkivät perinteisiä pihaleikkejä: naruhyppyä, kurran pelaamista, piirileikkejä ja ehdoton hitti: köydenveto.

Aloitin esittelyni kertomalla lapsille, että odotettavissa on "historiallisia romaaneja". Ette muuten ole koskaan kuulleet niin syviä ja säälittäviä huokaisuja! Onneksi maamme menneisyys on kuitenkin sotaisa ja täynnä hurmetta, tautia jos jonkinmoista, epäsuhtaisia avioliittoja, noituussyytteitä ja kuolemaa sen kaikissa eri muodoissa:



Kohosen Linnavuoren Joho on aina hitti. Vainajien henkiä, vainovalkeita ja paha äitipuoli. Vaihtelin tätä saman kirjailijan Haaraparran tyttären kanssa, jossa on verenmyrkytystä, itsekidutusta ja uhkaava avioliitto vanhan sika-teurastajan (sanan molemmissa merkityksissä) kanssa. Ja se viimeinen vedenhakumatka...

Mikkanen toimii hienosti. Kahdentoista vala ja noituussyytteet, Annan epätoivo kuulustelijoiden käsissä. Aah. Tai Myrkkypuun marjat, joka on jo dekkari. Kuka myrkyttää vanhaa isäntää? Ja miksi nuori tyttö on pahoinpidelty niin julmasti? Kun neito pyyhkäisee unissaan hiukset ohimoltaan ja paljastaa samalla puuttuvan korvan, joka ei ole vielä edes arpeutunut, vihertävät kovemmatkin. Jess!

Dieckmanin Ram-sarja oli myös mukana, sillä minusta tuli heittämällä kivikausifani! Vauva nimeltään Rääpäle sai toimia esimerkkinä imeväiskuolleisuudesta, ja kun pyyntimatkalaisten ruuhi kaatuu, itkettää melkein itseäkin.

Vielä Karlssonin Noita nousee haudastaan, joka toimi muutaman lauseen vinkkauksena. Vuonna tuhat: tietäjä etsii kuolinluolan - tuhannen vuoden hyppy, Norppajengi lähtee kaivauksille. Arvokasta aarretta etsivät muutkin, mutta noidan hautarauhaa on häiritty. Noita nousee haudastaan, mutta sen ottama hahmo on hyvin erilainen kuin tuhat vuotta sitten...

Minulla oli mahtavaa, ja kirjojakin oli jo päivän jälkeen lainattu kiitettävästi.

Historia on hauskaa. MOT.

Ja vinkkari väsynyt:



Eilen 10 ryhmää, á 20 min, tänään 11. Huh.

Huomenna tulisivat seiskat, mutta silloin pyyhällän Ylöjärvelle puhumaan vinkkauksesta. Kuka väittää, että kirjastolaisen elämä on tylsää ja rauhallista??

torstaina, elokuuta 14, 2008

La scuola

Koulu - mikä ihana asia.

Kesä meni töissä vaihteella 2 ja puoli. Luetteloiden juttuja, jotka olivat jääneet roikkumaan. Tarkistellen listoja, tehden minihankintoja ja tiskissä päivystäen. Elokuun alussa olin melkein valmis raapimaan seiniä ja kirkumaan.

Ei ole lastenkirjastoihmistä tehty kesätyöläiseksi, ei.

Elokuun toisella viikolla sain viimein lähettää paimenkirjeen opettajille, rykäistä (harjoittelijan auliilla avustuksella!!) nelosten tiedonhaunopetuksen koneelle ja printteristä ulos sekä aloittaa kalenterin täyttämisen.

Meillä käy luokkia aamuisin suhteellisen paljon. Tai en minä tiedä, onko niitä paljon. Ei ole koskaan tullut vertailleeksi kenenkään kanssa. Sivukirjastojen vieressä olevien koulujen kaikki luokat käyvät lähikirjastoissaan, mikä on mahdeista mahdeinta! Sata prossaa on aika hyvä vertailuluku.

Pääkirjasto palvelee kahta alakoulua, joista toisesta vieraillaan innolla - jokainen luokka eskareista lähtien. Isolta keskustakoululta käy useita luokkia, kaikkia ei olisi ehkä mahdollistakaan mahduttaa mukaan. Ainakaan ennen virallista aukioloaikaa, jolloin minä mieluiten otan koululuokat vastaan. Silloin on aikaa keskittyä lapsiin, ei tarvitse hyssyttää muiden kuin omien korvien vuoksi ja opettajien kanssakin ehtii vaihtaa kuulumiset.

Kalenterini mukaan kolmen päivän aikana olen varannut viidelletoista (15) luokalle säännöllisen kirjastokäyntiajan koko syksyksi neljän viikon välein.

Minun lapseni.

Ensimmäiset tulivat tänään, kun kahden päivän työuran jälkeen jäin sairaslomalle. Armottoman flunssan kourissa ja jysäripäänsärystä kärsien vietän vielä huomisenkin kotona.

Koululaiset, mikä ihana infektiopesueeni!

tiistaina, elokuuta 05, 2008

Timantteja ja turkulaisia + sukupuolirooleja



Mää oon timantti! Kiitokset Kiirunalle, joka uskaltaa kirjoittaa rehellisesti vaikeista aiheista ja Intastellalle, jonka blogia luen säännöllisesti ja jonka mielipiteet käyvät yhteen usein. Kuten tästä postauksesta myöhemmin saatte huomata! Lisäksi viehätyin suuresti saamani palkinnon perusteista: "Ruokkii salaista kirjastonhoitajaani, joka ymmärtää, miten aakkostamisesta voi saada sivukaupalla paasausta aikaiseksi."

Palasin juuri Turusta. Turussa on aina ihanaa, mutta tällä kertaa supersellaista, sillä löhösin kaksi päivää hyvien ystävien luona enkä tehnyt mitään. Se osoittaa minut pahaksi, mutta rentoutuneeksi ihmiseksi. Kiitos, rakkaat naispaholaiseni!

Turussa tapahtuu aina jotain. Tällä kertaa tuulilasinpyyhkijät sanoivat piuuufffff, ja vääntö loppui keskellä kaupunkia kaatosateessa. Onneksi vanha näppituntuma vei Imaamin kulmalle, eikä siitä ollut enää pitkä matka silmät kiinni. Vain Turussa vastaa tavallisen sähkökorjaamon puhelimeen sunnuntai-iltana kiltti setä, joka korjaa auton seuraavana päivänä muutamassa tunnissa ilman, että koko lomaraha menee siihen. Kiitos, kiltti setä.
Ja vielä rakkaan Nummen kirjaston lähellä! (mainos, vink vink)

Sedittelystä tuli mieleen tädittely tuli mieleen tytöttely tuli mieleen sukupuoliroolit, joista keskustelu jo ryöpsähtikin edellisen postauksen kommenteissa Matin, Librarianin ja Markku-sedän toimesta.

Valitan, rakkaat lukijani, seuraa Antipaljastus. *gosh*

Minä en pidä niistä.

Erityisesti kommentit "aina niitä on ollut ja silti lapsista on kasvanut ihan hyviä", eivät iske. Onko maailma muka tasa-arvoinen ja -vertainen paikka? Juu, minusta on kasvanut ihan potra tyttö niin henkisesti kuin fyysisestikin, enkä varmasti ole ainoa, mutta voin vaikka vannoa, ettei vahvempi naisnäkökulma tai sukupuoliroolien himmaaminen lasten- ja nuortenkirjoissa olisi tätä kehitystä haitannut. Aika suurella todennäköisyydellä edistänytkin.

Luin itse paljon poikakirjoja, kuten varmasti useimmat tytöt. Samastuminen ei ole siis pelkkä sukupuolikysymys. Ja jo pitkään olen ajatellut poikien kärsivän simppeleistä roolituksista enemmän kuin tyttöjen. Naisenmalleja kulttuurissamme löytyy jo monenlaisia, moninaisia miehiä vähemmän. Sellainen simppeli sukupuoliroolien kääntäminen päälaelleen ei bahtinilaista karnevalismia mukaillen yhteiskuntaa mullista, mutta kyllä minua virkistivät kovasti mm. nämä kirjat.

Uudemmissa kuvakirjoissa erityisesti olen ihastunut Pija Lindenbaumin kuvakirjoihin, Kenta ja barbiet
tuo aika mielenkiintoisesti uutta näkökulmaa rooleihin ja Pikku-Litti ja lempparieno puhuu homoseksuaalisuudesta suomalaiseen lastenkirjallisuuteen harvinaisella tavalla.

Nykypäivänä on vaikea ajatella aapisesta löytyvän Aale Tynnin runoa N-kirjaimen kohdalla: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". :O. (ja nyt saan varmasti valkoisen voiman kannattajia lukemaan kirjastolaitoksemme tilasta :D).

En minä ole hankkimatta Miinaa ja Manua, enkä paheksu Tarzaneita. Minusta on vain tärkeää tiedostaa niiden sisältämä ideologia. Nykypäivän lapset elävät omaamme liberaalimmassa ja vapaamielisemmässä ympäristössä - ja ovat lisäksi äärettömän sanavalmiita ja kyseleviä. Ihan parhaita keskusteluja saadaan aikaan juuri näistä jutuista! Kuinka maailma on muuttunut, kuinka ennen ajateltiin, millaista nyt on ja millaista voisi olla... Ei kieltämällä edistytä, kirjarovioilla mitään ratkaista. Älyllisellä kyseenalaistamisella kyllä.

Olen siis ihan täysverinen Kukkahattuantitäti - jolla on ehjät pyyhkijät ja muutama lomapäivä jäljellä!