Juhlapäiviä

Viime keskiviikkona, 8.2. oli Lainan päivä. Sitä on vietetty parisenkymmentä vuotta kirjastojen virallisena nimipäivänä, jolloin saa juhlia.

Eilen eskarilaiset mykistyivät innosta, kun kahdentoista lapasen avustusloukussa kerroin juhlapäivästä. Pirkkalassa tänä päivänä on jo pitkään valittu juhlavasti Vuoden Lainaaja – henkilö, joka käyttää kirjaston palveluita ahkerasti ja monipuolisesti. Bileisiin kuuluu kukkia, violetti kirjekuori, kakkua ja paikallislehden haastattelu.
Vuoden Lainaaja 2011 on Pirkkalassa Sami Nojosaho, sarjakuviin erikoistunut monitoimilukija. Antitäti nappasi miehen vastaamaan muutamaan kysymykseen viisi minuuttia ennen virallista toimitusta, ja huusi johtajalle ”Vielä kolme minuuttia!!” kun juhlakalu revittiin käsistä.

Sami oppi lukemaan alle kouluikäisenä pakon edessä, koska Aku Ankkaa ei tilattu ennen lukutaidon saavuttamista. Loistava pedagoginen kikka! Nuolialan koulun yhteydessä oleva kirjasto oli se tärkein monta vuotta, ja sarjakuvaa ilmestyi harvakseltaan. Uutuushyllyn edessä punnittiin tahto ja lihakset, kun koko luokka ryntäsi sarjiksia rohmuamaan. ”Jos opettaja ei anna lainata sarjakuvia luokkakäynnillä, menkää kirjastoon koulun jälkeen!”, neuvoo Sami nykynuorisoa.

Nojosaho mainitsee lempidekkaristikseen Donald E. Westlaken: ”Surkuhupaisat tarinat ovat opettavaisia.” Voi Dortmunderia… Sarjakuvista Hugleikur Dagssonin sairaalle huumorille saa nauraa ilman kysymysmerkkiä ja uusi albumimittainen Perimmäinen Pohjola ansaitsee erikoismaininnan. Tarmo Koiviston Mämmilä kuuluu kotimaiseen kärkeen. ”Asun itsekin pienellä paikkakunnalla ja ne jutut vain ovat niin totta!” Antitäti kumartaa päänsä nöyränä ja kiittää Samia hankintaehdotuksesta, jonka vuoksi Timo Katajamäen Pyynikinajoista kertovat kirjat löytyvät Pirkkalankin hyllystä. Siinä oli aika villit kisat – monessakin merkityksessä.

Mitä, jos kirjastoa ei olisi? ”En voi sanoa, että repisin tukan päästäni,” sanoo hiuksellisesti haasteellisoitunut Nojosaho, ”mutta ei kyllä paljon naurattaisi. Tila ja raha estävät kaiken kiinnostavan hankkimisen omaksi.”

On selvästi kohtalon johdatusta, että minusta on tullut kirjastonhoitaja. Päivä Lainan jälkeen minä synnyin. Siitä muistutti ihana kuutosluokka, joka kajautti synttärilaulun pyytäen sen jälkeen anteeksi hiljaisuuden rikkomista :).

Keskikokoisen kirjaston keskikaamean hoitajan päivä

Taitaa olla toinen kerta, kun osallistun Library Day in the Life-juttuun. Tarkoituksena on siis kertoa työpäivästään ja jakaa se isosti somessa.

En tiedä, palveleeko tämä päättäjiä vakuuttamalla meidän huhkivan hurjasti töitä tai veronmaksajia heidän päästessään kurkistamaan Teh Takahuoneeseen, mutta minusta on ainakin kivaa lukea, mitä muissa kirjastoissa tehdään. Stalkkeri luontojaan kun olen.

Tiistaina 31.1. olin menossa iltavuoroon, mutta heräsin jumalattomaan aikaan nakkaamaan autolla kanssavinkkarin koululle, johon pääseminen oli haasteellista kahden ison kirjalaatikon kanssa. Vinkkaus meni kuulemma hienosti, ja olin aika hyvä ihminen -fiiliksissä! *silitapu, Reetta!!*

Rässin räävitöntä vauhtia takaisin kotiin ja kääriydyin uudestaan peittoon. Heitin mp3:een Almondin Naakkakesän englanniksi, koska se on jäänyt lukupinoon roikkumaan ja epäilen vahvasti sen kuuluvan ennemmin nuoriin aikuisiin kuin varsinaisiin nuortenkirjoihin. Kymmenessä minuutissa totesin olevani oikeassa - ja syvässä unessa.

Puoli yksitoista kömmin kahvipannun luokse ja lähetin sähköpostia parille kirjailijalle. Inuin juttuja IBBY Finlandin Virikkeitä-lehden ekaan numeroon, jonka toinen toimittaja olen. Aikataulu oli ammattitaidottomuudestani johtuen hyytävä, mutta molemmat vastasivat heti myöntävästi. En jaksa lakata hämmästelemästä kotimaisten la-nu -kirjailijoiden jaksamista ja intoa, kun kyseessä on jakaminen, osallistuminen ja innostaminen. Ilman heitä me emme olisi mitään. Sinänsä hauskaa, että toisen kirjailijan kirjasta tulen puhumaan helmikuun lopussa Tampereen kirjaston Aslakin päivän kirjakutsuilla, toisen taas Raisiossa Vaski-kirjastojen järjestämässä Tarinatornadossa maaliskuussa.

Lueskelin koneelta muiden kirjastolaisten päivistä keittäen samalla raivokkaasti kypsäksi parsakaalia. Keittiöni muistutti jostain syystä muutenkin ihan tyttöjääkaappia: turkkilaista äijä-jogurttia, cantaloupe-melonia, appelsiini-tyrnikiisseliä. Onneksi evääksi lähti vain kananuggetteja, suolapähkinöitä ja sukkaneule.

Myöhästyin töistä puolisen tuntia (mikä on ilmeisen yleistä, kun LibDayn juttuja lukee...), mutta edellisenä iltana teinien Facebook-tilien kaappauksen ja siitä seuranneen rakkausdraaman selvittäminen oli heittänyt tunnit plussalle. (Myöhemmin illalla vakuuttelin toiselle osapuolelle toisen viattomuutta ja pidän heille peukkuja <3). Työpäivä on aloittava sähköpostilla, koska siellä on usein nopeaa toimintaa vaativia viestejä. Nyt ihanansuloinen yläkoulun äidinkielenopettaja oli tehnyt käsittämättömän työn aikatauluttaessaan maaliskuussa olevan kirjallisuusviikon ohjelman luokat, valinnaisaineet, yo-kirjoitukset ja lähes 700 oppilasta huomioonottaen. Näytä mulle kieltä! onkin työllistänyt viime aikoina kiitettävästi, kun kuuden päivän esiintyjät palkkioineen, aikatauluineen kaikkineen on kaatunut niskaan. Nyt näyttää siltä, että meillä on kivaa viikon ja yhden päivän ajan: teatteri-impro-ryhmä Uusi Kattaus, mun ja Lempäälän Gretan genrevinkkausta, mu-pe-vinkkausta Hervannasta, Pauli Hanhiniemi, Marianna Leikomaa ja Salla Simukka. Mainitsinko Pauli Hanhiniemen? Ja sen, että yhtenä kuulaana maaliskuisena aamuna minä istun autossa sen pihassa ja kidnap tuon sen kyydissäni Pirkkalaan.

Tiistaisin tulee kirjalähetys BTJ:ltä, ja se on vähän kuin joulu. Sen lisäksi oli kaksi ISOA pakettia MINULLE!! Kustantajat olivat saaneet arvostelukappale-lähetykset toimimaan, ja esitin performanssin: "KIRJAstonhoitaja saa KIRJOJA", joka huvitti työtovereitani kovasti. Minä olen ihan hyvä tanssimaan iloisena, ja kolmisenkymmentä kirjaa tekee minut hyyyyyvin iloiseksi.

Tuttava kyseli Arena-kuulumisia sähköpostilla, kyselin omilta kontakteiltani ja sain juuri sellaisia vastauksia kuin odotinkin. Lähetin uuden viestin kysyäkseni, mistä näistä saa puhua ääneen :p. Sähköpostilla suunniteltiin alustavasti myös parin tuttavan kanssa vinkkauskoulutusta syksyksi Tampereelle, Vinkkariyhdistystä ja kirjastoa tasapuolisesti kupaten. Kahtellaan...

Olen mukana PIKI-kirjastojen nuortensivujen tekijäkunnassa, ja lähetin muutaman kirjan id-numerot eteenpäin lisättäväksi uutuuslistaan. Huomenna pitäisi olla kuusi aineistovinkkiä valmiina, aiheena Oma napa. Hih hih. Se ideointikokous oli aika hauska.

Kirjoittelin muun ohessa lisäyksiä Virikkeitä-lehden juttuuni vuoden 2011 lasten ja nuorten sarjakuvasta ja lähetin sen peer review-kierrokselle sarjakuvaviisaalle ystävälle. Kiireessä tuli eteen myös Vuoden lainaajan valinta. Mielessäni oli kaikin puolin loistava ehdokas, joka on vielä edustava ja hauskakin, ja iltapäivällä kuulin hänen pääsevän tilaisuuteen ja ottavan tittelin ilolla vastaan. Iloinen asia :)!

Iltavuoro päättyy neljään asiakaspalvelutuntiin. Vuorossa oli kiukuttelevia lainausautomaatteja ja sitkeiden uudelleenkäynnistysten ilta. Normaaleja kysymyksiä, suosituksia, varauksia ja ihan tuore vauva, jonka äidille etsin raskausaikana nimikirjoja. Nyt sain kuulla lopputuloksen palvelustani. Hyvä valinta ja söpö isovelikin vielä. Teinit olivat hyytyneet hoodeille pakkaseen ja muutenkin ilta oli suhteellisen hiljainen.

Kahvitauolta palatessani kuulin, että minua oli kyselty. Salissa odotti kaksi nuorta miestä, joista toinen kehui kirjaston pyörätelineiden levyjarruystävällisyyttä(!!)ja toinen esitteli uudet hammasrautansa. Kommenttini: "Eihän niitä oikeastaan edes huomaa", oli selvästi suunnattu väärälle sukupuolelle, sillä poika näytti pettyneeltä. Yritän muistaa seuraavalla kerralla kehua rautaista hymyä ja vinkata Bondia.

Illalla vielä muutama lehteen liittyvä sähköposti, sarjisjutun korjailua ja Dexteriä devarilta. Olen vinkannut Lindsayn dekkareita kasiluokkalaisille, ja haluan tietää meneekö sarja samaan suuntaan kirjojen kanssa. Juuri ennen nukahtamista puolikas Supermarsu ja yöksi jälleen Naakkakesä korviin.

Kokonaisvaltaista kirjallisuuselämää.

Poliittinen on poliittista!

Meidänkin kirjastossamme on ollut mahdollisuus äänestää ennakkoon presidenttiä. Se on hyvä asia, sillä kirjasto on mitä suurimmassa määrin poliittinen paikka - niin puolue- kuin muutenkin.

Olemme ehkä ainoa julkinen paikka, jonka hyllystä löytyvät kaikki ehdokkaat läpi vuoden, ilmaiseksi lainattavana. Meiltä löytyvät myös tyyppien mielikirjat ja kohun kohteet pikalukijoista puolueen ärhäkkäimpiin.

Mietiskelin puolueita, ja jokaisen arvostuksista voi löytää kirjaston. Kolkuttakaa, niin kaksikymmenluokasta avataan, yksilöt saavat vapaasti valita itsensä kehittämisen ja yrittänyttä ei laiteta. Meiltä löytyy molempia (ja vielä useampia) kieliä, kriittisyyttä niin maahanmuuttoon kuin sortovaltaan, kestävää kehitystä ja tasa-arvoa.

Ennen kaikkea kirjasto on minulle poliittinen paikka sanan varsinaisessa, ylätason merkityksessä. Yhteisten asioiden hoitamista, jakamista ja hiukan kapinallisesti anarkistiseksikin leimatun Kari Palosen mukaan sitä, "jossa voi tehdä toisin".

Kirjasto on kulkenut pitkän tien, mutta lopulta muuttunut ideologisesti kohtuullisen vähän. Nopeasti ajatellen nykypäivänä se on HUONO asia: jämähtänyt, tunkkainen, varastomainen... mitä näitä nyt onkaan.

Minä sanon teille: EI OLE. Se on iloinen asia ja hymyilevä peukku päälle. Kansanvalistus-aate on edelleen tongittavissa, mutta se on menettänyt luokka- ja kielitaustaansa muuttuen neutraalimmaksi ja epäarvottavammaksi. Hyvinvointiyhteiskunta löytyy helposti, jälleen kevennettynä versiona. Meillä ei holhota eikä arvoteta, vaan tarjotaan kevyttä viihdettä, tiukkaa asiaa ja jopa oppikirjoja niin kouluun kuin kursseillekin. Tappovideoita ja addiktoivia pelejä - hakekaa täältä vaan!

Meiltä saa asiakaskortin heti kun omistaa jonkinlaisen henkilötunnuksen, emmekä me lähetä mainoksia tai stalkkaa lainoja. Ei tarvitse olla kansalainen, iällä, sukupuolella, varallisuudella, uskonnolla ei väliä. Me olemme ilmaisia ja vapaita, kuka tahansa saa kävellä sisään,käydä niin usein kuin haluaa ja viipyä haluamansa ajan. Me koulutamme, opetamme, jaamme.

Me annamme teille sisällöt, taistelemme vapaan tiedon puolesta ja palvelemme teitä suhteellisen kiltisti. Meillä pääsee hitto vie ilmaiseksi vessaan kunhan lukee lehdet sen ulkopuolella.

Demokratia olemme me!

Minä olen löytänyt Aarteen

Maailmassa tuppaa olemaan absoluuttisia ja relatiivisia asioita.

Relatiivinen voisi olla vaikkapa se, onko kaali hyvää. Minusta se on (ja siksi keittelenkin kaalisoppaa huomiseksi samalla kiroten talvikaalin antipehmeyttä, minkä vuoksi yö saa mutta soppa ei).

Absoluuttinen on se, että BTJ:n Kirjonet-nettikauppa on kök eikun joo, on se. Kökkö. Sen ovat tietäneet kaikki kirjastolaisista myyntimiehiin ja varmasti BTJ:n johtoportaaseen asti, mutta surkeiden sattumusten sarjan vuoksi kehitysprojekti on mennyt pidemmän kaavan kautta.

Jokin aika sitten avasin suuni aihetta sivuavassa keskustelussa ja huomasin olevani mukana käyttäjäpaneelissa kertomassa ideoitani. Sitten huomasin, että se ei ollutkaan ihan helppoa.

Minä olen kauhean hyvä narisemaan ja valittamaan - kittysemään, kuten eräs kauhuelokuvissa nukkuva ystäväni verbaliikkaani kuvasi. Hello Kitty vaan sinne pohjoisiin! Aina ei ole kuitenkaan helppoa kertoa, mitä sille huonolle pitäisi tehdä, jotta siitä tulisi parempi.

Tänään Kuha-kirjastoille (Tampereen kehyskunnat) esiteltiin uutta BTJ:n verkkokauppaa, Aarretta, joka on ihan nimensä veroinen. Ensinnäkin se näyttää verkkokaupalta, mitä voisi pitää verkkokauppuutena olemisen lähtökohtana. Siinä on kunnon logiikka, hyvät hakumahdollisuudet niin tyhmään kuin tarkennettuun hakuun. Siihen on saatu paljon tietoa yhdellä klikkauksella näkyviin tai pois, mistä eräs osallistuja sai syyn hymyillä: "Nyt tämä näyttää siltä, että tilauksen voisi oikeasti tehdä ilman paperi-Kirjoa."

Siinä on paljon muutakin, mutta koska itse pääsette katsomaan sitä jo vajaan kuukauden päästä, en revittele lisää.

Se ideoinnin vaikeus muuten paljastui n. kolme minuuttia tilaisuuden alkamisen jälkeen, kun eräs osallistuja torppasi etusivua "levottomuudesta". Minä muistaakseni hihkuin jokunen kuukausi sitten samassa kohdassa adjektiiveja "dynaaminen, hieno, innostava"!!

Yksityiskohdat ovat ehkä katsojan silmissä, mutta kyllä se vaan noin pääsääntöisesti on hyvä. Oikea kirjastotyökalu, joka on lähes valmis tullessaan markkinoille. Näitäkin vielä löytyy.

Aina kun puhun Kuha-kirjastoista, minun päässäni alkaa soida tämä biisi:

Ei vaiskaan!

Ihmisen elämä kulkee ehkä seitsemän vuoden sykleissä, mutta koska olen muutenkin suhteellisen vauhdikas ihminen, minulle riittää yhdeksän kuukautta - sellainen keskimääräinen raskausaika (paitsi sellaisten, joita odottaessa ehti lukemaan TSH:n ja muun Tolkienin tuotannon).

Kun maailma on epäjärjestyksessä ja minä vähitellen järjestyksessä, on aika herätellä Antitäti.

Vuodessa on tapahtunut paljon joka taholla - vinkkauskeikkoja, kotikirjaston kanssa mälläämistä, se iso A, joka nousee ehkä joskus taivaanrannasta, ystäviä tullut ja jokunen mennytkin.

Aloitetaan varovasti siitä, mikä on tuonut iloa ja revityttänyt hiuksia. Olen kirjoittanut tätä. Ja jos klikkaatte sitä 6.-9.1., se ei aukea, koska konversio. Edelliset kaksi lausetta selittävät niitä edeltävän kolmannen.

Muutenkin olen aika ylpeä PIKI-sisältösivuista, koska niiden kautta tavoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä kirjallisuustapahtumiin ja vinkkauksiin pääse. Ja sellaisia, jotka pääsevät. Hurja määrä vinkkejä, artikkeleita ja arvosteluja on tehty yhdessä kirjastolaisten kesken - asiakkailla on mahdollisuus kirjoittaa omia mielipiteitään kirjojen tietoihin, pisteyttää niitä ja aloittaa vaikka keskustelu.

Sisältösivuja tehdessä tulee seurattua entistä tarkemmin ilmassa liikkuvia asioita, seurattua lehtien arvosteluja ja kirjailijoiden haastatteluja. Kaikkeen ei pysty yksin, siksi meitä on monta kymmentä osallistumassa ja tekemässä ainakin palan kokonaisuudesta.

Siitä tulee hyvä mieli ja hemmetin villejä kokouksia - virallisia ja epä-sellaisia.

Sanotaan nyt vaikka japanilainen ravintola ja napa.

Kiitos :).

Kiitos kaikille!

Kun aloitin Antitädin kirjoittamisen, kirjastoblogeja oli Suomessa vielä suhteellisen vähän. Idea omastani syntyi *maakuntakirjastokokouksessa*, ja kiitos siitä kuuluu Lassilan Matille. Oli aika innostava puhe :). Upeita blogeja on nyt useammallakin kirjastolla - ja henkilöstöllä. Niitä kannattaa lukea!

Vuosien varrella on tullut sanottua paljon, kiltillä asenteella. Kirja-arvostelut eivät toimineet tässä formaatissa, reissujuttuja on ollut puolestaan hauska kirjoittaa ja vähän kittynääkin on tänne mahtunut.

Vähitellen monet omista jutuistani ovat siirtyneet Facebookiin, ja kepeähkö bloggaus ei tunnu enää tarpeelliselta. Alan asioista on edelleen mukava jutella, mutta eri tavalla.

Nyt tämä siis sainoisi niille kiitos ja menisi avaruuteen. Aika aikaa kutakin.

Keski-Suomen kierros

Tour de Keski-Suomi, ensimmäistä kertaa liikkeellä autolla, josta on tullut minun omani muutama viikko sitten. Ajan Harjukaupungin läpi putoamatta salakäytäviin. Pakkasta järjen ylittävä määrä. Tiedossa kaksi reissupäivää ja yö. Huippua :)!

Kun saavuin Uuraisille, kaikki oli jo valmiina. Pari kasiryhmää ja kuutoset, kirjat kärryissä ja tuolit nostettuina. Jänskättävä hetki joka kerta.


Ensimmäiseksi lauteille heitettiin parit kasit. Miekkani laulaa, Ystävät hämärän jälkeen, Nälkäpeli...


Mielestäni heristän opettavaisesti sormea puhuessani mm. elokuvien ikärajoista, mutta tämän kuvan Uuraisten Kristiina oli nimennyt "Nyrkki heiluu"... Eh. (EDIT: Korjaus, Puntalan Minna on ollut asialla. Pitihän se arvata :))


Lasten hyllystä löytyi ihania rotavia! (Kiitos Tiikurille tästä sanasta)


Viimeinen ryhmä oli kuutosia, jotka kertoivat *minulle* kummitusjuttuja. Haasteena oli poika, "joka ei koskaan ole pelännyt lukiessaan kirjaa". Olisi kiva kuulla, mitä hän piti suosituksestani...


Uuraisten kirjaston työhuone sai minut tuntemaan itseni normaaliksi kirjastolaiseksi. Kiitos. Me olemme pino-eläimiä - luontoaan vastaan on turha taistella!


...mutta järjestystäkin löytyi.


Uuraisilla oli myös hyviä pasteijoita, leivoksia, ihmisiä ja ohjeita. "Älä käänny ennen Hankasalmen kylttiä", meinasivat olla viimeiset kuulemani sanat. Käännyin vain kaksi kertaa, koska tie oli niiiiiiiin piiiiiitkä ja siellä oli niin monia kivoja risteyksiä (joissa EI tosin lukenut Hankasalmi). Pysähdyin keskelle metsää ja soitin kotiin (ei vastausta), toiseen kotiin (ei vastausta) ja Kestin Markulle. Markku käski minun ajaa pohjoiseen tai lounaaseen tai whatever. Minä kysyin, onko se oikealla vai vasemmalla. Onneksi oli banaani.

Hankasalmen kirjasto oli valoisa ja avara.


Sininen hetki ja kissatyynyt. Rauha. Aamulla oli -33, ja sain aidosti jännittää auton käynnistymistä. Motellin setä lupasi kaapeloida minut liikkeelle, jos olisin jäänyt pihaan.


Satuhuone oli eristetty kekseliäästi omaksi, ilmavaksi tilakseen. Sielläkin oli kissoja. Ja lukutoukka (eläin).


Aivan loistava idea oli teemanäyttely punaisista kirjoista :).


Hankasalmella sain mukaani oppaan, jonka kanssa kävimme kahdella pienehköllä koululla. Niissä on aina oma tunnelmansa - ja yhdysluokat. Nelos-kutosten vinkkauksessa saa vähän tasapainoilla, mutta luonne vaikuttaa fyysistä ikää enemmän.

Kirjallisuutta löytyi yöksi myös motellihuoneen hyllystä!


Kiitos jälleen kaikille järjestäjille, joiden ansiosta reissu tuntui ennemminkin lomailulta kuin työltä. Tiedän kyllä, millainen homma teillä on kirjojen keräämisessä, luokkien sopimisessa jne. Kiitos, kun jaksatte :).