sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Käsi kädessä

Koulun ja kirjaston yhteistyö on lasten- ja nuortenkirjastotyön pohja. Ilman sitä ei ole lapsia, ei lukemista, ei sivistystä eikä tulevaisuuden lukijoita.

Pirkkalassa yhteistyötä tehdään luokkakäyntien, kirjavinkkausten, kirjastonkäytön opetuksen ja harvakseltaan järjestettyjen (laiska Reetta) tapahtumien voimalla.

Kirjastolta tulee siis paljon resursseja. Mitä koulu antaa yhteistyön toiselle puolelle?

Koulu antaa asiakkaat, osallistujat ja lainaajat. Oppilaat, innostuksen ja mukanaolon. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka innolla opettajat tahtovat tietää kaikesta uudesta ja tuoda luokkansa paikalle. Opettajat uhraavat kiitettävästi aikaa ja vaivaa sekä yhteistyöpalavereissa että koulujen opettajainhuoneissa työtovereitaan infoten. Luokkatilat järjestyvät, aikataulut selkiytyvät ja ruokailuja siirretään kirjaston toiveiden mukaan.

Meillä Pirkkalassa jokainen ala-aste on edustettuna koulujen kulttuurityöryhmässä, jossa myös kirjastoasiat hoituvat. Useamman kerran vuodessa tapaamme söpön kulttuurisihteerin ja opettajien kanssa, päätetään vierailevat muusikot, kirjailijat, tapahtumat jne. Ja homma toimii! Info kulkee suoraan kouluille, opet järjestävät asiat loppuun ja pullaakin saa kiitettävästi.

Kirjastostrategia 2010 (josta aina tulee mieleen scifi, luita heittelevät simpanssit ja Elvis has left the building, mikä lienee osoitus strategisesta huumorintajusta) suosittaa seuraavaa:

"Mikäli peruskouluilla ja lukioilla ei ole kirjastopalvelujen kehittämisestä vastaavaa ammattihenkilöstöä, opetusministeriö suosittaa kuntia järjestämään palvelut
• palkkaamalla pedagogisen informaatikon joko yhteen kuntaan tai alueelliseen käyttöön,
• ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta siten, että 1-3 prosenttia opetustoimen käyttökuluista osoitetaan kirjastopalvelujen tuottajalle, tai
• perustamalla kouluun ammattimaisesti kehitettävän koulukirjaston (suuret koulut)"

Raha tietysti lämmittäisi aina, mutta koulut irrottavat budjeteistaan kuluja oikeastaan kaikkiin kirjaston järjestämiin erityistapahtumiin.

Pedagogisella informaatikolla lienee mahdollisuuksia koota koulujen asiat näppeihinsä kattavasti. Hienoa, että Tampereellakin on päätetty panostaa siihen. Tässä.

Muitakin kirjastoalan paikkoja on tarjolla Pirkanmaalla - tervetuloa joukkoon!

tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Maniaa

Otsikko tahtoi ensin olla "Mania", mutta koska se viittaa kirjastomaailmassa tuntemattomaan vaihdantavälineeseen, olkoon nyt noin.

Ihan ensi suuri kiitos Hennalle, Päiville ja Aamunkajolle kukkasista! Koska olen armottoman myöhässä, en jaa niitä eteenpäin. Tarjolla on nimittäin jotain parempaa.

Tämä: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449

Kajarit täysille. Ihan parasta! Antitäti ja koko työpaikka on nauttinut tästä useita kertoja päivässä

Uskomatonta, mitä vuoden kääntyminen tekee päälle. Ja ruumiillekin. Pesäpäivät ovat aikaa sitten vaihtuneet metsästysviikoiksi, kun haussa on karvaisia vinkkareita, kodittomia kirjailijoita, oppivaisia opettajia, ymmärtäväisiä kaikkia kun aikataulut pissii, kasvomaalausopettaja, kustannustoimittaja, oikolukija, sihteeri, kirjanpitäjä, kirjan pitäjä, pitäjän kirja, juttuja, kirjoja, ideoita.

Viikon hyvät uutiset:
Energiaa piisaa.

Huonot uutiset:
Taidan olla vastuussa kasvihuoneilmiöstä energiankulutukseni piikkien vuoksi.

Tietoisku:

36 kertaa oksentanut ihminen toipuu siitä kahdessa päivässä täysin. Sitä todistanut ihminen ei toivu. Ainakaan, jos seuraavan viikon aikana seuraa 23 kertaa oksentavaa ihmistä, 4 kertaa oksentavaa ihmistä ja 1 kerran oksentavaa ihmistä.

Tietoisku 2:

Ihmisten oksennustauti ei tartu gerbiileihin - ainakaan helposti.

maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Numeroita vai tunteita?

Olen viime aikoina miettinyt paljon vinkkaamista. Olen myös vinkannut, puhunut vinkkaamisesta monessa eri paikassa ja kirjoittanut vinkkaamisesta ja vinkkejä.

Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.

Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.

Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)

Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.

Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.

Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.

Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.

Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.

Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Lahjoja ja sekalaistelua

Mukava yllätys! Finlandia junior -raadissa ollut Pertti Nättilä lahjoitti kirjastolle reilusti yli sata viimevuotista lasten- ja nuortenkirjaa.

Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.

Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.

Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.

Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.

Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.

18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.

lauantaina, tammikuuta 05, 2008

Todellisuus piipahti kylään

Lomailu on vaikeaa. Silloin on aikaa miettiä asioita, ja moni niistä liittyy työhön. Sitten tulee tehneeksi jonkun suunnitelman, joka vaatii vain pienenpientä sähköpostin lähettämistä. Ja sitten pitää hakea yksi juttu työpaikalta. Ja lukea työposti. Ja paikallislehti, jossa huomaa jutun itsestään. (Iso pdf-tiedosto) (Kiitos toimittajalle, juttu on hyvä!) (Muotibloggaajat: kuvan oton jälkeen olen käynyt kampaajalla!!!)

Ja sitten menee käymään siinä kirjastossa, jossa on asiakas - siis vain asiakas! Kun viattomana lainaa pari naisviihde- ja sotakirjaa, törmää Karjalaisen Mattiin, jonka kanssa on kaveri Facebookissa. Ja jonka kanssa on ihan vähän vaan saanut idean, että voisi tehdä jotain yhteisjuttua yli kuntarajojen. Vaikka kirjavinkata. Ja sitten on pikkuisen juteltava, ja mietittävä, ja kotona kirjoitettava hiukkasen kirjalistaa.

Kun sitten rauhallisena kävelee ulos kirjastosta, jossa on ollut melkivaanasiakkaana, soi puhelin. Sieltä soittaa herraTeeVeeKaksi, joka tahtoo tulla tekemään jutun kauhuvinkkauksesta tiistaina. Juttuun tarvitaan luokka. Koulu alkaa maanantaina, työt alkaa maanantaina. Sitten on pakko vähän kirjoitella sähköpostia ja soitella ja tekstailla tutuille opettajille ja tehdä varauksia kirjoista ympäri kuntaa ja etsiä kynttilöitä ja varata viitta.

Sitten sitä onkin jo niin työmoodissa, että ihan huomaamatta lukaisee yhden vinkkauskirjan ja aloittaa yhtä artikkelia ja kirjoittaa siitä neljäsosan ihan huomaamatta.

Kunnes tajuaa, että nyt on viimeinen lomapäivä. Kello on puoli kaksi yöllä ja lataan parhaillaan uudelle mp3:lle Täällä Pohjantähden alla ykköstä kuunneltavaksi.

Oli kirjasto, tietokone ja Antitäti.