maanantaina, tammikuuta 14, 2008

Numeroita vai tunteita?

Olen viime aikoina miettinyt paljon vinkkaamista. Olen myös vinkannut, puhunut vinkkaamisesta monessa eri paikassa ja kirjoittanut vinkkaamisesta ja vinkkejä.

Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.

Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.

Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)

Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.

Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.

Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.

Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.

Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.

Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.

5 kommenttia:

henna kirjoitti...

Antitäti-kissa, vau! :)

.. Oletko muuten harkinnut romaanin kirjoittamista? Tarinankerronta näyttää nimittäin sujuvan sangen jouhevasti ;)

PS. Käy hakemassa pieni palkinto blogistani.

Päivi kirjoitti...

Oi Antitäti, päivieni piristäjä! Kukkasia tarjolla blogissani. :)

Aamunkajo kirjoitti...

Täältäkin olisi tulossa kukkasia sinne päin :). Saapi poimia.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449


The Tädit -kivaa...

Näinhän asiakkaat meidät kirjastoihmiset näkevät.

Antitädille terveisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen vinkkari tässä hei. Huomaan olevani itse siinä kakkosvaiheessa vinkkarielämässäni eli olen tyytyväinen, kun kirjat lähtee hyllystä.

Odotan mielenkiinnolla siis edistymistäni tällä saralla ja seuraavaa askelta suuressa vinkkaudessani.

Tämän vuoden puolella olen saanut luokseni paljon seiskaluokkalaisia ja olen ihan ihastuksissani. Muutama kuukausi ilman vinkkausta takana ja nyt olen ihan intoo piukassa seiskojen kanssa. Selvä feivöritti ikä mulle.

Terkuin täti Arja