perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Olo on kuin pommisuojan jäljiltä :)

Tiilikankaan koulu rulettaa!!!

En ole koskaan käynyt näin mahtavassa vinkkauspaikassa! Markku ehti jo vähän kuvaillakin vinkkausympäristöä tuossa kommenteissa, mutta pakko hehkuttaa vielä.

Minut haki rautatieasemalta intiaaniksi (!!) pukeutunut opettaja, toimitti koululle sekä evästi tiedollisesti ja kahvillisesti valmiiksi vinkkaukseen. Vähintään yhden kokonaisen illan oli vaatinut vinkkaustilan lavastaminen, jossa tosiaan jokainen pommisuojan pinta oli verhottu tummallla kankaalla. Kankaan taakse oli piilotettu kynttilävalosarja, jotka näyttivät pimeässä pullottavilta silmämunilta... Biologian opetusnukke vuodatti sisälmyksiään lattialla, katosta roikkui iljettävän suuri ja karvainen hämähäkki sekä kynttilälyhtyjä, joissa oli oikeita, lepattavia tuikkuja. Seinälle oli naulittu luuranko, ja seinän vieressä oli oikeaoppinen kaksiteräinen tappara. Auh, vieläkin kylmät väreet kiirivät selkäpiissä! Kauhutädille oli raahattu paikalle nojatuoli, jonka uumeniin painuin odottamaan viattomia uhrejani.

Ensimmäinen kommenttini: "Tervetuloa Kauhujen kirjastoon!!" hiljensi nekin, jotka olivat selvinneet naamani (Huom!!! maskeeratun!!! nenäkin!!!) aiheuttamasta järkytyksestä.

Paikalla kävi 5 ryhmää 3-4 -luokkalaisia, jotka kuulivat Kapteeni Korpin hampaista, Mustan myllyn mestarista, Kauhukartano -sarjasta, Salakarista, Kummitusten luokasta ja muutamasta muusta kirjasta.

Välillä saimme ruokaa ja kaffetta, lopuksi ojennettiin kuohuviinipullo siivittämään Antitädin matkaa Tampereelle. Mahtia!!!

Kauhukirjat lähtivät kiitettävästi liikkeelle kirjastoautosta, jonka Markku oli kaukokatseisesti saanut paikalle päivän lopuksi. Kirjastoautolla sain myös kyydin kirjastolle, ja lisäksi ystävälliseltä kuskilta kannustusta pitkäaikaiselle haaveelleni, joka pysykööt salaisuutena :).

Vinkkauksen jälkeen piti katsoa Hollolan kirjastoa sillä silmällä, ja sain ideoita omaan uuteemme.

Höpöttelyä, ruokaa, hurjia tulevaisuuden suunnitelmia ja epätoivoinen juoksu Lahden rautatieasemalle. Kotiin.

Junassa selvisi tupsupäistä helposti, ja reissusta jäi mielettömän hyvä fiilis. Tunsin itseni ihan sankarittareksi.

Kirjavinkkariblogissa puhutaan siitä, kuinka paljon aikaa vinkkaus saa viedä muulta työltä. Samaa kommentoidaan myös Meganen blogissa.

Minä elän Elämää, en työaikaa ja vapaa-aikaa. Kaikki liittyy kaikkeen, asiat yhdistyvät toisiin ja työtuttavuuteni heittäytyvät vapaa-ajan kavereiksi huomaamatta. Jos arvioisin nyt tätä yhtä vinkkauspäivää, se näyttäisi työnantajan näkökulmasta tällaiselta:

04.40 herää

05.20 näppää mp3:n päälle ja kuuntelee mm. Cabotin Prinsessapäiväkirjoja englanniksi --> voi käyttää vinkkauksessa

6-8 kertaa kirjoitetut vinkkaukset ja miettii sanavalintoja sekä vinkkausjärjestystä junassa, kuuntelee lisää

8-9 siirtyy paikasta toiseen, keskustelee kirjastoihmisen kanssa vinkkauksesta, ja opettajan kanssa kirjaston ja koulun välisestä yhteistyöstä

9-13 vinkkaa, vinkkaa ja vinkkaa. Puhuu edelleen opettajien ja kirjastolaisten kanssa kirjastosta

13-14 seisoo kirjastoauton edessä sisäänheittäjänä kauhutamineissa

14-15.30 katsastaa kohdekirjaston ja kyselee automaateista, lasten hyllykorkeudesta, luokituksesta, kirjastonkäytön opetuksesta

15.30-17 puhuu kirjastoihmisen kanssa kirjoista, vinkkauksesta, elämästä ja sankareista, nuorisosta, kirjastosta.

17-19 istuu junassa ja kuuntelee edelleen mp3:sta. Dekkaria.

"Varsinaista" työtä on päivästä muutama tunti - ne vinkkaukset. Kuitenkin ne kirjat on aikoinaan luettu, niistä on kirjoitettu vinkkaus ja ne on opeteltu. Ne on testattu yleisöllä. Rekvisiitta on kerätty ja kerjätty, meikkaus opeteltu (haa haa).

Missä menee työpäivän raja?

Tämä oli yksi niistä kaikkein parhaista.

1 kommentti:

markku-setä kirjoitti...

Kyllä, tämä oli sitä aitoa työnteon riemua parhaimmillaan:) Kivaa oli ja nyt pusketaan niska limassa ja otsa hiessä töitä tunteja laskematta, että perjantainen vastavierailu olisi edes kutakuinkin onnistunut:)

Tosiaan Kirjavinkkariblogissa on ihmetelty paljonko työaikaa vinkkauksiin voi käyttää hyvällä omallatunnolla ja vaikka keskiviikkona Tiilikankaalla päivämme ei vinkkaustuntien valossa ollutkaan pitkä, niin valmistelutöitä ja oheispuuhaa oli senkin edestä. Jos teen edes yhden uuden vinkkauksen joka kvinkkauskerraksi, tulee siitä äkkiä yksi puolikas työpäivä kirjan lukeminen mukaan laskettuna. Eikä useimmiten niin vähällä edes selviä.

Ja onhan se toki niinkin, kun kaksi kolleegaa tapaa vaikka lasin ääressä, niin ei kauaa mene, kun jutut tahtovat lipsua työn puolelle...onneksi meillä on työ josta puhuu mielellään vapaa-aikanaankin :-)