maanantaina, kesäkuuta 23, 2008

Kirjaston setädit - Tour 2008!

Nyt, juuri nyt, on se suuri päivä, kun viimeinkin uskallan paljastautua!

Epämääräiset suunnitelmat ovat muuttuneet tarpeeksi realistisiksi, uhkakuvat kehitelty tarpeeksi pelottaviksi ja voitettu, varoittavat sanat hylätty ja heittäydytty uskalluksen vietäväksi.

Syksyllä Kirjaston setädit (Antitäti, Markku-setä ja Sarjis-Matti) anovat viikon vapaata ja suuntaavat kohti pohjoista. Mukaan lähtee makuupusseja, noitahattuja, "kirjaston täti" -paitoja, kauhumeikkejä, kynttilöitä, muistitikkuja, Power Point -esityksiä, vinkkauslappuja ja kymmeniä kirjoja. Ja banaanitertunkin pojat ovat luvanneet allekirjoittaneelle ostaa, sillä kestän nukkumispuolella äärimmäisiäkin olosuhteita, mutta jos minua ei ruoki säännöllisesti kahden tunnin väliajoin, on kauhuvinkkarin paras kaveri irti.

Luvassa on siis Suomen laajuudessa harvinainen, jos ei ainutlaatuinen (;)) vinkkarikiertue, joka kurottaa yli seutuyhteistyönkin kansallisen kimppailun asteelle. Tarjolle on asetettu perusvinkkauksen lisäksi kauhua ja sarjista, ja jonkinlaisia puhekeikkojakin mukaan mahtunee.

Kiertuepaitoja mietitään, ja tarkoituksena on tietysti tunnollisesti blogata reissun etenemisestä ja kuulumisista mahdollisimman reaaliaikaisesti.

Turha kai sanoakaan, että Tour 2008 nostaa kummasti liki-lomailevan kirjastolaisen intoa ahmia uutuuksia ja kehitellä monenlaisia vinkki-ideoita. Meininki on jo löytynyt, ja tarkempia sekä teknisempiä speksejä ilmestyy Kirjavinkkari-blogiin kesän loppupuolella.

Yksi kynnyskysymys on jo ratkaistu: autossa tullaan kuuntelemaan ainakin tätä, tätä ja tätä.

(Ja tätä, mutta älkää kertoko Setätien setä-puoliskoille!!)

9 kommenttia:

Kotkan kirjastonhoitaja kirjoitti...

Alkuperäinen tavoite tuota tulevaa kaikkien vinkkauskiertueiden äitiä silmälläpitäen oli blogata kerran päivässä tunnelmat tuoreeltaan, mutta Antitädin lohkaisu reaaliaikaisesta blogaamisesta herätti pienen paholaisen sisälläni. Kun kerran omistaa läppärin ja mobiilin Internetin, niin miksipä ei voisi kokeilla todellista online-blogamista suoraan tapahtumien ytimestä!

Kun kaveri on vinkkausvuorossa ja itse istuu penkillä vuoroaan odottamassa, niin ei kun kone laulamaan ja blogia livenä nettiin pääkallonpaikalta! Tästä kiihkeämmäksi online tunnelmaksi pääsemme vain laittamalla vinkkausvideot tuoreeltaan Juutuubiin! Hmm, mutta mitenkäs olisi, jos ottaisimme myös videokamerat mukaan ja tekisimme senkin....

kruiser kirjoitti...

Onnea vinkkauskiertueelle, mutta muistakaa että moisilla reissuilla ÄÖ laskee 8% vuorokaudessa, joten harkitkaa tarkkaan...
Mahtava idea, jos kokemukset ovat hyviä (niinkuin varmasti tulevat olemaan)niin suunnatkaa sitten seuraavaksi etelään!

Itsekidutus sijansa saakoon mutta hyi, Rammsteinia.

antitäti kirjoitti...

Markku kiltti!!! Eikö tuubissakin ole joku raja, mitä sinne saa laittaa??

Onneksi mä vinkkaan niin pimessä, että vaaditaan vähintään pimeänäkökiikarit mun näkemiseen :)!

Kruiser: Kiva nähdä täälläkin! Varoitus tuli tarpeeseen... Lähtökohdallisestikin jo epäilen tuota äo:ta, ainakin tietyiltä osin (jotka jääkööt mainitsematta).

Vai ei rammarit jytää? Lisäehdotuksia ammattikuskilta?

Kotkan kirjastonhoitaja kirjoitti...

Antitäti: tuubissa voisikin olla, mutta minulla ei moisia estoja ole. Ei ainakaan 8% päivittäisellä ÄO:n laskulla;) Suurin murhe tuossa lienee, että eläintarhan simpanssit nostavat kanteen meitä vastaan a)banaaniensa syönnin johdosta (hyi hyi, reetta) ja b) koomikon roolinsa varastamisesta (hyi hyi Matti ja minä).

Kruiser: Rammsteinista ei meno parane ellei sitten tässä: http://www.youtube.com/watch?v=r_HsVWezPfY

Kotkan kirjastonhoitaja kirjoitti...

Tietysti, jos pahoihin kieliin on uskomista niin kiertueemme motto olisi tämä:...

http://www.youtube.com/watch?v=erJc4dzZ3IA

Henkilökohtaisesti uskon, että huonoimmillaankin kiertueemme menee ennemminkin tähän tyyliin:

http://www.youtube.com/watch?v=e_PnAonQyBc

mutta kävi miten kävi, niin:

http://www.youtube.com/watch?v=iikKzQwgBJc


Oli miten oli. Kiertue tulee ja setädit muistuttavatkin, että kun setädit ovat tien päällä ja tulossa kylään, niin:

http://www.youtube.com/watch?v=wIdbCSWC_Z0

Kaikesta huolimatta. Hyvää kesää kaikille toivottaa markku-setä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Nyt on pakko tunnustaa, että vinkkarikiertueen kolmas pyörä saa saksalaisesta musiikista yhtä paljon kicksejä kuin saksalaisesta jalkapallosta - tai itse asiassa vielä vähemmän, koska Jürgen Klinsmann teki kuitenkin ihan hyvää jälkeä Tottenhamissa pelatessaan.

En ole kuitenkaan huolissani, sillä onhan kiertueen soundtrackille valikoitunut mukaan myös Beatlesia, joka on perinteisesti ollut niin allekirjoittaneen kuin argentiinalaisen Quinon luoman Mafalda-tytön suosikkiyhtye:

http://bp2.blogger.com/_6d1tQj_OYh8/RqZIvau14rI/AAAAAAAAAfc/GDHhjSxOWME/s1600-h/mafalda12.jpg

Ja nyt kun musiikista tuli puhetta, niin vinkataanpas My Morning Jacket -yhtyeen mainiota "Librarian" -biisiä täälläkin!

http://www.youtube.com/watch?v=O1OIgipICkI

antitäti kirjoitti...

Mihin minä olen pääni pistänyt :D???????????

Anonyymi kirjoitti...

Hauska kierros teille taitaa olla tulossa! Musiikista vetosi vain vanha kunnon Beatles :)

Joo, vinkkauksia tuubiin meille muille opetusmielessä!

antitäti kirjoitti...

Tuima: Beatlesia tullaan laulamaan varmasti ja kovaa! Lisäksi hankin juuri itselleni Juliet Jonesin sydäntä, jota voi muistojen kujalla hehkuttaa :)!