Vuosi 2008 on ohi.
Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Tuntuu, että viimeisen 12 kuukauden aikana olen saanut ammatillisesti kokea ja tehdä enemmän kuin koskaan ennen. Tänä vuonna minusta on tullut Kirjastonhoitaja; olen löytänyt oman tapani tehdä työtä ja nauttia siitä. Olen ylittänyt monia rajoja ja uskaltanut hypätä. Silmät auki ja innolla.
Kirkkaimpana mielessä on edelleen Kirjaston Setädit -kiertue, josta lukijaparat ovat saaneet kuulla enemmän kuin on sallittuakaan. Muutenkin olen vinkannut paljon, monessa paikassa ja monenlaiselle yleisölle. Olen puhunut ja esiintynyt, oppinut jännittämään ilman pelkoa. Olen saanut palautetta ja ottanut siitä oppia. Samalla opin arvostamaan toisia kirjastolaisia koko ajan enemmän. Olen huomannut, että samaa työtä voi tehdä monella eri tavalla. Ja kovin erilaisia töitä voi tehdä samalla asenteella.
Olen tilastojen mukaan hankkinut vuoden 2008 aikana Pirkkalan kirjastolle 2624 nidettä lasten- ja nuortenkirjallisuutta ja pistänyt ne aineistotietokantaan. Olen pitänyt niistä jokaista käsissäni, selaillut, silitellyt ja liimannut tarrat. Lukenut takatekstin ja punninnut sisältöä: mihin luokkaan, mille osastolle. Lisäksi dvd:t, pelit yms. matskun, mutta niihin en saa luotua samankaltaista tunnesidettä. Tarpeellisia tosin nekin, mutta eivät yhtä rakastettuja minulle.
Päivälleen 15 vuotta sitten pitkätukkainen tyttö ahtautui taksiin pitkätukkaisen pojan syliin. 23 kilometriä myöhemmin he olivat kihloissa. Pus.
keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008
tiistaina, joulukuuta 23, 2008
Kirjallisia lahjoja
Hiljaisen viikon jälkeen rysähti päälle lomakausi, ja Kaikki suunnistivat kirjastoon. Lainaamaan, toivottamaan jouluja, kehumaan ja lahjomaan. Kiitos kaikille asiakkaille. Ilman teitä ei olisi meitä.
Nyt. Kiitos sille, joka keksi glögin, punaviinin, brittipopin, valkosipulisilakat, helposti katkaistavan teipin ja mielenhaikeuden. Vielä isompi kiitos fysiikan laeille, jotka kääntävät maapalloa niin, että nyt jokainen päivä vie kohti valoa.
Vaikka tämä ei ole käsityöblogi, liittyy neulominen oikeastaan kaikkeen. Neulon kaikissa kokouksissa, koulutuksissa ja keskustelutilaisuuksissa. Ennen tuhlasin sademetsällisen paperia, johon piirtelin suttuja. Suttuja! Jos kädet eivät liiku, eivät aivot liiku. Valmistuva sukka korreloi suoraan ajattelun kanssa.
Setädit-kiertueen kaksi muuta jäsentä kiinnittivät huomionsa Antitätiin juuri neulomisen vuoksi. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että maailmalle lähti tällaisia lahjoja:
Markku sai oman virkatun Cthulhun. Ohje löytyy Ullasta.
Katsokaa nyt, kun se tuijottaa teitä suloisilla silmillään. Se suunnittelee syövänsä teidät ensimmäisinä. Terveisiä samalla Seinäjoelle sille pojalle, joka ryyditti kauhuvinkkausta kysymällä: "Mitä mieltä olet H.P. Lovecraftin eksistentialistisesta kauhusta?" Se poika ansaitsisi oman maskotin se!
Kaanonista karkotetut -teemalla lahjottiin Mattia. Patalaput miehelle, jolla ne pysyvät varmasti käyttämättöminä ja kauniina.
Ensin sarjakuvaa:
Ja sitten kauhua. Huomaattehan, että toinen kallo hymyilee, toinen näyttää sureksivalta. Januskasvoiset pääkallot. Siitä saisi ainakin novellin.
Hyvää sitä-jonka-nimeä-kukaan-asiakaspalvelija-ei-jaksa-enää-sanoa niille, jotka viettävät huomisen yksin, kaksin tai porukassa. Soundtrackina sille tämä, jonka Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuran luoja muistutti mieleeni pitkästä aikaa.
Nyt. Kiitos sille, joka keksi glögin, punaviinin, brittipopin, valkosipulisilakat, helposti katkaistavan teipin ja mielenhaikeuden. Vielä isompi kiitos fysiikan laeille, jotka kääntävät maapalloa niin, että nyt jokainen päivä vie kohti valoa.
Vaikka tämä ei ole käsityöblogi, liittyy neulominen oikeastaan kaikkeen. Neulon kaikissa kokouksissa, koulutuksissa ja keskustelutilaisuuksissa. Ennen tuhlasin sademetsällisen paperia, johon piirtelin suttuja. Suttuja! Jos kädet eivät liiku, eivät aivot liiku. Valmistuva sukka korreloi suoraan ajattelun kanssa.
Setädit-kiertueen kaksi muuta jäsentä kiinnittivät huomionsa Antitätiin juuri neulomisen vuoksi. Siksi on vain oikeus ja kohtuus, että maailmalle lähti tällaisia lahjoja:
Markku sai oman virkatun Cthulhun. Ohje löytyy Ullasta.
Katsokaa nyt, kun se tuijottaa teitä suloisilla silmillään. Se suunnittelee syövänsä teidät ensimmäisinä. Terveisiä samalla Seinäjoelle sille pojalle, joka ryyditti kauhuvinkkausta kysymällä: "Mitä mieltä olet H.P. Lovecraftin eksistentialistisesta kauhusta?" Se poika ansaitsisi oman maskotin se!
Kaanonista karkotetut -teemalla lahjottiin Mattia. Patalaput miehelle, jolla ne pysyvät varmasti käyttämättöminä ja kauniina.
Ensin sarjakuvaa:
Ja sitten kauhua. Huomaattehan, että toinen kallo hymyilee, toinen näyttää sureksivalta. Januskasvoiset pääkallot. Siitä saisi ainakin novellin.
Hyvää sitä-jonka-nimeä-kukaan-asiakaspalvelija-ei-jaksa-enää-sanoa niille, jotka viettävät huomisen yksin, kaksin tai porukassa. Soundtrackina sille tämä, jonka Jäniksenselkäläisen kirjallisuuden seuran luoja muistutti mieleeni pitkästä aikaa.
maanantaina, joulukuuta 15, 2008
Pikkuisen jouluista
Vuosi kallistuu kohti loppuaan. Asiakkaat siivoavat kotona, ja palautushyllyt pursuilevat. Laskutus kiittää, kun patterintakaiset ja patjanaliset kulkeutuvat kotiinsa.
Lasten joulukirjat on laitettu esille, tontut ripustettu lamppuihin Antitädin hengen uhalla. Meininki on muuttunut jo aika vallattomaksi - oppilaat odottavat lomaa ja kokeilevat kaikki rajat useampaankin kertaan. Kuitenkin niitä katsellessa on niin hyvä mieli. Palaa mieleen monta omaa, jo unohtunutta muistoa.
Matkalaskut pitäisi tehdä (mutta vasta huomenna viimeistään), budjettia kytätään melkein joka päivä. Viime hetken tarjouskirjeitä on mukava selailla, rennoin ottein. Muutama luokka opetetaan vielä tällä viikolla.
Kirjaston pikkujouluissa keskustellaan mm. Jotunin feminismin suhteesta Canthin yhteiskuntakäsitykseen, mikä on aineistovalinnan ja sensuurin raja, antisemitismistä, Viron historiasta ja naiskaupasta Oksasen tyyliin. Sitten hihitetään, kun huomataan oikeasti olevamme sellaisia, mistä meitä syytetään. Kerrotaan kanssajonottajalle, että vampirihtava puku on ostettu oikeasti kauhuvinkkausasuksi, työpuvuksi kirjastonhoitajalle. Pääsi ulkoilemaan ensimmäisen kerran. Yön pimetessä pitää muistaa, ettei lapsia saa pelotella uudenkuun aikaan. Bella ja Edward nukkukoon tämän yönsä rauhassa :).
Lasten joulukirjat on laitettu esille, tontut ripustettu lamppuihin Antitädin hengen uhalla. Meininki on muuttunut jo aika vallattomaksi - oppilaat odottavat lomaa ja kokeilevat kaikki rajat useampaankin kertaan. Kuitenkin niitä katsellessa on niin hyvä mieli. Palaa mieleen monta omaa, jo unohtunutta muistoa.
Matkalaskut pitäisi tehdä (mutta vasta huomenna viimeistään), budjettia kytätään melkein joka päivä. Viime hetken tarjouskirjeitä on mukava selailla, rennoin ottein. Muutama luokka opetetaan vielä tällä viikolla.
Kirjaston pikkujouluissa keskustellaan mm. Jotunin feminismin suhteesta Canthin yhteiskuntakäsitykseen, mikä on aineistovalinnan ja sensuurin raja, antisemitismistä, Viron historiasta ja naiskaupasta Oksasen tyyliin. Sitten hihitetään, kun huomataan oikeasti olevamme sellaisia, mistä meitä syytetään. Kerrotaan kanssajonottajalle, että vampirihtava puku on ostettu oikeasti kauhuvinkkausasuksi, työpuvuksi kirjastonhoitajalle. Pääsi ulkoilemaan ensimmäisen kerran. Yön pimetessä pitää muistaa, ettei lapsia saa pelotella uudenkuun aikaan. Bella ja Edward nukkukoon tämän yönsä rauhassa :).
sunnuntai, joulukuuta 07, 2008
Mikä oikeastaan on tärkeää? (eikä se ainakaan ole puutarhanhoito!!)
Olen ollut kokonaisen viikon työpaikalla töissä, mitä ei ole tainnut tapahtua moneen kuukauteen. Ei koulutuksia, vinkkauksia, kokouksia. Omaa rakasta työtä vain.
Ensimmäinen nautinto löytyi siitä, että sain tehtyä rästityöt pois. Aikataulutusta, opetusaikojen sopimista, kirjojen viemistä rekisteriin, uusien tilaamista. Jossain välissä pöydälleni oli ilmestynyt kustantajien ennakkolistat kevään kirjoista, ja olen hekumoinut niiden parissa.
Toinen löytö oli rauha. Tutut ihmiset, omat nurkat ja rakkaat kirjat. Koululaiset aamuisin into piukassa, joulumieltä jo pursuten.
Eniten olen miettinyt outoa kaksinaisuutta, joka minun kirjastotyöhöni on hiipinyt. Kun kuljen tekemässä kauhuvinkkausta mustassa hameessa, kynttilöiden luodessa varjoja pimeisiin huoneisiin ja juttujen virratessa, olen Kauhu(anti)täti. Useammassakin paikassa olen saanut palautetta, kiinnostusta, päässyt kertomaan ajatuksistani eri medioissa ja erilaisille ihmisille.
Vinkkaukseen kuuluu luonnollisesti esilläolo ja nautin siitäkin puolesta (turhamaisen paljon, myönnän), mutta hienompana ja tärkeämpänä pidän kuitenkin omassa kirjastossani tekemääni kirjastonhoitoa.
Jos en valitsisi itse jokaista kirjaa, en voisi seistä eettisesti kirjaston kokoelman takana. Jos jättäisin laittamatta niteet rekisteriin, en selailisi kirjoja ja tietäisi niistä jotain jo ennen kuin ne ovat hyllyssä. Enkä saisi haistella uusien kirjojen tuoksua, mikä heikentäisi työviihtyvyyttäni huomattavasti. Mikäli jättäisin hyllyttämisen muille, en tietäisi, mitkä kirjat liikkuvat ja mitkä kohdat hyllyistä myllätään säännöllisesti. Niissä paikoissa on joko kiinnostavia kirjoja tai ne ovat logistisesti otollisia paikkoja, joihin kannattaa satsata kirjoja, jotka tahtovat muuten jäädä piiloon.
Vaikka vinkatessani tavoitan suuria ryhmiä ja puhun isolla äänellä, tarvitsen myös aikaa hoitaa luokkakäyntejä. Siitä tiedän, mitä lukevat nelosluokkalaiset, minkätasoisia ovat tietyn luokan oppilaat, joille menen keväällä vinkkaamaan.
Tiskin takana istuessani tapaan asiakkaani, jota varten minä teen työtäni. Edessäni seisoo yksi lapsi kerrallaan, oman tärkeän kirjansa tai kysymyksensä kanssa. Jos onnistun, meillä on molemmilla hyvä mieli. Ehkä me opimme jotain, mikä vaikuttaa meihin vielä pitkään.
Se minusta on tärkeää kirjastotyössä. Kiinnostus, vastuu ja sivistys.
Ensimmäinen nautinto löytyi siitä, että sain tehtyä rästityöt pois. Aikataulutusta, opetusaikojen sopimista, kirjojen viemistä rekisteriin, uusien tilaamista. Jossain välissä pöydälleni oli ilmestynyt kustantajien ennakkolistat kevään kirjoista, ja olen hekumoinut niiden parissa.
Toinen löytö oli rauha. Tutut ihmiset, omat nurkat ja rakkaat kirjat. Koululaiset aamuisin into piukassa, joulumieltä jo pursuten.
Eniten olen miettinyt outoa kaksinaisuutta, joka minun kirjastotyöhöni on hiipinyt. Kun kuljen tekemässä kauhuvinkkausta mustassa hameessa, kynttilöiden luodessa varjoja pimeisiin huoneisiin ja juttujen virratessa, olen Kauhu(anti)täti. Useammassakin paikassa olen saanut palautetta, kiinnostusta, päässyt kertomaan ajatuksistani eri medioissa ja erilaisille ihmisille.
Vinkkaukseen kuuluu luonnollisesti esilläolo ja nautin siitäkin puolesta (turhamaisen paljon, myönnän), mutta hienompana ja tärkeämpänä pidän kuitenkin omassa kirjastossani tekemääni kirjastonhoitoa.
Jos en valitsisi itse jokaista kirjaa, en voisi seistä eettisesti kirjaston kokoelman takana. Jos jättäisin laittamatta niteet rekisteriin, en selailisi kirjoja ja tietäisi niistä jotain jo ennen kuin ne ovat hyllyssä. Enkä saisi haistella uusien kirjojen tuoksua, mikä heikentäisi työviihtyvyyttäni huomattavasti. Mikäli jättäisin hyllyttämisen muille, en tietäisi, mitkä kirjat liikkuvat ja mitkä kohdat hyllyistä myllätään säännöllisesti. Niissä paikoissa on joko kiinnostavia kirjoja tai ne ovat logistisesti otollisia paikkoja, joihin kannattaa satsata kirjoja, jotka tahtovat muuten jäädä piiloon.
Vaikka vinkatessani tavoitan suuria ryhmiä ja puhun isolla äänellä, tarvitsen myös aikaa hoitaa luokkakäyntejä. Siitä tiedän, mitä lukevat nelosluokkalaiset, minkätasoisia ovat tietyn luokan oppilaat, joille menen keväällä vinkkaamaan.
Tiskin takana istuessani tapaan asiakkaani, jota varten minä teen työtäni. Edessäni seisoo yksi lapsi kerrallaan, oman tärkeän kirjansa tai kysymyksensä kanssa. Jos onnistun, meillä on molemmilla hyvä mieli. Ehkä me opimme jotain, mikä vaikuttaa meihin vielä pitkään.
Se minusta on tärkeää kirjastotyössä. Kiinnostus, vastuu ja sivistys.
perjantaina, marraskuuta 28, 2008
Kauhua lakeuksilla
Olen viettänyt kaksi päivää Seinäjoella ja Peräseinäjoella kauhuvinkkaamassa ja puhumassa vähän aikuisillekin. Reissaaminen on ihanaa!
Kuten kuvasta näkyy, lavastus oli viimeisen päälle kammottavaa. Katosta riippuvissa hämähäkinseiteissä oli kumisia asukkaita, luurangot valtasivat katsomon ja lattialla oli *rotta*.
Kirjastoissa oli rakennettu erittäin toimiva konsepti erilaisista nuorille tarkoitetuista genreilloista, jotka olivat vetäneet väkeä hyvin.
Alan muuten oikeasti uskoa, että kauhuvinkatessani silmiini ilmestyy vaarallinen kiilto - se ei voi olla joka kerta vain kamerasta ja pimeydestä johtuva valoilmiö. Liiallinen heittäytyminen tilanteeseen voi aiheuttaa vaaraa katsojille...
Kauhukirjallisuus on mielenkiintoista, mutta väittäisin ihmisten saapuneen paikalle ennen kaikkea Jarkko Parkkisen kauhuelokuvaluennon houkuttelemina. Hieno paketti kauhun historiallisesta hämärästä lähelle nykypäivää! Bela Lugosin kieliongelmista (sic) Tappajasammakoihin ja Jasoniin asti. Perustietoa, knoppeja ja fiilistelyä samassa paketissa.
Toivon, että joku pyytää Jarkkoa puhumaan kauhuleffasta johonkin lähimaakuntaan, jotta pääsen kuuntelemaan jutun alusta loppuun uudestaan!
Vieraanvaraisuus oli huipussaan, ja ideoita sai taas maakuntakirjastokokoushysterian verran. Kirjastossa pelaaminen! Kauhuelokuva! Opiskelijat enemmän mukaan kirjastoalan koulutuksista lähtien! Aah, oih ja iih. Kiitos kaikkea ja kiitos paljon - meille myös.
Kiitos kaikille, jotka kuljettivat, ruokkivat, lavastivat ja opastivat.
Kiitokset kuvista Hanna Kotilalle.
Kuten kuvasta näkyy, lavastus oli viimeisen päälle kammottavaa. Katosta riippuvissa hämähäkinseiteissä oli kumisia asukkaita, luurangot valtasivat katsomon ja lattialla oli *rotta*.
Kirjastoissa oli rakennettu erittäin toimiva konsepti erilaisista nuorille tarkoitetuista genreilloista, jotka olivat vetäneet väkeä hyvin.
Alan muuten oikeasti uskoa, että kauhuvinkatessani silmiini ilmestyy vaarallinen kiilto - se ei voi olla joka kerta vain kamerasta ja pimeydestä johtuva valoilmiö. Liiallinen heittäytyminen tilanteeseen voi aiheuttaa vaaraa katsojille...
Kauhukirjallisuus on mielenkiintoista, mutta väittäisin ihmisten saapuneen paikalle ennen kaikkea Jarkko Parkkisen kauhuelokuvaluennon houkuttelemina. Hieno paketti kauhun historiallisesta hämärästä lähelle nykypäivää! Bela Lugosin kieliongelmista (sic) Tappajasammakoihin ja Jasoniin asti. Perustietoa, knoppeja ja fiilistelyä samassa paketissa.
Toivon, että joku pyytää Jarkkoa puhumaan kauhuleffasta johonkin lähimaakuntaan, jotta pääsen kuuntelemaan jutun alusta loppuun uudestaan!
Vieraanvaraisuus oli huipussaan, ja ideoita sai taas maakuntakirjastokokoushysterian verran. Kirjastossa pelaaminen! Kauhuelokuva! Opiskelijat enemmän mukaan kirjastoalan koulutuksista lähtien! Aah, oih ja iih. Kiitos kaikkea ja kiitos paljon - meille myös.
Kiitos kaikille, jotka kuljettivat, ruokkivat, lavastivat ja opastivat.
Kiitokset kuvista Hanna Kotilalle.
torstaina, marraskuuta 27, 2008
Pirkkalan kirjaston uudet blogit avattu!
Nyt on vauhtia elämässä!
Tänään julkaistiin Pirkkalan kirjaston ihkauudet kirja-arvostelublogit!
Anna itsellesi lukuhetki koostuu Merja Rostilan vuodesta 1999 alkaen kirjoittamista aikuisten kirja-arvosteluista, ja sieltä löytyy todellisia aarteita!
Avaa kirja! on puolestaan allekirjoittaneen nuorten ja nuorten aikuisten kirjojen arvosteluista koottu blogi, jossa nuoret ovat toistaiseksi paremmin edustettuina.
Molempia blogeja päivitetään ahkerasti, ja niissä on mahdollisuus kommentoida, taistella ja vängätä asiallisissa rajoissa. Syötteet voi tilata molemmista joko rss- tai atom -muodossa. Jos haluat kirjoittaa arvostelun, laita se sähköpostilla Pirkkalan kirjastoon.
Virallinen etusivu löytyy täältä.
Olen hiukan mietiskellyt minuuttani ja ammatinvalintaani. Miten on mahdollista, että jokaisesta Suomen kolkasta löytyy niin älykkäitä, idearikkaita ja innokkaita kirjastolaisia? Matkalla kuulin eläkeikää lähestyvältä kollegalta ikimuistoisen lauseen: "Tätä työtä tehdään intohimosta!"
Haistakaa huilu, nutturastereotypiat. Ja menkää lukemaan meidän kirjablogeja!
Tänään julkaistiin Pirkkalan kirjaston ihkauudet kirja-arvostelublogit!
Anna itsellesi lukuhetki koostuu Merja Rostilan vuodesta 1999 alkaen kirjoittamista aikuisten kirja-arvosteluista, ja sieltä löytyy todellisia aarteita!
Avaa kirja! on puolestaan allekirjoittaneen nuorten ja nuorten aikuisten kirjojen arvosteluista koottu blogi, jossa nuoret ovat toistaiseksi paremmin edustettuina.
Molempia blogeja päivitetään ahkerasti, ja niissä on mahdollisuus kommentoida, taistella ja vängätä asiallisissa rajoissa. Syötteet voi tilata molemmista joko rss- tai atom -muodossa. Jos haluat kirjoittaa arvostelun, laita se sähköpostilla Pirkkalan kirjastoon.
Virallinen etusivu löytyy täältä.
Olen hiukan mietiskellyt minuuttani ja ammatinvalintaani. Miten on mahdollista, että jokaisesta Suomen kolkasta löytyy niin älykkäitä, idearikkaita ja innokkaita kirjastolaisia? Matkalla kuulin eläkeikää lähestyvältä kollegalta ikimuistoisen lauseen: "Tätä työtä tehdään intohimosta!"
Haistakaa huilu, nutturastereotypiat. Ja menkää lukemaan meidän kirjablogeja!
maanantaina, marraskuuta 24, 2008
Kaikki maailman vinkkarit, liittykää yhteen!
Heti alkuun voin näyttää teille jotain, mitä kukaan Suomessa ei ole ennen nähnyt!!
Yli 50 vinkkaria yhdessä huoneessa:
Tampereen Kirjavinkkaripäivä paisui kokopäiväiseksi koulutukseksi Metson luentosalissa, kun osallistujia ilmoittautui kuutisenkymmentä. Maantieteellinen kattavuus: Rovaniemi - pääkaupunkiseutu, Joensuu - Pohjanmaa.
Aluksi nostettiin kissanhäntää :).
Markku Kesti Hollolasta ja Matti Karjalainen Tampereelta kertomassa kaikkia (hyvän maun) rajoja ylittäneestä Setädit-kiertueestamme. Antitäti antimahtui kuvaan, koska jonkun piti käyttää kameraa. Muilla ei kuulemma ollut yhtä hyvää kameraa, mutta ymmärsin vihjauksen vähemmälläkin :p. Puhumaan sentään päästettiin.
Jaana Kakkonen Nokialta kertoi mm. Kolmostien kirjavinkkari-projektistaan ja siitä, kuinka kirjastolaisen pitää käyttäytyä kohdatessaan rahaa. Keikkahommissa on uskallettava vastata palkkiotiedusteluihin, eikä verokarhua saa pelätä. Kaikki järjestyy kyllä...
Jaana kertoi toiminimen perustamisesta. Vaikka se kuulostaakin pelottavalta, kannattaa oma firma jo suhteellisen pienilläkin tuloilla. Toimialaksi kannattaa laittaa kaikki, mitä voi joskus kuvitella tekevänsä vinkkauksesta sanataiteeseen, satutunteihin, konsultointiin ja luennointiin. Noin aluksi. Vapaat kädet helpottavat toimintaa... Apua saa esim. täältä. Kokemuksista kannattaa kysyä myös suoraan Jaanalta (etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi)
Joensuun Ulla Pötsönen on muutaman vuoden takainen vinkkauksen suomenmestari, ja sen huomaa! Ulla on informaatikko, joka vinkkaa, vetää nettisanataidekouluja, "raatamoja" (älkää vaan sanoko *työpaja* Ullan kuullen) yläkouluikäisille ja keksii uusia ideoita koko seutukunnan alueella.
Henkilökohtaisesti Antitäti ihastui eniten kirjaston järjestämään "Hevonen kirjallisuudessa" -iltaan, jota mainostettiin mm. kauppojen seinillä ja talleilla. Uusia asiakkaita lappoi paikalle tapahtumapäivänä - mm. ravimiehet olivat edustettuina. Tulossa on paniikkipaja joulukorttien tekemisestä – tietenkin sinä päivänä, kun kortit olisi viimeistään lähetettävä! Ullaan saa yhteyden sähköpostilla etunimi.sukunimi@jns.fi, kunhan muistaa jättää sukunimen öönpisteet pois.
Kirkkonummella on toteutettu mahtava Lukusankari-ohjelma jota Tampereella esitteli Riitta Keipi.
Viitos-kuutoset valitsevat itselleen hahmon, nimeävät sen ja lukevat kirjoja. Jokaisesta kirjasta on kontrolli, minkä jälkeen saa valita hahmolleen uuden varusteen. Mieletön idea, toteutus ja vaivannäkö!! Tällaista pitäisi olla nettisukupolven kirjastoelämöinti! (Minä haluan Draculan viitan...) Lisätietoja asiasta saa Riitta Keipiltä, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi.
Työpajat eli lätinäläjät (kiitos, Markku) käynnistettiin iltapäivällä.
Suomi on lievästi sanottuna kirjava käytännöiltään - vinkkaustyössäkin. Useimmat meistä vinkkaavat yksin sekä hyvässä että pahassa. Taistelemme yksinäisiä taisteluitamme, nautimme egoistisesti työmme hedelmät. Suurissa kunnissa ja kaupungeissa tilanne on parempi - jopa parikymmentä vinkkaria yhdessä maantieteellisessä läjässä!
Meitä ei aina ymmärretä - onneksi kuitenkin useimmiten. Hyvä neuvo oli nostaa kissa työpöydälle ja puhua mutkat suoriksi työpaikoilla. Vinkkareiden etuudet saavat kaikki muutkin työyhteisössä, jotka lähtevät vinkkaamaan. Tämän voi tietysti sanoa kauniistikin...
Kirjavinkkaus on olennainen osa asiakaspalvelua! Vinkkaus on mainio tapa kohdata asiakkaita, ja avata kirjankansia = kirjallisuuden sisältöjä laajemmin. Vinkkari on kuin kirjaston sisäänheittäjä, joka tuo joka keikan jälkeen lisää asiakkaita taloon! Meillehän pitäisi maksaa tippiä!!
Lukupäiviä on kunnissa hyvinkin vaihtelevasti. Joku lukee kaiken vapaa-ajallaan, eräässä kunnassa vinkkarilla on tiettävästi ollut jopa yksi lukupäivä viikossa! Käytäntö, jossa jokaista uutta ikäryhmää/vinkkausta kohden saa yhden lukupäivän, toimii useammassa kunnassa.
Kaikille vinkkareille kotiläksyksi: Kirjastoseuran Lastenkirjastotyöryhmän antama suositus, jonka mukaan vinkkausta tekeville kuuluu 1 lukupäivä kuukaudessa.
Vinkkarin ääni, järki ja muisti kestävät kunnialla n. 3-4 tuntia päivässä. Tästä kohtuullinen palkkio on meidän mielestämme vähintään 150 euroa, jos vinkkari keikkailee oman kuntansa ulkopuolella, omalla ajallaan. Jos vinkkaus kuuluu toimenkuvaan, maksu sisältyy palkkaan. Kai.
Hyvä idea oli myös ns. vinkkarikappaleiden pyytäminen kustantajilta. Nykyään lastenkirjallisuutta koskevan arvostelun löytäminen lehdestä on harvinaisempaa kuin dinosaurukset, joten kustantamojen markkinointia teemme pääasiassa me!
Päivän lopuksi tutustuttiin vielä Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituuttiin.
Kun päivä loppui, moni huokaisi. Osa helpotuksesta, mutta suurin osa jäi toivomaan lisää niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Esim. maakuntakirjastojen pitäisi järjestää vähintään yksi keskustelutilaisuus vuodessa vinkkareilleen.
Pitäkää meistä huolta!
Toisaalta kukaan ei estä muutamaa hassua vinkkaria yhdistämästä voimiaan ja kutsumaan porukkaa koolle. Kahvi ja pulla maistuvat hyvältä parhaassa seurassa.
Kiitos siis epäjärjestyksessä Matille, Markulle, Metsolle, esiintyjille, vinkkareille ja kaikille.
Vaihtoehtoisia kuvauksia tapahtumasta löytyy myös ainakin täältä ja täältä. Kommentteihin mielellään vihje, jos muuallakin juorutaan :).
Yli 50 vinkkaria yhdessä huoneessa:
Tampereen Kirjavinkkaripäivä paisui kokopäiväiseksi koulutukseksi Metson luentosalissa, kun osallistujia ilmoittautui kuutisenkymmentä. Maantieteellinen kattavuus: Rovaniemi - pääkaupunkiseutu, Joensuu - Pohjanmaa.
Aluksi nostettiin kissanhäntää :).
Markku Kesti Hollolasta ja Matti Karjalainen Tampereelta kertomassa kaikkia (hyvän maun) rajoja ylittäneestä Setädit-kiertueestamme. Antitäti antimahtui kuvaan, koska jonkun piti käyttää kameraa. Muilla ei kuulemma ollut yhtä hyvää kameraa, mutta ymmärsin vihjauksen vähemmälläkin :p. Puhumaan sentään päästettiin.
Jaana Kakkonen Nokialta kertoi mm. Kolmostien kirjavinkkari-projektistaan ja siitä, kuinka kirjastolaisen pitää käyttäytyä kohdatessaan rahaa. Keikkahommissa on uskallettava vastata palkkiotiedusteluihin, eikä verokarhua saa pelätä. Kaikki järjestyy kyllä...
Jaana kertoi toiminimen perustamisesta. Vaikka se kuulostaakin pelottavalta, kannattaa oma firma jo suhteellisen pienilläkin tuloilla. Toimialaksi kannattaa laittaa kaikki, mitä voi joskus kuvitella tekevänsä vinkkauksesta sanataiteeseen, satutunteihin, konsultointiin ja luennointiin. Noin aluksi. Vapaat kädet helpottavat toimintaa... Apua saa esim. täältä. Kokemuksista kannattaa kysyä myös suoraan Jaanalta (etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi)
Joensuun Ulla Pötsönen on muutaman vuoden takainen vinkkauksen suomenmestari, ja sen huomaa! Ulla on informaatikko, joka vinkkaa, vetää nettisanataidekouluja, "raatamoja" (älkää vaan sanoko *työpaja* Ullan kuullen) yläkouluikäisille ja keksii uusia ideoita koko seutukunnan alueella.
Henkilökohtaisesti Antitäti ihastui eniten kirjaston järjestämään "Hevonen kirjallisuudessa" -iltaan, jota mainostettiin mm. kauppojen seinillä ja talleilla. Uusia asiakkaita lappoi paikalle tapahtumapäivänä - mm. ravimiehet olivat edustettuina. Tulossa on paniikkipaja joulukorttien tekemisestä – tietenkin sinä päivänä, kun kortit olisi viimeistään lähetettävä! Ullaan saa yhteyden sähköpostilla etunimi.sukunimi@jns.fi, kunhan muistaa jättää sukunimen öönpisteet pois.
Kirkkonummella on toteutettu mahtava Lukusankari-ohjelma jota Tampereella esitteli Riitta Keipi.
Viitos-kuutoset valitsevat itselleen hahmon, nimeävät sen ja lukevat kirjoja. Jokaisesta kirjasta on kontrolli, minkä jälkeen saa valita hahmolleen uuden varusteen. Mieletön idea, toteutus ja vaivannäkö!! Tällaista pitäisi olla nettisukupolven kirjastoelämöinti! (Minä haluan Draculan viitan...) Lisätietoja asiasta saa Riitta Keipiltä, etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi.
Työpajat eli lätinäläjät (kiitos, Markku) käynnistettiin iltapäivällä.
Suomi on lievästi sanottuna kirjava käytännöiltään - vinkkaustyössäkin. Useimmat meistä vinkkaavat yksin sekä hyvässä että pahassa. Taistelemme yksinäisiä taisteluitamme, nautimme egoistisesti työmme hedelmät. Suurissa kunnissa ja kaupungeissa tilanne on parempi - jopa parikymmentä vinkkaria yhdessä maantieteellisessä läjässä!
Meitä ei aina ymmärretä - onneksi kuitenkin useimmiten. Hyvä neuvo oli nostaa kissa työpöydälle ja puhua mutkat suoriksi työpaikoilla. Vinkkareiden etuudet saavat kaikki muutkin työyhteisössä, jotka lähtevät vinkkaamaan. Tämän voi tietysti sanoa kauniistikin...
Kirjavinkkaus on olennainen osa asiakaspalvelua! Vinkkaus on mainio tapa kohdata asiakkaita, ja avata kirjankansia = kirjallisuuden sisältöjä laajemmin. Vinkkari on kuin kirjaston sisäänheittäjä, joka tuo joka keikan jälkeen lisää asiakkaita taloon! Meillehän pitäisi maksaa tippiä!!
Lukupäiviä on kunnissa hyvinkin vaihtelevasti. Joku lukee kaiken vapaa-ajallaan, eräässä kunnassa vinkkarilla on tiettävästi ollut jopa yksi lukupäivä viikossa! Käytäntö, jossa jokaista uutta ikäryhmää/vinkkausta kohden saa yhden lukupäivän, toimii useammassa kunnassa.
Kaikille vinkkareille kotiläksyksi: Kirjastoseuran Lastenkirjastotyöryhmän antama suositus, jonka mukaan vinkkausta tekeville kuuluu 1 lukupäivä kuukaudessa.
Vinkkarin ääni, järki ja muisti kestävät kunnialla n. 3-4 tuntia päivässä. Tästä kohtuullinen palkkio on meidän mielestämme vähintään 150 euroa, jos vinkkari keikkailee oman kuntansa ulkopuolella, omalla ajallaan. Jos vinkkaus kuuluu toimenkuvaan, maksu sisältyy palkkaan. Kai.
Hyvä idea oli myös ns. vinkkarikappaleiden pyytäminen kustantajilta. Nykyään lastenkirjallisuutta koskevan arvostelun löytäminen lehdestä on harvinaisempaa kuin dinosaurukset, joten kustantamojen markkinointia teemme pääasiassa me!
Päivän lopuksi tutustuttiin vielä Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituuttiin.
Kun päivä loppui, moni huokaisi. Osa helpotuksesta, mutta suurin osa jäi toivomaan lisää niin valtakunnallisesti kuin alueellisestikin. Esim. maakuntakirjastojen pitäisi järjestää vähintään yksi keskustelutilaisuus vuodessa vinkkareilleen.
Pitäkää meistä huolta!
Toisaalta kukaan ei estä muutamaa hassua vinkkaria yhdistämästä voimiaan ja kutsumaan porukkaa koolle. Kahvi ja pulla maistuvat hyvältä parhaassa seurassa.
Kiitos siis epäjärjestyksessä Matille, Markulle, Metsolle, esiintyjille, vinkkareille ja kaikille.
Vaihtoehtoisia kuvauksia tapahtumasta löytyy myös ainakin täältä ja täältä. Kommentteihin mielellään vihje, jos muuallakin juorutaan :).
torstaina, marraskuuta 20, 2008
tiistaina, marraskuuta 18, 2008
Story of lastenkirjastonhoitajan's life
Kun on kaamos, sitä muuttuu karhuksi. Makaa sohvalla ja syö. Murisee.
Silloin on vinkkauksia, kokouksia, opetuksia, luokkakäyntejä, tapahtumia... Ne piristävät vähän, mutta sisäinen Karhu ei lannistu.
Kesällä ei nukuta, ei nälätä. Olisi aikaa ja energiaa tehdä töitä vaikka 20 tuntia vuorokaudessa.
Silloin kohderyhmä lomailee rannalla.
Karhu pukee kellukkeet karvaisiin kinttuihinsa ja hihittää.
Silloin on vinkkauksia, kokouksia, opetuksia, luokkakäyntejä, tapahtumia... Ne piristävät vähän, mutta sisäinen Karhu ei lannistu.
Kesällä ei nukuta, ei nälätä. Olisi aikaa ja energiaa tehdä töitä vaikka 20 tuntia vuorokaudessa.
Silloin kohderyhmä lomailee rannalla.
Karhu pukee kellukkeet karvaisiin kinttuihinsa ja hihittää.
lauantaina, marraskuuta 15, 2008
Kirjallisuusviikon loppuhuipennus!
Kamera ei tahtonut tuntea tietokonetta läheisesti, joten viimeiset kirjallisuusviikon kuvat tulevat tässä!
Eskarit pääsivät tutustumaan Kanaan!
Mistä löytyisi sopiva kaveri kanalle??
...hyvinhän siinä lopulta kävi!
Ylöjärven nukketeatteri kiittää ja kumartaa! Lapset pääsivät lopuksi silittämään kettua, höyhentämään kanaa ja pusukalan pussattaviksi.
Sanataideyhdistys Yöstäjä tekee mahtavaa työtä Tampereella ja ympäristökunnissa. Sieltä lähetettiin kaksi noitaopea pitämään ekaluokkalaisille velhokoulua. Puolessatoista tunnissa ehdittiin mm. keksiä loitsuja, pukeutua velhoiksi, tehdä taikasauvoja ja luoda tarina, jonka avulla vangittu noita vapautui. Aika hyvin yhdelle koulupäivälle!
Velhokoulun opettajat Morgan le Fay ...
... ja Kirke
Ja tällaisia taikasauvoja Velhokoululaiset saivat aikaiseksi!
Hämiksiä, lepakkoja - ja minut taiottiin Kirjastonhoitajaksi :)!
Eskarit pääsivät tutustumaan Kanaan!
Mistä löytyisi sopiva kaveri kanalle??
...hyvinhän siinä lopulta kävi!
Ylöjärven nukketeatteri kiittää ja kumartaa! Lapset pääsivät lopuksi silittämään kettua, höyhentämään kanaa ja pusukalan pussattaviksi.
Sanataideyhdistys Yöstäjä tekee mahtavaa työtä Tampereella ja ympäristökunnissa. Sieltä lähetettiin kaksi noitaopea pitämään ekaluokkalaisille velhokoulua. Puolessatoista tunnissa ehdittiin mm. keksiä loitsuja, pukeutua velhoiksi, tehdä taikasauvoja ja luoda tarina, jonka avulla vangittu noita vapautui. Aika hyvin yhdelle koulupäivälle!
Velhokoulun opettajat Morgan le Fay ...
... ja Kirke
Ja tällaisia taikasauvoja Velhokoululaiset saivat aikaiseksi!
Hämiksiä, lepakkoja - ja minut taiottiin Kirjastonhoitajaksi :)!
torstaina, marraskuuta 06, 2008
On intohimo mulla/ sen nimi on lihapulla!
...sanoi Nuolialan kirjallisuusviikon torstaivieras, kun lempiruokaa kysyttiin:
Ransu Karvakuono!
Ransulla oli mukana myös Juha-Antero, jonka kanssa eskarit lauloivat upeasti niin Hämähäkistä kuin Nalle Puhistakin. Ja sitten arvattiin eläinten ääniä. Kissaa jouduimme pyytelemään pitkään, sillä itseään kunnioittava videonoutaja ei lotkohäntiä imitoi! Paitsi ehkä ihan vähän. Ihan niitä pieniä. *miu*
Kun yleisö sai esittää kysymyksiä, saimme kuulla Ransun lempikirjoja olevan paljon. Eemeli, Peppi Pitkätossu, Tatu ja Patu, Herra Hakkarainen ja Koiramäki sekä vähän Puppekin. Kaksi viimeistä saivat lisä-ääniä siitä, että ne ovat niin viehättäviä eläimiä...
Joka aamu aamunavauksessa on luettu kirjaa tai esitetty satu. Aisopoksen vanhat viisaudet sopivat nykypäiväänkin. Hauskuutta satuihin on tuonut se, että niitä ovat esittäneet mm. koulun emäntä ja vahtimestari.
Ransu Karvakuono!
Ransulla oli mukana myös Juha-Antero, jonka kanssa eskarit lauloivat upeasti niin Hämähäkistä kuin Nalle Puhistakin. Ja sitten arvattiin eläinten ääniä. Kissaa jouduimme pyytelemään pitkään, sillä itseään kunnioittava videonoutaja ei lotkohäntiä imitoi! Paitsi ehkä ihan vähän. Ihan niitä pieniä. *miu*
Kun yleisö sai esittää kysymyksiä, saimme kuulla Ransun lempikirjoja olevan paljon. Eemeli, Peppi Pitkätossu, Tatu ja Patu, Herra Hakkarainen ja Koiramäki sekä vähän Puppekin. Kaksi viimeistä saivat lisä-ääniä siitä, että ne ovat niin viehättäviä eläimiä...
Joka aamu aamunavauksessa on luettu kirjaa tai esitetty satu. Aisopoksen vanhat viisaudet sopivat nykypäiväänkin. Hauskuutta satuihin on tuonut se, että niitä ovat esittäneet mm. koulun emäntä ja vahtimestari.
keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008
Vinkkarit iskevät kolmantena päivänä!
Tänään ei valokuvia, koska kuvaaja vinkkasi niin antaumuksella, että unohti.
Aamuseitsemältä matkasin Hervannan Matin ja porkkanaleivosten kanssa kohti Nuolialan kirjastoa Juliet Jonesin sydän stereoissa möykäten. Varoitus: Linkki sisältää uskomattoman kasaria musaa ja mikkoalataloo. Kunnon musiikki aamulla (puhumattakaan kahvista, hyvästä seurasta ja siitä leivoksesta) saa pään selkiämään ja menojalan vipattamaan.
Ehkä siitä johtui, että klo 8 alkanut vinkkaussessio sujui tasaisen hyvin koko ajan. Tarkempia speksejä Matin suulla Kirjavinkkariblogista, josta saatte kuulla myös poikien Hämeenlinnan matkasta ja Arja-tädin Porin kuulumisista!
Vinkattavia luokkia oli kuusi, vitosia + kutosia. Se on aika paljon yhdelle päivälle, mutta koska materiaali on tuttua, koulu omassa kunnassa ja perusjutut kunnossa, ei lievän flunssan lisäksi tuskaa tuntunut.
Siihen auttoi tietysti myös se, ettei lavalla joutunut olemaan yksin - ääntäkin pääsee säästämään eri tavalla.
Parivinkkauksessa parasta on se, että lavalla pääsee tekemään muutakin kuin puhumaan :). Tänään uhkailin alkueliöillä, heilutin karttakeppi-miekkaa ja hävisin uljaasti roomalaiselle sotajoukolle. Lisäksi vuorovinkkaus jättää aikaa tarkastella yleisön reaktioita ja kasvonilmeitä, joiden perusteella omaa vinkkausta voi lähteä viemään heidän tahtomaansa suuntaan.
Yksi päivän mieleenpainuvimmista hetkistä oli Matin esittämä Markus ja jalkapallon huuma, joka sai porukan empatisoimaan epäurheilijamaista poikaa alusta saakka. Mutta kun kuvaan lisäksi ilmestyy maatajärisyttävän ihana tyttö, laajenivat koko luokan silmät yhtä aikaa. "Miten Markukselle käy" -kysymys oli lähinnä kidutusta. Mutta senhän te tiedätte, hyvissä vinkkauksissa käy aina niin.
Ja sitä paitsi - vastauksen saatte tietää lukemalla Hagerupin kirjan Markus ja jalkapallon huuma...
Aamuseitsemältä matkasin Hervannan Matin ja porkkanaleivosten kanssa kohti Nuolialan kirjastoa Juliet Jonesin sydän stereoissa möykäten. Varoitus: Linkki sisältää uskomattoman kasaria musaa ja mikkoalataloo. Kunnon musiikki aamulla (puhumattakaan kahvista, hyvästä seurasta ja siitä leivoksesta) saa pään selkiämään ja menojalan vipattamaan.
Ehkä siitä johtui, että klo 8 alkanut vinkkaussessio sujui tasaisen hyvin koko ajan. Tarkempia speksejä Matin suulla Kirjavinkkariblogista, josta saatte kuulla myös poikien Hämeenlinnan matkasta ja Arja-tädin Porin kuulumisista!
Vinkattavia luokkia oli kuusi, vitosia + kutosia. Se on aika paljon yhdelle päivälle, mutta koska materiaali on tuttua, koulu omassa kunnassa ja perusjutut kunnossa, ei lievän flunssan lisäksi tuskaa tuntunut.
Siihen auttoi tietysti myös se, ettei lavalla joutunut olemaan yksin - ääntäkin pääsee säästämään eri tavalla.
Parivinkkauksessa parasta on se, että lavalla pääsee tekemään muutakin kuin puhumaan :). Tänään uhkailin alkueliöillä, heilutin karttakeppi-miekkaa ja hävisin uljaasti roomalaiselle sotajoukolle. Lisäksi vuorovinkkaus jättää aikaa tarkastella yleisön reaktioita ja kasvonilmeitä, joiden perusteella omaa vinkkausta voi lähteä viemään heidän tahtomaansa suuntaan.
Yksi päivän mieleenpainuvimmista hetkistä oli Matin esittämä Markus ja jalkapallon huuma, joka sai porukan empatisoimaan epäurheilijamaista poikaa alusta saakka. Mutta kun kuvaan lisäksi ilmestyy maatajärisyttävän ihana tyttö, laajenivat koko luokan silmät yhtä aikaa. "Miten Markukselle käy" -kysymys oli lähinnä kidutusta. Mutta senhän te tiedätte, hyvissä vinkkauksissa käy aina niin.
Ja sitä paitsi - vastauksen saatte tietää lukemalla Hagerupin kirjan Markus ja jalkapallon huuma...
tiistaina, marraskuuta 04, 2008
Juhlaviikko jatkuu
Tunnetko tyypin?
Jes, Jari Mäkipäähän se siinä poseeraa!
Kysymyksiä sateli Galaksista, Hurrikaanista, kirjoittamisesta ja tietysti Toukosta. Älkääkä kehdatko kutsua itseänne lastenkirjastoihmisiksi, jos ette tiedä, kuka Touko on!
Tietokonetta tarvitaan niin kirjoittamiseen kuin pelottavan rikollisen esittelemiseenkin:
Mediakasvatusta parhaimmillaan: monet luulot oikaistiin ja Suuren Staran takaa paljastui tavallinen ja mukava ihminen :)!
Etsiväkerho Hurrikaani-kirjoja on jo viisi, ja kuudes hyvässä vauhdissa.
Jes, Jari Mäkipäähän se siinä poseeraa!
Kysymyksiä sateli Galaksista, Hurrikaanista, kirjoittamisesta ja tietysti Toukosta. Älkääkä kehdatko kutsua itseänne lastenkirjastoihmisiksi, jos ette tiedä, kuka Touko on!
Tietokonetta tarvitaan niin kirjoittamiseen kuin pelottavan rikollisen esittelemiseenkin:
Mediakasvatusta parhaimmillaan: monet luulot oikaistiin ja Suuren Staran takaa paljastui tavallinen ja mukava ihminen :)!
Etsiväkerho Hurrikaani-kirjoja on jo viisi, ja kuudes hyvässä vauhdissa.
Nuolialan kirjallisuusviikko on täällä!
Ensimmäisenä vieraana:
Katariina Romppainen!
Saimme tietää mm. sen, että kirjailijaura voi alkaa umpisuolesta, sitkeys kannattaa aina ja sähkökitaran soittaminen salaa on lähes mahdotonta! Luokista löytyi innokkaita kyselijöitä sekä kirjailijanuraa harkitseviakin.
Selkeä peruspaketti ja hauskoja juttuja :). Kiitos tosi paljon vierailusta!
Pirkkalasta lainassa olevista kirjoista:
Leppäkerttu ja huuliharppu
Salainen sähkökitara
SääskentapporockRokkisokki
voit tehdä varauksia kirjastosta!
Kirjalliset aamunavaukset pyörähtivät eilen käyntiin.
Nyt juoksen hameenhelmat hulmuten kohti seuraavaa Tapahtumaa...
sunnuntai, marraskuuta 02, 2008
Kekri vai kurpitsa?
Kauhutäti irvisteli lehtikuvassa Halloweenin kunniaksi. Minä en kuitenkaan juhli Halloweenia kuin yhden poskessa lentäneen lepakon verran perjantaina.
Meillä on Suomessa mainio kekri, jossa on paljon yhteneväisyyksiä ylikansallis-kaupalliseen kurpitsajuhlaan. Ihmisten vuodenkierrossa on paljon ylihistoriallista, ylikansallistakin. Syksyllä on aika vetäytyä, rauhoittua ja sanoa hyvästit. Ottaa vastaan pimeys, siirtyä sisätöihin ja pitkiin iltoihin, jolloin kokoonnutaan yhteen ja kerrotaan tarinoita. Mennään kirjastoon, etsitään jännitystä tai rentoutumista, kaveria sohvannurkkaan.
Nuolialan koulun kirjallisuusviikko alkaa huomenna, mutta tämä viikonloppu käytetään pysähtymiseen ja pohtimiseen.
Maailmassa on niin paljon asioita. Niin monia tarinoita, joista toiset toivotetaan tervetulleiksi, jotkut hyvästellään.
Meillä on Suomessa mainio kekri, jossa on paljon yhteneväisyyksiä ylikansallis-kaupalliseen kurpitsajuhlaan. Ihmisten vuodenkierrossa on paljon ylihistoriallista, ylikansallistakin. Syksyllä on aika vetäytyä, rauhoittua ja sanoa hyvästit. Ottaa vastaan pimeys, siirtyä sisätöihin ja pitkiin iltoihin, jolloin kokoonnutaan yhteen ja kerrotaan tarinoita. Mennään kirjastoon, etsitään jännitystä tai rentoutumista, kaveria sohvannurkkaan.
Nuolialan koulun kirjallisuusviikko alkaa huomenna, mutta tämä viikonloppu käytetään pysähtymiseen ja pohtimiseen.
Maailmassa on niin paljon asioita. Niin monia tarinoita, joista toiset toivotetaan tervetulleiksi, jotkut hyvästellään.
keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008
Hyvin suunniteltu on hyvin suunniteltu
Elin pitkään siinä luulossa, että olen täysin teoreettinen ihminen. Luin teoriaa, puhuin teoriaa ja ennen kaikkea elin sitä. Se näkyi opiskelijakämpässäni.
Olosuhteiden pakosta olen joutunut muuttumaan - ja muuttamaan käsitystä itsestäni. Tiedän suunnilleen, kuinka paljon ruokaa kirjastonhoitajan palkalla pystyy ostamaan. Ymmärrän, että kunnalliset hygieniamääräykset pakottavat siivoamaan asunnon joskus. Olen jopa taipunut siihen, että pyrin käyttämään asiakaspalvelussa vaatteita, joiden reiät rajoittuvat hihojen päihin ja kaulukseen.
Viime aikoina olen löytänyt itseni muutamasta kokouksesta, organisoimassa suhteellisen suurta juttua ja miettimässä erästä strategiaa.
Minä nautin siitä.
Olen aikoinani henkeni pitimiksi kirjoittanut ja puhunut byrokratiaa. Yhtäkkiä huomaan, kuinka se palaa mieleen. Lakiteksti muuttuu mielenkiintoiseksi, tongin kirjastosta suunnitelmia ja mietintöjä, kiinnostun kirjasto- ja koulutuspoliittisista keskusteluista ja suustani tulee lähipiirin mielestä käsittämätöntä mongerrusta, joka omiin korviini kuulostaa viisauden helmiltä.
On mahtavaa tehdä välillä jotain uutta ja ajatella vähän oman lokeronsa ulkopuolelta.
Unissani mumisen *infrastuktuuri*, *lautakunta*, *swat* ja käännän kylkeä onnellisen hymyn noustessa kasvoilleni.
ps. Jotta totuus ei unohtuisi ja Kauhutäti katoaisi papereiden syövereihin, sain ystävältäni Inkulta mahtavat mittatilauskorut! Blogin vasemmasta framesta löytyy linkki ostettaviin koruihin, eikä mikään estä kysäisemästä, jos tahdot jotain erityistä...
Olosuhteiden pakosta olen joutunut muuttumaan - ja muuttamaan käsitystä itsestäni. Tiedän suunnilleen, kuinka paljon ruokaa kirjastonhoitajan palkalla pystyy ostamaan. Ymmärrän, että kunnalliset hygieniamääräykset pakottavat siivoamaan asunnon joskus. Olen jopa taipunut siihen, että pyrin käyttämään asiakaspalvelussa vaatteita, joiden reiät rajoittuvat hihojen päihin ja kaulukseen.
Viime aikoina olen löytänyt itseni muutamasta kokouksesta, organisoimassa suhteellisen suurta juttua ja miettimässä erästä strategiaa.
Minä nautin siitä.
Olen aikoinani henkeni pitimiksi kirjoittanut ja puhunut byrokratiaa. Yhtäkkiä huomaan, kuinka se palaa mieleen. Lakiteksti muuttuu mielenkiintoiseksi, tongin kirjastosta suunnitelmia ja mietintöjä, kiinnostun kirjasto- ja koulutuspoliittisista keskusteluista ja suustani tulee lähipiirin mielestä käsittämätöntä mongerrusta, joka omiin korviini kuulostaa viisauden helmiltä.
On mahtavaa tehdä välillä jotain uutta ja ajatella vähän oman lokeronsa ulkopuolelta.
Unissani mumisen *infrastuktuuri*, *lautakunta*, *swat* ja käännän kylkeä onnellisen hymyn noustessa kasvoilleni.
ps. Jotta totuus ei unohtuisi ja Kauhutäti katoaisi papereiden syövereihin, sain ystävältäni Inkulta mahtavat mittatilauskorut! Blogin vasemmasta framesta löytyy linkki ostettaviin koruihin, eikä mikään estä kysäisemästä, jos tahdot jotain erityistä...
tiistaina, lokakuuta 21, 2008
Porttiteoria
Kirjasto on lähtökohtaisesti siisti paikka. Itse asiassa se on niin siisti, että poppiskulttuurissa meitä pidetään Järjestyksen Kuninkaallisina.
Tunnustan heti, että järjestelmällisyys ja tarkkuus eivät ole kirjastonhoitajuudessani niitä vahvimpia puolia. Suuret linjat ja nopea toiminta ennemminkin. Ja sitten anteeksipyytely ja damage control.
Lastenosastolla pitää kuitenkin olla siistiä! Etenkin kuvakirjaosastolla.
Aamuvuorossa hyllytän luokkakäyntien jälkeen kirjat ennen kuin avaamme ovet oikeasti. Iltavuorossa järjestelen kuvakirjoja monta kertaa illan aikana. Kuvakirjat kun tahtovat elää aika lailla jo tunnin sisällä.
Joissain paikoissa olen huomannut, että lastenosasto on "siinä sivussa". Tärkeintä ovat uutuushyllyt, tietokirjat oikeissa luokissa täsmäaakkostettuina ja tietokoneen näppäimet kiillotettuina. Hyvähän niistäkin on huolehtia.
Minusta lastenosasto on tärkein. Miten voin hyvällä omallatunnolla opettaa kirjastonkäyttöä, jos itse annan osastoni eksisteerata riipin raapin? Sinne pieni lapsi tulee viihtymään, tutkimaan ja opettelemaan. Minun tehtäväni aikuisena on tehdä siitä turvallinen, viihtyisä ja looginen paikka.
Olen itse asiassa kehittänyt Kirjastonkäytön porttiteorian. Kun lapsi oppii kuvakirjojen olevan tietyssä järjestyksessä, hän tajuaa voivansa vaikuttaa siihen. Ja siihen, löytyykö seuraavalla kerralla just se tietty Vanttu tai Autot. Pikkulapsena opittu asia johtaa addiktion laajenemiseen helppolukuisiin ja lastenkirjoihin. Nuoret ovat jo mennyttä kalua, kirja menee oikealle paikalle kuin itsestään ja jotkut paatuneet tapaukset jopa suorivat hyllyjä ohikävellessään. Aikuisina he periyttävät hankitun ominaisuuden omille lapsilleen.
Itse asiassa olen lastenosastostani niin tarkka, että uusia sijaisia ei päästetä hyllyttämään kirjojani. Tai ainakin heitä varoitetaan hiljennetyllä äänellä: "Reetta on sitten *tosi* tarkka". Puolikas työntekijä J siirsi päivänä eräänä railakkaasti erään kirjasarjan uudelle paikalle tehdäkseen tilaa muille kirjoille, ja työpaikka hiljeni kauhusta odottamaan saapumistani. Kehuin tekijää fiksusta ratkaisusta, ja tunsin samalla hurrikaanin. Muu työyhteisö huokaisi helpotuksesta.
Lastenosasto oli pelastunut.
ps. Kiitos työkavereille, jotka nälvivät pakkomiellettäni vain niin paljon, kuin se on henkisen tasapainon kannalta välttämätöntä.
Tunnustan heti, että järjestelmällisyys ja tarkkuus eivät ole kirjastonhoitajuudessani niitä vahvimpia puolia. Suuret linjat ja nopea toiminta ennemminkin. Ja sitten anteeksipyytely ja damage control.
Lastenosastolla pitää kuitenkin olla siistiä! Etenkin kuvakirjaosastolla.
Aamuvuorossa hyllytän luokkakäyntien jälkeen kirjat ennen kuin avaamme ovet oikeasti. Iltavuorossa järjestelen kuvakirjoja monta kertaa illan aikana. Kuvakirjat kun tahtovat elää aika lailla jo tunnin sisällä.
Joissain paikoissa olen huomannut, että lastenosasto on "siinä sivussa". Tärkeintä ovat uutuushyllyt, tietokirjat oikeissa luokissa täsmäaakkostettuina ja tietokoneen näppäimet kiillotettuina. Hyvähän niistäkin on huolehtia.
Minusta lastenosasto on tärkein. Miten voin hyvällä omallatunnolla opettaa kirjastonkäyttöä, jos itse annan osastoni eksisteerata riipin raapin? Sinne pieni lapsi tulee viihtymään, tutkimaan ja opettelemaan. Minun tehtäväni aikuisena on tehdä siitä turvallinen, viihtyisä ja looginen paikka.
Olen itse asiassa kehittänyt Kirjastonkäytön porttiteorian. Kun lapsi oppii kuvakirjojen olevan tietyssä järjestyksessä, hän tajuaa voivansa vaikuttaa siihen. Ja siihen, löytyykö seuraavalla kerralla just se tietty Vanttu tai Autot. Pikkulapsena opittu asia johtaa addiktion laajenemiseen helppolukuisiin ja lastenkirjoihin. Nuoret ovat jo mennyttä kalua, kirja menee oikealle paikalle kuin itsestään ja jotkut paatuneet tapaukset jopa suorivat hyllyjä ohikävellessään. Aikuisina he periyttävät hankitun ominaisuuden omille lapsilleen.
Itse asiassa olen lastenosastostani niin tarkka, että uusia sijaisia ei päästetä hyllyttämään kirjojani. Tai ainakin heitä varoitetaan hiljennetyllä äänellä: "Reetta on sitten *tosi* tarkka". Puolikas työntekijä J siirsi päivänä eräänä railakkaasti erään kirjasarjan uudelle paikalle tehdäkseen tilaa muille kirjoille, ja työpaikka hiljeni kauhusta odottamaan saapumistani. Kehuin tekijää fiksusta ratkaisusta, ja tunsin samalla hurrikaanin. Muu työyhteisö huokaisi helpotuksesta.
Lastenosasto oli pelastunut.
ps. Kiitos työkavereille, jotka nälvivät pakkomiellettäni vain niin paljon, kuin se on henkisen tasapainon kannalta välttämätöntä.
keskiviikkona, lokakuuta 15, 2008
Vinkkaus - työtä vai hupia?
Kansallinen kirjavinkkaritapaaminen Tampereella perjantaina 21.11 Sampolan kirjastossa klo 9.30-15.
Alustukset:
Markku Kesti (Hollola), Matti Karjalainen (Tampere) ja Reetta Saine (Pirkkala) kertovat kuulumisia Kirjaston SeTädit 2008 –vinkkauskiertueelta.
Jaana Kakkonen (Nokia) kertoo vinkkaustoiminnan talouspuolesta sekä esittelee uutta nuorten vinkkausprojektiaan.
Keskustelua: Vinkkaaminen on poliittista! Saako vinkkauksesta pyytää rahaa? Voiko vinkkaukseen käyttää työaikaa? Kuka istuu tiskissä? Kenelle vinkataan? Kuka saa vinkata? Kenen ajalla luen kirjat?
Iltapäivällä tutustuminen Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin (SNI) toimintaan.
Päivä on osa kirjavinkkariverkoston toimintaa, ja sen tarkoituksena on luoda kontakteja, syventää ammattiosaamista sekä puuttua vinkkareiden työvoimapoliittisiin ongelmiin.
Ilmoittautumiset:
Reetta Saine
Pirkkalan kirjasto
puh: 03-31342385
e-mail: reetta.saine@pirkkala.fi
http://antitati.blogspot.com
Alustukset:
Markku Kesti (Hollola), Matti Karjalainen (Tampere) ja Reetta Saine (Pirkkala) kertovat kuulumisia Kirjaston SeTädit 2008 –vinkkauskiertueelta.
Jaana Kakkonen (Nokia) kertoo vinkkaustoiminnan talouspuolesta sekä esittelee uutta nuorten vinkkausprojektiaan.
Keskustelua: Vinkkaaminen on poliittista! Saako vinkkauksesta pyytää rahaa? Voiko vinkkaukseen käyttää työaikaa? Kuka istuu tiskissä? Kenelle vinkataan? Kuka saa vinkata? Kenen ajalla luen kirjat?
Iltapäivällä tutustuminen Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin (SNI) toimintaan.
Päivä on osa kirjavinkkariverkoston toimintaa, ja sen tarkoituksena on luoda kontakteja, syventää ammattiosaamista sekä puuttua vinkkareiden työvoimapoliittisiin ongelmiin.
Ilmoittautumiset:
Reetta Saine
Pirkkalan kirjasto
puh: 03-31342385
e-mail: reetta.saine@pirkkala.fi
http://antitati.blogspot.com
lauantaina, lokakuuta 11, 2008
Miksei koskaan voi saada sitä, mitä haluaa??
Ihan ensiksi kiitän mitä nöyrimmin (ja silti ylpeänä) kiitoksista! Minusta tämä tosiaan on palkinto vinkkarityölle, kaikille meille kirjareppuinemme raahustaville työn sankareille.
SeTädit kiertueelta palaaminen arkeen on ollut rankkaa ja mukavaa. On vaikeaa päästä samalle ajatustasolle normaali-ihmisten kanssa, kun on viikon viettänyt... hmmm... Erilaisessa seurassa. Toisaalta normaaliarki maistuu niin hyvältä, kun tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja mihin päänsä illalla kallistaa.
Kirjastoon oli tulvinut kirjoja poissaollessani, ja nyt haalin niitä luettavakseni. Lukiolta pyydettiin puhumaan englanninkielisistä englanniksi, ja kerään ennen kaikkea rohkeutta ja toissijaisesti vinkattavaa heitä varten.
Otsikko viittaa kuitenkin koulutukseen. Tehdessäni tilauksia tömähdin ongelmaläjään. Lasten ja nuorten pelejä on paljon, hyvin erilaisissa muodoissa tai formaateissa tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Videoita ei ole, devareita juu, blue rayta ja kaikkea. Mitä se tarkoittaa???
Soittelin paniikissa tutuille, näkyykö sinisäteellä devarit ja päinvastoin. Onko öpoksi yleisempi peliväline kuin puusee? Tilasin sitten *jotain*, mutta itseluottamus ei ole korkealla.
Kirjastopalstoilla on keskusteltu paljon pelaamisesta ja sen väkivallasta tai pedagogisesta puolesta viime aikoina. Se on hyvä. Puhuminen kannattaa aina. Hyvin erilaisia mielipiteitä on kuultu.
Minä kaipaisin nyt sellaista rautalanka-koulutusta teknisesti haasteellisoituneelle antitädille. Tahtoisin, että joku kertoisi paristakymmenestä suosituimmasta pelistä (netti ja levyt yhteenlaskettuina) plussat ja miinukset, omat kokemuksensa ja oman ikärajasuosituksen. Mitä pitää varoa ja mitä suosia?
Parasta tietysti olisi, jos pelaisin itse. Sekään ei tunnu huonolta idealta, mutta sitäkin varten tarvitsisin top ten -listan.
Lisäksi koulutuksessa kerrottaisiin tekniikasta, pelikoneista ja soittimista. E-kirjoista (miten voi kaukolainata??), äänikirjoista mp3-versioina jne.
Haaveissa kajastaa myös vinkkauskoulutus, jossa voitaisiin vertailla kokemuksia, keskustella ja käydä tutustumiskeikalla jossain ajankohtaisessa paikassa.
Mistä voisi tilata rautalankaa ja asiantuntijan?
SeTädit kiertueelta palaaminen arkeen on ollut rankkaa ja mukavaa. On vaikeaa päästä samalle ajatustasolle normaali-ihmisten kanssa, kun on viikon viettänyt... hmmm... Erilaisessa seurassa. Toisaalta normaaliarki maistuu niin hyvältä, kun tietää, mitä seuraavaksi on odotettavissa ja mihin päänsä illalla kallistaa.
Kirjastoon oli tulvinut kirjoja poissaollessani, ja nyt haalin niitä luettavakseni. Lukiolta pyydettiin puhumaan englanninkielisistä englanniksi, ja kerään ennen kaikkea rohkeutta ja toissijaisesti vinkattavaa heitä varten.
Otsikko viittaa kuitenkin koulutukseen. Tehdessäni tilauksia tömähdin ongelmaläjään. Lasten ja nuorten pelejä on paljon, hyvin erilaisissa muodoissa tai formaateissa tai miksi niitä nyt kutsutaankaan. Videoita ei ole, devareita juu, blue rayta ja kaikkea. Mitä se tarkoittaa???
Soittelin paniikissa tutuille, näkyykö sinisäteellä devarit ja päinvastoin. Onko öpoksi yleisempi peliväline kuin puusee? Tilasin sitten *jotain*, mutta itseluottamus ei ole korkealla.
Kirjastopalstoilla on keskusteltu paljon pelaamisesta ja sen väkivallasta tai pedagogisesta puolesta viime aikoina. Se on hyvä. Puhuminen kannattaa aina. Hyvin erilaisia mielipiteitä on kuultu.
Minä kaipaisin nyt sellaista rautalanka-koulutusta teknisesti haasteellisoituneelle antitädille. Tahtoisin, että joku kertoisi paristakymmenestä suosituimmasta pelistä (netti ja levyt yhteenlaskettuina) plussat ja miinukset, omat kokemuksensa ja oman ikärajasuosituksen. Mitä pitää varoa ja mitä suosia?
Parasta tietysti olisi, jos pelaisin itse. Sekään ei tunnu huonolta idealta, mutta sitäkin varten tarvitsisin top ten -listan.
Lisäksi koulutuksessa kerrottaisiin tekniikasta, pelikoneista ja soittimista. E-kirjoista (miten voi kaukolainata??), äänikirjoista mp3-versioina jne.
Haaveissa kajastaa myös vinkkauskoulutus, jossa voitaisiin vertailla kokemuksia, keskustella ja käydä tutustumiskeikalla jossain ajankohtaisessa paikassa.
Mistä voisi tilata rautalankaa ja asiantuntijan?
sunnuntai, lokakuuta 05, 2008
Mykistetty ja onnellinen
Olen ihan järjettömän ylpeä ja iloinen. Suomen nuorisokirjailijat ovat päättäneet myöntää minulle Pääskysen:
Tämän vuoksi ajoimme eilen Turkuun, jossa ehdin kättelemään, halaamaan ja kiittelelemään niin Kurosen Kirstiä, Rannelan Terhiä, Lappalaisen Eijaa kuin Holopaisen Anuakin.
Kiitoskiitoskiitos.
Näin sanottiin tiedotteessa.
Ja tällainen se on:
Kiitos.
Minulla ei olisi vinkkausta, työtä eikä mielenterveyttä ilman teitä kaikkia.
Tämän vuoksi ajoimme eilen Turkuun, jossa ehdin kättelemään, halaamaan ja kiittelelemään niin Kurosen Kirstiä, Rannelan Terhiä, Lappalaisen Eijaa kuin Holopaisen Anuakin.
Kiitoskiitoskiitos.
Näin sanottiin tiedotteessa.
Ja tällainen se on:
Kiitos.
Minulla ei olisi vinkkausta, työtä eikä mielenterveyttä ilman teitä kaikkia.
Pääskysen kotimatka
Ihan ensiksi syvä anteeksipyyntö ja kiitokset kaikille, jotka teitte reissusta mahdollisen! Linkkaan suoraan Markun tekstiin, johon me kaikki yhdymme sydämestämme. Emme todellakaan olleet parasta seuraa. Sätkyilimme. Hihitimme. Onneksi teihin kaikkiin voi luottaa!!
Starttasimme lauantaiaamuna kohti etelää puoli kahdeksalta. Suomi on kyllä kaunis maa. Jossa on riittävästi huoltoasemia, jotta auto ja kuskit pysyivät kunnossa. Takapenkkiläinen kuorsasi ja kuolasi tyynylle, mutta se sallittakoon. Noin 15 tuntia viikossa ei ole riittävä unimäärä vinkkarillekaan. Kahvi on mainio keksintö. Kiitämme myös 1200-luvun arabeja.
Matkan aikana autossa pyöri ainakin se Laura Bono (vain kolme biisiä), Amy Winehouse, Rammstein (joka aiheutti hillittömän kolmen minuutin vapaus-kohtauksen allekirjoittaneelle), Beatlesia, Springsteenia, Hanoi Rocksia ja wanhaa musaa. Lisäksi saimme kuunnella Tangokuninkaallisia ja Soul mamaa :)! Rockin' all over vinkkauspaikkakuntia.
Turkuun täräytimme ennätysajassa, eksyimme vain kerran ja meinasimme joutua jääkiekkopeliin. Koska kannattamamme joukkueet olivat vatsataudissa tai väärässä kaupungissa, vaihdoimme hallin Kirjamessuihin.
Täsmäisku messuille tuotti tulokseksi muutaman ostetun sarjakuvan, joitain moikattuja tuttuja ja metrilakua. Pitää sanoa, että ensi vuonna palaan vanhaan tapaani: 2-3 päivää messuillen.
Syy siihen, että Turkuun vielä porhalsimme, löytyy tästä:
MINÄ SAIN PÄÄSKYSEN :)!!!!!!
Siitä oma postaus.
Kiitän kuitenkin lopuksi Mattia ja Markkua. Vaikea kuvitella, että olisin kenenkään muun kanssa reissannut näin hauskan, intensiivisen, ammattimaisen ja traumaattisen SeTädit kiertueen.
Hali hali, sili sili, tapu tapu.
Starttasimme lauantaiaamuna kohti etelää puoli kahdeksalta. Suomi on kyllä kaunis maa. Jossa on riittävästi huoltoasemia, jotta auto ja kuskit pysyivät kunnossa. Takapenkkiläinen kuorsasi ja kuolasi tyynylle, mutta se sallittakoon. Noin 15 tuntia viikossa ei ole riittävä unimäärä vinkkarillekaan. Kahvi on mainio keksintö. Kiitämme myös 1200-luvun arabeja.
Matkan aikana autossa pyöri ainakin se Laura Bono (vain kolme biisiä), Amy Winehouse, Rammstein (joka aiheutti hillittömän kolmen minuutin vapaus-kohtauksen allekirjoittaneelle), Beatlesia, Springsteenia, Hanoi Rocksia ja wanhaa musaa. Lisäksi saimme kuunnella Tangokuninkaallisia ja Soul mamaa :)! Rockin' all over vinkkauspaikkakuntia.
Turkuun täräytimme ennätysajassa, eksyimme vain kerran ja meinasimme joutua jääkiekkopeliin. Koska kannattamamme joukkueet olivat vatsataudissa tai väärässä kaupungissa, vaihdoimme hallin Kirjamessuihin.
Täsmäisku messuille tuotti tulokseksi muutaman ostetun sarjakuvan, joitain moikattuja tuttuja ja metrilakua. Pitää sanoa, että ensi vuonna palaan vanhaan tapaani: 2-3 päivää messuillen.
Syy siihen, että Turkuun vielä porhalsimme, löytyy tästä:
MINÄ SAIN PÄÄSKYSEN :)!!!!!!
Siitä oma postaus.
Kiitän kuitenkin lopuksi Mattia ja Markkua. Vaikea kuvitella, että olisin kenenkään muun kanssa reissannut näin hauskan, intensiivisen, ammattimaisen ja traumaattisen SeTädit kiertueen.
Hali hali, sili sili, tapu tapu.
Grande Finale
Aamulla on vaikea herätä. Yritin esittää, että pojat kantaisivat minut makuupussissa luokan eteen, jossa esittäisin säkenöivää lausuntaa. "Ettekö ole koskaan nähneet vinkkaavaa makuupussia?" Draamavinkkaus kunniaan.
Oulun pääkirjastosta haimme paikallisoppaan, joka osoittautui - paitsi taitavaksi suunnistajaksi ja kirjastolaiseksi, myös hulvattomaksi Vaaraksi. Oli mahtavaa viimein tavata :)!
Terva-Toppilan koululla vedettiin tunnin setti kauhua ja sarjakuvaa erikseen, ja MaMasin tekniikka ei kuulemma tahtonut pelittää. Onneksi tässä vaiheessa kiertuetta ei mikään enää onnistu hätkäyttämään, joten keskinäisellä "ystävällisellä" huumorilla homma kiskottiin kotiin.
Thaimaalainen ruoka on hyvää.
Jännitin Oulun koulutusta yllättävän paljon, sillä matkakumppanit ovat kotoisin näiltä kulmilta ja tunsivat *kaikki*. Kangertelua alussa, mutta eiköhän siitä vauhtiin päästy. Matti ja Markku hoitivat hommansa hienosti. Jokainen meistä kolmesta oli tosin miettinyt kuunnellessaan toisia, että jutut kuulostavat lievästi sanottuna tutuilta...
Viikossa meistä on tullut kolmipäinen Kerberos, jonka yksi pää voi nukahtaa tai puhua puhelimessa kesken esityksen toisen pään jatkaessa saumattomasti juttua.
Lisäksi aivoihin on tallentunut iskusanalista. Kun kuulemme jonkun listan sanoista, lähtee automaattisesti käyntiin kirjavinkkaus, joka pyörii loppuun kanssaihmisten vastalauseista huolimatta. Listalle kuuluvat mm. sanat "houkutus", "tienviitta", "tyttö", "nyrkkeily", "hiiri", "blues", "sinkku", "minä"... Joidenkin sanojen välttely on helppoa, mutta ennemmin tai myöhemmin joku lipsahtaa. "Ylhäällä oikealla näemme varjokuvina Spiegelmanin ja hänen isänsä..."
Bysiksen nuorisotalolla sarjikset kiinnostivat. On muuten todella kaunis ja viihtyisä paikka! Valitettavasti en ehtinyt osallistua Zombie Walkiin, johon ei olisi kyllä tarvinnut maskeerata.
Tuleville kirjastolaisille tiedoksi: Kun hakeudutte töihin, Oulu on hyvin varteenotettava paikka! Henkilökunta oli innokasta ja fiksua, mutta ennen kaikkea hulvattoman hauskaa. Jos tahdotte työ ohessa kunnolliset vatsalihakset kikatuksesta, Oulu on juuri teidän paikkanne.
Kiitos Oululle, yöpaikan emännälle ja isännälle sekä terveisiä kaikille. Joitain odotettuja ihmisiä en ehtinyt tällä reissulla tapaamaan, mutta ehkä oli hyvä jättää jotain seuraavallekin reissulle ;).
Oulun pääkirjastosta haimme paikallisoppaan, joka osoittautui - paitsi taitavaksi suunnistajaksi ja kirjastolaiseksi, myös hulvattomaksi Vaaraksi. Oli mahtavaa viimein tavata :)!
Terva-Toppilan koululla vedettiin tunnin setti kauhua ja sarjakuvaa erikseen, ja MaMasin tekniikka ei kuulemma tahtonut pelittää. Onneksi tässä vaiheessa kiertuetta ei mikään enää onnistu hätkäyttämään, joten keskinäisellä "ystävällisellä" huumorilla homma kiskottiin kotiin.
Thaimaalainen ruoka on hyvää.
Jännitin Oulun koulutusta yllättävän paljon, sillä matkakumppanit ovat kotoisin näiltä kulmilta ja tunsivat *kaikki*. Kangertelua alussa, mutta eiköhän siitä vauhtiin päästy. Matti ja Markku hoitivat hommansa hienosti. Jokainen meistä kolmesta oli tosin miettinyt kuunnellessaan toisia, että jutut kuulostavat lievästi sanottuna tutuilta...
Viikossa meistä on tullut kolmipäinen Kerberos, jonka yksi pää voi nukahtaa tai puhua puhelimessa kesken esityksen toisen pään jatkaessa saumattomasti juttua.
Lisäksi aivoihin on tallentunut iskusanalista. Kun kuulemme jonkun listan sanoista, lähtee automaattisesti käyntiin kirjavinkkaus, joka pyörii loppuun kanssaihmisten vastalauseista huolimatta. Listalle kuuluvat mm. sanat "houkutus", "tienviitta", "tyttö", "nyrkkeily", "hiiri", "blues", "sinkku", "minä"... Joidenkin sanojen välttely on helppoa, mutta ennemmin tai myöhemmin joku lipsahtaa. "Ylhäällä oikealla näemme varjokuvina Spiegelmanin ja hänen isänsä..."
Bysiksen nuorisotalolla sarjikset kiinnostivat. On muuten todella kaunis ja viihtyisä paikka! Valitettavasti en ehtinyt osallistua Zombie Walkiin, johon ei olisi kyllä tarvinnut maskeerata.
Tuleville kirjastolaisille tiedoksi: Kun hakeudutte töihin, Oulu on hyvin varteenotettava paikka! Henkilökunta oli innokasta ja fiksua, mutta ennen kaikkea hulvattoman hauskaa. Jos tahdotte työ ohessa kunnolliset vatsalihakset kikatuksesta, Oulu on juuri teidän paikkanne.
Kiitos Oululle, yöpaikan emännälle ja isännälle sekä terveisiä kaikille. Joitain odotettuja ihmisiä en ehtinyt tällä reissulla tapaamaan, mutta ehkä oli hyvä jättää jotain seuraavallekin reissulle ;).
torstaina, lokakuuta 02, 2008
Herukkaa ja piece of cake
Aamu oli uskomaton!! Saimme nukkua 17 vaille seitsemään. Tuskin muistan aikaa, jolloin nukuin noin myöhään joka aamu.
Herukan koululla jakaannuimme kolmeen (mikä on aika helppoa, kun meitä on kolme) (ja tämä luokitellaan tällä hetkellä a-luokan vitsiksi).
Pojat vetäisivät yhdet sarjisvinkkaukset innostuneille kuutosluokkalaisille, minä tarjosin kolmasluokkalaisille sopivaa luettavaa. Vili Voipio rulez, ja aprillipäivän Kinder-muna -kohtaus vetää todella hyvin. Terveisiä Kirstille, jota käytin vinkkauksessa häikäilemättä hyväkseni kertoessani juttuja perheestään :)!
Toinen tunti oli nelosille, jotka lauloivat ensimmäiseksi kammottavan laulun kummituksista, junasta ja sumun kohoamisesta... Brr... Pitihän niitä sitten pelotella takaisin - Iso, paha susimies ja Salamavaras. Ja Cowellin mallia lohikäärmeen kesytyksestä.
Kiitimme hyvästä ruuasta, yösijasta ja meidän kestämisestämme. Kaksi yötä kylässä, enkä laittanut edes omia astioitani tiskikoneeseen. Kannattaa miettiä muutaman kerran, tahtooko olla mun kaveri...
Autolla porhalsimme Muhokselle, jossa odotti ysiluokka esimerkkivinkkausta. Koulutuksemme siis alkoi tunnilla tiukkaa kauhua ja tarkkaan valikoituja sarjiksia. Pojat vetivät mahtavan shown herkkistelyä, pasifismia ja rakkautta sen monissa ilmenemismuodoissa.
Koulutuksetkin tuntuivat menevän hyvin. Niistä on vain niin vaikea sanoa mitään, kun puhuu ammattilaisille... (Joku kuulija voisi kommentoida tänne tai Kirjavinkkareihin, jos vain on kuulolla. Ja saa sanoa vapaasti. Tämä ei ole Lapin kansa.)
Kun pääsimme tämäniltaiseen yöpaikkaan, odotti ruoka pöydässä valmiina. Sen jälkeen tuli paras ylläri ikinä. Kakku. Ja millainen kakku!!! Katsokaa ja itkekää!!
Kaaka on mestari :)!!
Matti pääsi pomppimaan trampalla. Nyt se pelaa tuossa vieressä Star Warsia kasivuotiaan kanssa. Eikä hävinnyt edes rökälemäisesti.
Yksi vinkkaussukka on valmis. Kiitos Markun, joka ajaa autoa puolet ajasta. Minä luen karttaa, jonka unohdimme matkasta. Tulkitsen siis harakanvarpaita Markun lappusista.
Voisikohan itsensä elättää vinkkaamalla...
Herukan koululla jakaannuimme kolmeen (mikä on aika helppoa, kun meitä on kolme) (ja tämä luokitellaan tällä hetkellä a-luokan vitsiksi).
Pojat vetäisivät yhdet sarjisvinkkaukset innostuneille kuutosluokkalaisille, minä tarjosin kolmasluokkalaisille sopivaa luettavaa. Vili Voipio rulez, ja aprillipäivän Kinder-muna -kohtaus vetää todella hyvin. Terveisiä Kirstille, jota käytin vinkkauksessa häikäilemättä hyväkseni kertoessani juttuja perheestään :)!
Toinen tunti oli nelosille, jotka lauloivat ensimmäiseksi kammottavan laulun kummituksista, junasta ja sumun kohoamisesta... Brr... Pitihän niitä sitten pelotella takaisin - Iso, paha susimies ja Salamavaras. Ja Cowellin mallia lohikäärmeen kesytyksestä.
Kiitimme hyvästä ruuasta, yösijasta ja meidän kestämisestämme. Kaksi yötä kylässä, enkä laittanut edes omia astioitani tiskikoneeseen. Kannattaa miettiä muutaman kerran, tahtooko olla mun kaveri...
Autolla porhalsimme Muhokselle, jossa odotti ysiluokka esimerkkivinkkausta. Koulutuksemme siis alkoi tunnilla tiukkaa kauhua ja tarkkaan valikoituja sarjiksia. Pojat vetivät mahtavan shown herkkistelyä, pasifismia ja rakkautta sen monissa ilmenemismuodoissa.
Koulutuksetkin tuntuivat menevän hyvin. Niistä on vain niin vaikea sanoa mitään, kun puhuu ammattilaisille... (Joku kuulija voisi kommentoida tänne tai Kirjavinkkareihin, jos vain on kuulolla. Ja saa sanoa vapaasti. Tämä ei ole Lapin kansa.)
Kun pääsimme tämäniltaiseen yöpaikkaan, odotti ruoka pöydässä valmiina. Sen jälkeen tuli paras ylläri ikinä. Kakku. Ja millainen kakku!!! Katsokaa ja itkekää!!
Kaaka on mestari :)!!
Matti pääsi pomppimaan trampalla. Nyt se pelaa tuossa vieressä Star Warsia kasivuotiaan kanssa. Eikä hävinnyt edes rökälemäisesti.
Yksi vinkkaussukka on valmis. Kiitos Markun, joka ajaa autoa puolet ajasta. Minä luen karttaa, jonka unohdimme matkasta. Tulkitsen siis harakanvarpaita Markun lappusista.
Voisikohan itsensä elättää vinkkaamalla...
Karavaani kulkee
Tyrnävä. Mielettömän upean kaunis kirjasto vanhassa myllyssä, josta pistän monen monituista kuvaa, kunhan pääsen kotiin. Kameran akku nimittäin kuoli, eikä tullut mieleen ottaa laturia mukaan.
Vitsien taso huononee koko ajan. Emme jaksa enää edes kertoa vitsejä kokonaan, vaan niille on koodisanat. "Fingerpori" saa aikaa vatsaa kouristavan naurunrähäkän. Need I say more?
Sinänsä olen kuitenkin ylpeä meistä. Kertoo jotain sekä kirjastoihmisten sosiaalisesta osaamisesta, itsetuntemuksesta ja organisaatiokyvystä, ettemme ole
a) törmänneet hirveen (terkkuja äitille!!!!)
b) riidelleet kertaakaan (ainakaan verisesti)
c) vetäneet huonoa vinkkausta (objektiivinen mielipide ;))
Tyrnävän aloitimme aikaisin aamulla kauniilla Temmeksen pikkukoululla, jossa heittäydyimme ensimmäistä kertaa kolmistaan lauteille - yleisönä nelos-kuutoset. Olin rotta, Löyhkä, Siskoni vampyyri ja Markus ja jalkapallon huuma.
Hiukan hakemista vielä oli, kun eräät seuramme jäsenet *kävelevät* koko ajan vinkatessaan, *heiluttavat käsiään* puhuessaan ja ovat vain epäsopivan kokoisia. Omat vinkkaukset menivät kaikilla ok, mutta sellaista partiolaisten yhteishenkeä ei tahtonut löytyä.
Se odotti meitä Kirkkomännikön koulun liikuntasalissa, mahtavassa nousevassa auditoriossa.
En muista koskaan nauttineeni vinkkauksesta niin paljon. Kun yksi puhui, kaksi suunnitteli nopsasti omat juttunsa reagoiden hetkessä edeltävään vinkkariin. Aasinsillat kantoivat mainiosti, ja yleisö sai nauttia Matin jääkiekkovinkkausta edeltävästä "KÄRPÄT!!"-huudatuksesta. Ja Antitädin Ilves! Ilves! Ilves! -tanssista. Matti kannattaa Tapparaa. No comments. Kukaan ei ole täydellinen.
Markun kanssa olimme Emilian marsutuomareita, pojat ulvoivat hautausmaan nurkalla Ukkini, vampyyrissa ja minä sain karhun roolissa kunnon kurituksen Pahassa paikassa -selviytymisoppaassa. Intouduimme ehkä aavistuksen liikaa Markun kanssa Matin vinkatessa Roomalaista sotilasta, ja kuvaillessa rangaistuksia...
Vinkkausten lopuksi meiltä pyydettiin nimikirjoituksia. Olen vieläkin mykistynyt.
Tyrnävällä on hyvää pizzaa ja perunamunkkeja. Ja mukavia kirjastolaisia. Ja lapsia, jotka tahtovat lukea Olin rottaa, Painajaista leirikoulussa ja Siskoni, vampyyria.
Majoitus oli jälleen mainio (kiitos Pauliina!!), ja jauhelihakastike namia. Nukuin kuin porsas - ehkä siksi, että ainoa paikka paeta jätkiä yksinäisyyteen on tajuttomuus.
Vitsien taso huononee koko ajan. Emme jaksa enää edes kertoa vitsejä kokonaan, vaan niille on koodisanat. "Fingerpori" saa aikaa vatsaa kouristavan naurunrähäkän. Need I say more?
Sinänsä olen kuitenkin ylpeä meistä. Kertoo jotain sekä kirjastoihmisten sosiaalisesta osaamisesta, itsetuntemuksesta ja organisaatiokyvystä, ettemme ole
a) törmänneet hirveen (terkkuja äitille!!!!)
b) riidelleet kertaakaan (ainakaan verisesti)
c) vetäneet huonoa vinkkausta (objektiivinen mielipide ;))
Tyrnävän aloitimme aikaisin aamulla kauniilla Temmeksen pikkukoululla, jossa heittäydyimme ensimmäistä kertaa kolmistaan lauteille - yleisönä nelos-kuutoset. Olin rotta, Löyhkä, Siskoni vampyyri ja Markus ja jalkapallon huuma.
Hiukan hakemista vielä oli, kun eräät seuramme jäsenet *kävelevät* koko ajan vinkatessaan, *heiluttavat käsiään* puhuessaan ja ovat vain epäsopivan kokoisia. Omat vinkkaukset menivät kaikilla ok, mutta sellaista partiolaisten yhteishenkeä ei tahtonut löytyä.
Se odotti meitä Kirkkomännikön koulun liikuntasalissa, mahtavassa nousevassa auditoriossa.
En muista koskaan nauttineeni vinkkauksesta niin paljon. Kun yksi puhui, kaksi suunnitteli nopsasti omat juttunsa reagoiden hetkessä edeltävään vinkkariin. Aasinsillat kantoivat mainiosti, ja yleisö sai nauttia Matin jääkiekkovinkkausta edeltävästä "KÄRPÄT!!"-huudatuksesta. Ja Antitädin Ilves! Ilves! Ilves! -tanssista. Matti kannattaa Tapparaa. No comments. Kukaan ei ole täydellinen.
Markun kanssa olimme Emilian marsutuomareita, pojat ulvoivat hautausmaan nurkalla Ukkini, vampyyrissa ja minä sain karhun roolissa kunnon kurituksen Pahassa paikassa -selviytymisoppaassa. Intouduimme ehkä aavistuksen liikaa Markun kanssa Matin vinkatessa Roomalaista sotilasta, ja kuvaillessa rangaistuksia...
Vinkkausten lopuksi meiltä pyydettiin nimikirjoituksia. Olen vieläkin mykistynyt.
Tyrnävällä on hyvää pizzaa ja perunamunkkeja. Ja mukavia kirjastolaisia. Ja lapsia, jotka tahtovat lukea Olin rottaa, Painajaista leirikoulussa ja Siskoni, vampyyria.
Majoitus oli jälleen mainio (kiitos Pauliina!!), ja jauhelihakastike namia. Nukuin kuin porsas - ehkä siksi, että ainoa paikka paeta jätkiä yksinäisyyteen on tajuttomuus.
tiistaina, syyskuuta 30, 2008
Kauko Röyhkä on väärässä...
...ainakin Oulun suhteen. Täällä on aurinkoista, ihanaa ja kodikasta. Kiertue siis etenee ja Setätien karavaani kulkee.
Aamulla suhahdimme Variskan koululle Vaasassa, jossa pääsin nauttimaan nykymatematiikan opetuksesta. Tosin luulin sitä fysiikaksi, mikä kertoo ehkä syyn siihen, että minusta tuli kirjastoantitätiläinen eikä raketti-insinööri. Nykymatematiikassa lasketaan lieriön tilavuutta, mikä on hämmästyttävä suoritus.
Vielä enemmän hämmästytti erästä oppilasta Pythagoraan lause: "Siis ajattele. Ne laski tällaisia juttuja, eikä niillä ollut edes vessaa!!" Hämmentävää. Kirjastoja niillä sentään taisi olla.
Sarjakuva imi mainiosti, ja itse nautin kauhusta. Saimme aikaan keskustelua mm. siitä, mikä on kauhein lukemani kirja. Onko aikuisten kauhu pelottavampaa kuin nuorten? Onko elokuva pelottavampaa kuin kirjallisuus?
Minun mielestäni kirja on aika kauheampi kuin elokuva. Suurin kauhu asuu korviesi välissä.
Parhaiten vetävät vinkkauksissa Miekkani laulaa ja Korpinportti. Ja Houkutus, josta kaikki kiertueemme jäsenet eivät nauti yhtä paljon kuin allekirjoittanut. Sekä tietysti kummitusjutut: Naurava kummitus ja Kummitusten luokka. Nautin suunnattomasti Ruttolinnan vinkkaamisesta. Mustat paiseet kainaloissa, jotka puhkeavat ja valuttavat märkää herättävät tunteita.
Loppuun muutama kuva:
Kauhua Vaasan koulutuksessa.
Matti ja Markku valkkaa vinkattavaa Merenkurkun koululla.
Aamulla suhahdimme Variskan koululle Vaasassa, jossa pääsin nauttimaan nykymatematiikan opetuksesta. Tosin luulin sitä fysiikaksi, mikä kertoo ehkä syyn siihen, että minusta tuli kirjastoantitätiläinen eikä raketti-insinööri. Nykymatematiikassa lasketaan lieriön tilavuutta, mikä on hämmästyttävä suoritus.
Vielä enemmän hämmästytti erästä oppilasta Pythagoraan lause: "Siis ajattele. Ne laski tällaisia juttuja, eikä niillä ollut edes vessaa!!" Hämmentävää. Kirjastoja niillä sentään taisi olla.
Sarjakuva imi mainiosti, ja itse nautin kauhusta. Saimme aikaan keskustelua mm. siitä, mikä on kauhein lukemani kirja. Onko aikuisten kauhu pelottavampaa kuin nuorten? Onko elokuva pelottavampaa kuin kirjallisuus?
Minun mielestäni kirja on aika kauheampi kuin elokuva. Suurin kauhu asuu korviesi välissä.
Parhaiten vetävät vinkkauksissa Miekkani laulaa ja Korpinportti. Ja Houkutus, josta kaikki kiertueemme jäsenet eivät nauti yhtä paljon kuin allekirjoittanut. Sekä tietysti kummitusjutut: Naurava kummitus ja Kummitusten luokka. Nautin suunnattomasti Ruttolinnan vinkkaamisesta. Mustat paiseet kainaloissa, jotka puhkeavat ja valuttavat märkää herättävät tunteita.
Loppuun muutama kuva:
Kauhua Vaasan koulutuksessa.
Matti ja Markku valkkaa vinkattavaa Merenkurkun koululla.
maanantaina, syyskuuta 29, 2008
On the Road!
Kiertue on alkanut!
Vinkkasimme juuri Merenkurkun yläkoululaisille, jotka olivat mussukoita. Kohteliaita, fiksuja ja kuuntelevia. Kantoivat pulpetteja ja sanoivat huomenta. Kouluruoka on hyvää.
Heräsimme viideltä, yö meni mahtavassa omakotitalossa ystävällisen rokkiperheen luona, ja saimme aamukahvit klo 5.30. Sitä minä kutsun vieraanvaraisuudeksi!
Sadan kilsan ajo aamutuimaan huipentui Vaasan huoltsikalle, jonka vessassa vedin kauhuhtavaa meikkiä naamaan ja kiskoin hameen päälle huoltoaseman pihassa. Rekkakuskit katsoivat. Miksei huomaamatonta pukeutumista opetettu kirjastokursseilla???
Nyt alkamassa on ensimmäinen koulutus. Jänskättää!
Ai niin. Jotta lähtö olisi ollut täydellinen, edeltävänä iltamyöhänä Mörkö putosi parvekkeelta neljännestä kerroksesta nurmikolle. Ajelin kissa kyydissä pitkin motaria ja pelkäsin.
Tulos: Jalka revähti.
Huoli on kotikissoista, ikäväkin.
Yritä tässä nyt fiilistellä, kun Markku huutaa: "Verta! Luurankoja!" koko ajan vieressä...
On the road, baby.
Edit:
Vaasassa on kivaa! Koulutus tuntui menevän hyvin ja MaMasin showt olivat vaikuttavia. Iltapäivä päättyi rennosti Terhin tarjoamaan ruokaan ja kirjalliseen (ehkä aavistuksen muuhunkin ;)) keskusteluun ravintolassa. Yöpaikka on jälleen mainio - Guitar Herossa tosin Setädit hävisivät 6-0 eskari-nelosluokkalaisille... Aina pitää olla jotain parannettavaa...
Meille ollaan kilttejä!!
Vinkkasimme juuri Merenkurkun yläkoululaisille, jotka olivat mussukoita. Kohteliaita, fiksuja ja kuuntelevia. Kantoivat pulpetteja ja sanoivat huomenta. Kouluruoka on hyvää.
Heräsimme viideltä, yö meni mahtavassa omakotitalossa ystävällisen rokkiperheen luona, ja saimme aamukahvit klo 5.30. Sitä minä kutsun vieraanvaraisuudeksi!
Sadan kilsan ajo aamutuimaan huipentui Vaasan huoltsikalle, jonka vessassa vedin kauhuhtavaa meikkiä naamaan ja kiskoin hameen päälle huoltoaseman pihassa. Rekkakuskit katsoivat. Miksei huomaamatonta pukeutumista opetettu kirjastokursseilla???
Nyt alkamassa on ensimmäinen koulutus. Jänskättää!
Ai niin. Jotta lähtö olisi ollut täydellinen, edeltävänä iltamyöhänä Mörkö putosi parvekkeelta neljännestä kerroksesta nurmikolle. Ajelin kissa kyydissä pitkin motaria ja pelkäsin.
Tulos: Jalka revähti.
Huoli on kotikissoista, ikäväkin.
Yritä tässä nyt fiilistellä, kun Markku huutaa: "Verta! Luurankoja!" koko ajan vieressä...
On the road, baby.
Edit:
Vaasassa on kivaa! Koulutus tuntui menevän hyvin ja MaMasin showt olivat vaikuttavia. Iltapäivä päättyi rennosti Terhin tarjoamaan ruokaan ja kirjalliseen (ehkä aavistuksen muuhunkin ;)) keskusteluun ravintolassa. Yöpaikka on jälleen mainio - Guitar Herossa tosin Setädit hävisivät 6-0 eskari-nelosluokkalaisille... Aina pitää olla jotain parannettavaa...
Meille ollaan kilttejä!!
torstaina, syyskuuta 25, 2008
Kauhua
Tälle viikolle tuli sitten kauhua liikaakin.
Pienempi juttu on se, että olen maannut puolitajuttomana niin korkeassa kuumeessa, etten aikuisiässä ole ennen kokenut. Diagnoosi: virustulehdus. Nyt olen täynnä pientä ihottumaa, joka ei ole edes visvaista, jotta sitä voisi hyödyntää kauhuvinkkauksessa.
Pitää vain levätä ja toivoa, että olen sunnuntaina kiertuekunnossa. Ahistaa.
Enemmän ahistaa toisten ihmisten ampuminen.
Kauhuvinkkarina minulta on useampaan kertaan kysytty (hiukan lievemmin muotoiltuna kylläkin), eikö ole moraalitonta kannustaa lapsia lukemaan väkivallasta, pelosta ja pahuudesta.
Minusta on moraalitonta olla puhumatta niistä. On pahuutta olla käsittelemättä pahaa, teeskennellä se olemattomuuteen. Lukeminen, pohtiminen ja keskustelu ovat henkisiä aseita niitä aitoja vastaan.
Pohdin vinkkauskirjat uudelleen, mietin niistä uusia painopisteitä, mutta kauhuvinkkauksesta ei luovu.
Kirjoissa hyvä voittaa pahan. Ehkä sen oppiminen tekee meille kaikille hyvää.
Pienempi juttu on se, että olen maannut puolitajuttomana niin korkeassa kuumeessa, etten aikuisiässä ole ennen kokenut. Diagnoosi: virustulehdus. Nyt olen täynnä pientä ihottumaa, joka ei ole edes visvaista, jotta sitä voisi hyödyntää kauhuvinkkauksessa.
Pitää vain levätä ja toivoa, että olen sunnuntaina kiertuekunnossa. Ahistaa.
Enemmän ahistaa toisten ihmisten ampuminen.
Kauhuvinkkarina minulta on useampaan kertaan kysytty (hiukan lievemmin muotoiltuna kylläkin), eikö ole moraalitonta kannustaa lapsia lukemaan väkivallasta, pelosta ja pahuudesta.
Minusta on moraalitonta olla puhumatta niistä. On pahuutta olla käsittelemättä pahaa, teeskennellä se olemattomuuteen. Lukeminen, pohtiminen ja keskustelu ovat henkisiä aseita niitä aitoja vastaan.
Pohdin vinkkauskirjat uudelleen, mietin niistä uusia painopisteitä, mutta kauhuvinkkauksesta ei luovu.
Kirjoissa hyvä voittaa pahan. Ehkä sen oppiminen tekee meille kaikille hyvää.
lauantaina, syyskuuta 20, 2008
Pomppuja tiellä
Kerran asiakas katsoi minua, ja kysyi: "Teetkö tuon lainauksen piippausäänen ihan itse?"
Se oli vitsi. (????)
Sellainen ääni kuitenkin kuuluu päässäni, kun Viimeinen Viikko Ennen Tour 2008:aa alkaa. Olen etsinyt kuvia ja ääniä, lukenut ja kirjoittanut, suunnitellut ja modannut.
Tärkeimmät jutut vielä:
-tarkista vinkkilista, skannaa kannet niistä, joita ei ole vielä hoideltu.
-kokeile, mahdutko makuupussiin. Ja saako vetoketjun sisältäpäin auki.
-lähetä muistutusviesti osallistujille, jotta kaikki muistavat muistuttaa kaikkia, että olemme tulossa.
-tarkista banaanien kilohinta. Reilun kaupan.
-osta farkut. Tarkista, onko yösioilla... öh, yösijaa tarjonneilla kuivuria.
-sähkökynttelikkö!!!!
Jännittää. Ja pelottaa. Kauhukirjoja ei tule lukeman yksin yöllä!!
Brrr.
Se oli vitsi. (????)
Sellainen ääni kuitenkin kuuluu päässäni, kun Viimeinen Viikko Ennen Tour 2008:aa alkaa. Olen etsinyt kuvia ja ääniä, lukenut ja kirjoittanut, suunnitellut ja modannut.
Tärkeimmät jutut vielä:
-tarkista vinkkilista, skannaa kannet niistä, joita ei ole vielä hoideltu.
-kokeile, mahdutko makuupussiin. Ja saako vetoketjun sisältäpäin auki.
-lähetä muistutusviesti osallistujille, jotta kaikki muistavat muistuttaa kaikkia, että olemme tulossa.
-tarkista banaanien kilohinta. Reilun kaupan.
-osta farkut. Tarkista, onko yösioilla... öh, yösijaa tarjonneilla kuivuria.
-sähkökynttelikkö!!!!
Jännittää. Ja pelottaa. Kauhukirjoja ei tule lukeman yksin yöllä!!
Brrr.
sunnuntai, syyskuuta 14, 2008
Etiikkakurkkuja
Leikellessäni kurkkuja (kurkku vee, kuten kuulin erään lapsen nimittävän Vihanneskurkkua. Ihmisen kurkku on tietty kurkku ii, mutta siitä vampyyritäti ei puhu tällä kertaa.) aivoni lähtivät kulkemaan muistojen polkua.
Mietin aikoja, jolloin en vielä tiennyt, mikä minusta oli tuleman. Tv-kuuluttaja on ollut ihan ekoja haaveitani. Sitten tahdoin lääkäriksi, ja luokkakaverin kanssa päätimme lähteä maailmalle pelastamaan henkiä. Minä mamosin ja siirryin goren kirjalliselle puolelle.
Inhoan ihmisiä, jotka sanovat asioiden vain tapahtuneen heille. Tiedättehän: "En etsinyt mitään, mutta sitten aviopuoliso käveli vastaan ja työpaikasta soitettiin kotiin ja pyydettiin duuniin ja omakotitalo tipahti perintönä ja naapurin koira muutti meille. Nyt sitä vaan ollaan tässä." Minusta on ahdistavaa, ettei ota vastuuta ja kunniaa omista asioistaan.
Kun nyt lisään etikkaa kurkkupurkkiin, muistan miettineeni ahdistuneena, että kirj.tiet.opiskelijana minulla ei ole juurikaan työllistymismahdollisuuksia. Ja jos on, joudun ottamaan, mitä tarjotaan. Suurin pelkoni oli joutua tiedottajaksi tai mainospuolelle (joo, olin aika naiivi tuohon(kin) aikaan) johonkin Super Trademark Companyyn, jossa joudun myymään Moraalini.
Olen blogannut aiheesta aiemminkin, mutta jotenkin päädyn elämässäni aina miettimään samaa asiaa. Minun on hyvä olla. Minä olen onnenantitäti.
Minä saan työssäni liputtaa omien arvojeni puolesta, minä saan olla hyviksien puolella.
Ekologisesti katsottuna kirjasto on mahtis. Kirjaston kirjaa parempaa kierrätystuotetta saa hakea: se kiertää paitsi raaka-aineellisesti, myös konkreettisesti. Humaanisuus täyttyy, kun annan kaikille puheenvuoron ja mahdollisuuden kuunnella. Niin teksteille kuin ihmisillekin. Markkinointi: puhun hyvän kirjallisuuden ja lukemisen puolesta. Täydestä sydämestä. Voin suosia kotimaista, lähituotantoa, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.
Minä pelastan maailman lukemalla. Pelastakaa tekin. Ja hankkikaa sekä kurkku iit että kurkku veet luomuna!
Mietin aikoja, jolloin en vielä tiennyt, mikä minusta oli tuleman. Tv-kuuluttaja on ollut ihan ekoja haaveitani. Sitten tahdoin lääkäriksi, ja luokkakaverin kanssa päätimme lähteä maailmalle pelastamaan henkiä. Minä mamosin ja siirryin goren kirjalliselle puolelle.
Inhoan ihmisiä, jotka sanovat asioiden vain tapahtuneen heille. Tiedättehän: "En etsinyt mitään, mutta sitten aviopuoliso käveli vastaan ja työpaikasta soitettiin kotiin ja pyydettiin duuniin ja omakotitalo tipahti perintönä ja naapurin koira muutti meille. Nyt sitä vaan ollaan tässä." Minusta on ahdistavaa, ettei ota vastuuta ja kunniaa omista asioistaan.
Kun nyt lisään etikkaa kurkkupurkkiin, muistan miettineeni ahdistuneena, että kirj.tiet.opiskelijana minulla ei ole juurikaan työllistymismahdollisuuksia. Ja jos on, joudun ottamaan, mitä tarjotaan. Suurin pelkoni oli joutua tiedottajaksi tai mainospuolelle (joo, olin aika naiivi tuohon(kin) aikaan) johonkin Super Trademark Companyyn, jossa joudun myymään Moraalini.
Olen blogannut aiheesta aiemminkin, mutta jotenkin päädyn elämässäni aina miettimään samaa asiaa. Minun on hyvä olla. Minä olen onnenantitäti.
Minä saan työssäni liputtaa omien arvojeni puolesta, minä saan olla hyviksien puolella.
Ekologisesti katsottuna kirjasto on mahtis. Kirjaston kirjaa parempaa kierrätystuotetta saa hakea: se kiertää paitsi raaka-aineellisesti, myös konkreettisesti. Humaanisuus täyttyy, kun annan kaikille puheenvuoron ja mahdollisuuden kuunnella. Niin teksteille kuin ihmisillekin. Markkinointi: puhun hyvän kirjallisuuden ja lukemisen puolesta. Täydestä sydämestä. Voin suosia kotimaista, lähituotantoa, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.
Minä pelastan maailman lukemalla. Pelastakaa tekin. Ja hankkikaa sekä kurkku iit että kurkku veet luomuna!
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
Muuli???
Kirjoitin yhtä juttua, ja näpytellessäni iskusanaa "hybridikirjasto", hätkähdin.
Hybridi. Wikipedian mukaan: "Eläinmaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä. Esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Yleensä hybridit eivät kykene samaan elinkelpoista jälkeläistä, tosin muuli on joskus saanutkin."
Sinänsä minulla ei ole mitään muuleja vastaan. Päinvastoin. Muulit ovat hyviä kuormajuhtia, jotka tyynesti ja rohkeasti kantavat oman ja muidenkin taakat. Ne tyytyvät vähään ja tulevat toimeen sellaisella ravinnolla, jota päin muut eläimet eivät vilkaisisikaan.
Onko tämä se kuva, jonka tahdomme kirjastostamme antaa julkisuuteen? Vai se todellisuus, jossa nykyisin elämme? Teemme kaikkien hommat, palkaksi saamme jämät eikä kehitystä tapahdu, koska olemme steriilejä?
Tietenkin hybridejä löytyy myös autoista ja muusta teknologiasta, jossa yhdistellään useita eri voimanlähteitä tai käyttötekniikoita.
Minuun vetoaa enemmän ajatus kyborgikirjastosta. Se metafora yhdistää hienosti sekä koneen, tiedon, ihmisen ja kokemuksen. Kyborgi on nimitys subjektille, joka populaarikulttuurissa on yhdistelmä ihmistä ja konetta. Sen voi ymmärtää myös moninaisemmin siksi infrastruktuuriksi, jonka avulla ihmiset toimivat keskenään, ovat yhteydessä toisiinsa ja ottavat paikkansa subjekteina yhteiskunnassa. Feminismi on kiinnostunut kyborgista metaforisena toimijana, joka ei ole pysyvä tai oleva, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa ja uusille määrittelyille ja olemisen muodoille valmis.
Eikö kirjaston rooli ole osaltaan haastaa vanhaa ja sen vallan muotoja, tuottaa uutta ja organisoida uudeelleen? Sekoittaa rajaa asiakkaan ja asiantuntijan välillä, antaa tilaa sähköisen ja fyysisen tekstin yhteydelle? Luoda yhteyksiä ihmisen ja dokumentin välille, tuottaa tietoa, joka on enemmän kuin sen tuottajien summa. Kyborgikirjasto käsittää sekä työntekijät, asiakkaat, kirjat, tietokannat kuin niiden toiminnatkin. Se ei ala eikä lopu, sen kehitys ei pysähdy eikä sen moninaisuutta voi kahlita vallanpitäjien toimesta.
Ei hylätä säilyttävää, sivistävää ja opastavaakaan kirjastoa, mutta annetaan kyborgille edes pikkusormi!
Hybridi. Wikipedian mukaan: "Eläinmaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä. Esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Yleensä hybridit eivät kykene samaan elinkelpoista jälkeläistä, tosin muuli on joskus saanutkin."
Sinänsä minulla ei ole mitään muuleja vastaan. Päinvastoin. Muulit ovat hyviä kuormajuhtia, jotka tyynesti ja rohkeasti kantavat oman ja muidenkin taakat. Ne tyytyvät vähään ja tulevat toimeen sellaisella ravinnolla, jota päin muut eläimet eivät vilkaisisikaan.
Onko tämä se kuva, jonka tahdomme kirjastostamme antaa julkisuuteen? Vai se todellisuus, jossa nykyisin elämme? Teemme kaikkien hommat, palkaksi saamme jämät eikä kehitystä tapahdu, koska olemme steriilejä?
Tietenkin hybridejä löytyy myös autoista ja muusta teknologiasta, jossa yhdistellään useita eri voimanlähteitä tai käyttötekniikoita.
Minuun vetoaa enemmän ajatus kyborgikirjastosta. Se metafora yhdistää hienosti sekä koneen, tiedon, ihmisen ja kokemuksen. Kyborgi on nimitys subjektille, joka populaarikulttuurissa on yhdistelmä ihmistä ja konetta. Sen voi ymmärtää myös moninaisemmin siksi infrastruktuuriksi, jonka avulla ihmiset toimivat keskenään, ovat yhteydessä toisiinsa ja ottavat paikkansa subjekteina yhteiskunnassa. Feminismi on kiinnostunut kyborgista metaforisena toimijana, joka ei ole pysyvä tai oleva, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa ja uusille määrittelyille ja olemisen muodoille valmis.
Eikö kirjaston rooli ole osaltaan haastaa vanhaa ja sen vallan muotoja, tuottaa uutta ja organisoida uudeelleen? Sekoittaa rajaa asiakkaan ja asiantuntijan välillä, antaa tilaa sähköisen ja fyysisen tekstin yhteydelle? Luoda yhteyksiä ihmisen ja dokumentin välille, tuottaa tietoa, joka on enemmän kuin sen tuottajien summa. Kyborgikirjasto käsittää sekä työntekijät, asiakkaat, kirjat, tietokannat kuin niiden toiminnatkin. Se ei ala eikä lopu, sen kehitys ei pysähdy eikä sen moninaisuutta voi kahlita vallanpitäjien toimesta.
Ei hylätä säilyttävää, sivistävää ja opastavaakaan kirjastoa, mutta annetaan kyborgille edes pikkusormi!
maanantaina, syyskuuta 01, 2008
Elämäni rakkaus
(kuva CC-oikeuksin täältä, Pieter Morlionin taiteilemana)
Pirkkalan kirja-arvostelut siirretään blogimuotoon, ja sitä varten olen kolunnut kirjoittamiani nuortenkirjojen arvioita läpi. Ne pitää asiasanoittaa. Listasta löytyy jännitystä, kauhua, toimintaa, historiaa, ahdistusta, alkoholia, raskauksia ja fantasiaa.
Missä on rakkaus?
Enkö ole lukenut nuorten rakkausromaaneja? Miksen? Nyt kaipailen vinkkejä, onko niitä edes olemassa? Perussarja-tauhka ei kiinnosta, vaan tahdon jotain erilaista. Kaunista tai härskiä, pilvilinnoja tai arkea. Vinkatkaa mulle romantiikkaa!
Lisäksi olen kirjoittanut yhden jutun, jossa päähenkilö on kirjastonhoitaja. Jäin miettimään, millaista olisi olla naimisissa toisen kirjastonhoitajan kanssa. Ensimmäkseksi tuli mieleen arkistoidut lapset, luetteloidut sukkahyllyt ja aakkostetut mausteet. Olen stereotypian uhri. Pussailua hyllyjen välissä? Pitkiä katseita tietopalvelussa?
Tiedän opiskeluajoiltani ainakin yhden kirjastonhoitajapariskunnan olemassaolosta (vilkutus, jos tunnistatte!).
Kauhupainotteinen elämäni tarvitsee kunnon lemmekkään buustauksen, jotten ala kasvattaa kulmahampaita. Ai niin, onneksi on Houkutus! ;)
torstaina, elokuuta 28, 2008
Mitalisade!
Koska historiallinen postaukseni saattoi antaa väärän kuvan siitä, kuinka suomalainen kirjastolaitos porhaltaa kuumimpien hottiuutuuksien kärjessä, tehdään pieni todellisuustarkistus:
Olen mitalisti!!! (Ja näin unta, että Tommi Evilä oli meillä ja sanoin sille: "Haluutko lisää makaronilaatikkoa, Tomppa?", mutta se ei nyt ole suurin juhlimisen arvoinen saavutukseni.)
Olen suorittanut 23 asiaa -kurssin 28 muun suomalaisen huippukirjastolaisen kanssa!
Kurssin alku innosti hurjan määrän taiteilemaan opintoblogeja, ja monet niistä elävät edelleen. Osa muuttuu kirjastoblogeiksi laajemminkin, mikä ilahduttaa minua järisyttävästi. Olen utelias lurkki, joka tahtoo aina tietää, mitä muualla tehdään ja mitä muille kuuluu ja mitä muualla ajatellaan! Laiskana ja käytöstapaisena ihmisenä luen mieluummin blogeja kuin soittelen uppo-oudoille tyypeille ja kyselen, mitä heidän kirjastonsa lainausautomaatti sanoo tai kenen uutuushankinnat ovat pisimmällä.
Nyt mace ja Matti saavat lopettaa lukemisen.
Paitsi että saavat kurkata, kuinka hienosti linkkaan kurssilaisten omaan Wikiin, mutta sitten ei enempää!
Meidän kirjastostamme mukana oli kaksi ihmistä, ja tiuhasti toistuva tokaisu oli: "Jos olisin tiennyt, millainen kurssi tää on, olis jäänyt osallistumatta!" Etukäteen ilmoitettiin, että kurssiin kannattaa varata 5 tuntia työtä viikossa. *reps*. Oikeasti ainakin minulla meni helposti viisi potenssiin viisi tuntia. Katsokaa nyt näitä sivuja ja lukekaa muutama esittely, niin saatte vähän käsitystä asiasta. Noiden alkujuontojen jälkeen on viehättävä palsta linkkejä, jotka tulee lukea. Ja tehtäviä, jotka pitää tehdä.
Tehtävät eivät alkaneet sanoilla "kuvaile" tai "analysoi". Ne alkoivat vääjäämättä: "Hanki tunnukset, kirjaudu sisään ja TEE..." Ja kun oli ne vääntänyt, piti tulos ja kommentit kirjata vielä tätä varten perustettuun blogiin.
No niin Matti ja mace, saa katsoa!
Kurssi oli mahtava! Vain sen tekemisen ja virheiden kiroamisen kautta oikeasti oppii käyttämään webkakkosta ja polkupyöräilemään. Kaikkein mukavinta kuitenkin oli se yhteisöllisyys, joka kurssilla syntyi. Blogeja kommentoitiin ahkerasti, neuvoja kysyttiin ja annettiin sekä chatissa/mesessä juteltiin asioista ja asioiden vieristä.
Nyt minulla on aika monta uutta kirjastotuttua, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia tai käydä kahvilla koulutustilaisuuksissa. Nyt minä ymmärrän enemmän ja osaan useampia asioita.
Monet valittavat, kuinka web 2.0 on vaikeasti hahmotettava asia. Niin se onkin. Jos kuitenkin joku vielä uskaltautuu heittäytyä tämänkaltaisen kurssin vetäjäksi, suosittelen osallistumista silläkin uhalla, että joutuu tekemään töitä.
En ehkä ymmärrä koko kaksnollasta verkkoa, mutta ainakin tiedän siitä 23 asiaa.
Olen mitalisti!!! (Ja näin unta, että Tommi Evilä oli meillä ja sanoin sille: "Haluutko lisää makaronilaatikkoa, Tomppa?", mutta se ei nyt ole suurin juhlimisen arvoinen saavutukseni.)
Olen suorittanut 23 asiaa -kurssin 28 muun suomalaisen huippukirjastolaisen kanssa!
Kurssin alku innosti hurjan määrän taiteilemaan opintoblogeja, ja monet niistä elävät edelleen. Osa muuttuu kirjastoblogeiksi laajemminkin, mikä ilahduttaa minua järisyttävästi. Olen utelias lurkki, joka tahtoo aina tietää, mitä muualla tehdään ja mitä muille kuuluu ja mitä muualla ajatellaan! Laiskana ja käytöstapaisena ihmisenä luen mieluummin blogeja kuin soittelen uppo-oudoille tyypeille ja kyselen, mitä heidän kirjastonsa lainausautomaatti sanoo tai kenen uutuushankinnat ovat pisimmällä.
Nyt mace ja Matti saavat lopettaa lukemisen.
Paitsi että saavat kurkata, kuinka hienosti linkkaan kurssilaisten omaan Wikiin, mutta sitten ei enempää!
Meidän kirjastostamme mukana oli kaksi ihmistä, ja tiuhasti toistuva tokaisu oli: "Jos olisin tiennyt, millainen kurssi tää on, olis jäänyt osallistumatta!" Etukäteen ilmoitettiin, että kurssiin kannattaa varata 5 tuntia työtä viikossa. *reps*. Oikeasti ainakin minulla meni helposti viisi potenssiin viisi tuntia. Katsokaa nyt näitä sivuja ja lukekaa muutama esittely, niin saatte vähän käsitystä asiasta. Noiden alkujuontojen jälkeen on viehättävä palsta linkkejä, jotka tulee lukea. Ja tehtäviä, jotka pitää tehdä.
Tehtävät eivät alkaneet sanoilla "kuvaile" tai "analysoi". Ne alkoivat vääjäämättä: "Hanki tunnukset, kirjaudu sisään ja TEE..." Ja kun oli ne vääntänyt, piti tulos ja kommentit kirjata vielä tätä varten perustettuun blogiin.
No niin Matti ja mace, saa katsoa!
Kurssi oli mahtava! Vain sen tekemisen ja virheiden kiroamisen kautta oikeasti oppii käyttämään webkakkosta ja polkupyöräilemään. Kaikkein mukavinta kuitenkin oli se yhteisöllisyys, joka kurssilla syntyi. Blogeja kommentoitiin ahkerasti, neuvoja kysyttiin ja annettiin sekä chatissa/mesessä juteltiin asioista ja asioiden vieristä.
Nyt minulla on aika monta uutta kirjastotuttua, joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia tai käydä kahvilla koulutustilaisuuksissa. Nyt minä ymmärrän enemmän ja osaan useampia asioita.
Monet valittavat, kuinka web 2.0 on vaikeasti hahmotettava asia. Niin se onkin. Jos kuitenkin joku vielä uskaltautuu heittäytyä tämänkaltaisen kurssin vetäjäksi, suosittelen osallistumista silläkin uhalla, että joutuu tekemään töitä.
En ehkä ymmärrä koko kaksnollasta verkkoa, mutta ainakin tiedän siitä 23 asiaa.
torstaina, elokuuta 21, 2008
<3
Kouluttaminen on ihanaa. Oppiminen on ihanaa. Kuunteleminen on ihanaa.
Ja vinkkaus se vasta ihanaa onkin.
Kiitos Ylöjärvelle!
Ja vinkkaus se vasta ihanaa onkin.
Kiitos Ylöjärvelle!
keskiviikkona, elokuuta 20, 2008
Menneisyydestä kajahtaa!
Joka toinen vuosi Pirkkalassa järjestetään 5-6 -luokkalaisille Museopäivät. Käytännössä se tarkoittaa satojen lasten rahtaamista mitä erilaisimmilla keinoilla ja maanitteluilla bussilla, pyörällä, autolla ja kävellen Reipin kotiseutumuseolle.
Siellä heitä odottaa sekalainen kaarti vapaaehtoisia, kulttuuri- ja nuorisotoimen henkilökuntaa, liikuntapuolen ihmisiä ja yksi Antikirjavinkkaritäti.
Kaikki pukeutuvat ajan hengen mukaisesti, ja vastuualueet jaetaan. Lähes kaikissa alueen aitoissa sekä pajassa on omat oppaansa, jotka kertovat erilaisista esineistä sekä historiallisista tavoista. Suosittu aihe on sulhasten koputtelu aitan ovella. Yhdessä aitassa on koulu, jossa opettaa hurja maisteri. Siellä ei *todellakaan* kannata puhua ennen kuin viittaa...
Ulkona ryhmät leikkivät perinteisiä pihaleikkejä: naruhyppyä, kurran pelaamista, piirileikkejä ja ehdoton hitti: köydenveto.
Aloitin esittelyni kertomalla lapsille, että odotettavissa on "historiallisia romaaneja". Ette muuten ole koskaan kuulleet niin syviä ja säälittäviä huokaisuja! Onneksi maamme menneisyys on kuitenkin sotaisa ja täynnä hurmetta, tautia jos jonkinmoista, epäsuhtaisia avioliittoja, noituussyytteitä ja kuolemaa sen kaikissa eri muodoissa:
Kohosen Linnavuoren Joho on aina hitti. Vainajien henkiä, vainovalkeita ja paha äitipuoli. Vaihtelin tätä saman kirjailijan Haaraparran tyttären kanssa, jossa on verenmyrkytystä, itsekidutusta ja uhkaava avioliitto vanhan sika-teurastajan (sanan molemmissa merkityksissä) kanssa. Ja se viimeinen vedenhakumatka...
Mikkanen toimii hienosti. Kahdentoista vala ja noituussyytteet, Annan epätoivo kuulustelijoiden käsissä. Aah. Tai Myrkkypuun marjat, joka on jo dekkari. Kuka myrkyttää vanhaa isäntää? Ja miksi nuori tyttö on pahoinpidelty niin julmasti? Kun neito pyyhkäisee unissaan hiukset ohimoltaan ja paljastaa samalla puuttuvan korvan, joka ei ole vielä edes arpeutunut, vihertävät kovemmatkin. Jess!
Dieckmanin Ram-sarja oli myös mukana, sillä minusta tuli heittämällä kivikausifani! Vauva nimeltään Rääpäle sai toimia esimerkkinä imeväiskuolleisuudesta, ja kun pyyntimatkalaisten ruuhi kaatuu, itkettää melkein itseäkin.
Vielä Karlssonin Noita nousee haudastaan, joka toimi muutaman lauseen vinkkauksena. Vuonna tuhat: tietäjä etsii kuolinluolan - tuhannen vuoden hyppy, Norppajengi lähtee kaivauksille. Arvokasta aarretta etsivät muutkin, mutta noidan hautarauhaa on häiritty. Noita nousee haudastaan, mutta sen ottama hahmo on hyvin erilainen kuin tuhat vuotta sitten...
Minulla oli mahtavaa, ja kirjojakin oli jo päivän jälkeen lainattu kiitettävästi.
Historia on hauskaa. MOT.
Ja vinkkari väsynyt:
Eilen 10 ryhmää, á 20 min, tänään 11. Huh.
Huomenna tulisivat seiskat, mutta silloin pyyhällän Ylöjärvelle puhumaan vinkkauksesta. Kuka väittää, että kirjastolaisen elämä on tylsää ja rauhallista??
Siellä heitä odottaa sekalainen kaarti vapaaehtoisia, kulttuuri- ja nuorisotoimen henkilökuntaa, liikuntapuolen ihmisiä ja yksi Antikirjavinkkaritäti.
Kaikki pukeutuvat ajan hengen mukaisesti, ja vastuualueet jaetaan. Lähes kaikissa alueen aitoissa sekä pajassa on omat oppaansa, jotka kertovat erilaisista esineistä sekä historiallisista tavoista. Suosittu aihe on sulhasten koputtelu aitan ovella. Yhdessä aitassa on koulu, jossa opettaa hurja maisteri. Siellä ei *todellakaan* kannata puhua ennen kuin viittaa...
Ulkona ryhmät leikkivät perinteisiä pihaleikkejä: naruhyppyä, kurran pelaamista, piirileikkejä ja ehdoton hitti: köydenveto.
Aloitin esittelyni kertomalla lapsille, että odotettavissa on "historiallisia romaaneja". Ette muuten ole koskaan kuulleet niin syviä ja säälittäviä huokaisuja! Onneksi maamme menneisyys on kuitenkin sotaisa ja täynnä hurmetta, tautia jos jonkinmoista, epäsuhtaisia avioliittoja, noituussyytteitä ja kuolemaa sen kaikissa eri muodoissa:
Kohosen Linnavuoren Joho on aina hitti. Vainajien henkiä, vainovalkeita ja paha äitipuoli. Vaihtelin tätä saman kirjailijan Haaraparran tyttären kanssa, jossa on verenmyrkytystä, itsekidutusta ja uhkaava avioliitto vanhan sika-teurastajan (sanan molemmissa merkityksissä) kanssa. Ja se viimeinen vedenhakumatka...
Mikkanen toimii hienosti. Kahdentoista vala ja noituussyytteet, Annan epätoivo kuulustelijoiden käsissä. Aah. Tai Myrkkypuun marjat, joka on jo dekkari. Kuka myrkyttää vanhaa isäntää? Ja miksi nuori tyttö on pahoinpidelty niin julmasti? Kun neito pyyhkäisee unissaan hiukset ohimoltaan ja paljastaa samalla puuttuvan korvan, joka ei ole vielä edes arpeutunut, vihertävät kovemmatkin. Jess!
Dieckmanin Ram-sarja oli myös mukana, sillä minusta tuli heittämällä kivikausifani! Vauva nimeltään Rääpäle sai toimia esimerkkinä imeväiskuolleisuudesta, ja kun pyyntimatkalaisten ruuhi kaatuu, itkettää melkein itseäkin.
Vielä Karlssonin Noita nousee haudastaan, joka toimi muutaman lauseen vinkkauksena. Vuonna tuhat: tietäjä etsii kuolinluolan - tuhannen vuoden hyppy, Norppajengi lähtee kaivauksille. Arvokasta aarretta etsivät muutkin, mutta noidan hautarauhaa on häiritty. Noita nousee haudastaan, mutta sen ottama hahmo on hyvin erilainen kuin tuhat vuotta sitten...
Minulla oli mahtavaa, ja kirjojakin oli jo päivän jälkeen lainattu kiitettävästi.
Historia on hauskaa. MOT.
Ja vinkkari väsynyt:
Eilen 10 ryhmää, á 20 min, tänään 11. Huh.
Huomenna tulisivat seiskat, mutta silloin pyyhällän Ylöjärvelle puhumaan vinkkauksesta. Kuka väittää, että kirjastolaisen elämä on tylsää ja rauhallista??
torstaina, elokuuta 14, 2008
La scuola
Koulu - mikä ihana asia.
Kesä meni töissä vaihteella 2 ja puoli. Luetteloiden juttuja, jotka olivat jääneet roikkumaan. Tarkistellen listoja, tehden minihankintoja ja tiskissä päivystäen. Elokuun alussa olin melkein valmis raapimaan seiniä ja kirkumaan.
Ei ole lastenkirjastoihmistä tehty kesätyöläiseksi, ei.
Elokuun toisella viikolla sain viimein lähettää paimenkirjeen opettajille, rykäistä (harjoittelijan auliilla avustuksella!!) nelosten tiedonhaunopetuksen koneelle ja printteristä ulos sekä aloittaa kalenterin täyttämisen.
Meillä käy luokkia aamuisin suhteellisen paljon. Tai en minä tiedä, onko niitä paljon. Ei ole koskaan tullut vertailleeksi kenenkään kanssa. Sivukirjastojen vieressä olevien koulujen kaikki luokat käyvät lähikirjastoissaan, mikä on mahdeista mahdeinta! Sata prossaa on aika hyvä vertailuluku.
Pääkirjasto palvelee kahta alakoulua, joista toisesta vieraillaan innolla - jokainen luokka eskareista lähtien. Isolta keskustakoululta käy useita luokkia, kaikkia ei olisi ehkä mahdollistakaan mahduttaa mukaan. Ainakaan ennen virallista aukioloaikaa, jolloin minä mieluiten otan koululuokat vastaan. Silloin on aikaa keskittyä lapsiin, ei tarvitse hyssyttää muiden kuin omien korvien vuoksi ja opettajien kanssakin ehtii vaihtaa kuulumiset.
Kalenterini mukaan kolmen päivän aikana olen varannut viidelletoista (15) luokalle säännöllisen kirjastokäyntiajan koko syksyksi neljän viikon välein.
Minun lapseni.
Ensimmäiset tulivat tänään, kun kahden päivän työuran jälkeen jäin sairaslomalle. Armottoman flunssan kourissa ja jysäripäänsärystä kärsien vietän vielä huomisenkin kotona.
Koululaiset, mikä ihana infektiopesueeni!
Kesä meni töissä vaihteella 2 ja puoli. Luetteloiden juttuja, jotka olivat jääneet roikkumaan. Tarkistellen listoja, tehden minihankintoja ja tiskissä päivystäen. Elokuun alussa olin melkein valmis raapimaan seiniä ja kirkumaan.
Ei ole lastenkirjastoihmistä tehty kesätyöläiseksi, ei.
Elokuun toisella viikolla sain viimein lähettää paimenkirjeen opettajille, rykäistä (harjoittelijan auliilla avustuksella!!) nelosten tiedonhaunopetuksen koneelle ja printteristä ulos sekä aloittaa kalenterin täyttämisen.
Meillä käy luokkia aamuisin suhteellisen paljon. Tai en minä tiedä, onko niitä paljon. Ei ole koskaan tullut vertailleeksi kenenkään kanssa. Sivukirjastojen vieressä olevien koulujen kaikki luokat käyvät lähikirjastoissaan, mikä on mahdeista mahdeinta! Sata prossaa on aika hyvä vertailuluku.
Pääkirjasto palvelee kahta alakoulua, joista toisesta vieraillaan innolla - jokainen luokka eskareista lähtien. Isolta keskustakoululta käy useita luokkia, kaikkia ei olisi ehkä mahdollistakaan mahduttaa mukaan. Ainakaan ennen virallista aukioloaikaa, jolloin minä mieluiten otan koululuokat vastaan. Silloin on aikaa keskittyä lapsiin, ei tarvitse hyssyttää muiden kuin omien korvien vuoksi ja opettajien kanssakin ehtii vaihtaa kuulumiset.
Kalenterini mukaan kolmen päivän aikana olen varannut viidelletoista (15) luokalle säännöllisen kirjastokäyntiajan koko syksyksi neljän viikon välein.
Minun lapseni.
Ensimmäiset tulivat tänään, kun kahden päivän työuran jälkeen jäin sairaslomalle. Armottoman flunssan kourissa ja jysäripäänsärystä kärsien vietän vielä huomisenkin kotona.
Koululaiset, mikä ihana infektiopesueeni!
tiistaina, elokuuta 05, 2008
Timantteja ja turkulaisia + sukupuolirooleja
Mää oon timantti! Kiitokset Kiirunalle, joka uskaltaa kirjoittaa rehellisesti vaikeista aiheista ja Intastellalle, jonka blogia luen säännöllisesti ja jonka mielipiteet käyvät yhteen usein. Kuten tästä postauksesta myöhemmin saatte huomata! Lisäksi viehätyin suuresti saamani palkinnon perusteista: "Ruokkii salaista kirjastonhoitajaani, joka ymmärtää, miten aakkostamisesta voi saada sivukaupalla paasausta aikaiseksi."
Palasin juuri Turusta. Turussa on aina ihanaa, mutta tällä kertaa supersellaista, sillä löhösin kaksi päivää hyvien ystävien luona enkä tehnyt mitään. Se osoittaa minut pahaksi, mutta rentoutuneeksi ihmiseksi. Kiitos, rakkaat naispaholaiseni!
Turussa tapahtuu aina jotain. Tällä kertaa tuulilasinpyyhkijät sanoivat piuuufffff, ja vääntö loppui keskellä kaupunkia kaatosateessa. Onneksi vanha näppituntuma vei Imaamin kulmalle, eikä siitä ollut enää pitkä matka silmät kiinni. Vain Turussa vastaa tavallisen sähkökorjaamon puhelimeen sunnuntai-iltana kiltti setä, joka korjaa auton seuraavana päivänä muutamassa tunnissa ilman, että koko lomaraha menee siihen. Kiitos, kiltti setä.
Ja vielä rakkaan Nummen kirjaston lähellä! (mainos, vink vink)
Sedittelystä tuli mieleen tädittely tuli mieleen tytöttely tuli mieleen sukupuoliroolit, joista keskustelu jo ryöpsähtikin edellisen postauksen kommenteissa Matin, Librarianin ja Markku-sedän toimesta.
Valitan, rakkaat lukijani, seuraa Antipaljastus. *gosh*
Minä en pidä niistä.
Erityisesti kommentit "aina niitä on ollut ja silti lapsista on kasvanut ihan hyviä", eivät iske. Onko maailma muka tasa-arvoinen ja -vertainen paikka? Juu, minusta on kasvanut ihan potra tyttö niin henkisesti kuin fyysisestikin, enkä varmasti ole ainoa, mutta voin vaikka vannoa, ettei vahvempi naisnäkökulma tai sukupuoliroolien himmaaminen lasten- ja nuortenkirjoissa olisi tätä kehitystä haitannut. Aika suurella todennäköisyydellä edistänytkin.
Luin itse paljon poikakirjoja, kuten varmasti useimmat tytöt. Samastuminen ei ole siis pelkkä sukupuolikysymys. Ja jo pitkään olen ajatellut poikien kärsivän simppeleistä roolituksista enemmän kuin tyttöjen. Naisenmalleja kulttuurissamme löytyy jo monenlaisia, moninaisia miehiä vähemmän. Sellainen simppeli sukupuoliroolien kääntäminen päälaelleen ei bahtinilaista karnevalismia mukaillen yhteiskuntaa mullista, mutta kyllä minua virkistivät kovasti mm. nämä kirjat.
Uudemmissa kuvakirjoissa erityisesti olen ihastunut Pija Lindenbaumin kuvakirjoihin, Kenta ja barbiet
tuo aika mielenkiintoisesti uutta näkökulmaa rooleihin ja Pikku-Litti ja lempparieno puhuu homoseksuaalisuudesta suomalaiseen lastenkirjallisuuteen harvinaisella tavalla.
Nykypäivänä on vaikea ajatella aapisesta löytyvän Aale Tynnin runoa N-kirjaimen kohdalla: "Neekeri pesee kasvojaan, muttei valkene ollenkaan". :O. (ja nyt saan varmasti valkoisen voiman kannattajia lukemaan kirjastolaitoksemme tilasta :D).
En minä ole hankkimatta Miinaa ja Manua, enkä paheksu Tarzaneita. Minusta on vain tärkeää tiedostaa niiden sisältämä ideologia. Nykypäivän lapset elävät omaamme liberaalimmassa ja vapaamielisemmässä ympäristössä - ja ovat lisäksi äärettömän sanavalmiita ja kyseleviä. Ihan parhaita keskusteluja saadaan aikaan juuri näistä jutuista! Kuinka maailma on muuttunut, kuinka ennen ajateltiin, millaista nyt on ja millaista voisi olla... Ei kieltämällä edistytä, kirjarovioilla mitään ratkaista. Älyllisellä kyseenalaistamisella kyllä.
Olen siis ihan täysverinen Kukkahattuantitäti - jolla on ehjät pyyhkijät ja muutama lomapäivä jäljellä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)