Tälle viikolle tuli sitten kauhua liikaakin.
Pienempi juttu on se, että olen maannut puolitajuttomana niin korkeassa kuumeessa, etten aikuisiässä ole ennen kokenut. Diagnoosi: virustulehdus. Nyt olen täynnä pientä ihottumaa, joka ei ole edes visvaista, jotta sitä voisi hyödyntää kauhuvinkkauksessa.
Pitää vain levätä ja toivoa, että olen sunnuntaina kiertuekunnossa. Ahistaa.
Enemmän ahistaa toisten ihmisten ampuminen.
Kauhuvinkkarina minulta on useampaan kertaan kysytty (hiukan lievemmin muotoiltuna kylläkin), eikö ole moraalitonta kannustaa lapsia lukemaan väkivallasta, pelosta ja pahuudesta.
Minusta on moraalitonta olla puhumatta niistä. On pahuutta olla käsittelemättä pahaa, teeskennellä se olemattomuuteen. Lukeminen, pohtiminen ja keskustelu ovat henkisiä aseita niitä aitoja vastaan.
Pohdin vinkkauskirjat uudelleen, mietin niistä uusia painopisteitä, mutta kauhuvinkkauksesta ei luovu.
Kirjoissa hyvä voittaa pahan. Ehkä sen oppiminen tekee meille kaikille hyvää.
1 kommentti:
Hei kauhuvinkkari! Toivottavasti paranet pian inhasta rupulista.
En malta olla vinkkaamatta vinkkarille kauhua kun tuli näin hyvä tiliasuus: viime viikolla ilmestyi kokoamani kirja suomalaisia kummitusjuttuja. Kuollut kulkee, tarinoita kalman majoilta.
(Kaamea nimi, vai mitä?)
Olen kirjoittanut kummitusjutut uudelleen varhaisteinejä (toivottavasti) kiinnostaviksi.
Mielessäni ovat myös olleet ne isot poikaparat, joista kirjastoamanuenssi-kaverini on minulle usein kertonut. Poikien pitäisi tehdä äikäntunnille esitelmä, mutta kun ei huvita lukea, he lainaavat äskettäin lukemaan oppineille tarkoitettua Vihreä varis-sarjaa ja Keltanokkaa...
Kummitusjutut ovat lyhyitä ja koko kirjakin on aika lyhyt. Kummitukset voisivat kunniallinen äikän esitelmän aihe, toivon minä. Mitenkään siis vähättelemättä nallen ja pupun sieniretkeä.
Lähetä kommentti