Tiilikankaan koulu rulettaa!!!
En ole koskaan käynyt näin mahtavassa vinkkauspaikassa! Markku ehti jo vähän kuvaillakin vinkkausympäristöä tuossa kommenteissa, mutta pakko hehkuttaa vielä.
Minut haki rautatieasemalta intiaaniksi (!!) pukeutunut opettaja, toimitti koululle sekä evästi tiedollisesti ja kahvillisesti valmiiksi vinkkaukseen. Vähintään yhden kokonaisen illan oli vaatinut vinkkaustilan lavastaminen, jossa tosiaan jokainen pommisuojan pinta oli verhottu tummallla kankaalla. Kankaan taakse oli piilotettu kynttilävalosarja, jotka näyttivät pimeässä pullottavilta silmämunilta... Biologian opetusnukke vuodatti sisälmyksiään lattialla, katosta roikkui iljettävän suuri ja karvainen hämähäkki sekä kynttilälyhtyjä, joissa oli oikeita, lepattavia tuikkuja. Seinälle oli naulittu luuranko, ja seinän vieressä oli oikeaoppinen kaksiteräinen tappara. Auh, vieläkin kylmät väreet kiirivät selkäpiissä! Kauhutädille oli raahattu paikalle nojatuoli, jonka uumeniin painuin odottamaan viattomia uhrejani.
Ensimmäinen kommenttini: "Tervetuloa Kauhujen kirjastoon!!" hiljensi nekin, jotka olivat selvinneet naamani (Huom!!! maskeeratun!!! nenäkin!!!) aiheuttamasta järkytyksestä.
Paikalla kävi 5 ryhmää 3-4 -luokkalaisia, jotka kuulivat Kapteeni Korpin hampaista, Mustan myllyn mestarista, Kauhukartano -sarjasta, Salakarista, Kummitusten luokasta ja muutamasta muusta kirjasta.
Välillä saimme ruokaa ja kaffetta, lopuksi ojennettiin kuohuviinipullo siivittämään Antitädin matkaa Tampereelle. Mahtia!!!
Kauhukirjat lähtivät kiitettävästi liikkeelle kirjastoautosta, jonka Markku oli kaukokatseisesti saanut paikalle päivän lopuksi. Kirjastoautolla sain myös kyydin kirjastolle, ja lisäksi ystävälliseltä kuskilta kannustusta pitkäaikaiselle haaveelleni, joka pysykööt salaisuutena :).
Vinkkauksen jälkeen piti katsoa Hollolan kirjastoa sillä silmällä, ja sain ideoita omaan uuteemme.
Höpöttelyä, ruokaa, hurjia tulevaisuuden suunnitelmia ja epätoivoinen juoksu Lahden rautatieasemalle. Kotiin.
Junassa selvisi tupsupäistä helposti, ja reissusta jäi mielettömän hyvä fiilis. Tunsin itseni ihan sankarittareksi.
Kirjavinkkariblogissa puhutaan siitä, kuinka paljon aikaa vinkkaus saa viedä muulta työltä. Samaa kommentoidaan myös Meganen blogissa.
Minä elän Elämää, en työaikaa ja vapaa-aikaa. Kaikki liittyy kaikkeen, asiat yhdistyvät toisiin ja työtuttavuuteni heittäytyvät vapaa-ajan kavereiksi huomaamatta. Jos arvioisin nyt tätä yhtä vinkkauspäivää, se näyttäisi työnantajan näkökulmasta tällaiselta:
04.40 herää
05.20 näppää mp3:n päälle ja kuuntelee mm. Cabotin Prinsessapäiväkirjoja englanniksi --> voi käyttää vinkkauksessa
6-8 kertaa kirjoitetut vinkkaukset ja miettii sanavalintoja sekä vinkkausjärjestystä junassa, kuuntelee lisää
8-9 siirtyy paikasta toiseen, keskustelee kirjastoihmisen kanssa vinkkauksesta, ja opettajan kanssa kirjaston ja koulun välisestä yhteistyöstä
9-13 vinkkaa, vinkkaa ja vinkkaa. Puhuu edelleen opettajien ja kirjastolaisten kanssa kirjastosta
13-14 seisoo kirjastoauton edessä sisäänheittäjänä kauhutamineissa
14-15.30 katsastaa kohdekirjaston ja kyselee automaateista, lasten hyllykorkeudesta, luokituksesta, kirjastonkäytön opetuksesta
15.30-17 puhuu kirjastoihmisen kanssa kirjoista, vinkkauksesta, elämästä ja sankareista, nuorisosta, kirjastosta.
17-19 istuu junassa ja kuuntelee edelleen mp3:sta. Dekkaria.
"Varsinaista" työtä on päivästä muutama tunti - ne vinkkaukset. Kuitenkin ne kirjat on aikoinaan luettu, niistä on kirjoitettu vinkkaus ja ne on opeteltu. Ne on testattu yleisöllä. Rekvisiitta on kerätty ja kerjätty, meikkaus opeteltu (haa haa).
Missä menee työpäivän raja?
Tämä oli yksi niistä kaikkein parhaista.
perjantaina, toukokuuta 02, 2008
tiistaina, huhtikuuta 29, 2008
Älä tule paha kirjasto, tule hyvä kirjasto!!
Ehdotin otsikkoa johtajalle puheeksi, kun hän oli muuraamassa.
Teemaa jatkaen:
Lällällällälläääpiiii, meillä on peruskivi uudelle kirjastolle!!!
Katso tänne.
Menen nukkumaan herätäkseni (toivottavasti) huomenna klo 04.40. Kiitos Markku-sedän.
Antitäti joutuu kohtaamaan sisäisen pelkonsa miettiessään, muistaako kukaan kaivaa hänet esiin huomenna koulun pommisuojasta vinkkaamasta ennen vappubileisiin lähtöä.
Jättäisivät edes tippaleivän.
Teemaa jatkaen:
Lällällällälläääpiiii, meillä on peruskivi uudelle kirjastolle!!!
Katso tänne.
Menen nukkumaan herätäkseni (toivottavasti) huomenna klo 04.40. Kiitos Markku-sedän.
Antitäti joutuu kohtaamaan sisäisen pelkonsa miettiessään, muistaako kukaan kaivaa hänet esiin huomenna koulun pommisuojasta vinkkaamasta ennen vappubileisiin lähtöä.
Jättäisivät edes tippaleivän.
torstaina, huhtikuuta 24, 2008
Tasa-arvoa kirjastoihin?
Viimeinkin ehdin tarttumaan Astarten kommentteihini 24. maaliskuuta heittämään aiheeseen: kirjastomaailman tasa-arvoisuuteen. Aihe on ehkä maailman tärkein, kun hyvinvointiyhteiskunnassa väitämme elävämme ja kirjastojemme aukovan ovia kaikelle kansalle. Infoa jokaiselle, läpi elämän ja melkein halusta huolimatta.
Tässä hiukan muokattu alkuperäinen kommentti:
"Onko se tasa-arvoista, että joissakin kirjastoissa on varausmaksu? [---] Ei kaikille ole varaa maksaa sitä maksua. Onko se oikein, että ne joilla ei ole varaa, eivät saa uutuuskirjoja yhtä nopeasti?
Entä sitten myöhästymismaksut? [X:n kirjastossa] yhdellä asiakkaalla ei voi olla kuin maksimissaan 15e sakkoja. Esimerkiksi [Y:ssä] asia on toisin. Eräskin asiakas maksoi noin 40e:n sakon. En sitten tiedä, onko siellä ollenkaan tällaista maksukattoa, vai onko se vaan todella paljon korkeampi [---]Mutta mielestäni se on epäreilua, että jotkut eivät voi enää käyttää kirjastoa, koska heillä ei välttämättä ole varaa maksaa myöhästymismaksuja.
[---]Onneksi [X:n] kirjastossa myöhästymismaksut alkavat vasta ensimmäisen viikon jälkeen! [Y.ssä] sen sijaan saa sakkoa heti ensimmäisestä päivästä...
Kannattaisin myös sähköposti/tekstarimuistutusta jokaiseen kirjastoon![---]"
Asia on lähellä sydäntä, sillä ennen varsinaista kokopäiväistä kirjastoduunia olin mukana kirjoittamassa Opetusministeriön Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla - Palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia. (Sivuilla tiivistelmä ja linkki varsinaiseen tekstiin. Joka on Pitkä.)
Jo tuolloin mietimme, mitkä palvelut voidaan katsoa "peruspalveluiksi" - siis jo lain mukaan maksuttomiksi, mitkä puolestaan ovat "lisäpalveluja", joista asiakas voisi maksaakin.
Näin neljän vuoden jälkeen voi sanoa, että osa ajatuksista ja ennusteista meni metsään, osa toteutui huonosti ja osa paremmin kuin voi toivoakaan. Aika tyypillinen keskiarvo, eh? Varsinaisia maksullisia lisäpalveluja ei lähdetty kehittämään lainkaan siinä mittakaavassa, mitä 2000-luvun alussa hekumoitiin. Hyvä niin, sillä suuri osa niistä palveluista siirtyi tekniikan kehittyessä ilmaisten peruspalveluiden joukkoon.
Tuota selvitystä tehdessäni sain yhden suuren lampunsyttymishetken, joka on vaikuttanut elämääni laajemminkin:
Tasa-arvo ei aina tarkoita sitä, että kaikille tarjotaan samat asiat/palvelut.
Kaikki ihmiset eivät ole standardi-keskiarvoja, jotka asuvat Isokaupungin Lähiössä Kivan Kirjaston vieressä. Jos annetaan ihmiskunnan jokaiselle jäsenelle eteen kirja, pitää huolehtia myös siitä, että he osaavat sen lukea.
Jos verrataan vaikkapa pääkaupunkiseudun ilmeisen hyvin toimivaa kirjastoverkkoa monine kirjastopisteineen, kuljetuspalveluineen ja palautusautomaatteineen (joita toivon ilmestyvän rautatieasemille ja metroihin :)) jonkun pienen ja syrjäisen kunnan ainoaan kirjastoon, johon asiakkaalla saattaa hyvinkin olla kymmenien kilometrien matka, on asiakkaan status hyvin erilainen.
Myös hankintamäärärahat ja niiden myötä nimekkeiden ja niteiden määrä ovat kuin eri planeetoilta. Minusta on loogista ja ideologisestikin mainiota, että pienet kirjastot pyrkivät pois varausmaksuista, jos asiakas ei omasta kirjastosta haluamaansa kirjaa voi saada. Maakuntakirjastot eivät alueensa kirjastoilta maksua peri - miksi asiakkaaltakaan?
Jos kirjastolaitos olisi valtion alainen, voitaisiin sitä arvioida ja kehittää niin ideologisesti kuin taloudellisestikin yhtenäisemmin. Koska se toimii kuntatasolla, kaikkien kuntien saaminen samaan pöytään edes henkisesti on mahdotonta. Ja kunnallispolitiikka ja budjetit ja tiedättevarmaan...
Koska erisuuruisten kirjastojen asiakkaat ovat jo lähtökohtaisesti välillä satasen-aidat - puolimaraton, on kirjastojen minusta tehtävä parhaansa tasavertaisuuden saavuttamiseksi. Eikä se lainkaan tapahdu yhtenäistämällä koko kirjastolaitoksen kaikkia maksuja, vaan tarkastelemalla kokonaisuutta.
Hmmm... Suurissa kirjastoissa on helpommin saatavissa olevat peruspalvelut, pienissä enemmän joustoa asiakkaan tarpeille?
Olikohan tämä tarpeeksi provokatiivisesti ilmaistu yleistys? Mielipiteitä??
Tässä hiukan muokattu alkuperäinen kommentti:
"Onko se tasa-arvoista, että joissakin kirjastoissa on varausmaksu? [---] Ei kaikille ole varaa maksaa sitä maksua. Onko se oikein, että ne joilla ei ole varaa, eivät saa uutuuskirjoja yhtä nopeasti?
Entä sitten myöhästymismaksut? [X:n kirjastossa] yhdellä asiakkaalla ei voi olla kuin maksimissaan 15e sakkoja. Esimerkiksi [Y:ssä] asia on toisin. Eräskin asiakas maksoi noin 40e:n sakon. En sitten tiedä, onko siellä ollenkaan tällaista maksukattoa, vai onko se vaan todella paljon korkeampi [---]Mutta mielestäni se on epäreilua, että jotkut eivät voi enää käyttää kirjastoa, koska heillä ei välttämättä ole varaa maksaa myöhästymismaksuja.
[---]Onneksi [X:n] kirjastossa myöhästymismaksut alkavat vasta ensimmäisen viikon jälkeen! [Y.ssä] sen sijaan saa sakkoa heti ensimmäisestä päivästä...
Kannattaisin myös sähköposti/tekstarimuistutusta jokaiseen kirjastoon![---]"
Asia on lähellä sydäntä, sillä ennen varsinaista kokopäiväistä kirjastoduunia olin mukana kirjoittamassa Opetusministeriön Kirjastopalvelut kaikilla mausteilla - Palvelutuotannon tila, tarpeet ja tulevaisuuden linjauksia. (Sivuilla tiivistelmä ja linkki varsinaiseen tekstiin. Joka on Pitkä.)
Jo tuolloin mietimme, mitkä palvelut voidaan katsoa "peruspalveluiksi" - siis jo lain mukaan maksuttomiksi, mitkä puolestaan ovat "lisäpalveluja", joista asiakas voisi maksaakin.
Näin neljän vuoden jälkeen voi sanoa, että osa ajatuksista ja ennusteista meni metsään, osa toteutui huonosti ja osa paremmin kuin voi toivoakaan. Aika tyypillinen keskiarvo, eh? Varsinaisia maksullisia lisäpalveluja ei lähdetty kehittämään lainkaan siinä mittakaavassa, mitä 2000-luvun alussa hekumoitiin. Hyvä niin, sillä suuri osa niistä palveluista siirtyi tekniikan kehittyessä ilmaisten peruspalveluiden joukkoon.
Tuota selvitystä tehdessäni sain yhden suuren lampunsyttymishetken, joka on vaikuttanut elämääni laajemminkin:
Tasa-arvo ei aina tarkoita sitä, että kaikille tarjotaan samat asiat/palvelut.
Kaikki ihmiset eivät ole standardi-keskiarvoja, jotka asuvat Isokaupungin Lähiössä Kivan Kirjaston vieressä. Jos annetaan ihmiskunnan jokaiselle jäsenelle eteen kirja, pitää huolehtia myös siitä, että he osaavat sen lukea.
Jos verrataan vaikkapa pääkaupunkiseudun ilmeisen hyvin toimivaa kirjastoverkkoa monine kirjastopisteineen, kuljetuspalveluineen ja palautusautomaatteineen (joita toivon ilmestyvän rautatieasemille ja metroihin :)) jonkun pienen ja syrjäisen kunnan ainoaan kirjastoon, johon asiakkaalla saattaa hyvinkin olla kymmenien kilometrien matka, on asiakkaan status hyvin erilainen.
Myös hankintamäärärahat ja niiden myötä nimekkeiden ja niteiden määrä ovat kuin eri planeetoilta. Minusta on loogista ja ideologisestikin mainiota, että pienet kirjastot pyrkivät pois varausmaksuista, jos asiakas ei omasta kirjastosta haluamaansa kirjaa voi saada. Maakuntakirjastot eivät alueensa kirjastoilta maksua peri - miksi asiakkaaltakaan?
Jos kirjastolaitos olisi valtion alainen, voitaisiin sitä arvioida ja kehittää niin ideologisesti kuin taloudellisestikin yhtenäisemmin. Koska se toimii kuntatasolla, kaikkien kuntien saaminen samaan pöytään edes henkisesti on mahdotonta. Ja kunnallispolitiikka ja budjetit ja tiedättevarmaan...
Koska erisuuruisten kirjastojen asiakkaat ovat jo lähtökohtaisesti välillä satasen-aidat - puolimaraton, on kirjastojen minusta tehtävä parhaansa tasavertaisuuden saavuttamiseksi. Eikä se lainkaan tapahdu yhtenäistämällä koko kirjastolaitoksen kaikkia maksuja, vaan tarkastelemalla kokonaisuutta.
Hmmm... Suurissa kirjastoissa on helpommin saatavissa olevat peruspalvelut, pienissä enemmän joustoa asiakkaan tarpeille?
Olikohan tämä tarpeeksi provokatiivisesti ilmaistu yleistys? Mielipiteitä??
maanantaina, huhtikuuta 21, 2008
Kirjavinkkausvideoita!!!
Tekniikka on kesytetty! Se on varovasti houkuteltu palvelemaan kirjastoihmisten ja innokkaiden vinkkarien tarpeita. Murinaa ei tarvitse pelätä, puremia ei tullut ja nyt - kiitos monien asiaan osallistuneiden - voimme esitellä tulokset.
Klikkaa tästä
ja valmistaudu nauttimaan!
Sivuilla voit myös äänestää suosikkivinkkaustasi.
Kiitos Hervannan kirjastolaisille muutaman vuoden takaisesta alkuideasta, Merjalle ankarasta työnteosta ja tekniselle henkilökunnalle, jonka nimiä en uskalla turhaan lausuakaan.
Ennen kaikkea kiitos oppilaille, jotka ovat tehneet paljon työtä ja saaneet aikaan mahtavia vinkkauksia!
Klikkaa tästä
ja valmistaudu nauttimaan!
Sivuilla voit myös äänestää suosikkivinkkaustasi.
Kiitos Hervannan kirjastolaisille muutaman vuoden takaisesta alkuideasta, Merjalle ankarasta työnteosta ja tekniselle henkilökunnalle, jonka nimiä en uskalla turhaan lausuakaan.
Ennen kaikkea kiitos oppilaille, jotka ovat tehneet paljon työtä ja saaneet aikaan mahtavia vinkkauksia!
perjantaina, huhtikuuta 18, 2008
Merkityksellinen mukini
Henna kyselee blogissaan merkityksellisten esineiden perään. Tässä kertakäyttökulttuurissa ajatus on mielestäni - paitsi koskettava - myös ideologinen.
Kaikeksi onneksi merkityksellinen esineeni on ideologinen muutenkin! Se on nautintoihin liittyvä, kirjallinen ja feministinen.
Hedonismi, bibliofilia ja antipatriarkaalisuus yhdellä kertaa - aika hyvin yhdeltä mukilta...
Tämä muki on ostettu Silver Moon -kirjakaupasta, jota ei enää sellaisenaan ole. Itse asiassa tämä on muki nro2. Ensimmäinen hankittiin Lontoonreissulla 1994, jossa umpirakastuneena kävelin pitkin katuja, tapasin opiskeluvaihdossa olleen kaverin ja näin torakan kylpyhuoneessa. Silver Moon taitaa olla tunnetuin lesbokirjallisuuden tarjonnastaan, mutta muutankin naiskirjallisuutta sieltä löytyi.
Joskus vuonna 2000 silloinen kissa hyppäsi pöydälle ja pudotti mukin. Se oli kova paikka.
Sureksin mukiani pitkään, mutta syntymäpäivänä paketista paljastui tismalleen samanlainen muki! Tärkeä ihminen oli nähnyt uskomattomasti vaivaa, käynyt sähköpostikirjeenvaihtoa kaupan kanssa, kuullut mukien olevan loppuunmyytyjä, lannistunut. Saanut viestin, että takahuoneen kaapista löytyi vielä muutama myymätön muki. Ostanut mukin, taistellut pankin kanssa shekin lähettämisestä, tilannut paketin työpaikalleen etten saisi tietää lahjasta liian aikaisin ja lopulta paketoinut sen. Mukin hankinta kesti kuukauden.
Nyt minulla on kaunis muki, enkä koskaan juo kahvia mistään muusta. Möröltä on mukin luokse pääsy kielletty.
Kirjastoasia puuttuu tällä kertaa kokonaan, sillä taistelen 23 asiaa -kurssin pauloissa. Mielenkiintoista, mutta aikaaviepää. Hyvä kun töissä ehtii käymään.
tiistaina, huhtikuuta 15, 2008
Vinkkausvillitystä
Olen addikti. Ensin olin jännittynyt, pelotti enkä meinannut uskaltaa. Huolellisen valmistautumisen jälkeen kokeilin. Sitten siitä vähitellen tuli tapa, ja nyt en osaa ajatellakaan enää tekeväni muuta.
Vinkkaus.
Miten se voi aina vaan sytyttää ja saada fiiliksen nousemaan? Mielettömiä kicksejä koettiin tällä kertaa Atalan koululla ja Karjalaisen Matin kanssa. Yhteisvinkkausta oli ennen lähtöä kokonaista yksi kerta takana, mutta kummallisesti sitä saa vauhdissa homman toimimaan yhdessä.
Kakkosluokkia oli siis kokeiltu jo aikaisemmin, eikä sininen sylki noitakirjassa tai Antitäti-karhun mätkiminen Pahassa paikassa enää hätkähdyttänyt. Sujuvasti mentiin. Tosin Matin mieletön Risto Räppääjän pupu-räppi on iskostunut takaraivooni niin, etten pysty normaaliin tiskityöskentelyyn, jos joku lainaa Nopolaa. Pieni hinta maksettavaksi, kun on todistanut Mr. Katu-Uskottavuuden työskentelyä...
Viitosluokkien vinkkaus oli uutta, ja ensimmäinen tunti selvästi vähän haki muotoaan. Draamaa ei oltu etukäteen mietitty, mutta toisella tunnilla kauhu muuttui pelottavan todeksi. Pullmanin Kellopeliä vinkatessani huomasin silmänurkastani liikettä. Sehän oli Ritari Rautasydän itse, joka tauluviivottimella varustautuneena kävi kimppuuni, enkä minä surkimus osannut edes viheltää... Siinä meinasi käydä köpösti!
Paljon kirjoja meni lainaan, ja meillä oli hauskaa. Nyt tekisi vain mieli laajentaa ja tehdä lisää ja keksiä jotain uutta... Pientä suunnitelmaa onkin, mutta siitä myöhemmin.
Tähän perään on hyvä liittää tämä:
Tuimalta saatu Blogging with a purpose -nappi, joka osoittaa koko kirjastotyön merkitystä. Kiitos Tuimalle!
* Ohjeet:
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.
Käytän tilaisuutta hyväkseni ja nostan kissanhäntää. Mörön.
Merkitykset lähtevät kirjastoblogeille:
1. Viisahampi vierelläsi, jonka mainioita näyttelyitä on tullut ihailtua useastikin.
2. Hämeenlinnan kirjastolle, joka tekee laadukasta ja monipuolista asiakastyötä verkossakin.
3. Näkymätön kirjasto - taitaapa olla ensimmäisiä alan blogeja, ja näkökulma on piristävän kriittinen.
4. Kasenka itärajalta, joka kertoo pienen kirjaston ja suuren ammattimaisuuden laadukkaasta yhdistelmästä.
5. Jaakkokeskari suuresta kirjastosta, suurine mielipiteineen.
Kuudenneksi annan napin ja mainostan uutta ja mahtavaa Kirjavinkkariblogia, jossa kirjallisuus kohtaa yleisön ja vinkkari toisen. Sieltä voi lukea myös vaihtoehtoisen selostuksen Atalasta :).
Vinkkaus.
Miten se voi aina vaan sytyttää ja saada fiiliksen nousemaan? Mielettömiä kicksejä koettiin tällä kertaa Atalan koululla ja Karjalaisen Matin kanssa. Yhteisvinkkausta oli ennen lähtöä kokonaista yksi kerta takana, mutta kummallisesti sitä saa vauhdissa homman toimimaan yhdessä.
Kakkosluokkia oli siis kokeiltu jo aikaisemmin, eikä sininen sylki noitakirjassa tai Antitäti-karhun mätkiminen Pahassa paikassa enää hätkähdyttänyt. Sujuvasti mentiin. Tosin Matin mieletön Risto Räppääjän pupu-räppi on iskostunut takaraivooni niin, etten pysty normaaliin tiskityöskentelyyn, jos joku lainaa Nopolaa. Pieni hinta maksettavaksi, kun on todistanut Mr. Katu-Uskottavuuden työskentelyä...
Viitosluokkien vinkkaus oli uutta, ja ensimmäinen tunti selvästi vähän haki muotoaan. Draamaa ei oltu etukäteen mietitty, mutta toisella tunnilla kauhu muuttui pelottavan todeksi. Pullmanin Kellopeliä vinkatessani huomasin silmänurkastani liikettä. Sehän oli Ritari Rautasydän itse, joka tauluviivottimella varustautuneena kävi kimppuuni, enkä minä surkimus osannut edes viheltää... Siinä meinasi käydä köpösti!
Paljon kirjoja meni lainaan, ja meillä oli hauskaa. Nyt tekisi vain mieli laajentaa ja tehdä lisää ja keksiä jotain uutta... Pientä suunnitelmaa onkin, mutta siitä myöhemmin.
Tähän perään on hyvä liittää tämä:
Tuimalta saatu Blogging with a purpose -nappi, joka osoittaa koko kirjastotyön merkitystä. Kiitos Tuimalle!
* Ohjeet:
1. Sinun tulee jakaa tämä tunnustus 5 blogille, joilla sitä ei vielä ole.
2. Jokaisella blogilla tulee olla tarkoitus!
3. Tunnustuksen saaneiden blogien tulee linkittää takaisin tälle sivulle!
4. Tunnustuksen logon täytyy näkyä blogissa ja logosta on oltava linkki takaisin tähän blogiin.
Käytän tilaisuutta hyväkseni ja nostan kissanhäntää. Mörön.
Merkitykset lähtevät kirjastoblogeille:
1. Viisahampi vierelläsi, jonka mainioita näyttelyitä on tullut ihailtua useastikin.
2. Hämeenlinnan kirjastolle, joka tekee laadukasta ja monipuolista asiakastyötä verkossakin.
3. Näkymätön kirjasto - taitaapa olla ensimmäisiä alan blogeja, ja näkökulma on piristävän kriittinen.
4. Kasenka itärajalta, joka kertoo pienen kirjaston ja suuren ammattimaisuuden laadukkaasta yhdistelmästä.
5. Jaakkokeskari suuresta kirjastosta, suurine mielipiteineen.
Kuudenneksi annan napin ja mainostan uutta ja mahtavaa Kirjavinkkariblogia, jossa kirjallisuus kohtaa yleisön ja vinkkari toisen. Sieltä voi lukea myös vaihtoehtoisen selostuksen Atalasta :).
torstaina, huhtikuuta 10, 2008
Lisää laatua lukijoille
Pahoittelen kahden viimeisen postauksen otsikointia, mutta päässä kiertää koko ajan kirjailijoiden ohje kirjoittajille: Keksikää itse tarinoita, jatkokertomuksia kavereiden kanssa, juttuja, joissa kaikki sanat alkavat samalla alkukirjaimella.
Miksen mää mumisisi muodikkaasti? *argh*
Kirsti ja Peltoniemen Sari valmistautuvat päivän ensimmäiseen koitokseen:
Miksen mää mumisisi muodikkaasti? *argh*
Kirsti ja Peltoniemen Sari valmistautuvat päivän ensimmäiseen koitokseen:
Sari: "Tärkeitä kirjoja oli mm. Lewisin Taikurin sisarenpoika, jossa Narnia luodaan. Oli herkullista ajatella, että taskusta tipahtaneesta toffeekarkista kasvaa toffeepuu"
Kirsti: "Vilin nimi lähti sukunimestä. Mietin, miten Voipio-nimisessä perheessä vastataan puhelimeen. Voipi olla??"
Kirjailija työssään - jakamassa nimmareita faneille.
Kuvassa Suomu ja Naurava kummitus - tulossa on kuulemma uusi Kukka Kaalinen!!
Minä olen kuunnellut, nauttinut ja neulonut sukkaa. Olen seurannut lasten ilmeitä, kun heille kerrotaan kirjailijan ammatista ja tutuista päähenkilöistä. Kirjallisuus ei todellakaan ole kuopattu, ei edes alamäessä. Lukeminen ei lopu - ei koskaan.
Ärsyttävien sanaleikkien lisäksi pyydän anteeksi myös pateettisuuttani. En ole ehtinyt työpaikalle kolmeen päivään, ja kaikki käytännön työ on kaikonnut päästäni suurien ideoiden, innoituksen ja inhimillisyyden tieltä.
Okei okei, painun nukkumaan.
tiistaina, huhtikuuta 08, 2008
Kolmen Koulun Kulkijat
Vinkkiviikot huipentuvat. Kirjailijavieraat ovat TÄÄLLÄ.
Kirsti Kuronen ja Jukka Laajarinne poseeraavat edustavina.
"Kirjailijaksi ryhdytään siksi, että on kirjoittamisen palo." 
Kahvipöytäkeskusteluissa sivuttiin mm. nuortendekkareita, runoutta, uudentyyppisiä valistusoppaita ja turkulaisia.
Kirsti Kuronen ja Jukka Laajarinne poseeraavat edustavina.
"Kirjailijaksi ryhdytään siksi, että on kirjoittamisen palo." "Kirjoittaminen on joskus haastavaa, ei oikeastaan vaikeaa."
Eh eh, sitten paljastui totuus:
"Jos mummon koneeseen tunkee isän, siitä kuuluu tällainen ääni: AAAAAAAAAUUUURRRGGHHH!! Ja sitten tulee orpoja - tai ambulanssi."
"Vilissä oleva pökäletarina on tapahtunut todellisuudessa - kenelle, sitä en kerro."
Fanitusta, nimmareita, gloriaa ja glamouria - sitähän se lastenkirjailijan elämä on:
Kahvipöytäkeskusteluissa sivuttiin mm. nuortendekkareita, runoutta, uudentyyppisiä valistusoppaita ja turkulaisia.
NÄIN iso kiitos vieraille, yleisöille ja kouluille.
Kyllä mä olen oikean ammatin valinnut :).
sunnuntaina, huhtikuuta 06, 2008
Kevätviirausta
Kaikista Pirkkalan kouluista osa oppilaista on viime viikolla vinkannut videokameralle. Yhteensä parikymmentä vinkkausta, sydäntävääntävää vaivannäköä, tutisemista ja jännitystä, uudelleenottoja ja onnistumisia.Esiintymistä ja itsensävoittamista.
Nyt tekniikka hoitaa hommaa, sitten edessä vielä tiukka vääntö kotisivutekniikan kanssa. Usko horjuu välillä, mutta aika paljon olen velkaa esiintyjille - kiitokset.
Kasvomaalauksia tehdessäni pelkään koko ajan, että joku pyytää poskeensa da Vincin Viimeisen ehtoollisen, mutta onneksi apunani on Teija. Kaikki palloa vaikeammat delegoidaan siihen jonoon. Satusetä saa homman pysymään näpeissään, eikä kukaan ole vielä loukkaantunut käsikirjastossamme. Suosittelen lämpimästi - kasvomaalaukset rulettaa!
Omat kissanviikseni herättivät ansaittua huomiota iltavuorossa.
Kevätfiilis pukkaa päälle väkisin, kun kiertää kouluja. Hyppynarut, kevätpipot ja sellainen hiukan hysteerinen fiilis, jonka ainakin minä muistan kouluajoilta.
IN: jäätelö, skeittaus, pusulitta, salahalailu
OUT: kaikki muu
Ensi viikolla Kirsti, Jukka ja Sari kiertävät Antitädin hellässä huomassa ympäri Pirkkalaa. Luvassa siis huumoria, vaihtoehtoisia todellisuuksia, yhteiskuntakritiikkiä, vampyyreja, filosofiaa ja outoja kieliä. En malttaisi odottaa!!
maanantaina, maaliskuuta 31, 2008
Kirjallisuus räjäyttää tajunnan
Minulla ei ole kunnollista uutuushyllyä, ja kaikilla muilla on.
Se, mitä kirjastossamme sanotaan "nuorten uutuushyllyksi", on tämä:
Siis tuo ylin rivi. Loppu on palautushyllyä.
Paikka ei sinänsä ole hullumpi, paitsi se on logistisesti vähän väärässä kohdassa - kuvakirjojen ja lastenkirjojen välissä, vaikka uutuushyllyssä on vain nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuutta. Lasten kirjat ja helppolukuiset on hilattu omien hyllyjensä päälle.
Ongelman näkee paremmin tästä:
Se, mitä kirjastossamme sanotaan "nuorten uutuushyllyksi", on tämä:
Siis tuo ylin rivi. Loppu on palautushyllyä.Paikka ei sinänsä ole hullumpi, paitsi se on logistisesti vähän väärässä kohdassa - kuvakirjojen ja lastenkirjojen välissä, vaikka uutuushyllyssä on vain nuorten ja nuorten aikuisten kirjallisuutta. Lasten kirjat ja helppolukuiset on hilattu omien hyllyjensä päälle.
Ongelman näkee paremmin tästä:
Uutuuskirjat pysyvät kuosissa muutaman kirjatuen ja levitoinnin avulla. Paitsi silloin, kun ne eivät pysy.
Lyhyehkön uransa aikana uutuushylly on tyhjentänyt sisälmyksensä pahaa-aavistamattomien asiakkaiden niskaan kolme kertaa. Se ei ole hyväksyttävää käytöstä kirjastossa.
Kirjastossa ei saa heitellä kirjoja.
Kirjastossa ei saa meluta.
Kirjastossa ei saa aiheuttaa toisille ruumiinvammoja.
Kirjastossa ei saa vuotaa verta ainakaan kirjojen lähellä.
Harkinnassa on tilauttaa timpuri fiksaamaan hyllyyn kiinteät tuet.
Helpompi ratkaisu on rakentaa uusi kirjasto ja tehdä sinne ihan mielettömän kaunis, tilava ja turvallinen uutuushylly. Hmmm... Joo, taidanpa tehdä niin.
Vai onko jollain väliaikaista ehdotusta? Se ei saa viedä tilaa, rahaa, eikä vaivata tekijöitä tai käyttäjiä ainakaan paljoa.
Tänään Vinkkiviikot ovat alkaneet, ja ensimmäiset lasten esittämät vinkkaukset on videoitu. Myöhemmin asiasta lisää... Tällä viikolla pääsen aloittamaan myös eskareiden kasvomaalaus- slash kirjastokäyntibiletyksen. Juhlat ovat vasta alkaneet!
maanantaina, maaliskuuta 24, 2008
Tiedän, mitä tein pääsiäisenä
Huomenna on kirjastossa koko vuoden vilkkain päivä. Vain joulunpyhinä ollaan yhtä monta päivää kiinni, ja jouluisin ihmisillä on muutakin tekemistä kuin odottaa kirjaston aukeamista. Palautuspöytä näyttää huomenna järkyttävältä, mutta valitettavasti (kjäh kjäh) en voi näyttää teille kuvaa siitä, koska olen iltavuorossa.
Lady Grace mysteries: Betrayal Nuortenkirjasarja kuningatar Elizabethin seuraneiti Gracen elämästä. Hovin juonitteluja, tyttöyden historiaa ja ajankohdan tapahtumia, mutta pääpaino tiukasti vetävällä mysteerijuonella. Sääli, ettei tätä ole käännetty. Löytyy englanniksi Pirkkalasta.
Ne löytyvät ensi pääsiäisenä Pirkkalan kirjastosta. Silmillä tai ilman.
Tosin aamulla sitä ennen aion ehtiä Lounaspalaveriin, mikä on ehkä hienoimman kuuloista, mitä thirtysomething kirjastotyöntekijä voi tiistaina tehdä. Turha ehkä mainita, että palaveri koskee kirjavinkkausta. Ja sitä, että aion ommella uuden villapuseroni saumat tänään ja olla chick. Eiku chic.
Kanoista pääsiäiseen.
Luin nämä:
Lady Grace mysteries: Betrayal Nuortenkirjasarja kuningatar Elizabethin seuraneiti Gracen elämästä. Hovin juonitteluja, tyttöyden historiaa ja ajankohdan tapahtumia, mutta pääpaino tiukasti vetävällä mysteerijuonella. Sääli, ettei tätä ole käännetty. Löytyy englanniksi Pirkkalasta.
Confessions of a Not It Girl on teiniviuhdontaa, treffailua, vaatteita ja OMG-huutelua ihan menestyksekkäällä formaatilla. Siistiä ja turvallista kuitenkin verrattuna moneen muuhun.
Kummitusten luokka oli hiukan pettymys, mutta pääsee kuitenkin kauhuvinkkauskassiin muutaman helmen vuoksi. Löytää varmasti lukijansa!
Kiven voima jatkaa Revontulitallin saagaa. Väliteos, mutta seuraavaa odotan innolla.
*******************
Kirjoitin kaksi virallista kirjajuttua ja yhden epävirallisen. Yksi jäi odottamaan huomista.
Söin lampaan. Seuraavana päivänä söin lohen. Tänään söin makkaran ja haaveilin kulinaristin urasta.
Rohmusin kaikkien tuttavien munansisukset ja virkkasin näitä:
Ne löytyvät ensi pääsiäisenä Pirkkalan kirjastosta. Silmillä tai ilman.
Kokeilin, miten Mörkö suhtautuu käsitöihin:
Joku tuijottaa mua...
Ei hitsi, KANA!!
I feel your pain...
Kuinka kissojen asettaminen noloihin kuviin on aina niin hauskaa?
Moni on sitä mieltä, että onneksi pääsen huomenna töihin.
tiistaina, maaliskuuta 18, 2008
Elämäni huippuhetket
Kohtuullisen pituisessa elämässäni on joitain huippuhetkiä.
Ensimmäinen: 4-vuotiaana tutkin muropaketin kylkeä ja tajusin osaavani lukea. Kirjallinen makuni on kehittynyt vuosien varrella.
Toinen: Promen pikkujoulut vuonna 1993. Siinä makuni on pysynyt samana.
Kolmas: 15.3.2008
Ensimmäinen: 4-vuotiaana tutkin muropaketin kylkeä ja tajusin osaavani lukea. Kirjallinen makuni on kehittynyt vuosien varrella.
Toinen: Promen pikkujoulut vuonna 1993. Siinä makuni on pysynyt samana.
Kolmas: 15.3.2008
Ransu Karvakuono täyttää 30 vuotta, ja juhlanäyttely on Pirkkalan kunnantalon alasalissa. Avajaiset olivat lauantaina.
Karvakuonot eivät esiinny yhdessä enää juuri koskaan. Minä näin ne kaikki kerralla. Ei-tamperelaisille voisi selventää kokemusta: "Ajattele, jos näkisit joulupukin, hammaskeijun ja jyrki69:n samassa paketissa".
Hau. Oih.
torstaina, maaliskuuta 13, 2008
Kirjaston rakentaminen
Pirkkalaan rakennetaan uutta kirjastoa (jeejeejee), ja olemme päässeet mukaan suunnitteluun äärimmäisen hyvin. Siinä törmää outoihin asioihin.
Miten suunnitella lastenosasto, jossa näkee joka paikkaan ja pystyy valvomaan kaikkia. Samalla sen on oltava suojainen, eikä yksityisyyttä saa pilata. Pysyykö kaksivuotias piparituolilla? Kuinka pitkät ovat puolitoistavuotiaan jalat? Kuinka kyykkyyn voi aikuinen mennä etsiessään lastenkirjoja? Näkyykö kuola lasi-ikkunoissa puhdistuksen jälkeenkin? Miksi matohyllyjen hyllyleveys on eri puolilla erilainen? Miksei netistä löydy helposti neulottuja Star Wars-hahmoja?
Päivääkään en edelleenkään vaihtaisi pois!
Miten suunnitella lastenosasto, jossa näkee joka paikkaan ja pystyy valvomaan kaikkia. Samalla sen on oltava suojainen, eikä yksityisyyttä saa pilata. Pysyykö kaksivuotias piparituolilla? Kuinka pitkät ovat puolitoistavuotiaan jalat? Kuinka kyykkyyn voi aikuinen mennä etsiessään lastenkirjoja? Näkyykö kuola lasi-ikkunoissa puhdistuksen jälkeenkin? Miksi matohyllyjen hyllyleveys on eri puolilla erilainen? Miksei netistä löydy helposti neulottuja Star Wars-hahmoja?
Päivääkään en edelleenkään vaihtaisi pois!
tiistaina, maaliskuuta 11, 2008
Norsu kirjastossa
Tiedättehän sen työkaverin, joka on eläväinen, iloinen ja vähän eksentrinen? Jolla on mielipide jokaiseen asiaan, joka tuntee vahvasti ja antaa muidenkin kokea sen.
Se innostuu todella helposti uusista ideoista ja ajatuksista, ja tahtoo toteuttaa ne heti. Kyllä se töitä tekee, aika paljonkin itse - joskus pyytää apua, kiitos. Aluksi se tuntuu aika lutuselta ja hauskalta. Sitten vähitellen sen rasittavuusaste nousee, ja innostus muuttuu vouhkaamiseksi. Toteuttaessaan omia juttujaan sen tassujen alle jää monta hiljaisempaa, parempaakin ideaa. Ei se huomaa useinkaan kysyä muilta mielipidettä, vaikka kuuntelisi kyllä muita, jos joku jaksaisi sanoa sille vielä tässä vaiheessa vastaan.
Se työkaveri tarvitsee rajoja ja rakkautta.
Ja nyt menen vilkaisemaan peiliin. Onneksi aina voi pyytää anteeksi.
Se innostuu todella helposti uusista ideoista ja ajatuksista, ja tahtoo toteuttaa ne heti. Kyllä se töitä tekee, aika paljonkin itse - joskus pyytää apua, kiitos. Aluksi se tuntuu aika lutuselta ja hauskalta. Sitten vähitellen sen rasittavuusaste nousee, ja innostus muuttuu vouhkaamiseksi. Toteuttaessaan omia juttujaan sen tassujen alle jää monta hiljaisempaa, parempaakin ideaa. Ei se huomaa useinkaan kysyä muilta mielipidettä, vaikka kuuntelisi kyllä muita, jos joku jaksaisi sanoa sille vielä tässä vaiheessa vastaan.
Se työkaveri tarvitsee rajoja ja rakkautta.
Ja nyt menen vilkaisemaan peiliin. Onneksi aina voi pyytää anteeksi.
keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008
Miksi kirjastontäti sai potkut?
Varoitus: seuraa intoa piukuvaa hehkutusta ja elämän julmia tosiasioita. Lukeminen voi aiheuttaa myötähäpeää.
Julma tosiasia 1: Joskus byrokratia kasvattaa viisi päätä vain saadakseen koetella ihmistä. Kirjavinkkareiden ollessa kyseessä se aiheuttaa ongelmia. Vinkkarin pitää kasvattaa kuusi päätä. Ainakin henkisesti. Ja siinä sanassa ennen "päätä" on kaksi uuta.
Piukuva hehkutus 1: Vinkkasin tänään kauniissa koulussa kolme tokaluokkaa peräkkäin. Vein 70 kirjaa, takaisin toin muistaakseni 8 (määrällinen onnistuminen). Kaikkien kolmen luokan opettajat olivat äärimmäisen mukavia, innostuneita ja mukana menossa. Kuri säilyi sopivin osin - nauraa sai, heitellä tavaroita ei (hierarkkinen onnistuminen). Ennen kaikkea oppilaat olivat ihania!! (Täydellinen onnistuminen) Kyllä kasivuotiaat vaan on mahtiksia. Innostuneita niin koirista, rotista, yökouluista, varastetuista korteista, suklaatehtaista kuin verenimijöiksi osoittautuvista sukulaisistaankin.
(Haluaako joku vetää tietokilpailun edellämainituista kirjoista :)?)
Piukuva hehkutus 2: Markku-sedän kommentin mukaisesti minulle on buukattu keikka vapuksi Hollolaan. Kauhuvinkkaus vaatii ympäristöltään joitain elementtejä, jotka ystävällinen Markku on toteuttanut suorastaan mallikelpoista mielikuvittelukykyä ja neuvottelusitkeyttä käyttäen. Vinkkaan pommisuojassa! Siivoojat evakuoidaan vinkkaukseni tieltä pois! Hain noitahattuni Hervannan kirjaston miesten pukuhuoneesta viimeinkin pois! Hätäuloskäyntilamppu levittää kelmeää valoaan portaikkoon! Saan esittää somistuspyyntöjä! Minua kyyditään autolla! Joudun heräämään viideltä!
Eikun tuo viimeinen huutomerkki kuuluukin oikeastaan Julmiin tosiasioihin.
Oikeasti se Kaikkein julmin tosiasia: Kun olin lähdössä koululta, tuli luokseni viimeisen vinkkausluokan yksi suloinen lapsi. Hän kehui vinkkausta, ja kertoi ihmetelleensä koko aamun, kuka olen ja mitä koululla teen.
"Mää pelkäsin sua ensin, kun sulla on toi nenäjuttukin, mutta sitten sää olitkin ihan kiva".
Millainen urakehitys voi olla lastenkirjastonhoitajalla, jonka naamaa lapset pelkäävät?
Eikä se tästä vuosien kuluessa ainakaan parane.
Julma tosiasia 1: Joskus byrokratia kasvattaa viisi päätä vain saadakseen koetella ihmistä. Kirjavinkkareiden ollessa kyseessä se aiheuttaa ongelmia. Vinkkarin pitää kasvattaa kuusi päätä. Ainakin henkisesti. Ja siinä sanassa ennen "päätä" on kaksi uuta.
Piukuva hehkutus 1: Vinkkasin tänään kauniissa koulussa kolme tokaluokkaa peräkkäin. Vein 70 kirjaa, takaisin toin muistaakseni 8 (määrällinen onnistuminen). Kaikkien kolmen luokan opettajat olivat äärimmäisen mukavia, innostuneita ja mukana menossa. Kuri säilyi sopivin osin - nauraa sai, heitellä tavaroita ei (hierarkkinen onnistuminen). Ennen kaikkea oppilaat olivat ihania!! (Täydellinen onnistuminen) Kyllä kasivuotiaat vaan on mahtiksia. Innostuneita niin koirista, rotista, yökouluista, varastetuista korteista, suklaatehtaista kuin verenimijöiksi osoittautuvista sukulaisistaankin.
(Haluaako joku vetää tietokilpailun edellämainituista kirjoista :)?)
Piukuva hehkutus 2: Markku-sedän kommentin mukaisesti minulle on buukattu keikka vapuksi Hollolaan. Kauhuvinkkaus vaatii ympäristöltään joitain elementtejä, jotka ystävällinen Markku on toteuttanut suorastaan mallikelpoista mielikuvittelukykyä ja neuvottelusitkeyttä käyttäen. Vinkkaan pommisuojassa! Siivoojat evakuoidaan vinkkaukseni tieltä pois! Hain noitahattuni Hervannan kirjaston miesten pukuhuoneesta viimeinkin pois! Hätäuloskäyntilamppu levittää kelmeää valoaan portaikkoon! Saan esittää somistuspyyntöjä! Minua kyyditään autolla! Joudun heräämään viideltä!
Eikun tuo viimeinen huutomerkki kuuluukin oikeastaan Julmiin tosiasioihin.
Oikeasti se Kaikkein julmin tosiasia: Kun olin lähdössä koululta, tuli luokseni viimeisen vinkkausluokan yksi suloinen lapsi. Hän kehui vinkkausta, ja kertoi ihmetelleensä koko aamun, kuka olen ja mitä koululla teen.
"Mää pelkäsin sua ensin, kun sulla on toi nenäjuttukin, mutta sitten sää olitkin ihan kiva".
Millainen urakehitys voi olla lastenkirjastonhoitajalla, jonka naamaa lapset pelkäävät?
Eikä se tästä vuosien kuluessa ainakaan parane.
torstaina, helmikuuta 28, 2008
Mitä kirjastostani puuttuu?
Voi into ja ahdistus!
Olin Hämeenlinnassa kirjastoväen koulutuspäivässä puhumassa ja kuuntelemassa. Enimmäkseen kuuntelemassa. Heti aamusta minulle valkeni, mitä lastenosastoltani uupuu. Pedagogiikka. Elämyksellisyys. Elämä.
Kauhukseni ymmärsin olevani jaaritteleva kirjaston(anti)täti, jonka puheista lapset muistavat ehkä jotain epämääräistä pelottavaa: sakot, rikotut kirjat, hukatut kortit. Liian pitkät puheet ja kirjat, joihin ei saanut koskea kuin lopuksi, ja silloin oli jo kiire. Motkotusta sotketuista hyllyistä ja hukatuista hanskoista. Missä on ilo, toiminta, kokemus? Muutamalla yksinkertaisella jipolla tunnelma voisi olla hyvinkin erilainen.
Jos vaikkapa ekaluokkalaiset olisivat itse erilaisia kirjoja, joita toiset hyllyttävät? (Kiitos Tuija ja Ella!) Siitä jää mieleen hyllyjärjestys. Tai jos haistellaan oikein vanhan kirjan tuoksua? (Kiitos Sirpa!) Se auttaa ymmärtämään kirjan kestävyyden, kunhan sitä käsitellään oikein. Samalla se on vihje historiasta, kirjallisuuden jatkumosta yli vuosikymmenien. Jos keittokirjahyllystä löytyisi kaurahiutalepaketti, kuusseiskanelosesta lelukissa ja viiskasista hirvenpapanoita? Jos olisi oikein kiltti antitäti, ne voisivat olla suklaarakeita - mutta älkää maistako, ennen kuin olette kysyneet... Jos historialuokassa esitettäisiin ritaria ja prinsessaa? Kuulemma eskarilaiset pojat eivät halua olla prinssejä, koska ne joutuu pussaan prinsessoja. Yäk. Pussailu. (Kiitos Päivi!) .
Asioita voi tunnustella, tehdä itse, haistella ja päästää kirjaston maailmaan mukaan myös erilaiset erityisryhmät (kiitos Minna!).
Koulutukset saavat aikaan aina mielentilan, jossa on mielettömästi optimistista ideointia ja jonkin verran ahdistunutta itsetutkistelua. Miksei meillä ole näin? Miksen minä ole keksinyt tätä?
Onneksi kirjastoväki kokoontuu ja kokoustaa sen verran usein, että parhaat ideat saadaan jakoon. Kiitos siis kaikille!
Lisäksi näin vanhoja ja vieläkin vanhempia opiskelututtuja ja juor... verkostoiduin ahkerasti tuttujen ja puolisellaisten kanssa. Nyt on hyvä olo. Kiitos Jemorylle ikimuistoisista ideoista, joita ei toivottavasti koskaan tuotteisteta elämyksiksi :).
Illalla kuulin vielä, että lähipiirissäni on aktiivisessa lukukäytössä kirja, joka on poistettu Tampereen kaupunginkirjastosta 22.2.1971. Jonkin verran ennen kuin minä synnyin. Sen kirjan elämän minä tahtoisin kirjoittaa.
Ai niin, muutama arvostelu:
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio konnan nahoissa, 2008.
Scott, Michael: Kirjanvartija, 2008.
Olin Hämeenlinnassa kirjastoväen koulutuspäivässä puhumassa ja kuuntelemassa. Enimmäkseen kuuntelemassa. Heti aamusta minulle valkeni, mitä lastenosastoltani uupuu. Pedagogiikka. Elämyksellisyys. Elämä.
Kauhukseni ymmärsin olevani jaaritteleva kirjaston(anti)täti, jonka puheista lapset muistavat ehkä jotain epämääräistä pelottavaa: sakot, rikotut kirjat, hukatut kortit. Liian pitkät puheet ja kirjat, joihin ei saanut koskea kuin lopuksi, ja silloin oli jo kiire. Motkotusta sotketuista hyllyistä ja hukatuista hanskoista. Missä on ilo, toiminta, kokemus? Muutamalla yksinkertaisella jipolla tunnelma voisi olla hyvinkin erilainen.
Jos vaikkapa ekaluokkalaiset olisivat itse erilaisia kirjoja, joita toiset hyllyttävät? (Kiitos Tuija ja Ella!) Siitä jää mieleen hyllyjärjestys. Tai jos haistellaan oikein vanhan kirjan tuoksua? (Kiitos Sirpa!) Se auttaa ymmärtämään kirjan kestävyyden, kunhan sitä käsitellään oikein. Samalla se on vihje historiasta, kirjallisuuden jatkumosta yli vuosikymmenien. Jos keittokirjahyllystä löytyisi kaurahiutalepaketti, kuusseiskanelosesta lelukissa ja viiskasista hirvenpapanoita? Jos olisi oikein kiltti antitäti, ne voisivat olla suklaarakeita - mutta älkää maistako, ennen kuin olette kysyneet... Jos historialuokassa esitettäisiin ritaria ja prinsessaa? Kuulemma eskarilaiset pojat eivät halua olla prinssejä, koska ne joutuu pussaan prinsessoja. Yäk. Pussailu. (Kiitos Päivi!) .
Asioita voi tunnustella, tehdä itse, haistella ja päästää kirjaston maailmaan mukaan myös erilaiset erityisryhmät (kiitos Minna!).
Koulutukset saavat aikaan aina mielentilan, jossa on mielettömästi optimistista ideointia ja jonkin verran ahdistunutta itsetutkistelua. Miksei meillä ole näin? Miksen minä ole keksinyt tätä?
Onneksi kirjastoväki kokoontuu ja kokoustaa sen verran usein, että parhaat ideat saadaan jakoon. Kiitos siis kaikille!
Lisäksi näin vanhoja ja vieläkin vanhempia opiskelututtuja ja juor... verkostoiduin ahkerasti tuttujen ja puolisellaisten kanssa. Nyt on hyvä olo. Kiitos Jemorylle ikimuistoisista ideoista, joita ei toivottavasti koskaan tuotteisteta elämyksiksi :).
Illalla kuulin vielä, että lähipiirissäni on aktiivisessa lukukäytössä kirja, joka on poistettu Tampereen kaupunginkirjastosta 22.2.1971. Jonkin verran ennen kuin minä synnyin. Sen kirjan elämän minä tahtoisin kirjoittaa.
Ai niin, muutama arvostelu:
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio konnan nahoissa, 2008.
Scott, Michael: Kirjanvartija, 2008.
maanantaina, helmikuuta 18, 2008
Vinkkaus pidentää ikää
Kirjastorakkauden lisäksi lankean yhä enemmän vinkkauksen pauloihin. Vink vink.
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.
Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...
Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.
Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.
Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.
Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).
Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.
Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.
Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.
Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.
Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...
Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.
Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.
Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.
Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).
Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.
Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.
Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.
Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
Ystävänpäivän jälkihuuruinen rakkaudentunnustus kirjastolle
Noin kuukausi sitten jouduin tilanteeseen, jossa tajusin jotain tärkeää itsestäni.
Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.
Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.
En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...
Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.
Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.
Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.
En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...
Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Välitilassa
Jo lyhyenkin matkan jälkeen on vaikeaa kerätä itsensä taas kasaan.
Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.
-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.
Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.
Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.
Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.
Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.
Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.
-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.
Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.
Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.
Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.
Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.
tiistaina, helmikuuta 05, 2008
Swinging
Olipa kerran kolme vinkkaria. He työskentelivät mahtavilla lastenosastoilla Pirkkalassa, Tampereella ja Hollolassa. Valitettavasti he olivat suunnilleen yhtä suuria, joten emme voi viitata heihin Pienenä vinkkarina, Keskikokoisena vinkkarina ja Suurena vinkkarina. Itse asiassa he kaikki ovat keskimääräistä suurempia. Mutta ainakin yksi heistä piti puurosta.
Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.
Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.
Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.
Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.
Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?
Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.
Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.
ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.
Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.
Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.
Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.
Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.
Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?
Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.
Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.
ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.
sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008
Käsi kädessä
Koulun ja kirjaston yhteistyö on lasten- ja nuortenkirjastotyön pohja. Ilman sitä ei ole lapsia, ei lukemista, ei sivistystä eikä tulevaisuuden lukijoita.
Pirkkalassa yhteistyötä tehdään luokkakäyntien, kirjavinkkausten, kirjastonkäytön opetuksen ja harvakseltaan järjestettyjen (laiska Reetta) tapahtumien voimalla.
Kirjastolta tulee siis paljon resursseja. Mitä koulu antaa yhteistyön toiselle puolelle?
Koulu antaa asiakkaat, osallistujat ja lainaajat. Oppilaat, innostuksen ja mukanaolon. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka innolla opettajat tahtovat tietää kaikesta uudesta ja tuoda luokkansa paikalle. Opettajat uhraavat kiitettävästi aikaa ja vaivaa sekä yhteistyöpalavereissa että koulujen opettajainhuoneissa työtovereitaan infoten. Luokkatilat järjestyvät, aikataulut selkiytyvät ja ruokailuja siirretään kirjaston toiveiden mukaan.
Meillä Pirkkalassa jokainen ala-aste on edustettuna koulujen kulttuurityöryhmässä, jossa myös kirjastoasiat hoituvat. Useamman kerran vuodessa tapaamme söpön kulttuurisihteerin ja opettajien kanssa, päätetään vierailevat muusikot, kirjailijat, tapahtumat jne. Ja homma toimii! Info kulkee suoraan kouluille, opet järjestävät asiat loppuun ja pullaakin saa kiitettävästi.
Kirjastostrategia 2010 (josta aina tulee mieleen scifi, luita heittelevät simpanssit ja Elvis has left the building, mikä lienee osoitus strategisesta huumorintajusta) suosittaa seuraavaa:
"Mikäli peruskouluilla ja lukioilla ei ole kirjastopalvelujen kehittämisestä vastaavaa ammattihenkilöstöä, opetusministeriö suosittaa kuntia järjestämään palvelut
• palkkaamalla pedagogisen informaatikon joko yhteen kuntaan tai alueelliseen käyttöön,
• ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta siten, että 1-3 prosenttia opetustoimen käyttökuluista osoitetaan kirjastopalvelujen tuottajalle, tai
• perustamalla kouluun ammattimaisesti kehitettävän koulukirjaston (suuret koulut)"
Raha tietysti lämmittäisi aina, mutta koulut irrottavat budjeteistaan kuluja oikeastaan kaikkiin kirjaston järjestämiin erityistapahtumiin.
Pedagogisella informaatikolla lienee mahdollisuuksia koota koulujen asiat näppeihinsä kattavasti. Hienoa, että Tampereellakin on päätetty panostaa siihen. Tässä.
Muitakin kirjastoalan paikkoja on tarjolla Pirkanmaalla - tervetuloa joukkoon!
Pirkkalassa yhteistyötä tehdään luokkakäyntien, kirjavinkkausten, kirjastonkäytön opetuksen ja harvakseltaan järjestettyjen (laiska Reetta) tapahtumien voimalla.
Kirjastolta tulee siis paljon resursseja. Mitä koulu antaa yhteistyön toiselle puolelle?
Koulu antaa asiakkaat, osallistujat ja lainaajat. Oppilaat, innostuksen ja mukanaolon. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka innolla opettajat tahtovat tietää kaikesta uudesta ja tuoda luokkansa paikalle. Opettajat uhraavat kiitettävästi aikaa ja vaivaa sekä yhteistyöpalavereissa että koulujen opettajainhuoneissa työtovereitaan infoten. Luokkatilat järjestyvät, aikataulut selkiytyvät ja ruokailuja siirretään kirjaston toiveiden mukaan.
Meillä Pirkkalassa jokainen ala-aste on edustettuna koulujen kulttuurityöryhmässä, jossa myös kirjastoasiat hoituvat. Useamman kerran vuodessa tapaamme söpön kulttuurisihteerin ja opettajien kanssa, päätetään vierailevat muusikot, kirjailijat, tapahtumat jne. Ja homma toimii! Info kulkee suoraan kouluille, opet järjestävät asiat loppuun ja pullaakin saa kiitettävästi.
Kirjastostrategia 2010 (josta aina tulee mieleen scifi, luita heittelevät simpanssit ja Elvis has left the building, mikä lienee osoitus strategisesta huumorintajusta) suosittaa seuraavaa:
"Mikäli peruskouluilla ja lukioilla ei ole kirjastopalvelujen kehittämisestä vastaavaa ammattihenkilöstöä, opetusministeriö suosittaa kuntia järjestämään palvelut
• palkkaamalla pedagogisen informaatikon joko yhteen kuntaan tai alueelliseen käyttöön,
• ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta siten, että 1-3 prosenttia opetustoimen käyttökuluista osoitetaan kirjastopalvelujen tuottajalle, tai
• perustamalla kouluun ammattimaisesti kehitettävän koulukirjaston (suuret koulut)"
Raha tietysti lämmittäisi aina, mutta koulut irrottavat budjeteistaan kuluja oikeastaan kaikkiin kirjaston järjestämiin erityistapahtumiin.
Pedagogisella informaatikolla lienee mahdollisuuksia koota koulujen asiat näppeihinsä kattavasti. Hienoa, että Tampereellakin on päätetty panostaa siihen. Tässä.
Muitakin kirjastoalan paikkoja on tarjolla Pirkanmaalla - tervetuloa joukkoon!
tiistaina, tammikuuta 22, 2008
Maniaa
Otsikko tahtoi ensin olla "Mania", mutta koska se viittaa kirjastomaailmassa tuntemattomaan vaihdantavälineeseen, olkoon nyt noin.
Ihan ensi suuri kiitos Hennalle, Päiville ja Aamunkajolle kukkasista! Koska olen armottoman myöhässä, en jaa niitä eteenpäin. Tarjolla on nimittäin jotain parempaa.
Tämä: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449
Kajarit täysille. Ihan parasta! Antitäti ja koko työpaikka on nauttinut tästä useita kertoja päivässä
Uskomatonta, mitä vuoden kääntyminen tekee päälle. Ja ruumiillekin. Pesäpäivät ovat aikaa sitten vaihtuneet metsästysviikoiksi, kun haussa on karvaisia vinkkareita, kodittomia kirjailijoita, oppivaisia opettajia, ymmärtäväisiä kaikkia kun aikataulut pissii, kasvomaalausopettaja, kustannustoimittaja, oikolukija, sihteeri, kirjanpitäjä, kirjan pitäjä, pitäjän kirja, juttuja, kirjoja, ideoita.
Viikon hyvät uutiset:
Energiaa piisaa.
Huonot uutiset:
Taidan olla vastuussa kasvihuoneilmiöstä energiankulutukseni piikkien vuoksi.
Tietoisku:
36 kertaa oksentanut ihminen toipuu siitä kahdessa päivässä täysin. Sitä todistanut ihminen ei toivu. Ainakaan, jos seuraavan viikon aikana seuraa 23 kertaa oksentavaa ihmistä, 4 kertaa oksentavaa ihmistä ja 1 kerran oksentavaa ihmistä.
Tietoisku 2:
Ihmisten oksennustauti ei tartu gerbiileihin - ainakaan helposti.
Ihan ensi suuri kiitos Hennalle, Päiville ja Aamunkajolle kukkasista! Koska olen armottoman myöhässä, en jaa niitä eteenpäin. Tarjolla on nimittäin jotain parempaa.
Tämä: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449
Kajarit täysille. Ihan parasta! Antitäti ja koko työpaikka on nauttinut tästä useita kertoja päivässä
Uskomatonta, mitä vuoden kääntyminen tekee päälle. Ja ruumiillekin. Pesäpäivät ovat aikaa sitten vaihtuneet metsästysviikoiksi, kun haussa on karvaisia vinkkareita, kodittomia kirjailijoita, oppivaisia opettajia, ymmärtäväisiä kaikkia kun aikataulut pissii, kasvomaalausopettaja, kustannustoimittaja, oikolukija, sihteeri, kirjanpitäjä, kirjan pitäjä, pitäjän kirja, juttuja, kirjoja, ideoita.
Viikon hyvät uutiset:
Energiaa piisaa.
Huonot uutiset:
Taidan olla vastuussa kasvihuoneilmiöstä energiankulutukseni piikkien vuoksi.
Tietoisku:
36 kertaa oksentanut ihminen toipuu siitä kahdessa päivässä täysin. Sitä todistanut ihminen ei toivu. Ainakaan, jos seuraavan viikon aikana seuraa 23 kertaa oksentavaa ihmistä, 4 kertaa oksentavaa ihmistä ja 1 kerran oksentavaa ihmistä.
Tietoisku 2:
Ihmisten oksennustauti ei tartu gerbiileihin - ainakaan helposti.
maanantaina, tammikuuta 14, 2008
Numeroita vai tunteita?
Olen viime aikoina miettinyt paljon vinkkaamista. Olen myös vinkannut, puhunut vinkkaamisesta monessa eri paikassa ja kirjoittanut vinkkaamisesta ja vinkkejä.
Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.
Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.
Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)
Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.
Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.
Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.
Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.
Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.
Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.
Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.
Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.
Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)
Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.
Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.
Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.
Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.
Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.
Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.
tiistaina, tammikuuta 08, 2008
Lahjoja ja sekalaistelua
Mukava yllätys! Finlandia junior -raadissa ollut Pertti Nättilä lahjoitti kirjastolle reilusti yli sata viimevuotista lasten- ja nuortenkirjaa.
Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.
Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.
Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.
Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.
Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.
18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.
Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.
Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.
Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.
Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.
Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.
18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.
lauantaina, tammikuuta 05, 2008
Todellisuus piipahti kylään
Lomailu on vaikeaa. Silloin on aikaa miettiä asioita, ja moni niistä liittyy työhön. Sitten tulee tehneeksi jonkun suunnitelman, joka vaatii vain pienenpientä sähköpostin lähettämistä. Ja sitten pitää hakea yksi juttu työpaikalta. Ja lukea työposti. Ja paikallislehti, jossa huomaa jutun itsestään. (Iso pdf-tiedosto) (Kiitos toimittajalle, juttu on hyvä!) (Muotibloggaajat: kuvan oton jälkeen olen käynyt kampaajalla!!!)
Ja sitten menee käymään siinä kirjastossa, jossa on asiakas - siis vain asiakas! Kun viattomana lainaa pari naisviihde- ja sotakirjaa, törmää Karjalaisen Mattiin, jonka kanssa on kaveri Facebookissa. Ja jonka kanssa on ihan vähän vaan saanut idean, että voisi tehdä jotain yhteisjuttua yli kuntarajojen. Vaikka kirjavinkata. Ja sitten on pikkuisen juteltava, ja mietittävä, ja kotona kirjoitettava hiukkasen kirjalistaa.
Kun sitten rauhallisena kävelee ulos kirjastosta, jossa on ollut melkivaanasiakkaana, soi puhelin. Sieltä soittaa herraTeeVeeKaksi, joka tahtoo tulla tekemään jutun kauhuvinkkauksesta tiistaina. Juttuun tarvitaan luokka. Koulu alkaa maanantaina, työt alkaa maanantaina. Sitten on pakko vähän kirjoitella sähköpostia ja soitella ja tekstailla tutuille opettajille ja tehdä varauksia kirjoista ympäri kuntaa ja etsiä kynttilöitä ja varata viitta.
Sitten sitä onkin jo niin työmoodissa, että ihan huomaamatta lukaisee yhden vinkkauskirjan ja aloittaa yhtä artikkelia ja kirjoittaa siitä neljäsosan ihan huomaamatta.
Kunnes tajuaa, että nyt on viimeinen lomapäivä. Kello on puoli kaksi yöllä ja lataan parhaillaan uudelle mp3:lle Täällä Pohjantähden alla ykköstä kuunneltavaksi.
Oli kirjasto, tietokone ja Antitäti.
Ja sitten menee käymään siinä kirjastossa, jossa on asiakas - siis vain asiakas! Kun viattomana lainaa pari naisviihde- ja sotakirjaa, törmää Karjalaisen Mattiin, jonka kanssa on kaveri Facebookissa. Ja jonka kanssa on ihan vähän vaan saanut idean, että voisi tehdä jotain yhteisjuttua yli kuntarajojen. Vaikka kirjavinkata. Ja sitten on pikkuisen juteltava, ja mietittävä, ja kotona kirjoitettava hiukkasen kirjalistaa.
Kun sitten rauhallisena kävelee ulos kirjastosta, jossa on ollut melkivaanasiakkaana, soi puhelin. Sieltä soittaa herraTeeVeeKaksi, joka tahtoo tulla tekemään jutun kauhuvinkkauksesta tiistaina. Juttuun tarvitaan luokka. Koulu alkaa maanantaina, työt alkaa maanantaina. Sitten on pakko vähän kirjoitella sähköpostia ja soitella ja tekstailla tutuille opettajille ja tehdä varauksia kirjoista ympäri kuntaa ja etsiä kynttilöitä ja varata viitta.
Sitten sitä onkin jo niin työmoodissa, että ihan huomaamatta lukaisee yhden vinkkauskirjan ja aloittaa yhtä artikkelia ja kirjoittaa siitä neljäsosan ihan huomaamatta.
Kunnes tajuaa, että nyt on viimeinen lomapäivä. Kello on puoli kaksi yöllä ja lataan parhaillaan uudelle mp3:lle Täällä Pohjantähden alla ykköstä kuunneltavaksi.
Oli kirjasto, tietokone ja Antitäti.
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Minä lupaan
En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia. Tänä vuonna on kuitenkin kirkastunut moni asia niin ammatillisesti kuin muutenkin, joten ehkä nyt olisi niiden aika. Ehkä.
Minä lupaan aloittaa lomani huomenna kello 15. Lupaan lomailla, enkä ajattele töitä. En tee töitä. En lue töitä enkä kirjoita töitä. Kieltäydyn näkemästä töistä unia ja suunnittelemasta mitään.
Kun palaan töihin, lupaan heittäytyä täydellä sydämellä valmistelemaan Pirkkalan kevään kirjallisuustapahtumaa, Vinkkiviikkoja. Lupaan ilmoittaa ajoissa kutsutuille kirjailijoille vierailupäivät ja soittaa kouluille, mikä aika sopisi vinkkauskoulutuksen pitämiseen. Lupaan lukea videokameran ohjeet melkein kokonaan läpi ja ottaa selvää, mihin tiedostoon videot tallennetaan. Lupaan pönkiä esiin ulkoisen kovalevyn, joka matkustaa maailmalla. Lupaan myös miettiä syksyn mahdollista toista showta ja lupaan olla pettymättä, jos se ei toteudukaan. Lupaan aloittaa kakkosluokkalaisten vinkkaukset, joihin olen jo valmistautunut, ja hoitaa syksyn pari rästiä pois.
Lupaan jatkaa asiakastyössä iloisena ja tehdä parhaani.
Lupaan perehtyä paremmin naisviihteseen ja ottaa selvää sotakirjallisuuden must-read -listasta. Hämmästytän itseni huomaamalla, kuinka jatkuvasti tekee mieli perehtyä uudenlaiseen genrekirjallisuuteen. Eräkirjallisuus vielä kavahduttaa, mutta jos ensin olen lukenut ihmisten ampumisesta, kestän ehkä jäniksenkin. Verisukulainen kieltäytyi aikoinaan asettamasta hiirenloukkua kotiinsa, vaikka kävi samalla armeijaa. "Ihmiset ovat pahoja, hiiret viattomia", kuului perustelu.
Lupaan pysyä naiivina ja uskoa kirjallisuuden merkitykseen. Lupaan muistaa, kuinka minulla, ajatuksillani ja teoillani on vaikutusta, vaikkei se välillä siltä tunnukaan. Lupaan levittää sivistystä ja lukemisen iloa, tehdä kirjastosta kivan ja turvallisen paikan lapsille ja nuorille. Tehdä rohkeita ja typeriäkin asioita, koska vain itsensä likoon pistämällä voi saavuttaa jotain. Edes hyvän mielen itselleen, varmuuden hyvin tehdystä työstä ja siitä, että on yrittänyt parhaansa. Uskoa hyvyyteen, vaikka muiden mielestä se ehkä onkin naurettavaa. Puolustaa ystäviä.
Lupaan kirjoittaa enemmän ja lukea enemmän. Ajatellakin ehkä vähän enemmän. Ihan hiljaa, pieniä ajatuksia. Jos ensi vuoden jälkeen tietäisin vähän enemmän, osaisin sanoa vähän kauniimmin, ehdottaa rauhallisemmin ja odottaa. Ei kaikkea heti. Vähitellen, pala kerrallaan. Eikä tarvitsisi saada kaikkea, vaan osakin jo riittäisi - ei ahmaista nielaisten vaan nuolaista varoen. Niin minustakin riittää pidempään.
Mitä sinä lupaat?
Minä lupaan aloittaa lomani huomenna kello 15. Lupaan lomailla, enkä ajattele töitä. En tee töitä. En lue töitä enkä kirjoita töitä. Kieltäydyn näkemästä töistä unia ja suunnittelemasta mitään.
Kun palaan töihin, lupaan heittäytyä täydellä sydämellä valmistelemaan Pirkkalan kevään kirjallisuustapahtumaa, Vinkkiviikkoja. Lupaan ilmoittaa ajoissa kutsutuille kirjailijoille vierailupäivät ja soittaa kouluille, mikä aika sopisi vinkkauskoulutuksen pitämiseen. Lupaan lukea videokameran ohjeet melkein kokonaan läpi ja ottaa selvää, mihin tiedostoon videot tallennetaan. Lupaan pönkiä esiin ulkoisen kovalevyn, joka matkustaa maailmalla. Lupaan myös miettiä syksyn mahdollista toista showta ja lupaan olla pettymättä, jos se ei toteudukaan. Lupaan aloittaa kakkosluokkalaisten vinkkaukset, joihin olen jo valmistautunut, ja hoitaa syksyn pari rästiä pois.
Lupaan jatkaa asiakastyössä iloisena ja tehdä parhaani.
Lupaan perehtyä paremmin naisviihteseen ja ottaa selvää sotakirjallisuuden must-read -listasta. Hämmästytän itseni huomaamalla, kuinka jatkuvasti tekee mieli perehtyä uudenlaiseen genrekirjallisuuteen. Eräkirjallisuus vielä kavahduttaa, mutta jos ensin olen lukenut ihmisten ampumisesta, kestän ehkä jäniksenkin. Verisukulainen kieltäytyi aikoinaan asettamasta hiirenloukkua kotiinsa, vaikka kävi samalla armeijaa. "Ihmiset ovat pahoja, hiiret viattomia", kuului perustelu.
Lupaan pysyä naiivina ja uskoa kirjallisuuden merkitykseen. Lupaan muistaa, kuinka minulla, ajatuksillani ja teoillani on vaikutusta, vaikkei se välillä siltä tunnukaan. Lupaan levittää sivistystä ja lukemisen iloa, tehdä kirjastosta kivan ja turvallisen paikan lapsille ja nuorille. Tehdä rohkeita ja typeriäkin asioita, koska vain itsensä likoon pistämällä voi saavuttaa jotain. Edes hyvän mielen itselleen, varmuuden hyvin tehdystä työstä ja siitä, että on yrittänyt parhaansa. Uskoa hyvyyteen, vaikka muiden mielestä se ehkä onkin naurettavaa. Puolustaa ystäviä.
Lupaan kirjoittaa enemmän ja lukea enemmän. Ajatellakin ehkä vähän enemmän. Ihan hiljaa, pieniä ajatuksia. Jos ensi vuoden jälkeen tietäisin vähän enemmän, osaisin sanoa vähän kauniimmin, ehdottaa rauhallisemmin ja odottaa. Ei kaikkea heti. Vähitellen, pala kerrallaan. Eikä tarvitsisi saada kaikkea, vaan osakin jo riittäisi - ei ahmaista nielaisten vaan nuolaista varoen. Niin minustakin riittää pidempään.
Mitä sinä lupaat?
sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007
Oksymoron
Minä rakastan oksymoron-sanaa. Luultavasti siksi, että olen itse sellainen.
Siivoton kirjastonhoitaja. Järjestelmällisyyden asiantuntija, joka elää läävässä. Organisoinnin ammattilainen, joka ei kykene kiinnittämään huomiota järjestykseen. Minua varten yliopiston olisi pitänyt järjestää kurssi siivoustyön perusteista.
Puolustukseksi sanottakoon, että olen aina ollut tällainen. Lapsuudessa huoneeni lattiaa tai seiniä ei erottanut kaiken tauhkan alta, ja opiskeluaikana eräs ihana mies, jonka kanssa seurustelin, sanoi minulle: "Olet sotkuisin nainen, jonka koskaan olen tavannut." Se oli aika hyvin mieheltä, joka eli kaverinsa kanssa kämpässä, jonka rinnalla pullonpalautusautomaattikin kalpenisi. Meni aika pitkään ennen kuin ymmärsin lauseen kritiikiksi.
Kirjastossakin huomaan, kuinka kiinnitän luvattoman vähän huomiota siisteyteen, kauneuteen ja viihtyisyyteen. En ole tippaakaan sisustaja, en huomioi ympäristöäni normaalisti juuri mitenkään. Sekasotku ei haittaa minua pätkääkään. Koska kuulun hyvin pieneen vähemmistöön, joudun taistelemaan tämän piirteen kanssa työssäni varsin usein. Onneksi meillä on töissä visuaalisempia ja kauneustajullisempia ihmisiä kuin minä! Heidän työlleen kohotan glögilasin.
Ehkä ymmärrätte järkytykseni, kun löysin itseni tänään vessasta pesemästä hanaa *hammasharjalla*. Kiitos Hanna-ystävälle vinkistä! Puhdasta tuli, mutta järkytyksestä toipumiseen menee ainakin vuosi.
Kirjaston ovet on suljettu, siivous tehty. Nyt on aika tilata pizza, maata sohvalla ja kurkistaa välillä vessan hanaa, joka loistaa.
Tietty blogiani lukeva sukulainen: muistakin ihailla hanaa huomenna :)!
Huomenna kaikki on toisin. Toivottavasti jokainen suomalainen saa lahjaksi ainakin yhden kirjan - etenkin kaikki te, rakkaat lukijat.
Siivoton kirjastonhoitaja. Järjestelmällisyyden asiantuntija, joka elää läävässä. Organisoinnin ammattilainen, joka ei kykene kiinnittämään huomiota järjestykseen. Minua varten yliopiston olisi pitänyt järjestää kurssi siivoustyön perusteista.
Puolustukseksi sanottakoon, että olen aina ollut tällainen. Lapsuudessa huoneeni lattiaa tai seiniä ei erottanut kaiken tauhkan alta, ja opiskeluaikana eräs ihana mies, jonka kanssa seurustelin, sanoi minulle: "Olet sotkuisin nainen, jonka koskaan olen tavannut." Se oli aika hyvin mieheltä, joka eli kaverinsa kanssa kämpässä, jonka rinnalla pullonpalautusautomaattikin kalpenisi. Meni aika pitkään ennen kuin ymmärsin lauseen kritiikiksi.
Kirjastossakin huomaan, kuinka kiinnitän luvattoman vähän huomiota siisteyteen, kauneuteen ja viihtyisyyteen. En ole tippaakaan sisustaja, en huomioi ympäristöäni normaalisti juuri mitenkään. Sekasotku ei haittaa minua pätkääkään. Koska kuulun hyvin pieneen vähemmistöön, joudun taistelemaan tämän piirteen kanssa työssäni varsin usein. Onneksi meillä on töissä visuaalisempia ja kauneustajullisempia ihmisiä kuin minä! Heidän työlleen kohotan glögilasin.
Ehkä ymmärrätte järkytykseni, kun löysin itseni tänään vessasta pesemästä hanaa *hammasharjalla*. Kiitos Hanna-ystävälle vinkistä! Puhdasta tuli, mutta järkytyksestä toipumiseen menee ainakin vuosi.
Kirjaston ovet on suljettu, siivous tehty. Nyt on aika tilata pizza, maata sohvalla ja kurkistaa välillä vessan hanaa, joka loistaa.
Tietty blogiani lukeva sukulainen: muistakin ihailla hanaa huomenna :)!
Huomenna kaikki on toisin. Toivottavasti jokainen suomalainen saa lahjaksi ainakin yhden kirjan - etenkin kaikki te, rakkaat lukijat.
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Viime hetken vinkit
Kiitos kaikille keskustelijoille viime postauksen tiimoilta! Olen epäillyt, että syytökset alan hiljaisuudesta ja mielipiteettömyydestä ovat osittain harhaa, ja tässä tuli perusteita epäilyilleni.
Joulurauha tuntuu olevan vielä kovin kaukana. Luokat juoksevat hysteerisesti kokeiden ja joulujuhlaharjoitusten välissä palauttamassa kirjojaan, kaupat tursuavat ihmisiä, hyllyt pullistelevat ihmisten tehtyä joulusiivoa ja tuotua kirjansa takaisin. Tuhat byrokratia-asiaa pitää hoitaa tämän vuoden puolella, ja kustantajat lähettävät kevään ennakkotilauslistansa samaan syssyyn. Ihania kirjoja on kyllä tulossa taas.
Jos joku lukija vielä kaipaa epätoivoissaan lahjavinkkejä, heitän omalta kohdaltani muutaman ehdotuksen:
Maria Syvälän Onnen tyttö. Aikuisille, jotka muistavat lapsuutensa ilot ja kipeät asiat. Neljäsluokkalainen Kerttu kirjoittaa kirjeitä elämästään äidille, jota ei enää ole. Uskomattoman kaunista kieltä.
Lappalainen Eija - Leinonen Anne: Devoted Souls - peliromaani. Nellin elämä jakautuu Nuutin kanssa eletyn todellisuuden ja verkossa eletyn DeVo-pelin maailman välillä. Kuudesluokkalaisista yläspäin. Arvostelu täällä.
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio zoomaa tähtiin. Nelosista kutosiin iskee Vili tosi lujaa! Kirjastossa jatkuvasti varattujen listalla. Arvostelu löytyy.
Ja tietty tämä :).
Ugh, portinvartija on suositellut.
Haluaisinpa tietää, mitä joululahjaksi suosittelette te, rakkaat lukijat?
Vaikkapa Kaura, Tuima, Kaisa, Jukka ja Kirsti. Ja muutkin! Vinkkejä??
Joulurauha tuntuu olevan vielä kovin kaukana. Luokat juoksevat hysteerisesti kokeiden ja joulujuhlaharjoitusten välissä palauttamassa kirjojaan, kaupat tursuavat ihmisiä, hyllyt pullistelevat ihmisten tehtyä joulusiivoa ja tuotua kirjansa takaisin. Tuhat byrokratia-asiaa pitää hoitaa tämän vuoden puolella, ja kustantajat lähettävät kevään ennakkotilauslistansa samaan syssyyn. Ihania kirjoja on kyllä tulossa taas.
Jos joku lukija vielä kaipaa epätoivoissaan lahjavinkkejä, heitän omalta kohdaltani muutaman ehdotuksen:
Maria Syvälän Onnen tyttö. Aikuisille, jotka muistavat lapsuutensa ilot ja kipeät asiat. Neljäsluokkalainen Kerttu kirjoittaa kirjeitä elämästään äidille, jota ei enää ole. Uskomattoman kaunista kieltä.
Lappalainen Eija - Leinonen Anne: Devoted Souls - peliromaani. Nellin elämä jakautuu Nuutin kanssa eletyn todellisuuden ja verkossa eletyn DeVo-pelin maailman välillä. Kuudesluokkalaisista yläspäin. Arvostelu täällä.
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio zoomaa tähtiin. Nelosista kutosiin iskee Vili tosi lujaa! Kirjastossa jatkuvasti varattujen listalla. Arvostelu löytyy.
Ja tietty tämä :).
Ugh, portinvartija on suositellut.
Haluaisinpa tietää, mitä joululahjaksi suosittelette te, rakkaat lukijat?
Vaikkapa Kaura, Tuima, Kaisa, Jukka ja Kirsti. Ja muutkin! Vinkkejä??
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Lisää luurankoja!!
Syyllisyydentuntoisena palaa blogiin lukemaan vilkasta keskusteluanne. Nyt on Luurangot portinvartijan kaapissa -kirjaa haudutettu sen verran, että uskallan sanoa jotain.
Kylmästi jätän edellisen postauksen kommentit omaan lootaansa ja anelen lukijoita opiskelemaan ne sieltä. Häikäilemättä kommentoin itse niistä joitain tässä tekstissä.
Ihan ensiksi on sanottava, että peesaan kyllä Jenniä sukupuolikysymyksissä tismalleen. Jos kirjoittaa pamfletin, jossa toistuvasti puhuu "naisista", "naisten ominaisuuksista" ja "naisille tyypillisistä luonteenpiirteistä", kyllä silloin saa kritiikkiä vanhakantaisesta sukupuolinäkökulmasta. Eikä "feministisissä teorioissa" 1970-luvun jälkeen olla essentialistisesti määritelty naisia empaattisemmaksi sukupuoleksi. Monessa kohdassa naisvaltainen ala määrittyy ongelmalliseksi siksi, että se on naisvaltainen - miksi sitä muuten korostettaisiin?
Jäin myös miettimään "portinvartijan" vallankäytön vaarallisuutta. Onko se vaarallista siksi, että valta onkin nyt naisilla? Tismalleen samaa mieltä olen Poroilan kanssa siitä, että kyseenalaistamista ja vallan määrittelyä kyllä tarvitaan. Foucaultia siteeraten uskon kuitenkin, että valta on - paitsi sortavaa - myös tuottavaa. Me kaikki tuotamme valtaa eläessämme, ollessamme ja määritellessämme itseämme ja toisia. Ja Toisia. Entisaikainen ulkoinen valta on siirtynyt sisäistetyksi, säännöt pinnan alle ja itsekriittisyys sekä -tutkistelu korvaa suuren osan esivallasta. Kuulostaako tutulta sekä ennakkosensorin että alaansa tutkailevan kirjastonhoitajan toiminnalta? Uskoisin lisäksi, että vallankäyttö ja sen pohtiminen on itsestäänselvyys suurelle osalle kirjastonhoitajia. Itse asiassa olin hyvin yllättynyt, että Poroila pitää tätä vaikeana tai hiljennettynä asiana??
Nautin kirjan paikantamisesta ts. sijoittamisesta aikaan ja paikkaan - meidän suomalaiseen 2000-luvun yhteiskuntaamme. Mukana on paljon yhteiskunnallista ja poliittista historiaa, joka antaa meille hiukan armoa. Entinen poliittinen ja yhteiskunnallinen sensuuri tuntuu lähinnä huvittavalta, pornon pohdiskelu vetää naaman vakavaksi, kuten Poroilakin huomauttaa.
Onko kuitenkin kohtuutonta odottaa valtiosta ja kunnasta riippuvaisen laitoksen pystyvän nousemaan aikamme yhteiskunnan yläpuolelle suuressa viisaudessaan (muussakin kuin jälki-sellaisessa)? Eikö kirjaston kuulukin olla osa yhteiskuntaa, jossa se toimii? Eikö kirjasto ole tasavertainen keskustelija muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, joka sekä haastaa että puolustaa oman aikansa ideologiaa ja arvoja?
Poroilan kirjan luku Uskomukset, luokitus ja sukupuoli sai minut iloiselle mielelle. Hierarkkisen pönäköitä kirjastotyökaluja - luokitusta ja asiasanastoa - on kyseenalaistettu feministilingvistiikan ja muunkin kielestä kiinnostuneen naistutkimuksen parissa jo vuosikausia. On esim. kysytty, miten ne tuottavat normeja ja normaaliutta, miten valta muodostuu vastakohtien kautta, joissa normi on näkymätön ja siitä poikkeama näkyvä: asiasana. Heteroseksuaalisuus ei kuvaa mitään, koska se on tavallista - homoseksuaalisuus on olennainen asiasanoituksessa yms.
Eettiset periaatteet allekirjoitan periaatteessa, mutta myönnän suoraan, että lastenkirjastotyössä en niitä pilkulleen toteuta. Ehkä ajatukseni muuttuvat työvuosien myötä, mutta tällä hetkellä koen itseni voimakkaasti myös ainakin osapäiväisenä kasvattajana ja sivistäjänäkin. Tehdessäni kauhuvinkkausta Jokelan aikana, vastuu todella tuntui. Jouduin muokkaamaan kirjavalintojani, en voinut kirkkain silmin suositella tietynlaisia teoksia. Väkivaltaa ja koulukiusaamista mukana kulki, mutta huomasin puhuvani niistä eri tavalla.
Etenkin periaatteiden kolmoskohta kylmäsi: "Kirjastolla ei ole omia arvoja. Aineistonvalinnassa kirjaston ratkaisut rakentuvat yhteisössä esiintyvien arvojen pohjalta, mutta ratkaisujen tulee pysyä mahdollisimman arvoneutraaleina." (s. 86)
Kirjasto on osa yhteiskuntaa, ja sen arvojen heijastelija. Kuitenkin minusta kirjastolla pitää myös olla omat arvot, vanhakantaisuuden uhallakin. Meillä pitää olla jotain, mihin nojata - ei olla ulkopuolisten tuulten heiluteltavana. Tahallisesti ymmärrän Poroilan tekstin liiankin (??) kirjaimellisesti, mutta kyseenalaistan koko arvoneutraaliuden idean. Mitä neutraalimpia yritämme olla, sen syvemmälle piilotamme todelliset arvomme ja ideologiamme. Ja kääntäen: mitä enemmän keskustelemme, puhumme ja arvioimme julkisesti, sen läpinäkyvämpää ja kritiikille avoimempaa toimintamme on. Objektiivisuuden tavoittelua parempi on ilmaista omat lähtökohtansa puheelleen, minkä jälkeen kuulijat voivat arvioida niitä.
Jounin esittämä kotimaisen kirjallisuuden puolustuspuhe hätkähdyttää aina totuudellisuudellaan. Mutta mitä sitten, kun asiakkaat pyytävät niitä dekkareita? Tai sitä pornoa? Pitäisikö perustaa kustantamo kotimaiselle vähälevikkiselle pornolle vai heittäytyä ilottelemaan sinne, missä asiakkaatkin ovat :)?
Seksiä en osaa kavahtaa Jennin tavoin minäkään, ehkä ammattinimikkeestäni johtuen. Suurin kiinnostus ja suorimmat kysymykset aiheesta löytyy varmasti lasten puolelta.
Taidanpa heittää vinkin kirjastot.fi -palstalle, jospa joku haluaisi puhua jotain ääneenkin - vaikka täällä?
Kylmästi jätän edellisen postauksen kommentit omaan lootaansa ja anelen lukijoita opiskelemaan ne sieltä. Häikäilemättä kommentoin itse niistä joitain tässä tekstissä.
Ihan ensiksi on sanottava, että peesaan kyllä Jenniä sukupuolikysymyksissä tismalleen. Jos kirjoittaa pamfletin, jossa toistuvasti puhuu "naisista", "naisten ominaisuuksista" ja "naisille tyypillisistä luonteenpiirteistä", kyllä silloin saa kritiikkiä vanhakantaisesta sukupuolinäkökulmasta. Eikä "feministisissä teorioissa" 1970-luvun jälkeen olla essentialistisesti määritelty naisia empaattisemmaksi sukupuoleksi. Monessa kohdassa naisvaltainen ala määrittyy ongelmalliseksi siksi, että se on naisvaltainen - miksi sitä muuten korostettaisiin?
Jäin myös miettimään "portinvartijan" vallankäytön vaarallisuutta. Onko se vaarallista siksi, että valta onkin nyt naisilla? Tismalleen samaa mieltä olen Poroilan kanssa siitä, että kyseenalaistamista ja vallan määrittelyä kyllä tarvitaan. Foucaultia siteeraten uskon kuitenkin, että valta on - paitsi sortavaa - myös tuottavaa. Me kaikki tuotamme valtaa eläessämme, ollessamme ja määritellessämme itseämme ja toisia. Ja Toisia. Entisaikainen ulkoinen valta on siirtynyt sisäistetyksi, säännöt pinnan alle ja itsekriittisyys sekä -tutkistelu korvaa suuren osan esivallasta. Kuulostaako tutulta sekä ennakkosensorin että alaansa tutkailevan kirjastonhoitajan toiminnalta? Uskoisin lisäksi, että vallankäyttö ja sen pohtiminen on itsestäänselvyys suurelle osalle kirjastonhoitajia. Itse asiassa olin hyvin yllättynyt, että Poroila pitää tätä vaikeana tai hiljennettynä asiana??
Nautin kirjan paikantamisesta ts. sijoittamisesta aikaan ja paikkaan - meidän suomalaiseen 2000-luvun yhteiskuntaamme. Mukana on paljon yhteiskunnallista ja poliittista historiaa, joka antaa meille hiukan armoa. Entinen poliittinen ja yhteiskunnallinen sensuuri tuntuu lähinnä huvittavalta, pornon pohdiskelu vetää naaman vakavaksi, kuten Poroilakin huomauttaa.
Onko kuitenkin kohtuutonta odottaa valtiosta ja kunnasta riippuvaisen laitoksen pystyvän nousemaan aikamme yhteiskunnan yläpuolelle suuressa viisaudessaan (muussakin kuin jälki-sellaisessa)? Eikö kirjaston kuulukin olla osa yhteiskuntaa, jossa se toimii? Eikö kirjasto ole tasavertainen keskustelija muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, joka sekä haastaa että puolustaa oman aikansa ideologiaa ja arvoja?
Poroilan kirjan luku Uskomukset, luokitus ja sukupuoli sai minut iloiselle mielelle. Hierarkkisen pönäköitä kirjastotyökaluja - luokitusta ja asiasanastoa - on kyseenalaistettu feministilingvistiikan ja muunkin kielestä kiinnostuneen naistutkimuksen parissa jo vuosikausia. On esim. kysytty, miten ne tuottavat normeja ja normaaliutta, miten valta muodostuu vastakohtien kautta, joissa normi on näkymätön ja siitä poikkeama näkyvä: asiasana. Heteroseksuaalisuus ei kuvaa mitään, koska se on tavallista - homoseksuaalisuus on olennainen asiasanoituksessa yms.
Eettiset periaatteet allekirjoitan periaatteessa, mutta myönnän suoraan, että lastenkirjastotyössä en niitä pilkulleen toteuta. Ehkä ajatukseni muuttuvat työvuosien myötä, mutta tällä hetkellä koen itseni voimakkaasti myös ainakin osapäiväisenä kasvattajana ja sivistäjänäkin. Tehdessäni kauhuvinkkausta Jokelan aikana, vastuu todella tuntui. Jouduin muokkaamaan kirjavalintojani, en voinut kirkkain silmin suositella tietynlaisia teoksia. Väkivaltaa ja koulukiusaamista mukana kulki, mutta huomasin puhuvani niistä eri tavalla.
Etenkin periaatteiden kolmoskohta kylmäsi: "Kirjastolla ei ole omia arvoja. Aineistonvalinnassa kirjaston ratkaisut rakentuvat yhteisössä esiintyvien arvojen pohjalta, mutta ratkaisujen tulee pysyä mahdollisimman arvoneutraaleina." (s. 86)
Kirjasto on osa yhteiskuntaa, ja sen arvojen heijastelija. Kuitenkin minusta kirjastolla pitää myös olla omat arvot, vanhakantaisuuden uhallakin. Meillä pitää olla jotain, mihin nojata - ei olla ulkopuolisten tuulten heiluteltavana. Tahallisesti ymmärrän Poroilan tekstin liiankin (??) kirjaimellisesti, mutta kyseenalaistan koko arvoneutraaliuden idean. Mitä neutraalimpia yritämme olla, sen syvemmälle piilotamme todelliset arvomme ja ideologiamme. Ja kääntäen: mitä enemmän keskustelemme, puhumme ja arvioimme julkisesti, sen läpinäkyvämpää ja kritiikille avoimempaa toimintamme on. Objektiivisuuden tavoittelua parempi on ilmaista omat lähtökohtansa puheelleen, minkä jälkeen kuulijat voivat arvioida niitä.
Jounin esittämä kotimaisen kirjallisuuden puolustuspuhe hätkähdyttää aina totuudellisuudellaan. Mutta mitä sitten, kun asiakkaat pyytävät niitä dekkareita? Tai sitä pornoa? Pitäisikö perustaa kustantamo kotimaiselle vähälevikkiselle pornolle vai heittäytyä ilottelemaan sinne, missä asiakkaatkin ovat :)?
Seksiä en osaa kavahtaa Jennin tavoin minäkään, ehkä ammattinimikkeestäni johtuen. Suurin kiinnostus ja suorimmat kysymykset aiheesta löytyy varmasti lasten puolelta.
Taidanpa heittää vinkin kirjastot.fi -palstalle, jospa joku haluaisi puhua jotain ääneenkin - vaikka täällä?
perjantaina, marraskuuta 23, 2007
Kirjasto ilman miestä on kuin...
Olenko ainoa, jota Hesarin porno-kirjasto -juttu on ravisuttanut? (Linkin juttu on lyhennelmä.) Kysehän on siis Heikki Poroilan kirjoittamasta pamfletista Luurangot portinvartijan kaapissa - tai oikeastaan Helsingin Sanomien siitä kirjoittamasta arvostelusta sekä sitä seuranneesta verkkokeskustelusta.
Työpaikallani juttu on herättänyt keskustelua hyvinkin paljon, ja asian sekä populistista että teoreettista puolta on tullut käsiteltyä.
Ärsyttävä otsikointi ja harhaanjohtava juttu suututtavat. Jos olisin mies, hermostuisin vielä lisää. Miksi miesten haluama matsku olisi pornoa ja väkivaltaa?? Sellainenko on Mies? Itse en tunnistanut itseäni Hesarin jutun naislukijan kuvasta. Määräytyykö tietynlainen kirjallisuudenkulutus geneettisesti? Kenelle kuuluu Mika Waltari tai R.L. Stine, kenen musiikkia kuuntelet laittaessasi Bachin tai Nightwishin soimaan? Auttaisiko se mieskään kirjastossa, jos se lukisi runoja tai satukirjoja lapsille? Pitäisikö kirjastoille löytää Miehen Malli?
Koska uskon maailman olevan vakaasti sukupuolittunut, pidän asian miettimistä hyvin tärkeänä. Samalla kuitenkin uskon, että biologia ei määrää edes sukupuolta - saati sitten lukutottumuksia. Valta ja vallankäyttö on läsnä tekstissä, kirjallisuudessa ja kielessä sisäänrakennettuna, ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kirjallisuustiede ja filosofia ovat ottaneet sen tutkimuskohteekseen jo herramunjee vuosia sitten. Sitä vastoin vallan siirto käytäntöön on pelottavaa, ja sen mukana tulee myös vastuu.
Ainakin minä lastenkirjastonhoitajana olen tuntenut sen vastuun koko ammattiurani ajan. Itse asiassa olen ollut sukupuoli- ja valtafriikki jo ensimmäisestä opiskelupäivästä alkaen. Ehkä siksi minua ei pelota myöntää teoreettisen puolen tärkeyttä ja kyseenalaistaa (myös omaa)käytäntöä.
Moneen kertaan on tullut todetuksi, kuinka kirjastoilla ei ole rahaa hankkia kaikkea. Minä olen opiskellut useita vuosia saavuttaakseni sen ammattitaidon, jonka avulla luovitaan jokapäiväisessä työssä. Käytännössä olen oppinut huomattavasti lisää ja hukannut osan ihanteistani. Kirjastoista pitää löytyä kirjallisuutta, jota asiakkaat lukevat. Minusta sieltä pitää löytyä myös vähälevikkistä kirjallisuutta, koska kirjasto on kulttuurilaitos, jolla on osaltaan myös sivistävä tehtävä. Näistä syntyy yhteensä kokoelma, jota ei tarvitse hävetä itsen eikä asiakkaiden silmissä!
Kirjastosta ei kuitenkaan tarvitse löytyä kaikkea - ei ainakaan yhdestä kirjastosta. Kirjastoverkon tasolla "kaiken" pitää kuitenkin olla saatavissa. Lainausmerkit siksi, että osa aineistosta asettaa itse itsensä tarjonnan ulkopuolelle joko hankinnan vaikeuden tai tason järisyttävän surkeuden (huom! objektiivinen mielipide, eh) vuoksi. Näistäkin kuitenkin suuri osa hankitaan asiakkaiden niin halutessa.
Kirjastoalalla "Porno kirjastoihin" on kulunut ikuisuusaihe, jota heitetään opiskelijoille eteen kokoelmakursseilla, ja harmittaa Poroilan tekstin latistaminen sellaiseksi. Eettiset säännöt, moraalikoodit, sananvapaus ja ammattilaisen vastuu - niissä olisi jutun aihetta ihan oikeasti.
Työpaikallani juttu on herättänyt keskustelua hyvinkin paljon, ja asian sekä populistista että teoreettista puolta on tullut käsiteltyä.
Ärsyttävä otsikointi ja harhaanjohtava juttu suututtavat. Jos olisin mies, hermostuisin vielä lisää. Miksi miesten haluama matsku olisi pornoa ja väkivaltaa?? Sellainenko on Mies? Itse en tunnistanut itseäni Hesarin jutun naislukijan kuvasta. Määräytyykö tietynlainen kirjallisuudenkulutus geneettisesti? Kenelle kuuluu Mika Waltari tai R.L. Stine, kenen musiikkia kuuntelet laittaessasi Bachin tai Nightwishin soimaan? Auttaisiko se mieskään kirjastossa, jos se lukisi runoja tai satukirjoja lapsille? Pitäisikö kirjastoille löytää Miehen Malli?
Koska uskon maailman olevan vakaasti sukupuolittunut, pidän asian miettimistä hyvin tärkeänä. Samalla kuitenkin uskon, että biologia ei määrää edes sukupuolta - saati sitten lukutottumuksia. Valta ja vallankäyttö on läsnä tekstissä, kirjallisuudessa ja kielessä sisäänrakennettuna, ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kirjallisuustiede ja filosofia ovat ottaneet sen tutkimuskohteekseen jo herramunjee vuosia sitten. Sitä vastoin vallan siirto käytäntöön on pelottavaa, ja sen mukana tulee myös vastuu.
Ainakin minä lastenkirjastonhoitajana olen tuntenut sen vastuun koko ammattiurani ajan. Itse asiassa olen ollut sukupuoli- ja valtafriikki jo ensimmäisestä opiskelupäivästä alkaen. Ehkä siksi minua ei pelota myöntää teoreettisen puolen tärkeyttä ja kyseenalaistaa (myös omaa)käytäntöä.
Moneen kertaan on tullut todetuksi, kuinka kirjastoilla ei ole rahaa hankkia kaikkea. Minä olen opiskellut useita vuosia saavuttaakseni sen ammattitaidon, jonka avulla luovitaan jokapäiväisessä työssä. Käytännössä olen oppinut huomattavasti lisää ja hukannut osan ihanteistani. Kirjastoista pitää löytyä kirjallisuutta, jota asiakkaat lukevat. Minusta sieltä pitää löytyä myös vähälevikkistä kirjallisuutta, koska kirjasto on kulttuurilaitos, jolla on osaltaan myös sivistävä tehtävä. Näistä syntyy yhteensä kokoelma, jota ei tarvitse hävetä itsen eikä asiakkaiden silmissä!
Kirjastosta ei kuitenkaan tarvitse löytyä kaikkea - ei ainakaan yhdestä kirjastosta. Kirjastoverkon tasolla "kaiken" pitää kuitenkin olla saatavissa. Lainausmerkit siksi, että osa aineistosta asettaa itse itsensä tarjonnan ulkopuolelle joko hankinnan vaikeuden tai tason järisyttävän surkeuden (huom! objektiivinen mielipide, eh) vuoksi. Näistäkin kuitenkin suuri osa hankitaan asiakkaiden niin halutessa.
Kirjastoalalla "Porno kirjastoihin" on kulunut ikuisuusaihe, jota heitetään opiskelijoille eteen kokoelmakursseilla, ja harmittaa Poroilan tekstin latistaminen sellaiseksi. Eettiset säännöt, moraalikoodit, sananvapaus ja ammattilaisen vastuu - niissä olisi jutun aihetta ihan oikeasti.
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007
MÖRKÖ!!!
Kauhu hivuttaa otteensa myös henkilökohtaiseen elämääni.
Meille nimittäin saapui tänään Mörkö. Se asuu sohvan alla, ja murisee joskus hiljaa. Se on musta ja karvainen, sillä on hirmuiset kynnet ja terävät hampaat. Mörkö syö lihaa sen eri muodoissa, ja vaanii meitä öisin näyttäen...
...tältä!
Mörön oikeat mittasuhteet näkyvät paremmin tässä:
Se on pieni.
Ammatti-identiteettini löytyy vähitellen. Kissa ja neulepuikot omistan, nutturassa on vielä tekemistä. Hyssyttelysormi on kunnossa.
torstaina, marraskuuta 15, 2007
Antitäti kopsahtaa...
Onpas ollut viikko! Vaikka kirjasto harvemmin käsitetään hektiseksi ja stressaavaksi paikaksi, voi oikeilla valinnoilla siihenkin päästä.
Iltavuoro perjantaina, lauantaitöitä, sunnuntaikoomaa ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Normaalit tilaukset, luetteloinnit, hiukan kehuja ja pari periaatteellista keskustelua eri ihmisten kanssa. Tulevaisuudenmietteitä, arkea. Haaveilua työporukassa oikeasti vuorovaikutteisesta kirjaston sivustosta, joka kyllä jää haaveeksi. Reunaehdot eivät täyty - raha, asiantuntemus, halukkuus, aika... Tiedätte kyllä.
Tiistaina kauhuvinkkaus Hyrsingin ihanalla pikkukoululla, jossa fiilistä löytyi jälleen. Englanninkielisten nuortenkirjojen luettelointia - pohjat Library of Congressista ja sitten epätoivoa omasta takaa.
Keskiviikkona Kirjatti-kissan 10-vuotissynttärit Tampereella, jotka oli ihan mahtavat! Kiitos vielä kerran järjestäjille!! Kauhuvinkkasin siellä yllätysohjelmana pienen hetken, ja huomasin taas hikoilevani kauhusta - aikuisille on niin vaikea puhua mitään.
Tänään ensimmäinen kauhuvinkkaus yläkoululaisille, joiden ryhmä oli paras. Hiljaisuutta, kiinteästi seuraavia ilmeitä ja inhon irvistyksiä oikeissa kohdissa. Hiukan rankemmanpuoleista oli materiaali, mutta hyvän maun rajoja en opettajan mukaan ylittänyt. Onneksi. Viime viikon tapahtumien jälkeen sanansa saa valita vähän tarkemmin, ja muutama kirja putosi vinkkiohjelmasta pois.
Tiskivuoro ja maanista kirjojen viemistä rekkariin, jotta uutuudet pääsee hyllyyn. Terveiset BTJ:ltä ja tähän vakuutus Tuomaalle, että nimi on taivutettu harvinaisen kauniisti :).
Huomenna vietän päivän shopaten lankaa maanisesti käsityömessuilla. Villa auttaa aina.
Iltavuoro perjantaina, lauantaitöitä, sunnuntaikoomaa ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Normaalit tilaukset, luetteloinnit, hiukan kehuja ja pari periaatteellista keskustelua eri ihmisten kanssa. Tulevaisuudenmietteitä, arkea. Haaveilua työporukassa oikeasti vuorovaikutteisesta kirjaston sivustosta, joka kyllä jää haaveeksi. Reunaehdot eivät täyty - raha, asiantuntemus, halukkuus, aika... Tiedätte kyllä.
Tiistaina kauhuvinkkaus Hyrsingin ihanalla pikkukoululla, jossa fiilistä löytyi jälleen. Englanninkielisten nuortenkirjojen luettelointia - pohjat Library of Congressista ja sitten epätoivoa omasta takaa.
Keskiviikkona Kirjatti-kissan 10-vuotissynttärit Tampereella, jotka oli ihan mahtavat! Kiitos vielä kerran järjestäjille!! Kauhuvinkkasin siellä yllätysohjelmana pienen hetken, ja huomasin taas hikoilevani kauhusta - aikuisille on niin vaikea puhua mitään.
Tänään ensimmäinen kauhuvinkkaus yläkoululaisille, joiden ryhmä oli paras. Hiljaisuutta, kiinteästi seuraavia ilmeitä ja inhon irvistyksiä oikeissa kohdissa. Hiukan rankemmanpuoleista oli materiaali, mutta hyvän maun rajoja en opettajan mukaan ylittänyt. Onneksi. Viime viikon tapahtumien jälkeen sanansa saa valita vähän tarkemmin, ja muutama kirja putosi vinkkiohjelmasta pois.
Tiskivuoro ja maanista kirjojen viemistä rekkariin, jotta uutuudet pääsee hyllyyn. Terveiset BTJ:ltä ja tähän vakuutus Tuomaalle, että nimi on taivutettu harvinaisen kauniisti :).
Huomenna vietän päivän shopaten lankaa maanisesti käsityömessuilla. Villa auttaa aina.
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Kun lapsesi tulee kirjastoon...
...häntä vastassa on hiljaisuutta, rauhaa, sivistystä ja...
HAAARRRGGHHH!!! Öhöm, hups...
...ammattitaitoinen henkilökunta!!
Saanko esitellä: lastenkirjastonhoitaja Reetta Kalmo
Saanko esitellä: lastenkirjastonhoitaja Reetta Kalmo
Hän ottaa pienokaisenne hellään huomaansa, ja vastaa heidän kaikkiin pyyntöihinsä.
Palveluhenkinen asenne on tärkeää kirjastotyössä!
Lastenkirjastotyössä tulevat tutuksi erilaiset suositut lemmikkieläimet, joita piltit suorastaan rrrrakastavat. Kuten myös Reetta omaa lemmikkiään, joka nautti aamuliikunnastaan kirjaston keittiössä.
Draamallinen lahjakkuus on hyvä avu kirjastotyössä. Monenlaisia käsinukkeja ja pehmoeläimiä voi käyttää elävöittämään esityksiä. Kirjatin 10-vuotisjuhlien kunniaksi Reetta antaa kisulle pienen pusun.
HAAARRRGGHHH!!! Öhöm, hups...
Juttua tehdessä ei vahingoitettu käsinukkeja, kirjastonhoitajia eikä koululaisia.
Vinkkaus meni kohtuuhyvin. Serverihuoneessa seisoessani tunsin itseni hiukan oudoksi, mutta kun pääsin raapimaan kynsilläni ovea, raottamaan sitä hitaasti, työntämään yhden käden hitaasti ulos.... ja LÄVÄYTTÄMÄÄN sen auki, olin jo omassa elementissäni.
Vähän liikaa asiaa liian lyhyessä ajassa, liian pienessä tilassa. Toivottavasti kokemus oli kuitenkin lopulta innoittava. Mulle oli ainakin!
PS. Poistan todennäköisesti viimeisen kuvan aika pian, sillä kissa säälittää. Siirrän sen Facebookiin, josta huomiseen mennessä pitäisi löytyä myös muutama lisäkuva kauhuvinkkarista.
torstaina, marraskuuta 01, 2007
Yksin kotona
Pakko kirjoittaa, jotta saisin edes jonkinlaisen kontaktin ihmiskunnan parempaan puoleen.
Istun yksin kotona, vietän lukupäivää ja valmistaudun huomenna alkavaan kauhuvinkkauskiertueeseen. Pelottaa. Olen selannut läpi seitsemän kammottavaa kirjaa, kirjoittanut niistä osuvat vinkkaukset, tulostanut ne ja etsinyt hartaudella sopivan lukukohdan. Kirjat ovat kamalia. Kolme pahaa vielä jäljellä.
Toivon totisesti, että olen arvioinut oikein kuudesluokkalaisten kauhunsietokyvyn! Sen yli- tai aliarvoiminen johtavat molemmat kaaokseen.
Check-list:
* velhonhattu (saatu kylkiäisenä, kun ostin kaksi jättimäistä karkkipussia, jotka söin jo)
* viitta (työkaveri lainasi - don't ask...)
* luomiväripaletti pinkistä mustelmanviolettiin (työkaveri)
* musta rajauskynä, jolla harjoiteltu punk-meikkiä vuosina 1989-93 ja toissapäivänä (oma)
* kynttilöitä (etsittävä kaapin pohjalta)
* päiväpeitto kakrujen istuma-alustaksi. Luokka laitetaan tiiviisti istumaan lattialle käsikirjaston perimmäiseen huoneeseen, jossa on pimeää (etsittävä eri kaapin pohjalta - siis se peitto. Pimeä tulee kirjaston puolesta.)
* Tarkista, saako serverihuoneen oven auki sisäpuolelta?
Vetäydyn sinne odottamaan luokkaa, ja ilmiinnyn vasta kaikkien istuessa paikallaan.
Nopea äänestys: Tulenko ulos hiipimällä vai läväyttämällä? Kumpi on pelottavampaa?
Hui, jännittää. Pitäkää karvaisia käpäliänne ristissä mun puolesta!
Istun yksin kotona, vietän lukupäivää ja valmistaudun huomenna alkavaan kauhuvinkkauskiertueeseen. Pelottaa. Olen selannut läpi seitsemän kammottavaa kirjaa, kirjoittanut niistä osuvat vinkkaukset, tulostanut ne ja etsinyt hartaudella sopivan lukukohdan. Kirjat ovat kamalia. Kolme pahaa vielä jäljellä.
Toivon totisesti, että olen arvioinut oikein kuudesluokkalaisten kauhunsietokyvyn! Sen yli- tai aliarvoiminen johtavat molemmat kaaokseen.
Check-list:
* velhonhattu (saatu kylkiäisenä, kun ostin kaksi jättimäistä karkkipussia, jotka söin jo)
* viitta (työkaveri lainasi - don't ask...)
* luomiväripaletti pinkistä mustelmanviolettiin (työkaveri)
* musta rajauskynä, jolla harjoiteltu punk-meikkiä vuosina 1989-93 ja toissapäivänä (oma)
* kynttilöitä (etsittävä kaapin pohjalta)
* päiväpeitto kakrujen istuma-alustaksi. Luokka laitetaan tiiviisti istumaan lattialle käsikirjaston perimmäiseen huoneeseen, jossa on pimeää (etsittävä eri kaapin pohjalta - siis se peitto. Pimeä tulee kirjaston puolesta.)
* Tarkista, saako serverihuoneen oven auki sisäpuolelta?
Vetäydyn sinne odottamaan luokkaa, ja ilmiinnyn vasta kaikkien istuessa paikallaan.
Nopea äänestys: Tulenko ulos hiipimällä vai läväyttämällä? Kumpi on pelottavampaa?
Hui, jännittää. Pitäkää karvaisia käpäliänne ristissä mun puolesta!
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Pirkkala 2.0
Pirkkalan kirjastokin löytyy nyt Facebookista. Ollaan kavereita! Hämeenlinnan kanssa ollaan jo.
Sivuilta löytyy yhteystiedot, tapahtumakalenteria täytellään parhaillaan ja joitain kirja-arvostelujakin on jo tarjolla. Lisää, kunhan vastuuhenkilö (minä) ehtii tutustua kaikkeen.
Ammattilaiskäyttäjiltä kysyisin, mikä ero on olla Naamakirjassa henkilönä ja ryhmänä? Olisiko "group" kirjastolle parempi olotila kuin yksityishenkilö?
Edellisestä postauksesta löytyy mainiota keskustelua niin kirjastoammattilaisten kuin asiakkaidenkin toimesta! Kiitos - sitä saa jatkaa :).
Ja onnea Laura Lumikolle palkinnosta.
Edit: Nyt me ollaan ryhmä(kin). Tervetuloa liittymään meihin!
Sivuilta löytyy yhteystiedot, tapahtumakalenteria täytellään parhaillaan ja joitain kirja-arvostelujakin on jo tarjolla. Lisää, kunhan vastuuhenkilö (minä) ehtii tutustua kaikkeen.
Ammattilaiskäyttäjiltä kysyisin, mikä ero on olla Naamakirjassa henkilönä ja ryhmänä? Olisiko "group" kirjastolle parempi olotila kuin yksityishenkilö?
Edellisestä postauksesta löytyy mainiota keskustelua niin kirjastoammattilaisten kuin asiakkaidenkin toimesta! Kiitos - sitä saa jatkaa :).
Ja onnea Laura Lumikolle palkinnosta.
Edit: Nyt me ollaan ryhmä(kin). Tervetuloa liittymään meihin!
torstaina, lokakuuta 25, 2007
Tohtori Jekyll ja rouva Hyde
Tulin juuri mielenkiintoisesta koulutuspäivästä hyvin sekavissa tunnelmissa.
Turvallinen kirjastotyö näyttäytyi hyvin erilaisessa valossa pääkaupunkiseudun hektisyydessä ja markkinahenkisyydessä. Asiakkaat ovat kuninkaita, sen vielä ymmärrän, mutta pelkkää suositun aineiston välittäjädiilerin osaa en kirjastolle suostu ottamaan. Ja että kilpailemme kirjakauppojen kanssa??? Minä olen aina uskonut, että molemmille on tarvetta ja tilaus, mutta kirjaston rooliin kuuluu paljon muutakin.
Hyviä ideoita koulutuksessa tuli, ja niitä soveltamalla voin jopa luvata *yrittää* luopua jostain 1980-luvun alun kuvakirjasta :).
Tietysti aineistopolitiikka on erilaista pirkanmaalaisen puolimaalaisen kunnan pääkirjastossa ja vaikkapa pääkaupunkiseudulla ostoskeskuksessa sijaitsevassa sivupisteessä. Minun on silti vaikeaa ajatella, että jokaisen yli 10 vuotta vanhan kirjan säilyttämiselle kirjastossa pitää olla erityinen *syy*. Tai että lähes kaikki vuoden aikana nollalainattua kirjaa voi poistaa.
Kuljetussysteemi auttaa tietysti. Kirjan voi saada itselleen, koska se on jossain seutukunnan kirjastossa. Sitä varten pitää kuitenkin tietää, mitä etsii. Pitää osata etsiä se netistä ja varata se. Pitää omata tunnukset varaamista varten. Pitää maksaa kuljetus/varausmaksu.
Suurin osa kirjastonkäyttäjistä tulee tyytyväisiksi tällä palvelulla. Jäin kuitenkin miettimään heitä, jotka käyttävät kirjastoa toisin. Vaikkapa niitä, joille kirjastossakäynti on elämys. Harhailua, hyllyjen selailua, takatekstien lukemista. Jonkun kirjailijan koko monikymmenvuotisen tuotannon ihmettelyä. Laaja ja syvä kokoelma mahdollistaa laajan ja syvän sivistyksen. Asiakkalle aukeaa mahdollisuus tehdä löytöjä, törmätä vähän vanhempaankin materiaaliin ja vaikkapa selailla runohyllystä hiukan rähjäisiäkin ajatusaarteita.
Ymmärrän jatkuvan tilanpuutteen ja lainaustilastojen laskusta aiheutuvan paineen. Kuitenkin minun kirjastoni on paikka, jossa tietyillä teoksilla on arvo sinänsä, vakituinen osoite hyllyssä trendikkään vuokrasuhteen sijasta.
Aika pitkä aika sitten kansa riemuitsi, kun saatiin käyttöön avoimet kokoelmat. Sitä ennen kirjaston kirjat olivat antitätien takana, ja niitä sai käteensä vain erityisesti tiettyä nidettä pyytämällä.
Ovatko avoimet kokoelmat nyt katomassa? Suljetaanko kokoelmat tietokoneiden näyttöjen taakse, josta rakkaansa löytää vain varaamalla, kuljettamalla ja maksamalla? Eikö enää ole sijaa ensisilmäyksille, ihastukselle ja paksulle sivistykselle?
Turvallinen kirjastotyö näyttäytyi hyvin erilaisessa valossa pääkaupunkiseudun hektisyydessä ja markkinahenkisyydessä. Asiakkaat ovat kuninkaita, sen vielä ymmärrän, mutta pelkkää suositun aineiston välittäjädiilerin osaa en kirjastolle suostu ottamaan. Ja että kilpailemme kirjakauppojen kanssa??? Minä olen aina uskonut, että molemmille on tarvetta ja tilaus, mutta kirjaston rooliin kuuluu paljon muutakin.
Hyviä ideoita koulutuksessa tuli, ja niitä soveltamalla voin jopa luvata *yrittää* luopua jostain 1980-luvun alun kuvakirjasta :).
Tietysti aineistopolitiikka on erilaista pirkanmaalaisen puolimaalaisen kunnan pääkirjastossa ja vaikkapa pääkaupunkiseudulla ostoskeskuksessa sijaitsevassa sivupisteessä. Minun on silti vaikeaa ajatella, että jokaisen yli 10 vuotta vanhan kirjan säilyttämiselle kirjastossa pitää olla erityinen *syy*. Tai että lähes kaikki vuoden aikana nollalainattua kirjaa voi poistaa.
Kuljetussysteemi auttaa tietysti. Kirjan voi saada itselleen, koska se on jossain seutukunnan kirjastossa. Sitä varten pitää kuitenkin tietää, mitä etsii. Pitää osata etsiä se netistä ja varata se. Pitää omata tunnukset varaamista varten. Pitää maksaa kuljetus/varausmaksu.
Suurin osa kirjastonkäyttäjistä tulee tyytyväisiksi tällä palvelulla. Jäin kuitenkin miettimään heitä, jotka käyttävät kirjastoa toisin. Vaikkapa niitä, joille kirjastossakäynti on elämys. Harhailua, hyllyjen selailua, takatekstien lukemista. Jonkun kirjailijan koko monikymmenvuotisen tuotannon ihmettelyä. Laaja ja syvä kokoelma mahdollistaa laajan ja syvän sivistyksen. Asiakkalle aukeaa mahdollisuus tehdä löytöjä, törmätä vähän vanhempaankin materiaaliin ja vaikkapa selailla runohyllystä hiukan rähjäisiäkin ajatusaarteita.
Ymmärrän jatkuvan tilanpuutteen ja lainaustilastojen laskusta aiheutuvan paineen. Kuitenkin minun kirjastoni on paikka, jossa tietyillä teoksilla on arvo sinänsä, vakituinen osoite hyllyssä trendikkään vuokrasuhteen sijasta.
Aika pitkä aika sitten kansa riemuitsi, kun saatiin käyttöön avoimet kokoelmat. Sitä ennen kirjaston kirjat olivat antitätien takana, ja niitä sai käteensä vain erityisesti tiettyä nidettä pyytämällä.
Ovatko avoimet kokoelmat nyt katomassa? Suljetaanko kokoelmat tietokoneiden näyttöjen taakse, josta rakkaansa löytää vain varaamalla, kuljettamalla ja maksamalla? Eikö enää ole sijaa ensisilmäyksille, ihastukselle ja paksulle sivistykselle?
tiistaina, lokakuuta 23, 2007
Jos olet turkulainen ja omistat suurennuslasin...
...olet jo varmasti huomannut, kuinka Antitäti on päässyt Turun Sanomiin!
Tärkeän ystäväni tesktiviesti määrittelee asian tyhjentävästi: "Teema-liite s.3 alareuna", ja siellähän se oli. Juttu kertoo lukupiireistä.
Se-minkä-nimeä-ei-saa-mainita on mennyt toivottavasti tänään painoon. Samastun liikaa.
Ehkä siksi oloni on ollut tänään vähän jyrätty.
Tärkeän ystäväni tesktiviesti määrittelee asian tyhjentävästi: "Teema-liite s.3 alareuna", ja siellähän se oli. Juttu kertoo lukupiireistä.
Se-minkä-nimeä-ei-saa-mainita on mennyt toivottavasti tänään painoon. Samastun liikaa.
Ehkä siksi oloni on ollut tänään vähän jyrätty.
perjantaina, lokakuuta 19, 2007
Huutokilpailu
Vähänkin laajemman kunnan kirjastoihmiset tietävät, kuinka vaikeaa on olla tasapuolinen. Kirjasto on aina lähempänä jotain ja kauempana jostain.
Pirkkalan tilanne on periaatteessa hyvä: jokaiselle koululle pystytään tarjoamaan kirjastopalveluja hyvin ja suhteellisen pienellä kulkemisella. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tapahtumat, esitykset ja opetukset. Helposti kylän keskellä olevalle koululle tulee tarjonneeksi ekstraa, koska se nyt vain on siinä. Koululaisten kuljettaminen on vaikeaa sekä rahallisesti että kasvatustieteellisesti että logistisesti, ja esiintyjät saavat palkkionsa keikkamäärän perusteella. Mikä on tietysti oikein. Harvoin kuitenkin on rahaa järjestää viittä eri esiintymistä.
Koska syyslomalla oppilaat lomailevat ja lasten-ja nuortenkirjastonhoitajalla on tylsää, päätin elävöittää työtäni järjestämällä huutokilpailun kauhukirjavinkkauksesta.
Kun opettajat maanantaina saapuvat töihin, heidän postilaatikossaan odottaa kutsu:
"Tarjoan kauhuaiheista kirjavinkkaustuntia kymmenelle luokalle - 3 yläkoulun ja 7 alakoulun puolelta. Vinkkaukset buukkaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja yksi opettaja saa ilmoittaa vain yhden luokan.
Muistutan vielä, että kyseessä on teemavinkkaus kauhukirjoista, joten pelokkaat luokat tai arat opettajat älkööt vaivautuko..."
Katsotaan, innostuvatko opettajat - ja pääsenkö kulkemaan Hitchhikerin jalanjäljissä Kauhujen koululle.
Edit: Tunnin päästä ensimmäinen pyyntö kolahti postiluukkuun. Aika hyvin syyslomaperjantaina :)...
Pirkkalan tilanne on periaatteessa hyvä: jokaiselle koululle pystytään tarjoamaan kirjastopalveluja hyvin ja suhteellisen pienellä kulkemisella. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tapahtumat, esitykset ja opetukset. Helposti kylän keskellä olevalle koululle tulee tarjonneeksi ekstraa, koska se nyt vain on siinä. Koululaisten kuljettaminen on vaikeaa sekä rahallisesti että kasvatustieteellisesti että logistisesti, ja esiintyjät saavat palkkionsa keikkamäärän perusteella. Mikä on tietysti oikein. Harvoin kuitenkin on rahaa järjestää viittä eri esiintymistä.
Koska syyslomalla oppilaat lomailevat ja lasten-ja nuortenkirjastonhoitajalla on tylsää, päätin elävöittää työtäni järjestämällä huutokilpailun kauhukirjavinkkauksesta.
Kun opettajat maanantaina saapuvat töihin, heidän postilaatikossaan odottaa kutsu:
"Tarjoan kauhuaiheista kirjavinkkaustuntia kymmenelle luokalle - 3 yläkoulun ja 7 alakoulun puolelta. Vinkkaukset buukkaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja yksi opettaja saa ilmoittaa vain yhden luokan.
Muistutan vielä, että kyseessä on teemavinkkaus kauhukirjoista, joten pelokkaat luokat tai arat opettajat älkööt vaivautuko..."
Katsotaan, innostuvatko opettajat - ja pääsenkö kulkemaan Hitchhikerin jalanjäljissä Kauhujen koululle.
Edit: Tunnin päästä ensimmäinen pyyntö kolahti postiluukkuun. Aika hyvin syyslomaperjantaina :)...
maanantaina, lokakuuta 15, 2007
Moni kirja päältä kaunis...
... ja varsinkin tämä :)!
Hirviömäisen suuri kiitos Aura Ijäkselle, jonka kättä haluan joskus päästä puristamaan.
keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007
978-951-692-676-9
Siinä se nyt on. Mun ISBN.
978-951-692-676-9
Eikö olekin kaunis? Jotenkin niin tasapainoisen harmoninen, 13-numeroisessa koodissaan täydellinen lajinsa edustaja. Sisältää kaiken informaation, jonka maailma on siihen saanut uutettua. Sanoinko jo, että se on niin kaunis?
Tatuoin sen ehkä otsaani joululahjaksi itselleni.
Takakansitekstin sain tänään sähköpostiini:
"Vampyyrit, haamut ja hirviöt valloittavat maailman kirja kerrallaan! Reetta Sainen teos esittelee laajan valikoiman nuorille lukijoille sopivia, kutkuttavan kammottavia kirjoja. Mukana on myös tiedon nälkää tyydyttäviä kirjailijaesittelyjä sekä lukuhimoiselle laaditut luettelot eri ikäisille soveltuvista teoksista.
Lasten ja nuorten kauhukirjat on hyödyllinen opus niin kirjastoalan ammattilaiselle kuin jokaiselle sopivasti pelottavaa luettavaa etsivälle nuorellekin."
978-951-692-676-9
Eikö olekin kaunis? Jotenkin niin tasapainoisen harmoninen, 13-numeroisessa koodissaan täydellinen lajinsa edustaja. Sisältää kaiken informaation, jonka maailma on siihen saanut uutettua. Sanoinko jo, että se on niin kaunis?
Tatuoin sen ehkä otsaani joululahjaksi itselleni.
Takakansitekstin sain tänään sähköpostiini:
"Vampyyrit, haamut ja hirviöt valloittavat maailman kirja kerrallaan! Reetta Sainen teos esittelee laajan valikoiman nuorille lukijoille sopivia, kutkuttavan kammottavia kirjoja. Mukana on myös tiedon nälkää tyydyttäviä kirjailijaesittelyjä sekä lukuhimoiselle laaditut luettelot eri ikäisille soveltuvista teoksista.
Lasten ja nuorten kauhukirjat on hyödyllinen opus niin kirjastoalan ammattilaiselle kuin jokaiselle sopivasti pelottavaa luettavaa etsivälle nuorellekin."
tiistaina, lokakuuta 09, 2007
Messumaiskuttelua
Vasta nyt olen sen verran toennut Turun kirjamessujen mahtavuudesta, että maltan istua alas postaamaan. Eilinen meni ihan huuruissa.
Turun messuthan ovat ne oikeat, alkuperäiset ja parhaat. Kaupallisuutta ja kirjamyyntihysteriaa löytyy - niin kuin ehkä pitääkin, jotta messut voivat elää edelleen, mutta kuitenkin fiilis on lämmin, kulttuuripainotteinen, paikallisuutta arvostava ja ihis. Asiaan ei tietysti vaikuta se, että hurjat opiskeluvuoteni vietin siellä Turussa ja nautiskelin messuista joka vuosi.
Jos messuamaan menee vain yhdeksi päiväksi, menee homma hysteeriseksi ryntäilyksi ja pää kenossa antikoiden hyllyjen selaamiseksi. Koska perjantaina oli mukana kirjastoasiaakin, pääsin livahtamaan kaupunkiin jo silloin.
Lyhyesti ihmisiä, joita kannattaa kuunnella ja asioita, joita seurata:
Oulun kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoi kirjaston projektista, jossa keskityttiin kaunokirjallisuuden esittelyyn ja tarjoamiseen asiakkaille. Keinoina olivat mm. yleisötilaisuudet, kirjojen ja kirjailijoiden esittely, lukuvihjeet verkossa ja henkilökunnan kouluttaminen. Hyvä idea oli yhteistyökumppani: yliopisto, opiskelijat, tutkijat jne.
Juha Herkmanin pohdinnat kriittisestä mediasta ja mediapedagogiikan painottamisesta mediadidaktiikan ohella saa itselleen kirjastosta tai kirjakaupasta. Samoin mainion runoanalyysioppaan, jota voisin suositella kaikille äidinkielenopettajille ja runofaneille.
Kustantaja esitteli klassikoita ja mainitsi myös erään nimeltä mainitsemattoman henkilön tekemän kauhukirjalistan. Joka on kustannustoimittajalla. Josta odotetaan kommentteja nimeltämainitsemattoman toimesta. Mielenkiintoisia kirjoja mm. Mangasta - kannattaa tsekata!
Kirjallisuuden verkkopalvelu on Turun kaupunginkirjaston kehittelemä projekti, josta lisätietoa saa vaikkapa täältä. Ammattilaisten lisäksi teoksia kuvailisivat myös asiakkaat, ja mukaan tulisi myös kommentointimahdollisuus, arvostelumahkut sekä linkit vaikkapa kirjasta tehtyihin arvosteluihin ja tietoihin kirjailijasta. Toteutuessaan kuulostaa todella rankemman luokan työkalulta kirjastoammattilaisille ja taivaalta kirjallisuusharrastajalle.
Lasten- ja nuortenkirjailijoiden seminaari Ragnarökistä routahalliin oli mainio! Jukka Laajarinne, Sari Peltomäki, Paula Havaste ja Ilkka Auer keskustelivat Anu Holopaisen johdolla siitä, miten myytit, sadut ja tarut vaikuttavat moderniin tarinankerrontaan. Monia ajatuksia syntyi ja osa jäi elämäänkin. Illalla väittelin tuttujen kanssa uusien myyttien syntymisestä. Havaste ehdotti uudeksi synnytyksessä olevaksi myytiksi vahvan naisen, "positiivisen Lilithin"-myyttiä. Toivon näin olevan. Itselleni tuli mieleen ainaisen edistyksen myytin sortuminen ja luonto-iskee-takaisin -myytin nousu. Kuka tietää...
Eikä saa unohtaa Kirsti Ellilän ja Tuija Lehtisen napakkaa haastattelua, johon haastattelija ei koskaan ilmestynyt. Onneksi. Viihdettä kartoittava ja samalla sitä luova keskustelu näiden naisten kesken oli varmasti suunniteltua haastattelua parempi!
Ennen kaikkea iloitsin siitä, että tunnen ja tiedän niin paljon hienoja ihmisiä :). Kolme vuotta olen ollut töissä, ja messuilla sain jutella monien tuttujen kanssa. Kirjailijoita, kirjastoihmisiä, opiskelukavereita... Kiitos teille kaikille.
Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Devoted Souls lähtee luettavaksi heti ensi tilassa. Ja Korhosen Rikun kirjasta tehtävää teatteria pitää päästä katsomaan.
Turun messuthan ovat ne oikeat, alkuperäiset ja parhaat. Kaupallisuutta ja kirjamyyntihysteriaa löytyy - niin kuin ehkä pitääkin, jotta messut voivat elää edelleen, mutta kuitenkin fiilis on lämmin, kulttuuripainotteinen, paikallisuutta arvostava ja ihis. Asiaan ei tietysti vaikuta se, että hurjat opiskeluvuoteni vietin siellä Turussa ja nautiskelin messuista joka vuosi.
Jos messuamaan menee vain yhdeksi päiväksi, menee homma hysteeriseksi ryntäilyksi ja pää kenossa antikoiden hyllyjen selaamiseksi. Koska perjantaina oli mukana kirjastoasiaakin, pääsin livahtamaan kaupunkiin jo silloin.
Lyhyesti ihmisiä, joita kannattaa kuunnella ja asioita, joita seurata:
Oulun kirjastotoimen apulaisjohtaja Maija Saraste kertoi kirjaston projektista, jossa keskityttiin kaunokirjallisuuden esittelyyn ja tarjoamiseen asiakkaille. Keinoina olivat mm. yleisötilaisuudet, kirjojen ja kirjailijoiden esittely, lukuvihjeet verkossa ja henkilökunnan kouluttaminen. Hyvä idea oli yhteistyökumppani: yliopisto, opiskelijat, tutkijat jne.
Juha Herkmanin pohdinnat kriittisestä mediasta ja mediapedagogiikan painottamisesta mediadidaktiikan ohella saa itselleen kirjastosta tai kirjakaupasta. Samoin mainion runoanalyysioppaan, jota voisin suositella kaikille äidinkielenopettajille ja runofaneille.
Kustantaja esitteli klassikoita ja mainitsi myös erään nimeltä mainitsemattoman henkilön tekemän kauhukirjalistan. Joka on kustannustoimittajalla. Josta odotetaan kommentteja nimeltämainitsemattoman toimesta. Mielenkiintoisia kirjoja mm. Mangasta - kannattaa tsekata!
Kirjallisuuden verkkopalvelu on Turun kaupunginkirjaston kehittelemä projekti, josta lisätietoa saa vaikkapa täältä. Ammattilaisten lisäksi teoksia kuvailisivat myös asiakkaat, ja mukaan tulisi myös kommentointimahdollisuus, arvostelumahkut sekä linkit vaikkapa kirjasta tehtyihin arvosteluihin ja tietoihin kirjailijasta. Toteutuessaan kuulostaa todella rankemman luokan työkalulta kirjastoammattilaisille ja taivaalta kirjallisuusharrastajalle.
Lasten- ja nuortenkirjailijoiden seminaari Ragnarökistä routahalliin oli mainio! Jukka Laajarinne, Sari Peltomäki, Paula Havaste ja Ilkka Auer keskustelivat Anu Holopaisen johdolla siitä, miten myytit, sadut ja tarut vaikuttavat moderniin tarinankerrontaan. Monia ajatuksia syntyi ja osa jäi elämäänkin. Illalla väittelin tuttujen kanssa uusien myyttien syntymisestä. Havaste ehdotti uudeksi synnytyksessä olevaksi myytiksi vahvan naisen, "positiivisen Lilithin"-myyttiä. Toivon näin olevan. Itselleni tuli mieleen ainaisen edistyksen myytin sortuminen ja luonto-iskee-takaisin -myytin nousu. Kuka tietää...
Eikä saa unohtaa Kirsti Ellilän ja Tuija Lehtisen napakkaa haastattelua, johon haastattelija ei koskaan ilmestynyt. Onneksi. Viihdettä kartoittava ja samalla sitä luova keskustelu näiden naisten kesken oli varmasti suunniteltua haastattelua parempi!
Ennen kaikkea iloitsin siitä, että tunnen ja tiedän niin paljon hienoja ihmisiä :). Kolme vuotta olen ollut töissä, ja messuilla sain jutella monien tuttujen kanssa. Kirjailijoita, kirjastoihmisiä, opiskelukavereita... Kiitos teille kaikille.
Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen Devoted Souls lähtee luettavaksi heti ensi tilassa. Ja Korhosen Rikun kirjasta tehtävää teatteria pitää päästä katsomaan.
torstaina, lokakuuta 04, 2007
Mietteitä Vammalasta
Oletteko tienneet, että Vammala on iso paikka?
Itse asiassa se on jättimäinen. Kun pahaa-aavistamaton turisti posottaa linja-autolla keskustaan ja lähtee kahden kassin kanssa etsimään Varilan koulua, voi varautua hikiseen urakkaan. Onneksi palkinto oli sen mukainen - SM-kisat kirjavinkkauksesta!
Osallistujia oli kolme, ja onneksi en ollut tuomaristossa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin voi vinkata. Ja aina ihailen ammattilaisia, jotka uskaltavat ottaa haastavia kirjoja vinkattavakseen! On helppo myydä jo valmiiksi myytyä, mutta oudon ja kummallisen esittäminen on jo vaikeampaa. Draamavinkkaus on yleisölle nautittavaa katsottavaa: rooliasut, harjoitellut replat ja äänenkäyttö ovat ihan ammattilaistasoa. Lopulta sitä kuitenkin itse päätyy johonkin koululuokkaan "nainen ja kirja"-periaatteella, joten arvostan kovasti perinteistäkin vinkkausta.
Voittajaksi tänä vuonna kruunattiin Katri Laine Vammalasta!! Onnea!!
Seminaari oli antoisa, mutta siitä voisikin kirjoittaa romaanin. En kirjoita. Mainitsen vain, että Niina Hakalahden vetämä työpaja herätti innostuksen sanataiteeseen ja himon kirjoittamiseen. Jälleen kerran, huoh. Monistetut runot ja mielikuvat ovat seuranneet tiiviisti kannoilla siitä asti.
Antitäti's Lonely Planet-osuus: Vammalassa on pieni ja ihana lankakauppa. Vammalan Seurahuoneella on kylmä. Ota kaveri mukaan - tai neulo villasukat etukäteen.
Vinkkaritapaamisessa seuraavana aamuna istuin ja nautin. Ammattilaisten kokemukset ja ideat ovat niin kaksijakoisia vaikutuksiltaan. Niistä syntyvät omat ajatukset, innostus ja meininki on korvaamatonta. Toisaalla kalvaa oma riittämättömyys ja ehtimättömyys. On vaikea nousta oman keskinkertaisuuden yläpuolelle ja päättää, että minä teen tyylilläni. En suurta, en hienoa, en niin kovin luovaakaan aina. Minä olen vinkkareitten kaurapuuroa, joka takaa sen, että jokainen koululainen saa ravitsevan annoksen, jolla jaksaa eteenpäin. Jokainen vuosi opettaa jotain lisää - ehkä tänä vuonna kaurapuuroon saa jo voisilmänkin? Tai ainakin sokeria päälle.
!*!*!*!*!*!*!*!*!*!* TÄRKEÄ TIEDOTUS *!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!
Vammalassa 27.9. Armon vuonna 2007 perustettiin Suomen kirjavinkkariklubi. Jokaisella klubilla on presidenttinsä ja me valitsimme Roald Dahlin kunniaksi klubillemme Dresepentin. Ensimmäiseksi dresipentiksi valittiin yksimielisesti Pirkko Ilmanen.
Klubimme ideana on toimia lähinnä postituslistana;kiperän paikan tullen on ihmisiä, joilta kysyä apua, neuvoja ja tukea. Toki yritämme muutaman kerran vuodessa tavata livenäkin. Liittykää klubiin ja viekää sanomaa eteenpäin. Ketään ei velvoiteta mihinkään, listalla saa roikkua vaikka hiljaisena kuuntelijana.
Klubin jäseneksi pääsee ilmoittamalla s-postiosoitteensa tänne: pirkko.ilmanen@espoo.fi
*******************************
Kerrankin olen sellaisen klubin jäsen, josta voi olla ylpeä! (Lisäkysymykset eivät ole sallittuja...)
Huomenna matka käykin kohti Turun kirjamessuja. Edelleen: tulkaa moikkaamaan! Mukanani on neulepuikot ja lankakerä.
Itse asiassa se on jättimäinen. Kun pahaa-aavistamaton turisti posottaa linja-autolla keskustaan ja lähtee kahden kassin kanssa etsimään Varilan koulua, voi varautua hikiseen urakkaan. Onneksi palkinto oli sen mukainen - SM-kisat kirjavinkkauksesta!
Osallistujia oli kolme, ja onneksi en ollut tuomaristossa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin voi vinkata. Ja aina ihailen ammattilaisia, jotka uskaltavat ottaa haastavia kirjoja vinkattavakseen! On helppo myydä jo valmiiksi myytyä, mutta oudon ja kummallisen esittäminen on jo vaikeampaa. Draamavinkkaus on yleisölle nautittavaa katsottavaa: rooliasut, harjoitellut replat ja äänenkäyttö ovat ihan ammattilaistasoa. Lopulta sitä kuitenkin itse päätyy johonkin koululuokkaan "nainen ja kirja"-periaatteella, joten arvostan kovasti perinteistäkin vinkkausta.
Voittajaksi tänä vuonna kruunattiin Katri Laine Vammalasta!! Onnea!!
Seminaari oli antoisa, mutta siitä voisikin kirjoittaa romaanin. En kirjoita. Mainitsen vain, että Niina Hakalahden vetämä työpaja herätti innostuksen sanataiteeseen ja himon kirjoittamiseen. Jälleen kerran, huoh. Monistetut runot ja mielikuvat ovat seuranneet tiiviisti kannoilla siitä asti.
Antitäti's Lonely Planet-osuus: Vammalassa on pieni ja ihana lankakauppa. Vammalan Seurahuoneella on kylmä. Ota kaveri mukaan - tai neulo villasukat etukäteen.
Vinkkaritapaamisessa seuraavana aamuna istuin ja nautin. Ammattilaisten kokemukset ja ideat ovat niin kaksijakoisia vaikutuksiltaan. Niistä syntyvät omat ajatukset, innostus ja meininki on korvaamatonta. Toisaalla kalvaa oma riittämättömyys ja ehtimättömyys. On vaikea nousta oman keskinkertaisuuden yläpuolelle ja päättää, että minä teen tyylilläni. En suurta, en hienoa, en niin kovin luovaakaan aina. Minä olen vinkkareitten kaurapuuroa, joka takaa sen, että jokainen koululainen saa ravitsevan annoksen, jolla jaksaa eteenpäin. Jokainen vuosi opettaa jotain lisää - ehkä tänä vuonna kaurapuuroon saa jo voisilmänkin? Tai ainakin sokeria päälle.
!*!*!*!*!*!*!*!*!*!* TÄRKEÄ TIEDOTUS *!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!*!
Vammalassa 27.9. Armon vuonna 2007 perustettiin Suomen kirjavinkkariklubi. Jokaisella klubilla on presidenttinsä ja me valitsimme Roald Dahlin kunniaksi klubillemme Dresepentin. Ensimmäiseksi dresipentiksi valittiin yksimielisesti Pirkko Ilmanen.
Klubimme ideana on toimia lähinnä postituslistana;kiperän paikan tullen on ihmisiä, joilta kysyä apua, neuvoja ja tukea. Toki yritämme muutaman kerran vuodessa tavata livenäkin. Liittykää klubiin ja viekää sanomaa eteenpäin. Ketään ei velvoiteta mihinkään, listalla saa roikkua vaikka hiljaisena kuuntelijana.
Klubin jäseneksi pääsee ilmoittamalla s-postiosoitteensa tänne: pirkko.ilmanen@espoo.fi
*******************************
Kerrankin olen sellaisen klubin jäsen, josta voi olla ylpeä! (Lisäkysymykset eivät ole sallittuja...)
Huomenna matka käykin kohti Turun kirjamessuja. Edelleen: tulkaa moikkaamaan! Mukanani on neulepuikot ja lankakerä.
maanantaina, lokakuuta 01, 2007
Bye, bye, baby goodbye
Voi riemu ja haikeus. Tuntuu ihan joplinmaiselta.
Tai tamperelaiselta: Nysse meni.
Ensimmäinen versio kauhukirjasta on nyt lentänyt kustantajalle, ja mitä tekee paatunut Antitäti? *menee nukkumaan* Kaukana ovat ne päivät, jolloin tenttiin valmistautumista juhlittiin, tenttiä juhlittiin ja tentistä selviytymistä juhlittiin. Ja tuloksia, olivatpa ne millaisia hyvänsä - ja usein olivatkin.
Huomenna tosin aion korkata tämän tai tämän. Ja joka kerta, kun kässäri palautetaan ja korjausten jälkeen palautan sen taas, saan jonkun tämäntapaisen. Vakuutus halustani viilata kirjaa täydellisyyteen asti tuli siis täydestä sydämestä.
Vammalassa oli upeaa, ja lupaan kertoa lisää Vinkkariklubista sekä sen dresipentistä, mutta nyt menen proosallisesti (eh, jotenkin tuo sana houkuttaa sittenkin kertomaan lisää kirjavinkkauksesta...) petiin. Nih.
Tai tamperelaiselta: Nysse meni.
Ensimmäinen versio kauhukirjasta on nyt lentänyt kustantajalle, ja mitä tekee paatunut Antitäti? *menee nukkumaan* Kaukana ovat ne päivät, jolloin tenttiin valmistautumista juhlittiin, tenttiä juhlittiin ja tentistä selviytymistä juhlittiin. Ja tuloksia, olivatpa ne millaisia hyvänsä - ja usein olivatkin.
Huomenna tosin aion korkata tämän tai tämän. Ja joka kerta, kun kässäri palautetaan ja korjausten jälkeen palautan sen taas, saan jonkun tämäntapaisen. Vakuutus halustani viilata kirjaa täydellisyyteen asti tuli siis täydestä sydämestä.
Vammalassa oli upeaa, ja lupaan kertoa lisää Vinkkariklubista sekä sen dresipentistä, mutta nyt menen proosallisesti (eh, jotenkin tuo sana houkuttaa sittenkin kertomaan lisää kirjavinkkauksesta...) petiin. Nih.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)