perjantaina, lokakuuta 19, 2007

Huutokilpailu

Vähänkin laajemman kunnan kirjastoihmiset tietävät, kuinka vaikeaa on olla tasapuolinen. Kirjasto on aina lähempänä jotain ja kauempana jostain.

Pirkkalan tilanne on periaatteessa hyvä: jokaiselle koululle pystytään tarjoamaan kirjastopalveluja hyvin ja suhteellisen pienellä kulkemisella. Ongelmaksi muodostuvat erilaiset tapahtumat, esitykset ja opetukset. Helposti kylän keskellä olevalle koululle tulee tarjonneeksi ekstraa, koska se nyt vain on siinä. Koululaisten kuljettaminen on vaikeaa sekä rahallisesti että kasvatustieteellisesti että logistisesti, ja esiintyjät saavat palkkionsa keikkamäärän perusteella. Mikä on tietysti oikein. Harvoin kuitenkin on rahaa järjestää viittä eri esiintymistä.

Koska syyslomalla oppilaat lomailevat ja lasten-ja nuortenkirjastonhoitajalla on tylsää, päätin elävöittää työtäni järjestämällä huutokilpailun kauhukirjavinkkauksesta.

Kun opettajat maanantaina saapuvat töihin, heidän postilaatikossaan odottaa kutsu:

"Tarjoan kauhuaiheista kirjavinkkaustuntia kymmenelle luokalle - 3 yläkoulun ja 7 alakoulun puolelta. Vinkkaukset buukkaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ja yksi opettaja saa ilmoittaa vain yhden luokan.
Muistutan vielä, että kyseessä on teemavinkkaus kauhukirjoista, joten pelokkaat luokat tai arat opettajat älkööt vaivautuko..."

Katsotaan, innostuvatko opettajat - ja pääsenkö kulkemaan Hitchhikerin jalanjäljissä Kauhujen koululle.

Edit: Tunnin päästä ensimmäinen pyyntö kolahti postiluukkuun. Aika hyvin syyslomaperjantaina :)...

5 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Hyvä houkutusviesti! Ja olisihan se nyt kumma, jos et kauhuvinkkaukseen olisi päätynyt, tuolla tietotaidolla :) Hurjia vinkkauksia! Valitse vinkkausasu huolella...

Stina kirjoitti...

Kuvia sitten näkyviin, kiitos, videoclippi youTubeen ja sitä rataa ;)

Kuka kumma vinkkaa Raahessa, kun en moisesta ole täällä kuullut. Toki ekaluokkalaiset ovat pieniä, mutta kyllä sieltäkin lukutaitoa ja kiinnostusta löytyy.

Tenava muuten unohti kirjastokorttinsa kirjastoon. Kivat tädit ottivat talteen. Biotunniste olisi hyvä, peukaloaan tuskin alakoululainenkaan mihinkään unohtaa :)

antitäti kirjoitti...

Tuima: Juu, kaiken pitää aina poikia jotain lisää. Viitta ja hattu ovat jo hankittuna...

Stina: Eh, jos kamera elpyy, voitte saada valokuvan. Elävä vinkkari on jo liikaa - hui! Vinkkaus kuuluu erityisesti lasten- ja nuortenpuolelle, mutta jos kirjastossa eletään muutenkin selviytymisrajalla, ei ylimääräisyyksiin ole varaa :(. Raahen tilanteesta en tiedä, mutta noin yleensä.

Jos kaikki aika menee perustyöhön: asiakaspalveluun ja kokoelman pitämiseen edes jonkinlaisessa kunnossa, voimia ei riitä muualle. Tietysti kyseessä on myös luonne- ja henkilökysymys. Ymmärrän hyvin, ettei kaikista ole vinkkaamaan.

Ei olisi ollut minustakaan kymmenen vuotta sitten. Onneksi elämä karsii turhan itsekritiikin :)!

kirsti kirjoitti...

Karmean ihanat onnittelut kirjan johdosta! Olipa yllätys.

Kauhu nostaa kalloaan, jee. Haastattelin toissapäivänä 56 kasiluokkalaista, joista peräti kymmenen mainitsi mieluisimmaksi nuortenkirjaksi kauhukirjan!

antitäti kirjoitti...

Kiitti Kirsti! Kauhukirjat kyllä ovat tosi suosittuja - siitä idea tähän kirjaluettelo-kokoelmateokseenkin. Kiitetään yhdessä BTJ:tä :)!