tiistaina, joulukuuta 04, 2007

Lisää luurankoja!!

Syyllisyydentuntoisena palaa blogiin lukemaan vilkasta keskusteluanne. Nyt on Luurangot portinvartijan kaapissa -kirjaa haudutettu sen verran, että uskallan sanoa jotain.

Kylmästi jätän edellisen postauksen kommentit omaan lootaansa ja anelen lukijoita opiskelemaan ne sieltä. Häikäilemättä kommentoin itse niistä joitain tässä tekstissä.

Ihan ensiksi on sanottava, että peesaan kyllä Jenniä sukupuolikysymyksissä tismalleen. Jos kirjoittaa pamfletin, jossa toistuvasti puhuu "naisista", "naisten ominaisuuksista" ja "naisille tyypillisistä luonteenpiirteistä", kyllä silloin saa kritiikkiä vanhakantaisesta sukupuolinäkökulmasta. Eikä "feministisissä teorioissa" 1970-luvun jälkeen olla essentialistisesti määritelty naisia empaattisemmaksi sukupuoleksi. Monessa kohdassa naisvaltainen ala määrittyy ongelmalliseksi siksi, että se on naisvaltainen - miksi sitä muuten korostettaisiin?

Jäin myös miettimään "portinvartijan" vallankäytön vaarallisuutta. Onko se vaarallista siksi, että valta onkin nyt naisilla? Tismalleen samaa mieltä olen Poroilan kanssa siitä, että kyseenalaistamista ja vallan määrittelyä kyllä tarvitaan. Foucaultia siteeraten uskon kuitenkin, että valta on - paitsi sortavaa - myös tuottavaa. Me kaikki tuotamme valtaa eläessämme, ollessamme ja määritellessämme itseämme ja toisia. Ja Toisia. Entisaikainen ulkoinen valta on siirtynyt sisäistetyksi, säännöt pinnan alle ja itsekriittisyys sekä -tutkistelu korvaa suuren osan esivallasta. Kuulostaako tutulta sekä ennakkosensorin että alaansa tutkailevan kirjastonhoitajan toiminnalta? Uskoisin lisäksi, että vallankäyttö ja sen pohtiminen on itsestäänselvyys suurelle osalle kirjastonhoitajia. Itse asiassa olin hyvin yllättynyt, että Poroila pitää tätä vaikeana tai hiljennettynä asiana??

Nautin kirjan paikantamisesta ts. sijoittamisesta aikaan ja paikkaan - meidän suomalaiseen 2000-luvun yhteiskuntaamme. Mukana on paljon yhteiskunnallista ja poliittista historiaa, joka antaa meille hiukan armoa. Entinen poliittinen ja yhteiskunnallinen sensuuri tuntuu lähinnä huvittavalta, pornon pohdiskelu vetää naaman vakavaksi, kuten Poroilakin huomauttaa.

Onko kuitenkin kohtuutonta odottaa valtiosta ja kunnasta riippuvaisen laitoksen pystyvän nousemaan aikamme yhteiskunnan yläpuolelle suuressa viisaudessaan (muussakin kuin jälki-sellaisessa)? Eikö kirjaston kuulukin olla osa yhteiskuntaa, jossa se toimii? Eikö kirjasto ole tasavertainen keskustelija muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, joka sekä haastaa että puolustaa oman aikansa ideologiaa ja arvoja?

Poroilan kirjan luku Uskomukset, luokitus ja sukupuoli sai minut iloiselle mielelle. Hierarkkisen pönäköitä kirjastotyökaluja - luokitusta ja asiasanastoa - on kyseenalaistettu feministilingvistiikan ja muunkin kielestä kiinnostuneen naistutkimuksen parissa jo vuosikausia. On esim. kysytty, miten ne tuottavat normeja ja normaaliutta, miten valta muodostuu vastakohtien kautta, joissa normi on näkymätön ja siitä poikkeama näkyvä: asiasana. Heteroseksuaalisuus ei kuvaa mitään, koska se on tavallista - homoseksuaalisuus on olennainen asiasanoituksessa yms.

Eettiset periaatteet allekirjoitan periaatteessa, mutta myönnän suoraan, että lastenkirjastotyössä en niitä pilkulleen toteuta. Ehkä ajatukseni muuttuvat työvuosien myötä, mutta tällä hetkellä koen itseni voimakkaasti myös ainakin osapäiväisenä kasvattajana ja sivistäjänäkin. Tehdessäni kauhuvinkkausta Jokelan aikana, vastuu todella tuntui. Jouduin muokkaamaan kirjavalintojani, en voinut kirkkain silmin suositella tietynlaisia teoksia. Väkivaltaa ja koulukiusaamista mukana kulki, mutta huomasin puhuvani niistä eri tavalla.

Etenkin periaatteiden kolmoskohta kylmäsi: "Kirjastolla ei ole omia arvoja. Aineistonvalinnassa kirjaston ratkaisut rakentuvat yhteisössä esiintyvien arvojen pohjalta, mutta ratkaisujen tulee pysyä mahdollisimman arvoneutraaleina." (s. 86)
Kirjasto on osa yhteiskuntaa, ja sen arvojen heijastelija. Kuitenkin minusta kirjastolla pitää myös olla omat arvot, vanhakantaisuuden uhallakin. Meillä pitää olla jotain, mihin nojata - ei olla ulkopuolisten tuulten heiluteltavana. Tahallisesti ymmärrän Poroilan tekstin liiankin (??) kirjaimellisesti, mutta kyseenalaistan koko arvoneutraaliuden idean. Mitä neutraalimpia yritämme olla, sen syvemmälle piilotamme todelliset arvomme ja ideologiamme. Ja kääntäen: mitä enemmän keskustelemme, puhumme ja arvioimme julkisesti, sen läpinäkyvämpää ja kritiikille avoimempaa toimintamme on. Objektiivisuuden tavoittelua parempi on ilmaista omat lähtökohtansa puheelleen, minkä jälkeen kuulijat voivat arvioida niitä.

Jounin esittämä kotimaisen kirjallisuuden puolustuspuhe hätkähdyttää aina totuudellisuudellaan. Mutta mitä sitten, kun asiakkaat pyytävät niitä dekkareita? Tai sitä pornoa? Pitäisikö perustaa kustantamo kotimaiselle vähälevikkiselle pornolle vai heittäytyä ilottelemaan sinne, missä asiakkaatkin ovat :)?

Seksiä en osaa kavahtaa Jennin tavoin minäkään, ehkä ammattinimikkeestäni johtuen. Suurin kiinnostus ja suorimmat kysymykset aiheesta löytyy varmasti lasten puolelta.

Taidanpa heittää vinkin kirjastot.fi -palstalle, jospa joku haluaisi puhua jotain ääneenkin - vaikka täällä?

41 kommenttia:

Heikki Poroila kirjoitti...

Tämä sukupuolidebatti ei tule minulle yllätyksenä, mutten keksinyt mitään tapaa välttääkään sitä. Omasta mielestäni olen kirjoittanut asiapohjalta, minähän en ole vastuussa siitä, että meillä on selkeä naisenemmistö kirjastojen valitsijoiden joukossa. Se on fakta. En voi valitettavasti myöskään yhtyä näkemykseen, että stereotyyppinen feministinen kielenkäyttö olisi jäänyt 1970-luvulle. Törmään siihen 2000-luvulla tuon tuostakin, kylläkin enimmäkseen naisten itsensä käyttämänä (olen niin vähän miesten kanssa tekemisissä :)

En ole mielestäni myöskään korostanut kirjastoalan naisvaltaisuutta. Naisvaltaisuus merkittävässä yhteiskunnallisessa roolissa - jollaisena kirjastot näen - on kuitenkin poikkeuksellista, siksi siihen täytyy voida myös pureutua.

Portinvaltijan valta on sukupuolesta riippumatta vaarallista, jos sitä käytetään väärin. Jos miehet jylläisivät kirjastojen aineistonvalinnassa, haukkuisin heitä aivan varmasti sydämeni kyllyydestä ja esittäisin paljon kovempaa kritiikkiä. Olen myös yksityisesti kertonut esimerkkinä erään sivukirjaston, joka minun piti saneerata eläkkeelle jääneen MIESopettajan jäljiltä. Siellä oli pelkästään sota- ja eräkirjoja. Se oli aivan hirveä tilanne. Yleensä miesten pöljyyden jälkeä ei kirjastoissa kuitenkaan pysty havaitsemaan, koska se on määrällisesti marginaalista.

Minä olen jyrkästi eri mieltä siitä, että ammattikuntamme itsestäänselvästi pohtisi vallankäyttöään. Minä en ole kirjastourani aikana havainnut tällaisesta pohdinnasta montaakaan esimerkkiä, ja ne kaikki vähät olen koettanut kirjani liitteisiin kerätä! Jos minulta on jäänyt jotain olennaista valtakeskustelua huomaamatta, olen kiinnostunut kaikista vinkeistä. Kahvipöytäkeskustelut ovat eri asia, niihin ei voi vedota.

On ihan paikallaan kysyä, kuinka "kohtuullista" on vaatia kirjastoammattilaisilta jonkinlaista ympäröivää yhteiskuntaa suurempaa kaukonäköisyyttä ja viisautta. Pointti onkin siinä, että meillä ei ole yhteistä ideologiaa ja arvoja, jonka voisimme julkiseen keskusteluun tarjota. Meillä on vain se näkymätön todellisuus, jonka toteutumaa nykyiset kirjastot ovat. Miten siitä keskustellaan? Juuri tätä julkista, avointa arvojen avaamista minä kirjassani perään. Minusta se vaatimus on ainakin kohtuullinen, kun palkkamme tulee yhteisistä verovaroista.

Reetan viittaus eettisten periaatteiden soveltamisen vaikeuteen arkityössä muistuttaa tärkeästä asiasta: vaikea kenenkään on olla täydellinen tai täydellisen ihanteellinen. Täydellisyyttä olennaisempaa onkin pyrkimys ja jonkinlainen itsetarkkailu. Jos edes myöntää olevansa epätäydellinen portinvartija, ollaan oikealla tiellä. Osa julkisuuteen ehtineistä harvoista puheenvuoroista on minusta henkinyt mitään myöntämätöntä siilipuolustusta.

Kysymys kasvatuksesta ja sivistämisestä on osittain semanttinen; jos lukee teesini 9 tarkasti, puhun siinä kirjastosta laitoksena. Yksittäisellä työntekijällä on oikeus ja velvollisuus vastata asiakkaiden toiveisiin - jotka voivat joskus olla äänettömiäkin - parhaan kykynsä mukaan. Osa ihmisistä pyytää meiltä opastusta, "kasvatusta" ja "sivistämistä". Siinä ei ole mitään epäeettistä, kun aloite tulee asiakkaalta. Mutta yksipuolisena asenteena ilman pyyntöä se on minusta sietämätön.

Reetaa kylmää väite, ettei kirjastolla ole "omia arvoja". Mutta miten laitoksella voi olla arvoja, jos niitä ei ole kunnallisdemokraattisin keinoin muotoiltu ja hyväksytty? Voidaanko arvoja edes tällä lailla äänin 9-5 julistaa? Ovatko kirjaston arvot aina sama asia kuin palkanmaksajan arvot? Voisivatko kirjaston arvot poiketa palkanmaksajan arvoista? Miten poikkeavat arvot perustellaan, mistä ne otetaan? Äänestävätkö asiakkaat vai käyttääkö kirjaston henkilökunta sille myönnettyä portinvartijan valtaa?

Arvoneutraalius ei ole sama asia kuin ei-arvoja-ollenkaan. Neutraalius tarkoittaa kirjaston yhteydessä sitä, ettemme päätä asiakkaitten puolesta, mitkä asiat maailmassa ovat hyviä, mielenkiintoisia ja tärkeitä, mitkä eivät ole. Neutraalius tarkoittaa ennen muuta sitä, ettemme päätä asiakkaidemme puolesta, että tämä tai tuo ei "kuulu" kirjastoon.

Minusta eettisesti kestävää arvojen hyödyntämistä on ns. myönteinen valinta - jota pääosa kokoelmatyöstämme tietenkin on. Kun annamme tietomme ja elämänkokemuksemme valinnan käyttöön luodaksemme mahdollisimman monipuolisen ja antoisan kokoelman, sovellamme arvojamme eettisesti kestävällä tavalla. Jos tietoisesti torjumme jonkin aineiston vain sen takia, että se ei sovi henkilökohtaiseen arvomaailmaamme, sorrumme epäeettiseen vallankäyttöön.

Arvoneutraalius ei ole sama asia kuin objektiivisuus. Kansalliskirjasto voi suhtautua kokoelmatyöhön "objektiivisesti", koska sen tehtävänä on valita kokoelmaan "kaikki". Me muut joudumme tyytymään vähempään. Se, mikä on lopputulos, ei koskaan ole eikä voi olla "objektiivista".

Tehtyjä valintoja kirjaston ei tarvitse sananvapauden näkökulmasta perustella, mutta torjutut valinnat sitä kaipaavat. Jos ratkaisu on ollut arvoneutraali, perustelut kumpuavat teknisestä laadusta, lajin sisäisestä arvioinnista ja muista samankaltaisista valitsijan arvoista riippumattomista tekijöistä. Kun ratkaisu ei ole arvoneutraali, perustelut ontuvat ja tukeutuvat sellaisiin kehäpäätelmiin kuten "meillä ei ole kysyntää tällaiselle" tai mielivaltaisuuksille kuten "sopimaton".

Näin pitkiä kommentteja ei saisi kirjoittaa, mutta oli se aloituskin aika pitkä!

Heikki Poroila

Tuima kirjoitti...

Olen Poroilan kanssa samaa mieltä siinä, että "objektiivisuus" kokoelmatyössä on kutakuinkin sitä että hankitaan "kaikki". Pienempi kirjasto ja varsinkaan todella pieni ei kykene toimimaan niin. Ratkaisu on Reetan mainitsemassa kattavassa kirjastoverkossa, joka esimerkiksi kaukolainojen avulla tavoittaa ulkomaisiakin erikoiskirjastoja.

Valintojensa kriteerejä kannattaa aina pohtia eikä kirjastoissa arvokeskustelua paljoakaan käydä julkisesti, ei aina paikallistasollakaan. Oman kirjastoni valinnat pyritään tekemään asiakaskuntalähtöisesti, sen perusteella mitä kokemus ja lainauskäytännöt ovat osoittaneet tarpeelliseksi. Mutta toki omat mieltymykset väistämättä näkyvät. Jos rahaa riittää yhteen opukseen, niin eiköhän liki jokainen valitsija valitse kahdesta mahdollisuudesta sen, jonka itse arvioi paremmaksi tai kiinnostavammaksi. Toinen valitsija valitsisi toisin.

Poroilan kommentti "Naisvaltaisuus merkittävässä yhteiskunnallisessa roolissa - jollaisena kirjastot näen - on kuitenkin poikkeuksellista, siksi siihen täytyy voida myös pureutua." on tietysti asiallinen kommentti, mutta jospa ensimmäisen lauseen naisvaltaisuuden vaihtaisi miesvaltaisuudeksi? Miksi minusta tuntuu, että silloin tuota pureutumista ei enää pidettäisikään tärkeänä (enkä tällä viittaa Poroilaan vaan yleisiin asenteisiin). Miksi poikkeukselliseen naisvaltaisuuteen pitäisi puuttua muttei miesvaltaisuuteen?

Heikki Poroila kirjoitti...

Tuima arvelee, että juuri kirjastoalan naisenemmistöisyys synnyttää tarpeen nähdä se asioihin pureutumista vaativana. Voi olla, että tällainenkin "akkojen asioihin on aina jotain sanomista" -asenne on olemassa. Itselleni tuo lause tarkoittaa lähinnä sitä, että kun kerrankin on naisenemmistö vallan kahvassa, on mielenkiintoista - kaiken muun muassa - tutkia, miten tällainen poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa käytännön ratkaisuihin.

En itse kuitenkaan halua liioitella tätä näkökulmaa, eikä kirjani teksti mielestäni anna tukea sellaiselle väitteelle, että yrittäisin tai haluaisin nähdä portinvartijan ongelmat jotenkin korostuneesti naisten ongelmina. Olen esittänyt olettamia, että jotkin ilmiöt voivat olla sukupuoleen sidottuja. Useimmat eivät taatusti ole kiinni sukupuolesta vaan ihan muusta.

Heikki Poroila

Jenni kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa, hieman asian vierestä, että Heikin kirjasta voi tehdä kovin monenlaisia luentoja. Minusta teosta on vaikeaa lukea ajautumatta väistämättä sukupuolidebattiin. Asiaa voi maistella vaihtamalla "naiset" sanan tilalle vaikkapa sanan "vammaiset", ja miettiä, mitä sävyjä diskurssissa paikoitellen on (tai mitä sävyjä siinä on mahdollista nähdä). Tämä on tietenkin provokatiivinen tapa lukea tekstiä, mutta joskus hyödyllinen keino kiertää arvoneutraalilta näyttävän tekstin sudenkuoppia.

Aineistovalinta voisi toki olla läpinäkyvämpää. Itse suunnittelin, että esimerkiksi seuraavat animehankinnat tehdään alan harrastajien ystävällisellä opastuksella. Aineistonhankintakin on kirjastoissa menossa siihen, että jokaisessa kirjastossa ei tarvita kaikkia aineistoja, jos kysytty aineisto voidaan jotenkin toimittaa asiakkaalle.

Heikin eettisten sääntöjen sijaan jokainen aineistonvalinnasta vastaava voisi jotenkin purkaa oman aineistonvalinnan periaatteensa - tai organisaation hankinnan linjaukset. Nämä voisi aivan hyvin ilmaista esimerkiksi vuosikertomuksessa - miksei hankintaehdotusten yhteydessäkin.

Kaipaisin lisäksi asiakasnäkökulmaa tähän keskusteluun. Koen, että meillä ei ole tarpeeksi tietoa siitä, mitä kirjastolta odotetaan ja mitä aineistoa asiakkaat kirjastoon haluavat. Yksi mykkä asiakasryhmä on 13-16-vuotiaat nuoret.

Mervi kirjoitti...

Kyllä, Heikki taidat nyt olla pääsemättömissä tässä sukupuoliasiassa. Minulle ainakin jäi kirjastasi selvä mielikuva, jonka mukaan nimenomaan aineistonvalitsijoiden ei-toivottu sukupuoli ja siitä aiheutuvat synnynäiset ominaisuudet aiheuttavat ongelmia hankintaan tai vinoutumia kokoelmiin.
Vaikka tämä pornosta puhuminen/kirjoittaminen varmasti jo ärsyttääkin, niin en voi olla tässä kommentoimatta muutamia (muissakin) keskusteluissa esitettyjä väitteitä. Ensinnäkin on sanottu, että erotiikan ja pornon välinen ero on veteen piirretty viiva, eikä sitä voi tai saa kukaan määritellä. Haloo, miksi ei saa? Määrittelemmehän me koko ajan kirjallisuutta eri osastoille, eri luokkiin, eri genrehyllyihin. Myös pornon ja erotiikan välinen rajankäynti on siten osa kirjastonhoitajan työtä ja jopa ammattitaitoa, vaikka sitä ei liene missään varsinaisesti opetetakaan. Jallu-lehti (jonka määrittelen siis pornoksi) ei mielestäni kuulu kirjastoon yksistään siitä syytä, että sen ensisijaisin funktio on olla seksuaalisen tyydytyksen välikappale. Se ei siis ole kirjallisuutta, eikä valokuvataidetta. Kirjaston tehtävä ei yksinkertaisesti ole vastata ihmisten seksuaalisiin tarpeisiin. Kirjasto vastaa ihmisten tiedon ja elämysten tarpeisiin. Tässä elämyksillä mielestäni tarkoitetaan esimerkiksi kaunokirjallisuudesta saatavia elämyksiä. Viihde ja porno eivät ole sama asia. Joskin kirjaston monia aineistoja voidaan käyttää pornon tavoin, esimerkiksi joitain tietokirjoja. Niitä ei kuitenkaan ole hankittu kirjastoon siitä syystä.
Mielestäni erotiikka kyllä kuuluu kirjastoonkin, esimerkiksi Manaran sarjakuvien ansiot ovat kiistattomat ja jos niitä lähdetään kirjastosta sensuroimaan ollaan väärillä jäljillä. Mutta erotiikkaa tai pehmopornoa voidaan tehdä huonostikin, se voi olla lajissaan kehnoa, eikä sellaista tavaraa muissakaan aineistolajeissa kokoelmiin kelpuuteta.
Totta kai vallasta täytyy puhua, aineistonvalintaperiaatteet täytyy tehdä näkyviksi ja alalle olisi syytä saada aikaan eettinen koodisto. Poroilan argumentointi vain tuntuu jääneen sinne 70-luvulle. Nykyään kirjastojen aineistonvalintaa tekevät monessa paikassa 70-luvulla syntyneet, vallankäytöstään ja arvoistaan hyvin tietoiset, suvaitsevaiset ja sivistyneet kirjastoihmiset. Yleensä naiset.

Heikki Poroila kirjoitti...

Olen henkisesti varautunut siihenkin, että kirjan lukevista osa ei halua tai kykene lukemaan sukupuoleen sidottuja olettamuksiani asiaasioina vaan tulkitsevat ne sukupuolen asioina. Mervin tulkinta siitä, että pitäisin naisia ei-toivottuna sukupuolena tai ei-toivottuna valitsevana sukupuolena on joka tapauksessa täysin väärä.

Kuten olen tainnut jo todeta, pidän molempia sukupuolia lähtökohtaisesti yhtä kykenevinä suuriin viisauksiin ja suuriin hölmöyksiin. Naissukupuolta olen käsitellyt näkyvästi vain sen takia, että minusta riippumattomista syistä kirjastojen portinvartijoista ylivoimaisen suuri enemmistö on naisia.

Puhe "pornografian" ja "erotiikan" eroista on mielestäni sijaistoimintaa. Kun ei haluta puhua itse asiasta (miksi "se" herättää vastenmielisyyttä tai mikä siinä sitä herättää), halotaan mieluummin semanttisia hiuksia.

Mutta kiitos Mervi avoimesta perustelusta jättää Jallu hankkimatta. Tämä on ensimmäisiä kertoja, kun joku esittää asialle konkreettisen perustelun ("yksistään siitä syytä, että sen ensisijaisin funktio on olla seksuaalisen tyydytyksen välikappale. Se ei siis ole kirjallisuutta, eikä valokuvataidetta. Kirjaston tehtävä ei yksinkertaisesti ole vastata ihmisten seksuaalisiin tarpeisiin.")

Tämä on kiintoisa ja ehkä hyvinkin edustava näkemys. Lukija varmaan arvaa, että olen Mervin kanssa eri mieltä. En ymmärrä, millä oikeudella sanaa "elämys" tulkittaisiin sillä lailla kapeasti kuten Mervi sitä tulkitsee. Miksi pornografia ei muka olisi yksi viihteen laji tai miksi yksittäinen Jallun juttu tai kuva ei voisi olla "kirjallisuutta" tai "valokuvataidetta"? Mitä pahaa tai tuomittavaa on siinä, että ihminen haluaa seksuaalista mielihyvää? Miksi se - biologinen fakta - on niin vaarallista ja torjuttavaa?

Jos - kuten Mervi suoraan sanoo - "erotiikka" kuuluu kirjastoonkin, mutta "pornografia" ei, joudun kyllä tunnustamaan, etten kykene ymmärtämään tällaista logiikkaa. Minkä ihmeen mittarin avulla Manaran sarjakuvilla on "kiistattomia ansioita" mutta jollain toisella, jonka Mervi tai joku muu määritteleekin "pornografiaksi" ei tällaisia ansioita ole? Vai onko nyt määritelmänä se, että "erotiikka" on taiteellisesti ansiokasta "pornografiaa" ja tuomion asiassa lausuu kirjaston portinvartija?

Mervi toteaa lakonisesti argumentointi jääneen 1970-luvulle. Mikähän siitä juuri 1970-lukuista tekee? Tästä kuulisin mielelläni lisää, koska en ole varma, mikä ilmaisussa on se kielteinen substanssi.

Olet Mervi varmaan aivan oikeassa siinä, että nuoremmissa portinvartijaikäluokissa suhtautuminen vallankäyttöön on avoimempaa ja tietoisempaa. Näkyykö tämä suvaitsevaisuutena siinä mielessä kuin sanan itse ymmärrän ("sietää oman arvomaailman vastaisia näkemyksiä ja esityksiä"), on sitten eri asia. Ehkä kovin monet 1970-luvulla syntyneet eivät ole vielä varsinaisesti vallankahvassa, mutta hyvä jos vaikuttavat sananvapautta laajentavasti aineistonvalintaan. Odotan tuloksia jännityksellä.

Mistähän muuten johtuu, etteivät edes sivistyneet ja suvaitsevaiset nuoret naiset käytä tällaisessa kollegiaalisessa keskustelussa omaa nimeään? Onko kyseessä varovaisuus minun suuntaani (olen todellisuudesa kiltti ihminen, vaikka kieleni on terävä) vai pelätäänkö naiskollegoja? Kysyn tätä aidosti ymmälläni, minulle keskustelu anonyymien nimimerkkien kanssa on ainakin hankalaa ja epämieluisaa.

70-luvulla syntynyt kirjoitti...

Voisiko nimimerkin käyttö olla sukupolvikysymys? Minulle anonyymius on luonnollinen valinta netissä kirjoittaessani. Käyty keskustelu on oikeaa henkilöllisyyttä tärkeämpi.

Jenni kirjoitti...

Kysyt Heikki, miksi esimerkiksi pornografia voi herättää vastenmielisyyttä. Pornografia antaa yksiulotteisen kuvan seksuaalisuudesta. Heteropornoa on myös syytetty misogyniasta ja vasta viime aikoina markkinoille on tullut tuotantotavoiltaan eettisen tarkastelun kestäviä tuotteita. Lisäksi naturalistisella valo/elokuvapornolla on varsin harvoin esteettisiä tavoitteita (toisin, kuin esim. Manaralla) ja pornon päätavoite on kiihottaa seksuaalisesti. Edelliset seikat huomioiden ja muistaen kirjastojen rajalliset aineistomäärärahat, on ymmärrettävää, että kirjastot ovat hankkineet valikoimiinsa jotakin muuta. Joskus myös mitä tahansa muuta.

On myös muistettava, että nykyisin kirjastot kilpailuttavat hankintakanavansa ja ovat siten 80% sidottuja siihen aineistotoimittajaan, jonka kanssa sillä on sopimus. Toistaiseksi esimerkiksi BTJ on pidättäytynyt pommiohejiden ja pornon tarjoamisesta:D

Mielestäni yleiset kirjastot voivat edelleen pyrkiä valitsemaan kokoelmaan teoksia, joilla on on taiteellisia tai tieteellisiä päämääriä.

Keskustelu nimimerkeistä menee asian vierelle. Sehän on yleinen käytäntö verkossa.

Mervi kirjoitti...

Seksuaalisuus on ihmiselle luonnollista ja yksi perustarpeista. Siinä ei ole mitään sopimatonta, eikä mitään vaarallista. Me emme kirjastossa kuitenkaan vastaa ihmisen kaikkiin perustarpeisiin, ei meillä tarjoilla asiakkaille ruokaakaan. Se ei yksinkertaisesti ole meidän tehtävämme.
Erotiikan ja pornon rajankäynti ei ole hiusten halkomista, vaan toistan edelleen, on kirjastonhoitajan perustehtäviä erotella ja määritellä, esimerkiksi kirjallisuuden genrejä, eri aineistoja, eri ikäisille kohdistettuja, hyvää ja huonoa - myös ei-kirjallisuutta ja kirjallisuutta tai taidetta ja tuotteita, joilla on täysin muita päämääriä, kuten pornolla.
Milo Manaralla on sarjakuvataiteilijana ansioita; hän on loistava piirtäjä ja sarjakuvan taiteen ja kerronnan mestari. Erotiikan ja pornon välisen rajan vetäminen ei ole helppoa, mutta se on kyllä yksi meidän tehtävistämme. Wikipediakin tuntee eron:
"Pornografia (kreikan πόρνη (porni) ”prostituoitu” ja γραφή (grafi) ”kirjoitus”), lyhyemmin porno, on seksuaaliseen kiihotukseen tarkoitettua kuvallista, kirjallista tai muuta niihin verrattavaa aineistoa.[1] Pornografian keskeisimmät muodot ovat pornokuvat sekä pornoelokuvat. Yleisesti porno eroaa erotiikasta siten, että erotiikka tavoittelee taiteellisia arvoja, kun taas pornossa niitä on vähän tai ei lainkaan."

Heikki Poroila kirjoitti...

Mitä hyötyä anonymiteetistä on? Jos kaikki puhuvat anonyymeinä, ketkä siinä itse asiassa keskustelevat? Ehkä tämä on sukupolvikysymys, ehkä kysymys on vastuullisuuteen. Julkinen vastuullisuus ei näytä muutenkaan olevan erityisen suosittua. Minusta se, että osa keskustelijoista puhuu omalla nimellään, osa ei, vääristää aina kommunikaatiota. Siinä mielessä kyse ei taatusti ole asian vierestä puhumisesta.

Jenni, millä perusteella väität, että "Pornografia antaa yksiulotteisen kuvan seksuaalisuudesta." Pornografiahan ei ole mikään "yksi asia" vaan se koostuu kaikesta mikä ihmistä voi seksuaalisesti kiinnostaa. Jos rajaat väitteesi hyvin tiukasti joihinkin tietyntyyppisiin pornografian muotoihin, noin ehkä voi sanoa. Toisaalta voidaan kysyä, miksi pornografian pitäisi antaa seksuaalisuudesta moniulotteinen kuva? Kun tavoitellaan mielihyvää jäätelöllä, ei siinä vaadita samalla maitotuotteiden moniulotteista esittelyä.

Misogynia eli naisvihamielisyys on luultavasti joidenkin pornoteollisuudessa työskentelevien henkilökohtainen asenne. Mielestäni se on kuitenkin yleistyksenä täysin perustelematon. Onko joku tehnyt kattavan analyysin? Miten misogynia sitä paitsi ilmenee juuri pornografiassa? Esimerkiksi sadomasokistinen aineisto voidaan tulkita väärässä kontekstissa julmaksi väkivallaksi, vaikka kyseessä olisi molemminpuolisesti tyydyttävä asia.

Ajatus siitä, että sitoutuminen tiettyyn aineistontoimittajaan estää kirjastoa hankkimasta jotain moraalisesti epäilyttävää on kyllä kaukaa haettu. Eivät ne sopimukset sentään mitään orjakontrahteja ole.

Merville: Me emme tosiaan tarjoile ruokaa, koska sen käyttötapa ei perustu kierrätykselle. Mutta millä perusteella normaaleihin julkaisumuotoihin sisältyvä seksuaalinen sisältö ei kuuluisi palveluihimme? Tuo ruoka-analogia ei kuulosta kovinkaan hyvältä. Sen sijaan väite, että pornografian tarjoaminen ei kuulu tehtäviimme voisi olla peruste, jos se olisi jossain julki lausuttu. Mutta onko? Milloin ja missä? Jos kunta näin julkisesti ilmoittaa, kirjasto voi siihen tietenkin tukeutua.

No, ainakin nyt alkaa kuulostaa siltä, että moderni kirjaston portinvartija suhtautuu erotiikkaan neutraalisti ja jopa myönteisesti, mutta torjuu pornografian. Ehkä tällaisen sanominen ääneen on jo jonkinlainen askel eteenpäin. Tai johonkin päin.

Heikki Poroila kirjoitti...

Palaan vielä tuohon 70-luvulla syntyneen väitteeseen, että anonyymius on luonnollinen valinta. Ehkä sellaiselle, joka ei ole koskaan joutunut oikeasti ottamaan vastuuta mistään sanomisistaan tai tekemisistään.

Jos kaikki ovat anonyymejä haamuja, onko "keskustelu" muuta kuin hedelmätöntä postmodernia kielipeliä? Nimimerkin suojasta kun voi huijata muita niin sukupuolen, iän kuin persoonansakin osalta. Kun ei tarvitse kantaa vastuuta sanomisistaan, voi sanoa ihan mitä tahansa. Kun yksi keskustelijoista esiintyy omalla nimellään ja muut haamuilevat, onko se edes reilua kommunikointia?

Ymmärrän anonymiteetin joissakin ääritapauksissa, joissa sananvapauttaan ei voi käyttää ilman vakavien seurausten uhkaa. Alainen voi joutua puhumaan nimimerkin suojista.

Itse asiassa taidan lopettaa tämän haamujen kanssa seurustelun tähän. Jos minulle ei suoda edes oikeutta tietää, kenen kanssa keskustelen julkisen persoonani peliin laittaen, voin yhtä hyvin lopettaa tähän. Kiitos Reetalle hyvästä yrityksestä.

Jouni Lehtinen kirjoitti...

Seuraavaksi luen koko kirjan, kunhan saan sen käsiini, mutta yksi asia joka blogi-hommissa ihmetyttää on tämä puskasta ampumisen meininki.

Jos on kerran aidosti ja vakavasti jotain mieltä, niin miksi ei voi laittaa nimeään.

Minulle tulee sellainen olo, ettei nimimerkin taakse piiloutuva ole vakavissaan, vaikka muuten on miten tohkeissaan hyvänsä.

Nimettömät kommentit luen viimeisenä, jos sittenkään.

Luulisi, että tällä tiedon- ja tunteenvälitysalalla olisi avoimen kansalaisyhteiskunnan meininki.

Jenni kirjoitti...

Eli lopetetaan keskustelu aineistonvalinnan periaatteista tähän ja aletaan puhua verkkoidentiteetistä. Haluatteko te ylipäätään keskustelua? Onko sitä aikaisemmin ollut niin paljon ja niin asian vierestä, että on tarpeen vaatia ihmisiä todistamaan henkilöllisyytensä kommenttilaatikoissa? Montako Jenniä, Merviä tai Tuimaa täällä keskustelee kirjastoalasta?

Haluaisin enemmän elävää kirjastoalan debattia ja dialogia. En koe, että keskustelun autenttisuus kärsii siitä, että verkon käytäntöjen mukaan ihmiset käyttävät myös nickiä.

Jenni kirjoitti...

Ja jos nyt Heikki vetäydyt keskustelusta, toteutat oman ennustuksesi pamflettisi kohtalosta - sen, että se "vaietaan kuoliaaksi".

antitäti kirjoitti...

Ihan ensimmäiseksi kommentti anonymiteettiin. Blogin omistajana minulla ei ole mitään anonyymien keskustelua vastaan.

Kunhan vaan keskustellaan.

Täällä käyty keskustelu on harvinaisen vilkasta, asiallista ja asiaan keskittyvää. Ketään ei ole herjattu, ei ole "huudeltu puskasta" "mitä tahansa". Sellaisiin kommentteihin minulla on oikeus ja valta puuttua, ja ne poistankin.

Yli vuoden bloggaamisen jälkeen en ole joutunut tästä syystä poistamaan yhtäkään kommenttia.

Toivoisinkin, ettei nimettömyys hyydyttäisi hyvää keskustelua.

Sitä paitsi tunnen/tiedän lähes kaikki, jotka nickillä kirjoittavat, ja voin vannoa heidän kirjastonhoitotaitonsa ja fiksuutensa puolesta :)!

antitäti kirjoitti...

Jennin tavoin mietin, että olisi hyvä kirjoittaa omat valintaperusteensa ylös. Tosin suuri osa niistä on paljon puhuttua "hiljaista tietoa", joka vain on selkäytimessä ja aiheuttaa ongelmia, jos ja kun niitä ei tule kyseenalaistaneeksi.

Heikki kysyy: "Ovatko kirjaston arvot aina sama asia kuin palkanmaksajan arvot? Voisivatko kirjaston arvot poiketa palkanmaksajan arvoista? Miten poikkeavat arvot perustellaan, mistä ne otetaan? Äänestävätkö asiakkaat vai käyttääkö kirjaston henkilökunta sille myönnettyä portinvartijan valtaa?"

Minusta ehdottomasti kirjaston arvot voivat erota palkanmaksajan arvoista. Niiden pitääkin erota, sillä sitä kautta monimuotoisuus, asiakkaiden laajakirjoinen kiinnostus eri aiheisiin ja ennen kaikkea yhteiskunnan ideologinen haastaminen eletään todeksi. Minusta kirjasto tehdessään "poikkeavia" valintoja samalla tietoisesti haastaa nykymenon. Kaikkea emme näe, koska elämme ideologiamme ja yhteiskuntamme sisällä. Siksi täydellistä viisautta ja kapinaa ei voi lätkäyttää kirjastojen kontolle. Kyllä, henkilökunta käyttää samalla portinvartijan valtaansa, sillä minusta se kuuluu osana työhömme.

Pelkään, että Poroilan pamfletti saa kirjastohenkilökunnan pelkäämään valtansa käyttöä. Se tuskin on kirjan tarkoitus, mutta sellaisen vaaran näen. Oletan kuitenkin kirjan haastavan meitä ottamaan rohkeampia askeleita aineistovalinnassa, puolustamaan ääneen omia valintojamme ja keskustelemaan - väittelemäänkin - kirjallisuuden lajeista, tasosta jne. Sillä tavalla se ainakin minuun on vaikuttanut. Toivottavasti muihinkin.

Samalla haluaisin kysyä kollegoilta, miten "ennen vanhaan" kirjastolautakunnat ja muut valintaa kontrolloivat elimet toimivat? Lisäsivätkö ne demokratiaa vai sensuroivatko enemmän? Olivatko poliittisin perustein valitut henkilöt suvaitsevaisempia kuin kirjastokoulutetut?

Opiskeluaikanani kävin yhden kokoelmapolitiikan kurssin, jossa pornon läsnäolo kirjastossa nostettiin heti esille. Se sai osakseen naureskelua, mutta lopputulos keskustelulle oli se, että jos tarpeeksi suuri asiakasmäärä lehtiä kirjastoon vaatisi, aika moni olisi sen valmis hankkimaan.

Minun olisi vaikea taipua hankkimaan suoranaista pornoa hyllyyn.(Älä koskaan sano ei koskaan...) Heikin on aika helppo heittää tämäntapaisia kommentteja: "miksi yksittäinen Jallun juttu tai kuva ei voisi olla "kirjallisuutta" tai "valokuvataidetta""

sillä ainahan *voi* ilmestyä joku valokuva tai juttu, jolla on taiteellista arvoa. Kuitenkin kokemus on ilmeisesti osoittanut, että se ei ole lehtien pääasiallinen tarkoitus tai niiden kustannuspoliittinen lähtökohta. Samoin tietynlaisia naisten viihdelukemistoja ei kirjastoon tilata, ei kaikenlaisia lastenlehtiä tai sarjakuvaakaan. Yhteiskunnalliset säännöt ovat tällä hetkellä tiukilla seksuaalisuutta koskevassa keskustelussa, mikä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin sensuuri. Pornoon liittyy paljon ongelmia sen laillisuuden ja moraalisuuden kanssa. En puhu nyt alastomuudesta tai asennoista, vaan rahanpesusta, ihmiskaupasta, raiskauksista, pedofiliasta jne. Jopa Suomessa ilmestyvistä lehdistä/elokuvista osa edustaa kartelleja, joiden toiminta ei ole eettistä. Se tökkii minua henkilökohtaisesti, mutta myös ilmeisesti oikeusoppineita ja yleisemminkin yhteiskuntaa.

Vielä lisään, että en vastusta näiden asioiden käsittelyä - vain sitä tapaa, jolla tuotetaan tarpeita ja nuollaan pintaa (sic). Nuorten ja nuorten aikuisten kirjoissa kaikista näistä teemoista on keskusteltu aina insestiin saakka.

Vanha seinäkirjoitus sanoo, että "Jos porno tyydyttää seksuaalisuutta, miksi keittokirjat eivät vie nälkää?"

:)

Jenni kirjoitti...

Kirjastossa pitäisi mielestäni näkyä arvojen ja ideologioiden kirjo. Puhukoot kukkahatuista, mutta mielikuvissani kirjasto on yhteiskuntaa demokratisoiva voima, joka tarjoaa edellytyksiä monipuoliseen sivistykseen ja taide- ja kulttuurielämyksiin.

Meidän on jatkuvasti ylitettävä omat ennakkoluulomme ja rajoituksemme ja pyrkiä heijastamaan enemmän, kuin asiakaskunnan arvoja.

Jenni kirjoitti...

Summasin keskustelua hiukkasen Näkymättömässä kirjastossa. http://kirjasto.blogsome.com

Sirkku kirjoitti...

Jos mie nyt yhden asiakkaan näkökulmasta kommentoin aihetta porno kirjastossa (vaikka en ole Poroilan kirjaa lukenutkaan ja ymmärtääkseni porno on vain yksi esimerkki - kommentoin sitä siksi, kun siitä muutenkin nyt puhutaan niin paljon).

Miusta porno ei kirjastoon kuulu. Mielestäni kirjaston on kyllä hankittava monipuolisesti ja kaikenkattavasti materiaalia, mutta nähdäkseni materiaalin pitää olla jollain tavalla "sivistävää" - tai siis että sillä on muukin tehtävä kuin kiihottaminen, ja satunnainen hyvä artikkeli jossain lehdessä ei siitä sellaista vielä mielestäni tee. Eroottista materiaalia kirjastossa kyllä saa minun puolestani olla, sillä sillähän voi olla muitakin merkityksiä. Tietokirjallisuuden puolella siis hankitusta materiaalista (oli se mitä hyvänsä) pitää saada jonkinlaista tietoa, kaunokirjallisuuden puolella kirjallisuuden pitää mielestäni olla edes jonkin verran laadukasta (mm. viihdekirjallisuutta voi hyvin hankkia, mutta ehkä esim. ne Harlekiinit voi jättää ostamatta). Olen ymmärtänyt, etteivät kirjaston määrärahat nyt yleensä ole mitenkään ruhtinaalliset, eli että kaikkea voisi hankkia mielin määrin. Ne pennoset kannattaa varmaan sitten käyttää siihen vähän laadukkaampaan materiaaliin (ja veikkaisin, että porno saattaa sitäpaitsi lähteä kävelemään hyllystä aika nopeasti, joten asiaa voi katsoa Kankkulan kaivon kannalta).

Sitäpaitsi sääliksi käy sitä kirjaston setätiä, joka sitä materiaalia sitten palautuksen jälkeen käsittelee... :D

70-luvulla syntynyt kirjoitti...

Tuossa laatukysymyksessä täytyy vaan pitää mielessä "lajinsa edustaja". Muuten voi käydä niin, että henkilö joka pitää vaikkapa tietokonepelejä roskana jättää ne kokonaan hankkimatta. Tai ottaa korkeintaan jotain hyvin opettavaista. Mitään räiskintäpelejä nyt ei varsinkaan, vaikka miten hyvät arvostelut olisi saanut. Vaikka niissä ikärajat onkin toisin kuin kirjoissa, niin nehän voi päätyä jonkin lapsen käsiin, joka saa väkivallan todellisista vaikutuksista ihan väärän kuvan.

Pelkkä teoksen yksiulotteisuus, misogynia, taiteellisten/sivistävien päämäärien puute tai tuotantoprosessin joidenkin toimijoiden moraalittomuus eivät kuulosta oikein kestäviltä perusteilta. Jos niitä sovellettaisiin, olisi varmaan moni viihdekirja ja dekkari tai managerin lypsämän poikabändin levy pitänyt jättää kirjastoihin hankkimatta. Jos laatuviihdettä kirjastoihin hankitaan, niin miksei periaatteessa sitten laatupornoakin?

Onneksi on muuten keittokirjoja, niistä sai tämäkin uusavuton monta vinkkiä ruuanlaittoon. Vaikka täytyy sanoa, että kyllä niissä keittokirjoissa annetaan aika epärealistinen kuva ruuan ulkonäöstä. Miksei niissä ole koskaan kuvia tavallisten taikinanvaivaajien tuotoksista? Ja ne valmistusajatkin on tosi optimistisia. Itse en ole koskaan päässyt niihin minuttimäärin, joita kirjoissa on luvattu, aina menee reilusti kauemmin, vaikka käyttäisinkin valmiiksi raastettua juustoa.

Sirkku kirjoitti...

70-luvulla syntynyt: kiitos kun muistutit juuri tuosta lajin edustamisesta - se jäi miulta mainitsematta, mutta ajattelin sitä kyllä aktiivisesti :)
Mainitsit, että "Pelkkä teoksen yksiulotteisuus, misogynia, taiteellisten/sivistävien päämäärien puute tai tuotantoprosessin joidenkin toimijoiden moraalittomuus eivät kuulosta oikein kestäviltä perusteilta." Olen osittain samaa ja osittain eri mieltä. Yksittäin nuo eivät välttämättä olekaan kovin painavia syitä, mutta jos jo useampi noista toteutuu jonkin teoksen kohdalla, niin ehkä sitten kannattaa jo harkita. Mutta tosiaan katselen tätä asiaa asiakkaan näkökulmasta, eli minulla ei ole sen tarkempaa tietoa tai sanomista siihen, miten kirjastoissa aineistonvalinnassa toimitaa :)
Ja lopuksi, onneksi keittokirjoja on sentään aika monenlaisia (tässä vaiheessa täytyy mainita, että opiskelen kotitaloudenopettajaksi). Nykykeittokirjoissa erityisesti tuntuu, että on paljonkin panostettu juuri niihin kuviin - ja toisaalta voihan sitä niinkin ajatella, että ne kuvat ovat siellä herättämässä ruokahalua ja mielenkiintoa juuri sitä reseptiä kohtaan. Ja ruokakuvaus on asia ihan erikseen kaikkine öljyttyine omenoineen ja kermavaahtoa näyttelevine partavaahtoineen ;) Siitä olen kyllä yhtä mieltä, että valmistusajat ovat tosi monesti aika optimistisia. Keittokirjoista olisikin muuten mielenkiintoista käydä täällä enemmänkin keskustelua - tai en tiedä, kiinnostaako se muita kuin tätä yhtä ruokafriikkiä täällä :)

Fredrika kirjoitti...

Luultavasti tähän keskusteluun osallistuminen vain asiakkaana on kyseenalaista. Mutta jos asiakas saa esiintyä "tuomarina" noin demokratian nimissä, sanoisin kyllä että Poroilan ongelmaa ei ole olemassakaan.

Kirjasto ei ole muusta yhteiskunnasta erillinen ja siksi on aika erikoista olettaa, että kirjaston aineistovalinnasta vastaavat edes tavoittelisivat asemaa yhteiskunnan arvojen määrittäjänä. Olettaisin heidän toimivan samojen kirjoitettujen ja kirjoittamattomien arvojen perusteella kuin muutoinkin kaikkialla toimitaan, lisättynä tietysti ammattitaidolla ja alaan liittyvällä koulutuksella.
Edelleen, jos jollakin laskennallisella tai muulla toteen näytettävissä olevalla perustella voi esittää syrjinnän olemassaoloa, siihen voi myös vaikuttaa omilla aineistohankintapyynnöillään, jos kokee ne riittävän merkittäviksi.

Oman kokemuksen merkittävyys, halutun aineiston saatavuuden tärkeys, on nimittäin myös aika olennaista. Olen itse tietyn vähemmistön edustaja, ja olen joutunut hyväksymään /sietämään sitä, etten saa tietynlaista aineistoa suomeksi. Koska sitä ei käännetä eikä kustanneta. Esimerkkinä vaikkapa de Beauvoirin Toisen sukupuolen suomenkielinen laitos, joka on torso, sen "epäsopivat" osat on jätetty kääntämättä. Niinpä minun on luettava teos kokonaisena ruotsiksi tai englanniksi. Mutta se ei ole kirjaston vika, vaan ansio, koska sen avulla saan nuo vieraskieliset laitokset.

Kyse ei siis ole siitä, että arvovalintoja tehtäisiin kirjastossa aineistoa hankittaessa. Niitä tehdään jo kauan ennen. Siksi yhden laitoksen syyllistäminen siitä, että se seuraa samoja yleisarvoja, mitä muukin yhteiskunta, ei ole kovin järkevää. Varsinkin, kun kirjastot nimenomaan yleensä tekevät voitavansa, jos toivomuksia esittää. Ja jos kokee ne niin välttämättömiksi myös muiden kuin itsensä kannalta.

Jenni kirjoitti...

Heittäisin vielä tällaisen ajatuksen ilmaan: kenen kirjasto on?

Kirjasto on asiakkaiden, se on olemassa heitä palvellakseen, siksi myös palvelun käyttäjällä on oikeus - ellei velvollisuus vaikuttaa kirjaston kokoelmaan.

Sanoisin, että kirjastoissa ollaan tavattoman kiinnostuneita siitä, mitä asiakkaat kirjaston palveluilta toivovat. Hyvää ja huonoa palautetta otettaisiin mielellään enemmänkin vastaan, erityisesti niiltä asiakasryhmiltä, jotka ehkä tuntevat jäävänsä jotenkin paitsioon. Juuri heiltä palautetta on kaikkein vaikenta saada, sillä sehän edellyttäisi jalkautumista, tutkimista ja perehtymistä...

Ehkäpä Internet onkin yleisten kirjastojen suuri mahdollisuus, sehän on hyvä kontaktipinta ja juuri anonyymius rohkaisee monia avaamaan äänensä.

antitäti kirjoitti...

Kiitos Sirkku ja Fredrika kommenteista! Turha pyydellä anteeksi käyttäjänäkökulmaa, sillä juuri sitähän me kirjastossa kaipaamme! Kaikissa tutkimuksissa ollaan niin mahdottoman tyytyväisiä kirjastoon, ja hyvähän se on. Kuitenkin meillä työntekijöillä on halu ja tarve parantaa, kehittää, haastaa - mutta mistä tiedämme, mihin suuntaan, jos kukaan ei kerro?

70-luvulla syntynyt: Kiitos sinulle hyvästä tiivistämisestä, mikä *ei* ole kestävä valintaperuste. Kommentissani heittämät pornoteollisuuden vastenmieliset piirteet koskevatkin enemmän niitä syitä, miksi henkilökohtaisesti pidän pornoa vastenmielisenä kuin niitä, miksi sitä pitäisi jättää hankkimatta kirjastoon. Jo kirjoittaessani mietin, että samaa voisi ajatella ase- ja sotakirjallisuudesta: vaikka bisnes ja toteutus on minusta vastenmielinen, en voi silti sillä perusteella jättää hankintaa unhoon. Toisaalta eipä snuff-leffojakaan kirjastoon hankita.

Jenni: Minusta kirjasto on pääasiallisesti olemassa asiakkaita, käyttäjiään varten, ja he muodostavat kirjaston. Heidän toiveitaan ja halujaan kuuntelemme, heidän tiedontarpeitaan tyydytämme. (huh, näin pitkän keskustelun jälkeen sanat saavat jo kaksoismerkityksiä koko ajan :))

Mutta silti kirjasto on minusta olemassa myös itselleen. Omaehtoisena, instituutiona muiden kulttuuri-instituutioiden joukossa, vallankäyttäjänä ja -tuottajana, sivistyksen ja säilyttämisen puolustajana. Museo- ja arkistoalat ovat lähellä tätä kirjaston puolta, enkä kaikesta informaatiovaltateiden kutsusta huolimatta halua tätäkään kutsumustehtävää hylätä.

Minusta me emme ole kirjakauppojen kilpailijoita!! Minun ideaalikirjastoni on kulttuurin ja monipuolisuuden täydentäjä sekä säilyttäjä.

Kukan voi lisätä cowboy-hattuunkin ratsastaessaan kohti auringonlaskua :).

valkeakuulas kirjoitti...

Mielipiteitä singotaan puolin ja toisin ja mietinkin alan opiskelijana juuri fredrikan suustaan päästämää toteamusta:ongelmaa ei ole olemassakaan.

Mielestäni kirjastot ovat pullollaan "kaikenlaista", ei kai tässä nyt enää sensuurista sanan varsinaisessa merkityksessä voida puhua.

Jos sensuuri tarkoittaa, puhun nyt materiaalivalinnoista en internetin tuomista palveluista, ettei kirjastoon hankita Jallua tai Private Platinumin vuositilausta DVD-levyllä varustettuna niin varmasti jokainen kirjastossa työskentelevä harrastaa sensuuria. Opiskelijana joudun tekemään työtä myös kaupan kassalla, ja hyvinhän nämä "erotiikkalehdet" kulkevat, ja mielellänihän minä niitä RAHALLA asiakkaalle myyn, mutta en haluaisi niitä kirjastoissani lainattavan.

Markkinat tuottavat nykyään jo niin paljon kirjallista ja kuvallista materiaalia että kaiken sen, edes murto-osan, hankkiminen kirjastoon on mahdotonta. Miksi kukaan ei ole puolustanut Harlekiini-kirjojen puuttumista kirjastoissa, niitähän luetaan ja sisäänostohinnat ovat halpoja. Entäs sitten kaikki kaikki Akun taskarit, puuhakirjat, mangat, toimintaleffat ym. ym.?

Se, että rajoja joutuu johonkin vetämään ei ole mielestäni sensuuria tai sukupuoleen kiinnittynyttä arvomaailmaa vaan maalaisjärkeä. Rajojen tulisi elää ensisijaisesti, kuten Jennikin toteaa, asiakkaiden ehdoilla. Asiakkaiden suut olisi saatava joillain keinoin auki ja toiveita kuunneltava, aina.

Tietysti kaikenkattavan kirjaston tulisi siis järjen mukaisesti olla keskellä teollisuusaluetta, isossa hallissa jonne kaikki maailman materiaali saataisiin yhden tai kahden kappaleen edustuksessa esille. Mutta koska edelleen haluamme kirjastokäyntien olevan myös hieman esteettisiä näin ei kai voida, tai ole vielä missään tehty.

Mutta päättääkseni siihen mistä aloitin, ongelmaa ei mielestäni tällä hetkellä tunnu olevan...paitsi tietenkin siinä, että kaikkea kirjastoissa ei kuitenkaan ole, tai jos on niin se on asiakkaiden mielestä aina lainassa.

Ja aivan uuden keskustelun aineistovalinnasta saisi aikaan heittämällä rajoitukset nurkkaan ja hankkimalla vain sitä, mitä kansa ja päättäjät haluavat. Kirjaston pitäisi muuttua vihdelaitoksiksi ja kasvattaa lainauslukujaan hankkimalla vain sitä mitä asiakkaat noin puolen-yhden vuoden varausjonon muodostamisella osoittavat. Eipä olisi varastointiongelmia, voisihan ne lukemattomat, ei ajankohtaiset kappaleet siirtää muka-loppumattomaan-varastoon tai antaa asiakkaille ilmaiseksi kotiin vietäväksi.

Tapio kirjoitti...

Sivukirjaston näkökulmasta kirjaston ongelma on laatukirjallisuus - se ei nimittäin kulje. Silti sitä tulee hankkia.

Paradoksihan siitä tulee, meillä on hyllyt täynnä kulttuuria ja sivistystäö, mutta se ei enää kiinnosta ketään. Kun lainamäärä vähenee, päättäjät laskevat 1-1=0, ja näin oli taas yksi sivukirjasto vähemmän.

Olen saanut tuta varsin läheltä kunnallista päätöksentekoa kirjaston sulkemisen suhteen, sillä olin työstämässä paikallista kirjastoverkkoselvitystä alkuvuodesta 2007. Kunnan miesjohtoinen enemmistö oli jo ehtinyt mielissään erään sivukirjaston sulkemaan, vaikkei asiasta oltu tehty minkäänlaista lausuntoa.

Eräältä kirjastotoimenjohtajalta taas sain kuulla, että hänen kokemuksensa mukaan yksikään kunnallinen päättäjä ei lue kirjastoa koskevia selontekoja. Sen sijaan laina- ja kävijätilastot ovat syynin alla, mutta perimmäiset syyt laina- ja kävijämäärien laskuihin jätetään kuitenkin lukaisematta.

Tässä on se tilanne, että kun päivä päättyy, me tilitämme toki kassan, mutta myös kävijät ja lainat. Oi, huono on se päivä jona lainoja on kertynyt tietokass- anteeksi, tietokantaan vajaat 300 kappaletta. Sehän on huonoa bisnestä!

Sellaisessa tilanteessa täytyy ajatella mikä on sivukirjaston funktio. Olemmeko sivistämässä vai viihdyttämässä. Mikäli sivistämässä, meidät suljetaan, sillä ihmisillä ei ole enää aikaa tai halua "sivistyä" tai lukea ajatusta vaativaa kirjallisuutta.

Hektinen kvartaalitalous vaatii veronsa. Kun pitäisi ehtiä joogaan, itämaisesta ruokakulttuurista kertovalle kurssille, jäädä ylitöihin, käydä lenkillä koiran kanssa, shoppailla, peuhata muksujen parissa, hoitaa parisuhdetta, käydä tuttavien luona ja tehdä kotitöitä, on vaikeaa keksiä mistä repisi aikaa saati voimia enää syvälliselle lukuharrastukselle (yllä olevat eivät olleet luettelo omista menoistani, vaan viittasivat löyhästi vapaa-ajan käyttöä kartoittaneeseen tutkimukseen jonka luin jokunen vuosi takaperin).

Mikäli funktio taas on osaltaan myös viihteessä ja elämyksissä, on meilläkin mahdollisuutemme löytää asiakkaita. Chiclit, sensaatiomaiset elämäkerrat, pohjoismaiset dekkarit ja muu pintaliitomateriaali on erittäin kysyttyä. Ilman sitä meiltä ei menisi lainaan neljäsosaakaan siitä mitä nykyisellään menee. Ja silti lainaluvut ovat mollivoittoiset joka vuosi.

Rahoituksemme tulee julkisista verovaroista, joten on mielestäni luonnollista että kysyntä ohjaa tarjontaa.

Mitä tulee edelleen kirjaston aineistovalintaan, olen sitä mieltä että sukupolvien välisten asenne-erojen kartoittaminen alalla olisi tarpeen. Ei tarvita varmaan ruudinkeksijää kuvittelemaan tilannetta, jossa iäkkäämpi aineistonvalitsija jättäisi ilomielin corpsemaskeissa keikistelevän Supreme Bakkanal Holocaust -metalliyhtyeen valitsematta, ja ottaisi tilalle vaikka hintsalaisen kotiseutuyhtyeen hissimusiikkia.

Samasta syystä väitän, että tällä haavaa jätetään hankkimatta PC-pelit ja toimintaelokuvat. Jos Seagalin tilalle voi valita puolalaista ihmissuhde-elokuvaa, niin näin tehdään, silläkin uhalla että kyseinen raina jää ikiajoiksi hyllyyn. PC-pelithän ovat saatanasta ja passivoivat nuoria ja yllyttävät Jokelan kaltaisiin tapahtumiin *).

Järkeä voi käyttää mielestäni molemmin puolin. Ennakkoluulottomuuden pitäisi kuitenkin olla alalla ehdoton hyve.


*) Edellä olevat ovat poimintoja kahvipöytäkeskusteluista. Kirjaston kahvihuoneesta.

Tuima kirjoitti...

Kirjoitan nimimerkillä blogimaailmassa, koska pidän blogianikin nimimerkillä. Työfoorumeilla käytän omaa nimeäni. Mielipiteeni kirjastoasioista eivät eri foorumeilla eroa toisistaan.

Tuima kirjoitti...

Tuosta hiljaisesta valintatiedosta vielä. Olen havainnut hyväksi sen, että uudet työntekijät kyseöevät valintaperusteista. Sanallistettaessa valintaperusteita tulee samalla tarkentaneeksi omia kriteerejään. Valintakriteereissä on olemassa tietty ristiriita, tosin ehkä hyvä sellainen. Valinnat tehdään omasta asiakaskunnasta lähtien, heidän toiveitaan ja lainauskäytäntöjään miettien ja samala ripotellen mukaan vaihtoehtoja, löytämisen mahdollisuuksia.

Valintaprosessit ovat hankalia ja suurin syy hankaluuteen ei mielestäni niinkään ole kirjastoihmisten halu olla portinvartijoina vaan rahallisten resurssien siihen ohjaama pakko. Kaikkea ei voi ottaa, budjetti ei sitä salli, joten valinnoissaan joutuu todellakin tekemään valintoja. ELi suuremmat määrärahat takaisivat monipuolisemman kokoelman - varsinkin jos tulostavoitteellisuus ei olettaisi ja edellyttäisi kaikille teoksille suurta lainamäärää, vaan sallisi myös hyllyjen täytteet.

Jouni Lehtinen kirjoitti...

> 70-luvulla syntynyt sanoi...

Voisiko nimimerkin käyttö olla sukupolvikysymys? Minulle anonyymius on luonnollinen valinta netissä kirjoittaessani. Käyty keskustelu on oikeaa henkilöllisyyttä tärkeämpi.>

Tämä on hyvä! Sukupolvikysymys.Tätä voi miettiä.Ehkä me Poroilan kanssa olemme sen verran vanhempia, että muistamme sen ajan jolloin tapeltiinkin reilusti. Lyötiin edestäpäin, eikä maassa makaavaa potkittu:-)

No, tappelusta tässä nyt ei, ainakaan vielä, ole kysymys:-)

Tapio kirjoitti...

Anonymiteetista netissä...

Niin kauan kuin Googlen välimuisti löytää sanomani vielä vuosienkin päästä, kirjoitan ei-virallisissa yhteyksissä sellaisella nimellä, jota ei voi suoranaisesti personoida tiettyyn yhteen ja ainoaan henkilöön.

Google-stalkkaus on nykypäivää kaikkialla, etenkin työnhaussa. Hain muutama vuosi takaperin töitä eräästä firmasta, jonka työhaastattelija penäsi haastattelussa syitä miksi olin kritisoinut erästä valokuvaa Aukea.net-verkkopalvelussa, vaikka se hänen mielestään oli varsin oiva työ. Samalla hän mainitsi että pidän sitten metallimusiikista, sillä nimeni löytyy myös erään tunnetun metallimusiikkipalstan keskustelupalstalta. Olin lentää persiilleni, sillä en ollut aiemmin tajunnutkaan kuinka julkista läsnäolo netissä loppujen lopuksi onkaan. Ei siinä mitään, toki seison sanojeni takana ja perustellusti vieläpä, mitään asiatonta ei viesteihin sisältynyt. En vain koe, että täysin eri kontekstissa käytävään keskusteluun vedetään kommenttejani tai mielipiteitäni muualta, asiaan täysin liittymättömistä yhteyksistä.

Niin kauan kuin en edusta keskustelussa kirjastoani vaan henkilökohtaista katsantokantaani, tulen kirjoittamaan nimimerkillä - yksilönsuojasyistä. Kirjastot.fi-palstalla kirjoitan toki koko nimelläni, koska koen että se on alan toistaiseksi julkisin ja puolivirallisin palsta.

Jenni kirjoitti...

Minä käytän nimimerkkiä, koska koko nimeni on yhdistettävissä ammattiblogiini. Vaikka seisonkin mielipiteideni takana kaikissa tilanteissa, en halua vahingossakaan antaa sellaista käsitystä, että henkilökohtiset mielipiteeni edustaisivat esimerkiksi työpaikkani kantaa.

Mielestäni nimimerkillä esiintyminen ei estä asiallista keskustelua. Keskustelu on reilua silloin, kun se noudattaa kiivaimmillaankin jonkinlaista netikettiä.

Sitten varsinaisesta aiheesta: valintaperusteistahan voisi järjestää koulutuspäiviä, paneelikeskusteluja yms. Silloin voisi hakea jonkinlaista linjaa erilaisten, jostakin syystä ongelmallisten aineistojen suhteen.

Henkilökohtaisesti poliittisen, eroottisen tai ideologialtaan radikaalinen teosten hankkiminen on aina ollut helpompaa, kuin esimerkiksi 17.3 -luokan (elämmäntaito) aineiston hankkiminen. Olen kuitenkin hankkinut myös sitä, koska sen kysyntä on suurta. Tällä hetkellä mietin, miten ideologialtaan pasifististen ja ekologisten aineistojen saatavuutta voisi parantaa.

Kaura kirjoitti...

Hmm, onko siis niin, että meidän pitää lainata kasa kirjoja aina kirjastoa käyttäessämme, koska muuten ei tule kassaan hiluja? Auts. Mehän olemme ankaria kirjastojen käyttäjiä, mutta joskus vain notkumme lasten puolella tekemässä palapelejä tai pelailemassa tietsikalla ja luemme lehtiä sekä nautimme ihanasta kirjaston ilmapiiristä.

Koko elämäni olisi ollut toisenlainen, selvästi huonommin varustettu, ilman kirjastoja. Olen suuressa kiitollisuudenvelassa noille vallankäyttäjille, jotka ovat ahertaneet loputtomilla teosmarkkinoilla löytääkseen hyvän kokoelman. Pelkkä ajatus tuntuu pyörryttävältä, kun aineistoa on loputtomasti, mutta onneksi näitä sivistyneitä, valistuneita, avarakatseisia vallankäyttäjiä löytyy jopa kääpiömäisillä palkoilla työskentelemään eduksemme. Uskallan myös väittää, että ilman nykytasoista kirjastolaitosta suomalainen sivistys ja menestys olisi näivettynyt.

Olen kohdannut tutkimuksia, joiden mukaan tytöt ja naiset lukevat keskimäärin monipuolisesti miesten ja naisten kirjoittamia kirjoja ja perehtyvät monenlaisiin genreihin, kun taas miehet keskittyvät enemmän miesten kirjoittamaan "mieskirjallisuuteen". Tutkimuksen perusteella naisten "pösilöys" kirjavalinnassa näyttää jossain määrin pienemmältä riskiltä kuin miesten.

Tämä on nyt vain kirjaston suurkäyttäjä-äidin suurkäyttäjätyttären, ellei peräti addiktin näkemys. Olen muuten kokenut, että asiakkaana pystyn vaikuttamaan hyvin paljon hankintoihin. Tampereella voi helposti jättää hankintapyynnön verkonkin kautta ja palkaksi teoksen saa ensimmäisenä kouraansa. Tähän mennessä kaikki hankkarini ovat menneet läpi!

Kaura kirjoitti...

PS. Minusta on aina hyvä, että vallankäyttö tehdään näkyväksi. Myös kirjaston valtiatarten palkassa soisin näkyvän työn sisältämän vallan ja vastuun määrän.

Kirjastolla pitää ehdottomasti ollakin valtaa toteuttaa omia arvojaan. Arvot saavat olla reilusti näkösällä myös, jotta niitä voi kehittää ja niistä voi keskustella. Neutraaliuden vaatimus on sekä turha että mahdoton. Sen sijaan voimme vaatia monien äänten kuulemista sekä hiljaisten tai jopa äänettömien muistamista.

Tapio kirjoitti...

"Kaura sanoi...

Hmm, onko siis niin, että meidän pitää lainata kasa kirjoja aina kirjastoa käyttäessämme, koska muuten ei tule kassaan hiluja? Auts. Mehän olemme ankaria kirjastojen käyttäjiä, mutta joskus vain notkumme lasten puolella tekemässä palapelejä tai pelailemassa tietsikalla ja luemme lehtiä sekä nautimme ihanasta kirjaston ilmapiiristä."

Nimenomaisesti tässä on kirjastorahoituksen yksi dilemma, kuinka mitata netinkäyttöä, tietopalveluaikaa sekä muuta asiakaspalvelua luotettavasti.

Teen paraikaa opinnäytetyötäni kirjaston ei-käyttäjien mielikuvista kirjastosta, ja minua pyydettiin varta vasten vielä selvittämään, onko vallalla vielä käsitys 60-70-lukulaisesta kokoelmapainotteisesta mielikuvasta. Nyt kun 2010-luku lähenee, kirjastot siirtyvät yhä enemmän kokoelmantarjoajista palveluntarjoajiksi, joskin toki kokoelmat yhä ovat se toiminnan lähtökohta ja ydin. Se, kuinka näihin "näkymättömiin palveluihin" ja "näkymättömään kirjastonkäyttöön" saadaan rahoitusta, onkin hankalaa. Kirjastojohdon tiedossa on, että kuntapäättäjillä on vielä vallalla tuo kyseinen kokoelmapainotteinen visio. Muuhun kuin kokoelmiin on hyvin hankalaa saada rahoitusta.

Arjen esimerkki ruohonjuuritasolta: kunnassamme tarvittiin reilu viikko takaperin jossakin tietokonetta, ja päättävässä asemassa oleva taho oli tietohallinnossa todennut, että "ottakaa kirjastolta, siellähän niitä on". On, meillä on muutama vuodelta herramunjee asiakaskäytössä. Mikäli täällä halutaan palveluita pitää yllä, ne pitää pultata lattiaan ja seiniin kiinni, ettei sitäkin vähää karsittaisi pois.

Tapio kirjoitti...

Alla Saineen seuraavasta threadista johdanto, johon tartun tässä threadissa etten pilaisi tunnelmaa tuossa seuraavassa...

"Olen epäillyt, että syytökset alan hiljaisuudesta ja mielipiteettömyydestä ovat osittain harhaa, ja tässä tuli perusteita epäilyilleni."

Anteeksi, tiedän olevani tosi tylsä, mutta palaan vielä keskustelun tunnelmiin. Mielestäni alan keskustelu ON hiljaista, jos sitä käydään (puoli)virallisten (tässä tapauksessa tarkoitan Kirjastoseuran tai Kirjastot.fi:n omia keskustelufoorumeita) foorumien takana pienissä blogeissa, jonne päättävät tahot eivät löydä kirjoittamaan. Alalla käydään keskustelua jo niin monessa pienessä paikassa, ettei kaikkea keskustelua ehdi käymään läpi. Jokaista saittia leimaa kuitenkin mielestäni se, että sinne kirjoittavat pitkälti samat henkilöt. Rapiat 15-20 eri keskustelijaa eivät myöskään edusta alan henkilöstömäärästä kuin pienen pientä osaa, joten on mielestäni perusteltua pitää kirjastoalan ammatillista keskustelua edelleen hyvin hiljaisena.

On varmaankin niin, että kirjastot.fi-palveluun on suurempi kynnys ihmisillä kirjoitella kuin vaikkapa tänne. Ja olisi tietenkin naiivia ajatella, etteikö tälläkin alalla olisi "tää on mulle vain palkkatyö, joten en stressaa sen ideologisesta puolesta" -henkilöstöä.

Tapio kirjoitti...

Ärsh! Jäi puuttumaan osa lauseesta, piti kuuluman seuraavasti:

"Alalla käydään keskustelua jo niin monessa pienessä paikassa, ettei kaikkea keskustelua löydä tai ehdi käymään läpi."

En tarkoita tällä siis sitä, että keskustelua olisi paljon, vaan että sitä on sirpaloituneena monessa paikassa vähän.

antitäti kirjoitti...

No höh, Tapio. Just, kun sain kehitettyä kauniin kiitoksen ja kohottavan tunnelman :)!

Totta tietysti on, että "viralliset" palstat ovat usein hiljaisia. Vastakysymys: eikö virallinen keskustelu aina ole punnitumpaa, leimaavampaakin kuin tällainen puolivillainen blogeilu tai palstailu? Näissä on enemmän tilaa irrotella, pohtia ääneen ja uskaltautua vielä muuttamaankin mielipidettään.

Tätä keskustelua on mainostettu myös virallisilla kentillä - kuinka paljon sieltä tuli lukijoita, on vaikea sanoa.

Tilaajia blogilla on näemmä vähän päälle 90. Kirjastoalalla varmasti jotkut, toiset vain kiinnostuneita kirjaston tiskintakaisesta maailmasta. Kuitenkin olin yllättynyt iloisesti tästä kommentoinnin määrästä - ja ennen kaikkea tasosta.

Kiitos siis Tapiollekin!

Jenni kirjoitti...

Vielä palatakseni: miksiköhän kirjastot.fi:n keskustelut eivät vedä porukkaa? Olen joskus yrittänyt käyttää sitä tiedonhaun kanavana laihoin tuloksin. Yksi ihminen vastasi kysymykseeni.

Vai voisiko peräti olla niin, että tietyt tahot dominoivat keskustelua sillä palstalla?

Tapio kirjoitti...

Sanoisin, että se ei ole mediaseksikkäin keskustelupalsta: ulkoasu on sekava ja linkkejä on enemmän kuin keskivertoportaalissa. Ulkoasultaan se on tänä päivänä aivan liian askeettinen. Tietenkään keskustelun ylläpitämisen ei pitäisi olla kiinni tällaisista muotoseikoista, mutta kun 24/7 foorumielukkana olen tottunut jo asioimaan graafisesti ja toiminnoiltaan huomattavasti rikkaammissa ympäristöissä (jopa PHPBB ja Invision ovat toimivampia alustoja, puhumattakaan Joomla/Mambo-alustasta), tuntuu kirjastot.fi:n alusta hyvin kankealta.

Toisekseen, mikä on sitten se merkittävämpi syy, koen että kirjastot.fi:n keskustelukynnys on melko korkea. Kun kirjoitusta lukevat sadat muut korkeakoulutetut, sitä vaatii aiheeltaankin enemmän.

Kolmanneksi, ja edellistäkin merkittävämpänä koen sen, että alalla ei ole montaakaan työkollegaa jotka selailisivat nettiä työasioissa. Omassa yksikössäni olen ainoa, joka handlaa netin käytön ja foorumille postittamisen ja näkee siinäpä vielä oman järkensä, niin yksinkertaista ja tärkeää kuin se omasta mielestäni täällä onkin, niin muiden mielestä se ei ole.

markku-setä kirjoitti...

Jotenkin tämä keskustelu on lipsunut mielestäni sivuraiteille, joskin kiinnostaville sellaisille. Sukupuolirooleista ja seksistä syntyy toki aina hyvää keskustelua, mutta Heikin kirjan lukeneena ainakin minun mielestäni olennaisin pointti oli se, että meillä on olemassa valintaperusteita jotka eivät ole julkisia ja joita ammattikuntamme ei osaa eikä halua julkisesti perustella.

Omasta puolestani tunnustan ainakin rehellisesti tekeväni subjektiivista ja itseni näköistä kokoelmatyötä. Kaverini vinoilee, että seurauksena kirjastomme lastenosasto on viiden vuoden kuluttua 'iso ja karvainen', mutta varmasti se on jossain määrin erilainen. Suurin ero näkynee sarjakuvahyllyssä, mutta ei siksi että edeltäjäni oli nainen. Enkä usko, että ero johtuu siitäkään, että edeltäjäni jäi eläkkeelle kun minulla on vielä päälle neljännesvuosisata tuohon maagiseen hetkeen. Luulisin suurimman eron syntyvän siitä, että minä pidän sarjakuvasta ja se on minusta taidetta (katsokaapa muuten huviksenne kummalla osastolla Viivi ja Wagner ja Fingerpori ovat Hesarissa, kulttuurin vai viihteen! Tämä on minusta loukkaavaa taiteen aliarviointia).

Joka tapauksessa ne perusteet millä kokoelmaa muodostan ja millä perusteella rajatapaukset valitsen (erityisesti silloin kun raha on tiukalla) eivät ole helposti puettavissa sanoiksi ja väittäisin tämän olevan totta lähes kaikkien kokoelmatyötä tekevien kohdalta. Meidän pitäisi siis tunnusta avoimemmin valinnan olevan arvosidonnaista ja nojaavan henkilökohtaisiin mieltymyksiin ja hyväksyä kokoelmatyön subjektiivisuus. Itse asiassa, jos kokoelmatyö olisi objektiivista työtä, niin jokaisessa samankokoisessa kirjastossa olisi tarkalleen identtinen kokoelma ja kaukolainauksen tarve olisi ainoastaan suuremmasta kirjastosta kohti pienempää kokoelmaa.

Tilastollisesti voidaan kyllä väittää, että naiset ovat keskimäärin lyhyempiä, hoikempia ja kauniimpia (heteronormatiivinen näkökulma, anteeksi) kuin miehet, mutta kokoelmatyön sukupuolisidonnaisuudesta pitäisi olla ensin tutkimustyötä ennen kuin siitä uskaltaisin mitään yleistäviä väittämiä esittää. Kokoelmatyön ja portinvartijan persoonan riippuvuus toisistaan ovat kuitenkin mielestäni niin ilmeisiä, että _tämän_ väitteen uskallan esittää totuutena jopa ilman tutkimustuloksia asiasta.

antitäti kirjoitti...

Hyvä Markku-setä. Tismalleen samaa mieltä. Ja vielä vedän vähän pidemmälle, eli määritän juuri sen "omannäköisyyden" yhdeksi osaksi ammattitaitoa. Ja juuri tästä puhuin, kun pelkäsin portinvartijoiden alkavan pelkäämään käyttämäänsä valtaa.

Sen verran kyllä tarkennan, että voimme ajatella "kirjastomme näyttävän meiltä", mutta todellisuudessa uskon myös "meidän näyttävän kirjastoltamme". Olen itse ainakin huomannut jo (lyhyehkön) työurani aikana hankintapäätösteni muuttuvan automaattisesti mukailemaan asiakkaiden toiveita ja kysyntää. Nyt Pirkkalassa olen erilainen kirjastonhoitaja kuin olisin vaikkapa Tampereella, Rovaniemellä tai Köyliössä.

Kirjasto tehdään yhdessä. Me, asiakkaat, kustantajat, kirjailijat.