Voi into ja ahdistus!
Olin Hämeenlinnassa kirjastoväen koulutuspäivässä puhumassa ja kuuntelemassa. Enimmäkseen kuuntelemassa. Heti aamusta minulle valkeni, mitä lastenosastoltani uupuu. Pedagogiikka. Elämyksellisyys. Elämä.
Kauhukseni ymmärsin olevani jaaritteleva kirjaston(anti)täti, jonka puheista lapset muistavat ehkä jotain epämääräistä pelottavaa: sakot, rikotut kirjat, hukatut kortit. Liian pitkät puheet ja kirjat, joihin ei saanut koskea kuin lopuksi, ja silloin oli jo kiire. Motkotusta sotketuista hyllyistä ja hukatuista hanskoista. Missä on ilo, toiminta, kokemus? Muutamalla yksinkertaisella jipolla tunnelma voisi olla hyvinkin erilainen.
Jos vaikkapa ekaluokkalaiset olisivat itse erilaisia kirjoja, joita toiset hyllyttävät? (Kiitos Tuija ja Ella!) Siitä jää mieleen hyllyjärjestys. Tai jos haistellaan oikein vanhan kirjan tuoksua? (Kiitos Sirpa!) Se auttaa ymmärtämään kirjan kestävyyden, kunhan sitä käsitellään oikein. Samalla se on vihje historiasta, kirjallisuuden jatkumosta yli vuosikymmenien. Jos keittokirjahyllystä löytyisi kaurahiutalepaketti, kuusseiskanelosesta lelukissa ja viiskasista hirvenpapanoita? Jos olisi oikein kiltti antitäti, ne voisivat olla suklaarakeita - mutta älkää maistako, ennen kuin olette kysyneet... Jos historialuokassa esitettäisiin ritaria ja prinsessaa? Kuulemma eskarilaiset pojat eivät halua olla prinssejä, koska ne joutuu pussaan prinsessoja. Yäk. Pussailu. (Kiitos Päivi!) .
Asioita voi tunnustella, tehdä itse, haistella ja päästää kirjaston maailmaan mukaan myös erilaiset erityisryhmät (kiitos Minna!).
Koulutukset saavat aikaan aina mielentilan, jossa on mielettömästi optimistista ideointia ja jonkin verran ahdistunutta itsetutkistelua. Miksei meillä ole näin? Miksen minä ole keksinyt tätä?
Onneksi kirjastoväki kokoontuu ja kokoustaa sen verran usein, että parhaat ideat saadaan jakoon. Kiitos siis kaikille!
Lisäksi näin vanhoja ja vieläkin vanhempia opiskelututtuja ja juor... verkostoiduin ahkerasti tuttujen ja puolisellaisten kanssa. Nyt on hyvä olo. Kiitos Jemorylle ikimuistoisista ideoista, joita ei toivottavasti koskaan tuotteisteta elämyksiksi :).
Illalla kuulin vielä, että lähipiirissäni on aktiivisessa lukukäytössä kirja, joka on poistettu Tampereen kaupunginkirjastosta 22.2.1971. Jonkin verran ennen kuin minä synnyin. Sen kirjan elämän minä tahtoisin kirjoittaa.
Ai niin, muutama arvostelu:
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio konnan nahoissa, 2008.
Scott, Michael: Kirjanvartija, 2008.
torstaina, helmikuuta 28, 2008
maanantaina, helmikuuta 18, 2008
Vinkkaus pidentää ikää
Kirjastorakkauden lisäksi lankean yhä enemmän vinkkauksen pauloihin. Vink vink.
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.
Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...
Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.
Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.
Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.
Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).
Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.
Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.
Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.
Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.
Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...
Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.
Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.
Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.
Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).
Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.
Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.
Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.
Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
Ystävänpäivän jälkihuuruinen rakkaudentunnustus kirjastolle
Noin kuukausi sitten jouduin tilanteeseen, jossa tajusin jotain tärkeää itsestäni.
Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.
Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.
En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...
Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.
Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.
Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.
En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...
Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Välitilassa
Jo lyhyenkin matkan jälkeen on vaikeaa kerätä itsensä taas kasaan.
Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.
-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.
Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.
Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.
Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.
Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.
Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.
-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.
Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.
Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.
Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.
Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.
tiistaina, helmikuuta 05, 2008
Swinging
Olipa kerran kolme vinkkaria. He työskentelivät mahtavilla lastenosastoilla Pirkkalassa, Tampereella ja Hollolassa. Valitettavasti he olivat suunnilleen yhtä suuria, joten emme voi viitata heihin Pienenä vinkkarina, Keskikokoisena vinkkarina ja Suurena vinkkarina. Itse asiassa he kaikki ovat keskimääräistä suurempia. Mutta ainakin yksi heistä piti puurosta.
Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.
Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.
Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.
Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.
Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?
Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.
Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.
ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.
Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.
Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.
Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.
Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.
Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?
Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.
Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.
ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.
sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008
Käsi kädessä
Koulun ja kirjaston yhteistyö on lasten- ja nuortenkirjastotyön pohja. Ilman sitä ei ole lapsia, ei lukemista, ei sivistystä eikä tulevaisuuden lukijoita.
Pirkkalassa yhteistyötä tehdään luokkakäyntien, kirjavinkkausten, kirjastonkäytön opetuksen ja harvakseltaan järjestettyjen (laiska Reetta) tapahtumien voimalla.
Kirjastolta tulee siis paljon resursseja. Mitä koulu antaa yhteistyön toiselle puolelle?
Koulu antaa asiakkaat, osallistujat ja lainaajat. Oppilaat, innostuksen ja mukanaolon. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka innolla opettajat tahtovat tietää kaikesta uudesta ja tuoda luokkansa paikalle. Opettajat uhraavat kiitettävästi aikaa ja vaivaa sekä yhteistyöpalavereissa että koulujen opettajainhuoneissa työtovereitaan infoten. Luokkatilat järjestyvät, aikataulut selkiytyvät ja ruokailuja siirretään kirjaston toiveiden mukaan.
Meillä Pirkkalassa jokainen ala-aste on edustettuna koulujen kulttuurityöryhmässä, jossa myös kirjastoasiat hoituvat. Useamman kerran vuodessa tapaamme söpön kulttuurisihteerin ja opettajien kanssa, päätetään vierailevat muusikot, kirjailijat, tapahtumat jne. Ja homma toimii! Info kulkee suoraan kouluille, opet järjestävät asiat loppuun ja pullaakin saa kiitettävästi.
Kirjastostrategia 2010 (josta aina tulee mieleen scifi, luita heittelevät simpanssit ja Elvis has left the building, mikä lienee osoitus strategisesta huumorintajusta) suosittaa seuraavaa:
"Mikäli peruskouluilla ja lukioilla ei ole kirjastopalvelujen kehittämisestä vastaavaa ammattihenkilöstöä, opetusministeriö suosittaa kuntia järjestämään palvelut
• palkkaamalla pedagogisen informaatikon joko yhteen kuntaan tai alueelliseen käyttöön,
• ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta siten, että 1-3 prosenttia opetustoimen käyttökuluista osoitetaan kirjastopalvelujen tuottajalle, tai
• perustamalla kouluun ammattimaisesti kehitettävän koulukirjaston (suuret koulut)"
Raha tietysti lämmittäisi aina, mutta koulut irrottavat budjeteistaan kuluja oikeastaan kaikkiin kirjaston järjestämiin erityistapahtumiin.
Pedagogisella informaatikolla lienee mahdollisuuksia koota koulujen asiat näppeihinsä kattavasti. Hienoa, että Tampereellakin on päätetty panostaa siihen. Tässä.
Muitakin kirjastoalan paikkoja on tarjolla Pirkanmaalla - tervetuloa joukkoon!
Pirkkalassa yhteistyötä tehdään luokkakäyntien, kirjavinkkausten, kirjastonkäytön opetuksen ja harvakseltaan järjestettyjen (laiska Reetta) tapahtumien voimalla.
Kirjastolta tulee siis paljon resursseja. Mitä koulu antaa yhteistyön toiselle puolelle?
Koulu antaa asiakkaat, osallistujat ja lainaajat. Oppilaat, innostuksen ja mukanaolon. Itse asiassa olen yllättynyt, kuinka innolla opettajat tahtovat tietää kaikesta uudesta ja tuoda luokkansa paikalle. Opettajat uhraavat kiitettävästi aikaa ja vaivaa sekä yhteistyöpalavereissa että koulujen opettajainhuoneissa työtovereitaan infoten. Luokkatilat järjestyvät, aikataulut selkiytyvät ja ruokailuja siirretään kirjaston toiveiden mukaan.
Meillä Pirkkalassa jokainen ala-aste on edustettuna koulujen kulttuurityöryhmässä, jossa myös kirjastoasiat hoituvat. Useamman kerran vuodessa tapaamme söpön kulttuurisihteerin ja opettajien kanssa, päätetään vierailevat muusikot, kirjailijat, tapahtumat jne. Ja homma toimii! Info kulkee suoraan kouluille, opet järjestävät asiat loppuun ja pullaakin saa kiitettävästi.
Kirjastostrategia 2010 (josta aina tulee mieleen scifi, luita heittelevät simpanssit ja Elvis has left the building, mikä lienee osoitus strategisesta huumorintajusta) suosittaa seuraavaa:
"Mikäli peruskouluilla ja lukioilla ei ole kirjastopalvelujen kehittämisestä vastaavaa ammattihenkilöstöä, opetusministeriö suosittaa kuntia järjestämään palvelut
• palkkaamalla pedagogisen informaatikon joko yhteen kuntaan tai alueelliseen käyttöön,
• ostamalla palvelut esim. yleiseltä kirjastolta siten, että 1-3 prosenttia opetustoimen käyttökuluista osoitetaan kirjastopalvelujen tuottajalle, tai
• perustamalla kouluun ammattimaisesti kehitettävän koulukirjaston (suuret koulut)"
Raha tietysti lämmittäisi aina, mutta koulut irrottavat budjeteistaan kuluja oikeastaan kaikkiin kirjaston järjestämiin erityistapahtumiin.
Pedagogisella informaatikolla lienee mahdollisuuksia koota koulujen asiat näppeihinsä kattavasti. Hienoa, että Tampereellakin on päätetty panostaa siihen. Tässä.
Muitakin kirjastoalan paikkoja on tarjolla Pirkanmaalla - tervetuloa joukkoon!
tiistaina, tammikuuta 22, 2008
Maniaa
Otsikko tahtoi ensin olla "Mania", mutta koska se viittaa kirjastomaailmassa tuntemattomaan vaihdantavälineeseen, olkoon nyt noin.
Ihan ensi suuri kiitos Hennalle, Päiville ja Aamunkajolle kukkasista! Koska olen armottoman myöhässä, en jaa niitä eteenpäin. Tarjolla on nimittäin jotain parempaa.
Tämä: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449
Kajarit täysille. Ihan parasta! Antitäti ja koko työpaikka on nauttinut tästä useita kertoja päivässä
Uskomatonta, mitä vuoden kääntyminen tekee päälle. Ja ruumiillekin. Pesäpäivät ovat aikaa sitten vaihtuneet metsästysviikoiksi, kun haussa on karvaisia vinkkareita, kodittomia kirjailijoita, oppivaisia opettajia, ymmärtäväisiä kaikkia kun aikataulut pissii, kasvomaalausopettaja, kustannustoimittaja, oikolukija, sihteeri, kirjanpitäjä, kirjan pitäjä, pitäjän kirja, juttuja, kirjoja, ideoita.
Viikon hyvät uutiset:
Energiaa piisaa.
Huonot uutiset:
Taidan olla vastuussa kasvihuoneilmiöstä energiankulutukseni piikkien vuoksi.
Tietoisku:
36 kertaa oksentanut ihminen toipuu siitä kahdessa päivässä täysin. Sitä todistanut ihminen ei toivu. Ainakaan, jos seuraavan viikon aikana seuraa 23 kertaa oksentavaa ihmistä, 4 kertaa oksentavaa ihmistä ja 1 kerran oksentavaa ihmistä.
Tietoisku 2:
Ihmisten oksennustauti ei tartu gerbiileihin - ainakaan helposti.
Ihan ensi suuri kiitos Hennalle, Päiville ja Aamunkajolle kukkasista! Koska olen armottoman myöhässä, en jaa niitä eteenpäin. Tarjolla on nimittäin jotain parempaa.
Tämä: http://www.jarvenpaa.fi/sivu/index.tmpl?sivu_id=2449
Kajarit täysille. Ihan parasta! Antitäti ja koko työpaikka on nauttinut tästä useita kertoja päivässä
Uskomatonta, mitä vuoden kääntyminen tekee päälle. Ja ruumiillekin. Pesäpäivät ovat aikaa sitten vaihtuneet metsästysviikoiksi, kun haussa on karvaisia vinkkareita, kodittomia kirjailijoita, oppivaisia opettajia, ymmärtäväisiä kaikkia kun aikataulut pissii, kasvomaalausopettaja, kustannustoimittaja, oikolukija, sihteeri, kirjanpitäjä, kirjan pitäjä, pitäjän kirja, juttuja, kirjoja, ideoita.
Viikon hyvät uutiset:
Energiaa piisaa.
Huonot uutiset:
Taidan olla vastuussa kasvihuoneilmiöstä energiankulutukseni piikkien vuoksi.
Tietoisku:
36 kertaa oksentanut ihminen toipuu siitä kahdessa päivässä täysin. Sitä todistanut ihminen ei toivu. Ainakaan, jos seuraavan viikon aikana seuraa 23 kertaa oksentavaa ihmistä, 4 kertaa oksentavaa ihmistä ja 1 kerran oksentavaa ihmistä.
Tietoisku 2:
Ihmisten oksennustauti ei tartu gerbiileihin - ainakaan helposti.
maanantaina, tammikuuta 14, 2008
Numeroita vai tunteita?
Olen viime aikoina miettinyt paljon vinkkaamista. Olen myös vinkannut, puhunut vinkkaamisesta monessa eri paikassa ja kirjoittanut vinkkaamisesta ja vinkkejä.
Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.
Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.
Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)
Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.
Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.
Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.
Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.
Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.
Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.
Mitä enemmän mietin, sitä kapinallisemmaksi vinkkari-kuvani muotoutuu.
Kun aloitin vinkkaamisen joitain vuosia sitten, tahdoin selvitä työnkuvassani mainitusta toimesta hengissä. Mielellään joten kuten kunniallakin. Se oli kuulkaa todella pelottavaa! Aika nopeasti huomasin homman olevan hauskaa, eikä mahdottoman vaikeaakaan. Oma tyyli ja omat kirjat löytyivät suht nopeasti.
Seuraava vaihe oli päteminen. Vinkkauksen onnistuminen oli suoraan verrannollinen lainauslukuihin, ja kaikkea pystyi mittaamaan. Mitä useammalle olin vinkannut ja mitä tyhjemmät hyllyt olivat, sen parempi mieleni ja omatuntoni oli. (Tässä vaiheessa minulle olisi kannattanut ehdottaa vinkkauksen tuotteistamista, itseni brändäämistä, mainosten tekemistä ja kiertueelle lähtöä Aerosmithin kanssa.)
Sitten tuntui, ettei määrä korvannutkaan täysin laatua. Seurasi kunnianhimo. Erilaisia vinkkauksia, omien rajojen koettelemista ja mahdollisuuksien pohtimista.
Kaikki nämä ovat tietysti edelleen mukana minussa vinkkarina. Edelleen jännittää, yritän parhaani ja nautin saadessani kirjat kiertämään. Ja ihan varmasti olen kiinnostunut uusista haasteista, erilaisista vinkkaustyyleistä ja monenlaista vinkkitavoista.
Silti olen huomannut miettiväni vinkkausta myös tapahtumana. Elämyksenä. Tilanteena, jolla ei tarvitse olla suurta päämäärää tai tavoitetta. Pysähtyneenä hetkenä, jolloin kirjasto on muutakin kuin kirjoja täynnä oleva talo. Kirjasto on ajatuksia, juttuja, jakamista, innostumista ja innostamista. Ei tarvitse hyssyttää, voi huudattaa, haastaa ja kimittää. Voi myös silittää, keinuttaa ja hämmästyttää.
Vinkkaus voi olla tilanne, jonka jälkeen kaikki voivat sanoa osallistuneensa kirjallisuustapahtumaan. Kaikki ovat sen jälkeen kuulleet puhetta kirjoista. Salaa haaveilen, että joku nimi voi jäädä täysin lukuinnottoman oppilaan päähän muhimaan.
Ja vielä salempaa haaveilen, että se nimi ponnahtaa esiin juuri sinä päivänä, kun se innoton oppilas on kerännyt rohkeutta jutellakseen ihastuksensa kanssa, ja ainoa puheenaihe on ihastuksen lukema kirja.
Oih, se olis ihanaa. Ja sitten ne nimeäisi ekan kissansa Antitädiksi.
tiistaina, tammikuuta 08, 2008
Lahjoja ja sekalaistelua
Mukava yllätys! Finlandia junior -raadissa ollut Pertti Nättilä lahjoitti kirjastolle reilusti yli sata viimevuotista lasten- ja nuortenkirjaa.
Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.
Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.
Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.
Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.
Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.
18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.
Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.
Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.
Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.
Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.
Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.
18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.
lauantaina, tammikuuta 05, 2008
Todellisuus piipahti kylään
Lomailu on vaikeaa. Silloin on aikaa miettiä asioita, ja moni niistä liittyy työhön. Sitten tulee tehneeksi jonkun suunnitelman, joka vaatii vain pienenpientä sähköpostin lähettämistä. Ja sitten pitää hakea yksi juttu työpaikalta. Ja lukea työposti. Ja paikallislehti, jossa huomaa jutun itsestään. (Iso pdf-tiedosto) (Kiitos toimittajalle, juttu on hyvä!) (Muotibloggaajat: kuvan oton jälkeen olen käynyt kampaajalla!!!)
Ja sitten menee käymään siinä kirjastossa, jossa on asiakas - siis vain asiakas! Kun viattomana lainaa pari naisviihde- ja sotakirjaa, törmää Karjalaisen Mattiin, jonka kanssa on kaveri Facebookissa. Ja jonka kanssa on ihan vähän vaan saanut idean, että voisi tehdä jotain yhteisjuttua yli kuntarajojen. Vaikka kirjavinkata. Ja sitten on pikkuisen juteltava, ja mietittävä, ja kotona kirjoitettava hiukkasen kirjalistaa.
Kun sitten rauhallisena kävelee ulos kirjastosta, jossa on ollut melkivaanasiakkaana, soi puhelin. Sieltä soittaa herraTeeVeeKaksi, joka tahtoo tulla tekemään jutun kauhuvinkkauksesta tiistaina. Juttuun tarvitaan luokka. Koulu alkaa maanantaina, työt alkaa maanantaina. Sitten on pakko vähän kirjoitella sähköpostia ja soitella ja tekstailla tutuille opettajille ja tehdä varauksia kirjoista ympäri kuntaa ja etsiä kynttilöitä ja varata viitta.
Sitten sitä onkin jo niin työmoodissa, että ihan huomaamatta lukaisee yhden vinkkauskirjan ja aloittaa yhtä artikkelia ja kirjoittaa siitä neljäsosan ihan huomaamatta.
Kunnes tajuaa, että nyt on viimeinen lomapäivä. Kello on puoli kaksi yöllä ja lataan parhaillaan uudelle mp3:lle Täällä Pohjantähden alla ykköstä kuunneltavaksi.
Oli kirjasto, tietokone ja Antitäti.
Ja sitten menee käymään siinä kirjastossa, jossa on asiakas - siis vain asiakas! Kun viattomana lainaa pari naisviihde- ja sotakirjaa, törmää Karjalaisen Mattiin, jonka kanssa on kaveri Facebookissa. Ja jonka kanssa on ihan vähän vaan saanut idean, että voisi tehdä jotain yhteisjuttua yli kuntarajojen. Vaikka kirjavinkata. Ja sitten on pikkuisen juteltava, ja mietittävä, ja kotona kirjoitettava hiukkasen kirjalistaa.
Kun sitten rauhallisena kävelee ulos kirjastosta, jossa on ollut melkivaanasiakkaana, soi puhelin. Sieltä soittaa herraTeeVeeKaksi, joka tahtoo tulla tekemään jutun kauhuvinkkauksesta tiistaina. Juttuun tarvitaan luokka. Koulu alkaa maanantaina, työt alkaa maanantaina. Sitten on pakko vähän kirjoitella sähköpostia ja soitella ja tekstailla tutuille opettajille ja tehdä varauksia kirjoista ympäri kuntaa ja etsiä kynttilöitä ja varata viitta.
Sitten sitä onkin jo niin työmoodissa, että ihan huomaamatta lukaisee yhden vinkkauskirjan ja aloittaa yhtä artikkelia ja kirjoittaa siitä neljäsosan ihan huomaamatta.
Kunnes tajuaa, että nyt on viimeinen lomapäivä. Kello on puoli kaksi yöllä ja lataan parhaillaan uudelle mp3:lle Täällä Pohjantähden alla ykköstä kuunneltavaksi.
Oli kirjasto, tietokone ja Antitäti.
perjantaina, joulukuuta 28, 2007
Minä lupaan
En ole koskaan tehnyt uudenvuodenlupauksia. Tänä vuonna on kuitenkin kirkastunut moni asia niin ammatillisesti kuin muutenkin, joten ehkä nyt olisi niiden aika. Ehkä.
Minä lupaan aloittaa lomani huomenna kello 15. Lupaan lomailla, enkä ajattele töitä. En tee töitä. En lue töitä enkä kirjoita töitä. Kieltäydyn näkemästä töistä unia ja suunnittelemasta mitään.
Kun palaan töihin, lupaan heittäytyä täydellä sydämellä valmistelemaan Pirkkalan kevään kirjallisuustapahtumaa, Vinkkiviikkoja. Lupaan ilmoittaa ajoissa kutsutuille kirjailijoille vierailupäivät ja soittaa kouluille, mikä aika sopisi vinkkauskoulutuksen pitämiseen. Lupaan lukea videokameran ohjeet melkein kokonaan läpi ja ottaa selvää, mihin tiedostoon videot tallennetaan. Lupaan pönkiä esiin ulkoisen kovalevyn, joka matkustaa maailmalla. Lupaan myös miettiä syksyn mahdollista toista showta ja lupaan olla pettymättä, jos se ei toteudukaan. Lupaan aloittaa kakkosluokkalaisten vinkkaukset, joihin olen jo valmistautunut, ja hoitaa syksyn pari rästiä pois.
Lupaan jatkaa asiakastyössä iloisena ja tehdä parhaani.
Lupaan perehtyä paremmin naisviihteseen ja ottaa selvää sotakirjallisuuden must-read -listasta. Hämmästytän itseni huomaamalla, kuinka jatkuvasti tekee mieli perehtyä uudenlaiseen genrekirjallisuuteen. Eräkirjallisuus vielä kavahduttaa, mutta jos ensin olen lukenut ihmisten ampumisesta, kestän ehkä jäniksenkin. Verisukulainen kieltäytyi aikoinaan asettamasta hiirenloukkua kotiinsa, vaikka kävi samalla armeijaa. "Ihmiset ovat pahoja, hiiret viattomia", kuului perustelu.
Lupaan pysyä naiivina ja uskoa kirjallisuuden merkitykseen. Lupaan muistaa, kuinka minulla, ajatuksillani ja teoillani on vaikutusta, vaikkei se välillä siltä tunnukaan. Lupaan levittää sivistystä ja lukemisen iloa, tehdä kirjastosta kivan ja turvallisen paikan lapsille ja nuorille. Tehdä rohkeita ja typeriäkin asioita, koska vain itsensä likoon pistämällä voi saavuttaa jotain. Edes hyvän mielen itselleen, varmuuden hyvin tehdystä työstä ja siitä, että on yrittänyt parhaansa. Uskoa hyvyyteen, vaikka muiden mielestä se ehkä onkin naurettavaa. Puolustaa ystäviä.
Lupaan kirjoittaa enemmän ja lukea enemmän. Ajatellakin ehkä vähän enemmän. Ihan hiljaa, pieniä ajatuksia. Jos ensi vuoden jälkeen tietäisin vähän enemmän, osaisin sanoa vähän kauniimmin, ehdottaa rauhallisemmin ja odottaa. Ei kaikkea heti. Vähitellen, pala kerrallaan. Eikä tarvitsisi saada kaikkea, vaan osakin jo riittäisi - ei ahmaista nielaisten vaan nuolaista varoen. Niin minustakin riittää pidempään.
Mitä sinä lupaat?
Minä lupaan aloittaa lomani huomenna kello 15. Lupaan lomailla, enkä ajattele töitä. En tee töitä. En lue töitä enkä kirjoita töitä. Kieltäydyn näkemästä töistä unia ja suunnittelemasta mitään.
Kun palaan töihin, lupaan heittäytyä täydellä sydämellä valmistelemaan Pirkkalan kevään kirjallisuustapahtumaa, Vinkkiviikkoja. Lupaan ilmoittaa ajoissa kutsutuille kirjailijoille vierailupäivät ja soittaa kouluille, mikä aika sopisi vinkkauskoulutuksen pitämiseen. Lupaan lukea videokameran ohjeet melkein kokonaan läpi ja ottaa selvää, mihin tiedostoon videot tallennetaan. Lupaan pönkiä esiin ulkoisen kovalevyn, joka matkustaa maailmalla. Lupaan myös miettiä syksyn mahdollista toista showta ja lupaan olla pettymättä, jos se ei toteudukaan. Lupaan aloittaa kakkosluokkalaisten vinkkaukset, joihin olen jo valmistautunut, ja hoitaa syksyn pari rästiä pois.
Lupaan jatkaa asiakastyössä iloisena ja tehdä parhaani.
Lupaan perehtyä paremmin naisviihteseen ja ottaa selvää sotakirjallisuuden must-read -listasta. Hämmästytän itseni huomaamalla, kuinka jatkuvasti tekee mieli perehtyä uudenlaiseen genrekirjallisuuteen. Eräkirjallisuus vielä kavahduttaa, mutta jos ensin olen lukenut ihmisten ampumisesta, kestän ehkä jäniksenkin. Verisukulainen kieltäytyi aikoinaan asettamasta hiirenloukkua kotiinsa, vaikka kävi samalla armeijaa. "Ihmiset ovat pahoja, hiiret viattomia", kuului perustelu.
Lupaan pysyä naiivina ja uskoa kirjallisuuden merkitykseen. Lupaan muistaa, kuinka minulla, ajatuksillani ja teoillani on vaikutusta, vaikkei se välillä siltä tunnukaan. Lupaan levittää sivistystä ja lukemisen iloa, tehdä kirjastosta kivan ja turvallisen paikan lapsille ja nuorille. Tehdä rohkeita ja typeriäkin asioita, koska vain itsensä likoon pistämällä voi saavuttaa jotain. Edes hyvän mielen itselleen, varmuuden hyvin tehdystä työstä ja siitä, että on yrittänyt parhaansa. Uskoa hyvyyteen, vaikka muiden mielestä se ehkä onkin naurettavaa. Puolustaa ystäviä.
Lupaan kirjoittaa enemmän ja lukea enemmän. Ajatellakin ehkä vähän enemmän. Ihan hiljaa, pieniä ajatuksia. Jos ensi vuoden jälkeen tietäisin vähän enemmän, osaisin sanoa vähän kauniimmin, ehdottaa rauhallisemmin ja odottaa. Ei kaikkea heti. Vähitellen, pala kerrallaan. Eikä tarvitsisi saada kaikkea, vaan osakin jo riittäisi - ei ahmaista nielaisten vaan nuolaista varoen. Niin minustakin riittää pidempään.
Mitä sinä lupaat?
sunnuntaina, joulukuuta 23, 2007
Oksymoron
Minä rakastan oksymoron-sanaa. Luultavasti siksi, että olen itse sellainen.
Siivoton kirjastonhoitaja. Järjestelmällisyyden asiantuntija, joka elää läävässä. Organisoinnin ammattilainen, joka ei kykene kiinnittämään huomiota järjestykseen. Minua varten yliopiston olisi pitänyt järjestää kurssi siivoustyön perusteista.
Puolustukseksi sanottakoon, että olen aina ollut tällainen. Lapsuudessa huoneeni lattiaa tai seiniä ei erottanut kaiken tauhkan alta, ja opiskeluaikana eräs ihana mies, jonka kanssa seurustelin, sanoi minulle: "Olet sotkuisin nainen, jonka koskaan olen tavannut." Se oli aika hyvin mieheltä, joka eli kaverinsa kanssa kämpässä, jonka rinnalla pullonpalautusautomaattikin kalpenisi. Meni aika pitkään ennen kuin ymmärsin lauseen kritiikiksi.
Kirjastossakin huomaan, kuinka kiinnitän luvattoman vähän huomiota siisteyteen, kauneuteen ja viihtyisyyteen. En ole tippaakaan sisustaja, en huomioi ympäristöäni normaalisti juuri mitenkään. Sekasotku ei haittaa minua pätkääkään. Koska kuulun hyvin pieneen vähemmistöön, joudun taistelemaan tämän piirteen kanssa työssäni varsin usein. Onneksi meillä on töissä visuaalisempia ja kauneustajullisempia ihmisiä kuin minä! Heidän työlleen kohotan glögilasin.
Ehkä ymmärrätte järkytykseni, kun löysin itseni tänään vessasta pesemästä hanaa *hammasharjalla*. Kiitos Hanna-ystävälle vinkistä! Puhdasta tuli, mutta järkytyksestä toipumiseen menee ainakin vuosi.
Kirjaston ovet on suljettu, siivous tehty. Nyt on aika tilata pizza, maata sohvalla ja kurkistaa välillä vessan hanaa, joka loistaa.
Tietty blogiani lukeva sukulainen: muistakin ihailla hanaa huomenna :)!
Huomenna kaikki on toisin. Toivottavasti jokainen suomalainen saa lahjaksi ainakin yhden kirjan - etenkin kaikki te, rakkaat lukijat.
Siivoton kirjastonhoitaja. Järjestelmällisyyden asiantuntija, joka elää läävässä. Organisoinnin ammattilainen, joka ei kykene kiinnittämään huomiota järjestykseen. Minua varten yliopiston olisi pitänyt järjestää kurssi siivoustyön perusteista.
Puolustukseksi sanottakoon, että olen aina ollut tällainen. Lapsuudessa huoneeni lattiaa tai seiniä ei erottanut kaiken tauhkan alta, ja opiskeluaikana eräs ihana mies, jonka kanssa seurustelin, sanoi minulle: "Olet sotkuisin nainen, jonka koskaan olen tavannut." Se oli aika hyvin mieheltä, joka eli kaverinsa kanssa kämpässä, jonka rinnalla pullonpalautusautomaattikin kalpenisi. Meni aika pitkään ennen kuin ymmärsin lauseen kritiikiksi.
Kirjastossakin huomaan, kuinka kiinnitän luvattoman vähän huomiota siisteyteen, kauneuteen ja viihtyisyyteen. En ole tippaakaan sisustaja, en huomioi ympäristöäni normaalisti juuri mitenkään. Sekasotku ei haittaa minua pätkääkään. Koska kuulun hyvin pieneen vähemmistöön, joudun taistelemaan tämän piirteen kanssa työssäni varsin usein. Onneksi meillä on töissä visuaalisempia ja kauneustajullisempia ihmisiä kuin minä! Heidän työlleen kohotan glögilasin.
Ehkä ymmärrätte järkytykseni, kun löysin itseni tänään vessasta pesemästä hanaa *hammasharjalla*. Kiitos Hanna-ystävälle vinkistä! Puhdasta tuli, mutta järkytyksestä toipumiseen menee ainakin vuosi.
Kirjaston ovet on suljettu, siivous tehty. Nyt on aika tilata pizza, maata sohvalla ja kurkistaa välillä vessan hanaa, joka loistaa.
Tietty blogiani lukeva sukulainen: muistakin ihailla hanaa huomenna :)!
Huomenna kaikki on toisin. Toivottavasti jokainen suomalainen saa lahjaksi ainakin yhden kirjan - etenkin kaikki te, rakkaat lukijat.
maanantaina, joulukuuta 17, 2007
Viime hetken vinkit
Kiitos kaikille keskustelijoille viime postauksen tiimoilta! Olen epäillyt, että syytökset alan hiljaisuudesta ja mielipiteettömyydestä ovat osittain harhaa, ja tässä tuli perusteita epäilyilleni.
Joulurauha tuntuu olevan vielä kovin kaukana. Luokat juoksevat hysteerisesti kokeiden ja joulujuhlaharjoitusten välissä palauttamassa kirjojaan, kaupat tursuavat ihmisiä, hyllyt pullistelevat ihmisten tehtyä joulusiivoa ja tuotua kirjansa takaisin. Tuhat byrokratia-asiaa pitää hoitaa tämän vuoden puolella, ja kustantajat lähettävät kevään ennakkotilauslistansa samaan syssyyn. Ihania kirjoja on kyllä tulossa taas.
Jos joku lukija vielä kaipaa epätoivoissaan lahjavinkkejä, heitän omalta kohdaltani muutaman ehdotuksen:
Maria Syvälän Onnen tyttö. Aikuisille, jotka muistavat lapsuutensa ilot ja kipeät asiat. Neljäsluokkalainen Kerttu kirjoittaa kirjeitä elämästään äidille, jota ei enää ole. Uskomattoman kaunista kieltä.
Lappalainen Eija - Leinonen Anne: Devoted Souls - peliromaani. Nellin elämä jakautuu Nuutin kanssa eletyn todellisuuden ja verkossa eletyn DeVo-pelin maailman välillä. Kuudesluokkalaisista yläspäin. Arvostelu täällä.
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio zoomaa tähtiin. Nelosista kutosiin iskee Vili tosi lujaa! Kirjastossa jatkuvasti varattujen listalla. Arvostelu löytyy.
Ja tietty tämä :).
Ugh, portinvartija on suositellut.
Haluaisinpa tietää, mitä joululahjaksi suosittelette te, rakkaat lukijat?
Vaikkapa Kaura, Tuima, Kaisa, Jukka ja Kirsti. Ja muutkin! Vinkkejä??
Joulurauha tuntuu olevan vielä kovin kaukana. Luokat juoksevat hysteerisesti kokeiden ja joulujuhlaharjoitusten välissä palauttamassa kirjojaan, kaupat tursuavat ihmisiä, hyllyt pullistelevat ihmisten tehtyä joulusiivoa ja tuotua kirjansa takaisin. Tuhat byrokratia-asiaa pitää hoitaa tämän vuoden puolella, ja kustantajat lähettävät kevään ennakkotilauslistansa samaan syssyyn. Ihania kirjoja on kyllä tulossa taas.
Jos joku lukija vielä kaipaa epätoivoissaan lahjavinkkejä, heitän omalta kohdaltani muutaman ehdotuksen:
Maria Syvälän Onnen tyttö. Aikuisille, jotka muistavat lapsuutensa ilot ja kipeät asiat. Neljäsluokkalainen Kerttu kirjoittaa kirjeitä elämästään äidille, jota ei enää ole. Uskomattoman kaunista kieltä.
Lappalainen Eija - Leinonen Anne: Devoted Souls - peliromaani. Nellin elämä jakautuu Nuutin kanssa eletyn todellisuuden ja verkossa eletyn DeVo-pelin maailman välillä. Kuudesluokkalaisista yläspäin. Arvostelu täällä.
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio zoomaa tähtiin. Nelosista kutosiin iskee Vili tosi lujaa! Kirjastossa jatkuvasti varattujen listalla. Arvostelu löytyy.
Ja tietty tämä :).
Ugh, portinvartija on suositellut.
Haluaisinpa tietää, mitä joululahjaksi suosittelette te, rakkaat lukijat?
Vaikkapa Kaura, Tuima, Kaisa, Jukka ja Kirsti. Ja muutkin! Vinkkejä??
tiistaina, joulukuuta 04, 2007
Lisää luurankoja!!
Syyllisyydentuntoisena palaa blogiin lukemaan vilkasta keskusteluanne. Nyt on Luurangot portinvartijan kaapissa -kirjaa haudutettu sen verran, että uskallan sanoa jotain.
Kylmästi jätän edellisen postauksen kommentit omaan lootaansa ja anelen lukijoita opiskelemaan ne sieltä. Häikäilemättä kommentoin itse niistä joitain tässä tekstissä.
Ihan ensiksi on sanottava, että peesaan kyllä Jenniä sukupuolikysymyksissä tismalleen. Jos kirjoittaa pamfletin, jossa toistuvasti puhuu "naisista", "naisten ominaisuuksista" ja "naisille tyypillisistä luonteenpiirteistä", kyllä silloin saa kritiikkiä vanhakantaisesta sukupuolinäkökulmasta. Eikä "feministisissä teorioissa" 1970-luvun jälkeen olla essentialistisesti määritelty naisia empaattisemmaksi sukupuoleksi. Monessa kohdassa naisvaltainen ala määrittyy ongelmalliseksi siksi, että se on naisvaltainen - miksi sitä muuten korostettaisiin?
Jäin myös miettimään "portinvartijan" vallankäytön vaarallisuutta. Onko se vaarallista siksi, että valta onkin nyt naisilla? Tismalleen samaa mieltä olen Poroilan kanssa siitä, että kyseenalaistamista ja vallan määrittelyä kyllä tarvitaan. Foucaultia siteeraten uskon kuitenkin, että valta on - paitsi sortavaa - myös tuottavaa. Me kaikki tuotamme valtaa eläessämme, ollessamme ja määritellessämme itseämme ja toisia. Ja Toisia. Entisaikainen ulkoinen valta on siirtynyt sisäistetyksi, säännöt pinnan alle ja itsekriittisyys sekä -tutkistelu korvaa suuren osan esivallasta. Kuulostaako tutulta sekä ennakkosensorin että alaansa tutkailevan kirjastonhoitajan toiminnalta? Uskoisin lisäksi, että vallankäyttö ja sen pohtiminen on itsestäänselvyys suurelle osalle kirjastonhoitajia. Itse asiassa olin hyvin yllättynyt, että Poroila pitää tätä vaikeana tai hiljennettynä asiana??
Nautin kirjan paikantamisesta ts. sijoittamisesta aikaan ja paikkaan - meidän suomalaiseen 2000-luvun yhteiskuntaamme. Mukana on paljon yhteiskunnallista ja poliittista historiaa, joka antaa meille hiukan armoa. Entinen poliittinen ja yhteiskunnallinen sensuuri tuntuu lähinnä huvittavalta, pornon pohdiskelu vetää naaman vakavaksi, kuten Poroilakin huomauttaa.
Onko kuitenkin kohtuutonta odottaa valtiosta ja kunnasta riippuvaisen laitoksen pystyvän nousemaan aikamme yhteiskunnan yläpuolelle suuressa viisaudessaan (muussakin kuin jälki-sellaisessa)? Eikö kirjaston kuulukin olla osa yhteiskuntaa, jossa se toimii? Eikö kirjasto ole tasavertainen keskustelija muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, joka sekä haastaa että puolustaa oman aikansa ideologiaa ja arvoja?
Poroilan kirjan luku Uskomukset, luokitus ja sukupuoli sai minut iloiselle mielelle. Hierarkkisen pönäköitä kirjastotyökaluja - luokitusta ja asiasanastoa - on kyseenalaistettu feministilingvistiikan ja muunkin kielestä kiinnostuneen naistutkimuksen parissa jo vuosikausia. On esim. kysytty, miten ne tuottavat normeja ja normaaliutta, miten valta muodostuu vastakohtien kautta, joissa normi on näkymätön ja siitä poikkeama näkyvä: asiasana. Heteroseksuaalisuus ei kuvaa mitään, koska se on tavallista - homoseksuaalisuus on olennainen asiasanoituksessa yms.
Eettiset periaatteet allekirjoitan periaatteessa, mutta myönnän suoraan, että lastenkirjastotyössä en niitä pilkulleen toteuta. Ehkä ajatukseni muuttuvat työvuosien myötä, mutta tällä hetkellä koen itseni voimakkaasti myös ainakin osapäiväisenä kasvattajana ja sivistäjänäkin. Tehdessäni kauhuvinkkausta Jokelan aikana, vastuu todella tuntui. Jouduin muokkaamaan kirjavalintojani, en voinut kirkkain silmin suositella tietynlaisia teoksia. Väkivaltaa ja koulukiusaamista mukana kulki, mutta huomasin puhuvani niistä eri tavalla.
Etenkin periaatteiden kolmoskohta kylmäsi: "Kirjastolla ei ole omia arvoja. Aineistonvalinnassa kirjaston ratkaisut rakentuvat yhteisössä esiintyvien arvojen pohjalta, mutta ratkaisujen tulee pysyä mahdollisimman arvoneutraaleina." (s. 86)
Kirjasto on osa yhteiskuntaa, ja sen arvojen heijastelija. Kuitenkin minusta kirjastolla pitää myös olla omat arvot, vanhakantaisuuden uhallakin. Meillä pitää olla jotain, mihin nojata - ei olla ulkopuolisten tuulten heiluteltavana. Tahallisesti ymmärrän Poroilan tekstin liiankin (??) kirjaimellisesti, mutta kyseenalaistan koko arvoneutraaliuden idean. Mitä neutraalimpia yritämme olla, sen syvemmälle piilotamme todelliset arvomme ja ideologiamme. Ja kääntäen: mitä enemmän keskustelemme, puhumme ja arvioimme julkisesti, sen läpinäkyvämpää ja kritiikille avoimempaa toimintamme on. Objektiivisuuden tavoittelua parempi on ilmaista omat lähtökohtansa puheelleen, minkä jälkeen kuulijat voivat arvioida niitä.
Jounin esittämä kotimaisen kirjallisuuden puolustuspuhe hätkähdyttää aina totuudellisuudellaan. Mutta mitä sitten, kun asiakkaat pyytävät niitä dekkareita? Tai sitä pornoa? Pitäisikö perustaa kustantamo kotimaiselle vähälevikkiselle pornolle vai heittäytyä ilottelemaan sinne, missä asiakkaatkin ovat :)?
Seksiä en osaa kavahtaa Jennin tavoin minäkään, ehkä ammattinimikkeestäni johtuen. Suurin kiinnostus ja suorimmat kysymykset aiheesta löytyy varmasti lasten puolelta.
Taidanpa heittää vinkin kirjastot.fi -palstalle, jospa joku haluaisi puhua jotain ääneenkin - vaikka täällä?
Kylmästi jätän edellisen postauksen kommentit omaan lootaansa ja anelen lukijoita opiskelemaan ne sieltä. Häikäilemättä kommentoin itse niistä joitain tässä tekstissä.
Ihan ensiksi on sanottava, että peesaan kyllä Jenniä sukupuolikysymyksissä tismalleen. Jos kirjoittaa pamfletin, jossa toistuvasti puhuu "naisista", "naisten ominaisuuksista" ja "naisille tyypillisistä luonteenpiirteistä", kyllä silloin saa kritiikkiä vanhakantaisesta sukupuolinäkökulmasta. Eikä "feministisissä teorioissa" 1970-luvun jälkeen olla essentialistisesti määritelty naisia empaattisemmaksi sukupuoleksi. Monessa kohdassa naisvaltainen ala määrittyy ongelmalliseksi siksi, että se on naisvaltainen - miksi sitä muuten korostettaisiin?
Jäin myös miettimään "portinvartijan" vallankäytön vaarallisuutta. Onko se vaarallista siksi, että valta onkin nyt naisilla? Tismalleen samaa mieltä olen Poroilan kanssa siitä, että kyseenalaistamista ja vallan määrittelyä kyllä tarvitaan. Foucaultia siteeraten uskon kuitenkin, että valta on - paitsi sortavaa - myös tuottavaa. Me kaikki tuotamme valtaa eläessämme, ollessamme ja määritellessämme itseämme ja toisia. Ja Toisia. Entisaikainen ulkoinen valta on siirtynyt sisäistetyksi, säännöt pinnan alle ja itsekriittisyys sekä -tutkistelu korvaa suuren osan esivallasta. Kuulostaako tutulta sekä ennakkosensorin että alaansa tutkailevan kirjastonhoitajan toiminnalta? Uskoisin lisäksi, että vallankäyttö ja sen pohtiminen on itsestäänselvyys suurelle osalle kirjastonhoitajia. Itse asiassa olin hyvin yllättynyt, että Poroila pitää tätä vaikeana tai hiljennettynä asiana??
Nautin kirjan paikantamisesta ts. sijoittamisesta aikaan ja paikkaan - meidän suomalaiseen 2000-luvun yhteiskuntaamme. Mukana on paljon yhteiskunnallista ja poliittista historiaa, joka antaa meille hiukan armoa. Entinen poliittinen ja yhteiskunnallinen sensuuri tuntuu lähinnä huvittavalta, pornon pohdiskelu vetää naaman vakavaksi, kuten Poroilakin huomauttaa.
Onko kuitenkin kohtuutonta odottaa valtiosta ja kunnasta riippuvaisen laitoksen pystyvän nousemaan aikamme yhteiskunnan yläpuolelle suuressa viisaudessaan (muussakin kuin jälki-sellaisessa)? Eikö kirjaston kuulukin olla osa yhteiskuntaa, jossa se toimii? Eikö kirjasto ole tasavertainen keskustelija muiden kulttuuritoimijoiden kanssa, joka sekä haastaa että puolustaa oman aikansa ideologiaa ja arvoja?
Poroilan kirjan luku Uskomukset, luokitus ja sukupuoli sai minut iloiselle mielelle. Hierarkkisen pönäköitä kirjastotyökaluja - luokitusta ja asiasanastoa - on kyseenalaistettu feministilingvistiikan ja muunkin kielestä kiinnostuneen naistutkimuksen parissa jo vuosikausia. On esim. kysytty, miten ne tuottavat normeja ja normaaliutta, miten valta muodostuu vastakohtien kautta, joissa normi on näkymätön ja siitä poikkeama näkyvä: asiasana. Heteroseksuaalisuus ei kuvaa mitään, koska se on tavallista - homoseksuaalisuus on olennainen asiasanoituksessa yms.
Eettiset periaatteet allekirjoitan periaatteessa, mutta myönnän suoraan, että lastenkirjastotyössä en niitä pilkulleen toteuta. Ehkä ajatukseni muuttuvat työvuosien myötä, mutta tällä hetkellä koen itseni voimakkaasti myös ainakin osapäiväisenä kasvattajana ja sivistäjänäkin. Tehdessäni kauhuvinkkausta Jokelan aikana, vastuu todella tuntui. Jouduin muokkaamaan kirjavalintojani, en voinut kirkkain silmin suositella tietynlaisia teoksia. Väkivaltaa ja koulukiusaamista mukana kulki, mutta huomasin puhuvani niistä eri tavalla.
Etenkin periaatteiden kolmoskohta kylmäsi: "Kirjastolla ei ole omia arvoja. Aineistonvalinnassa kirjaston ratkaisut rakentuvat yhteisössä esiintyvien arvojen pohjalta, mutta ratkaisujen tulee pysyä mahdollisimman arvoneutraaleina." (s. 86)
Kirjasto on osa yhteiskuntaa, ja sen arvojen heijastelija. Kuitenkin minusta kirjastolla pitää myös olla omat arvot, vanhakantaisuuden uhallakin. Meillä pitää olla jotain, mihin nojata - ei olla ulkopuolisten tuulten heiluteltavana. Tahallisesti ymmärrän Poroilan tekstin liiankin (??) kirjaimellisesti, mutta kyseenalaistan koko arvoneutraaliuden idean. Mitä neutraalimpia yritämme olla, sen syvemmälle piilotamme todelliset arvomme ja ideologiamme. Ja kääntäen: mitä enemmän keskustelemme, puhumme ja arvioimme julkisesti, sen läpinäkyvämpää ja kritiikille avoimempaa toimintamme on. Objektiivisuuden tavoittelua parempi on ilmaista omat lähtökohtansa puheelleen, minkä jälkeen kuulijat voivat arvioida niitä.
Jounin esittämä kotimaisen kirjallisuuden puolustuspuhe hätkähdyttää aina totuudellisuudellaan. Mutta mitä sitten, kun asiakkaat pyytävät niitä dekkareita? Tai sitä pornoa? Pitäisikö perustaa kustantamo kotimaiselle vähälevikkiselle pornolle vai heittäytyä ilottelemaan sinne, missä asiakkaatkin ovat :)?
Seksiä en osaa kavahtaa Jennin tavoin minäkään, ehkä ammattinimikkeestäni johtuen. Suurin kiinnostus ja suorimmat kysymykset aiheesta löytyy varmasti lasten puolelta.
Taidanpa heittää vinkin kirjastot.fi -palstalle, jospa joku haluaisi puhua jotain ääneenkin - vaikka täällä?
perjantaina, marraskuuta 23, 2007
Kirjasto ilman miestä on kuin...
Olenko ainoa, jota Hesarin porno-kirjasto -juttu on ravisuttanut? (Linkin juttu on lyhennelmä.) Kysehän on siis Heikki Poroilan kirjoittamasta pamfletista Luurangot portinvartijan kaapissa - tai oikeastaan Helsingin Sanomien siitä kirjoittamasta arvostelusta sekä sitä seuranneesta verkkokeskustelusta.
Työpaikallani juttu on herättänyt keskustelua hyvinkin paljon, ja asian sekä populistista että teoreettista puolta on tullut käsiteltyä.
Ärsyttävä otsikointi ja harhaanjohtava juttu suututtavat. Jos olisin mies, hermostuisin vielä lisää. Miksi miesten haluama matsku olisi pornoa ja väkivaltaa?? Sellainenko on Mies? Itse en tunnistanut itseäni Hesarin jutun naislukijan kuvasta. Määräytyykö tietynlainen kirjallisuudenkulutus geneettisesti? Kenelle kuuluu Mika Waltari tai R.L. Stine, kenen musiikkia kuuntelet laittaessasi Bachin tai Nightwishin soimaan? Auttaisiko se mieskään kirjastossa, jos se lukisi runoja tai satukirjoja lapsille? Pitäisikö kirjastoille löytää Miehen Malli?
Koska uskon maailman olevan vakaasti sukupuolittunut, pidän asian miettimistä hyvin tärkeänä. Samalla kuitenkin uskon, että biologia ei määrää edes sukupuolta - saati sitten lukutottumuksia. Valta ja vallankäyttö on läsnä tekstissä, kirjallisuudessa ja kielessä sisäänrakennettuna, ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kirjallisuustiede ja filosofia ovat ottaneet sen tutkimuskohteekseen jo herramunjee vuosia sitten. Sitä vastoin vallan siirto käytäntöön on pelottavaa, ja sen mukana tulee myös vastuu.
Ainakin minä lastenkirjastonhoitajana olen tuntenut sen vastuun koko ammattiurani ajan. Itse asiassa olen ollut sukupuoli- ja valtafriikki jo ensimmäisestä opiskelupäivästä alkaen. Ehkä siksi minua ei pelota myöntää teoreettisen puolen tärkeyttä ja kyseenalaistaa (myös omaa)käytäntöä.
Moneen kertaan on tullut todetuksi, kuinka kirjastoilla ei ole rahaa hankkia kaikkea. Minä olen opiskellut useita vuosia saavuttaakseni sen ammattitaidon, jonka avulla luovitaan jokapäiväisessä työssä. Käytännössä olen oppinut huomattavasti lisää ja hukannut osan ihanteistani. Kirjastoista pitää löytyä kirjallisuutta, jota asiakkaat lukevat. Minusta sieltä pitää löytyä myös vähälevikkistä kirjallisuutta, koska kirjasto on kulttuurilaitos, jolla on osaltaan myös sivistävä tehtävä. Näistä syntyy yhteensä kokoelma, jota ei tarvitse hävetä itsen eikä asiakkaiden silmissä!
Kirjastosta ei kuitenkaan tarvitse löytyä kaikkea - ei ainakaan yhdestä kirjastosta. Kirjastoverkon tasolla "kaiken" pitää kuitenkin olla saatavissa. Lainausmerkit siksi, että osa aineistosta asettaa itse itsensä tarjonnan ulkopuolelle joko hankinnan vaikeuden tai tason järisyttävän surkeuden (huom! objektiivinen mielipide, eh) vuoksi. Näistäkin kuitenkin suuri osa hankitaan asiakkaiden niin halutessa.
Kirjastoalalla "Porno kirjastoihin" on kulunut ikuisuusaihe, jota heitetään opiskelijoille eteen kokoelmakursseilla, ja harmittaa Poroilan tekstin latistaminen sellaiseksi. Eettiset säännöt, moraalikoodit, sananvapaus ja ammattilaisen vastuu - niissä olisi jutun aihetta ihan oikeasti.
Työpaikallani juttu on herättänyt keskustelua hyvinkin paljon, ja asian sekä populistista että teoreettista puolta on tullut käsiteltyä.
Ärsyttävä otsikointi ja harhaanjohtava juttu suututtavat. Jos olisin mies, hermostuisin vielä lisää. Miksi miesten haluama matsku olisi pornoa ja väkivaltaa?? Sellainenko on Mies? Itse en tunnistanut itseäni Hesarin jutun naislukijan kuvasta. Määräytyykö tietynlainen kirjallisuudenkulutus geneettisesti? Kenelle kuuluu Mika Waltari tai R.L. Stine, kenen musiikkia kuuntelet laittaessasi Bachin tai Nightwishin soimaan? Auttaisiko se mieskään kirjastossa, jos se lukisi runoja tai satukirjoja lapsille? Pitäisikö kirjastoille löytää Miehen Malli?
Koska uskon maailman olevan vakaasti sukupuolittunut, pidän asian miettimistä hyvin tärkeänä. Samalla kuitenkin uskon, että biologia ei määrää edes sukupuolta - saati sitten lukutottumuksia. Valta ja vallankäyttö on läsnä tekstissä, kirjallisuudessa ja kielessä sisäänrakennettuna, ehkä voimakkaammin kuin missään muualla. Kirjallisuustiede ja filosofia ovat ottaneet sen tutkimuskohteekseen jo herramunjee vuosia sitten. Sitä vastoin vallan siirto käytäntöön on pelottavaa, ja sen mukana tulee myös vastuu.
Ainakin minä lastenkirjastonhoitajana olen tuntenut sen vastuun koko ammattiurani ajan. Itse asiassa olen ollut sukupuoli- ja valtafriikki jo ensimmäisestä opiskelupäivästä alkaen. Ehkä siksi minua ei pelota myöntää teoreettisen puolen tärkeyttä ja kyseenalaistaa (myös omaa)käytäntöä.
Moneen kertaan on tullut todetuksi, kuinka kirjastoilla ei ole rahaa hankkia kaikkea. Minä olen opiskellut useita vuosia saavuttaakseni sen ammattitaidon, jonka avulla luovitaan jokapäiväisessä työssä. Käytännössä olen oppinut huomattavasti lisää ja hukannut osan ihanteistani. Kirjastoista pitää löytyä kirjallisuutta, jota asiakkaat lukevat. Minusta sieltä pitää löytyä myös vähälevikkistä kirjallisuutta, koska kirjasto on kulttuurilaitos, jolla on osaltaan myös sivistävä tehtävä. Näistä syntyy yhteensä kokoelma, jota ei tarvitse hävetä itsen eikä asiakkaiden silmissä!
Kirjastosta ei kuitenkaan tarvitse löytyä kaikkea - ei ainakaan yhdestä kirjastosta. Kirjastoverkon tasolla "kaiken" pitää kuitenkin olla saatavissa. Lainausmerkit siksi, että osa aineistosta asettaa itse itsensä tarjonnan ulkopuolelle joko hankinnan vaikeuden tai tason järisyttävän surkeuden (huom! objektiivinen mielipide, eh) vuoksi. Näistäkin kuitenkin suuri osa hankitaan asiakkaiden niin halutessa.
Kirjastoalalla "Porno kirjastoihin" on kulunut ikuisuusaihe, jota heitetään opiskelijoille eteen kokoelmakursseilla, ja harmittaa Poroilan tekstin latistaminen sellaiseksi. Eettiset säännöt, moraalikoodit, sananvapaus ja ammattilaisen vastuu - niissä olisi jutun aihetta ihan oikeasti.
sunnuntaina, marraskuuta 18, 2007
MÖRKÖ!!!
Kauhu hivuttaa otteensa myös henkilökohtaiseen elämääni.
Meille nimittäin saapui tänään Mörkö. Se asuu sohvan alla, ja murisee joskus hiljaa. Se on musta ja karvainen, sillä on hirmuiset kynnet ja terävät hampaat. Mörkö syö lihaa sen eri muodoissa, ja vaanii meitä öisin näyttäen...
...tältä!
Mörön oikeat mittasuhteet näkyvät paremmin tässä:
Se on pieni.
Ammatti-identiteettini löytyy vähitellen. Kissa ja neulepuikot omistan, nutturassa on vielä tekemistä. Hyssyttelysormi on kunnossa.
torstaina, marraskuuta 15, 2007
Antitäti kopsahtaa...
Onpas ollut viikko! Vaikka kirjasto harvemmin käsitetään hektiseksi ja stressaavaksi paikaksi, voi oikeilla valinnoilla siihenkin päästä.
Iltavuoro perjantaina, lauantaitöitä, sunnuntaikoomaa ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Normaalit tilaukset, luetteloinnit, hiukan kehuja ja pari periaatteellista keskustelua eri ihmisten kanssa. Tulevaisuudenmietteitä, arkea. Haaveilua työporukassa oikeasti vuorovaikutteisesta kirjaston sivustosta, joka kyllä jää haaveeksi. Reunaehdot eivät täyty - raha, asiantuntemus, halukkuus, aika... Tiedätte kyllä.
Tiistaina kauhuvinkkaus Hyrsingin ihanalla pikkukoululla, jossa fiilistä löytyi jälleen. Englanninkielisten nuortenkirjojen luettelointia - pohjat Library of Congressista ja sitten epätoivoa omasta takaa.
Keskiviikkona Kirjatti-kissan 10-vuotissynttärit Tampereella, jotka oli ihan mahtavat! Kiitos vielä kerran järjestäjille!! Kauhuvinkkasin siellä yllätysohjelmana pienen hetken, ja huomasin taas hikoilevani kauhusta - aikuisille on niin vaikea puhua mitään.
Tänään ensimmäinen kauhuvinkkaus yläkoululaisille, joiden ryhmä oli paras. Hiljaisuutta, kiinteästi seuraavia ilmeitä ja inhon irvistyksiä oikeissa kohdissa. Hiukan rankemmanpuoleista oli materiaali, mutta hyvän maun rajoja en opettajan mukaan ylittänyt. Onneksi. Viime viikon tapahtumien jälkeen sanansa saa valita vähän tarkemmin, ja muutama kirja putosi vinkkiohjelmasta pois.
Tiskivuoro ja maanista kirjojen viemistä rekkariin, jotta uutuudet pääsee hyllyyn. Terveiset BTJ:ltä ja tähän vakuutus Tuomaalle, että nimi on taivutettu harvinaisen kauniisti :).
Huomenna vietän päivän shopaten lankaa maanisesti käsityömessuilla. Villa auttaa aina.
Iltavuoro perjantaina, lauantaitöitä, sunnuntaikoomaa ja valmistautumista tulevaan viikkoon. Normaalit tilaukset, luetteloinnit, hiukan kehuja ja pari periaatteellista keskustelua eri ihmisten kanssa. Tulevaisuudenmietteitä, arkea. Haaveilua työporukassa oikeasti vuorovaikutteisesta kirjaston sivustosta, joka kyllä jää haaveeksi. Reunaehdot eivät täyty - raha, asiantuntemus, halukkuus, aika... Tiedätte kyllä.
Tiistaina kauhuvinkkaus Hyrsingin ihanalla pikkukoululla, jossa fiilistä löytyi jälleen. Englanninkielisten nuortenkirjojen luettelointia - pohjat Library of Congressista ja sitten epätoivoa omasta takaa.
Keskiviikkona Kirjatti-kissan 10-vuotissynttärit Tampereella, jotka oli ihan mahtavat! Kiitos vielä kerran järjestäjille!! Kauhuvinkkasin siellä yllätysohjelmana pienen hetken, ja huomasin taas hikoilevani kauhusta - aikuisille on niin vaikea puhua mitään.
Tänään ensimmäinen kauhuvinkkaus yläkoululaisille, joiden ryhmä oli paras. Hiljaisuutta, kiinteästi seuraavia ilmeitä ja inhon irvistyksiä oikeissa kohdissa. Hiukan rankemmanpuoleista oli materiaali, mutta hyvän maun rajoja en opettajan mukaan ylittänyt. Onneksi. Viime viikon tapahtumien jälkeen sanansa saa valita vähän tarkemmin, ja muutama kirja putosi vinkkiohjelmasta pois.
Tiskivuoro ja maanista kirjojen viemistä rekkariin, jotta uutuudet pääsee hyllyyn. Terveiset BTJ:ltä ja tähän vakuutus Tuomaalle, että nimi on taivutettu harvinaisen kauniisti :).
Huomenna vietän päivän shopaten lankaa maanisesti käsityömessuilla. Villa auttaa aina.
perjantaina, marraskuuta 02, 2007
Kun lapsesi tulee kirjastoon...
...häntä vastassa on hiljaisuutta, rauhaa, sivistystä ja...
HAAARRRGGHHH!!! Öhöm, hups...
...ammattitaitoinen henkilökunta!!
Saanko esitellä: lastenkirjastonhoitaja Reetta Kalmo
Saanko esitellä: lastenkirjastonhoitaja Reetta Kalmo
Hän ottaa pienokaisenne hellään huomaansa, ja vastaa heidän kaikkiin pyyntöihinsä.
Palveluhenkinen asenne on tärkeää kirjastotyössä!
Lastenkirjastotyössä tulevat tutuksi erilaiset suositut lemmikkieläimet, joita piltit suorastaan rrrrakastavat. Kuten myös Reetta omaa lemmikkiään, joka nautti aamuliikunnastaan kirjaston keittiössä.
Draamallinen lahjakkuus on hyvä avu kirjastotyössä. Monenlaisia käsinukkeja ja pehmoeläimiä voi käyttää elävöittämään esityksiä. Kirjatin 10-vuotisjuhlien kunniaksi Reetta antaa kisulle pienen pusun.
HAAARRRGGHHH!!! Öhöm, hups...
Juttua tehdessä ei vahingoitettu käsinukkeja, kirjastonhoitajia eikä koululaisia.
Vinkkaus meni kohtuuhyvin. Serverihuoneessa seisoessani tunsin itseni hiukan oudoksi, mutta kun pääsin raapimaan kynsilläni ovea, raottamaan sitä hitaasti, työntämään yhden käden hitaasti ulos.... ja LÄVÄYTTÄMÄÄN sen auki, olin jo omassa elementissäni.
Vähän liikaa asiaa liian lyhyessä ajassa, liian pienessä tilassa. Toivottavasti kokemus oli kuitenkin lopulta innoittava. Mulle oli ainakin!
PS. Poistan todennäköisesti viimeisen kuvan aika pian, sillä kissa säälittää. Siirrän sen Facebookiin, josta huomiseen mennessä pitäisi löytyä myös muutama lisäkuva kauhuvinkkarista.
torstaina, marraskuuta 01, 2007
Yksin kotona
Pakko kirjoittaa, jotta saisin edes jonkinlaisen kontaktin ihmiskunnan parempaan puoleen.
Istun yksin kotona, vietän lukupäivää ja valmistaudun huomenna alkavaan kauhuvinkkauskiertueeseen. Pelottaa. Olen selannut läpi seitsemän kammottavaa kirjaa, kirjoittanut niistä osuvat vinkkaukset, tulostanut ne ja etsinyt hartaudella sopivan lukukohdan. Kirjat ovat kamalia. Kolme pahaa vielä jäljellä.
Toivon totisesti, että olen arvioinut oikein kuudesluokkalaisten kauhunsietokyvyn! Sen yli- tai aliarvoiminen johtavat molemmat kaaokseen.
Check-list:
* velhonhattu (saatu kylkiäisenä, kun ostin kaksi jättimäistä karkkipussia, jotka söin jo)
* viitta (työkaveri lainasi - don't ask...)
* luomiväripaletti pinkistä mustelmanviolettiin (työkaveri)
* musta rajauskynä, jolla harjoiteltu punk-meikkiä vuosina 1989-93 ja toissapäivänä (oma)
* kynttilöitä (etsittävä kaapin pohjalta)
* päiväpeitto kakrujen istuma-alustaksi. Luokka laitetaan tiiviisti istumaan lattialle käsikirjaston perimmäiseen huoneeseen, jossa on pimeää (etsittävä eri kaapin pohjalta - siis se peitto. Pimeä tulee kirjaston puolesta.)
* Tarkista, saako serverihuoneen oven auki sisäpuolelta?
Vetäydyn sinne odottamaan luokkaa, ja ilmiinnyn vasta kaikkien istuessa paikallaan.
Nopea äänestys: Tulenko ulos hiipimällä vai läväyttämällä? Kumpi on pelottavampaa?
Hui, jännittää. Pitäkää karvaisia käpäliänne ristissä mun puolesta!
Istun yksin kotona, vietän lukupäivää ja valmistaudun huomenna alkavaan kauhuvinkkauskiertueeseen. Pelottaa. Olen selannut läpi seitsemän kammottavaa kirjaa, kirjoittanut niistä osuvat vinkkaukset, tulostanut ne ja etsinyt hartaudella sopivan lukukohdan. Kirjat ovat kamalia. Kolme pahaa vielä jäljellä.
Toivon totisesti, että olen arvioinut oikein kuudesluokkalaisten kauhunsietokyvyn! Sen yli- tai aliarvoiminen johtavat molemmat kaaokseen.
Check-list:
* velhonhattu (saatu kylkiäisenä, kun ostin kaksi jättimäistä karkkipussia, jotka söin jo)
* viitta (työkaveri lainasi - don't ask...)
* luomiväripaletti pinkistä mustelmanviolettiin (työkaveri)
* musta rajauskynä, jolla harjoiteltu punk-meikkiä vuosina 1989-93 ja toissapäivänä (oma)
* kynttilöitä (etsittävä kaapin pohjalta)
* päiväpeitto kakrujen istuma-alustaksi. Luokka laitetaan tiiviisti istumaan lattialle käsikirjaston perimmäiseen huoneeseen, jossa on pimeää (etsittävä eri kaapin pohjalta - siis se peitto. Pimeä tulee kirjaston puolesta.)
* Tarkista, saako serverihuoneen oven auki sisäpuolelta?
Vetäydyn sinne odottamaan luokkaa, ja ilmiinnyn vasta kaikkien istuessa paikallaan.
Nopea äänestys: Tulenko ulos hiipimällä vai läväyttämällä? Kumpi on pelottavampaa?
Hui, jännittää. Pitäkää karvaisia käpäliänne ristissä mun puolesta!
maanantaina, lokakuuta 29, 2007
Pirkkala 2.0
Pirkkalan kirjastokin löytyy nyt Facebookista. Ollaan kavereita! Hämeenlinnan kanssa ollaan jo.
Sivuilta löytyy yhteystiedot, tapahtumakalenteria täytellään parhaillaan ja joitain kirja-arvostelujakin on jo tarjolla. Lisää, kunhan vastuuhenkilö (minä) ehtii tutustua kaikkeen.
Ammattilaiskäyttäjiltä kysyisin, mikä ero on olla Naamakirjassa henkilönä ja ryhmänä? Olisiko "group" kirjastolle parempi olotila kuin yksityishenkilö?
Edellisestä postauksesta löytyy mainiota keskustelua niin kirjastoammattilaisten kuin asiakkaidenkin toimesta! Kiitos - sitä saa jatkaa :).
Ja onnea Laura Lumikolle palkinnosta.
Edit: Nyt me ollaan ryhmä(kin). Tervetuloa liittymään meihin!
Sivuilta löytyy yhteystiedot, tapahtumakalenteria täytellään parhaillaan ja joitain kirja-arvostelujakin on jo tarjolla. Lisää, kunhan vastuuhenkilö (minä) ehtii tutustua kaikkeen.
Ammattilaiskäyttäjiltä kysyisin, mikä ero on olla Naamakirjassa henkilönä ja ryhmänä? Olisiko "group" kirjastolle parempi olotila kuin yksityishenkilö?
Edellisestä postauksesta löytyy mainiota keskustelua niin kirjastoammattilaisten kuin asiakkaidenkin toimesta! Kiitos - sitä saa jatkaa :).
Ja onnea Laura Lumikolle palkinnosta.
Edit: Nyt me ollaan ryhmä(kin). Tervetuloa liittymään meihin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)