tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Lahjoja ja sekalaistelua

Mukava yllätys! Finlandia junior -raadissa ollut Pertti Nättilä lahjoitti kirjastolle reilusti yli sata viimevuotista lasten- ja nuortenkirjaa.

Nyt ne seisovat yhdellä pöydällä neljässä huojuvassa kasassa, joita jakelen kuin namutäti ympäri Pirkkalan kirjastoja. Me saamme kakkoskappaleita, jotka ovat aina tarpeen etenkin lastenkirjojen suhteen. Kulumisvauhti on aika huima - joskin suoraan verrannollinen ahkeriin lukukertoihin. Nuolialan, Toivion ja Kirkonkylän kirjastot saavat nimekkeitä, joita muuten ei heille olisi voinut tilata. Rahaa kun on aina liian vähän - tiätte varmaan.

Ehkä iloisin olen suomenruotsalaisista - ruotsinkielisistä - kirjoista, sillä niitä hankitaan äärimmäisen vähän. Niitä myös luetaan äärimmäisen vähän, mutta tässä oiva esimerkki aineistolajista, jota minusta "kirjastossa vaan pitää olla". Vaikka olisivatkin joku vuosi nollalainoja. Niitä on lähettetty välillä kierrokselle toisiin kuntiin, joissa on yksi ruotsinkielisiä himoava perhe tms. Useimmiten niitä katsellaan, sillä jos ei ymmärrä kirjoitettua tekstiä, on kaikkikielinen.

Yleensä kirjastot saavat kohtuullisesti lahjoituksia. Niistä suurin osa on pokkareita, joita ihmiset tyhjentävät hyllyistään siivousinnossa. Kaikki otamme vastaan, mutta samalla otamme myös vapauden käyttää ne parhaaksi katsomallamme tavalla. Ehdottomasti isoin läjä menee aina luetteloinnin kautta hyllyyn kiertoon, mutta osa siirretään suoraan myyntikärryyn.

Tällä viikolla myyntiin ilmestyy myös Applegatea lähes kokonainen Everworld-sarja, 50 senttiä kappale.

Ai niin, rahasta puheenollen: PALAUTTAKAA KIRJANNE AJOISSA!!! Helmikuusta lähtien Pirkkala siirtyy sakotussysteemiin, jossa voi tulla ikäviä yllätyksiä huonomuistisille. Muistakaa myös pyytää kirjastosta nettitunnukset sekä ilmoittaa sinne sähköpostinne. Muistia parantaa kummasti postiin kilahtava muistutus: "Lainanne erääntyvät xx päivän päästä." Lastenkirjoista ja -lehdistä ei sakkoa peritä, huomautuskirjeen maksu kylläkin.

18.1.perjantaina joskus seitsemän maissa kakkosella kauhuilua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tulin ihan vaan kertomaan, ettän mun blogissa on jotakin sullekin, ettei vaan kirjastot saa lahjoja... :)

Anonyymi kirjoitti...

Mä myös