Mitä kirjastostani puuttuu?

Voi into ja ahdistus!

Olin Hämeenlinnassa kirjastoväen koulutuspäivässä puhumassa ja kuuntelemassa. Enimmäkseen kuuntelemassa. Heti aamusta minulle valkeni, mitä lastenosastoltani uupuu. Pedagogiikka. Elämyksellisyys. Elämä.

Kauhukseni ymmärsin olevani jaaritteleva kirjaston(anti)täti, jonka puheista lapset muistavat ehkä jotain epämääräistä pelottavaa: sakot, rikotut kirjat, hukatut kortit. Liian pitkät puheet ja kirjat, joihin ei saanut koskea kuin lopuksi, ja silloin oli jo kiire. Motkotusta sotketuista hyllyistä ja hukatuista hanskoista. Missä on ilo, toiminta, kokemus? Muutamalla yksinkertaisella jipolla tunnelma voisi olla hyvinkin erilainen.

Jos vaikkapa ekaluokkalaiset olisivat itse erilaisia kirjoja, joita toiset hyllyttävät? (Kiitos Tuija ja Ella!) Siitä jää mieleen hyllyjärjestys. Tai jos haistellaan oikein vanhan kirjan tuoksua? (Kiitos Sirpa!) Se auttaa ymmärtämään kirjan kestävyyden, kunhan sitä käsitellään oikein. Samalla se on vihje historiasta, kirjallisuuden jatkumosta yli vuosikymmenien. Jos keittokirjahyllystä löytyisi kaurahiutalepaketti, kuusseiskanelosesta lelukissa ja viiskasista hirvenpapanoita? Jos olisi oikein kiltti antitäti, ne voisivat olla suklaarakeita - mutta älkää maistako, ennen kuin olette kysyneet... Jos historialuokassa esitettäisiin ritaria ja prinsessaa? Kuulemma eskarilaiset pojat eivät halua olla prinssejä, koska ne joutuu pussaan prinsessoja. Yäk. Pussailu. (Kiitos Päivi!) .
Asioita voi tunnustella, tehdä itse, haistella ja päästää kirjaston maailmaan mukaan myös erilaiset erityisryhmät (kiitos Minna!).

Koulutukset saavat aikaan aina mielentilan, jossa on mielettömästi optimistista ideointia ja jonkin verran ahdistunutta itsetutkistelua. Miksei meillä ole näin? Miksen minä ole keksinyt tätä?

Onneksi kirjastoväki kokoontuu ja kokoustaa sen verran usein, että parhaat ideat saadaan jakoon. Kiitos siis kaikille!

Lisäksi näin vanhoja ja vieläkin vanhempia opiskelututtuja ja juor... verkostoiduin ahkerasti tuttujen ja puolisellaisten kanssa. Nyt on hyvä olo. Kiitos Jemorylle ikimuistoisista ideoista, joita ei toivottavasti koskaan tuotteisteta elämyksiksi :).

Illalla kuulin vielä, että lähipiirissäni on aktiivisessa lukukäytössä kirja, joka on poistettu Tampereen kaupunginkirjastosta 22.2.1971. Jonkin verran ennen kuin minä synnyin. Sen kirjan elämän minä tahtoisin kirjoittaa.

Ai niin, muutama arvostelu:

Kuronen, Kirsti: Vili Voipio konnan nahoissa, 2008.

Scott, Michael: Kirjanvartija, 2008.