Seurattuani kirjastoalaa useamman vuoden ulkoa- ja nyt muutaman vuoden sisältäpäin, olen tullut seuraavanlaiseen johtopäätökseen:
Kirjastoihmisiä on kahta laatua. Niitä, jotka pitävät enemmän kirjoista kuin ihmisistä ja niitä, jotka pitävät asiakkaista enemmän kuin kirjoista. MOT.
Jälkimmäinen ryhmä voisi olla miellään töissä myös kaupan kassalla, huoltoasemalla tai vaikkapa Kelassa - missä tahansa, jossa saa tavata ihmisiä ja jutella heidän kanssaan mukavia työn lomassa. Lisäbonus kirjastossa tulee siitä, että rahaa ei juurikaan käytetä, mikä on sekä ideologisesti että matemaattisesti mukavampaa. Ihmiset ovat pääsääntöisesti iloisempia lainatessaan kuin ostaessaan, eikä pelkoa ahdistavista tinkaustilanteista ole. Papereita ei tarvitse kysyä, sillä kone hälyyttää automaattisesti, jos liian nuori asiakas yrittää lainata ikärajallisen leffan. Bonuskortteja ei tarvitse vinguttaa, vaan yhdellä kortilla pärjää. On mukava auttaa ihmisiä ja jokainen päivä on erilainen. Ja saa tykätä lapsistakin. Kirjojen hyllytys on samanlaista kuin metvurstipakettien logistiikka - kärrystä hyllyyn ja siitä asiakkaalle. Tiedonhakukysymyksiin, niihin haastaviinkin, on ilo vastata, sillä silloin tietää tekevänsä jonkun ihmisen onnelliseksi.
Ensimmäinen ryhmä taas ei voi kuvitella olevansa töissä missään muualla kuin kirjastossa. Tai ehkä kirjakaupassa, mutta tiukkaa tekisi - toisaalta joku arkisto tai museo voisi kyllä käydä. He suhtautuvat kirjoihin sekä esineinä, teoksina, sisältöinä että ideologiana fanaattisesti: jokainen kirja on Kirja. Asiakkaat ovat välttämätön paha kirjastolaitoksen sisuksissa. Heitä on siedettävä, jotta yhteiskunta antaisi kirjastoihmiselle rahaa ostaa lisää kirjoja. Salaa he pitävät kaikkia kirjoja ominaan, ja jokainen repeytynyt sivu tai kastunut kansipaperi aiheuttaa primaarisen raivokohtauksen. Järjestelmällisesti asiakkaalle välittyvä hymy ja vakuuttelu siitä "ettei se mitään haittaa" tulevat kiristettyjen hampaiden välistä pakotetulla äänellä. Kaikki kirjastonkäyttäjät ovat potentiaalisia uhkia, jotka voivat tuhota täydellisen aakkosjärjestyksen tai sekoittaa osastojen rajoja. Parhaimmissa tapauksissa tämän tyypin kirjastonhoitajat todella *hoitavat* kirjastoaan ja nauttivat saadessaan työskennellä vuosituhansien aikana konsentroituneen sivistyksen keskellä. Joskus he myös tahtovat tarjota siitä palan muille.
Ei ole mitään juhlallisempaa paikkaa kuin kirjasto, kun valot on sammutettu.
14 kommenttia:
Ja sinä kuulut sitten ryhmään...???
Ansiokas jako ja hyvät analyysit, mutta kaksinapainen jako ei tietenkään kerro kaikkea. Olisi mukavaa lukea analyysi siitä kolmannesta ja neljännestäkin kirjastoihmislajista.
Kolmas on tietenkin ensimmäisen ja toisen risteymä. Kirjasolainen, joka pitää ihmisistä ja tietää, että kirjasto ei olisi kunnon kirjasto ilman käyttäjiä. Ihmisten lisäksi tämä kirjastolainen pitää myös kirjoista, muuten hän ei voisikaan tehdä työtään niin antaumuksella eikä välittää erilaista pikkutietoa ja lukukokemuksia asiakkaille.
Neljännelle ryhmälle kirjasto on vain pakollinen palkanhankinta paikka. EI erityistä intoa asiakaspalveluun eikä kirjoihin, molemmat tulevat työpaikan kylkiäisinä. Onneksi pomo ei pakota lukemaan eivätkä asiakkaatkaan parin yrityyksen jälkeen enää kysy "mitä kirjaa suosittelisit".
Kaarina: Toivoin, ettei kukaan kysyisi :)... Sanotaan vaikka niin, että aloittaessani ja opiskellessani olin tiukka kirjojenhoitaja, mutta nyt työ on vienyt mennessään kohti Tuiman kuvaamaa kolmosta. Julkisesti tämä on kantani, hih...
Tuima: Hyvä lisäys! Kaksi navat vastakkain on vaan niin herkullista kirjoittajalle! Onhan meitä moneksi: viides tahtoisi hoitaa aikuisten puolta, kuudes intoutuu riekkumaan lasten kanssa. Seitsemäs rakastaa luetteloinnin pikkutarkkuutta ja kahdeksas korjaa mielellään kirjoja tehdäkseen vanhasta uutta. Yhdeksäs johtaa kirjastoa, joka näyttäytyy sekä yrityksenä (budjetti, henkilöstöpolitiikka jne.) että peruspalveluna.
Hui, pelottava analyysi, joka sopii hyvin myös museoalalla työskenteleviin. Itse tunnustaudun kuuluvani (huomattavasti) lähemmäs kakkosryhmää kuin ykköstä ;)
Voisin hyvin kuvitella työskenteleväni kirjastossa (se olikin yksi lapsuuteni haaveammateista). Onneksi museolla saan hoitaa "omaa" (tietysti se on minun kirjastoni!) kirjastoani, vaikka toki huonosti siihen aikaa riittää.
Kirjojen luettelointi on muuten uskomattoman vaikeaa: niitä jää väkisin lukemaan!
kirjastonhoitajaesittely virnistytti, mutta en silti tunnusta kuuluneeni aikoinani kumpaankaan ryhmään.
oikeasti olin tuiman mukaista kolmosta. paitsi tosi väsyneenä kakkosta. kirjojen kanssa on niin paljon helpompi viestiä kun väsyttää.
Kirjoituksistasi olin jo päätellyt että kuulut kolmoseen niin kuin minäkin :) Nuo muut lisäyksesi ovat oikeita ja osoittavat sen, kuinka monenlaisia ihmisiä kirjastojen hyvään toimintaan tarvitaankaan. Ihanaa, kun joku osaa kirjoittaa kirjastoista näin hyvin. Siitä sinulle suuri kiitos!
Vaikka yleensä dikotomiat ovat vääriä niin toisinaan niistä saa aikaan herkullisia leikitteleviä tekstejä - kuten esimerkiksi tämänkertainen juttusi.
Vastaanvanlaisesta jaosta on ollut puhetta myös röntgenhoitajien keskuudessa. On teknisesti suuntautuneita tyyppejä, jotka haluavat päästä käsiksi kymmenien tuhansien koneisiin ja ottaa upeita kuvia ja on hoidollisesti suuntautuneita tyyppejä, jotka haluavat pelastaa maailman tai ainakin edesauttaa potilaan diagnosointia ja hoitoa.
-Brandon-
Hauska kirjoitus :)
Itse olisin varmaan se kolmostyyppi. Kun nyt tässä tuli asiakkaista puhe niin sanokaapa kumpi on parempi: Asiakkaan palveleminen tiedonhaussa vai asiakkaan tiedonhakuun opastaminen?
Poikani etsiskeli kesätyöpaikkaa ja juuri kirjasto oli ykkösvaihtoehto. En kyllä ole aivan varma, muistiko poika, että kirjastoissa käy myös asiakkaita...Joskus jopa paljon...
Viivi: Itselläni myös museoala on sellainen, jossa voisin hyvinkin tehdä töitä. Kirjojen luettelointi ON supervaikeaa, ja sitäkin joudun tekemään aina välillä. Onneksi en kuitenkaan päätoimisesti, sillä vastuu painaa... Yksi pilkkuvirhe voi jättää olennaisen tiedon pois luettelointikortista ja asiasanojen valinta hukata tärkeän materiaalin asiakkaalta.
Liina: Kirjat ovat vaativaisia eri tavalla kuin ihmiset :).
Tuima: On helppo kirjoittaa, kun oikeasti tykkään työstäni ja nautin siitä. Olen onnenmyyrä!
Brandon: Kommenttisi nauratti, sillä tunnen erinäisiä röntgenhoitajia - jotka raakasti voi kyllä pistää noihin kasteihin. Pitäisikö perustaa joku röntgenkuvamaanantai :)?
Minna: Helposti sitä ajattelee, että minä haen - teen sen nopsemmin ja helpommin. Mutta pitkällä tähtäimellä ehdottomasti asiakkaiden neuvominen itsenäiseen tiedonhakuun! Ensiksikin tietysti sama asiakas voi joutua hakemaan samastakin asiasta useampaan kertaan tietoja. Tai sitten jostain eri asiasta, josta opetetut tiedonlähteet auttavat häntä alkuun. Lisäksi olen huomannut, että tieto valuu. Jos opettaa yhdelle, opettaa samalla hänen perheelleen ja ystävilleen. Kirjastossakäynti on usein yhteisöllistä, ja kun joku osaa hakea tietoa, neuvoo hän usein muita.
Käpsä: Varoita poikaparkaa :)! Usein kesätyöntekijät pääsevät tekemään kaikenlaista hommaa, kun vakihenkilöstö lomailee.
vau!
Mukavaa luettavaa, pääsit heti kirjanmerkkeihini. Miten valloittavasti voikaan kirjastotyöstä kirjoittaa. Saat työn tuntumaan leikiltä ja kun olet vielä suuntautunut samoin, kuin itselläni on suunnitelmissa, niin asiat tulevat liki. Kiitos ja toivottavasti jaksat jatkaa pitkään blogisi pitoa.
Isäni, joka toimi kirjastoautonajajana, sai usein syrjäkylillä lainaajilta takaisin todella huonosti pidettyä materiaalia. Tupakansavua, autoöljyä... Eräänkin kerran kyseessä taisi olla sotaveteraani, joka oli pitänyt lainattuja sotakirjoja niin huonosti, että isä kertoi laittaneensa kirjat suoraan hävikkiin. Olisiko hänen käynyt miestä vähän sääliksi, arvelisin näin.
Omasta puolestani vastaisin Minnalle, että tiedonhaussa molempi parempi. Toisia asiakkaita on todella palkitsevaa auttaa tiedonhaussa, vaikka pääsääntöisesti minsta tiedonhakua pitää opettaa kaikille. Mutta osa asiakkaista (esimerkiksi vanhat tai tietokoneisiin kielteisesti suhtautuvat) tarvitsee virkailijan apua.
Ja toisaalta, omat tiedonhakutaidot patranevat, kun itsekin joutuu oppimaan eri hauissa uusia asioita.
Kirjasto-opiskelija: Tervetuloa porukkaan! Usein kirjastoala on ihmisille kutsumusammatti, ja innokkaita osaajia tarvitaan aina joukkoon mukaan. Toivottavasti tapaamme töiden puitteissa :)!
Päiväntuoma: Kirjastoautot ovat ihan oma maailmansa, ja alunperin ajattelinkin viimeistellä akateemisen koulutukseni ajamalla rekkakortin kirjastokuskiutta varten. Siinä asiakkaat ovat hyvin lähellä ja käyvät niin kovin tutuiksi. Elämä vei sitten eri suuntaan, mutta kuskeja ihailen edelleen paljon!
Tuima: Hyvä analyysi tiedonhausta!
Lähetä kommentti