Demolition woman

Mrs Opel on joutunut välillä koville

Projektista on ollut vaikea kirjoittaa, kun niin monta asiaa tapahtuu yhtä aikaa. Itse asiassa olen kahdessa sellaisessa, eikä se tuplaa asioita vaan nostaa ne potenssiin kaksi.


On totta, että töitäkin on ollut ihan riittävästi, mutta ennen kaikkea organisointi, aikatauluttaminen ja moninaisuus ovat hetkuttaneet aivoja.

Olenko joskus maininnut, että järjestelmällisyys ei ole paras piirteeni. No, olin väärässä. Se on.

Mutta vain yksi niistä, hih hih.

Näistä kirjoista lähti osa sisustukseen

Kuvat ovat hämäriä, koska ne on otettu yleensä vapisevin käsin kymmenten kilojen kantamisen jälkeen.

Koulujen kirjastoissa on aika paljon poistettavaa. (Tämä oli projektityöntekijän tapa puhua. Antitäti sanoisi jotain ulosteenomaista)

Minä olen poistanut nämä kaikki

Minä, joka olen aina kavahtanut poistamista ja silitellyt kirjoja ikuiseen uneen, olen oppinut eutanasian merkityksen.



 Kaiken ei ole tarkoitus olla olemassa aina. Ei ainakaan kolmenatoista kappaleena. Ei ainakaan Spectrum-tietokirjasarjan, josta saan sekä rakkoja kämmeniin että ihottumaa nykyisin. Otavan samis aiheuttaa vielä silmienpyöritystä.

Jonkun on aika antaa mennä.

Kirjaston alakerrassa alkaa olla ahdasta.

Läjä-ihmisenä arvostin näitä huomattavasti enemmän kuin ne työntekijät, joiden matka kulkee päivittäin useita kertoja kasojen ohi, ja painovoimaa sekä kohtaloa ei kuulemma voi pidempiaikaisesti uhmata ilman potentiaalisia seurauksia.




 Sitten minä otin Arton ja Jounin.

Jouni kaatiksella

Kun ottaa Arton ja Jounin ja pakun, sitä voi viedä 1000 kiloa kirjoja energiajätteeseen.

Minusta on kiva ajatella, että niistä saa vielä lämpöä ja energiaa. Siis kirjoista, Artosta ja Jounista.








Artosta ja Jounista saa myös kitinää ja valitusta, mutta kun niitä kannustaa ja kehuu ja piisk piristää, homma toimii loistavasti.











 "Orjapiiskuri" on yksi lempinimistäni vain sattumalta. On on. Oikeasti kaikki ovat iloisia saadessaan kunnon lihakset kesää varten.

Kaatopaikalla on muuten aika hienoa. Sain palavan himon omistaa leka, moottorisaha, naulapyssy ja kirves. Minulle luvattiin vasara. Hmph.

Jotain on tullut hankittuakin.

Keräsin 22 koululta yhteensä n. 90 kirjasarjaa, jotka on sijoitettu tällä hetkellä miniatyyri-työhuoneeseeni.

Niiden lisäksi siellä on kahdeksisenkymmentä muovilaatikkoa, jotka sinne kantoivat - aivan oikein - Arto ja Jouni. Ja minä ja Etolan (anti)täti, joka oli ihan uskomaton.

Tässä vaiheessa kirjat mahtuivat vielä hyllyyn ja yhteen kerrokseen.

Mukaan on kelpuutettu myös vanhempia sarjoja, enkä ole paljon välittänyt painoksen uutuudesta tai kansikuvasta. Jos tarkoitus on lukea Eemeli, sen ei tarvitse vietellä lukijaansa uusien kirjojen joukosta huutelemalla. Sen iskee käteen opettaja sopivan motivaatiopuheen kanssa ja sitten se luetaan.

Sarjat tulevat uusiutumaan vähitellen, mistä kirjoittelen lisää myöhemmin.