Tämän vuoden ainoa pysyvä asia on ollut muutos ja minun on ollut parasta opetella olemaan siinä aika hyvä.
Suurin ja hienoin asia on tietysti uusi kirjasto, jonne muutettiin elokuussa. Mahtavat muuttolihakseni ovat surkastuneet, mutta edelleen olen (ystävien mielestä vähän liiankin) ylpeä ja innoissani väreistä, kalusteista, neliöistä, mahdollisuuksista. Samalla luovuttiin vanhasta, mutta mukaan sieltä lähti paljon.
Uusi tila ja uudet puitteet vaativat yllättävän paljon uusia työtapoja ja kaikenlaista oppimista. Ne myös mahdollistavat vaikka mitä, ja suurista suunnitelmista luopuminen on ollut vaikeaa. Resurssit=raha, aika, jaksu ei riitä kaikkeen, mihin intoa olisi. Se harmittaa raskaasti. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä valmiiksi yhdellä kertaa, minä sanon itselleni, enkä ihan usko kuitenkaan. Besserwisser.
Opetukset, vinkkaukset, lukudiplomi, tvt, jokaiselle luokalle jotain, mediakasvatus... Niistä tehdään vähitellen Pirkkalan kokoinen paketti, semmoinen Antitädin syötettävä.
Toinen suuri uudistus on ollut järjestelmänvaihdos Auroraan. Se on iso juttu, ja sen huomaa. Paljon nieltävää kerralla, monta asiaa potkii vastaan ja usein luovitaan ristiaallokossa. Tänään löysin ensimmäiset omat oikopolkuni, ihastuin yhteen piirteeseen ja tuunasin pari pikkujuttua minunlaisikseni. Uskon suhteemme kehittyvän syvällisempään suuntaan, vaikka ovia välillä paiskonkin. Rammsteinin Ohne Dich tuntuu olevan meidän laulumme niin hyvässä kuin pahassakin.
Molemmat suuret - ja henkilökohtaiset pienemmät - muutokset ovat saaneet minut miettimään, saako epäonnistumisista tai vaikeuksista puhua? Rehellisyys ei ole kitisemistä, kritiikin sietäminen on helpompaa, kun takana on vankkaa faktaa ja tukijoukkoja. Vaikeiden tilanteiden avaaminen aloitetaan realistisella tiedottamisella ja mokien jakamisella.
Kukaan ei ole heittämässä pyyhettä kehään. Päinvastoin. Yhdessä on alettu, yhdessä mennään. Annetaan asiakkaalle mukaan jotain lainattua.
Sinistä löytyy pimeistä pakkasöistä ja hyvästeistä.
tiistaina, joulukuuta 14, 2010
keskiviikkona, marraskuuta 17, 2010
Kirjaset 2010!
Tämä postaus on kaveribloggausta ja jatkokertomus. Ehkä muistattekin
Kauhava-reissun, joka kulki samalla tavalla Antitädin ja Kirjavinkkariblogin yhteistyönä. Nätisti käsi kädessä. Siirry postausten lopuista löytyvillä linkeillä eteenpäin ja katso, mitä
todellisuudessa tapahtui Sastamalassa kirjavinkkauksen SM-kisoissa!
Kaikki alkoi aamukahvilla linja-autoasemalla, jonne saapui myös
Kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtaja. Puhis Markku kertoo
dramaattisesta aamustaan seuraavaa...
Kauhava-reissun, joka kulki samalla tavalla Antitädin ja Kirjavinkkariblogin yhteistyönä. Nätisti käsi kädessä. Siirry postausten lopuista löytyvillä linkeillä eteenpäin ja katso, mitä
todellisuudessa tapahtui Sastamalassa kirjavinkkauksen SM-kisoissa!
Kaikki alkoi aamukahvilla linja-autoasemalla, jonne saapui myös
Kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtaja. Puhis Markku kertoo
dramaattisesta aamustaan seuraavaa...
Markku on hyvä sherpaopas (ja feministi, joka ei koskaan tahdo loukata Antitädin itsenäisyyttä kantamalla tämän lukuisia laukkuja), joten Kirjaset löytyivät vaivatta.
Monenkokoisia vierailijoita oli hurjasti, ja kirjasairaalaan joutui
välillä jonottamaan.
Minua jännitti, mutta Markkua ei...
Monenkokoisia vierailijoita oli hurjasti, ja kirjasairaalaan joutui
välillä jonottamaan.
Minua jännitti, mutta Markkua ei...
Okei, myönnetään. Minä en ole nälkäisenä kovin mukava ja olin unohtanut banaanin kotiin.
Ensimmäisessä esiintymisessä vinkattiin vinkkaamista- ja vähän Markkuakin.
"Kirjavinkkari seisoo tässä
Tukevin jaloin, se on ihan ässä.
Aikoo kertoa kirjoista meille,
Antaa vaihtelua telkkarin pakasteseille
Viedä mukanaan vieraiden tarinoiden teille
Vinkata voi heikot ja vahvat
ei haittaa jenkkakahvat
Keskelle sarjakuvaa, puhekuplaa
tyyppi jo katu-uskottavuutensa tuplaa
Seuraavaksi kirjoista valitaan kauhu
jyliseväksi kohoaa äänen pauhu
kun hirviö kaapista ulos loikkaa
purren kaulaan neitoa hoikkaa
eikun seuraavaksi Jari Tervon Troikkaa
Sankari puolustaa heikkoja
vinkkari kaivaa kirjasta outoja seikkoja
jos Markulla olisi hiukset, esittäisimme tässä välissä peikkoja
Jos kiukuttaa, lainaa vitsejä
nauraessa on vaikeaa hokea hitsejä
Tylsyyden katkaisee rakkaus
tyttö ja poika ja kuu ja ihkuu ja siinä koko pakkaus
jos et hempeyttä kestä, valitse Kapteeni Kalsarin hakkaus/kakkaus
Ketään ei lukiessa oikeasti satu
Voit olla yhtä aikaa sekä Tatu että Patu
(ja vaikka Veerakin)
Viisikon Leo, Anne tai Pauli
keittokirjoista napata ohjeita kauli
miseen, perunan keittoon, pullan paistoon
sotahistorian kanssa käydä taistoon
luottaa kirjastossa vinkkarin vaistoon
Meille tärkeintä on löytää lukijalle kirja
kirjalle lukija
Vinkata vinkkausta, olla hädänalaiselle tukija
Ota käteen outo teos
kohta niitä on vieressäs kokonainen seos
Usko siis Puheenjohtaja Kestiä
ei maailmassa ole parempaa pestiä"
Selvittyään noloudestaan pj Kesti avasi virallisesti Vinkkiviikot. Tarkoituksena on siis vinkata niin livenä kuin virtuaalisesti Facebookissa, Twitterissä, kotisivuilla, blogeissa ja ihan missä vaan niin paljon kuin ikinä pystyy! Kokemuksia ja vinkkejä voi lähettää suoraan Vinkkariblogiin tai sähköpostiin, jonka osoite löytyy blogista ja jätetään spämmin vuoksi tässä mainitsematta.
Vinkkarikisan vuoden teemana oli kierrätys.
Sen varjolla vinkattiin mm. koiranpennun kasvatusopasta, jossa ei kiusattu eläimiä vaan lannoitettiin kukkia :) ja Muumeja, joita vinkkasi itse Tuutikki. Vinkkaus loppui kauniiseen ajatukseen siitä, kuinka kirjan ymmärtäminen omassa mielessään ja sydämessään vapauttaa sen lahjoitettavaksi ystäville.
Voittajaksi tuomaristo valitsi Mary Oljen Virkkausopasta käsittelevän vinkkauksen, jonka elävöittämiseksi oli tehty niin sanomalehtihikipanta kuin jätesäkkihamekin. Erityisesti kiitettiin esityksen luontevuutta sekä sitä, kuinka vinkkari loi sille todellisen tarpeen :).
Marlen sanoin meidän ei todellakaan tarvitse olla huolissamme vinkkauksen tulevaisuudesta - niin upeita vinkkejä saimme kuulla.
Sitten olikin aika yllättää Marle...
Ensimmäisessä esiintymisessä vinkattiin vinkkaamista- ja vähän Markkuakin.
"Kirjavinkkari seisoo tässä
Tukevin jaloin, se on ihan ässä.
Aikoo kertoa kirjoista meille,
Antaa vaihtelua telkkarin pakasteseille
Viedä mukanaan vieraiden tarinoiden teille
Vinkata voi heikot ja vahvat
ei haittaa jenkkakahvat
Keskelle sarjakuvaa, puhekuplaa
tyyppi jo katu-uskottavuutensa tuplaa
Seuraavaksi kirjoista valitaan kauhu
jyliseväksi kohoaa äänen pauhu
kun hirviö kaapista ulos loikkaa
purren kaulaan neitoa hoikkaa
eikun seuraavaksi Jari Tervon Troikkaa
Sankari puolustaa heikkoja
vinkkari kaivaa kirjasta outoja seikkoja
jos Markulla olisi hiukset, esittäisimme tässä välissä peikkoja
Jos kiukuttaa, lainaa vitsejä
nauraessa on vaikeaa hokea hitsejä
Tylsyyden katkaisee rakkaus
tyttö ja poika ja kuu ja ihkuu ja siinä koko pakkaus
jos et hempeyttä kestä, valitse Kapteeni Kalsarin hakkaus/kakkaus
Ketään ei lukiessa oikeasti satu
Voit olla yhtä aikaa sekä Tatu että Patu
(ja vaikka Veerakin)
Viisikon Leo, Anne tai Pauli
keittokirjoista napata ohjeita kauli
miseen, perunan keittoon, pullan paistoon
sotahistorian kanssa käydä taistoon
luottaa kirjastossa vinkkarin vaistoon
Meille tärkeintä on löytää lukijalle kirja
kirjalle lukija
Vinkata vinkkausta, olla hädänalaiselle tukija
Ota käteen outo teos
kohta niitä on vieressäs kokonainen seos
Usko siis Puheenjohtaja Kestiä
ei maailmassa ole parempaa pestiä"
Selvittyään noloudestaan pj Kesti avasi virallisesti Vinkkiviikot. Tarkoituksena on siis vinkata niin livenä kuin virtuaalisesti Facebookissa, Twitterissä, kotisivuilla, blogeissa ja ihan missä vaan niin paljon kuin ikinä pystyy! Kokemuksia ja vinkkejä voi lähettää suoraan Vinkkariblogiin tai sähköpostiin, jonka osoite löytyy blogista ja jätetään spämmin vuoksi tässä mainitsematta.
Vinkkarikisan vuoden teemana oli kierrätys.
Sen varjolla vinkattiin mm. koiranpennun kasvatusopasta, jossa ei kiusattu eläimiä vaan lannoitettiin kukkia :) ja Muumeja, joita vinkkasi itse Tuutikki. Vinkkaus loppui kauniiseen ajatukseen siitä, kuinka kirjan ymmärtäminen omassa mielessään ja sydämessään vapauttaa sen lahjoitettavaksi ystäville.
Voittajaksi tuomaristo valitsi Mary Oljen Virkkausopasta käsittelevän vinkkauksen, jonka elävöittämiseksi oli tehty niin sanomalehtihikipanta kuin jätesäkkihamekin. Erityisesti kiitettiin esityksen luontevuutta sekä sitä, kuinka vinkkari loi sille todellisen tarpeen :).
Marlen sanoin meidän ei todellakaan tarvitse olla huolissamme vinkkauksen tulevaisuudesta - niin upeita vinkkejä saimme kuulla.
Sitten olikin aika yllättää Marle...
sunnuntai, lokakuuta 24, 2010
Huone 13
...löytyi Järvenpään kirjastosta!
Mukava kokoontumistila on koristeltu Kauhuvinkkaria varten aivan uskomattoman hienoksi. Etenkin araknofobiasta kärsiville oli monta mukavaa yllätystä...
Vinkkauskeikoille lähdetään usein klo 6 aamulla. Silloin on kelmeä ja aavemainen olo. Onneksi kirjastossa oli löydetty minulle sopiva kavaljeeri, jonka kanssa sopi odottaa 5-6 - luokkalaisia ryhmiä! Yhteensä vinkattuja luokkia kävi seitsemän - lähes 150 peloteltua oppilasta.
Kirjoille oli rakennettu varsinainen alttari, josta löytyi monenmoista kauhistusta. Joka vinkkauksen jälkeen eteen kerääntyikin joukkio oppilaita selailemaan kirjoja ja tutkailemaan rekvisiittaa. Punasilmäinen rotta niskassa sai kiljumaan, ja hämähäkinverkko tarttui mukavasti hiuksiin...
Pianon päälle oli asetettu tuoppi odottamaan aavesoittajaa. Oli ihanaa vinkata elävän kynttilän valossa! Tosin ystävällinen kirjastolainen luovutti päiväksi käyttöön myös pyöränlamppunsa, jonka valossa oli hyvä näyttää kirjojen kansikuvia ja vinkkarin rumaa irvistystä.
Näin kuolleelta onnistun näyttämään vain harvoin. Kiitos kuvaajalle :)!
Opettajille oli tehty upeat, kuvitetut listat vinkatuista kirjoista. Lista löytyy myös Kirjavinkkariblogista (se toinen, eka on yläkoululista). Kirjoja oli kerätty mahtavia määriä lainakappaleiksi, ja kesken taisivat loppua vain Carmanin Luurankopuro, Sisätön Kummitusten luokka ja se Huone 13.
Järvenpään kirjasto on tunnettu The Tädeistään, mutta lisään joukkoon vielä harvinaisen kauhutietoisen ja mukavan kirjastoporukan sekä järkyttävän hyvän pullan!
Kauhutäti kiittää ja irvistää.
Mukava kokoontumistila on koristeltu Kauhuvinkkaria varten aivan uskomattoman hienoksi. Etenkin araknofobiasta kärsiville oli monta mukavaa yllätystä...
Vinkkauskeikoille lähdetään usein klo 6 aamulla. Silloin on kelmeä ja aavemainen olo. Onneksi kirjastossa oli löydetty minulle sopiva kavaljeeri, jonka kanssa sopi odottaa 5-6 - luokkalaisia ryhmiä! Yhteensä vinkattuja luokkia kävi seitsemän - lähes 150 peloteltua oppilasta.
Kirjoille oli rakennettu varsinainen alttari, josta löytyi monenmoista kauhistusta. Joka vinkkauksen jälkeen eteen kerääntyikin joukkio oppilaita selailemaan kirjoja ja tutkailemaan rekvisiittaa. Punasilmäinen rotta niskassa sai kiljumaan, ja hämähäkinverkko tarttui mukavasti hiuksiin...
Pianon päälle oli asetettu tuoppi odottamaan aavesoittajaa. Oli ihanaa vinkata elävän kynttilän valossa! Tosin ystävällinen kirjastolainen luovutti päiväksi käyttöön myös pyöränlamppunsa, jonka valossa oli hyvä näyttää kirjojen kansikuvia ja vinkkarin rumaa irvistystä.
Näin kuolleelta onnistun näyttämään vain harvoin. Kiitos kuvaajalle :)!
Opettajille oli tehty upeat, kuvitetut listat vinkatuista kirjoista. Lista löytyy myös Kirjavinkkariblogista (se toinen, eka on yläkoululista). Kirjoja oli kerätty mahtavia määriä lainakappaleiksi, ja kesken taisivat loppua vain Carmanin Luurankopuro, Sisätön Kummitusten luokka ja se Huone 13.
Järvenpään kirjasto on tunnettu The Tädeistään, mutta lisään joukkoon vielä harvinaisen kauhutietoisen ja mukavan kirjastoporukan sekä järkyttävän hyvän pullan!
Kauhutäti kiittää ja irvistää.
tiistaina, lokakuuta 12, 2010
Afternoons & Coffeespoons
Joskus sitä miettii, miksi ihmiset hakeutuvat kirjastoalalle. Viimeisen kuukauden aikana olen kuullut, kuinka useimmat kirjastolaiset ovat:
- hiljaisia
- vetäytyviä
- arkoja
- konservatiivisia
- alisuorittajia
- vähän naurettavia omassa täpinässään
- vapaamatkustajia kovassa yhteiskunnassa
ja kuinka kirjastoon kannattaa hakeutua, jos haluaa välttyä paineilta ja stressiltä.
Tässä yhden viikon lista, mitä kirjastossa tapahtuu:
ma
klo 8-10
- Viikonlopun kirjastovihkiäisten siivous, tuolien kantaminen, pianolla Koivuniemen Aikuinen nainen
klo 10:
- Päiväkotiryhmän vierailu
- Satutunti
(ei pitäisi olla päällekkäin, mutta kun meni pakka sekaisin varauksissa)
klo 13.15
- Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
ti
klo 8-10 Maanantai-illan kaaoksen siivous, kahvikuppi ennen avaamista
klo 9 Posti tulee ja tuo 5 BTJ:n laatikkoa täynnä kirjoja. Sivari aloittaa purkamisen ja jakaa kirjat luetteloijien huoneisiin, jotta ne pääsevät hyllyyn mielellään saman viikon aikana
klo 10 Päiväkotiryhmän vierailu
klo 10-11 Valmistaudun huomiseen vinkkaukseen
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 minulla kokous Tampereella, ankaraa vääntöä klo 15 asti
klo 13 Yläkoululuokan tutustumiskäynti: esittely, tunnuslukujen laitto
ke
klo 8.15 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl. Kesto 1h 15 min.
klo 8-10 Muut hyllyttävät lasten- ja nuortenpuolenkin, koska olen kiinni
klo 9.30 Pienryhmä koululaisia, palautus ja lainaus
klo 9.45 Toinen ryhmä englanninvinkkausta, 25 kpl
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 13-15 Uuden verkkokirjaston ekojen sisältöjen tekemistä, yhden uuden jutun suunnittelua, tulevan projektin aikataulujen vääntöä Tracy Chapman soundtrackina.
to
klo 8-9.30 Hyllytys
klo 9.30-10.15 Pikkukoulun tutustumiskäynti, esittely, tunnuslukujen laitto
klo 10.15-11 Toinen samanlainen porukka
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12-13.30 Asiakaspalveluvuoro tiskissä
Iltapäivällä yritän ehtiä viemään uusia kirjoja rekisteriin ja anoa loman ensi viikolle (josta yksi päivä menee koulutuksessa ja yksi keikalla kauhuvinkkaamassa. Gaslight Anthem, lääkärin määräyksestä.
klo 19 Yleisöluento kirjaston tiloissa
pe
Tulen myöhästymään, koska ihmiset eivät suostu noudattamaan säännöllistä elämänrytmiä ja minun pitää hoitaa homma.
Lisäksi *neljä* ihmistä on jossain ja paikalle saadaan *yksi* korvaava ihminen.
klo 8-9.45 Hyllytys, kirjojen hoitoa
klo 9.45-11 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl.
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12.20 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
Kaiken aikaa kirjasto on normaalisti auki klo 10-19, ja asiakaspalvelu pyörii. Lisäksi muilla työntekijöillä on omia koulutuksia, projekteja, sisätöitä, kokouksia yms., joista kuulen vain huikkauksena käytävältä.
Perjantai-iltana istun ja kuuntelen otsikon biisiä haaveillen. Ai niin, lauantaivuoro!
- hiljaisia
- vetäytyviä
- arkoja
- konservatiivisia
- alisuorittajia
- vähän naurettavia omassa täpinässään
- vapaamatkustajia kovassa yhteiskunnassa
ja kuinka kirjastoon kannattaa hakeutua, jos haluaa välttyä paineilta ja stressiltä.
Tässä yhden viikon lista, mitä kirjastossa tapahtuu:
ma
klo 8-10
- Viikonlopun kirjastovihkiäisten siivous, tuolien kantaminen, pianolla Koivuniemen Aikuinen nainen
klo 10:
- Päiväkotiryhmän vierailu
- Satutunti
(ei pitäisi olla päällekkäin, mutta kun meni pakka sekaisin varauksissa)
klo 13.15
- Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
ti
klo 8-10 Maanantai-illan kaaoksen siivous, kahvikuppi ennen avaamista
klo 9 Posti tulee ja tuo 5 BTJ:n laatikkoa täynnä kirjoja. Sivari aloittaa purkamisen ja jakaa kirjat luetteloijien huoneisiin, jotta ne pääsevät hyllyyn mielellään saman viikon aikana
klo 10 Päiväkotiryhmän vierailu
klo 10-11 Valmistaudun huomiseen vinkkaukseen
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 minulla kokous Tampereella, ankaraa vääntöä klo 15 asti
klo 13 Yläkoululuokan tutustumiskäynti: esittely, tunnuslukujen laitto
ke
klo 8.15 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl. Kesto 1h 15 min.
klo 8-10 Muut hyllyttävät lasten- ja nuortenpuolenkin, koska olen kiinni
klo 9.30 Pienryhmä koululaisia, palautus ja lainaus
klo 9.45 Toinen ryhmä englanninvinkkausta, 25 kpl
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 13-15 Uuden verkkokirjaston ekojen sisältöjen tekemistä, yhden uuden jutun suunnittelua, tulevan projektin aikataulujen vääntöä Tracy Chapman soundtrackina.
to
klo 8-9.30 Hyllytys
klo 9.30-10.15 Pikkukoulun tutustumiskäynti, esittely, tunnuslukujen laitto
klo 10.15-11 Toinen samanlainen porukka
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12-13.30 Asiakaspalveluvuoro tiskissä
Iltapäivällä yritän ehtiä viemään uusia kirjoja rekisteriin ja anoa loman ensi viikolle (josta yksi päivä menee koulutuksessa ja yksi keikalla kauhuvinkkaamassa. Gaslight Anthem, lääkärin määräyksestä.
klo 19 Yleisöluento kirjaston tiloissa
pe
Tulen myöhästymään, koska ihmiset eivät suostu noudattamaan säännöllistä elämänrytmiä ja minun pitää hoitaa homma.
Lisäksi *neljä* ihmistä on jossain ja paikalle saadaan *yksi* korvaava ihminen.
klo 8-9.45 Hyllytys, kirjojen hoitoa
klo 9.45-11 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl.
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12.20 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
Kaiken aikaa kirjasto on normaalisti auki klo 10-19, ja asiakaspalvelu pyörii. Lisäksi muilla työntekijöillä on omia koulutuksia, projekteja, sisätöitä, kokouksia yms., joista kuulen vain huikkauksena käytävältä.
Perjantai-iltana istun ja kuuntelen otsikon biisiä haaveillen. Ai niin, lauantaivuoro!
maanantaina, lokakuuta 04, 2010
Ihan kiva
Kaikki ovat varmasti nähneet toimittajan haastattelevan lasta. Mennään kyykkyyn (lapsen tasolle!!), otetaan mairea ilme (ystävällinen aikuinen!!) ja kysytään kannustavalla äänellä (mielipiteenvapaus!!): ”Nooh, mimmoista sun mielestä xxx oli?”
Vääjäämätön vastaus on aina: ”Ihan kiva”.
Jos kirjastojen käyttäjätutkimukset ovat vaikeita ja käyttämättömien tutkiminen lähes mahdotonta, ovat lapsille suunnatut kyselyt lähes varmasti tuomittuja. Me emme osaa kysyä oikein. Me olemme ihan kivoja ja siinä se.
Juuri sen vuoksi yritän kerätä ja diilata palautetta aina, kun se vain on mahdollista. Hali henkisesti niille vanhemmille, jotka kertovat lastensa kommenteista ja mietteistä kirjastokäynnin jälkeen tai vaikka lempikirjoista, pelottavista tarinoista, automaattien hienoudesta, ihan mistä vaan.
Varsinkin vinkkauksien jälkeen tahtoisin olla kärpäsenä katossa. Katoaako innostus vinkkarin kävellessä ovesta ulos? Jääkö jotain mieleen kerrottavaksi vanhemmille kotona? Millaiset kirjat vaivaavat – ja mitkä hyvällä, mitkä pahalla tavalla. Tapasin ringettematsissa tytön, joka kertoi äidilleen suurella äänellä minun olevan ”se, joka pelästytti mut sillä noitajutulla, mutta sit mä en ehtinyt lainaamaan sitä kirjaa kun joku vei sen”. Heti töihinpäästyäni tein maalivahdille varauksen Dahlin Kuka pelkää noitia – kirjasta. Yksi pieni kertoi pelänneensä Akimbo ja krokotiilimiestä niin, että melkein itketti. Teepä siitä johtopäätöksiä…
Oikeastaan parasta palautetta on perhe, joka tulee illalla kirjastoon ja kaikki alle metrikakskytsenttiset huikkaa: ”Moi, Reetta” ja ehkä kommentoivat koulun edellistä kirjastokäyntiä. Silloin tiedän, että olen palvellut asiakasta hyvin. Asiakasta, en lasta.
Tänään välitin palautteen Hervannan kirjaston tietotorille, jossa järjestetään koulutuksia jo esikoululaisillekin. Käynnin ohjelmasta oli kantautunut ennakkotietoja eskareille, ja eräs herkempi tapaus oli herennyt itkemään, koska ei kuitenkaan osaisi tehdä niin vaikeita juttuja. Kaverinsa oli lohduttanut: ”Kyllä ne siellä auttaa.” Käynnin jälkeen Herkkis oli ollut yhtä hymyä: ”Ne ihan oikeesti autto mua koko ajan!”
Kuningaskunta tuollaisesta palautteesta!
Vääjäämätön vastaus on aina: ”Ihan kiva”.
Jos kirjastojen käyttäjätutkimukset ovat vaikeita ja käyttämättömien tutkiminen lähes mahdotonta, ovat lapsille suunnatut kyselyt lähes varmasti tuomittuja. Me emme osaa kysyä oikein. Me olemme ihan kivoja ja siinä se.
Juuri sen vuoksi yritän kerätä ja diilata palautetta aina, kun se vain on mahdollista. Hali henkisesti niille vanhemmille, jotka kertovat lastensa kommenteista ja mietteistä kirjastokäynnin jälkeen tai vaikka lempikirjoista, pelottavista tarinoista, automaattien hienoudesta, ihan mistä vaan.
Varsinkin vinkkauksien jälkeen tahtoisin olla kärpäsenä katossa. Katoaako innostus vinkkarin kävellessä ovesta ulos? Jääkö jotain mieleen kerrottavaksi vanhemmille kotona? Millaiset kirjat vaivaavat – ja mitkä hyvällä, mitkä pahalla tavalla. Tapasin ringettematsissa tytön, joka kertoi äidilleen suurella äänellä minun olevan ”se, joka pelästytti mut sillä noitajutulla, mutta sit mä en ehtinyt lainaamaan sitä kirjaa kun joku vei sen”. Heti töihinpäästyäni tein maalivahdille varauksen Dahlin Kuka pelkää noitia – kirjasta. Yksi pieni kertoi pelänneensä Akimbo ja krokotiilimiestä niin, että melkein itketti. Teepä siitä johtopäätöksiä…
Oikeastaan parasta palautetta on perhe, joka tulee illalla kirjastoon ja kaikki alle metrikakskytsenttiset huikkaa: ”Moi, Reetta” ja ehkä kommentoivat koulun edellistä kirjastokäyntiä. Silloin tiedän, että olen palvellut asiakasta hyvin. Asiakasta, en lasta.
Tänään välitin palautteen Hervannan kirjaston tietotorille, jossa järjestetään koulutuksia jo esikoululaisillekin. Käynnin ohjelmasta oli kantautunut ennakkotietoja eskareille, ja eräs herkempi tapaus oli herennyt itkemään, koska ei kuitenkaan osaisi tehdä niin vaikeita juttuja. Kaverinsa oli lohduttanut: ”Kyllä ne siellä auttaa.” Käynnin jälkeen Herkkis oli ollut yhtä hymyä: ”Ne ihan oikeesti autto mua koko ajan!”
Kuningaskunta tuollaisesta palautteesta!
lauantaina, syyskuuta 18, 2010
Lady Domina
Tämä on kirjastoblogi. Tiedoksi niille, joiden hakukonerunous-kokeilut heittivät otsakkeen perusteella tälle sivustolle ja joilla on muita hyviä odotuksia.
Edit: Osa jutusta on fiktiivistä, osa liioiteltua ja osa hypoteettista. Jos joku tunnistaa tekstistä itsensä, hänen tulee häpeämän.
Uudessa kirjastossa on uusia tiloja ja tapoja. Vanhoista ongelmista jotkut jäivät vanhaan taloon, toiset korostuvat entisestään. On aika uusia säännöt. Minä en ole sääntö-ihminen, mutta ilkivaltaiset, suttuiset anarkistit istukoon omassa olohuoneessaan – minä puolustan omaani.
Syöminen. Ehkä tyrmistyttävin kokemukseni vuosien takaa on asiakas, joka kaivoi grillatun broilerin esille istuessaan tietokoneella ja söi hyvällä ruokahalulla. En pystynyt puuttumaan tilanteeseen mitenkään. ”Anteeksi, mutta voitteko laittaa kananne pussiin” ei vain tullut suustani luontevasti. Nyt kirjastoa vastapäätä on pikkugrilli. Uusi muoti on hakea sieltä makkaraperunat ja tulla niiden kanssa kirjastoon. Ulkona on kylmä ja kurkkusalaatti näyttää nätiltä näppiksellä.
Johtopäätös: Koneiden läheisyydessä ei syödä eikä juoda. Muualla menee ehkä banaani tai pillimehu ilman, että hyökkään niskaan, mutta jätskin kanssa on turha yrittää lastenosastollekaan. Neiti, huomenna uudestaan.
Vessat. Minua jaksaa hämmästyttää, kuinka kaksivuotias osaa käydä vessassa mutta moni sitä vanhempi ei. Vessassa on oma kalusteensa kaikelle, mitä siellä on tarkoitus tehdä. Niitä ei tule sekoittaa toisiinsa. Käsipaperi runnottuna putkentukkeeksi ei toimi, kapakassa on kivempaa nauttia alkoholia. Saippualla pestään. Ehkä minulta vielä kuitenkin irtoaisi tätimäinen hymy nuorelle parille, joka aikojen alussa livahti yhteisvessakäynniltä punoittavin poskin. Ei kannata kokeilla.
Johtopäätös: Meistä olisi tympeää siirtyä lukittuihin vessoihin ja avain-systeemiin, mutta se voi olla edessä. Höh.
Älämölö: Kirjastoon kuuluu normaali ääni ja puhe. Normaalin määrittelee se, joka istuu tiskissä. Se, jolla on salasana tietokoneiden peitto-ohjelmaan, on jumala. Yhdellä koneella istuu yksi ihminen – mahdollisesti yhden kaverin kanssa. Useampi johtaa huomautukseen, puhutteluun ja poistamiseen. Yhtään porttikieltoa en ole vielä jakanut, kynnys on olemassa mutta ei niin korkea, ettei keski-ikäisen kirjastonhoitajan polvi vielä sille nousisi.
Johtopäätös: Jokainen ikäkautensa mukaisesti. Lapsille vähän slackia juoksemiseen, teineille rajojen kokeiluun, vanhuksille äänenkorottamiseen. Suora päänauonta kenelle tahansa, kiusaaminen tai ilkivalta - ei kiitos.
Pallit. Minun pallini vietiin pois. Ne ihanat värikkäät. Ei se, että niistä rakennettiin linnoja, majoja, istuimia, niille stage-daivattiin ja niitä pidettiin pomppulinnana. Mutta se, että niistä tehtiin vapaapaini-areena ja taisteluvälineet yhdellä kertaa. Ei tullut verta, mutta ei se kaukanakaan ollut. Nyt ne tuodaan esille vinkkauksia ja opetuksia varten.
Johtopäätös: Kun ihmiskunnan evoluutio lähikuukausina tekee jyrkän käänteen parempaan, varaamme itsellemme oikeuden kokeilla palleja uudelleen.
Kirjoituksen tarkoituksena EI ole valittaa, vaan määrittää peruskohteliaisuuden rajat. Olisi mukava kuulla, millaisia sääntöjä muissa kirjastoissa noudatetaan - ja mitä asiakkaat tällaisista ovat mieltä.
Edit: Osa jutusta on fiktiivistä, osa liioiteltua ja osa hypoteettista. Jos joku tunnistaa tekstistä itsensä, hänen tulee häpeämän.
Uudessa kirjastossa on uusia tiloja ja tapoja. Vanhoista ongelmista jotkut jäivät vanhaan taloon, toiset korostuvat entisestään. On aika uusia säännöt. Minä en ole sääntö-ihminen, mutta ilkivaltaiset, suttuiset anarkistit istukoon omassa olohuoneessaan – minä puolustan omaani.
Syöminen. Ehkä tyrmistyttävin kokemukseni vuosien takaa on asiakas, joka kaivoi grillatun broilerin esille istuessaan tietokoneella ja söi hyvällä ruokahalulla. En pystynyt puuttumaan tilanteeseen mitenkään. ”Anteeksi, mutta voitteko laittaa kananne pussiin” ei vain tullut suustani luontevasti. Nyt kirjastoa vastapäätä on pikkugrilli. Uusi muoti on hakea sieltä makkaraperunat ja tulla niiden kanssa kirjastoon. Ulkona on kylmä ja kurkkusalaatti näyttää nätiltä näppiksellä.
Johtopäätös: Koneiden läheisyydessä ei syödä eikä juoda. Muualla menee ehkä banaani tai pillimehu ilman, että hyökkään niskaan, mutta jätskin kanssa on turha yrittää lastenosastollekaan. Neiti, huomenna uudestaan.
Vessat. Minua jaksaa hämmästyttää, kuinka kaksivuotias osaa käydä vessassa mutta moni sitä vanhempi ei. Vessassa on oma kalusteensa kaikelle, mitä siellä on tarkoitus tehdä. Niitä ei tule sekoittaa toisiinsa. Käsipaperi runnottuna putkentukkeeksi ei toimi, kapakassa on kivempaa nauttia alkoholia. Saippualla pestään. Ehkä minulta vielä kuitenkin irtoaisi tätimäinen hymy nuorelle parille, joka aikojen alussa livahti yhteisvessakäynniltä punoittavin poskin. Ei kannata kokeilla.
Johtopäätös: Meistä olisi tympeää siirtyä lukittuihin vessoihin ja avain-systeemiin, mutta se voi olla edessä. Höh.
Älämölö: Kirjastoon kuuluu normaali ääni ja puhe. Normaalin määrittelee se, joka istuu tiskissä. Se, jolla on salasana tietokoneiden peitto-ohjelmaan, on jumala. Yhdellä koneella istuu yksi ihminen – mahdollisesti yhden kaverin kanssa. Useampi johtaa huomautukseen, puhutteluun ja poistamiseen. Yhtään porttikieltoa en ole vielä jakanut, kynnys on olemassa mutta ei niin korkea, ettei keski-ikäisen kirjastonhoitajan polvi vielä sille nousisi.
Johtopäätös: Jokainen ikäkautensa mukaisesti. Lapsille vähän slackia juoksemiseen, teineille rajojen kokeiluun, vanhuksille äänenkorottamiseen. Suora päänauonta kenelle tahansa, kiusaaminen tai ilkivalta - ei kiitos.
Pallit. Minun pallini vietiin pois. Ne ihanat värikkäät. Ei se, että niistä rakennettiin linnoja, majoja, istuimia, niille stage-daivattiin ja niitä pidettiin pomppulinnana. Mutta se, että niistä tehtiin vapaapaini-areena ja taisteluvälineet yhdellä kertaa. Ei tullut verta, mutta ei se kaukanakaan ollut. Nyt ne tuodaan esille vinkkauksia ja opetuksia varten.
Johtopäätös: Kun ihmiskunnan evoluutio lähikuukausina tekee jyrkän käänteen parempaan, varaamme itsellemme oikeuden kokeilla palleja uudelleen.
Kirjoituksen tarkoituksena EI ole valittaa, vaan määrittää peruskohteliaisuuden rajat. Olisi mukava kuulla, millaisia sääntöjä muissa kirjastoissa noudatetaan - ja mitä asiakkaat tällaisista ovat mieltä.
maanantaina, elokuuta 09, 2010
Automaatit
Meillä ei ole koskaan ollut automaatteja ja nyt on.
Automaatittomuus on ollut sekä hyvä että huono asia. Olen pystynyt seuraamaan mainiosti, mikä kulkee - ja ennen kaikkea miksi. Aika usein olen kysäissyt palauttajalta, tuliko kirja luetuksi, oliko se hyvä, onko samanlainen kuin joku toinen kirja tai muuta semmoista. Tiedän, se on ahdistavaa. Pyydän anteeksi tenttaamistani, lapsukaiset ja teinit. Nyt pääsette minua pakoon automaatille.
Monet asiakkaat kauhistelivat jo etukäteen henkilökohtaisen palvelun häviämistä, mistä minäkään en lähtökohtaisesti pidä. Minulle sosiaalisuus on osa asiakaspalvelua, nopea kuulumistenvaihto tai syvempi keskustelu kirjoista tai jostain ihan muusta. Osa ihmisistä pelkäsi tekniikkaa.
Jo monen vuoden ajan meiltä on kysytty, eikö meillä *todellakaan* ole automaatteja. Eivät kaikki tahdo jonottaa lainavuoroaan, kun teemme pitkää tiedonhakua toiselle asiakkaalle. Kaikki eivät edes tahdo keskustella tai panostaa hymyilyyn, kun väsyneenä nappaa pari kirjaa mukaansa.
Uuden kirjaston myötä kaikki on vähän toisin.
Asiakaspalvelu on siirtynyt suureksi osaksi tilapäisesti automaateille. Periaatteena on, että jokaiselle kävijälle esitellään automaatit ja laitetaan perusjutut koneella kuntoon. Suurin osa on innostunut selvästi siitä, kuinka kätevää ja helppoa lainaaminen ja palautus nyt ovat. Hikoilin muutaman tunnin saadakseni näppiksestä irti byrokratian ja kirjastojargonin lisäksi suomea (mikä ei onnistu koskaan kovin hyvin, höh), ja kirjoitin ohjeet.
Kun ensihuuma on ohi, henkilökohtaista tiskipalvelua haluavat asiakkaat tulevat sitä myös saamaan ihan lainauksessa ja palautuksessakin.
Monet ovat kysyneet, eivätkö automaatit vie työpaikkojamme. Voin vakuuttaa, että lisäaika käytetään koulutuksiin, opastukseen, vinkkauksiin, esittelyyn jne. jne. Siis asiakaspalveluun.
Ei se ihan helppoa ole meillekään. Kun on istunut vuosikausia tiskin takana, on vaikea lähteä sieltä pois. Luokkien kanssa olen tottunut hääräämään hyllyjen välissä, palvelemaan kolmea kysyjää yhtä aikaa ja napsimaan kirjoja lennosta odottaviin käsiin. Aikuisten kanssa olen ujompi, varovaisempi. En halua häiritä enkä tyrkyttää. Kirjastossa pitää saada fiilistellä ja haistella, tutkia omia mielenliikkeitään ja tehdä löytöjä.
Minä tarvitsen vähän rohkaisua. Kysykää, häiritkää, huutakaa apua. Meistä se on mukavaa.
Automaatittomuus on ollut sekä hyvä että huono asia. Olen pystynyt seuraamaan mainiosti, mikä kulkee - ja ennen kaikkea miksi. Aika usein olen kysäissyt palauttajalta, tuliko kirja luetuksi, oliko se hyvä, onko samanlainen kuin joku toinen kirja tai muuta semmoista. Tiedän, se on ahdistavaa. Pyydän anteeksi tenttaamistani, lapsukaiset ja teinit. Nyt pääsette minua pakoon automaatille.
Monet asiakkaat kauhistelivat jo etukäteen henkilökohtaisen palvelun häviämistä, mistä minäkään en lähtökohtaisesti pidä. Minulle sosiaalisuus on osa asiakaspalvelua, nopea kuulumistenvaihto tai syvempi keskustelu kirjoista tai jostain ihan muusta. Osa ihmisistä pelkäsi tekniikkaa.
Jo monen vuoden ajan meiltä on kysytty, eikö meillä *todellakaan* ole automaatteja. Eivät kaikki tahdo jonottaa lainavuoroaan, kun teemme pitkää tiedonhakua toiselle asiakkaalle. Kaikki eivät edes tahdo keskustella tai panostaa hymyilyyn, kun väsyneenä nappaa pari kirjaa mukaansa.
Uuden kirjaston myötä kaikki on vähän toisin.
Asiakaspalvelu on siirtynyt suureksi osaksi tilapäisesti automaateille. Periaatteena on, että jokaiselle kävijälle esitellään automaatit ja laitetaan perusjutut koneella kuntoon. Suurin osa on innostunut selvästi siitä, kuinka kätevää ja helppoa lainaaminen ja palautus nyt ovat. Hikoilin muutaman tunnin saadakseni näppiksestä irti byrokratian ja kirjastojargonin lisäksi suomea (mikä ei onnistu koskaan kovin hyvin, höh), ja kirjoitin ohjeet.
Kun ensihuuma on ohi, henkilökohtaista tiskipalvelua haluavat asiakkaat tulevat sitä myös saamaan ihan lainauksessa ja palautuksessakin.
Monet ovat kysyneet, eivätkö automaatit vie työpaikkojamme. Voin vakuuttaa, että lisäaika käytetään koulutuksiin, opastukseen, vinkkauksiin, esittelyyn jne. jne. Siis asiakaspalveluun.
Ei se ihan helppoa ole meillekään. Kun on istunut vuosikausia tiskin takana, on vaikea lähteä sieltä pois. Luokkien kanssa olen tottunut hääräämään hyllyjen välissä, palvelemaan kolmea kysyjää yhtä aikaa ja napsimaan kirjoja lennosta odottaviin käsiin. Aikuisten kanssa olen ujompi, varovaisempi. En halua häiritä enkä tyrkyttää. Kirjastossa pitää saada fiilistellä ja haistella, tutkia omia mielenliikkeitään ja tehdä löytöjä.
Minä tarvitsen vähän rohkaisua. Kysykää, häiritkää, huutakaa apua. Meistä se on mukavaa.
maanantaina, heinäkuuta 19, 2010
Se on muutettu!
Satulampi käyttövalmiina!
Yhden kirjaston konkreettiseen muuttamiseen menee n. kolme viikkoa aikaa, kahdeksan kiloa hermoja, muutama tuhat muuttolaatikkoa, 13 litraa hikeä, 500 ml verta, ei yhtään lopullisesti tuhoutunutta ihmissuhdetta, kaksi metriä äänihuulia ja 37 tuntia hihitystä.
Hämmästyttävää oli se, että vaikka pakkasimme laatikoita SEKÄ aakkosissa että luokittain OIKEINPÄIN, ne menivät väärinpäin. Kun vaihdoimme suunnan päinvastaiseksi, ne menivät silti väärinpäin. Tämä todistanee jotain maailmankaikkeuden logiikasta ja karman laista.
Koska tämä on minun blogini, keskityn tylysti lasten- ja nuortenosaston muuttoon. Osallistumisen muuhun hommaan oli nolostuttavan vähäistä: heittelin hyllyyn aikuisten kauhukirjat ja kutosluokan (joka meni vähän tyhmästi ja minua kiukuttaa vieläkin.) Onneksi kaikki kuitenkin elää ja siirtyy ja mukautuu, kun päästään oikeasti arkityöhön.
Pieniä anarkistisia juttuja - kirjastomääritelmän mukaan: vinksahtanut pahvikirjahylly:
Lasten uutuuskirjahylly on aika mahti:
Yllättävän paljon aikaa meni miettimiseen ja kokeiluun. Tietokirjaluokkiin mahtui kohtuullisesti alaluokkia, mutta pistääko pallopelit vai ratsastus alaluokaksi? Miten erottaa askarteluoppaat alaluokkana käsityön pääluokasta, kun molemmissa on kuusvitosta? Ihmisen biologiasta yhdistin reippaalla kädellä kaikki vauvan tulo-, murkku- ja seksi-kirjat omaan alaluokkaansa Mistä minä olen tullut? Nimi on vähän platku, mutta koska tietokirjat ovat lasten ja nuorten yhteisissä hyllyissä, jarruttelin Antitätimäisen ärsyttävän "se on ihan luonnollista" - asennetta. Se asenne pyysi minua laittamaan hyllyopasteeseen: "SE, mistä Stephen Kingkään ei uskalla kirjoittaa". Tai "Lue minut, ota minut". Tai "Tee hyvää itselle ja muille".
Nuorten aikuisten sarjikset ovat nyt erillään lasten perussarjiksista (ja tilasin salaa muutaman sarjan kauhumangaa). Musiikki on lastenosastolla, devaritkin ajattelin jakaa lasten/isompien hyllyihin erikseen.
Hyllyt erottaa toisistaan päädyissä olevista kirjaimista:
Vielä riittää mietittävää. Eniten työllistävät asennukset, elektroniikan koulutus (I've got one word for you: <3 Smartboard <3) ja sen työmäärän purkaminen, joka muuton aikana on kasautunut.
Automaatit tulevat ensimmäistä kertaa Pirkkalaan. Tässä on semmoista tylyä kauneutta, jonka edessä menen heikoksi:
Minun huoneessani on koti. Tavarat löysivät heti omat paikkansa ja avaan joka aamu oven yhtä mielettömän iloisena. Ilmoitustaulullakin on kaikki olennainen:
Niin, se muutonjälkeinen haba. Conanessa, the librarian:
sunnuntai, kesäkuuta 27, 2010
Viimeinen päivä
Viimeinen lomapäivä kolmen viikon vapauden jälkeen.
Sinä päivänä herää aamulla kymmeneltä ja tuijottaa kattoa - huomenna olen ollut tähän aikaan kaksi tuntia töissä. Nousee ylös tuntien itsensä veltoksi. Kahvikuppi kädessä ymmärtää, että jotain on ohi. Haikuilee hetken ja soittaa surullista musiikkia yölle, jota ei ehtinyt tulla. Ripustaa koneeseen unohtuneet uimapuvut kuivumaan ja kokee Kaiken Symbolisena.
Viimeisenä lomapäivänä yhtäkkiä huomaa, mitä kaikkea on jäänyt ajattelematta, tekemättä. Piti suunnitella ja kirjoittaa, muuttua hyvissä ajoin tehokkaaksi. Unohdin. Paniikissa räppää tietokoneen päälle ja naputtaa arvostelua, josta tulee painokelvoton. Ahdistuu, tuntee itsensä ammattitaidottomaksi ja työkyvyttömäksi.
Sitten sitä pakenee jalkapallokentälle, jossa onnistuu tunaroimaan jalkansa veriseksi. Kiroilee, ajaa julmistellen päivystykseen poistattamaan kynnen ja tapaa maailman sarkastisimman ja hauskimman sairaanhoitajan. Apteekin edessä myydään pehmiksiä ja aurinko porottaa ruskettuneisiin olkapäihin. Veli lähettää tekstiviestin ja säälii juuri sopivasti.
Kotimatkalla mieleen vilahtaa kuva uudesta kirjastosta. Huomenna alkaa muutto, suljettu asiakkailta ja avoin kaikelle muulle. Kaikki on uutta, kaikki on täynnä mahdollisuuksia. Tilaa, avaruutta, näyttelyitä, pari hauskaa ideaa. Huomenna pääsen kiinni urani suurimpaan haasteeseen. Minä en jaksaisi odottaa huomiseen. Minä haluan töihin.
Lataan ämppärini, etsin ryönäisimmät rytkyt niskaan, pääkallohuivin päähän ja vyötän varpaani sideharsoon. Neljän viikon päästä minulla on uusi lastenosasto ja pirunmoiset hauikset.
Sinä päivänä herää aamulla kymmeneltä ja tuijottaa kattoa - huomenna olen ollut tähän aikaan kaksi tuntia töissä. Nousee ylös tuntien itsensä veltoksi. Kahvikuppi kädessä ymmärtää, että jotain on ohi. Haikuilee hetken ja soittaa surullista musiikkia yölle, jota ei ehtinyt tulla. Ripustaa koneeseen unohtuneet uimapuvut kuivumaan ja kokee Kaiken Symbolisena.
Viimeisenä lomapäivänä yhtäkkiä huomaa, mitä kaikkea on jäänyt ajattelematta, tekemättä. Piti suunnitella ja kirjoittaa, muuttua hyvissä ajoin tehokkaaksi. Unohdin. Paniikissa räppää tietokoneen päälle ja naputtaa arvostelua, josta tulee painokelvoton. Ahdistuu, tuntee itsensä ammattitaidottomaksi ja työkyvyttömäksi.
Sitten sitä pakenee jalkapallokentälle, jossa onnistuu tunaroimaan jalkansa veriseksi. Kiroilee, ajaa julmistellen päivystykseen poistattamaan kynnen ja tapaa maailman sarkastisimman ja hauskimman sairaanhoitajan. Apteekin edessä myydään pehmiksiä ja aurinko porottaa ruskettuneisiin olkapäihin. Veli lähettää tekstiviestin ja säälii juuri sopivasti.
Kotimatkalla mieleen vilahtaa kuva uudesta kirjastosta. Huomenna alkaa muutto, suljettu asiakkailta ja avoin kaikelle muulle. Kaikki on uutta, kaikki on täynnä mahdollisuuksia. Tilaa, avaruutta, näyttelyitä, pari hauskaa ideaa. Huomenna pääsen kiinni urani suurimpaan haasteeseen. Minä en jaksaisi odottaa huomiseen. Minä haluan töihin.
Lataan ämppärini, etsin ryönäisimmät rytkyt niskaan, pääkallohuivin päähän ja vyötän varpaani sideharsoon. Neljän viikon päästä minulla on uusi lastenosasto ja pirunmoiset hauikset.
tiistaina, kesäkuuta 08, 2010
Kirjat puhtaaksi yhdellä pyyhkäisyllä!
Päivän uutinen on ollut kansanedustaja Leena Rauhalan tekemä kirjallinen kysymys. Kirjastolaiset ja muut kirjojen ystävät ovat pyöritelleet silmiään niin netissä kuin livenäkin.
Minua melkein eniten kauhistutti Stabenfeldt-kustantamon julkisuuteen antamat kommentit käännöksistä ja kirjojen suomalaisista versioista:
"Suomalaisesta laitoksesta on poistettu alkoholi ja tupakka. Sadomasokistinen prostituoitu -vertaus on muutettu muotoon 'aika hurjan tytön näköinen'."
Suomen julkaisujohtaja Charlotte Frennesson kertoo, ettei kustantajaa huoleta huume- ja muut viittaukset, sillä kaikki on siistitty."
Suora lainaus Hesarista.
Millaisen filtterin läpi kirjat kulkevat? Kuinkahan monista kirjoista meillä on "Suomi-painokset"...
Kyseessä on siis Sweep -kirjasarja. Ongelmaksi sarjan tekee se, että se on suunnattu nuorille ja se sisältää "viinaa, tupakkaa, huumeita, sadomasokistista seksiä ja wiccalaisuutta". Lukiessani eri uutisia sarjan kohderyhmä vaihtelee yhdeksästä ikävuodesta kuuteentoista. Siinä on aika iso ero.
Älähtäneet ovat sananvapauden puolustajien lisäksi Suomen Pakanaverkko ry ja Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto sekä yksittäiset wiccalaiset. Jossain keskustelupalstalla suuttuivat sadomasokistit: kyse ei ole sairaudesta vaan seksuaalisesta suuntautumisesta.
Odotan, koska joku siivousvälinefirma tekee valituksen, koska kirjasarjan nimi viittaa niiden tuotteisiin. Odotan myös, koska lukijat muistavat taannoisen Loen Kurttila-keskustelun ja nuijivat minua sillä päähän :).
Oikeasti nautin aivan suunnattomasti tällaisista keskusteluista ja kohuista. Niitä tarvitaan sananvapauden, yhteiskunnallisen vastuun ja kirjallisuuden rajojen määrittämiseksi aina uudelleen. Minusta on upeaa, että painettu sana herättää ihmisissä suuria tunteita. En ole koskaan ollut täydellisen sananvapauden puolestapuhuja, ja työssäni joudun vetämään rajoja lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjallisuuden välille. Tällaiset jutut saavat ajatukset herkemmiksi pitkäksi aikaa.
Minusta tämä on surullinen päätös asialle, josta olisi voinut tulla toisissa olosuhteissa ihan hyvä ja hedelmällinen keskustelu.
Rauhala valmistee lakialoitetta, jonka tarkoituksena on määritellä kirjoille ikärajat pelien ja elokuvien tapaan. Aamuni alkoi hyvän ystäväni lähettämällä viestillä: "Kannatan ajatusta lämpimästi! Saataisiin maahamme runsain mitoin lisää kirjallisuudesta kiinnostuneita peruskoululaisia!" Ystävä on äidinkielenopettaja.
Minua melkein eniten kauhistutti Stabenfeldt-kustantamon julkisuuteen antamat kommentit käännöksistä ja kirjojen suomalaisista versioista:
"Suomalaisesta laitoksesta on poistettu alkoholi ja tupakka. Sadomasokistinen prostituoitu -vertaus on muutettu muotoon 'aika hurjan tytön näköinen'."
Suomen julkaisujohtaja Charlotte Frennesson kertoo, ettei kustantajaa huoleta huume- ja muut viittaukset, sillä kaikki on siistitty."
Suora lainaus Hesarista.
Millaisen filtterin läpi kirjat kulkevat? Kuinkahan monista kirjoista meillä on "Suomi-painokset"...
Kyseessä on siis Sweep -kirjasarja. Ongelmaksi sarjan tekee se, että se on suunnattu nuorille ja se sisältää "viinaa, tupakkaa, huumeita, sadomasokistista seksiä ja wiccalaisuutta". Lukiessani eri uutisia sarjan kohderyhmä vaihtelee yhdeksästä ikävuodesta kuuteentoista. Siinä on aika iso ero.
Älähtäneet ovat sananvapauden puolustajien lisäksi Suomen Pakanaverkko ry ja Suomen luonnonuskontojen yhdistys Lehto sekä yksittäiset wiccalaiset. Jossain keskustelupalstalla suuttuivat sadomasokistit: kyse ei ole sairaudesta vaan seksuaalisesta suuntautumisesta.
Odotan, koska joku siivousvälinefirma tekee valituksen, koska kirjasarjan nimi viittaa niiden tuotteisiin. Odotan myös, koska lukijat muistavat taannoisen Loen Kurttila-keskustelun ja nuijivat minua sillä päähän :).
Oikeasti nautin aivan suunnattomasti tällaisista keskusteluista ja kohuista. Niitä tarvitaan sananvapauden, yhteiskunnallisen vastuun ja kirjallisuuden rajojen määrittämiseksi aina uudelleen. Minusta on upeaa, että painettu sana herättää ihmisissä suuria tunteita. En ole koskaan ollut täydellisen sananvapauden puolestapuhuja, ja työssäni joudun vetämään rajoja lasten-, nuorten- ja aikuistenkirjallisuuden välille. Tällaiset jutut saavat ajatukset herkemmiksi pitkäksi aikaa.
Minusta tämä on surullinen päätös asialle, josta olisi voinut tulla toisissa olosuhteissa ihan hyvä ja hedelmällinen keskustelu.
Rauhala valmistee lakialoitetta, jonka tarkoituksena on määritellä kirjoille ikärajat pelien ja elokuvien tapaan. Aamuni alkoi hyvän ystäväni lähettämällä viestillä: "Kannatan ajatusta lämpimästi! Saataisiin maahamme runsain mitoin lisää kirjallisuudesta kiinnostuneita peruskoululaisia!" Ystävä on äidinkielenopettaja.
keskiviikkona, toukokuuta 05, 2010
Paperiton kirjasto?
Kiitos.
Saivartelua ja sanaväännöksiä
Jos joku on tyhmä sana niin "lukulaite". Mitä se muka tarkoittaa? Käytössä on myös termi "sähköinen lukulaite", joka haastanee "selluloosaisen lukulaitteen". "Laite" kadottaa sen viimeisenkin intiimin yhteyden sisältöön, mikä intohimoisella (ihmis)lukijalla kenties on vielä säilynyt "kirjamarkkinoilla". Kielellinen pahoinpitely satuttaa eniten sanoista elävässä kirjallisuusmaailmassa.
Viisas varoo, hidas häviää?
Tällä hetkellä kotimaan mielenkiintoisimmat keskustelut sähkökirjoista, lukulaitteista, sisällöistä ja niiden suhteesta kirjastoon käydään Kirjastot.fi -palstan keskustelussa. Huomaan muuttavani mieltäni lähes päivittäin eri keskustelijoiden perustellessa mielipiteitään loistavasti. Ymmärrän tarpeen himmata ja odotella, olla tuhlaamatta vähiä rahoja kyseenalaiseen tekniikkaan. Suuryhtiöt käärivät tuohta kirjastolaitoksella, kun keskeneräinen markkinatilanne pakottaa ostamaan vähän ja kaikkea.
Samalla uskon, että eturintamassa olo tekee hyvää kirjastolle instituutiona. Kun logot ja brändit heitetään syrjään, jäävät jäljelle sisällöt, tekijänoikeudet, tiedonvälitys ja asiakkaat - kaikki meille elintärkeitä asioita. Jos ne piilotetaan markkinaslangin tai tekniikkahöpinän taakse, on meidän mentävä perässä ja kiskottava ne omalle alueellemme, käännettävä kulttuurin kielelle.
Mitä minä sillä tekisin?
Ihan ensiksi minä vihaisin hetken lukulaitettani, ihan vanhojen hyvien aikojen vuoksi. Kirjan kuolema, pffft. Tunnetasolla en osaa valita, pidänkö enemmän ihmisen ihon vai vanhan, kauniisti luetun kirjan koskettamisesta. (Tästä johtuu viehtymykseni nahkakantisiin kirjoihin. Lisätietoa kauhuvinkkauksissani.)
Sitten minä leikkisin sillä. Tekniikkakömpelöksi ihmiseksi olen yllättävän innokas näpertämään, painelemaan, selailemaan, kokeilemaan ja lataamaan. Vain tutustumalla pääsee tutuksi.
Hiukan oikeasti tarvitsisin sitä kokouksiin ja matkoilla. Voisin ottaa raportit ja pöytäkirjat vastaan tiedostoina. Kaiken sellaisen, mikä mahdollisesti vaatii nopeita alleviivauksia, kommentointia, selausta, jatkojalostusta. Haluaisin lukea lehteni ruudulta, eikä kevyt olkalaukussa kulkeva muutaman tuhannen niteen kirjastokaan heikkoa tekisi.
Vinkkausta olen miettinyt paljon. Kymmenien kirjojen raahaaminen ympäriinsä on raskasta, joten lukupätkät kulkisivat mukana näppärästi. Kuitenkin minusta on tärkeää näyttää lapsille kansi, antaa mahdollisuus lukea takateksti ja selailla sisältöä. Kasvattakoot lihaksiaan edes kantamalla kirjoja kotiin.
Lopuksi minä olisin taas vähän kiukkuinen. Saisin ladattua Desdemonaan (laitteeni nimettäisiin Shaken naisen mukaan, joka oli katalan juonittelun ja poliittisen väännön viaton uhri) muutaman hassun kotimaisen kirjan. Lähinnä tekijänoikeuksista vapautunutta vanhaa kirjallisuutta sekä omakustanteita. Jos me emme tee mitään, ei kirjastokaan voisi minua auttaa:
"Yet she must die, else she'll betray more men.
Put out the light, and then put out the light."
-Shakespeare: Othello-
maanantaina, huhtikuuta 19, 2010
Pirkkalan lukevin luokka 2010
Kirjastoilla on vähän rahaa, paljon intoa, kohtuullisesti aikaa ja ristiriitaisesti kykyä tehdä yhteistyötä koulujen kanssa.
Perusasiat ovat yleensä hoidossa: tiedonhaunopetus, vinkkaus, luokkakäynnit... Erilaiset tapahtumat, tempaukset ja kilpailut ovat sitten luksusta, jota on kiva joskus järjestää, mutta peruspalvelua se ei ole. Minusta.
Yritän kerran vuodessa järkätä jonkun suuremman tapahtuman, johon saadaan rahoitusta yleensä lääniltä. Kirjailijavieraita on mukana aina, lisäksi jotain "omasta päästä" - tekstiviestirunokilpailu Hynysen tuomaroimana, pari vuotta sitten koululaisten videovinkkaus ja nettiäänestys voittajasta tms.
Tänä keväänä vedettiin läpi toisen kerran Pirkkalan lukevin luokka -kisa. Onnittelen itseäni hyvästä toteutuksesta, joka delegoi työn aika tasaisesti kaikille aikuisille ja antaa vastuuta oppilaille itselleenkin.
Kisa on suunnattu Pirkkalan alakouluille, ja kilpailuaika on n. kuukausi. Tässä ohjeet lyhyesti:
"Oppilaat lukevat kirjan, ja näyttävät sen opettajalle, joka kerää luettujen kirjojen sivumäärät ylös. ”Kirja” voi olla mikä tahansa ikätason mukainen teos – sarjakuvista tietokirjoihin asti. Viimeksi jotkut opettajat rajasivat aineiston yksinkertaisuuden vuoksi romaaneihin ja muuhun kaunokirjallisuuteen. Kukin toimikoon omantuntonsa mukaisesti.
Toivon opettajilta myös kohtuullista realismia :). Te tunnette oppilaanne, ja jos entinen kirjanvihaaja tikuttaa tuhansia sivuja tekstiä viikossa, muutama tarkistuskysymys kirjojen sisällöstä, päähenkilöstä, juonesta yms. on ehkä tarpeen… Tarkoituksena on todella lukea.
Tämän jälkeen opettaja laskee yhteen kaikkien oppilaiden lukemat sivut saaden tulokseksi koko luokan yhteissivumäärän. Tämä summa jaetaan luokassa olevien oppilaiden lukumäärällä, jolloin tuloksena on luokan keskiarvo. Näin pienet ja suuret opetusryhmät ovat vertailukelpoisia keskenään.
Jokainen opettaja ilmoittaa vain keskiarvon minulle."
Yhteensä kisaan osallistui 42 luokkaa! Se on aika paljon Pirkkalan kokoisessa kunnassa. Yhteensä pienet riivelöiset lukivat 41 476 sivua.
Voittajaksi selviytyi Toivion koulun kuudes luokka, jonka keskimääräinen luettu sivumäärä oli hurjat 3021,4 sivua.
Palkkioksi on toivottu jotain "ei-lukemista", mihin myönnyn auliisti. Viimeksi ostimme voittajaluokalle elokuvaliput, ja tällä kertaa kustannamme luokkaretken sisäänpääsymaksut Suomenlinnan lautalle, Eläintieteelliseen museoon ja Sea Lifeen. Lisäksi erityisahkeralle lukijalle annettiin 40 euron lahjakortti - kirjakauppaan :)!
Huomenna on paikallislehdessä juttu voittajaporukasta, jotka osasivat tuulettaa oikein mallikkaasti.
Perusasiat ovat yleensä hoidossa: tiedonhaunopetus, vinkkaus, luokkakäynnit... Erilaiset tapahtumat, tempaukset ja kilpailut ovat sitten luksusta, jota on kiva joskus järjestää, mutta peruspalvelua se ei ole. Minusta.
Yritän kerran vuodessa järkätä jonkun suuremman tapahtuman, johon saadaan rahoitusta yleensä lääniltä. Kirjailijavieraita on mukana aina, lisäksi jotain "omasta päästä" - tekstiviestirunokilpailu Hynysen tuomaroimana, pari vuotta sitten koululaisten videovinkkaus ja nettiäänestys voittajasta tms.
Tänä keväänä vedettiin läpi toisen kerran Pirkkalan lukevin luokka -kisa. Onnittelen itseäni hyvästä toteutuksesta, joka delegoi työn aika tasaisesti kaikille aikuisille ja antaa vastuuta oppilaille itselleenkin.
Kisa on suunnattu Pirkkalan alakouluille, ja kilpailuaika on n. kuukausi. Tässä ohjeet lyhyesti:
"Oppilaat lukevat kirjan, ja näyttävät sen opettajalle, joka kerää luettujen kirjojen sivumäärät ylös. ”Kirja” voi olla mikä tahansa ikätason mukainen teos – sarjakuvista tietokirjoihin asti. Viimeksi jotkut opettajat rajasivat aineiston yksinkertaisuuden vuoksi romaaneihin ja muuhun kaunokirjallisuuteen. Kukin toimikoon omantuntonsa mukaisesti.
Toivon opettajilta myös kohtuullista realismia :). Te tunnette oppilaanne, ja jos entinen kirjanvihaaja tikuttaa tuhansia sivuja tekstiä viikossa, muutama tarkistuskysymys kirjojen sisällöstä, päähenkilöstä, juonesta yms. on ehkä tarpeen… Tarkoituksena on todella lukea.
Tämän jälkeen opettaja laskee yhteen kaikkien oppilaiden lukemat sivut saaden tulokseksi koko luokan yhteissivumäärän. Tämä summa jaetaan luokassa olevien oppilaiden lukumäärällä, jolloin tuloksena on luokan keskiarvo. Näin pienet ja suuret opetusryhmät ovat vertailukelpoisia keskenään.
Jokainen opettaja ilmoittaa vain keskiarvon minulle."
Yhteensä kisaan osallistui 42 luokkaa! Se on aika paljon Pirkkalan kokoisessa kunnassa. Yhteensä pienet riivelöiset lukivat 41 476 sivua.
Voittajaksi selviytyi Toivion koulun kuudes luokka, jonka keskimääräinen luettu sivumäärä oli hurjat 3021,4 sivua.
Palkkioksi on toivottu jotain "ei-lukemista", mihin myönnyn auliisti. Viimeksi ostimme voittajaluokalle elokuvaliput, ja tällä kertaa kustannamme luokkaretken sisäänpääsymaksut Suomenlinnan lautalle, Eläintieteelliseen museoon ja Sea Lifeen. Lisäksi erityisahkeralle lukijalle annettiin 40 euron lahjakortti - kirjakauppaan :)!
Huomenna on paikallislehdessä juttu voittajaporukasta, jotka osasivat tuulettaa oikein mallikkaasti.
lauantaina, huhtikuuta 10, 2010
500 lastenkirjaa, jotka sinun on luettava ennen kuin kasvat isoksi
Kuva Vintagecatilta.
Postasin Facebookiin uutisen Julia Ecclesharen kirjasta 1001 children's books you must read before you grow up. Kommenteissa valiteltiin listan kieli- ja kulttuurisidonnaisuutta, eikä aikaakaan kun Karjalaisen Matti ja Kestin Markku pistivät kotimaisen listan koottavaksi.
Kirjavinkkariyhdistyksen Fese-sivuilla kerätään kirjalistaa innolla kasaan.
*********************************************
Säännöt ovat seuraavat:
1. Nimeä viisi (5) lasten- tai nuortenkirjaa, jotka sinun mielestäsi "jokaisen" pitäisi lukea. Kyseessä pitää olla kaunokirjallinen teos, eli myös runot ja sarjakuvat kelpuutetaan mukaan.
2. Valintaperusteena voi käyttää omaa makua, kirjan historiallista, kulttuurillista tai yleissivistävää merkitystä, ihan mitä tahansa. Perustelut ovat kivoja (mutteivat pakollisia) ja toisten vastauksia saa luonnollisesti kommentoida jos mieli tekee.
3. Teoksen ei ole pakko olla suomennettu, vaan muullakin kielellä kirjoitetut lasketaan mukaan.
4. Levittäkää halutessanne sanaa myös työkavereillenne tai muuten vaan aiheesta kiinnostuneille ja toimittakaa sitten vastauksia eteenpäin!
5. Lopuksi voitaisiin koota jonkinlainen yhteenveto kirjavinkkariblogiin tai saattaa tulokset muuten vaan kaiken kansan tietoisuuteen.
6. Pääasia, että kirja jota ehdotat on lasten- tai nuortenkirja. Sillä ei ole väliä pitäisikö se lukea jo lapsena vai onko se sellainen, että kaikkien aikuisten pitäisi ko kirja lukea.
**********************************
En kauheasti pidä näin tiukasti laadituista säännöistä, koska minusta asioita on vaikea laittaa järjestykseen. Yleensä minulle sanotaan, jotta "lighten up, tämä on vain hauskanpitoa", mikä ärsyttää vain lisää. Näin tärkeille jutuille ei naureta :).
Kaikesta huolimatta heitin mukaan keräykseen oman viiden kirjan listani. Sen kuudennenkin salaa.
Hintonin Me kolme ja jengi kuuluu itseoikeutettuna listalle. Luin sen aikoinaan varmasti kymmenen kertaa ja itkin aina. En ole uskaltanut koskea tähän sen jälkeen, sillä leffa oli suuri pettymys. Minun on kyllä vähän Ponyboyta ikävä. "When I stepped out into the bright sunlight from the darkness of the movie house, I had only two things on my mind: Paul Newman and a ride home..."
Kunnaksen Tiitiäisen satupuu on täynnä runoja, jotka osaan vieläkin ulkoa. Joskus elämässäni olen ollut Tunteellinen siili, useammin Jaakko Vaakko Vesirotta. Pii Poo vetoaa road rage-puoleeni ja Jansmakko Erikois-runolla opin kirjallisuustieteen eri teoriat (kiitos Vartiaisen Pekan).
Meyerin Houkutus on Ilmiö, kontroversiaalinen väittelynaihe, vampyyriennostaja ja rakkaustarina. Se kuuluu listalle ilman muuta. Sieltä kauneimmat lauseet lienevät "And so the Lion Fell in Love with the lamb." "What a Stupid lamb..." "What a Sick Masochistic Lion..." ja "Oletko koskaan kuullut vampyyrista..."
Preusslerin Mustan myllyn mestari valvotti monta yötä. Sain tämän joululahjaksi vanhemmilta (?) ja vinkkaan sitä edelleen hienon, perinteisen tarinan voimalla. Harmittaa, etten ole saanut käsiini tsekkiläistä (?) animaatioversiota, joka on kuulemma ihan rivakan verinen.
Salmisen Kymmenen pistettä neitsyydestä on nostalgiaa puhtaimmillaan. Paljon kliseitä, naiiviutta ja jälkikäteen hyvin kyseenalaistettava koukkukin. Kaikesta huolimatta sydänverellä alleviivattu kappale löytyy hyllystä, jonka omistajan mottona oli pitkään: "Mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa, mutta se ei välttämättä merkitse onnellista loppua." (siteeraus muistinvarainen)
Ronja Ryövärintytär putosi niukasti. Samoin Pikku vampyyrit, joita en itse lapsena kauheasti ihaillut, mutta jotka ovat pitäneet pintansa kiitettävästi aikaa vastaan. Häijyhenrimäinen vampyyrisuku vastustaa kapinallisesti "hyvä voittaa aina" -periaatetta.
ps. Listan innoittamana etsin vanhat päiväkirjani ja tarkistin, mitä olin lukenut kuusivuotiaana. Kirjattuna oli useampi Tuisku, Seikkailujen meri ja Tottisalmen perillinen.
torstaina, huhtikuuta 01, 2010
Antiaprillia
Eräs läheinen viisivuotias suunnitteli aprillipilaa ja mietti, kuinka voisi huijata kaveria niin, että huijaus olisikin totta. Öööö... Ehdotin, että se olisi epäaprillipila. Sain Iltalypsykatseen ja kommentin: "Se olisi antiaprillia".
Silly me.
Valitse siis näistä antiaprillipila:
1. Kerroin tiskissä kirjaston oikean muuttopäivän tänään asiakkaille.
2. Pallas toimi moitteettomasti tänään koko päivän.
3. Asiakkaat olivat varautuneet pääsiäiseen hyvissä ajoin eivätkä tulleet tänään hyökynä hakemaan luettavaa pyhiä varten.
4. Lupasin pitää hurjasti valmistelua vaativan ysiluokkaprojektivinkkauksen tiistaina klo 12, kun tulen töihin lomalta tiistaina klo 12.
Pitkäperjantain voi ihan hyvin viettää kirjastossa - ainakin me, joilla on avain.
Lopuksi tipukanapuputerveiset ilman noitia täksi pääsiäiseksi sekä loistava linkki ihan uudenlaiseen palveluun, jota SAMK tarjoaa:
http://samkkirjastouutisia.blogspot.com/2010/04/tutustu-p-kirjaan.html
Silly me.
Valitse siis näistä antiaprillipila:
1. Kerroin tiskissä kirjaston oikean muuttopäivän tänään asiakkaille.
2. Pallas toimi moitteettomasti tänään koko päivän.
3. Asiakkaat olivat varautuneet pääsiäiseen hyvissä ajoin eivätkä tulleet tänään hyökynä hakemaan luettavaa pyhiä varten.
4. Lupasin pitää hurjasti valmistelua vaativan ysiluokkaprojektivinkkauksen tiistaina klo 12, kun tulen töihin lomalta tiistaina klo 12.
Pitkäperjantain voi ihan hyvin viettää kirjastossa - ainakin me, joilla on avain.
Lopuksi tipukanapuputerveiset ilman noitia täksi pääsiäiseksi sekä loistava linkki ihan uudenlaiseen palveluun, jota SAMK tarjoaa:
http://samkkirjastouutisia.blogspot.com/2010/04/tutustu-p-kirjaan.html
tiistaina, maaliskuuta 23, 2010
Literary hooker (K 18)
Minulle kuuluu hyvää ja käytän pipoa. Äiti, älä lue tästä eteenpäin. Soitellaan!
************************************************************
Simon Oliverin loistava sarjakuva Exterminators esittelee lukijoille Pagen, "literary stripper/escort/hooker"in, joka toteuttaa asiakkaiden mielikirjojen lempikohtauksia. Rochester/Jane on kevyttä kamaa, jos sitä vertaa vaikkapa Dickensin naishahmoihin tai Liisan Ihmemaahan. Bukoliset paimentytöt kirmaavat ja Taraan palataan yhä uudelleen.
Mitähän itse kukin meistä tahtoisi...
Hahmo oli kiinnostava, mutta sarjan edetessä huomasin lukevani Pagen hahmoa toisellakin tavalla.
Muutaman vuoden aikana olen ollut tekemässä useampaakin projektia, jotka ovat vaatineet tiettyyn teemaan liittyvän kirjallisuuden kokonaisvaltaista lukemista. Suuri osa niistä on ollut teoksia, jotka olisin lukenut joka tapauksessa, mutta kymmenien - joidenkin satojenkin - joukkoon on mahtunut myös niitä, jotka olisivat listalta pudonneet, jos kirjastolaisuus ei olisi velvoittanut.
Kyse ei ole myöskään vain yksittäisistä teoksista vaan lukutavasta. Usein luen arvioiden, referoiden, vinkkausta tai arvostelua varten. Minä en vain lue. Heittäytyen, eläytyen, ahmien ja mahdollisesti unohtaen minulle merkityksettömiä seikkoja, vaikka ne juonen kannalta ovat olennaisia. En välttämättä ehdi aikataulun puitteissa pysähtyä imeskelemään lauseita tai kirjoittamaan niitä salaa ylös.
Muistan, kuinka vastavalmistuneena unelmoin kustannustoimittajan ammatista. Minusta tulisi haisevan surkea kusti. En osaa edes lukea kuin semmoinen - saati että osaisin antaa palautetta. Tämä on henkilökohtainen ongelma, ei ammattitauti, olen ymmärtänyt.
Minusta tulisi kirjallisuuden prostituoitu, joka hoitelee yhden asiakkaan ja kun saa suljettua kannen, odottaa seuraava jo vuoroaan. Ei niin kuulu kohdella kirjoja(kaan).
Nyt pyhitän loppukevään hekumalliselle, piehtaroivalle nautintolukemiselle. Osa tulee olemaan uusia tuttavuuksia, osa jo kerran luettuja ja taitaviksi todettuja. Jos näette minut bussissa tai puistonpenkillä seuralaisen kanssa, älkää häiritkö. Meillä on rakkauskohtaus meneillään.
************************************************************
Simon Oliverin loistava sarjakuva Exterminators esittelee lukijoille Pagen, "literary stripper/escort/hooker"in, joka toteuttaa asiakkaiden mielikirjojen lempikohtauksia. Rochester/Jane on kevyttä kamaa, jos sitä vertaa vaikkapa Dickensin naishahmoihin tai Liisan Ihmemaahan. Bukoliset paimentytöt kirmaavat ja Taraan palataan yhä uudelleen.
Mitähän itse kukin meistä tahtoisi...
Hahmo oli kiinnostava, mutta sarjan edetessä huomasin lukevani Pagen hahmoa toisellakin tavalla.
Muutaman vuoden aikana olen ollut tekemässä useampaakin projektia, jotka ovat vaatineet tiettyyn teemaan liittyvän kirjallisuuden kokonaisvaltaista lukemista. Suuri osa niistä on ollut teoksia, jotka olisin lukenut joka tapauksessa, mutta kymmenien - joidenkin satojenkin - joukkoon on mahtunut myös niitä, jotka olisivat listalta pudonneet, jos kirjastolaisuus ei olisi velvoittanut.
Kyse ei ole myöskään vain yksittäisistä teoksista vaan lukutavasta. Usein luen arvioiden, referoiden, vinkkausta tai arvostelua varten. Minä en vain lue. Heittäytyen, eläytyen, ahmien ja mahdollisesti unohtaen minulle merkityksettömiä seikkoja, vaikka ne juonen kannalta ovat olennaisia. En välttämättä ehdi aikataulun puitteissa pysähtyä imeskelemään lauseita tai kirjoittamaan niitä salaa ylös.
Muistan, kuinka vastavalmistuneena unelmoin kustannustoimittajan ammatista. Minusta tulisi haisevan surkea kusti. En osaa edes lukea kuin semmoinen - saati että osaisin antaa palautetta. Tämä on henkilökohtainen ongelma, ei ammattitauti, olen ymmärtänyt.
Minusta tulisi kirjallisuuden prostituoitu, joka hoitelee yhden asiakkaan ja kun saa suljettua kannen, odottaa seuraava jo vuoroaan. Ei niin kuulu kohdella kirjoja(kaan).
Nyt pyhitän loppukevään hekumalliselle, piehtaroivalle nautintolukemiselle. Osa tulee olemaan uusia tuttavuuksia, osa jo kerran luettuja ja taitaviksi todettuja. Jos näette minut bussissa tai puistonpenkillä seuralaisen kanssa, älkää häiritkö. Meillä on rakkauskohtaus meneillään.
tiistaina, maaliskuuta 09, 2010
Hei, olen Reetta...
...ja olen tarranisti.
Toimin mielihyvä-periaatteella, omaan nilviäisen selkärangan, väittelen itseni suohon kymmenessä sekunnissa enkä osaa lopettaa ajoissa. Kolmekymmentäseitsemän vuotta on opettanut, että minun kannattaa välttää addiktoivia asioita, koska jään kiinni kaikkeen välittömästi. Kuten arvostamani työtoveri huokaisi: "Pitääkö sun aina vetää överiksi?"
Uusi rakkauteni kohde on RFID-konvertteri. Se on jämäkkä, luotettava ja tulee perässä suhteellisen kevyesti vetämällä. Siitä on lähes mahdoton saada sähköiskua, eikä kukaan ole tiettävästi onnistunut särkemään yhtään. Ainakaan palasiksi. Se antaa hämäriä ohjeita epä-suomella, mutta pulputtaa korvaukseksi hellällä äänellä jokaisen tarran kohdalla. Yksi kerta - alas, kaksi - keskelle, kolme - ylös. Koska minua ei määräile kukaan muu kuin minä, laitan joskus tarran tahallani väärään paikkaan, mutta konverttori kestää sen kuin mies (tai oikeastaan paremmin).
Minusta on ihanaa tarroittaa. Osaltaan kyse voi olla myös itsepetoksesta, sillä tunteistani huolimatta sitä on edessä muutamaksi kuukaudeksi. Koko kirjastossa on n. 70 000 tarroitettavaa nidettä, joista heitän lonkalta lasten ja nuorten materiaalin määräksi 10-15 000. Keskivertosuhteeksi aika hyvin hekumaa.
Otin heti alusta käyttöön tiukan linjan. Yksikään palautettu kirjani EI mene hyllyyn ilman tarraa. Näin en kovin todennäköisesti löydä itseäni tilanteesta, jossa 500 a-alkuisen kuvakirjan joukossa on 386 tarroitettua ja loput jossain keskellä tarroittamatta. Palautukset tarroitetaan heti tai heitetään laatikkoon odottamaan seuraavaa päivää. Uudet kirjat pulputtelen ennen muovittamista. Eniten haastetta - ja hauskuutta - tarjoavat pahvikirjat, joihin luottokortin kokoinen lätkä ei sovi. Olisi sadistista peittää Puppejen viimeiset sivut tai jättää pallero epätietoiseksi siitä, saiko Nalle pallonsa takaisin. Niihin lätkäistään cd- ja dvd-levyihin tarkoitettu pyörylätarra, jossa on keskellä pieni reikä. Ihminen löytää uudelleen luovuutensa, kun yrittää keksiä sille sopivan paikan minikirjassa. Usein tarran reiästä kurkistaa minun jäljiltäni hiiri. En ymmärrä, miksi niin monissa mistä tahansa kertovassa pahvisivukirjassa on pakollinen hiiri. Token mouse?
Tarroittaminen saa minut flow-tilaan. Vertaisin sitä neulomiseen: kädet tekevät työtä, mieli saa vaeltaa vapaana ja ideoida suuria (paitsi kun se etsii sitä hiirtä). Lisäksi tarrojen nyppiminen poistaa sormenjälkeni todennäköisesti pysyvästi, mistä voi jossain tilanteessa olla hyötyä.
ps. Kaikesta edelläkirjoitetusta huolimatta minä olen ihan mukava tyttö.
Toimin mielihyvä-periaatteella, omaan nilviäisen selkärangan, väittelen itseni suohon kymmenessä sekunnissa enkä osaa lopettaa ajoissa. Kolmekymmentäseitsemän vuotta on opettanut, että minun kannattaa välttää addiktoivia asioita, koska jään kiinni kaikkeen välittömästi. Kuten arvostamani työtoveri huokaisi: "Pitääkö sun aina vetää överiksi?"
Uusi rakkauteni kohde on RFID-konvertteri. Se on jämäkkä, luotettava ja tulee perässä suhteellisen kevyesti vetämällä. Siitä on lähes mahdoton saada sähköiskua, eikä kukaan ole tiettävästi onnistunut särkemään yhtään. Ainakaan palasiksi. Se antaa hämäriä ohjeita epä-suomella, mutta pulputtaa korvaukseksi hellällä äänellä jokaisen tarran kohdalla. Yksi kerta - alas, kaksi - keskelle, kolme - ylös. Koska minua ei määräile kukaan muu kuin minä, laitan joskus tarran tahallani väärään paikkaan, mutta konverttori kestää sen kuin mies (tai oikeastaan paremmin).
Minusta on ihanaa tarroittaa. Osaltaan kyse voi olla myös itsepetoksesta, sillä tunteistani huolimatta sitä on edessä muutamaksi kuukaudeksi. Koko kirjastossa on n. 70 000 tarroitettavaa nidettä, joista heitän lonkalta lasten ja nuorten materiaalin määräksi 10-15 000. Keskivertosuhteeksi aika hyvin hekumaa.
Otin heti alusta käyttöön tiukan linjan. Yksikään palautettu kirjani EI mene hyllyyn ilman tarraa. Näin en kovin todennäköisesti löydä itseäni tilanteesta, jossa 500 a-alkuisen kuvakirjan joukossa on 386 tarroitettua ja loput jossain keskellä tarroittamatta. Palautukset tarroitetaan heti tai heitetään laatikkoon odottamaan seuraavaa päivää. Uudet kirjat pulputtelen ennen muovittamista. Eniten haastetta - ja hauskuutta - tarjoavat pahvikirjat, joihin luottokortin kokoinen lätkä ei sovi. Olisi sadistista peittää Puppejen viimeiset sivut tai jättää pallero epätietoiseksi siitä, saiko Nalle pallonsa takaisin. Niihin lätkäistään cd- ja dvd-levyihin tarkoitettu pyörylätarra, jossa on keskellä pieni reikä. Ihminen löytää uudelleen luovuutensa, kun yrittää keksiä sille sopivan paikan minikirjassa. Usein tarran reiästä kurkistaa minun jäljiltäni hiiri. En ymmärrä, miksi niin monissa mistä tahansa kertovassa pahvisivukirjassa on pakollinen hiiri. Token mouse?
Tarroittaminen saa minut flow-tilaan. Vertaisin sitä neulomiseen: kädet tekevät työtä, mieli saa vaeltaa vapaana ja ideoida suuria (paitsi kun se etsii sitä hiirtä). Lisäksi tarrojen nyppiminen poistaa sormenjälkeni todennäköisesti pysyvästi, mistä voi jossain tilanteessa olla hyötyä.
ps. Kaikesta edelläkirjoitetusta huolimatta minä olen ihan mukava tyttö.
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Lukupäivä
Kirjavinkkarina minulla on etuutena yksi lukupäivä kuukaudessa. Lähes aina pystyn sen myös pitämään. Silloin en mene työpaikalle, vaan kannan muutaman päivän kuluessa kassillisen kirjoja kotiin ja viritän koneen valmiiksi. Lukusatsi riippuu luonnollisesti siitä, millaista vinkkausta valmistelen: englantia lukiolaisille, yleistä innostusta kakkosille vai angstia teineille...
Omalla työpaikallani lukupäivään suhtaudutaan positiivisesti, mutta olen kuullut myös skeptikkoja, joiden mielestä etätyö on vain kauniimpi ilmaus lomapäivälle.
Nähdäkseni - ja näyttääkseni myös muille - kirjasin ylös, mitä tapahtui eräänä helmikuun torstaina, kun kotona oli vain Mörkö, minä ja työmotivaatio. Ja ne kakkosten kirjat.
******************
Herään 8 maissa, postien tsekkaus, työkänny esiin. Kahvia. Paljon kahvia.
8.45 Ihana koira:
Nostovinkkauksena epälukijoille, aiheena mustasukkaisuus, hylkääminen, eläimistä pitää pitää huolta. Kultainen tappajaemu ja ystävyyden ylistys. Tästä on hyvä aloittaa.
8.50 Kirjoitan lyhyen vinkin ja lähetän sen työpostiin, xx kuppi kahvia. Taustamusiikkina Brucea.
9.30 Koulun arvoitus
Ei paras, mutta kelpo Lasse-Maija. Mukaan luokkaan vaikka kopioitu seteli, aikuisille vähän eläkejärjestelmäkritiikkiä ja huokaus: "Salassa nuuskaaja ja kaksi salaa rakastunutta - miten tämä vielä päättyy?"
Vinkit kirjoitan jokaisesta kirjasta välittömästi luettuani kirjan, ja lähetän ne.
10.05 Akimbo ja käärmeet
Täydellinen vinkkauskirja. Käännös oli kömpelömpi kuin muistin, mutta kun toiminta alkaa, sekään ei haitannut. Hyvä yhdistelmä tietoa, eläinsuojelua, erilaista Afrikka-kuvaa ja jännitystä. Jos käärmeet iljettää, tämä ei TODE ole sinun kirjasi.
Haaveilen hetken viljakäärmeestä uudella lastenosastolla, mutta saan tylyn tuomion Facebookin kautta virkailijaltamme. Pitänee tyytyä kotiloon tai sirkkaan.
11.04 Tuukka-Omar
Vaikeita aiheita, hyvin kirjoitettu. Täytyy luetuttaa kohderyhmällä ja katsoa, mitä mieltä ovat äideistä, jotka ovat kadonneet ylittäessään järveä, autotallissa sairaslomansa viettävistä isistä, matoilla lentävistä arabeista ja yökastelusta.
Taustamusiikkina Nick Cavea, koska synkkyys on pop ja mies näyttää niin kärsivältä, että voi hyvinkin kärsiä T-U:n kanssa samasta vaivasta.
(jälkihuom. Kohderyhmä innostui kovasti. Vielä kun löytäisin oikean vinkkaustavan tälle)
11.12 Professori Kirsikka
Höh. Piti tulla scifistinen robovinkkaus, mutta mistään kulmasta tähän en kiinni pääse. Höh. Money for Nothing.
11.33 Kapteenin salaisuus
Ykkös-kakkosille hauskaa ja harmitonta. Kopio-raybanit päähän vinkkaukseen.
11.49 Herra Kroko rokkaa
Idols-maailman kritiikkiä - ja tapa päästä laulamaan luokan edessä ammuvainaan nuotilla. Hyvä vinkattava. Pakko etsiä Youtubesta Crocodile Rock, hihityttää.
12.24 Sorsa norsun räätälinä
Tätä lukiessa tuli syötyä kipollinen puuroa, joka ei ollut liian kuumaa eikä kylmää, vaan juuri parahultaista. Luin viimein kirjan kokonaan. Suosikkini Lumikki piti pintansa, mutta kyllä Pieni Punalätsä ja Kettu ja karhu vetivät tiukoille. Ja Jäärä-Pykälä, jonka kommentista tulee uusi mottoni: "Olen noita, ja eiliset haihtuvat päästäni kuin sumu."
12.45 kahvia!! AC/DC:n säestyksellä. Kotiin tulee joku, ja valittaa huonosta musiikkimaustani. Onneksi minä ja muu Ratina tiedämme paremmin kesällä.
13.03 Aapo ja lassokostaja
Tämä ja mokapartio ovat lemppariAapojani. Koulukiusaaminen ja Isot Pojat ovat takuuaiheita!
13.15 Pari työpuhelua ja kotiintulijoiden hätistelyä
13.29 Hirvi ja hiiri
Kaksi pientä tarinaa alkulukijoille. Samastun syvällisellä tavalla hiireen - etenkin eräretkeilijänä! Kirjoittaminen on pahantuulista puuhaa, mutta aina se luonnon voittaa.
13.50 Välipalaa. Nukuttaa, ei voi antaa periksi. Siirryn kovempiin aineisiin:
14.06 Väinö ja rotta Kanarialla
Tämä oli jäänyt sarjasta lukematta. Etelän reissulle mukaan salakuljetettu rotta antaa vauhtia perhe-elämään sanan monessakin merkityksessä. Pimeässä hohtava rotta ja lehmänpierut niittaavat lopputuloksen mainion puolelle. Soitan Clashin Should I stay or should I gon muistoksi Portugalin matkasta, jolloin opin paljon inhimillisistä rotista.
16.18
Nuru ja karvamammutti, ikivanhaa WSOY:n Lasten toivekirjasto-sarjaa! Mammuttikoululle sisarvinkkausteokseksi. Hauskoja juttuja siitä, kuinka luolamies Nuru keksii vahingossa mm. kelkan ja ♥ sukat ♥. Rollareita, Brown Sugar - ei liity kirjaan, ennemminkin mielialaan.
Lukutauon aikana suoritetaan väestönhoidollisia toimenpiteitä.
17.30 Halloweentown
Harrypotter-rippausta yhdistettynä Sanomamagazineslaatuun. Auts. "Toistaiseksi Sophie oli viihtynyt erinomaisesti kesäkoulussa. Ja miksipä ei? Hän sai hengailla Stephanien ja Sylvien kanssa ja tehdä kaiket päivät makeita taikoja."
Tekee kipeää. Se kuoli käsiin. Metallican Unforgiven, KAKSI kertaa.
*välissä syömistä, pakollinen lauman kokoaminen ja suihkutus. Vähän suklaata, paljon kahvia, lukemista sohvalla, jotta Toinen lämmittää samalla varpaat.* Danzigin Mother.
21.15
Pullman: Olin rotta
Päivä on hyvä lopettaa menestykseen. Varsinainen viktoriaaninen lukuromaani, jossa kunnioitetaan niin Dickensin kuin Tuhkimonkin maailmaa. Tarina on hieno, mutta suurimman vaikutuksen teki näkökulman valinta. Mykistys. Samalla muistelin hienoja vinkkarireissuja, joissa olen nähnyt kaljun parimetrisen esittävän vakuuttavasti pientä eksynyttä poikaa. ”Olin rotta” – kuulen äänen korvissani ja tekee mieli antaa sille juustopallero pahimpaan nälkään :).
************************
Kirjavinkkarien Entressen kokoontumisajot on dokumentoitu hienosti Kirjavinkkariblogissa!
Omalla työpaikallani lukupäivään suhtaudutaan positiivisesti, mutta olen kuullut myös skeptikkoja, joiden mielestä etätyö on vain kauniimpi ilmaus lomapäivälle.
Nähdäkseni - ja näyttääkseni myös muille - kirjasin ylös, mitä tapahtui eräänä helmikuun torstaina, kun kotona oli vain Mörkö, minä ja työmotivaatio. Ja ne kakkosten kirjat.
******************
Herään 8 maissa, postien tsekkaus, työkänny esiin. Kahvia. Paljon kahvia.
8.45 Ihana koira:
Nostovinkkauksena epälukijoille, aiheena mustasukkaisuus, hylkääminen, eläimistä pitää pitää huolta. Kultainen tappajaemu ja ystävyyden ylistys. Tästä on hyvä aloittaa.
8.50 Kirjoitan lyhyen vinkin ja lähetän sen työpostiin, xx kuppi kahvia. Taustamusiikkina Brucea.
9.30 Koulun arvoitus
Ei paras, mutta kelpo Lasse-Maija. Mukaan luokkaan vaikka kopioitu seteli, aikuisille vähän eläkejärjestelmäkritiikkiä ja huokaus: "Salassa nuuskaaja ja kaksi salaa rakastunutta - miten tämä vielä päättyy?"
Vinkit kirjoitan jokaisesta kirjasta välittömästi luettuani kirjan, ja lähetän ne.
10.05 Akimbo ja käärmeet
Täydellinen vinkkauskirja. Käännös oli kömpelömpi kuin muistin, mutta kun toiminta alkaa, sekään ei haitannut. Hyvä yhdistelmä tietoa, eläinsuojelua, erilaista Afrikka-kuvaa ja jännitystä. Jos käärmeet iljettää, tämä ei TODE ole sinun kirjasi.
Haaveilen hetken viljakäärmeestä uudella lastenosastolla, mutta saan tylyn tuomion Facebookin kautta virkailijaltamme. Pitänee tyytyä kotiloon tai sirkkaan.
11.04 Tuukka-Omar
Vaikeita aiheita, hyvin kirjoitettu. Täytyy luetuttaa kohderyhmällä ja katsoa, mitä mieltä ovat äideistä, jotka ovat kadonneet ylittäessään järveä, autotallissa sairaslomansa viettävistä isistä, matoilla lentävistä arabeista ja yökastelusta.
Taustamusiikkina Nick Cavea, koska synkkyys on pop ja mies näyttää niin kärsivältä, että voi hyvinkin kärsiä T-U:n kanssa samasta vaivasta.
(jälkihuom. Kohderyhmä innostui kovasti. Vielä kun löytäisin oikean vinkkaustavan tälle)
11.12 Professori Kirsikka
Höh. Piti tulla scifistinen robovinkkaus, mutta mistään kulmasta tähän en kiinni pääse. Höh. Money for Nothing.
11.33 Kapteenin salaisuus
Ykkös-kakkosille hauskaa ja harmitonta. Kopio-raybanit päähän vinkkaukseen.
11.49 Herra Kroko rokkaa
Idols-maailman kritiikkiä - ja tapa päästä laulamaan luokan edessä ammuvainaan nuotilla. Hyvä vinkattava. Pakko etsiä Youtubesta Crocodile Rock, hihityttää.
12.24 Sorsa norsun räätälinä
Tätä lukiessa tuli syötyä kipollinen puuroa, joka ei ollut liian kuumaa eikä kylmää, vaan juuri parahultaista. Luin viimein kirjan kokonaan. Suosikkini Lumikki piti pintansa, mutta kyllä Pieni Punalätsä ja Kettu ja karhu vetivät tiukoille. Ja Jäärä-Pykälä, jonka kommentista tulee uusi mottoni: "Olen noita, ja eiliset haihtuvat päästäni kuin sumu."
12.45 kahvia!! AC/DC:n säestyksellä. Kotiin tulee joku, ja valittaa huonosta musiikkimaustani. Onneksi minä ja muu Ratina tiedämme paremmin kesällä.
13.03 Aapo ja lassokostaja
Tämä ja mokapartio ovat lemppariAapojani. Koulukiusaaminen ja Isot Pojat ovat takuuaiheita!
13.15 Pari työpuhelua ja kotiintulijoiden hätistelyä
13.29 Hirvi ja hiiri
Kaksi pientä tarinaa alkulukijoille. Samastun syvällisellä tavalla hiireen - etenkin eräretkeilijänä! Kirjoittaminen on pahantuulista puuhaa, mutta aina se luonnon voittaa.
13.50 Välipalaa. Nukuttaa, ei voi antaa periksi. Siirryn kovempiin aineisiin:
14.06 Väinö ja rotta Kanarialla
Tämä oli jäänyt sarjasta lukematta. Etelän reissulle mukaan salakuljetettu rotta antaa vauhtia perhe-elämään sanan monessakin merkityksessä. Pimeässä hohtava rotta ja lehmänpierut niittaavat lopputuloksen mainion puolelle. Soitan Clashin Should I stay or should I gon muistoksi Portugalin matkasta, jolloin opin paljon inhimillisistä rotista.
16.18
Nuru ja karvamammutti, ikivanhaa WSOY:n Lasten toivekirjasto-sarjaa! Mammuttikoululle sisarvinkkausteokseksi. Hauskoja juttuja siitä, kuinka luolamies Nuru keksii vahingossa mm. kelkan ja ♥ sukat ♥. Rollareita, Brown Sugar - ei liity kirjaan, ennemminkin mielialaan.
Lukutauon aikana suoritetaan väestönhoidollisia toimenpiteitä.
17.30 Halloweentown
Harrypotter-rippausta yhdistettynä Sanomamagazineslaatuun. Auts. "Toistaiseksi Sophie oli viihtynyt erinomaisesti kesäkoulussa. Ja miksipä ei? Hän sai hengailla Stephanien ja Sylvien kanssa ja tehdä kaiket päivät makeita taikoja."
Tekee kipeää. Se kuoli käsiin. Metallican Unforgiven, KAKSI kertaa.
*välissä syömistä, pakollinen lauman kokoaminen ja suihkutus. Vähän suklaata, paljon kahvia, lukemista sohvalla, jotta Toinen lämmittää samalla varpaat.* Danzigin Mother.
21.15
Pullman: Olin rotta
Päivä on hyvä lopettaa menestykseen. Varsinainen viktoriaaninen lukuromaani, jossa kunnioitetaan niin Dickensin kuin Tuhkimonkin maailmaa. Tarina on hieno, mutta suurimman vaikutuksen teki näkökulman valinta. Mykistys. Samalla muistelin hienoja vinkkarireissuja, joissa olen nähnyt kaljun parimetrisen esittävän vakuuttavasti pientä eksynyttä poikaa. ”Olin rotta” – kuulen äänen korvissani ja tekee mieli antaa sille juustopallero pahimpaan nälkään :).
************************
Kirjavinkkarien Entressen kokoontumisajot on dokumentoitu hienosti Kirjavinkkariblogissa!
maanantaina, helmikuuta 01, 2010
Kaikki maailman Lizziet liittykää yhteen!
Jos tahdot pelästyttää kirjastolaisen, sano kovalla äänellä: "PÄÄSANAN MUUTOS!"
Suomeksi se tarkoittaa sitä, että termi, jonka mukaan kirja aakkostetaan (pyhä asia), on muuttunut, ja niin ollen kyseinen kirja on kyseisellä hetkellä hyllyssä *väärässä paikassa*.
*värinää*
Kirjastoksi se tarkoittaa suunnilleen sitä, että pääsanan ja signumin muuttumisen vuoksi niteisiin on otettava uudet info- ja selkätarrat ja ne on hyllytettävä uudelleen eri paikkaan.
Välillä muutokset ovat käsittämättömiä, ja vaikka rikkoisin ammattikunnan code of silencen, kerron silti todistaneeni yhden niteen kiertoa neljällä eri pääsanalla. Tarraa tarran päälle, kunnes muovit olivat lähes paksumpia kuin kirja.
Useimmiten muutokset ovat järjen voitto kirjastobyrokratiasta, mistä hyvä esimerkki on nykyinen nuortenosastoamme ravisteleva muutos. Etenkin tietyt hömppänuortensarjat ovat tuottaneet tuskaa kaikille niiden kanssa työskenteleville jo pitkään. Vanhaan hyvään aikaan kirjoittajat olivat ketä olivat, ja nimeksi pistettiin Carolyn Keene. Nykyisin sarjan jokaisella osalla voi olla eri kirjoittaja - ja sitä myöten jokainen sarjan kirja löytyy aivan eri paikasta hyllystä. Siitä seuraa mm. se, että kukaan ei löydä kyseisen sarjan kirjoja, jotka luonnollisesti pitää lukea tismalleen tietysssä järjestyksessä mukaanlukien ne pari spin off-sarjaa, joiden päähenkilöiden elämästä pitää tietää kaikki etukäteen, jotta juonta voi seurata edes kursorisesti.
Ei enää, huudamme me. Ison kirjaston luvalla saamme viimein tehdä sen, mitä monet meistä ovat salaa jo tehneet. Yhdistämme sarjat saman nimen alle, ja näin kaikki erään fiktiivisen kaksoiselämään elävän laulajatähden fanit löytävät kaikki kirjat hyllystä samasta paikasta. Joku uskalias voi jopa yrittää numeroida niitä ilmestymisjärjestyksen mukaan!! Nyt siis hyllynreunassa epäortodoksisesti lukeva opaste pitää paikkansa myös byrokraattisesti, ja kirjat löytää kirjastossamme muutkin kuin minä (joka alunperin vastustin tätä järkeistystä) ja hän, joka järkeistyksen lopulta ajoi läpi (kiitos).
Suurin ongelma käytännön toteutuksessa on se, että kirjoja on julmasti, ja niistä 99% on lainassa. Vietin siis tämän iltavuoron naputellen kymmeniin kirjoihin nidevarauksia *). "Reettalle tarraan, Reettalletarraan, reettalletararab,reetaraan..."
Kohta meillä on kaunis, looginen hömppyyskokoelma. Vielä kun ymmärtäisi, onko Jonas sama kuin Camp Rock ja Kolme etsivää Hitchcockia ja Mian ensimmäinen oma romaani osa Prinsessapäiväkirjoja. Toivottavasti huomenna tulee kirjastokäynnille valistunut vitos-kuutosluokka, jolta saan ensikäden tietoa.
*) nidevaraus= kirjastolaisten salainen tapa saada haluamansa kirjat käsiinsä asiakkaista piittaamatta ja heidän ylitseen jyräten. Sitä käytetään vain kokoelmanhoidollisiin tehtäviin, ei kivojen kirjojen rohmuamiseen ennen asiakkaita. Vastoin ilkeitä huhuja me todella *olemme* samassa varausjonossa asiakkaiden kanssa. Varmana.
Suomeksi se tarkoittaa sitä, että termi, jonka mukaan kirja aakkostetaan (pyhä asia), on muuttunut, ja niin ollen kyseinen kirja on kyseisellä hetkellä hyllyssä *väärässä paikassa*.
*värinää*
Kirjastoksi se tarkoittaa suunnilleen sitä, että pääsanan ja signumin muuttumisen vuoksi niteisiin on otettava uudet info- ja selkätarrat ja ne on hyllytettävä uudelleen eri paikkaan.
Välillä muutokset ovat käsittämättömiä, ja vaikka rikkoisin ammattikunnan code of silencen, kerron silti todistaneeni yhden niteen kiertoa neljällä eri pääsanalla. Tarraa tarran päälle, kunnes muovit olivat lähes paksumpia kuin kirja.
Useimmiten muutokset ovat järjen voitto kirjastobyrokratiasta, mistä hyvä esimerkki on nykyinen nuortenosastoamme ravisteleva muutos. Etenkin tietyt hömppänuortensarjat ovat tuottaneet tuskaa kaikille niiden kanssa työskenteleville jo pitkään. Vanhaan hyvään aikaan kirjoittajat olivat ketä olivat, ja nimeksi pistettiin Carolyn Keene. Nykyisin sarjan jokaisella osalla voi olla eri kirjoittaja - ja sitä myöten jokainen sarjan kirja löytyy aivan eri paikasta hyllystä. Siitä seuraa mm. se, että kukaan ei löydä kyseisen sarjan kirjoja, jotka luonnollisesti pitää lukea tismalleen tietysssä järjestyksessä mukaanlukien ne pari spin off-sarjaa, joiden päähenkilöiden elämästä pitää tietää kaikki etukäteen, jotta juonta voi seurata edes kursorisesti.
Ei enää, huudamme me. Ison kirjaston luvalla saamme viimein tehdä sen, mitä monet meistä ovat salaa jo tehneet. Yhdistämme sarjat saman nimen alle, ja näin kaikki erään fiktiivisen kaksoiselämään elävän laulajatähden fanit löytävät kaikki kirjat hyllystä samasta paikasta. Joku uskalias voi jopa yrittää numeroida niitä ilmestymisjärjestyksen mukaan!! Nyt siis hyllynreunassa epäortodoksisesti lukeva opaste pitää paikkansa myös byrokraattisesti, ja kirjat löytää kirjastossamme muutkin kuin minä (joka alunperin vastustin tätä järkeistystä) ja hän, joka järkeistyksen lopulta ajoi läpi (kiitos).
Suurin ongelma käytännön toteutuksessa on se, että kirjoja on julmasti, ja niistä 99% on lainassa. Vietin siis tämän iltavuoron naputellen kymmeniin kirjoihin nidevarauksia *). "Reettalle tarraan, Reettalletarraan, reettalletararab,reetaraan..."
Kohta meillä on kaunis, looginen hömppyyskokoelma. Vielä kun ymmärtäisi, onko Jonas sama kuin Camp Rock ja Kolme etsivää Hitchcockia ja Mian ensimmäinen oma romaani osa Prinsessapäiväkirjoja. Toivottavasti huomenna tulee kirjastokäynnille valistunut vitos-kuutosluokka, jolta saan ensikäden tietoa.
*) nidevaraus= kirjastolaisten salainen tapa saada haluamansa kirjat käsiinsä asiakkaista piittaamatta ja heidän ylitseen jyräten. Sitä käytetään vain kokoelmanhoidollisiin tehtäviin, ei kivojen kirjojen rohmuamiseen ennen asiakkaita. Vastoin ilkeitä huhuja me todella *olemme* samassa varausjonossa asiakkaiden kanssa. Varmana.
tiistaina, tammikuuta 26, 2010
Kirjavinkkareiden koulutuspäivä Espoossa 12.2.2010!
Kirjavinkkariyhdistys järjestää jo perinteeksi muodostunut kevätseminaarinsa tällä kertaa perjantaina 12.2. Espoon Entressessä. Tällä kertaa puhutaan erityisesti vinkkauksesta käytännön tasolla. Tervetuloa kaikki mukaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy eikä yhdistyksen jäsenyys ole osallistumisen ehtona. Kirjavinkkariyhdistys järjestää seminaarin lopuksi yhdistyksen esittelytilaisuuden ja pitää sääntömääräisen vuosikokouksensa. Ilmoittautuminen seminaariin sähköpostitse kirjavinkkariyhdistys(at)gmail.com 5.2. mennessä.
Ohjelma
9.00-9.30 Kahvit
9.30-10.30 KuMuKi-vinkkaus. Minna Huuskonen, Antti Nieminen ja Tiina Vallo esittelevät KuMuKi -vinkkausta.
10.30-11.15 Ovatko sensuroidut sarjakuvat lapsille vaarallisia? Mitä sarjakuvaa voi suositella lapsille? Onko jotain sarjakuvaa jota lapset eivät saisi lukea? Helsingin sarjakuvafestivaalien tuottaja Otto Sinisalo puhuu sarjakuvista ja sensuurista.
11.15-12.15 Lounas. (omakustanteinen)
12.15-13.00 Kimppavinkkausta Entresseen nuorille, vinkkareina yhdistyksen hallitus. Tarjolla vinkkausta yksin ja yhdessä, 1.-9. -luokille, perinteisellä ja vapaalla tyylillä. Myös sarjakuvavinkkausta ja kimppavinkkausta. Paljon vinkkausta tarjolla!
13.00-13.30 Kahvitauko ja keskustelua kirjavinkkauksesta.
13.30-14.30 Kirjavinkkariyhdistyksen esittely + sääntömääräinen vuosikokous
14.30- Entressen esittely (alkaa heti vuosikokouksen loputtua!)
Tervetuloa kaikki kirjavinkkauksesta kiinnostuneet!!!
Ohjelma
9.00-9.30 Kahvit
9.30-10.30 KuMuKi-vinkkaus. Minna Huuskonen, Antti Nieminen ja Tiina Vallo esittelevät KuMuKi -vinkkausta.
10.30-11.15 Ovatko sensuroidut sarjakuvat lapsille vaarallisia? Mitä sarjakuvaa voi suositella lapsille? Onko jotain sarjakuvaa jota lapset eivät saisi lukea? Helsingin sarjakuvafestivaalien tuottaja Otto Sinisalo puhuu sarjakuvista ja sensuurista.
11.15-12.15 Lounas. (omakustanteinen)
12.15-13.00 Kimppavinkkausta Entresseen nuorille, vinkkareina yhdistyksen hallitus. Tarjolla vinkkausta yksin ja yhdessä, 1.-9. -luokille, perinteisellä ja vapaalla tyylillä. Myös sarjakuvavinkkausta ja kimppavinkkausta. Paljon vinkkausta tarjolla!
13.00-13.30 Kahvitauko ja keskustelua kirjavinkkauksesta.
13.30-14.30 Kirjavinkkariyhdistyksen esittely + sääntömääräinen vuosikokous
14.30- Entressen esittely (alkaa heti vuosikokouksen loputtua!)
Tervetuloa kaikki kirjavinkkauksesta kiinnostuneet!!!
keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010
Kipaleet ja köntät
Ei ole kovin viisasta kirjoittaa avointa blogikirjoitusta siitä, kuinka työkyvytön, väsynyt ja heikko on. Siksi minä odotinkin joitain viikkoja. Nyt voin kirjoittaa sentään suurimmalta osin imperfektissä.
Aikoinaan tuttavani suunnitteli kouluttautuvansa kirjastoalalle, koska "siellä ei ainakaan voi tulla stressiä". Niin. Jo tuolloin vastasin, kuinka ihan mistä tahansa voi tulla stressi - kyse on vain asenteesta, elämänhallinnasta ja minuudesta. Lisäksi minä elän stressistä. Jotkut se saa lamaantumaan, minulle se antaa potkua ja voimaa. Liioilla kierroksilla minua on vaikea kammeta ulos radalta. Minä en väsynyt työhön, minä väsyin siihen kaikkeen.
Maailman kaikki ihmiset voidaan jakaa kipale- ja könttä -ihmisiin. Kipaleet jaottelevat elämänsa tarkkoihin paloihin: perhe, työ, harrastukset, ystävät, rentoutuminen... Kipaleet pitävät aikatauluista, pilkuista, loogisista totuuksista ja meditoinnista.
Minä kuulun könttiin, joiden elämä on suloinen, nautinnollinen sekamelska. Kaikki liittyy kaikkeen, ruokkii toistaan innostuksella ja luo uusia kytkentöjä niin ihmisten kuin asioiden välille. Se on hyvää elämää, mutta siinä on yksi huono puoli. Kun homma alkaa jostain suunnasta karata lapasesta, se karkaa sitten kaikilta puikoilta. Niin minulle kävi.
Surun ja väsymyksen keskellä asuu suuri syyllisyys ja vielä suurempi pelko. Syyllisyyttäkin voi tuntea ihan kaikesta - kokeilkaa vaikka! Työjuttujen siirtäminen pois sairausloman alta ei ole ihan parasta terapiaa, vaikka työyhteisö olisikin tukemassa. Itsensä voi tuntea aika arvottomaksi.
Tajuan, kuinka olen siirtynyt "viikko kerrallaan" -elämästä "tunti kerrallaan" -vaiheeseen. Mikään muu ei selitä sitä, että olen haudannut kalenterini kirjapinon alle ja jättänyt kirjeitä avaamatta. Huomaan istuvani koneella ja tuijottavani tyhjää ruutua. Valitsen luettavaa, jossa ei ole ajatuksia, tunteita tai paljon sivuja. Sellaista kirjaa ei lopulta löydy. Olen lukematta. Se voisi olla kohdallani pakkohoitoon oikeuttava oire.
Lomalla on aikaa tuntea itsensä pieneksi ja hyödyttömäksi. Niin kuuluukin, sanoo tärkeä ihminen - se on hyvä tunne. Itse muistan noista päivistä pakokauhun: onko täältä tietä takaisin? Mitä, jos en koskaan enää pysty palaamaan olemaan oma itseni?
Otan paperia ja kynän, ryhdyn kirjoittamaan. Luen, luen, luen. Pakenen toisten ajatuksiin ja sukellan omiini. Huomaan välinpitämättömyyttä, tyhmyyttä, vääriä tekoja ja liikaa vaatimuksia. Karsin niitä yksitellen pysähtyen välillä tunnustelemaan, mitkä ovat tarpeeksi arvottomia poistettavaksi. Annan itselleni aikaa, rakennan kuplan, jossa mikään ei tunnu miltään ja päivämäärät eivät merkitse mitään. En suostu päättämään mitään, olen lomalla itsestäni.
Kahden viikon jälkeen avasin oven ja palasin. Pidin pari vinkkausta, hymyilin asiakkaille, hyllytin kirjoja. Vedin lapasen käteen ja se tuntuu pysyvän oikealla paikallaan. Baby steps ja solid rock.
Aikoinaan tuttavani suunnitteli kouluttautuvansa kirjastoalalle, koska "siellä ei ainakaan voi tulla stressiä". Niin. Jo tuolloin vastasin, kuinka ihan mistä tahansa voi tulla stressi - kyse on vain asenteesta, elämänhallinnasta ja minuudesta. Lisäksi minä elän stressistä. Jotkut se saa lamaantumaan, minulle se antaa potkua ja voimaa. Liioilla kierroksilla minua on vaikea kammeta ulos radalta. Minä en väsynyt työhön, minä väsyin siihen kaikkeen.
Maailman kaikki ihmiset voidaan jakaa kipale- ja könttä -ihmisiin. Kipaleet jaottelevat elämänsa tarkkoihin paloihin: perhe, työ, harrastukset, ystävät, rentoutuminen... Kipaleet pitävät aikatauluista, pilkuista, loogisista totuuksista ja meditoinnista.
Minä kuulun könttiin, joiden elämä on suloinen, nautinnollinen sekamelska. Kaikki liittyy kaikkeen, ruokkii toistaan innostuksella ja luo uusia kytkentöjä niin ihmisten kuin asioiden välille. Se on hyvää elämää, mutta siinä on yksi huono puoli. Kun homma alkaa jostain suunnasta karata lapasesta, se karkaa sitten kaikilta puikoilta. Niin minulle kävi.
Surun ja väsymyksen keskellä asuu suuri syyllisyys ja vielä suurempi pelko. Syyllisyyttäkin voi tuntea ihan kaikesta - kokeilkaa vaikka! Työjuttujen siirtäminen pois sairausloman alta ei ole ihan parasta terapiaa, vaikka työyhteisö olisikin tukemassa. Itsensä voi tuntea aika arvottomaksi.
Tajuan, kuinka olen siirtynyt "viikko kerrallaan" -elämästä "tunti kerrallaan" -vaiheeseen. Mikään muu ei selitä sitä, että olen haudannut kalenterini kirjapinon alle ja jättänyt kirjeitä avaamatta. Huomaan istuvani koneella ja tuijottavani tyhjää ruutua. Valitsen luettavaa, jossa ei ole ajatuksia, tunteita tai paljon sivuja. Sellaista kirjaa ei lopulta löydy. Olen lukematta. Se voisi olla kohdallani pakkohoitoon oikeuttava oire.
Lomalla on aikaa tuntea itsensä pieneksi ja hyödyttömäksi. Niin kuuluukin, sanoo tärkeä ihminen - se on hyvä tunne. Itse muistan noista päivistä pakokauhun: onko täältä tietä takaisin? Mitä, jos en koskaan enää pysty palaamaan olemaan oma itseni?
Otan paperia ja kynän, ryhdyn kirjoittamaan. Luen, luen, luen. Pakenen toisten ajatuksiin ja sukellan omiini. Huomaan välinpitämättömyyttä, tyhmyyttä, vääriä tekoja ja liikaa vaatimuksia. Karsin niitä yksitellen pysähtyen välillä tunnustelemaan, mitkä ovat tarpeeksi arvottomia poistettavaksi. Annan itselleni aikaa, rakennan kuplan, jossa mikään ei tunnu miltään ja päivämäärät eivät merkitse mitään. En suostu päättämään mitään, olen lomalla itsestäni.
Kahden viikon jälkeen avasin oven ja palasin. Pidin pari vinkkausta, hymyilin asiakkaille, hyllytin kirjoja. Vedin lapasen käteen ja se tuntuu pysyvän oikealla paikallaan. Baby steps ja solid rock.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)