Suurin ongelma on se, että asiakaspalvelussa pitää pukeutua tiettyjen vähimmäismääreiden mukaisesti. Vaatteet on oltava päällä, ja mieluiten vielä siistit sellaiset. Ihmisten on pystyttävä kysymään minulta asioita ja vielä kuuntelemaan vastauksianikin ilman fyysisiä vastenmielisyyden ilmauksia. Kenenkään ei pidä joutua pelkäämään sitä, että farkkuni repeävät osasiin tai että hiuksistani hyppää jotain elävää lainaustiskille.
Suihkuun löydän itsekin, mutta pukeutuminen on tuskaa minunlaiselleni shoppailua sen kaikissa muodoissa inhoavalle ihmiselle. Menin kaksi vuotta sitten alennusmyynteihin ja ostin kolmet housut. Kauhistelin asiaa ystävälliselle myyjälle, joka kassalla muistutti minun voivan myös palauttaa jotkut niistä, jos en housuja haluakaan. Kauhistuin: sittenhän joutuisin kaupoille jo seuraavana vuonna uudestaan!
Vasta yksissä farkuissa on reikä.
Ainoat asusteet, joiden vaihtaminen sujuu ilman suurta tuskaa, ovat villasukat. Olen kyllä hankkinut itselleni kunnon työjalkineet, mutta ei raavas ihminen voi käyttää kenkiä koko päivää. Villasukat ovat siis työjalkineeni - siistijän ja monien asiakkaiden kauhistukseksi. Kirjaston lattia on nimittäin usein märkä: sitä pestään, 30 oppilaan koululuokka kävelee sisään kura-aikana tai sadat asiakkaat kantavat jokainen kengänpohjissaan pienen vuoren lunta päivittäin. Siellä keskellä minä tassuttelen villasukissani, äänettömästi hiipien, käännöksissä sutien, uhriani takaapäin lähestyen. Vaviskaa, aikuisviihdesivuilla surffaajat!
Kunpa kirjastonhoitajilla olisi yleinen ja yhtenäinen työvaatetus. Oranssi haalari ja kypärä pahatukkapäiviä varten. Tiukka univormu prenikoineen ja natsoineen voisi tuoda glamouria muuten niin aliarvostettuun työhömme.
Joululomalla sain aikaiseksi itselleni kaksi uutta paria työjalkineita, joista toinen on tässä:
Kahta Regiaa ja Raspberry Lemonade Sock by Adrienne Fong
Aika rälee. Ja miksei kukaan kertonut, että tähän vuodenaikaan ei voi kuvata missään niin, että olisi tarpeeksi valoa?
8 kommenttia:
Joo, ja muissakin tietynasteista pukeutumista vaativissa tehtävissä pitäisi olla univormut. Hirmuisaa oli olla virmassa, kun aluksi ei ollut yhtään mitään sopivan jakkupukuisaa päällepantavaa, vaan piti ostella kasakaupalla prässihousuja. Nyt riemuitsen tutkijana olosta: yliopistolla ja arkistoissa voi hiippailla ihan just niin kummallisissa ja rähjäisissäkin tamineissa kuin huvittaa.
Hahaa! Eikös villasukat juurikin sovi sellaiselle stereotypiakirjastonhoitajalle, joka hiljaa hiippailee hyllyjen välissä hyssyttämässä? :D Villasukat olisivat kyllä hyvää vaihtelua työkengille, mutta meidän lafkassa hygieniatoimikunta varmaan teilaisi ne het' kättelyssä. Eikä vaikkapa verilätäkköön astuminen olisi kovin herkullista villasukkasillaan. Ei sillä, että se nyt herkullista olisi kengilläkään... Mutta työpaikassa jossa vähemmin rapataan ja roiskitaan, villasukat olisivat oikein oivallinen valinta.
Kannatan kilkkeitä ja prenikoita. Minusta sellaiset olisivat hienoja meidänkin valkeissa työvaatteissa. Natsat hihassa tai vaikka pääkallonmerkkejä sen mukaan kuinka moni kuukahti käsiin... Noh, ehkä asiakaskunta saattaisi arvostaa vaikka enemmän merkkejä, jotka kertoisivat onnistuneista elvytyksistä... :P
-Brandon-
Joo, Pulla! Voin vain kuvitella, mitä musta tulisi jossain virmassa... Se viimeiseen epämaisemakonttoriin tungettu tapaus, jolle lähetettäisiin aina vaan sähköpostia kun ei kehdattaisi katsoa päin :). Yliopistolla hiihtelin villasukissa minäkin!
Brandon :D! Mielettömän hyvä idea! Ja villasukkia ei vereen kastella ei, vaikka meilläkin välillä satutunnit ovat päättyneet veriseen yhteenottoon...
(Jestas, mikä sanatunniste - ei meinaa jaksaa näpyttää noin montaa kirjainta. Pidempi kuin koko bloggaus!)
Minä olen aina joutunut erottamaan työ- ja vapaa-ajan pukeutumisen.
Nuorena miehenä opin, että työkavereiden ja asiakkaiden arvostamiseen liittyy oma asianmukainen pukeutuminen. Nykyisin kyllä koen itseni aika usein vanhanaikaiseksi.
Töissä minulla on aina suorat, mustat housut. Töihin menen yleensä pikkutakissa, mutta normaalisti pidän työajan päällä villatakkia. Vierailupäivinä tai jos luvassa on asiakastapaamisia solmin vielä krakan kaulaan.
Kotiin tultuani vaihdan heti romppeet. Yleensä farkut ja vaimon haukkuma rikkinäinen villapaita. Jos menoa on jonnekin kodin ulkopuolelle, yritän valita paremman villapaidan.
Tuttu tunne. Minäkin inhoan vaatekauppakierroksia, varsinkaan kun ei ole standardin mukainen, eli pitkä ja laiha ihminen. Mutta asiakaspalvelussa tosiaankin on itsellä mukavampi olo, jos on siistit vaatteet päällä ja tuntee että näyttää ihan hyvältä.
Onneksi kirjastossa ei sentään ole niin tiukka pukeutumiskoodi kuin vaikka kirjakaupoissa, saa sentään käyttää farkkuja jne. On kuitenkin mukavampi olla omissa vaatteissa kuin yhtenäisessä työasussa, sellaisessa ei tunne itseään oikein omaksi itsekseen.
Meillä oli välillä niin kylmää, että villasukat piti olla jalassa. Vaikkei talvea ole vielä kunnolla ollutkaan. Mutta sandaalit pidin myös, hrr, en halua märkiä jalkoja, inhottava tunne. Sandaalien remmit on onneksi säädettävät :)
Minäkään en pidä shoppailusta enkä osaa kuvitella itseäni jakkupukuun. Meillä on todellakin onneksi vapaa pukeutumiskoodi! Joskus kollegoilla on kyllä niinkin risoja (mutta puhtaita, huom) vaatteita, etten minä niitä kehtaisi pitää, mutta...
Olen ollut töissä myös kirjakaupassa (ennenkuin pääsin pakoon sieltä kirjastoon) eikä kukaan farkuistani huomauttanut. Hyvä niin, ei minulla paljon muita housuja olekaan.
Jussi, sorry vaan, mutta miehille pukeutuminen on aina helpompaa :). Suorat housut käy kaikkeen ja kauluspaitoja on myynnissä vaikka mitä väriä. Tietysti oma farkku-villatakki -yhdistelmänikin on helppo, mutta turhautuisin jakkupuku/hame/housut -maailmassa aika nopeasti.
Silumiini: Mäkin ostin ne kolmet housut silloin niin, että olin vahingossa laihtunut tietyn kauppaketjun moodiin niin hyvin, että kaikki kokeilemani kävi. Käsittämätön fiilis.
Erikoiskirjastonhoitajalle terveisiä - farkut ovat loistava keksintö :). Kaapista löytyy kahdet ei-farkut, ja niitä käytän vain pikkujouluissa ja muissa supererityistapaamisissa.
Vaatteet ovat loppujen lopuksi hyvin samanlainen juttu kuin ruoka: pakko olla, jokaisella omat lempparit ja kaupassa aina yhtä vaikea keksiä, mitä sitä haluaisi.
Jonkunlaista työvaatetta toimistolle olen haikaillut, Mao-jakku on lähinnä mielikuvaani. Kerkiäisi vielä ompelemaan.
Lähetä kommentti