Padottuja tunteita (majavat, vesi ja pieni käsi)

Uutta ja vanhaa, kirjoja, uunimakkaraa, nettisivuja, puiden ihailua, tekijänoikeuksia, piirrettyjä majavia ja kiperiä kysymyksiä. Niistä on projektilaisen viikko tehty.

Neloset pääsivät etsimään vähintään viittä nettilähdettä, jossa kerrotaan omasta kirjailijasta tai kirjasta. Lähde piti laitaa muistiinkin, mikä osoittautui vähän hankalaksi. Totta kyllä on, että Kalle Veirron Pelibunkkerin pojissa pelataan FIFAa, joka päätyi jutun pääkuvaksi. Prioriteetit ennen kaikkea. Ja onneksi oli kyseessä se vanhempi FIFA, jossa Messin tukka on vielä normaali.

Tänään mietittiin kirjan juonta, henkilöitä, miljöötä ja teemaa - mikä tilanne oli kirjan alussa, mikä lopussa - miksi? Mitä välissä tapahtui? Tuliko Hillasta majava (Kirsti Ellilän Majavakevät) ja oliko Ari tyhmä vai neuvokas, kun varasti, mutta teki sen pitääkseen pikkuveljestään huolta... (Parvelan Kepler62)? Hmmm. Tästä tulee tosi hieno kirjablogi!

Säännöt on tärkeitä

Ykkösten kanssa ope oli jo tulostanut kuvat kiinnostavista eläimistä, ja luokan kanssa haettiin yhdessä tietoa omasta elikosta niin kirjoista kuin netistäkin. Koska - opettajan ihanan kauniin sanoin - kaikki osasivat lukea, osa kirjaimia tai tavuja, osa pidempiä tekstejä, oli odotuksissa aikamoinen hulina, mutta toisin kävi. En ole koskaan kuullut yhtä kärsivällistä Wikipedian tavaamista! Välillä kirjoitettiin malli, josta katsoa apua ja silloin tällöin lisättiin vähän kirjaimia, jotta orva ei nuku pesäsä. Kolmen tunnin rupeama päättyi upeisiin lopputuloksiin! Kirjastonhoitajan tiukin paikka koski käärmettä, joka ei oppilaiden ehdotuksista huolimatta muni suustaan, vaan... niin, "käärmeen takaosassa olevasta aukosta". Juu, pissaa siitä tai siitä läheltä, uskoisin. Juu, sama kakan kanssa.








Eskari-, eka- ja tokaluokkaisten yhteisryhmän kanssa orientoiduttiin ja fiilisteltiin vettä. Runoja, veden ääniä, patsaita ja piirtämistä. Seuraavalla kokoontumisella mentiinkin metsään, johon kirjastonhoitaja sai tiukan määräyksen pukeutua "soveliaasti". Ja niin se teki! Katsokaa! Kumisaapas!

Valokuvia otettiin kaikesta kiinnostavasta, mitä nähtiin. Voisitteko itse vastustaa hometta, puun vedestä nousevia juuria, sammakkoa ja pohjan savea tutkimuskohteena? Ette voisi. Niistä hakusanojen keksiminen olikin mielenkiintoista etenkin, kun kirjastossa taas vaihteeksi katkesivat kaikki yhteydet ulkomaailmaan. Yritys jatkuu ensi viikolla. Lisäksi tokaluokkalaisten kanssa puhuttiin niistä iänikuisista tekijänoikeuksista ja opittiin hakemaan tietokirjoista tietoa mm. hakemiston avulla.

Viikkoon mahtui vielä mieltäkohottava pädi-kokous, jonka tuloksena saadaan kaikkia kivoja ohjelmia päivityksenä koneille ja koulutustakin peda-pädeilyyn useamman tunnin verran. Toinen iloinen kokous koski uuden nelosluokan projektia, joka tulee keskittymään juhliin! Ystävänpäivää ja ortodoksista pääsiäistä, katolista loppiaista ja sen sellaista. Bileet vietetään Lucian päivänä, joten pääsen myös itkemään. Kaikesta on tässä projektissa huolehdittu!

Ensimmäistä kertaa käteeni päätyi pieni mahakipuinen käsi, joka luotti puron ylittämisen verran kirjastolaiseenkin.

Parasta tässä jutussa on kyllä mukulat.

Nukkuu kauratyynyn kanssa

Jos on lastenkirjastonhoitaja ja kirjavinkkari, sitä sairastaa ensimmäisen vuoden aikana kaiken mahdollisen ja sitten ei mitään, jos ei ehkä uudelleenlöytyvää ruttoa lasketa (siitä tuli eilen hyvä dokkari). Sairastamiseksi ei lasketa kurkunaukileikkauksia eikä sellaisia niskajumeja, joista määrätään satoja milligrammoja särkylääkkeitä ja kiloja kauratyynyjä ja tunteja unta, mutta ei ajokieltoa, kun ei ehkä muistanut sanoa, että näköhäiriöiden johdosta päivä ei oikein kirkastu.

Onneksi lukeminen on helpompaa kuin tietokoneella istuminen, eikä maatessa pysty kaatumaan. Niinpä viime viikonloppu meni Peppi Pitkätossuja ja Eemeleitä lukien. Tarkoituksena oli löytää omantasoinen Lindgren jokaiselle koulun 5-8 -vuotiaalle ja opettajille erilaisten pajojen pohjaksi monenmoisia tunnekohtauksia kirjoista. Lindgrenin tarinathan ovat täynnä tunnetta, mutta yllättävän hankalalta tuntui "anarkian" sanoittaminen ja se, kuinka voi tehdä pahaa kun tarkoittaa hyvää. Todennäköisesti nämä ovat vaikeita asioita vain aikuisille, ja lapset elävät myötäsyntyisesti niitä joka päivä.

Yksi ykkösluokka oli omaehtoisesti kehittänyt aiheekseen metsän, jossa on nyt rakenneltu majoja, perustettu puukauppaa ja mietitty, millä ihmeessä eletään, kun kauppoja ei ole. Näkökulma on luonto, mutta aika paljon yhteiskuntaoppia oli opettaja kertomiensa juttujen mukaan joutunut/saanut puhua nuorille mielille. Itse menen ensi viikolla luokkaan olemaan apuna "kirjallisen puolen" tekemisessä, mikä ekaluokkalaisten kohdalla voi olla hyvinkin vaihtelevaa... Tätä odotan innolla. Kurssi huipentuu koulun lähellä olevalla laavulla vietettyyn juhlaan, johon yritän järjestää aikaa vähintään yhden makkaran syönnille. Lapsien ensimmäistä moksua on syytä bilettää!

Viime viikolla tutkailtiin nelosluokan kanssa kuvahakua, pädeillä tallentamista (jossa osoittautui, että minulla ei ole Apple-yhteensopivaa -sormea ja odotan kutsua Jobsin laboratorioon koe-eläimeksi, sillä minun tökkäisyni ei saa aikaan mitään ja kaikkien alle 18-vuotiaiden sormet saavat koneet toimimaan ihan niin kuin niiden kuuluukin) ja lukukokemuksia.

Huomenna on tarkoitus katsella esitelmänteon muistilistaa ja harjoitella tiedonhakua. Aiheet ovat sellaisia, joista on vain vähän tietoa kirjoissa, mutta pääsemmepäs lehtijuttuihin ja kirjallisuublogeihin melskaamaan.

Pakkaan siis 15 iPadia ja yhden kauratyynyn reppuun.

Etänä vetistelyä ja muita tunteita

On mielenkiintoista löytää työrytmi, johon mahtuu opetus, kokoukset, valmistautuminen, sähköposteilu ja kirja-logistiikka. Vielä mielenkiintoisempaa on se, että se löytyi ihan helposti. Pystyn hyppäämään koneen ääreen oikeastaan mihin kellonaikaan tahansa ja takomaan kohtuullisen selkeää ideaa ylös. Pystyn keskittymään töihin seitsemäntoista vuoden kokemuksella ihan hyvin tiskikoneen pyöriessä ja teinien laulaessa parempitoistaankumpikinon molempiin korviin. Usein töissä pitkällisen keskittyneen rupeaman tekeminen on paljon hankalampaa. Ehkä se johtuu siitä, että  en yhtä rutinoituneesti vastaa työkavereiden kysymyksiin "joo joo", kuin teen kotona. Seuraukset ovat tosin kotona välillä tuhoisammat.

Seutukuljetukset ovat liian hitaita suurimpaan osaan tätä työtä, joten muutamana päivänä viikossa ajelen ympäri Tampereen lähikirjastoja ja tietysti koluan Pirkkalan hyllyt. Isommat varaussatsit riittävät viikon, parin sisällä, mutta usein tarvitsee tarkastaa, kurkata, varmistaa, selailla, kokeilla joku juttu ja nyt heti. Hyvänä esimerkkinä viime viikon loppu ja tämän alku.

Juuri kokoustettu projekti yhdistää koulun eskarit, ykköset ja kakkoset kuudeksi ryhmäksi, joista jokainen sisältää paljon 5-8 -vuotiaita lapsia. Tulen ensisijaisesti työskentelemään yhden ryhmän kanssa 4-5 kokoontumista, mutta minut varattiin jo pariksi seuraavaksi kuukaudeksi jatkamaan hommaa muidenkin ryhmien kanssa. Odotan tätä innolla ja kauhulla, sillä alkuopetus jo sinänsä - saati kaikenlaiset rajat ylittävä sellainen - on minulle aikas vierasta. Toivon, että kukaan ei pure minua. Tai ujostele minua niin, etten voi edes mennä luokkaan.

Keräsin opettajille orientoitumista varten äänimaisemia vedestä (on muuten jösses rentouttavaa ja ihanaa ääntä, mutta pitäkää vessa lähellä kun kuuntelette) ja muutamia tietokirjoja esimerkeiksi. Opettajat toivoivat myös satuja, tarinoita ja runoja veteen liittyvistä asioista. Kuten kaikki, jotka ovat edes nähneet 5-8 - vuotiaan lapsen tietävät, vedestä tulee mieleen valas ja hai ja ihmissyönti ja veri ja aivot ja... Näin ollen tehtävänasettelussa pyritään lähtemään liikkeelle lähialueen vedestä, jossa hait ovat ainakin keskimääräistä harvinaisempia.


Selailin aikamoisen määrän runokokoelmia, mutta päädyin iki-ihanaan Jukka Itkoseen, jonka Käpälämäki ja Koipihumppaa laputin tiheästi post-iteilla opettajia varten. Pientä verenneitoa (kuten rakas kummilapseni Outi aikoinaan sanoi) en jaksanut edes ajatella, mutta Kirsti Luovan Vellamo - veden tyttö ja vanha mutta hyvä Unicefin Aurinkosade keräävät mukavasti kokoon kansansatuja ja vähän tietoakin ympäri maailmaa.

Töissä pidettiin iPad-kokous pienellä iskuporukalla ja tarkoituksena on saada koneet järkevälle käytölle ja meidät osaamaan. Homma etenee toivottavasti loppuviikolla.

Nyt pyöritän päässäni Peppiä ja Eemeliä, mutta siitä ensi kerralla lisää.

Kansansatuja ja iPadeja

Ensimmäinen varsinainen tunti pidetty! Luin viime viikon hysteerisellä vauhdilla erilaisia pohjoismaalaisia lasten- ja nuortenkirjoja, joiden kääntämisestä voisin (ja pitäisi) puhua pitkäänkin. Käännetyt kirjat ovat loistavia, palkittuja ja - valitettavan usein - vanhoja.

Harvinaisempien kielien ja kokeellisemman lasten- ja nuortenkirjallisuuden kulta-aikaa tuntuu olleen 1980-90 -luvut, jolloin on ollut vastuullisuutta, kansansivistystahtoa, rahaa ja oikeat arvot. Kaikkea hömppää saa mielestäni kääntää ihan niin paljon kuin huvittaa, sitä saa vinkata kurkkutorvi verillä ja lukea ahmimalla silmät ristissä, mutta se EI SAA OLLA AINOAA LASTENKIRJALLISUUTTA. Huusin. Huudan vieläkin. EI SAA.

Lopulta nelosille kehkeytyi lista, jossa ovat edustettuna kaikki Pohjoismaat ja erilaiset lukutasot. Lisähaastetta listaan tuli siitä, jotta kaikista kirjailijoista ei enää nettikaudella löydy juuri mitään tietoa (koska kirjat on poistettu ja tieto netissä keskittyy vain uuteen), eikä esitelmä voi siis tasapuolisuuden nimissä keskittyä vain kirjailijaan. Etsin siis kirjoja, joissa on joku selkeä (yhteiskunnallinen) teema. Kiusaaminen, eläinsuojelu, yksinäisyys, vanhempien ylivalta lapsiinsa, kerskakulutus...



Tällainen siitä listasta lopulta tuli:

Kirkegaard, Ole Lund: Kumi-Tarzan
Ljunggren, Magnus: Kaikki pelaa
Parvela, Timo ja Sortland, Bjørn: Kepler62
Saarinen, Virpi: Sudenkesyttäjä
Heikkinen, Karo: Sirpale
Ellilä, Kirsti: Majavakevät
Andri Snaer Magnason: Tarina sinisestä planeetasta
Hagmar, Pia: Salaisuus lumessa
Veirto, Kalle: Pelibunkkerin pojat

Vinkkasin aina kolmen hengen porukalle heidän kirjansa ja kun lähdin, luokassa oli hipihiljaista. Sivujen kääntely oli ainoa ääni. Aaahhh...

Tällä hetkellä taistelen eniten iPadien tallennustilan, Office365, videointimahdollisuuksien ja semmoisten kanssa. Ärsyttää, kun olen huono ja koulut ja kirjastot toimivat niin eri alustoilla ja erilaisilla systeemeillä. Tekniikkaan tämä homma ei saa kaatua, prkl hitsi vieköön.

Ai niin, aloitin tunnin kansansadulla, jossa tapettiin kolme vaimoa, jotka olivat oikeasti noitia. Veri virtasi, kuolinhuudot kaikuivat ja se Perkelekin vieraili paikalla.

Seuraavaksi iPadin kimppuun katsomaan, miten se äänikirja todellisuudessa tehdään!