Maskun mukava keikka takana ja ihmettelen taas, miten ne "vaikeimmat" on aina parhaita. Maskun Mervi on totuttanut lapsoset kauhuun niin, että näillä reissuilla joudun pistämään parastani - muuten vastassa on vain "did it, done it" -ilmeitä... "Tämä on tosi ahdistavaa kauhua" -kommenttiin kuului yhden pojan suusta "Jesssssss..."
Häihin on kuukausi, ja lainasin juuri kirjastosta lehden, jossa kauneus-valmistauminen aloitetaan 2-1 VUOTTA ennen häitä. Lohduttauduin sillä, että suihkurusketus otetaan vasta pari päivää ennen vihkimistä...
Minulla on hääpuku, ruskea. Minulla on ruokaa, paljon. Minulla on hiukset, leikattu. Minulla on laulaja-Suvi (muistakaa palkata harjoittelijoita, jotka sekä vinkkaavat laulamalla että esittävät musiikin sattumalta eteen tupsahtavissa kirjastolaishäissä) ja nyt myös listallinen musiikkia.
Marssitaan, virseillään, kuunnellaan, tanssitaan, taustoitetaan. Mukana on musiikkia, joka on kulkenut suvussa lapsuudesta asti, itkettävääkin. Häätanssi ei ole valssi, mutta minusta ja miehestä se kertoo.
Ainakin tämä kuunnellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti