Joulu on ihana juhla, jos se olisi keskikesällä. Rakastaisin istua juhannuskuusen alla yöttömässä yössä ja vetää hippaleikkejä ja saunoa tuoreiden koivunlehtien keskellä.
Nyt on kaamos, eikä silloin juhlita mitään. Kannan kiltisti joulukirjat lainattavaksi, syön joulutorttuja ja ripustan kynttilät ja tähdet kuuseen. Iloitsen joulunalusruuhkasta - kirjastot tulvivat asiakkaita, jotka varautuvat joulunpyhiin. Perheitä on aina, siivousta paossa ja löytämässä aina uutta yhdessä. Tänä vuonna myös paljon yksinäisiä ihmisiä. Tai ehkä minä huomaan heidät vasta nyt.
Yksin on suomen kielessä tyhmä sana. Se tarkoittaa sekä halukkaasti että pakon edessä ilman toista olevaa. Samalla sanalla ei voi olla kahta eri tunnelmaa. Se on väärin.
Minä olen sitomassa elämäni toiseen muutaman viikon päästä. Se ei ole ihan konventionaalinen eikä standardi juttu, mutta "me voidaan tehdä elämästämme sellainen kuin me halutaan". Juovuttava vallan tunne, kaikessa keski-ikäisyydessään.
Tämä on ollut uskomattoman raskas, upea, kipeä, tappava, rakastava vuosi. Minulla on Pommakkia häissä, elämä takana ja edessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti