Kauko Röyhkä on väärässä...

...ainakin Oulun suhteen. Täällä on aurinkoista, ihanaa ja kodikasta. Kiertue siis etenee ja Setätien karavaani kulkee.

Aamulla suhahdimme Variskan koululle Vaasassa, jossa pääsin nauttimaan nykymatematiikan opetuksesta. Tosin luulin sitä fysiikaksi, mikä kertoo ehkä syyn siihen, että minusta tuli kirjastoantitätiläinen eikä raketti-insinööri. Nykymatematiikassa lasketaan lieriön tilavuutta, mikä on hämmästyttävä suoritus.

Vielä enemmän hämmästytti erästä oppilasta Pythagoraan lause: "Siis ajattele. Ne laski tällaisia juttuja, eikä niillä ollut edes vessaa!!" Hämmentävää. Kirjastoja niillä sentään taisi olla.

Sarjakuva imi mainiosti, ja itse nautin kauhusta. Saimme aikaan keskustelua mm. siitä, mikä on kauhein lukemani kirja. Onko aikuisten kauhu pelottavampaa kuin nuorten? Onko elokuva pelottavampaa kuin kirjallisuus?

Minun mielestäni kirja on aika kauheampi kuin elokuva. Suurin kauhu asuu korviesi välissä.

Parhaiten vetävät vinkkauksissa Miekkani laulaa ja Korpinportti. Ja Houkutus, josta kaikki kiertueemme jäsenet eivät nauti yhtä paljon kuin allekirjoittanut. Sekä tietysti kummitusjutut: Naurava kummitus ja Kummitusten luokka. Nautin suunnattomasti Ruttolinnan vinkkaamisesta. Mustat paiseet kainaloissa, jotka puhkeavat ja valuttavat märkää herättävät tunteita.

Loppuun muutama kuva:



Kauhua Vaasan koulutuksessa.



Matti ja Markku valkkaa vinkattavaa Merenkurkun koululla.

On the Road!

Kiertue on alkanut!

Vinkkasimme juuri Merenkurkun yläkoululaisille, jotka olivat mussukoita. Kohteliaita, fiksuja ja kuuntelevia. Kantoivat pulpetteja ja sanoivat huomenta. Kouluruoka on hyvää.

Heräsimme viideltä, yö meni mahtavassa omakotitalossa ystävällisen rokkiperheen luona, ja saimme aamukahvit klo 5.30. Sitä minä kutsun vieraanvaraisuudeksi!

Sadan kilsan ajo aamutuimaan huipentui Vaasan huoltsikalle, jonka vessassa vedin kauhuhtavaa meikkiä naamaan ja kiskoin hameen päälle huoltoaseman pihassa. Rekkakuskit katsoivat. Miksei huomaamatonta pukeutumista opetettu kirjastokursseilla???





Nyt alkamassa on ensimmäinen koulutus. Jänskättää!

Ai niin. Jotta lähtö olisi ollut täydellinen, edeltävänä iltamyöhänä Mörkö putosi parvekkeelta neljännestä kerroksesta nurmikolle. Ajelin kissa kyydissä pitkin motaria ja pelkäsin.

Tulos: Jalka revähti.

Huoli on kotikissoista, ikäväkin.

Yritä tässä nyt fiilistellä, kun Markku huutaa: "Verta! Luurankoja!" koko ajan vieressä...

On the road, baby.

Edit:

Vaasassa on kivaa! Koulutus tuntui menevän hyvin ja MaMasin showt olivat vaikuttavia. Iltapäivä päättyi rennosti Terhin tarjoamaan ruokaan ja kirjalliseen (ehkä aavistuksen muuhunkin ;)) keskusteluun ravintolassa. Yöpaikka on jälleen mainio - Guitar Herossa tosin Setädit hävisivät 6-0 eskari-nelosluokkalaisille... Aina pitää olla jotain parannettavaa...

Meille ollaan kilttejä!!

Kauhua

Tälle viikolle tuli sitten kauhua liikaakin.

Pienempi juttu on se, että olen maannut puolitajuttomana niin korkeassa kuumeessa, etten aikuisiässä ole ennen kokenut. Diagnoosi: virustulehdus. Nyt olen täynnä pientä ihottumaa, joka ei ole edes visvaista, jotta sitä voisi hyödyntää kauhuvinkkauksessa.

Pitää vain levätä ja toivoa, että olen sunnuntaina kiertuekunnossa. Ahistaa.

Enemmän ahistaa toisten ihmisten ampuminen.

Kauhuvinkkarina minulta on useampaan kertaan kysytty (hiukan lievemmin muotoiltuna kylläkin), eikö ole moraalitonta kannustaa lapsia lukemaan väkivallasta, pelosta ja pahuudesta.

Minusta on moraalitonta olla puhumatta niistä. On pahuutta olla käsittelemättä pahaa, teeskennellä se olemattomuuteen. Lukeminen, pohtiminen ja keskustelu ovat henkisiä aseita niitä aitoja vastaan.

Pohdin vinkkauskirjat uudelleen, mietin niistä uusia painopisteitä, mutta kauhuvinkkauksesta ei luovu.

Kirjoissa hyvä voittaa pahan. Ehkä sen oppiminen tekee meille kaikille hyvää.

Pomppuja tiellä

Kerran asiakas katsoi minua, ja kysyi: "Teetkö tuon lainauksen piippausäänen ihan itse?"

Se oli vitsi. (????)

Sellainen ääni kuitenkin kuuluu päässäni, kun Viimeinen Viikko Ennen Tour 2008:aa alkaa. Olen etsinyt kuvia ja ääniä, lukenut ja kirjoittanut, suunnitellut ja modannut.

Tärkeimmät jutut vielä:

-tarkista vinkkilista, skannaa kannet niistä, joita ei ole vielä hoideltu.

-kokeile, mahdutko makuupussiin. Ja saako vetoketjun sisältäpäin auki.

-lähetä muistutusviesti osallistujille, jotta kaikki muistavat muistuttaa kaikkia, että olemme tulossa.

-tarkista banaanien kilohinta. Reilun kaupan.

-osta farkut. Tarkista, onko yösioilla... öh, yösijaa tarjonneilla kuivuria.

-sähkökynttelikkö!!!!


Jännittää. Ja pelottaa. Kauhukirjoja ei tule lukeman yksin yöllä!!

Brrr.

Etiikkakurkkuja

Leikellessäni kurkkuja (kurkku vee, kuten kuulin erään lapsen nimittävän Vihanneskurkkua. Ihmisen kurkku on tietty kurkku ii, mutta siitä vampyyritäti ei puhu tällä kertaa.) aivoni lähtivät kulkemaan muistojen polkua.

Mietin aikoja, jolloin en vielä tiennyt, mikä minusta oli tuleman. Tv-kuuluttaja on ollut ihan ekoja haaveitani. Sitten tahdoin lääkäriksi, ja luokkakaverin kanssa päätimme lähteä maailmalle pelastamaan henkiä. Minä mamosin ja siirryin goren kirjalliselle puolelle.

Inhoan ihmisiä, jotka sanovat asioiden vain tapahtuneen heille. Tiedättehän: "En etsinyt mitään, mutta sitten aviopuoliso käveli vastaan ja työpaikasta soitettiin kotiin ja pyydettiin duuniin ja omakotitalo tipahti perintönä ja naapurin koira muutti meille. Nyt sitä vaan ollaan tässä." Minusta on ahdistavaa, ettei ota vastuuta ja kunniaa omista asioistaan.

Kun nyt lisään etikkaa kurkkupurkkiin, muistan miettineeni ahdistuneena, että kirj.tiet.opiskelijana minulla ei ole juurikaan työllistymismahdollisuuksia. Ja jos on, joudun ottamaan, mitä tarjotaan. Suurin pelkoni oli joutua tiedottajaksi tai mainospuolelle (joo, olin aika naiivi tuohon(kin) aikaan) johonkin Super Trademark Companyyn, jossa joudun myymään Moraalini.

Olen blogannut aiheesta aiemminkin, mutta jotenkin päädyn elämässäni aina miettimään samaa asiaa. Minun on hyvä olla. Minä olen onnenantitäti.

Minä saan työssäni liputtaa omien arvojeni puolesta, minä saan olla hyviksien puolella.

Ekologisesti katsottuna kirjasto on mahtis. Kirjaston kirjaa parempaa kierrätystuotetta saa hakea: se kiertää paitsi raaka-aineellisesti, myös konkreettisesti. Humaanisuus täyttyy, kun annan kaikille puheenvuoron ja mahdollisuuden kuunnella. Niin teksteille kuin ihmisillekin. Markkinointi: puhun hyvän kirjallisuuden ja lukemisen puolesta. Täydestä sydämestä. Voin suosia kotimaista, lähituotantoa, tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta.

Minä pelastan maailman lukemalla. Pelastakaa tekin. Ja hankkikaa sekä kurkku iit että kurkku veet luomuna!

Muuli???

Kirjoitin yhtä juttua, ja näpytellessäni iskusanaa "hybridikirjasto", hätkähdin.

Hybridi. Wikipedian mukaan: "Eläinmaailmassa hybridi on kahden eri lajin risteymä. Esimerkiksi muulin vanhempina on hevonen ja aasi. Yleensä hybridit eivät kykene samaan elinkelpoista jälkeläistä, tosin muuli on joskus saanutkin."

Sinänsä minulla ei ole mitään muuleja vastaan. Päinvastoin. Muulit ovat hyviä kuormajuhtia, jotka tyynesti ja rohkeasti kantavat oman ja muidenkin taakat. Ne tyytyvät vähään ja tulevat toimeen sellaisella ravinnolla, jota päin muut eläimet eivät vilkaisisikaan.

Onko tämä se kuva, jonka tahdomme kirjastostamme antaa julkisuuteen? Vai se todellisuus, jossa nykyisin elämme? Teemme kaikkien hommat, palkaksi saamme jämät eikä kehitystä tapahdu, koska olemme steriilejä?

Tietenkin hybridejä löytyy myös autoista ja muusta teknologiasta, jossa yhdistellään useita eri voimanlähteitä tai käyttötekniikoita.

Minuun vetoaa enemmän ajatus kyborgikirjastosta. Se metafora yhdistää hienosti sekä koneen, tiedon, ihmisen ja kokemuksen. Kyborgi on nimitys subjektille, joka populaarikulttuurissa on yhdistelmä ihmistä ja konetta. Sen voi ymmärtää myös moninaisemmin siksi infrastruktuuriksi, jonka avulla ihmiset toimivat keskenään, ovat yhteydessä toisiinsa ja ottavat paikkansa subjekteina yhteiskunnassa. Feminismi on kiinnostunut kyborgista metaforisena toimijana, joka ei ole pysyvä tai oleva, vaan jatkuvassa muutoksen tilassa ja uusille määrittelyille ja olemisen muodoille valmis.

Eikö kirjaston rooli ole osaltaan haastaa vanhaa ja sen vallan muotoja, tuottaa uutta ja organisoida uudeelleen? Sekoittaa rajaa asiakkaan ja asiantuntijan välillä, antaa tilaa sähköisen ja fyysisen tekstin yhteydelle? Luoda yhteyksiä ihmisen ja dokumentin välille, tuottaa tietoa, joka on enemmän kuin sen tuottajien summa. Kyborgikirjasto käsittää sekä työntekijät, asiakkaat, kirjat, tietokannat kuin niiden toiminnatkin. Se ei ala eikä lopu, sen kehitys ei pysähdy eikä sen moninaisuutta voi kahlita vallanpitäjien toimesta.

Ei hylätä säilyttävää, sivistävää ja opastavaakaan kirjastoa, mutta annetaan kyborgille edes pikkusormi!

Elämäni rakkaus

(kuva CC-oikeuksin täältä, Pieter Morlionin taiteilemana)

Pirkkalan kirja-arvostelut siirretään blogimuotoon, ja sitä varten olen kolunnut kirjoittamiani nuortenkirjojen arvioita läpi. Ne pitää asiasanoittaa. Listasta löytyy jännitystä, kauhua, toimintaa, historiaa, ahdistusta, alkoholia, raskauksia ja fantasiaa.

Missä on rakkaus?

Enkö ole lukenut nuorten rakkausromaaneja? Miksen? Nyt kaipailen vinkkejä, onko niitä edes olemassa? Perussarja-tauhka ei kiinnosta, vaan tahdon jotain erilaista. Kaunista tai härskiä, pilvilinnoja tai arkea. Vinkatkaa mulle romantiikkaa!

Lisäksi olen kirjoittanut yhden jutun, jossa päähenkilö on kirjastonhoitaja. Jäin miettimään, millaista olisi olla naimisissa toisen kirjastonhoitajan kanssa. Ensimmäkseksi tuli mieleen arkistoidut lapset, luetteloidut sukkahyllyt ja aakkostetut mausteet. Olen stereotypian uhri. Pussailua hyllyjen välissä? Pitkiä katseita tietopalvelussa?

Tiedän opiskeluajoiltani ainakin yhden kirjastonhoitajapariskunnan olemassaolosta (vilkutus, jos tunnistatte!).

Kauhupainotteinen elämäni tarvitsee kunnon lemmekkään buustauksen, jotten ala kasvattaa kulmahampaita. Ai niin, onneksi on Houkutus! ;)