...ovat kolkutelleet mieltäni muutaman päivän. Syynä on TET-harjoittelu (siis TyöElämään Tutustuminen teille, jotka elätte vielä lyhentämättömänkielenaikaa), joka on taas käynnissä. Koska kirjastomme sijaitsee koululaisten poistumisreitillä, saamme paljon kyselyitä harjoittelupaikoista. Tänäkin vuonna onni potkaisi yhtä, joka saa nyt tutustua kirjastomaailman vähemmän glamouriin puoleen, mutta toivottavasti nauttii siitäkin.
Minä nimittän nautin. Yläasteella tein ensin taksvärkkini Lempäälän kunnankirjastossa, ja vietin päivän mm. pyyhkimässä lastenkirjoja. Mikä nerokas nakki koululaiselle! Samaa on siis harrastanut tettiläinen tänään meillä. Todellista näppituntumaa kirjastoon, sen kirjaston*hoidolliseen* puoleen. Yleensä kirjoja pyyhin minä (ja jotkut epäonniset siihen nalkkaamani henkilöt). Ei se oikeasti ole yhtään triviaalia eikä tylsää! Paremmasta päästä on se, että tutustuu kokoelmaan tarkasti pestessään ja selatessaan rikkinäisiä kirjoja korjaukseen tai poistoon. Pahemmasta taas se, että tutustuu kaikkien pienten lainaajien ruokavalioihin turhankin läheltä. Vannon, että Minä syön itse -kirjassa oli jokaisella sivulla makutesti siinä kuvatusta ruuasta! Puuro, leipä, banaani...
Nuorenakin muistan kuitenkin pitäneeni siitä konkreettisesta kirjojen hypistelystä. Nyt vielä enemmän, kun kirjat ovat *minun* kirjastoni *minun* lainaajieni merkitsemiä. Reviiritietous on tärkeä asia ihmiselle vielä kivikauden jälkeenkin.
Vanhempana pääsin jo palvelutiskiinkin sekä rakastamaani kirjastoautoon. Käytössä oli 80-luvulla vielä detroit-lainaus ja tuttavani kanssa väkerrettiin pikkukätösin kortteja kirjan taskusta järjestykseen laatikkoon ja sieltä takaisin taskuun. Hurjaa, että siitä on niin vähän aikaa... Jossain jo mainitsinkin, että kirjastoautossa tuli kierrettyä kaikkien mökinmummojen tuvat ja koulujen pihat. Siellä antitädin sieluun virisi vankka aatteellinen palo: kirjasto kuuluu kaikille ja minä kirjastoon!
Vaikka siinä useampi vuosi meni Lacaneita viikatessa, neljien huulien juttuja kuunnellessa ja kulttuurihistoriaa tehdessä, tänne minä sitten päädyin. Omaan kirjastooni pyyhkimään hellästi omien eritemaakareideni tuotteita ja seuraamaan meidän kaikkien kasvua: lasten, kirjaston ja itseni.
Arvatkaa muuten, missä koulutuksessa olin eilen :):
Uusia arvosteluja:
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio zoomaa tähtiin, 2007.
Trenter, Laura: Tuli on irti, 2007.
Horowitz, Anthony: Korpinportti, 2007.
Sage, Angie: Septimus Heap: Magiaa, 2007.
6 kommenttia:
Enpäs tiennyt, että sillä lapulla kirjan takakannessa on noin hieno nimi:-O
Just selitin lapsille kyseistä detroit-menetelmää ja mikrofilmejä, kun ihmettelivät yhden kirjaston poistomyynnistä ostetun kirjan takana olevaa taskua.
Eikä siitä nyt niin hirveän paljon aikaa ole:-O Mä muistan mun lainaajanumeronikin vielä ja miltä mun vihreä kirjastokortti näytti.
Detroit, tuo sana tuo mieleeni muistoja eräästä postimerkinkokoisesta kirjastosta, jossa kuitenkin oli valtava lainaustrafiikki (Nuoliala, niinpä niin, kun se vielä nakotti koulurakennuksen kahdessa huoneessa). Oli melko epätoivoista erään apulaisen änkeä palautettuja kirjoja takaisin hyllyihin. Lastenkirjojen kortistoa jouduin myös aakkostamaan ja toteamaan, että Tiina- ja Lotta-kirjoja on vähän petusti. Jotkin niiden nimistä olivat lisäksi samoja, esim. Lotta on aina Lotta. Tiina epäilee Juhaa -nimen kaltaista helmeä en muista Lotista löytäneeni. Asiaankuulumattomia muisteloita, mutta otan täältä vauhtia lähteäkseni ette ikinä arvaa mihin, mutta k-kirjaimella se alkaa noutamaan tenttikirjoja ja toivon mukaan myös vaatetusalan englannin oppikirjaa.
Hiipinä: Eikös teilläkin ole kohta TETtiläinen? Voit ängetä sen kirjastoon haisteleemaan uusia tuulia :).
Kaura: Kiva nähdä pitkästä aikaa! En ole Nuolialaa tuollaisena nähnyt, mutta voin kyllä kuvitella. Nythän se on kaunis, avara ja tilava kirjasto hyvine kokoelmineen. Mutta lotta on aina vaan lotta vaikka voissa paistaisi. Tai hapansilakoihin kastaisi.
Nykymaailmasta sävähdyttävin kirjan nimi minulle oli Rakas nuija päiväkirjani... syytän kaikesta housujani. WTF???
Vanhoista kirjastoista tulee ekana mieleen entinen Kangasalan kunnan kirjasto, joka sijaitsi pienissä tiloissa entisen yläasteen päädyssä. Sitten kirjasto sai uudet komeat tilat keskustasta, mutta "oikea" kirjasto oli mun mielestä monta vuotta se vanha.
Esikoinen menee syksyllä yläasteelle (mun vauva!), joten tetit ovat epäilemättä edessä.
Olen suorittanut molemmat TET:ini kirjastossa... :D Jäin jopa ylimääräisiksi tunneiksi silloin tällöin.... :D Mutta osaanpahan nyt suunnistaa paremmin kotaisassa kotikirjastossa :D Ja kirjastohoitajat kyselevät kuulumisia, ahkera lainaaja ja entinen työntekijähän olen :D
kotoisa* :d neuroottinen olen kirjoitusvirheiden suhteen..
Lähetä kommentti