Minulle kuuluu hyvää ja käytän pipoa. Äiti, älä lue tästä eteenpäin. Soitellaan!
************************************************************
Simon Oliverin loistava sarjakuva Exterminators esittelee lukijoille Pagen, "literary stripper/escort/hooker"in, joka toteuttaa asiakkaiden mielikirjojen lempikohtauksia. Rochester/Jane on kevyttä kamaa, jos sitä vertaa vaikkapa Dickensin naishahmoihin tai Liisan Ihmemaahan. Bukoliset paimentytöt kirmaavat ja Taraan palataan yhä uudelleen.
Mitähän itse kukin meistä tahtoisi...
Hahmo oli kiinnostava, mutta sarjan edetessä huomasin lukevani Pagen hahmoa toisellakin tavalla.
Muutaman vuoden aikana olen ollut tekemässä useampaakin projektia, jotka ovat vaatineet tiettyyn teemaan liittyvän kirjallisuuden kokonaisvaltaista lukemista. Suuri osa niistä on ollut teoksia, jotka olisin lukenut joka tapauksessa, mutta kymmenien - joidenkin satojenkin - joukkoon on mahtunut myös niitä, jotka olisivat listalta pudonneet, jos kirjastolaisuus ei olisi velvoittanut.
Kyse ei ole myöskään vain yksittäisistä teoksista vaan lukutavasta. Usein luen arvioiden, referoiden, vinkkausta tai arvostelua varten. Minä en vain lue. Heittäytyen, eläytyen, ahmien ja mahdollisesti unohtaen minulle merkityksettömiä seikkoja, vaikka ne juonen kannalta ovat olennaisia. En välttämättä ehdi aikataulun puitteissa pysähtyä imeskelemään lauseita tai kirjoittamaan niitä salaa ylös.
Muistan, kuinka vastavalmistuneena unelmoin kustannustoimittajan ammatista. Minusta tulisi haisevan surkea kusti. En osaa edes lukea kuin semmoinen - saati että osaisin antaa palautetta. Tämä on henkilökohtainen ongelma, ei ammattitauti, olen ymmärtänyt.
Minusta tulisi kirjallisuuden prostituoitu, joka hoitelee yhden asiakkaan ja kun saa suljettua kannen, odottaa seuraava jo vuoroaan. Ei niin kuulu kohdella kirjoja(kaan).
Nyt pyhitän loppukevään hekumalliselle, piehtaroivalle nautintolukemiselle. Osa tulee olemaan uusia tuttavuuksia, osa jo kerran luettuja ja taitaviksi todettuja. Jos näette minut bussissa tai puistonpenkillä seuralaisen kanssa, älkää häiritkö. Meillä on rakkauskohtaus meneillään.
tiistaina, maaliskuuta 23, 2010
tiistaina, maaliskuuta 09, 2010
Hei, olen Reetta...
...ja olen tarranisti.
Toimin mielihyvä-periaatteella, omaan nilviäisen selkärangan, väittelen itseni suohon kymmenessä sekunnissa enkä osaa lopettaa ajoissa. Kolmekymmentäseitsemän vuotta on opettanut, että minun kannattaa välttää addiktoivia asioita, koska jään kiinni kaikkeen välittömästi. Kuten arvostamani työtoveri huokaisi: "Pitääkö sun aina vetää överiksi?"
Uusi rakkauteni kohde on RFID-konvertteri. Se on jämäkkä, luotettava ja tulee perässä suhteellisen kevyesti vetämällä. Siitä on lähes mahdoton saada sähköiskua, eikä kukaan ole tiettävästi onnistunut särkemään yhtään. Ainakaan palasiksi. Se antaa hämäriä ohjeita epä-suomella, mutta pulputtaa korvaukseksi hellällä äänellä jokaisen tarran kohdalla. Yksi kerta - alas, kaksi - keskelle, kolme - ylös. Koska minua ei määräile kukaan muu kuin minä, laitan joskus tarran tahallani väärään paikkaan, mutta konverttori kestää sen kuin mies (tai oikeastaan paremmin).
Minusta on ihanaa tarroittaa. Osaltaan kyse voi olla myös itsepetoksesta, sillä tunteistani huolimatta sitä on edessä muutamaksi kuukaudeksi. Koko kirjastossa on n. 70 000 tarroitettavaa nidettä, joista heitän lonkalta lasten ja nuorten materiaalin määräksi 10-15 000. Keskivertosuhteeksi aika hyvin hekumaa.
Otin heti alusta käyttöön tiukan linjan. Yksikään palautettu kirjani EI mene hyllyyn ilman tarraa. Näin en kovin todennäköisesti löydä itseäni tilanteesta, jossa 500 a-alkuisen kuvakirjan joukossa on 386 tarroitettua ja loput jossain keskellä tarroittamatta. Palautukset tarroitetaan heti tai heitetään laatikkoon odottamaan seuraavaa päivää. Uudet kirjat pulputtelen ennen muovittamista. Eniten haastetta - ja hauskuutta - tarjoavat pahvikirjat, joihin luottokortin kokoinen lätkä ei sovi. Olisi sadistista peittää Puppejen viimeiset sivut tai jättää pallero epätietoiseksi siitä, saiko Nalle pallonsa takaisin. Niihin lätkäistään cd- ja dvd-levyihin tarkoitettu pyörylätarra, jossa on keskellä pieni reikä. Ihminen löytää uudelleen luovuutensa, kun yrittää keksiä sille sopivan paikan minikirjassa. Usein tarran reiästä kurkistaa minun jäljiltäni hiiri. En ymmärrä, miksi niin monissa mistä tahansa kertovassa pahvisivukirjassa on pakollinen hiiri. Token mouse?
Tarroittaminen saa minut flow-tilaan. Vertaisin sitä neulomiseen: kädet tekevät työtä, mieli saa vaeltaa vapaana ja ideoida suuria (paitsi kun se etsii sitä hiirtä). Lisäksi tarrojen nyppiminen poistaa sormenjälkeni todennäköisesti pysyvästi, mistä voi jossain tilanteessa olla hyötyä.
ps. Kaikesta edelläkirjoitetusta huolimatta minä olen ihan mukava tyttö.
Toimin mielihyvä-periaatteella, omaan nilviäisen selkärangan, väittelen itseni suohon kymmenessä sekunnissa enkä osaa lopettaa ajoissa. Kolmekymmentäseitsemän vuotta on opettanut, että minun kannattaa välttää addiktoivia asioita, koska jään kiinni kaikkeen välittömästi. Kuten arvostamani työtoveri huokaisi: "Pitääkö sun aina vetää överiksi?"
Uusi rakkauteni kohde on RFID-konvertteri. Se on jämäkkä, luotettava ja tulee perässä suhteellisen kevyesti vetämällä. Siitä on lähes mahdoton saada sähköiskua, eikä kukaan ole tiettävästi onnistunut särkemään yhtään. Ainakaan palasiksi. Se antaa hämäriä ohjeita epä-suomella, mutta pulputtaa korvaukseksi hellällä äänellä jokaisen tarran kohdalla. Yksi kerta - alas, kaksi - keskelle, kolme - ylös. Koska minua ei määräile kukaan muu kuin minä, laitan joskus tarran tahallani väärään paikkaan, mutta konverttori kestää sen kuin mies (tai oikeastaan paremmin).
Minusta on ihanaa tarroittaa. Osaltaan kyse voi olla myös itsepetoksesta, sillä tunteistani huolimatta sitä on edessä muutamaksi kuukaudeksi. Koko kirjastossa on n. 70 000 tarroitettavaa nidettä, joista heitän lonkalta lasten ja nuorten materiaalin määräksi 10-15 000. Keskivertosuhteeksi aika hyvin hekumaa.
Otin heti alusta käyttöön tiukan linjan. Yksikään palautettu kirjani EI mene hyllyyn ilman tarraa. Näin en kovin todennäköisesti löydä itseäni tilanteesta, jossa 500 a-alkuisen kuvakirjan joukossa on 386 tarroitettua ja loput jossain keskellä tarroittamatta. Palautukset tarroitetaan heti tai heitetään laatikkoon odottamaan seuraavaa päivää. Uudet kirjat pulputtelen ennen muovittamista. Eniten haastetta - ja hauskuutta - tarjoavat pahvikirjat, joihin luottokortin kokoinen lätkä ei sovi. Olisi sadistista peittää Puppejen viimeiset sivut tai jättää pallero epätietoiseksi siitä, saiko Nalle pallonsa takaisin. Niihin lätkäistään cd- ja dvd-levyihin tarkoitettu pyörylätarra, jossa on keskellä pieni reikä. Ihminen löytää uudelleen luovuutensa, kun yrittää keksiä sille sopivan paikan minikirjassa. Usein tarran reiästä kurkistaa minun jäljiltäni hiiri. En ymmärrä, miksi niin monissa mistä tahansa kertovassa pahvisivukirjassa on pakollinen hiiri. Token mouse?
Tarroittaminen saa minut flow-tilaan. Vertaisin sitä neulomiseen: kädet tekevät työtä, mieli saa vaeltaa vapaana ja ideoida suuria (paitsi kun se etsii sitä hiirtä). Lisäksi tarrojen nyppiminen poistaa sormenjälkeni todennäköisesti pysyvästi, mistä voi jossain tilanteessa olla hyötyä.
ps. Kaikesta edelläkirjoitetusta huolimatta minä olen ihan mukava tyttö.
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Lukupäivä
Kirjavinkkarina minulla on etuutena yksi lukupäivä kuukaudessa. Lähes aina pystyn sen myös pitämään. Silloin en mene työpaikalle, vaan kannan muutaman päivän kuluessa kassillisen kirjoja kotiin ja viritän koneen valmiiksi. Lukusatsi riippuu luonnollisesti siitä, millaista vinkkausta valmistelen: englantia lukiolaisille, yleistä innostusta kakkosille vai angstia teineille...
Omalla työpaikallani lukupäivään suhtaudutaan positiivisesti, mutta olen kuullut myös skeptikkoja, joiden mielestä etätyö on vain kauniimpi ilmaus lomapäivälle.
Nähdäkseni - ja näyttääkseni myös muille - kirjasin ylös, mitä tapahtui eräänä helmikuun torstaina, kun kotona oli vain Mörkö, minä ja työmotivaatio. Ja ne kakkosten kirjat.
******************
Herään 8 maissa, postien tsekkaus, työkänny esiin. Kahvia. Paljon kahvia.
8.45 Ihana koira:
Nostovinkkauksena epälukijoille, aiheena mustasukkaisuus, hylkääminen, eläimistä pitää pitää huolta. Kultainen tappajaemu ja ystävyyden ylistys. Tästä on hyvä aloittaa.
8.50 Kirjoitan lyhyen vinkin ja lähetän sen työpostiin, xx kuppi kahvia. Taustamusiikkina Brucea.
9.30 Koulun arvoitus
Ei paras, mutta kelpo Lasse-Maija. Mukaan luokkaan vaikka kopioitu seteli, aikuisille vähän eläkejärjestelmäkritiikkiä ja huokaus: "Salassa nuuskaaja ja kaksi salaa rakastunutta - miten tämä vielä päättyy?"
Vinkit kirjoitan jokaisesta kirjasta välittömästi luettuani kirjan, ja lähetän ne.
10.05 Akimbo ja käärmeet
Täydellinen vinkkauskirja. Käännös oli kömpelömpi kuin muistin, mutta kun toiminta alkaa, sekään ei haitannut. Hyvä yhdistelmä tietoa, eläinsuojelua, erilaista Afrikka-kuvaa ja jännitystä. Jos käärmeet iljettää, tämä ei TODE ole sinun kirjasi.
Haaveilen hetken viljakäärmeestä uudella lastenosastolla, mutta saan tylyn tuomion Facebookin kautta virkailijaltamme. Pitänee tyytyä kotiloon tai sirkkaan.
11.04 Tuukka-Omar
Vaikeita aiheita, hyvin kirjoitettu. Täytyy luetuttaa kohderyhmällä ja katsoa, mitä mieltä ovat äideistä, jotka ovat kadonneet ylittäessään järveä, autotallissa sairaslomansa viettävistä isistä, matoilla lentävistä arabeista ja yökastelusta.
Taustamusiikkina Nick Cavea, koska synkkyys on pop ja mies näyttää niin kärsivältä, että voi hyvinkin kärsiä T-U:n kanssa samasta vaivasta.
(jälkihuom. Kohderyhmä innostui kovasti. Vielä kun löytäisin oikean vinkkaustavan tälle)
11.12 Professori Kirsikka
Höh. Piti tulla scifistinen robovinkkaus, mutta mistään kulmasta tähän en kiinni pääse. Höh. Money for Nothing.
11.33 Kapteenin salaisuus
Ykkös-kakkosille hauskaa ja harmitonta. Kopio-raybanit päähän vinkkaukseen.
11.49 Herra Kroko rokkaa
Idols-maailman kritiikkiä - ja tapa päästä laulamaan luokan edessä ammuvainaan nuotilla. Hyvä vinkattava. Pakko etsiä Youtubesta Crocodile Rock, hihityttää.
12.24 Sorsa norsun räätälinä
Tätä lukiessa tuli syötyä kipollinen puuroa, joka ei ollut liian kuumaa eikä kylmää, vaan juuri parahultaista. Luin viimein kirjan kokonaan. Suosikkini Lumikki piti pintansa, mutta kyllä Pieni Punalätsä ja Kettu ja karhu vetivät tiukoille. Ja Jäärä-Pykälä, jonka kommentista tulee uusi mottoni: "Olen noita, ja eiliset haihtuvat päästäni kuin sumu."
12.45 kahvia!! AC/DC:n säestyksellä. Kotiin tulee joku, ja valittaa huonosta musiikkimaustani. Onneksi minä ja muu Ratina tiedämme paremmin kesällä.
13.03 Aapo ja lassokostaja
Tämä ja mokapartio ovat lemppariAapojani. Koulukiusaaminen ja Isot Pojat ovat takuuaiheita!
13.15 Pari työpuhelua ja kotiintulijoiden hätistelyä
13.29 Hirvi ja hiiri
Kaksi pientä tarinaa alkulukijoille. Samastun syvällisellä tavalla hiireen - etenkin eräretkeilijänä! Kirjoittaminen on pahantuulista puuhaa, mutta aina se luonnon voittaa.
13.50 Välipalaa. Nukuttaa, ei voi antaa periksi. Siirryn kovempiin aineisiin:
14.06 Väinö ja rotta Kanarialla
Tämä oli jäänyt sarjasta lukematta. Etelän reissulle mukaan salakuljetettu rotta antaa vauhtia perhe-elämään sanan monessakin merkityksessä. Pimeässä hohtava rotta ja lehmänpierut niittaavat lopputuloksen mainion puolelle. Soitan Clashin Should I stay or should I gon muistoksi Portugalin matkasta, jolloin opin paljon inhimillisistä rotista.
16.18
Nuru ja karvamammutti, ikivanhaa WSOY:n Lasten toivekirjasto-sarjaa! Mammuttikoululle sisarvinkkausteokseksi. Hauskoja juttuja siitä, kuinka luolamies Nuru keksii vahingossa mm. kelkan ja ♥ sukat ♥. Rollareita, Brown Sugar - ei liity kirjaan, ennemminkin mielialaan.
Lukutauon aikana suoritetaan väestönhoidollisia toimenpiteitä.
17.30 Halloweentown
Harrypotter-rippausta yhdistettynä Sanomamagazineslaatuun. Auts. "Toistaiseksi Sophie oli viihtynyt erinomaisesti kesäkoulussa. Ja miksipä ei? Hän sai hengailla Stephanien ja Sylvien kanssa ja tehdä kaiket päivät makeita taikoja."
Tekee kipeää. Se kuoli käsiin. Metallican Unforgiven, KAKSI kertaa.
*välissä syömistä, pakollinen lauman kokoaminen ja suihkutus. Vähän suklaata, paljon kahvia, lukemista sohvalla, jotta Toinen lämmittää samalla varpaat.* Danzigin Mother.
21.15
Pullman: Olin rotta
Päivä on hyvä lopettaa menestykseen. Varsinainen viktoriaaninen lukuromaani, jossa kunnioitetaan niin Dickensin kuin Tuhkimonkin maailmaa. Tarina on hieno, mutta suurimman vaikutuksen teki näkökulman valinta. Mykistys. Samalla muistelin hienoja vinkkarireissuja, joissa olen nähnyt kaljun parimetrisen esittävän vakuuttavasti pientä eksynyttä poikaa. ”Olin rotta” – kuulen äänen korvissani ja tekee mieli antaa sille juustopallero pahimpaan nälkään :).
************************
Kirjavinkkarien Entressen kokoontumisajot on dokumentoitu hienosti Kirjavinkkariblogissa!
Omalla työpaikallani lukupäivään suhtaudutaan positiivisesti, mutta olen kuullut myös skeptikkoja, joiden mielestä etätyö on vain kauniimpi ilmaus lomapäivälle.
Nähdäkseni - ja näyttääkseni myös muille - kirjasin ylös, mitä tapahtui eräänä helmikuun torstaina, kun kotona oli vain Mörkö, minä ja työmotivaatio. Ja ne kakkosten kirjat.
******************
Herään 8 maissa, postien tsekkaus, työkänny esiin. Kahvia. Paljon kahvia.
8.45 Ihana koira:
Nostovinkkauksena epälukijoille, aiheena mustasukkaisuus, hylkääminen, eläimistä pitää pitää huolta. Kultainen tappajaemu ja ystävyyden ylistys. Tästä on hyvä aloittaa.
8.50 Kirjoitan lyhyen vinkin ja lähetän sen työpostiin, xx kuppi kahvia. Taustamusiikkina Brucea.
9.30 Koulun arvoitus
Ei paras, mutta kelpo Lasse-Maija. Mukaan luokkaan vaikka kopioitu seteli, aikuisille vähän eläkejärjestelmäkritiikkiä ja huokaus: "Salassa nuuskaaja ja kaksi salaa rakastunutta - miten tämä vielä päättyy?"
Vinkit kirjoitan jokaisesta kirjasta välittömästi luettuani kirjan, ja lähetän ne.
10.05 Akimbo ja käärmeet
Täydellinen vinkkauskirja. Käännös oli kömpelömpi kuin muistin, mutta kun toiminta alkaa, sekään ei haitannut. Hyvä yhdistelmä tietoa, eläinsuojelua, erilaista Afrikka-kuvaa ja jännitystä. Jos käärmeet iljettää, tämä ei TODE ole sinun kirjasi.
Haaveilen hetken viljakäärmeestä uudella lastenosastolla, mutta saan tylyn tuomion Facebookin kautta virkailijaltamme. Pitänee tyytyä kotiloon tai sirkkaan.
11.04 Tuukka-Omar
Vaikeita aiheita, hyvin kirjoitettu. Täytyy luetuttaa kohderyhmällä ja katsoa, mitä mieltä ovat äideistä, jotka ovat kadonneet ylittäessään järveä, autotallissa sairaslomansa viettävistä isistä, matoilla lentävistä arabeista ja yökastelusta.
Taustamusiikkina Nick Cavea, koska synkkyys on pop ja mies näyttää niin kärsivältä, että voi hyvinkin kärsiä T-U:n kanssa samasta vaivasta.
(jälkihuom. Kohderyhmä innostui kovasti. Vielä kun löytäisin oikean vinkkaustavan tälle)
11.12 Professori Kirsikka
Höh. Piti tulla scifistinen robovinkkaus, mutta mistään kulmasta tähän en kiinni pääse. Höh. Money for Nothing.
11.33 Kapteenin salaisuus
Ykkös-kakkosille hauskaa ja harmitonta. Kopio-raybanit päähän vinkkaukseen.
11.49 Herra Kroko rokkaa
Idols-maailman kritiikkiä - ja tapa päästä laulamaan luokan edessä ammuvainaan nuotilla. Hyvä vinkattava. Pakko etsiä Youtubesta Crocodile Rock, hihityttää.
12.24 Sorsa norsun räätälinä
Tätä lukiessa tuli syötyä kipollinen puuroa, joka ei ollut liian kuumaa eikä kylmää, vaan juuri parahultaista. Luin viimein kirjan kokonaan. Suosikkini Lumikki piti pintansa, mutta kyllä Pieni Punalätsä ja Kettu ja karhu vetivät tiukoille. Ja Jäärä-Pykälä, jonka kommentista tulee uusi mottoni: "Olen noita, ja eiliset haihtuvat päästäni kuin sumu."
12.45 kahvia!! AC/DC:n säestyksellä. Kotiin tulee joku, ja valittaa huonosta musiikkimaustani. Onneksi minä ja muu Ratina tiedämme paremmin kesällä.
13.03 Aapo ja lassokostaja
Tämä ja mokapartio ovat lemppariAapojani. Koulukiusaaminen ja Isot Pojat ovat takuuaiheita!
13.15 Pari työpuhelua ja kotiintulijoiden hätistelyä
13.29 Hirvi ja hiiri
Kaksi pientä tarinaa alkulukijoille. Samastun syvällisellä tavalla hiireen - etenkin eräretkeilijänä! Kirjoittaminen on pahantuulista puuhaa, mutta aina se luonnon voittaa.
13.50 Välipalaa. Nukuttaa, ei voi antaa periksi. Siirryn kovempiin aineisiin:
14.06 Väinö ja rotta Kanarialla
Tämä oli jäänyt sarjasta lukematta. Etelän reissulle mukaan salakuljetettu rotta antaa vauhtia perhe-elämään sanan monessakin merkityksessä. Pimeässä hohtava rotta ja lehmänpierut niittaavat lopputuloksen mainion puolelle. Soitan Clashin Should I stay or should I gon muistoksi Portugalin matkasta, jolloin opin paljon inhimillisistä rotista.
16.18
Nuru ja karvamammutti, ikivanhaa WSOY:n Lasten toivekirjasto-sarjaa! Mammuttikoululle sisarvinkkausteokseksi. Hauskoja juttuja siitä, kuinka luolamies Nuru keksii vahingossa mm. kelkan ja ♥ sukat ♥. Rollareita, Brown Sugar - ei liity kirjaan, ennemminkin mielialaan.
Lukutauon aikana suoritetaan väestönhoidollisia toimenpiteitä.
17.30 Halloweentown
Harrypotter-rippausta yhdistettynä Sanomamagazineslaatuun. Auts. "Toistaiseksi Sophie oli viihtynyt erinomaisesti kesäkoulussa. Ja miksipä ei? Hän sai hengailla Stephanien ja Sylvien kanssa ja tehdä kaiket päivät makeita taikoja."
Tekee kipeää. Se kuoli käsiin. Metallican Unforgiven, KAKSI kertaa.
*välissä syömistä, pakollinen lauman kokoaminen ja suihkutus. Vähän suklaata, paljon kahvia, lukemista sohvalla, jotta Toinen lämmittää samalla varpaat.* Danzigin Mother.
21.15
Pullman: Olin rotta
Päivä on hyvä lopettaa menestykseen. Varsinainen viktoriaaninen lukuromaani, jossa kunnioitetaan niin Dickensin kuin Tuhkimonkin maailmaa. Tarina on hieno, mutta suurimman vaikutuksen teki näkökulman valinta. Mykistys. Samalla muistelin hienoja vinkkarireissuja, joissa olen nähnyt kaljun parimetrisen esittävän vakuuttavasti pientä eksynyttä poikaa. ”Olin rotta” – kuulen äänen korvissani ja tekee mieli antaa sille juustopallero pahimpaan nälkään :).
************************
Kirjavinkkarien Entressen kokoontumisajot on dokumentoitu hienosti Kirjavinkkariblogissa!
maanantaina, helmikuuta 01, 2010
Kaikki maailman Lizziet liittykää yhteen!
Jos tahdot pelästyttää kirjastolaisen, sano kovalla äänellä: "PÄÄSANAN MUUTOS!"
Suomeksi se tarkoittaa sitä, että termi, jonka mukaan kirja aakkostetaan (pyhä asia), on muuttunut, ja niin ollen kyseinen kirja on kyseisellä hetkellä hyllyssä *väärässä paikassa*.
*värinää*
Kirjastoksi se tarkoittaa suunnilleen sitä, että pääsanan ja signumin muuttumisen vuoksi niteisiin on otettava uudet info- ja selkätarrat ja ne on hyllytettävä uudelleen eri paikkaan.
Välillä muutokset ovat käsittämättömiä, ja vaikka rikkoisin ammattikunnan code of silencen, kerron silti todistaneeni yhden niteen kiertoa neljällä eri pääsanalla. Tarraa tarran päälle, kunnes muovit olivat lähes paksumpia kuin kirja.
Useimmiten muutokset ovat järjen voitto kirjastobyrokratiasta, mistä hyvä esimerkki on nykyinen nuortenosastoamme ravisteleva muutos. Etenkin tietyt hömppänuortensarjat ovat tuottaneet tuskaa kaikille niiden kanssa työskenteleville jo pitkään. Vanhaan hyvään aikaan kirjoittajat olivat ketä olivat, ja nimeksi pistettiin Carolyn Keene. Nykyisin sarjan jokaisella osalla voi olla eri kirjoittaja - ja sitä myöten jokainen sarjan kirja löytyy aivan eri paikasta hyllystä. Siitä seuraa mm. se, että kukaan ei löydä kyseisen sarjan kirjoja, jotka luonnollisesti pitää lukea tismalleen tietysssä järjestyksessä mukaanlukien ne pari spin off-sarjaa, joiden päähenkilöiden elämästä pitää tietää kaikki etukäteen, jotta juonta voi seurata edes kursorisesti.
Ei enää, huudamme me. Ison kirjaston luvalla saamme viimein tehdä sen, mitä monet meistä ovat salaa jo tehneet. Yhdistämme sarjat saman nimen alle, ja näin kaikki erään fiktiivisen kaksoiselämään elävän laulajatähden fanit löytävät kaikki kirjat hyllystä samasta paikasta. Joku uskalias voi jopa yrittää numeroida niitä ilmestymisjärjestyksen mukaan!! Nyt siis hyllynreunassa epäortodoksisesti lukeva opaste pitää paikkansa myös byrokraattisesti, ja kirjat löytää kirjastossamme muutkin kuin minä (joka alunperin vastustin tätä järkeistystä) ja hän, joka järkeistyksen lopulta ajoi läpi (kiitos).
Suurin ongelma käytännön toteutuksessa on se, että kirjoja on julmasti, ja niistä 99% on lainassa. Vietin siis tämän iltavuoron naputellen kymmeniin kirjoihin nidevarauksia *). "Reettalle tarraan, Reettalletarraan, reettalletararab,reetaraan..."
Kohta meillä on kaunis, looginen hömppyyskokoelma. Vielä kun ymmärtäisi, onko Jonas sama kuin Camp Rock ja Kolme etsivää Hitchcockia ja Mian ensimmäinen oma romaani osa Prinsessapäiväkirjoja. Toivottavasti huomenna tulee kirjastokäynnille valistunut vitos-kuutosluokka, jolta saan ensikäden tietoa.
*) nidevaraus= kirjastolaisten salainen tapa saada haluamansa kirjat käsiinsä asiakkaista piittaamatta ja heidän ylitseen jyräten. Sitä käytetään vain kokoelmanhoidollisiin tehtäviin, ei kivojen kirjojen rohmuamiseen ennen asiakkaita. Vastoin ilkeitä huhuja me todella *olemme* samassa varausjonossa asiakkaiden kanssa. Varmana.
Suomeksi se tarkoittaa sitä, että termi, jonka mukaan kirja aakkostetaan (pyhä asia), on muuttunut, ja niin ollen kyseinen kirja on kyseisellä hetkellä hyllyssä *väärässä paikassa*.
*värinää*
Kirjastoksi se tarkoittaa suunnilleen sitä, että pääsanan ja signumin muuttumisen vuoksi niteisiin on otettava uudet info- ja selkätarrat ja ne on hyllytettävä uudelleen eri paikkaan.
Välillä muutokset ovat käsittämättömiä, ja vaikka rikkoisin ammattikunnan code of silencen, kerron silti todistaneeni yhden niteen kiertoa neljällä eri pääsanalla. Tarraa tarran päälle, kunnes muovit olivat lähes paksumpia kuin kirja.
Useimmiten muutokset ovat järjen voitto kirjastobyrokratiasta, mistä hyvä esimerkki on nykyinen nuortenosastoamme ravisteleva muutos. Etenkin tietyt hömppänuortensarjat ovat tuottaneet tuskaa kaikille niiden kanssa työskenteleville jo pitkään. Vanhaan hyvään aikaan kirjoittajat olivat ketä olivat, ja nimeksi pistettiin Carolyn Keene. Nykyisin sarjan jokaisella osalla voi olla eri kirjoittaja - ja sitä myöten jokainen sarjan kirja löytyy aivan eri paikasta hyllystä. Siitä seuraa mm. se, että kukaan ei löydä kyseisen sarjan kirjoja, jotka luonnollisesti pitää lukea tismalleen tietysssä järjestyksessä mukaanlukien ne pari spin off-sarjaa, joiden päähenkilöiden elämästä pitää tietää kaikki etukäteen, jotta juonta voi seurata edes kursorisesti.
Ei enää, huudamme me. Ison kirjaston luvalla saamme viimein tehdä sen, mitä monet meistä ovat salaa jo tehneet. Yhdistämme sarjat saman nimen alle, ja näin kaikki erään fiktiivisen kaksoiselämään elävän laulajatähden fanit löytävät kaikki kirjat hyllystä samasta paikasta. Joku uskalias voi jopa yrittää numeroida niitä ilmestymisjärjestyksen mukaan!! Nyt siis hyllynreunassa epäortodoksisesti lukeva opaste pitää paikkansa myös byrokraattisesti, ja kirjat löytää kirjastossamme muutkin kuin minä (joka alunperin vastustin tätä järkeistystä) ja hän, joka järkeistyksen lopulta ajoi läpi (kiitos).
Suurin ongelma käytännön toteutuksessa on se, että kirjoja on julmasti, ja niistä 99% on lainassa. Vietin siis tämän iltavuoron naputellen kymmeniin kirjoihin nidevarauksia *). "Reettalle tarraan, Reettalletarraan, reettalletararab,reetaraan..."
Kohta meillä on kaunis, looginen hömppyyskokoelma. Vielä kun ymmärtäisi, onko Jonas sama kuin Camp Rock ja Kolme etsivää Hitchcockia ja Mian ensimmäinen oma romaani osa Prinsessapäiväkirjoja. Toivottavasti huomenna tulee kirjastokäynnille valistunut vitos-kuutosluokka, jolta saan ensikäden tietoa.
*) nidevaraus= kirjastolaisten salainen tapa saada haluamansa kirjat käsiinsä asiakkaista piittaamatta ja heidän ylitseen jyräten. Sitä käytetään vain kokoelmanhoidollisiin tehtäviin, ei kivojen kirjojen rohmuamiseen ennen asiakkaita. Vastoin ilkeitä huhuja me todella *olemme* samassa varausjonossa asiakkaiden kanssa. Varmana.
tiistaina, tammikuuta 26, 2010
Kirjavinkkareiden koulutuspäivä Espoossa 12.2.2010!
Kirjavinkkariyhdistys järjestää jo perinteeksi muodostunut kevätseminaarinsa tällä kertaa perjantaina 12.2. Espoon Entressessä. Tällä kertaa puhutaan erityisesti vinkkauksesta käytännön tasolla. Tervetuloa kaikki mukaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy eikä yhdistyksen jäsenyys ole osallistumisen ehtona. Kirjavinkkariyhdistys järjestää seminaarin lopuksi yhdistyksen esittelytilaisuuden ja pitää sääntömääräisen vuosikokouksensa. Ilmoittautuminen seminaariin sähköpostitse kirjavinkkariyhdistys(at)gmail.com 5.2. mennessä.
Ohjelma
9.00-9.30 Kahvit
9.30-10.30 KuMuKi-vinkkaus. Minna Huuskonen, Antti Nieminen ja Tiina Vallo esittelevät KuMuKi -vinkkausta.
10.30-11.15 Ovatko sensuroidut sarjakuvat lapsille vaarallisia? Mitä sarjakuvaa voi suositella lapsille? Onko jotain sarjakuvaa jota lapset eivät saisi lukea? Helsingin sarjakuvafestivaalien tuottaja Otto Sinisalo puhuu sarjakuvista ja sensuurista.
11.15-12.15 Lounas. (omakustanteinen)
12.15-13.00 Kimppavinkkausta Entresseen nuorille, vinkkareina yhdistyksen hallitus. Tarjolla vinkkausta yksin ja yhdessä, 1.-9. -luokille, perinteisellä ja vapaalla tyylillä. Myös sarjakuvavinkkausta ja kimppavinkkausta. Paljon vinkkausta tarjolla!
13.00-13.30 Kahvitauko ja keskustelua kirjavinkkauksesta.
13.30-14.30 Kirjavinkkariyhdistyksen esittely + sääntömääräinen vuosikokous
14.30- Entressen esittely (alkaa heti vuosikokouksen loputtua!)
Tervetuloa kaikki kirjavinkkauksesta kiinnostuneet!!!
Ohjelma
9.00-9.30 Kahvit
9.30-10.30 KuMuKi-vinkkaus. Minna Huuskonen, Antti Nieminen ja Tiina Vallo esittelevät KuMuKi -vinkkausta.
10.30-11.15 Ovatko sensuroidut sarjakuvat lapsille vaarallisia? Mitä sarjakuvaa voi suositella lapsille? Onko jotain sarjakuvaa jota lapset eivät saisi lukea? Helsingin sarjakuvafestivaalien tuottaja Otto Sinisalo puhuu sarjakuvista ja sensuurista.
11.15-12.15 Lounas. (omakustanteinen)
12.15-13.00 Kimppavinkkausta Entresseen nuorille, vinkkareina yhdistyksen hallitus. Tarjolla vinkkausta yksin ja yhdessä, 1.-9. -luokille, perinteisellä ja vapaalla tyylillä. Myös sarjakuvavinkkausta ja kimppavinkkausta. Paljon vinkkausta tarjolla!
13.00-13.30 Kahvitauko ja keskustelua kirjavinkkauksesta.
13.30-14.30 Kirjavinkkariyhdistyksen esittely + sääntömääräinen vuosikokous
14.30- Entressen esittely (alkaa heti vuosikokouksen loputtua!)
Tervetuloa kaikki kirjavinkkauksesta kiinnostuneet!!!
keskiviikkona, tammikuuta 20, 2010
Kipaleet ja köntät
Ei ole kovin viisasta kirjoittaa avointa blogikirjoitusta siitä, kuinka työkyvytön, väsynyt ja heikko on. Siksi minä odotinkin joitain viikkoja. Nyt voin kirjoittaa sentään suurimmalta osin imperfektissä.
Aikoinaan tuttavani suunnitteli kouluttautuvansa kirjastoalalle, koska "siellä ei ainakaan voi tulla stressiä". Niin. Jo tuolloin vastasin, kuinka ihan mistä tahansa voi tulla stressi - kyse on vain asenteesta, elämänhallinnasta ja minuudesta. Lisäksi minä elän stressistä. Jotkut se saa lamaantumaan, minulle se antaa potkua ja voimaa. Liioilla kierroksilla minua on vaikea kammeta ulos radalta. Minä en väsynyt työhön, minä väsyin siihen kaikkeen.
Maailman kaikki ihmiset voidaan jakaa kipale- ja könttä -ihmisiin. Kipaleet jaottelevat elämänsa tarkkoihin paloihin: perhe, työ, harrastukset, ystävät, rentoutuminen... Kipaleet pitävät aikatauluista, pilkuista, loogisista totuuksista ja meditoinnista.
Minä kuulun könttiin, joiden elämä on suloinen, nautinnollinen sekamelska. Kaikki liittyy kaikkeen, ruokkii toistaan innostuksella ja luo uusia kytkentöjä niin ihmisten kuin asioiden välille. Se on hyvää elämää, mutta siinä on yksi huono puoli. Kun homma alkaa jostain suunnasta karata lapasesta, se karkaa sitten kaikilta puikoilta. Niin minulle kävi.
Surun ja väsymyksen keskellä asuu suuri syyllisyys ja vielä suurempi pelko. Syyllisyyttäkin voi tuntea ihan kaikesta - kokeilkaa vaikka! Työjuttujen siirtäminen pois sairausloman alta ei ole ihan parasta terapiaa, vaikka työyhteisö olisikin tukemassa. Itsensä voi tuntea aika arvottomaksi.
Tajuan, kuinka olen siirtynyt "viikko kerrallaan" -elämästä "tunti kerrallaan" -vaiheeseen. Mikään muu ei selitä sitä, että olen haudannut kalenterini kirjapinon alle ja jättänyt kirjeitä avaamatta. Huomaan istuvani koneella ja tuijottavani tyhjää ruutua. Valitsen luettavaa, jossa ei ole ajatuksia, tunteita tai paljon sivuja. Sellaista kirjaa ei lopulta löydy. Olen lukematta. Se voisi olla kohdallani pakkohoitoon oikeuttava oire.
Lomalla on aikaa tuntea itsensä pieneksi ja hyödyttömäksi. Niin kuuluukin, sanoo tärkeä ihminen - se on hyvä tunne. Itse muistan noista päivistä pakokauhun: onko täältä tietä takaisin? Mitä, jos en koskaan enää pysty palaamaan olemaan oma itseni?
Otan paperia ja kynän, ryhdyn kirjoittamaan. Luen, luen, luen. Pakenen toisten ajatuksiin ja sukellan omiini. Huomaan välinpitämättömyyttä, tyhmyyttä, vääriä tekoja ja liikaa vaatimuksia. Karsin niitä yksitellen pysähtyen välillä tunnustelemaan, mitkä ovat tarpeeksi arvottomia poistettavaksi. Annan itselleni aikaa, rakennan kuplan, jossa mikään ei tunnu miltään ja päivämäärät eivät merkitse mitään. En suostu päättämään mitään, olen lomalla itsestäni.
Kahden viikon jälkeen avasin oven ja palasin. Pidin pari vinkkausta, hymyilin asiakkaille, hyllytin kirjoja. Vedin lapasen käteen ja se tuntuu pysyvän oikealla paikallaan. Baby steps ja solid rock.
Aikoinaan tuttavani suunnitteli kouluttautuvansa kirjastoalalle, koska "siellä ei ainakaan voi tulla stressiä". Niin. Jo tuolloin vastasin, kuinka ihan mistä tahansa voi tulla stressi - kyse on vain asenteesta, elämänhallinnasta ja minuudesta. Lisäksi minä elän stressistä. Jotkut se saa lamaantumaan, minulle se antaa potkua ja voimaa. Liioilla kierroksilla minua on vaikea kammeta ulos radalta. Minä en väsynyt työhön, minä väsyin siihen kaikkeen.
Maailman kaikki ihmiset voidaan jakaa kipale- ja könttä -ihmisiin. Kipaleet jaottelevat elämänsa tarkkoihin paloihin: perhe, työ, harrastukset, ystävät, rentoutuminen... Kipaleet pitävät aikatauluista, pilkuista, loogisista totuuksista ja meditoinnista.
Minä kuulun könttiin, joiden elämä on suloinen, nautinnollinen sekamelska. Kaikki liittyy kaikkeen, ruokkii toistaan innostuksella ja luo uusia kytkentöjä niin ihmisten kuin asioiden välille. Se on hyvää elämää, mutta siinä on yksi huono puoli. Kun homma alkaa jostain suunnasta karata lapasesta, se karkaa sitten kaikilta puikoilta. Niin minulle kävi.
Surun ja väsymyksen keskellä asuu suuri syyllisyys ja vielä suurempi pelko. Syyllisyyttäkin voi tuntea ihan kaikesta - kokeilkaa vaikka! Työjuttujen siirtäminen pois sairausloman alta ei ole ihan parasta terapiaa, vaikka työyhteisö olisikin tukemassa. Itsensä voi tuntea aika arvottomaksi.
Tajuan, kuinka olen siirtynyt "viikko kerrallaan" -elämästä "tunti kerrallaan" -vaiheeseen. Mikään muu ei selitä sitä, että olen haudannut kalenterini kirjapinon alle ja jättänyt kirjeitä avaamatta. Huomaan istuvani koneella ja tuijottavani tyhjää ruutua. Valitsen luettavaa, jossa ei ole ajatuksia, tunteita tai paljon sivuja. Sellaista kirjaa ei lopulta löydy. Olen lukematta. Se voisi olla kohdallani pakkohoitoon oikeuttava oire.
Lomalla on aikaa tuntea itsensä pieneksi ja hyödyttömäksi. Niin kuuluukin, sanoo tärkeä ihminen - se on hyvä tunne. Itse muistan noista päivistä pakokauhun: onko täältä tietä takaisin? Mitä, jos en koskaan enää pysty palaamaan olemaan oma itseni?
Otan paperia ja kynän, ryhdyn kirjoittamaan. Luen, luen, luen. Pakenen toisten ajatuksiin ja sukellan omiini. Huomaan välinpitämättömyyttä, tyhmyyttä, vääriä tekoja ja liikaa vaatimuksia. Karsin niitä yksitellen pysähtyen välillä tunnustelemaan, mitkä ovat tarpeeksi arvottomia poistettavaksi. Annan itselleni aikaa, rakennan kuplan, jossa mikään ei tunnu miltään ja päivämäärät eivät merkitse mitään. En suostu päättämään mitään, olen lomalla itsestäni.
Kahden viikon jälkeen avasin oven ja palasin. Pidin pari vinkkausta, hymyilin asiakkaille, hyllytin kirjoja. Vedin lapasen käteen ja se tuntuu pysyvän oikealla paikallaan. Baby steps ja solid rock.
tiistaina, joulukuuta 29, 2009
Ristiaallokkoa
Kustantajien luettelot on suurimmalta osin käyty läpi, ja tiedän koonneeni hyviä uutuuksia ensi vuodelle. Varauslista kasvaa, vinkkaussuunnitelmat pyörivät päässä. Samaan aikaan seison hyllyjen edessä ja selaan poistettavaksi kirjoja, joita kukaan ei enää lue. Kun valitsen jotain, valitsen samalla jotain pois. Sitä kutsutaan kokoelmanhoidoksi.
Onko kyse vain minusta, vai onko kuluneen vuoden aikana koko kirjastomaailmassa tapahtunut jotain mullistavaa? Olohuonekirjastot, palvelukonseptit, asiakaskäsitys, toimenkuvat.. Ymmärrän muutostarpeen, mutten ole valmis luopumaan *kirja*stosta, josta löytyy vanhoja, vähän kiertäviä nimekkeitä. Kaksnollan mahdollisuudet viettelevät pahemmin kuin seireenit. Niin monia mahdollisuuksia, joihin on otettava kantaa. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi.
Muutama vuosi sitten löysin ammatti-identiteettini; sen, millainen minä kirjastonhoitana olen. Tein paljon ja nautin hävyttömästi joka hetkestä. Nyt se on mukavaa arkea, mutta tällä reetta-resurssilla en juurikaan enempään pysty. Minusta olisi moneksi, mutta ei yhtäaikaisesti. Jos teen jotain uutta, joudun jättämään jotain tekemättä. Sitä kutsutaan realismiksi. Tai työhyvinvoinniksi, whatever.
Tämän vuoden opetus lienee se, että kaikkea ei voi saada. Pitää punnita, harkita, tehdä valintoja. Huomaan, etten enää mieti, voisiko joku olla toisella tavalla. Nyt odotan, koska se tapahtuu. On vähän pelottavaa seisoa sillalla, joka johtaa laiturilta veneeseen. Minun on vaikea hengittää, vaikka osaan uida ihan kiitettävästi - ainakin kissaa.
Onneksi kaksi juttua kulkevat mukana aina ja joka paikkaan. Kirjasto ja jälleen yksi uusi vuosi.
"When I count my blessings and you're mine for always
We laugh beneath the covers
and count the wrinkles and the grays"
-BS-
Sitä kutsutaan rakkaudeksi.
Onko kyse vain minusta, vai onko kuluneen vuoden aikana koko kirjastomaailmassa tapahtunut jotain mullistavaa? Olohuonekirjastot, palvelukonseptit, asiakaskäsitys, toimenkuvat.. Ymmärrän muutostarpeen, mutten ole valmis luopumaan *kirja*stosta, josta löytyy vanhoja, vähän kiertäviä nimekkeitä. Kaksnollan mahdollisuudet viettelevät pahemmin kuin seireenit. Niin monia mahdollisuuksia, joihin on otettava kantaa. Sitä kutsutaan ammattitaidoksi.
Muutama vuosi sitten löysin ammatti-identiteettini; sen, millainen minä kirjastonhoitana olen. Tein paljon ja nautin hävyttömästi joka hetkestä. Nyt se on mukavaa arkea, mutta tällä reetta-resurssilla en juurikaan enempään pysty. Minusta olisi moneksi, mutta ei yhtäaikaisesti. Jos teen jotain uutta, joudun jättämään jotain tekemättä. Sitä kutsutaan realismiksi. Tai työhyvinvoinniksi, whatever.
Tämän vuoden opetus lienee se, että kaikkea ei voi saada. Pitää punnita, harkita, tehdä valintoja. Huomaan, etten enää mieti, voisiko joku olla toisella tavalla. Nyt odotan, koska se tapahtuu. On vähän pelottavaa seisoa sillalla, joka johtaa laiturilta veneeseen. Minun on vaikea hengittää, vaikka osaan uida ihan kiitettävästi - ainakin kissaa.
Onneksi kaksi juttua kulkevat mukana aina ja joka paikkaan. Kirjasto ja jälleen yksi uusi vuosi.
"When I count my blessings and you're mine for always
We laugh beneath the covers
and count the wrinkles and the grays"
-BS-
Sitä kutsutaan rakkaudeksi.
torstaina, joulukuuta 17, 2009
Midwinter Graces
Tänä vuonna ymmärsin, miksen koskaan ole ollut jouluihminen. Joulu on sijoitettu väärään vuodenaikaan!
Kenen idea on ollut paiskata vuoden stressaavin juhlapyhä keskelle pimeyttä, kylmyyttä ja väsymystä, joka painaa lakoon sitkeimmänkin sissin? Silmät huutavat valoa, mieli lepoa ja aivot erinäisiäkin hormoneja saaden vastaukseksi kilokaupalla paperinkeräykseen raahattavia materialistiraamattuja, suursiivousvaatimuksia, neulasia paiskovan kuusen sekä ihmismassan, joka tunkeutuu pienimpäänkin jotain tauhkaa myyvään kaupantapaiseen.
Jos joulu olisi keskikesällä, siivoaisin saunan ihan mielelläni. Hymy tulisi rennosti ja kesälomarahoilla olisi kiva ostaa lahjoja läheisille. Kunnan joululahja (askelmittari!!) ei tuntuisi sarkasmin ja syyllistämisen liitolta, vaan numerot vain vilisisivät silmissä aamuyön valoisilla lenkeillä.
Tänä vuonna olen päättänyt panostaa kirjaston jouluun. Koko syksyn olen juossut, touhunnut ja istunut kokouksissa jossain ihan muualla. Nyt on aika katsastaa hyllyt ja nyppiä pois nuhjaantuneita, vanhentuneita niteitä. Tonttukoristeet ripustin jo lamppuihin roikkuen jakkaralla henkeni uhalla - viimeistä kertaa. Ensi jouluna meillä on uusi kirjasto ja uudet koristeet. Perinteisillä joulukahveilla istutaan liian ahtaasti viimeistä kertaa. Ensi jouluna meillä on kauniit tuolit ja sosiaalitila. Uusi kirjasto merkitsee monia viimeisiä kertoja, jotka minunkaltaiselleni paikkauskolliselle kissanmielelle merkitsevät samalla monia hyvästejä.
Ehkä tämä joulu on tuntunut raskaalta myös siksi, että vuoteen on mahtunut menetyksiä - niin konkreettisia kuin kuvainnollisiakin. Nyt on aika surra, vasta uuden vuoden jälkeen muistetaan, kuinka vanhasta luopuminen on uuden alku.
Jo nyt olen tavoittanut hetken ilon asiakkaan toivottaessa aidon lämpimästi hyviä joulunpyhiä. Tiedän myös, että tulee se ilta, jolloin iltamyöhään laitetaan glögiä kattilaan, jota kukaan ei muista vahtia ja vähätkin promillet kiehautetaan pois, mutta se ei haittaa. Kaivetaan piilopaikoista lahjat ja paketoidaan hihittäen sukat eri paketteihin. Istutaan hiljaa haikeannautinnollisina.
Onneksi löysin vihdoin myös joululevyn, joka on niin hyvä, etten muista sen olevan joululevy. Se on postaukseni otsikko.
Tämän levyltä löytyvän laulun välityksellä toivotan jokaiselle juuri omanlaistaan joulua. Yritetään muistaa, että kyse on lopulta välittämisestä.
Kenen idea on ollut paiskata vuoden stressaavin juhlapyhä keskelle pimeyttä, kylmyyttä ja väsymystä, joka painaa lakoon sitkeimmänkin sissin? Silmät huutavat valoa, mieli lepoa ja aivot erinäisiäkin hormoneja saaden vastaukseksi kilokaupalla paperinkeräykseen raahattavia materialistiraamattuja, suursiivousvaatimuksia, neulasia paiskovan kuusen sekä ihmismassan, joka tunkeutuu pienimpäänkin jotain tauhkaa myyvään kaupantapaiseen.
Jos joulu olisi keskikesällä, siivoaisin saunan ihan mielelläni. Hymy tulisi rennosti ja kesälomarahoilla olisi kiva ostaa lahjoja läheisille. Kunnan joululahja (askelmittari!!) ei tuntuisi sarkasmin ja syyllistämisen liitolta, vaan numerot vain vilisisivät silmissä aamuyön valoisilla lenkeillä.
Tänä vuonna olen päättänyt panostaa kirjaston jouluun. Koko syksyn olen juossut, touhunnut ja istunut kokouksissa jossain ihan muualla. Nyt on aika katsastaa hyllyt ja nyppiä pois nuhjaantuneita, vanhentuneita niteitä. Tonttukoristeet ripustin jo lamppuihin roikkuen jakkaralla henkeni uhalla - viimeistä kertaa. Ensi jouluna meillä on uusi kirjasto ja uudet koristeet. Perinteisillä joulukahveilla istutaan liian ahtaasti viimeistä kertaa. Ensi jouluna meillä on kauniit tuolit ja sosiaalitila. Uusi kirjasto merkitsee monia viimeisiä kertoja, jotka minunkaltaiselleni paikkauskolliselle kissanmielelle merkitsevät samalla monia hyvästejä.
Ehkä tämä joulu on tuntunut raskaalta myös siksi, että vuoteen on mahtunut menetyksiä - niin konkreettisia kuin kuvainnollisiakin. Nyt on aika surra, vasta uuden vuoden jälkeen muistetaan, kuinka vanhasta luopuminen on uuden alku.
Jo nyt olen tavoittanut hetken ilon asiakkaan toivottaessa aidon lämpimästi hyviä joulunpyhiä. Tiedän myös, että tulee se ilta, jolloin iltamyöhään laitetaan glögiä kattilaan, jota kukaan ei muista vahtia ja vähätkin promillet kiehautetaan pois, mutta se ei haittaa. Kaivetaan piilopaikoista lahjat ja paketoidaan hihittäen sukat eri paketteihin. Istutaan hiljaa haikeannautinnollisina.
Onneksi löysin vihdoin myös joululevyn, joka on niin hyvä, etten muista sen olevan joululevy. Se on postaukseni otsikko.
Tämän levyltä löytyvän laulun välityksellä toivotan jokaiselle juuri omanlaistaan joulua. Yritetään muistaa, että kyse on lopulta välittämisestä.
sunnuntaina, joulukuuta 06, 2009
Kaksin aina kaunihimpi (tai ainaskin kivempi)
Tätä postausta ei voi käyttää lukematta ohjetta. (Ja nyt puolet miehistä lopetti lukemisen). Kirjoitus on blogattu yhdessä Markku Kestin kanssa kahdessa eri blogissa - Antitädissä ja Kirjavinkkariblogissa. Seuraamalla kappaleiden lopuissa olevia linkkejä pääset katsomaan, mitä meille todellisuudessa tapahtui. Tai mitä mieltä me siitä olimme. Jos eksyt, palaa takaisin lähtöruutuun ja syö joulutorttu.
Kaikki alkoi tästä...
***********************************************************
Ensimmäinen tunnustus: en kestä Lauri Tähkää ja vain osa siitä johtuu kateudesta. Olen aina halunnut osata nostaa kulmakarvojani toispuoleisesti. Toisaalta eräitä huippukeikkojani on ollut Klamydia päivää ennen koulun joulujuhlia kasikytluvun lopussa. On siis sopivaa, että reissu vei Pohjanmaalle, Kauhavalle.
Istuin Tampereen rautatieasemalla, join kahvia ja jännitin, ehtiikö Markku junaan. Olen istunut syksyn aikana junissa niin paljon yksin, että jännitti oikeasti. Turhaan pelkäsin – olin juuri aloittamassa elämäni sosiaalisinta junamatkaa. Missä Markku viipyy...?
Kaikki alkoi tästä...
***********************************************************
Ensimmäinen tunnustus: en kestä Lauri Tähkää ja vain osa siitä johtuu kateudesta. Olen aina halunnut osata nostaa kulmakarvojani toispuoleisesti. Toisaalta eräitä huippukeikkojani on ollut Klamydia päivää ennen koulun joulujuhlia kasikytluvun lopussa. On siis sopivaa, että reissu vei Pohjanmaalle, Kauhavalle.
Istuin Tampereen rautatieasemalla, join kahvia ja jännitin, ehtiikö Markku junaan. Olen istunut syksyn aikana junissa niin paljon yksin, että jännitti oikeasti. Turhaan pelkäsin – olin juuri aloittamassa elämäni sosiaalisinta junamatkaa. Missä Markku viipyy...?
Matkalle pakataan aina mukaan sukka. Tällä kertaa siitä innostui konduktööri, joka puhui sujuvasti lankaa. Siitä juttu etenikin nopeasti siihen, missä villasukkia käytetään. Nukkuessa. Sängyssä. Alasti. Siis konduktööri. Ai että liikaa informaatiota? No niin Markkukin väitti…
Seuraavaksi vaunuun horjahteli kaunis nainen, joka kysyi Markulta apua.
Seuraavaksi vaunuun horjahteli kaunis nainen, joka kysyi Markulta apua.
Markku on jälleen kerran oikeassa. Luoja varjelkoon Antitätiä hyppäämästä eläkkeellä esittelemässä omia fakkiutuneita mielipiteitään, kalkkeutuneita verisuoniaan ja dementoituneita vinkkauksiaan entisessä työpaikassaan. Tuli hyvä mieli nuorisosta, ja rouvakin lienee jo saanut panttivanki-laukkunsa Helsingin asemalta.
Kauhavalle päästyämme pinkaistiin suoraan kirjastoon, jossa seuraavan päivän keikkakirjojen järjestelyssä hupsahti kaksi tuntia, teetä ja kurkistus kirjastoautoon.
Hyllystä löytyi sarjiksia, joita katsellessa tiedän ainakin kahden raavaan miehen itkevän:
Nuoret olivat itse tehneet opasteet osastolle:
Avaran lastenosaston koristeena on Kirsti Rantasen Langanlento, joka on kunnianosoitus alueen naisille ja tekstiilityölle:
Kirjastosali on kaunis, ja ihastuin erityisesti viihtyisään lukuparveen:
Raamikas mies:
Hysteerishenkisesti heittelimme kirjoja toisillemme, tappelimme Supermarsuista ja jaoimme kiltisti Väinöt ja rotat sekä Kalsarit (Kapteeni). Onneksi olimme saaneet paikallisoppaaksi johtajan ja hänen autonsa, sillä kirjakasseja oli jälleen *muutama*. Ihan ilman skandaalia reissu ei kuitenkaan sujunut, kuten Markku kertoo…
Kauhavalle päästyämme pinkaistiin suoraan kirjastoon, jossa seuraavan päivän keikkakirjojen järjestelyssä hupsahti kaksi tuntia, teetä ja kurkistus kirjastoautoon.
Hyllystä löytyi sarjiksia, joita katsellessa tiedän ainakin kahden raavaan miehen itkevän:
Nuoret olivat itse tehneet opasteet osastolle:
Avaran lastenosaston koristeena on Kirsti Rantasen Langanlento, joka on kunnianosoitus alueen naisille ja tekstiilityölle:
Kirjastosali on kaunis, ja ihastuin erityisesti viihtyisään lukuparveen:
Raamikas mies:
Hysteerishenkisesti heittelimme kirjoja toisillemme, tappelimme Supermarsuista ja jaoimme kiltisti Väinöt ja rotat sekä Kalsarit (Kapteeni). Onneksi olimme saaneet paikallisoppaaksi johtajan ja hänen autonsa, sillä kirjakasseja oli jälleen *muutama*. Ihan ilman skandaalia reissu ei kuitenkaan sujunut, kuten Markku kertoo…
Rrrrrakastan hotelliaamiaisia. Kotona keitän kahvia, hotellissa tuhoan prinssinnakkivaltakunnan ja puolet munakokkelista. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Kahteen päivään kuului viitos-kuutosten kauhuvinkkausta (Huone 13, Siskoni, vampyyri, Coraline ja Kauhukartanot vetävät joka puolella Suomenniemeä…) sekä kolmos-nelkkuja, joiden kohdalla testattiin Markun unien ennustuskyky. Minusta en ollut yhtään ilkeä tai pelottava, mutta ehkä todistajalla on asiasta jotain sanottavaa – hän nimittäin vietti aikaansa pienten palleroisten kanssa.
Olen onnenvinkkari, sillä tänäkin syksynä olen päässyt tekemään töitä kavereiden kanssa. Karjalaisen Matin kanssa kesytettiin teinejä ja nyt Markun kanssa villittiin lapsosia! Vakiintuneet draama(queen)-elkeet löytyivät kuin itsestään Markun silitellessä hämmästyttävästi villalankakerältä näyttävää Supermarsua (joka puri virkkuukoukulla muutamaa uteliasta) ja roomalaisen sotapäällikön jakaessa ankaria rangaistuksiaan. Idea kokonaisesta dramatisoidusta vinkkaustunnista jäi elämään… Tosin en tahtoisi aina olla ruma tuomari tai karvainen apina, mutta luonneroolit tuntuvat lankeavan allekirjoittaneelle, vaikka evidenssiä on darwinismistakin:
*kröhm* Tästä ei ollakaan puhuttu, Markku???
Kahteen päivään kuului viitos-kuutosten kauhuvinkkausta (Huone 13, Siskoni, vampyyri, Coraline ja Kauhukartanot vetävät joka puolella Suomenniemeä…) sekä kolmos-nelkkuja, joiden kohdalla testattiin Markun unien ennustuskyky. Minusta en ollut yhtään ilkeä tai pelottava, mutta ehkä todistajalla on asiasta jotain sanottavaa – hän nimittäin vietti aikaansa pienten palleroisten kanssa.
Olen onnenvinkkari, sillä tänäkin syksynä olen päässyt tekemään töitä kavereiden kanssa. Karjalaisen Matin kanssa kesytettiin teinejä ja nyt Markun kanssa villittiin lapsosia! Vakiintuneet draama(queen)-elkeet löytyivät kuin itsestään Markun silitellessä hämmästyttävästi villalankakerältä näyttävää Supermarsua (joka puri virkkuukoukulla muutamaa uteliasta) ja roomalaisen sotapäällikön jakaessa ankaria rangaistuksiaan. Idea kokonaisesta dramatisoidusta vinkkaustunnista jäi elämään… Tosin en tahtoisi aina olla ruma tuomari tai karvainen apina, mutta luonneroolit tuntuvat lankeavan allekirjoittaneelle, vaikka evidenssiä on darwinismistakin:
*kröhm* Tästä ei ollakaan puhuttu, Markku???
Viimeisenä iltapäivänä otettiin kohteeksi teinit. Sydämen muotoinen rasia ja Vampyyrin palvelija vievät hurjille urille, josta palattiin maistelemaan Edwardin huulia. Välissä oksennettiin Kirkon piru luokan roskikseen ja lopuksi leveiltiin Mersulla. Markku oli niiiiin söpö vinkatessaan Ilki ihanaa ja Sala kavalaa. Jos et ole nähnyt Kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtajan puhumassa rakkautta… eh, niin. Vastavuoroisesti vinkkasin Coraline-sarjakuvan, vaikka tunsinkin tallovani kovin isoja varpaita sitä tehdessäni, enkä ollut edes kovin hääppöinen. Nyt voin kuitenkin ylpeillä tehneeni senkin! Minusta erityisen ilki ihanaa oli myös se, että rankan päivän jälkeen sain syödä kaksi (2) joulutorttua.
Kauhavalla tuli tutustuttua myös paikalliseen kulttuuriin. Hotellin Route 66 – henkinen baari tarjoili tuoremehua irvailematta, ja aina avuliaat kirjastonhoitajat pääsivät vinkkaamaan myös jukeboxin käyttöä. Lopputuloksena – yllätys yllätys – Lauri Tähkää sekä Frederikin hittisikermä, josta löytyi myös Antitädin lempibiisi. Ainakin Markun sanoituksella. Ei varmasti koskaan löydy youtuubista.
Puukkomuseo oli kirjaston yhteydessä, ja se hätkähdytti. Lähinnä kauneudellaan ja taituruudellaan, mutta tämä veti hiljaiseksi monella tasolla:
Onneksi löytyi myös kutistettu versio edeltävästä:
Koska olen sivistymätön moukka, kerron tässä kuvassa olevan jonkin sortin lentokoneen. Kuva on omistettu Lukonmäen Punaiselle paronille, ja sitä ottaessa oli *kylmä*.
Koska en ole sivistymätön moukka, menin kylmine käsineni Kauhavan Kangas-Aittaan ja ostin ihanaa villalankaa ja hahtuvaa. *bliss*
Minulla oli hauska matka – niin työllisesti kuin muutenkin. Jättisuuret kiitokset Kauhavan eri kirjastojen henkilökunnalle, jotka olivat jälleen tehneet suurimman työn: aikataulut pitivät, kirjavuoret oli kerätty valmiiksi, kuljetukset sujuivat, seuranpidosta kymppiplus. Lopuksi markkuhali, sillä vain harvojen kanssa tämä olisi näin hauskaa. Kiits.
Kauhavalla tuli tutustuttua myös paikalliseen kulttuuriin. Hotellin Route 66 – henkinen baari tarjoili tuoremehua irvailematta, ja aina avuliaat kirjastonhoitajat pääsivät vinkkaamaan myös jukeboxin käyttöä. Lopputuloksena – yllätys yllätys – Lauri Tähkää sekä Frederikin hittisikermä, josta löytyi myös Antitädin lempibiisi. Ainakin Markun sanoituksella. Ei varmasti koskaan löydy youtuubista.
Puukkomuseo oli kirjaston yhteydessä, ja se hätkähdytti. Lähinnä kauneudellaan ja taituruudellaan, mutta tämä veti hiljaiseksi monella tasolla:
Onneksi löytyi myös kutistettu versio edeltävästä:
Koska olen sivistymätön moukka, kerron tässä kuvassa olevan jonkin sortin lentokoneen. Kuva on omistettu Lukonmäen Punaiselle paronille, ja sitä ottaessa oli *kylmä*.
Koska en ole sivistymätön moukka, menin kylmine käsineni Kauhavan Kangas-Aittaan ja ostin ihanaa villalankaa ja hahtuvaa. *bliss*
Minulla oli hauska matka – niin työllisesti kuin muutenkin. Jättisuuret kiitokset Kauhavan eri kirjastojen henkilökunnalle, jotka olivat jälleen tehneet suurimman työn: aikataulut pitivät, kirjavuoret oli kerätty valmiiksi, kuljetukset sujuivat, seuranpidosta kymppiplus. Lopuksi markkuhali, sillä vain harvojen kanssa tämä olisi näin hauskaa. Kiits.
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
FinkkuJunkku 2009
Se on tehty! Meillä on uusi Finlandia Junior.
Lyhyt kuvareportaasi bileistä, joissa oli hyvää ruokaa, fiksuja puheita ja julkkiksia. Ja Antitäti, joka ei juorua... "Kasvoiltani ei voi lukea mitään", kuten kaikki uteliaat ystäväni ovat joutuneet toteamaan raatiajoilta lähtien.
Tässä ne kaikki ovat. Niin mielettömän kauniita, omanlaisiaan. Esittelyt kirjoista löytyvät täältä, ja ansiokas varjolista löytyy Rouva Huun Lastenkirjahylly-blogista
Siiri Enoranta, joka oli ehdokkaana teoksellaan Omenmean vallanhaltija. Arvosteluja mm. täällä ja täällä.
Mari Kujanpää ja kuvittaja Aino-Maija Metsola - vielä ehdokkaina.
Antti Halmen Metalliveljet oli myös mukana.
Kirjasäätiön hallituksen puheenvuoron piti Anneli Ketonen, joka muistutti lapsien ja kirjojen ja lastenkirjojen tärkeydestä.
Suomen Kustannusyhdistyksen Sakari Laiho toivotti meidät tervetulleiksi. Tästä Finlandia-myllerrys vasta alkaa!
Signmark oli vaan niin hyvä. Luonnollinen, hauska, koskettava, suloinen ja fiksu. Puhetta voi kuunnella vaikkapa täällä.
Signmark puhui niiiiin tärkeistä asioista.
Palkinnon julkistaminen! Minä ja Muro on surullinen, tärkeä ja upea kirja. Vinkkarina suositelen sitä luettavaksi aikuisen kanssa yhdessä! Arvisteluja täältä ja täältä.
Yhteisposeeraus: Signmark, Mari Kujanpää ja Aino-Maija Metsola.
Voittaja Mari Kujanpään kiitospuhe: "Muro olisi varmasti kotonaan tässä tilaisuudessa, ja lupaisi heti tulla osallistumaan Uutisvuotoon ja Reikä seinässä - ohjelmaan, vaikka kukaan ei pyytäisikään. Lauha katselisi vähän ujompana kengänkärkiään."
Ja voittaja on kirjastonjohtajana Oripäässä :).
Kuvittaja Aino-Maija Metsola kiitti ennen kaikkea kirjailija Kujanpäätä hyvästä tekstistä!
Kirjailija Raili Mikkanen oli yleisössä. Harmittaa, että unohdin kaiken jännityksen keskellä kehua Myrkkypuun marjoja, joka on kulkenut useassa historiallisessa kirjavinkkauksessa mukana, ja menee aina käsistä.
Kirjailija Tuula Korolainen oli myös mukana, ja hänelle en ehtinyt kehua runokirjaa Mikä onni, 6 B. Hurja, liikuttava ja hauska. Olen valinnut muutaman runon ja pyytänyt oppilaita miettimään, onko heidän koulussaan joku, joka voisi kirjoittaa kyseisellä tavalla. Kiusaamis-runo hätkähdyttää tosissaan!
Vielä viimeinen poseerauskuva vain minulle ja teille.
Jättisuuret onnittelut voittajalle!
Lyhyt kuvareportaasi bileistä, joissa oli hyvää ruokaa, fiksuja puheita ja julkkiksia. Ja Antitäti, joka ei juorua... "Kasvoiltani ei voi lukea mitään", kuten kaikki uteliaat ystäväni ovat joutuneet toteamaan raatiajoilta lähtien.
Tässä ne kaikki ovat. Niin mielettömän kauniita, omanlaisiaan. Esittelyt kirjoista löytyvät täältä, ja ansiokas varjolista löytyy Rouva Huun Lastenkirjahylly-blogista
Siiri Enoranta, joka oli ehdokkaana teoksellaan Omenmean vallanhaltija. Arvosteluja mm. täällä ja täällä.
Mari Kujanpää ja kuvittaja Aino-Maija Metsola - vielä ehdokkaina.
Antti Halmen Metalliveljet oli myös mukana.
Kirjasäätiön hallituksen puheenvuoron piti Anneli Ketonen, joka muistutti lapsien ja kirjojen ja lastenkirjojen tärkeydestä.
Suomen Kustannusyhdistyksen Sakari Laiho toivotti meidät tervetulleiksi. Tästä Finlandia-myllerrys vasta alkaa!
Signmark oli vaan niin hyvä. Luonnollinen, hauska, koskettava, suloinen ja fiksu. Puhetta voi kuunnella vaikkapa täällä.
Signmark puhui niiiiin tärkeistä asioista.
Palkinnon julkistaminen! Minä ja Muro on surullinen, tärkeä ja upea kirja. Vinkkarina suositelen sitä luettavaksi aikuisen kanssa yhdessä! Arvisteluja täältä ja täältä.
Yhteisposeeraus: Signmark, Mari Kujanpää ja Aino-Maija Metsola.
Voittaja Mari Kujanpään kiitospuhe: "Muro olisi varmasti kotonaan tässä tilaisuudessa, ja lupaisi heti tulla osallistumaan Uutisvuotoon ja Reikä seinässä - ohjelmaan, vaikka kukaan ei pyytäisikään. Lauha katselisi vähän ujompana kengänkärkiään."
Ja voittaja on kirjastonjohtajana Oripäässä :).
Kuvittaja Aino-Maija Metsola kiitti ennen kaikkea kirjailija Kujanpäätä hyvästä tekstistä!
Kirjailija Raili Mikkanen oli yleisössä. Harmittaa, että unohdin kaiken jännityksen keskellä kehua Myrkkypuun marjoja, joka on kulkenut useassa historiallisessa kirjavinkkauksessa mukana, ja menee aina käsistä.
Kirjailija Tuula Korolainen oli myös mukana, ja hänelle en ehtinyt kehua runokirjaa Mikä onni, 6 B. Hurja, liikuttava ja hauska. Olen valinnut muutaman runon ja pyytänyt oppilaita miettimään, onko heidän koulussaan joku, joka voisi kirjoittaa kyseisellä tavalla. Kiusaamis-runo hätkähdyttää tosissaan!
Vielä viimeinen poseerauskuva vain minulle ja teille.
Jättisuuret onnittelut voittajalle!
lauantaina, marraskuuta 21, 2009
Brothers in arms
Sinä vietät todennäköisesti enemmän päivittäistä hereilläoloaikaa työkaverisi kuin puolisosi kanssa. Jos et satu katsomaan kaikkia öitä Buffy, vampyyrintappajia hänen kanssaan neuloen samalla sukkia.
Minusta puhe siitä, että naisvaltaiset työpaikat ovat riitaisia, on täyttä potaskaa. En jaksa kuunnella yhtään "kanala"-vertauksia tai sitä, kuinka "muutama mies tekee työpaikalle hyvää" :O. Minusta työpaikalla on persoonia, jotka tulevat vaihtelevasti keskenään toimeen - sukupuolesta riippumatta.
Itse asiassa minusta on hämmästyttävää, kuinka hyvin ne persoonat keskimäärin tulevat toimeen. Ajatelkaa, monta kymmentäkin totaali-randomilla valittua ihmistä isketään samaan suljettuun paikkaan toteuttamaan omilla avuillaan yhteistä päämäärää. Kuulostaa ihan tunnetulta formaattiohjelmalta, jonka persoonat eivät pärjää yhtään niin hyvin...
Olen huomannut, että omaan monia erilaisia työyhteisöjä siitä jokapäiväisestä aina virtuaaliseen saakka. Niistä koostuu minun paikkani, tukiverkkoni, ideamyllyni, velvollisuuteni ja työnkuvani.
Jokapäiväinen työpaikka on vähän kuin koti, vaikka se pelottavalta kuulostaakin. Siellä minun ei tarvitse olla mitään, jos en halua. Ei tarvitse aina jaksaa. Toisaalta siellä saa pyörremyrskyillä ja vouhottaa niin paljon, kuin sielu sietää. Saa puhua vaikeistakin asioista ja saa aina tukea. Halin. Vapautta ja vastuuta, mahdollisuus kokeilla ja epäonnistua - sekä aina ihminen, joka puolustaisi, jos tulisi tarvis.
Koska olen ainoa lastenkirjastoihminen työpaikallani, tarvitsen siihen välillä tiedollista tai henkistä erikoistukea. Onneksi lähikuntien kirjastoista ja netistä löytyy instant-apua oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja verkostoituminen lisääntyy selvästi koko ajan. On mukavaa päästä vaikuttamaan isoihinkin asioihin.
Hirmuisen tärkeä työkanava on nykyisin Facebook sähköpostin ohella. Siellä kaveripiiriini kuuluu paljonpaljon kirjastolaisia ympäri maata, ja yhteydenpito on helppoa. Moniin pikkukysymyksiin saa vastauksen minuuteissa, ja suuriakin projekteja pystyy suunnittelemaan vähällä vaivalla.
Erityisesti vinkkarityössä olisin hukassa ilman toisia vinkkareita. Ideoita, kirjasuosituksia ja vertaistukea yhdistettynä huonoon huumoriin ja ystävyyteen. On vaikea kuvitella elämää - saatika työtä - ilman tätä porukkaa!
Otsikko on pyörinyt biisinä päässäni jo pitkään.
Tiedän, että on toisenlaisiakin työpaikkoja ja ihmisiä. Kaikilla ei ole yhtä hyvä. Siitäkin saa puhua.
Minusta puhe siitä, että naisvaltaiset työpaikat ovat riitaisia, on täyttä potaskaa. En jaksa kuunnella yhtään "kanala"-vertauksia tai sitä, kuinka "muutama mies tekee työpaikalle hyvää" :O. Minusta työpaikalla on persoonia, jotka tulevat vaihtelevasti keskenään toimeen - sukupuolesta riippumatta.
Itse asiassa minusta on hämmästyttävää, kuinka hyvin ne persoonat keskimäärin tulevat toimeen. Ajatelkaa, monta kymmentäkin totaali-randomilla valittua ihmistä isketään samaan suljettuun paikkaan toteuttamaan omilla avuillaan yhteistä päämäärää. Kuulostaa ihan tunnetulta formaattiohjelmalta, jonka persoonat eivät pärjää yhtään niin hyvin...
Olen huomannut, että omaan monia erilaisia työyhteisöjä siitä jokapäiväisestä aina virtuaaliseen saakka. Niistä koostuu minun paikkani, tukiverkkoni, ideamyllyni, velvollisuuteni ja työnkuvani.
Jokapäiväinen työpaikka on vähän kuin koti, vaikka se pelottavalta kuulostaakin. Siellä minun ei tarvitse olla mitään, jos en halua. Ei tarvitse aina jaksaa. Toisaalta siellä saa pyörremyrskyillä ja vouhottaa niin paljon, kuin sielu sietää. Saa puhua vaikeistakin asioista ja saa aina tukea. Halin. Vapautta ja vastuuta, mahdollisuus kokeilla ja epäonnistua - sekä aina ihminen, joka puolustaisi, jos tulisi tarvis.
Koska olen ainoa lastenkirjastoihminen työpaikallani, tarvitsen siihen välillä tiedollista tai henkistä erikoistukea. Onneksi lähikuntien kirjastoista ja netistä löytyy instant-apua oikeastaan tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja verkostoituminen lisääntyy selvästi koko ajan. On mukavaa päästä vaikuttamaan isoihinkin asioihin.
Hirmuisen tärkeä työkanava on nykyisin Facebook sähköpostin ohella. Siellä kaveripiiriini kuuluu paljonpaljon kirjastolaisia ympäri maata, ja yhteydenpito on helppoa. Moniin pikkukysymyksiin saa vastauksen minuuteissa, ja suuriakin projekteja pystyy suunnittelemaan vähällä vaivalla.
Erityisesti vinkkarityössä olisin hukassa ilman toisia vinkkareita. Ideoita, kirjasuosituksia ja vertaistukea yhdistettynä huonoon huumoriin ja ystävyyteen. On vaikea kuvitella elämää - saatika työtä - ilman tätä porukkaa!
Otsikko on pyörinyt biisinä päässäni jo pitkään.
Tiedän, että on toisenlaisiakin työpaikkoja ja ihmisiä. Kaikilla ei ole yhtä hyvä. Siitäkin saa puhua.
keskiviikkona, marraskuuta 18, 2009
Kirjallisuutta - WTF?
Pirkkalan yläkouluviikon suunnittelu alkoi lääninhallituksen teinikielentaitojen ja sopivaisuusrajojen testaamisella. Kirjallisuutta - WTF? sisältö oli helppo ideoida, mutta nimien keksiminen on aina yhtä tuskaista.
Yksi varsinainen kokous äidinkielenopettajien kanssa, parikymmentä sähköpostia ja aika paljon näkymätöntä työtä kulissien takana. Yllätyn aina yhtä paljon, kuinka yksinkertaista isonkin tapahtuman järjestäminen on, kun kemiat kohtaavat ja homma toimii. Opettajat olivat tehneet mielettömän hyvät järjestelyt - luokkavaihdoksia, ryhmien kokoamista, aikataulumuutoksia jne. Yllättävän tärkeää on myös infon vaihtaminen ja sen kommentoiminen ajoissa. Tämä vain toimi niin, että melkein itketti ilosta :).
Sikainfluenssa oli odottamaton vieras kirjallisuusviikolla, mutta sekin hoideltiin siinä sivussa.
Tässä kuvarapo yläkoulun kirjallisuusviikosta:
Maanantai ja tiistai:
Vinkkausta, vinkkausta ja vinkkausta. Mats Wahlin Näkymätön, Stefan Nymanin Anna online ja Collinsin Nälkäpeli herättivät ansaittua huomiota Parkkolan Usvan ja Rannelan Terhin kirjojen ohella. Luokka oli koristeltu söpöisesti:
Tiistaina vinkattiin pääkirjaston kässärissä, mikä oli epämukavaa, ahdasta, hapetonta, innostavaa ja käytännöllistä. Paljon meni lainaan suoraan käsistä, ja muita käytiin kyselemässä jälkeenpäin. Apuna vinkkauksessa Karjalaisen Matti, jonka Silta-vinkkaus jäi pyörimään päähän.
Keskiviikkona nähtiin julkkiksia!
Nopsat aamukahvit Mike Pohjolan ja Rannelan Terhin kanssa, nuotit selviksi ja menoks.
Julkaisuja kertyi aikamoinen määrä, mikä aiheutti tiukan keskustelun siitä, kumman kirjat näkyy paremmin :). Muutenkin parivaljakon huumori toimi moitteetta raskaan päivän loppuun asti.
Poseerausta koululehdelle ja Antitädille. Olimme juuri kuulleet Muumimaailman synnystä, kustannustoimittajien mielipiteistä, kulttuuripolitiikasta, mielenterveysongelmista ja tietysti kirjoista monta mielenkiintoista juttua. Yleisöstä epäiltiinkin, että Mike ja Terhi ovat treenanneet yhteisesiintymistä jo etukäteen - niin leppoisalla jutustelulla päivä meni.
Potrettikuva :).
Torstai toi mukanaan improvisatiopajan, jota vetämään buukattiin näyttelijä Pasi Sarikoski...
...joka näytteli aamulla jännittynyttä aika vakuuttavasti. Palkkaisin!
Vähän tuntumaa työtiloihin, ryhmä sisään ja siitä alkoi vauhti! "Me ollaan Tehotytöt!" oli ekan ryhmän motto. Välillä oltiin ihan bussipysäkillä, mutta siitäkin selvittiin...
Autiolta saarelta pelastuttiin rakentamalla vessan kahvasta lentokone, ja kiukkuinen mummo osoittautui jättiläisen nuijaksi. Draamaharjoituksessa naapurin lapsen isä olikin päähenkilön oikean vauvan teininaapurin... eiku... öh??
Perjantaina koulussa oli väripäivä - kaikille kunnon piristystä!
Opettaja-sankareiden sukat menivät somasti sävy sävyyn!
Lukumaraton kiinnosti - niin Harry Potter kuin Muumitkin
Vielä kolme tuntia vinkkausta ja pikku-Mörkö äikänluokan seinällä hankki itselleen apua:
Rankka ja antoisa viikko. Tätä ennen olen epäillyt, että aineenopettajien on vaikea järjestää mitään suurempaa isossa yläkoulussa, kurssien puitteissa. Kukkua kanssa!
Tämä tehdään uudestaan :).
Kun palasin maanantaina kentältä sisätöihin, oli vähän haikea olo. Kirjastotarkkuus ei ole vinkkauseläytymisten jälkeen parhaimmillaan, ja etenkin pikkuasiat unohtuvat helposti. "Rintamalla" mennään sillä, mikä toimii - ei jokaisen muotokiemuran mukaan.
Nyt, keskiviikkona olen jo vaihtanut henkiset armyhousut sitäkin henkisempään jakkupukuun ja kesyyntynyt. Huomenna ehkä joku uskaltaa jo silittää?
Yksi varsinainen kokous äidinkielenopettajien kanssa, parikymmentä sähköpostia ja aika paljon näkymätöntä työtä kulissien takana. Yllätyn aina yhtä paljon, kuinka yksinkertaista isonkin tapahtuman järjestäminen on, kun kemiat kohtaavat ja homma toimii. Opettajat olivat tehneet mielettömän hyvät järjestelyt - luokkavaihdoksia, ryhmien kokoamista, aikataulumuutoksia jne. Yllättävän tärkeää on myös infon vaihtaminen ja sen kommentoiminen ajoissa. Tämä vain toimi niin, että melkein itketti ilosta :).
Sikainfluenssa oli odottamaton vieras kirjallisuusviikolla, mutta sekin hoideltiin siinä sivussa.
Tässä kuvarapo yläkoulun kirjallisuusviikosta:
Maanantai ja tiistai:
Vinkkausta, vinkkausta ja vinkkausta. Mats Wahlin Näkymätön, Stefan Nymanin Anna online ja Collinsin Nälkäpeli herättivät ansaittua huomiota Parkkolan Usvan ja Rannelan Terhin kirjojen ohella. Luokka oli koristeltu söpöisesti:
Tiistaina vinkattiin pääkirjaston kässärissä, mikä oli epämukavaa, ahdasta, hapetonta, innostavaa ja käytännöllistä. Paljon meni lainaan suoraan käsistä, ja muita käytiin kyselemässä jälkeenpäin. Apuna vinkkauksessa Karjalaisen Matti, jonka Silta-vinkkaus jäi pyörimään päähän.
Keskiviikkona nähtiin julkkiksia!
Nopsat aamukahvit Mike Pohjolan ja Rannelan Terhin kanssa, nuotit selviksi ja menoks.
Julkaisuja kertyi aikamoinen määrä, mikä aiheutti tiukan keskustelun siitä, kumman kirjat näkyy paremmin :). Muutenkin parivaljakon huumori toimi moitteetta raskaan päivän loppuun asti.
Poseerausta koululehdelle ja Antitädille. Olimme juuri kuulleet Muumimaailman synnystä, kustannustoimittajien mielipiteistä, kulttuuripolitiikasta, mielenterveysongelmista ja tietysti kirjoista monta mielenkiintoista juttua. Yleisöstä epäiltiinkin, että Mike ja Terhi ovat treenanneet yhteisesiintymistä jo etukäteen - niin leppoisalla jutustelulla päivä meni.
Potrettikuva :).
Torstai toi mukanaan improvisatiopajan, jota vetämään buukattiin näyttelijä Pasi Sarikoski...
...joka näytteli aamulla jännittynyttä aika vakuuttavasti. Palkkaisin!
Vähän tuntumaa työtiloihin, ryhmä sisään ja siitä alkoi vauhti! "Me ollaan Tehotytöt!" oli ekan ryhmän motto. Välillä oltiin ihan bussipysäkillä, mutta siitäkin selvittiin...
Autiolta saarelta pelastuttiin rakentamalla vessan kahvasta lentokone, ja kiukkuinen mummo osoittautui jättiläisen nuijaksi. Draamaharjoituksessa naapurin lapsen isä olikin päähenkilön oikean vauvan teininaapurin... eiku... öh??
Perjantaina koulussa oli väripäivä - kaikille kunnon piristystä!
Opettaja-sankareiden sukat menivät somasti sävy sävyyn!
Lukumaraton kiinnosti - niin Harry Potter kuin Muumitkin
Vielä kolme tuntia vinkkausta ja pikku-Mörkö äikänluokan seinällä hankki itselleen apua:
Rankka ja antoisa viikko. Tätä ennen olen epäillyt, että aineenopettajien on vaikea järjestää mitään suurempaa isossa yläkoulussa, kurssien puitteissa. Kukkua kanssa!
Tämä tehdään uudestaan :).
Kun palasin maanantaina kentältä sisätöihin, oli vähän haikea olo. Kirjastotarkkuus ei ole vinkkauseläytymisten jälkeen parhaimmillaan, ja etenkin pikkuasiat unohtuvat helposti. "Rintamalla" mennään sillä, mikä toimii - ei jokaisen muotokiemuran mukaan.
Nyt, keskiviikkona olen jo vaihtanut henkiset armyhousut sitäkin henkisempään jakkupukuun ja kesyyntynyt. Huomenna ehkä joku uskaltaa jo silittää?
lauantaina, marraskuuta 07, 2009
Reppu ja reissunainen
Elämä on välillä tuplanopeudella kulkeva seikkailu. Noin viikon aikana olen vinkannut Keravalla ja Siilinjärvellä, viimeistellyt Pirkkalan yläkoulun kirjallisuusviikon, valinnut lastenkalusteita Uuteen Kirjastoon ja ollut julkistamassa FinkkuJunkku-listaa.
Tässä kooste kaikesta:
Yhytin Keravalla Dynaamisen Duon, joka saapui rankalta, mutta ilmeisen riemukkaalta pohjoisenkiertueeltaan.
Kirjastossa oltiin varustauduttu hyvin: oma kauhunurkkani oli kovin kutsuva.
Sitten vain vinkkarit kuntoon ja show pyörimään:
Ihastuin kovasti "lukumatotuoliin". En pysty kulkemaan missään kirjastossa ilman kameraa ja merkkailematta henkisesti "tykkään"-lappuja kaikkiin juttuihin, joita Uudessa Kirjastossamme voitaisiin käyttää.
Tähän rakastuin ensisilmäyksellä:
Örkin sisällä on tietokoneen keskusyksikkö, ja *minä tulen löytämään* jonkun tuunarin, joka meidän lastenkoneemme noin örkittää! (Yhteydenotot minulle)
Päivä oli mukavan menevä, toimittajakin kävi paikalla ja mainitsi jutussaan ystävällisesti myös Markun ja Matin ;)...
Seuraavana aamuna hyppäsin junaan Aamunkoi mukanani, ja matkasin Siilinjärvelle. Orivedellä Bella laajensi elämäänsä, Pieksämäellä vaatteet eivät enää mahtuneet päälle ja Kuopiossa otettiin hampaat avuksi. Häkellyttävää.
Siilinjärven kirjasto oli kaunis ja selkeä, fiksusti uudistettu - ja taas kuvasin.
Lastenosaston "Laikku" kaksosvauvoineen oli aikas söpö.
Varsinainen vinkkaus tapahtui nuorisotalolla, jonne henkilökunta ja vapaa-ehtoiset olivat tulleet jo aamulla lavastamaan kauhujen taloa. Ja sen huomasi. Aivan mielettömän hirvittävä paikka - täydellisen hyvällä tavalla!! Valitettavasti kameran salama tahtoi pilata kaikki synkät kuvat, joten tässä vain muutama esimerkki karmeudesta:
Kirjastonjohtaja ja lastenkirjastonhoitaja :).
Vinkkaus oli "nuokkutyylinen" - paljon menoa, puhelimia, hässäkkää. Toivottavasti kirjanäyttely ja -listat saivat lopulta lainaajatkin liikkeelle.
Minä lopetin iltani herkulliseen kauhuleivokseen:
Finlandia Junior - ehdokkaat olivat kuulemma yllättäviä. Hmmmm... Koska ne eivät sitä olisi? Keskustelua asiasta on käyty, ja varjolista löytyy ainakin Rouva Huulta.
Nautin tilaisuudesta, kirjailijoiden jännityksestä ja ilosta, toimittajien kiinnostuksesta ja juhlista. Minnan puhe oli rohkea ja kantaaottava.
Kiitos kaikille, jotka ovat pitäneet minusta huolta tänä aikana - toivottavasti minusta on ollut iloa teille.
Tässä kooste kaikesta:
Yhytin Keravalla Dynaamisen Duon, joka saapui rankalta, mutta ilmeisen riemukkaalta pohjoisenkiertueeltaan.
Kirjastossa oltiin varustauduttu hyvin: oma kauhunurkkani oli kovin kutsuva.
Sitten vain vinkkarit kuntoon ja show pyörimään:
Ihastuin kovasti "lukumatotuoliin". En pysty kulkemaan missään kirjastossa ilman kameraa ja merkkailematta henkisesti "tykkään"-lappuja kaikkiin juttuihin, joita Uudessa Kirjastossamme voitaisiin käyttää.
Tähän rakastuin ensisilmäyksellä:
Örkin sisällä on tietokoneen keskusyksikkö, ja *minä tulen löytämään* jonkun tuunarin, joka meidän lastenkoneemme noin örkittää! (Yhteydenotot minulle)
Päivä oli mukavan menevä, toimittajakin kävi paikalla ja mainitsi jutussaan ystävällisesti myös Markun ja Matin ;)...
Seuraavana aamuna hyppäsin junaan Aamunkoi mukanani, ja matkasin Siilinjärvelle. Orivedellä Bella laajensi elämäänsä, Pieksämäellä vaatteet eivät enää mahtuneet päälle ja Kuopiossa otettiin hampaat avuksi. Häkellyttävää.
Siilinjärven kirjasto oli kaunis ja selkeä, fiksusti uudistettu - ja taas kuvasin.
Lastenosaston "Laikku" kaksosvauvoineen oli aikas söpö.
Varsinainen vinkkaus tapahtui nuorisotalolla, jonne henkilökunta ja vapaa-ehtoiset olivat tulleet jo aamulla lavastamaan kauhujen taloa. Ja sen huomasi. Aivan mielettömän hirvittävä paikka - täydellisen hyvällä tavalla!! Valitettavasti kameran salama tahtoi pilata kaikki synkät kuvat, joten tässä vain muutama esimerkki karmeudesta:
Kirjastonjohtaja ja lastenkirjastonhoitaja :).
Vinkkaus oli "nuokkutyylinen" - paljon menoa, puhelimia, hässäkkää. Toivottavasti kirjanäyttely ja -listat saivat lopulta lainaajatkin liikkeelle.
Minä lopetin iltani herkulliseen kauhuleivokseen:
Finlandia Junior - ehdokkaat olivat kuulemma yllättäviä. Hmmmm... Koska ne eivät sitä olisi? Keskustelua asiasta on käyty, ja varjolista löytyy ainakin Rouva Huulta.
Nautin tilaisuudesta, kirjailijoiden jännityksestä ja ilosta, toimittajien kiinnostuksesta ja juhlista. Minnan puhe oli rohkea ja kantaaottava.
Kiitos kaikille, jotka ovat pitäneet minusta huolta tänä aikana - toivottavasti minusta on ollut iloa teille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)