Aslak ja rutistus

Tampereen kaupunginkirjastossa järjestetään helmikuisin kirjakutsut, joissa katsotaan, kuka on kuka. Käydään läpi (villi arvaus) viitisensataa lasten- ja nuortenkirjaa ja nähdään kavereita.

Kutsut on nimetty aina sen mukaan, kenen nimipäiväksi ne sattuvat - tällä kahdeksannella kerralla juhlimme lappilaisia, pelastushelikopteria ja kuntoutusta, jonka tarpeessa moni osallistujakin olisi. Ainakin kutsujen jälkeen.

Resepti sille, kuinka kohtuullisen kokeneista esiintyji/ästä tehdään hyytelöä: Otetaan vähän rontti sata vähintään semituttua ihmistä ja pistetään ne istumaan saliin. Laitetaan uhri katsomaan niitä ja tajuamaan ensisilmäyksellä, että kaikki ovat kirjastolaisia, opettajia, tutkijoita tai kirjailijoita - asiantuntijoita kirjallisuudessa, fiksuja ja analyyttisiä. Sanotaan: "Nonni, puhu nyt si!"

Käsittämättömän tiukan paketin tietokirjoista sai aikaan Mervi Hietanen, jonka nimeänkin tässä julkisesti "Kirjastolaisten hotshotiksi"! Valokuvakirjan lisäksi käytiin läpi koko kirjastoluokitus. Minulle tämä olisi vaikein osuus kirjojen erilaisuuden ja suuren määrän vuoksi, mutta jälleen jutusta nousi esiin hittejä ja huteja, mistä todistaa kanssapirkkalalaisen ensimmäinen kommentti Mervin esityksen jälkeen: "Mikä on rahatilanne? Kuinka paljolla saa tilata?"

Kakkosen Jaana Nokialta oli tehnyt melkein lasarukset ja noussut sairasvuoteeltaan, pakannut kassinsa ja käynyt. Tämä on kirjallisuuden ainoa huono puoli: logistiikka. Minä luotin viiteen kangaskassiin, nähtiinpä paikalla myös maailmaakin kolunnut matkalaukku.

Kuvakirjojen esittely alkoi melkein satutunnilla, ja yleisö nautti. Mulkosilmäiset eläimet ja näyttämökirjat eivät sovi lainauskäyttöön kovin hyvin, mutta satutunneilla ja kirjastolaiskoulutuksissa ne ovat hittejä!

Karjalaisen Matti Hervannan kirjastosta puhui sarjakuvista loistavasti. Paitsi uutuusesittelyä, yleisö sai kuunnella taustoituksia ja kohtuullisen vähän huonoja urheiluvertauksia, mistä kiitämme. Jostain syystä kuvat itse puhumistilanteesta eivät oikein onnistuneet, joten pistetään tähän MIB-henkinen rokkitylytyskuva. Matti vasemmalla, suhteellisen viaton sivustaseuraaja & mediakasvattaja & tutkija oikealla.

Sitten puhuin minä, helppolukuisista kirjoista ja lastenromaaneista, saduistakin. Valitettavasti en voi kertoa mitä sanoin, koska armollinen paniikki pyyhki muistini tyhjäksi. Tarkoituksena oli kehua Aapo ja evakkomatkaa, Auringon lapsia, Venlan alkeiskurssia, Kuningattaren viittaa, Kuituset ja isän koodia, Kaiken maailman eläinsatuja ja useampaa muuta. Jälkeenpäin minulle kerrottiin närkästyneenä, jotta olin kertonut Mirandan juoneksi tarinan, joka oikeasti tapahtui Hissu Hirviössä. Anteeksi yleisö, Wallace ja Weston :(.

Tuija Mäki oli tehnyt käsittämättömän työn lukiessaan kaikki realistiset nuortenkirjat. Oiva ryhmittely auttoi jäsentämään kokonaisuutta, johon kuului mm. Rakkautta Tampereella (hih hih hih :), koiria ja urheilua. Tästä osiosta tuli useita merkintöjä papereihin vinkkauksia varten!

Mukavaa oli, että paikalle oli saapunut myös Pirkanmaalaisia kirjailijoita. Rannelan Terhiltä mukana oli Scarlettin puvussa, Kurosen Kirstiltä Kuituset ja isän koodi ja Anneli Kannolta kuvakirja-Virtasten lisäksi yhdessä Terhin kanssa kirjoitettu Tähystäjäneito.


Viimeinen esitys oli Tuijan ja Matin jo viime vuonna suurta suosiota kerännyt yhteisesittely vuoden 2011 fantasiakirjoista. Perinteisen fantsun (jota löytyy hyvin myös pienemmille suunnattuna) lisäksi kuulimme pararomantiikkarintaman (sic) uudet kuulumiset ja kurkistimme aikamatkailuun. Mukavaa väittelyä esittelijöiden kesken ja välillä yleisönkin kanssa syntyi mm. Funken Recklessistä, joka on loistava vaikkakin raskassoutuinen ja ihanan haastava kirja.

Aslakin päivä on kaikkineen aikamoinen rutistus, ja siitä ansaitsee rutistuksen koko Metson lastenosaston henkilökunta. Järjestelyissä on ollut hurja homma. *ruts*

Ylenmääräistä korrektiutta välttääksemme viimeinen kuva olkoot kuvaajansa sanoin "Takarivin pahistytöt neuloivat ja ilmeilivät." Ilmeet eivät kuvasta ihanan päivän fiiliksiä. (Kiitos Roiskon Helille ja anteeksi Ilkalle, joka ilman omaa syytään joutui taustalle)

Kirjakutsuista lisää Rouva Huun Lastenkirjahylly-blogissa!

Kuvat: Mervi Hietanen & Matti Karjalainen

Juhlapäiviä

Viime keskiviikkona, 8.2. oli Lainan päivä. Sitä on vietetty parisenkymmentä vuotta kirjastojen virallisena nimipäivänä, jolloin saa juhlia.

Eilen eskarilaiset mykistyivät innosta, kun kahdentoista lapasen avustusloukussa kerroin juhlapäivästä. Pirkkalassa tänä päivänä on jo pitkään valittu juhlavasti Vuoden Lainaaja – henkilö, joka käyttää kirjaston palveluita ahkerasti ja monipuolisesti. Bileisiin kuuluu kukkia, violetti kirjekuori, kakkua ja paikallislehden haastattelu.
Vuoden Lainaaja 2011 on Pirkkalassa Sami Nojosaho, sarjakuviin erikoistunut monitoimilukija. Antitäti nappasi miehen vastaamaan muutamaan kysymykseen viisi minuuttia ennen virallista toimitusta, ja huusi johtajalle ”Vielä kolme minuuttia!!” kun juhlakalu revittiin käsistä.

Sami oppi lukemaan alle kouluikäisenä pakon edessä, koska Aku Ankkaa ei tilattu ennen lukutaidon saavuttamista. Loistava pedagoginen kikka! Nuolialan koulun yhteydessä oleva kirjasto oli se tärkein monta vuotta, ja sarjakuvaa ilmestyi harvakseltaan. Uutuushyllyn edessä punnittiin tahto ja lihakset, kun koko luokka ryntäsi sarjiksia rohmuamaan. ”Jos opettaja ei anna lainata sarjakuvia luokkakäynnillä, menkää kirjastoon koulun jälkeen!”, neuvoo Sami nykynuorisoa.

Nojosaho mainitsee lempidekkaristikseen Donald E. Westlaken: ”Surkuhupaisat tarinat ovat opettavaisia.” Voi Dortmunderia… Sarjakuvista Hugleikur Dagssonin sairaalle huumorille saa nauraa ilman kysymysmerkkiä ja uusi albumimittainen Perimmäinen Pohjola ansaitsee erikoismaininnan. Tarmo Koiviston Mämmilä kuuluu kotimaiseen kärkeen. ”Asun itsekin pienellä paikkakunnalla ja ne jutut vain ovat niin totta!” Antitäti kumartaa päänsä nöyränä ja kiittää Samia hankintaehdotuksesta, jonka vuoksi Timo Katajamäen Pyynikinajoista kertovat kirjat löytyvät Pirkkalankin hyllystä. Siinä oli aika villit kisat – monessakin merkityksessä.

Mitä, jos kirjastoa ei olisi? ”En voi sanoa, että repisin tukan päästäni,” sanoo hiuksellisesti haasteellisoitunut Nojosaho, ”mutta ei kyllä paljon naurattaisi. Tila ja raha estävät kaiken kiinnostavan hankkimisen omaksi.”

On selvästi kohtalon johdatusta, että minusta on tullut kirjastonhoitaja. Päivä Lainan jälkeen minä synnyin. Siitä muistutti ihana kuutosluokka, joka kajautti synttärilaulun pyytäen sen jälkeen anteeksi hiljaisuuden rikkomista :).

Keskikokoisen kirjaston keskikaamean hoitajan päivä

Taitaa olla toinen kerta, kun osallistun Library Day in the Life-juttuun. Tarkoituksena on siis kertoa työpäivästään ja jakaa se isosti somessa.

En tiedä, palveleeko tämä päättäjiä vakuuttamalla meidän huhkivan hurjasti töitä tai veronmaksajia heidän päästessään kurkistamaan Teh Takahuoneeseen, mutta minusta on ainakin kivaa lukea, mitä muissa kirjastoissa tehdään. Stalkkeri luontojaan kun olen.

Tiistaina 31.1. olin menossa iltavuoroon, mutta heräsin jumalattomaan aikaan nakkaamaan autolla kanssavinkkarin koululle, johon pääseminen oli haasteellista kahden ison kirjalaatikon kanssa. Vinkkaus meni kuulemma hienosti, ja olin aika hyvä ihminen -fiiliksissä! *silitapu, Reetta!!*

Rässin räävitöntä vauhtia takaisin kotiin ja kääriydyin uudestaan peittoon. Heitin mp3:een Almondin Naakkakesän englanniksi, koska se on jäänyt lukupinoon roikkumaan ja epäilen vahvasti sen kuuluvan ennemmin nuoriin aikuisiin kuin varsinaisiin nuortenkirjoihin. Kymmenessä minuutissa totesin olevani oikeassa - ja syvässä unessa.

Puoli yksitoista kömmin kahvipannun luokse ja lähetin sähköpostia parille kirjailijalle. Inuin juttuja IBBY Finlandin Virikkeitä-lehden ekaan numeroon, jonka toinen toimittaja olen. Aikataulu oli ammattitaidottomuudestani johtuen hyytävä, mutta molemmat vastasivat heti myöntävästi. En jaksa lakata hämmästelemästä kotimaisten la-nu -kirjailijoiden jaksamista ja intoa, kun kyseessä on jakaminen, osallistuminen ja innostaminen. Ilman heitä me emme olisi mitään. Sinänsä hauskaa, että toisen kirjailijan kirjasta tulen puhumaan helmikuun lopussa Tampereen kirjaston Aslakin päivän kirjakutsuilla, toisen taas Raisiossa Vaski-kirjastojen järjestämässä Tarinatornadossa maaliskuussa.

Lueskelin koneelta muiden kirjastolaisten päivistä keittäen samalla raivokkaasti kypsäksi parsakaalia. Keittiöni muistutti jostain syystä muutenkin ihan tyttöjääkaappia: turkkilaista äijä-jogurttia, cantaloupe-melonia, appelsiini-tyrnikiisseliä. Onneksi evääksi lähti vain kananuggetteja, suolapähkinöitä ja sukkaneule.

Myöhästyin töistä puolisen tuntia (mikä on ilmeisen yleistä, kun LibDayn juttuja lukee...), mutta edellisenä iltana teinien Facebook-tilien kaappauksen ja siitä seuranneen rakkausdraaman selvittäminen oli heittänyt tunnit plussalle. (Myöhemmin illalla vakuuttelin toiselle osapuolelle toisen viattomuutta ja pidän heille peukkuja <3). Työpäivä on aloittava sähköpostilla, koska siellä on usein nopeaa toimintaa vaativia viestejä. Nyt ihanansuloinen yläkoulun äidinkielenopettaja oli tehnyt käsittämättömän työn aikatauluttaessaan maaliskuussa olevan kirjallisuusviikon ohjelman luokat, valinnaisaineet, yo-kirjoitukset ja lähes 700 oppilasta huomioonottaen. Näytä mulle kieltä! onkin työllistänyt viime aikoina kiitettävästi, kun kuuden päivän esiintyjät palkkioineen, aikatauluineen kaikkineen on kaatunut niskaan. Nyt näyttää siltä, että meillä on kivaa viikon ja yhden päivän ajan: teatteri-impro-ryhmä Uusi Kattaus, mun ja Lempäälän Gretan genrevinkkausta, mu-pe-vinkkausta Hervannasta, Pauli Hanhiniemi, Marianna Leikomaa ja Salla Simukka. Mainitsinko Pauli Hanhiniemen? Ja sen, että yhtenä kuulaana maaliskuisena aamuna minä istun autossa sen pihassa ja kidnap tuon sen kyydissäni Pirkkalaan.

Tiistaisin tulee kirjalähetys BTJ:ltä, ja se on vähän kuin joulu. Sen lisäksi oli kaksi ISOA pakettia MINULLE!! Kustantajat olivat saaneet arvostelukappale-lähetykset toimimaan, ja esitin performanssin: "KIRJAstonhoitaja saa KIRJOJA", joka huvitti työtovereitani kovasti. Minä olen ihan hyvä tanssimaan iloisena, ja kolmisenkymmentä kirjaa tekee minut hyyyyyvin iloiseksi.

Tuttava kyseli Arena-kuulumisia sähköpostilla, kyselin omilta kontakteiltani ja sain juuri sellaisia vastauksia kuin odotinkin. Lähetin uuden viestin kysyäkseni, mistä näistä saa puhua ääneen :p. Sähköpostilla suunniteltiin alustavasti myös parin tuttavan kanssa vinkkauskoulutusta syksyksi Tampereelle, Vinkkariyhdistystä ja kirjastoa tasapuolisesti kupaten. Kahtellaan...

Olen mukana PIKI-kirjastojen nuortensivujen tekijäkunnassa, ja lähetin muutaman kirjan id-numerot eteenpäin lisättäväksi uutuuslistaan. Huomenna pitäisi olla kuusi aineistovinkkiä valmiina, aiheena Oma napa. Hih hih. Se ideointikokous oli aika hauska.

Kirjoittelin muun ohessa lisäyksiä Virikkeitä-lehden juttuuni vuoden 2011 lasten ja nuorten sarjakuvasta ja lähetin sen peer review-kierrokselle sarjakuvaviisaalle ystävälle. Kiireessä tuli eteen myös Vuoden lainaajan valinta. Mielessäni oli kaikin puolin loistava ehdokas, joka on vielä edustava ja hauskakin, ja iltapäivällä kuulin hänen pääsevän tilaisuuteen ja ottavan tittelin ilolla vastaan. Iloinen asia :)!

Iltavuoro päättyy neljään asiakaspalvelutuntiin. Vuorossa oli kiukuttelevia lainausautomaatteja ja sitkeiden uudelleenkäynnistysten ilta. Normaaleja kysymyksiä, suosituksia, varauksia ja ihan tuore vauva, jonka äidille etsin raskausaikana nimikirjoja. Nyt sain kuulla lopputuloksen palvelustani. Hyvä valinta ja söpö isovelikin vielä. Teinit olivat hyytyneet hoodeille pakkaseen ja muutenkin ilta oli suhteellisen hiljainen.

Kahvitauolta palatessani kuulin, että minua oli kyselty. Salissa odotti kaksi nuorta miestä, joista toinen kehui kirjaston pyörätelineiden levyjarruystävällisyyttä(!!)ja toinen esitteli uudet hammasrautansa. Kommenttini: "Eihän niitä oikeastaan edes huomaa", oli selvästi suunnattu väärälle sukupuolelle, sillä poika näytti pettyneeltä. Yritän muistaa seuraavalla kerralla kehua rautaista hymyä ja vinkata Bondia.

Illalla vielä muutama lehteen liittyvä sähköposti, sarjisjutun korjailua ja Dexteriä devarilta. Olen vinkannut Lindsayn dekkareita kasiluokkalaisille, ja haluan tietää meneekö sarja samaan suuntaan kirjojen kanssa. Juuri ennen nukahtamista puolikas Supermarsu ja yöksi jälleen Naakkakesä korviin.

Kokonaisvaltaista kirjallisuuselämää.

Poliittinen on poliittista!

Meidänkin kirjastossamme on ollut mahdollisuus äänestää ennakkoon presidenttiä. Se on hyvä asia, sillä kirjasto on mitä suurimmassa määrin poliittinen paikka - niin puolue- kuin muutenkin.

Olemme ehkä ainoa julkinen paikka, jonka hyllystä löytyvät kaikki ehdokkaat läpi vuoden, ilmaiseksi lainattavana. Meiltä löytyvät myös tyyppien mielikirjat ja kohun kohteet pikalukijoista puolueen ärhäkkäimpiin.

Mietiskelin puolueita, ja jokaisen arvostuksista voi löytää kirjaston. Kolkuttakaa, niin kaksikymmenluokasta avataan, yksilöt saavat vapaasti valita itsensä kehittämisen ja yrittänyttä ei laiteta. Meiltä löytyy molempia (ja vielä useampia) kieliä, kriittisyyttä niin maahanmuuttoon kuin sortovaltaan, kestävää kehitystä ja tasa-arvoa.

Ennen kaikkea kirjasto on minulle poliittinen paikka sanan varsinaisessa, ylätason merkityksessä. Yhteisten asioiden hoitamista, jakamista ja hiukan kapinallisesti anarkistiseksikin leimatun Kari Palosen mukaan sitä, "jossa voi tehdä toisin".

Kirjasto on kulkenut pitkän tien, mutta lopulta muuttunut ideologisesti kohtuullisen vähän. Nopeasti ajatellen nykypäivänä se on HUONO asia: jämähtänyt, tunkkainen, varastomainen... mitä näitä nyt onkaan.

Minä sanon teille: EI OLE. Se on iloinen asia ja hymyilevä peukku päälle. Kansanvalistus-aate on edelleen tongittavissa, mutta se on menettänyt luokka- ja kielitaustaansa muuttuen neutraalimmaksi ja epäarvottavammaksi. Hyvinvointiyhteiskunta löytyy helposti, jälleen kevennettynä versiona. Meillä ei holhota eikä arvoteta, vaan tarjotaan kevyttä viihdettä, tiukkaa asiaa ja jopa oppikirjoja niin kouluun kuin kursseillekin. Tappovideoita ja addiktoivia pelejä - hakekaa täältä vaan!

Meiltä saa asiakaskortin heti kun omistaa jonkinlaisen henkilötunnuksen, emmekä me lähetä mainoksia tai stalkkaa lainoja. Ei tarvitse olla kansalainen, iällä, sukupuolella, varallisuudella, uskonnolla ei väliä. Me olemme ilmaisia ja vapaita, kuka tahansa saa kävellä sisään,käydä niin usein kuin haluaa ja viipyä haluamansa ajan. Me koulutamme, opetamme, jaamme.

Me annamme teille sisällöt, taistelemme vapaan tiedon puolesta ja palvelemme teitä suhteellisen kiltisti. Meillä pääsee hitto vie ilmaiseksi vessaan kunhan lukee lehdet sen ulkopuolella.

Demokratia olemme me!

Minä olen löytänyt Aarteen

Maailmassa tuppaa olemaan absoluuttisia ja relatiivisia asioita.

Relatiivinen voisi olla vaikkapa se, onko kaali hyvää. Minusta se on (ja siksi keittelenkin kaalisoppaa huomiseksi samalla kiroten talvikaalin antipehmeyttä, minkä vuoksi yö saa mutta soppa ei).

Absoluuttinen on se, että BTJ:n Kirjonet-nettikauppa on kök eikun joo, on se. Kökkö. Sen ovat tietäneet kaikki kirjastolaisista myyntimiehiin ja varmasti BTJ:n johtoportaaseen asti, mutta surkeiden sattumusten sarjan vuoksi kehitysprojekti on mennyt pidemmän kaavan kautta.

Jokin aika sitten avasin suuni aihetta sivuavassa keskustelussa ja huomasin olevani mukana käyttäjäpaneelissa kertomassa ideoitani. Sitten huomasin, että se ei ollutkaan ihan helppoa.

Minä olen kauhean hyvä narisemaan ja valittamaan - kittysemään, kuten eräs kauhuelokuvissa nukkuva ystäväni verbaliikkaani kuvasi. Hello Kitty vaan sinne pohjoisiin! Aina ei ole kuitenkaan helppoa kertoa, mitä sille huonolle pitäisi tehdä, jotta siitä tulisi parempi.

Tänään Kuha-kirjastoille (Tampereen kehyskunnat) esiteltiin uutta BTJ:n verkkokauppaa, Aarretta, joka on ihan nimensä veroinen. Ensinnäkin se näyttää verkkokaupalta, mitä voisi pitää verkkokauppuutena olemisen lähtökohtana. Siinä on kunnon logiikka, hyvät hakumahdollisuudet niin tyhmään kuin tarkennettuun hakuun. Siihen on saatu paljon tietoa yhdellä klikkauksella näkyviin tai pois, mistä eräs osallistuja sai syyn hymyillä: "Nyt tämä näyttää siltä, että tilauksen voisi oikeasti tehdä ilman paperi-Kirjoa."

Siinä on paljon muutakin, mutta koska itse pääsette katsomaan sitä jo vajaan kuukauden päästä, en revittele lisää.

Se ideoinnin vaikeus muuten paljastui n. kolme minuuttia tilaisuuden alkamisen jälkeen, kun eräs osallistuja torppasi etusivua "levottomuudesta". Minä muistaakseni hihkuin jokunen kuukausi sitten samassa kohdassa adjektiiveja "dynaaminen, hieno, innostava"!!

Yksityiskohdat ovat ehkä katsojan silmissä, mutta kyllä se vaan noin pääsääntöisesti on hyvä. Oikea kirjastotyökalu, joka on lähes valmis tullessaan markkinoille. Näitäkin vielä löytyy.

Aina kun puhun Kuha-kirjastoista, minun päässäni alkaa soida tämä biisi:

Ei vaiskaan!

Ihmisen elämä kulkee ehkä seitsemän vuoden sykleissä, mutta koska olen muutenkin suhteellisen vauhdikas ihminen, minulle riittää yhdeksän kuukautta - sellainen keskimääräinen raskausaika (paitsi sellaisten, joita odottaessa ehti lukemaan TSH:n ja muun Tolkienin tuotannon).

Kun maailma on epäjärjestyksessä ja minä vähitellen järjestyksessä, on aika herätellä Antitäti.

Vuodessa on tapahtunut paljon joka taholla - vinkkauskeikkoja, kotikirjaston kanssa mälläämistä, se iso A, joka nousee ehkä joskus taivaanrannasta, ystäviä tullut ja jokunen mennytkin.

Aloitetaan varovasti siitä, mikä on tuonut iloa ja revityttänyt hiuksia. Olen kirjoittanut tätä. Ja jos klikkaatte sitä 6.-9.1., se ei aukea, koska konversio. Edelliset kaksi lausetta selittävät niitä edeltävän kolmannen.

Muutenkin olen aika ylpeä PIKI-sisältösivuista, koska niiden kautta tavoitetaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä kirjallisuustapahtumiin ja vinkkauksiin pääse. Ja sellaisia, jotka pääsevät. Hurja määrä vinkkejä, artikkeleita ja arvosteluja on tehty yhdessä kirjastolaisten kesken - asiakkailla on mahdollisuus kirjoittaa omia mielipiteitään kirjojen tietoihin, pisteyttää niitä ja aloittaa vaikka keskustelu.

Sisältösivuja tehdessä tulee seurattua entistä tarkemmin ilmassa liikkuvia asioita, seurattua lehtien arvosteluja ja kirjailijoiden haastatteluja. Kaikkeen ei pysty yksin, siksi meitä on monta kymmentä osallistumassa ja tekemässä ainakin palan kokonaisuudesta.

Siitä tulee hyvä mieli ja hemmetin villejä kokouksia - virallisia ja epä-sellaisia.

Sanotaan nyt vaikka japanilainen ravintola ja napa.

Kiitos :).

Kiitos kaikille!

Kun aloitin Antitädin kirjoittamisen, kirjastoblogeja oli Suomessa vielä suhteellisen vähän. Idea omastani syntyi *maakuntakirjastokokouksessa*, ja kiitos siitä kuuluu Lassilan Matille. Oli aika innostava puhe :). Upeita blogeja on nyt useammallakin kirjastolla - ja henkilöstöllä. Niitä kannattaa lukea!

Vuosien varrella on tullut sanottua paljon, kiltillä asenteella. Kirja-arvostelut eivät toimineet tässä formaatissa, reissujuttuja on ollut puolestaan hauska kirjoittaa ja vähän kittynääkin on tänne mahtunut.

Vähitellen monet omista jutuistani ovat siirtyneet Facebookiin, ja kepeähkö bloggaus ei tunnu enää tarpeelliselta. Alan asioista on edelleen mukava jutella, mutta eri tavalla.

Nyt tämä siis sainoisi niille kiitos ja menisi avaruuteen. Aika aikaa kutakin.

Keski-Suomen kierros

Tour de Keski-Suomi, ensimmäistä kertaa liikkeellä autolla, josta on tullut minun omani muutama viikko sitten. Ajan Harjukaupungin läpi putoamatta salakäytäviin. Pakkasta järjen ylittävä määrä. Tiedossa kaksi reissupäivää ja yö. Huippua :)!

Kun saavuin Uuraisille, kaikki oli jo valmiina. Pari kasiryhmää ja kuutoset, kirjat kärryissä ja tuolit nostettuina. Jänskättävä hetki joka kerta.


Ensimmäiseksi lauteille heitettiin parit kasit. Miekkani laulaa, Ystävät hämärän jälkeen, Nälkäpeli...


Mielestäni heristän opettavaisesti sormea puhuessani mm. elokuvien ikärajoista, mutta tämän kuvan Uuraisten Kristiina oli nimennyt "Nyrkki heiluu"... Eh. (EDIT: Korjaus, Puntalan Minna on ollut asialla. Pitihän se arvata :))


Lasten hyllystä löytyi ihania rotavia! (Kiitos Tiikurille tästä sanasta)


Viimeinen ryhmä oli kuutosia, jotka kertoivat *minulle* kummitusjuttuja. Haasteena oli poika, "joka ei koskaan ole pelännyt lukiessaan kirjaa". Olisi kiva kuulla, mitä hän piti suosituksestani...


Uuraisten kirjaston työhuone sai minut tuntemaan itseni normaaliksi kirjastolaiseksi. Kiitos. Me olemme pino-eläimiä - luontoaan vastaan on turha taistella!


...mutta järjestystäkin löytyi.


Uuraisilla oli myös hyviä pasteijoita, leivoksia, ihmisiä ja ohjeita. "Älä käänny ennen Hankasalmen kylttiä", meinasivat olla viimeiset kuulemani sanat. Käännyin vain kaksi kertaa, koska tie oli niiiiiiiin piiiiiitkä ja siellä oli niin monia kivoja risteyksiä (joissa EI tosin lukenut Hankasalmi). Pysähdyin keskelle metsää ja soitin kotiin (ei vastausta), toiseen kotiin (ei vastausta) ja Kestin Markulle. Markku käski minun ajaa pohjoiseen tai lounaaseen tai whatever. Minä kysyin, onko se oikealla vai vasemmalla. Onneksi oli banaani.

Hankasalmen kirjasto oli valoisa ja avara.


Sininen hetki ja kissatyynyt. Rauha. Aamulla oli -33, ja sain aidosti jännittää auton käynnistymistä. Motellin setä lupasi kaapeloida minut liikkeelle, jos olisin jäänyt pihaan.


Satuhuone oli eristetty kekseliäästi omaksi, ilmavaksi tilakseen. Sielläkin oli kissoja. Ja lukutoukka (eläin).


Aivan loistava idea oli teemanäyttely punaisista kirjoista :).


Hankasalmella sain mukaani oppaan, jonka kanssa kävimme kahdella pienehköllä koululla. Niissä on aina oma tunnelmansa - ja yhdysluokat. Nelos-kutosten vinkkauksessa saa vähän tasapainoilla, mutta luonne vaikuttaa fyysistä ikää enemmän.

Kirjallisuutta löytyi yöksi myös motellihuoneen hyllystä!


Kiitos jälleen kaikille järjestäjille, joiden ansiosta reissu tuntui ennemminkin lomailulta kuin työltä. Tiedän kyllä, millainen homma teillä on kirjojen keräämisessä, luokkien sopimisessa jne. Kiitos, kun jaksatte :).

Muutamassa päivässä olen matkannut Ouluun Kirjavinkkariyhdistyksen koulutuspäivään ja vuosikokoukseen, junaillut takaisin ja hillunut Elävän kirjallisuuden festivaaleilla.

Oulussa oli hyvä ohjelma: aikuisvinkkausta, vinkkarin jaksamista, äänenhuoltoa - ja uusia jäseniä hallitukseen. Tuli hyvä mieli. Yhdistyksen idean ja niiden ihmisten takia on mukavaa tehdä hommia, se yhdistää käytännön ja sosiaalisuuden pieneen kapinahenkeen sekä yhteisölliseen aktiivisuuteen.



Yhteisöllisyydestä puhuttiin myös festareiden paneelissa Kirjallisuuden alalla töissä. Puhumassa oli kriitikko ja tutkija Virpi Alanen, sanataideopettaja ja tapahtumatuottaja Karoliina Suoniemi ja kirjailija, kääntäjä, kriitikko Salla Simukka. Juteltiin myös kulttuurista, miten oman työn on löytänyt ja mikä siitä tekee oman. (Ja vähän siitä, miksi humis-alalla tehdään aina töitä öisin. Jos haluaa vastauksen sähköpostiin parissa minuutissa, sitä ei kannata lähettää ennen puolta yötä.)

Minä olen tyytyväinen kirjastonhoitaja. Minulla on riittävästi turvallisuutta ja rutiineja pitämään itseni kurissa (sekä tilin yleensä plussalla), tarpeeksi mahdollisuuksia revitellä sekä omassa työssä että keikoilla. Vapautta tehdä valintoja ja priorisoida, ympärillä ihmisiä niin välittömässä läheisyydessä kuin fesen tai puhelimen päässäkin, toisaalta myös työhuone ja ovi, valvottuja öitä.

Kun olin lähdössä Werstaalta kotiin, kuuntelin nuoren polven kiihkeää väittelyä Zeitgeistista nykypäivänä. Ne seisoivat tupakkapaikalla ja tärisivät innosta - hiukan kylmästäkin. Ajatukset, kiihkeys, tulkinnat ja itseä suuremmat ideologiat. Sieltä löytyy tämänkin työn sydän.

Päivä mur... kirjastonhoitajana

Bobbi L. Newmanin blogiin oli tultu haulla: "Millainen on kirjastonhoitajan päivä?" Siitä alkoi Kirjastopäivän vietto, josta hauskoja esimerkkejä löytyy vaikkapa ihan raakasti googlaamalla "library day" tai projektin etusivulta.

Tässä siis minun yksi työpäiväni. Aika tavallinen "paikallaolopäivä", useimmiten viikon aikana muutamalle päivälle kertyy kokouksia, opetuksia tai vinkkauksia. Sopivassa suhteessa etää ja läheisyyttä, byrokratiaa ja kurahanskojen laittamista, omaa kirjastoa ja verkkopalavereja.

7.30 Töissä. Jostain perverssistä syystä tahdon olla töissä aikaisin, vaikka vihaan heräämistä. Ensimmäiseksi kaivan tietokoneen muistilappujen alta ja hurraan! Odottamassa on pitkällisten neuvottelujen tulos: pikkukirjaston nelosten kirjastonkäytönopetusaika on vihdoin ok. Jos koululla on viisi konetta ja kirjastossa kaksi, saa olla aika luova.

Facebookia tulee käytetyksi työjuttuihin paljon. Tänään tulen iloiseksi Rannelan Terhin vastauksista Ystäväkirjaan, joka tulee uuden verkkokirjaston nuorten sivuille (joita ei saa kommentoida näin keskeneräisinä, koska suutun). Tallennan vastaukset, jaan muille työryhmäläisille ja saan vielä ihania kuvia julkaisuoikeuksilla.

8-9 Hyllytystä. Maanantain jälkeen palautuksia on vuori, ja niin on hyvä. Kuvakirjoja on ripoteltu luovasti koristamaan eri osastoja. Ehdin vilkaista samalla pari uutuutta ja siirrellä vähän järjestystä. Koskahan kaikki on juuri oikealla paikallaan...

9-9.15 Kahvitauko, jolloin kerätään uuden järjestelmän käsittämättömimpiä varausmokia, vannotaan testaavamme sitä ja tätä, hihitetään hyllyluokille ja kirotaan signumeita. Okei, puhutaan me vähän muustakin, mutta siitä ei voi kertoa :).

9.15-10 Eilisen muistilappujen delegointia ja sotkujen selvittämistä. Jonkun asiakkaan ilmoitukset eivät toimi, yksi aikuinen on ohjelman mielestä toisen vanhuksen huoltaja, sössin edellisen illan digitointi-asiakkaan, koska en ole ehtinyt katsomaan edes perusteita mutta päätin kuitenkin yrittää, kolme isoa laatikkoa täynnä uudenuutukaisia kirjoja saapuu takaovesta, sakkoja on mennyt väärin, varausmaksut eivät toimineet, yhden asiakkaan varausten yli on hypätty kokonaan, sähköpostimuistutukset toimivat tai sitten eivät. Yksilöllistä palvelua - sitä asiakkaat Auringonnousun aikana todella saavat.

10-12 Tiskivuoro. Ensimmäiseksi sisään syöksyy ekaluokka, jonka opettaja ilmoittaa iloisella äänellä minun olevan kuin Pikkumetsän Susi. Taijotainsemmoista. En voi olla kysymättä - se tarkoitti asiantuntijaa. (Huokaan helpotuksesta). Puoli tuntia rakasta mellakkaa: "Mä haluan kivan tietokirjan." "Mistä aiheesta?" "Jostain kivasta." "No mistä sä tykkäät - eläimistä, autoista, historiasta..." "No kaikesta kivasta!!" Löydän tyylioppaan ja muumiokirjan tytöille, pojat innostuvat kaivelemaan myös historiaa - ja tietysti dinosauruksia. (Minä en tule koskaan ymmärtämään niiden viehätystä, mutta samahan se, mistä latinan alkeensa kaivaa).

Unohdettuja tunnuslukuja, painavia reppuja. Etsin yhdelle asiakkaalle tiedon, mistä kaupasta sanakirja löytyy halvimmalla ja höpötän muutaman päivittäisen vakkarin kanssa. Tuijotan haaveksuvasti yhtä, joka kertoo jäävänsä viikon päästä eläkkeelle, mutta harrastavansa edelleen työntekoa. Se kiittää "seurasta" lähtiessään ja hymyilen. Etsin lehtitietokannasta kaukaisen paikallislehden ja sieltä tärkeän kuolinilmoituksen, joka tulostetaan omaiselle. Vieressä kaveri taistelee lumikolatestien kanssa. Kun aikaa on, selailen uutuusluetteloa ja merkitsen Pirkkalaan hankittavat lasten ja nuorten kirjat, dvd:t, äänikirjat, pelit... Tilaus jää huomiselle, harmittaa.

12-13 Sähköposteja, sähköposteja. Vinkkausaikojen varauksia, opetusaikoja, parikin keikkaviestiä, kyselen koulutusta ensi vuodelle opettajien veso-päivään. Huomenna on kokous mm. sen tiimoilta. En ole ehtinyt viedä kunnan omaa kirjadiplomia eteenpäin tarpeeksi. Äh. Joulukirjoja palautuu vieläkin, ja ne pitää sulloa huoneeni kaappiin pitkäaikaislainaan odottamaan aikaa parempaa.

13-13.15 Mielin määrin kahvia tupakkaa

13.15-15 Juttelen palapelien ostamisesta lastenpuolelle, muutama lautapelikin olisi kiva olla. Tilailen huomenna. Yritän saada uutuuskirjoista luetteloa verkkokirjaston sivuille lähetettäväksi, mutta "tietueiden id-numerot" ovat kateissa. Soitan asiantuntijoille Pääkalloluolaan ja saan tunnin päästä vastauksen. Kello on liikaa, huomenna tämä loppuun. Korjailen vääriä tietoja kirjojen selkätarroista, tageista, infotarroista. Käyn läpi sivupisteen poistokirjoja ja nappaan sieltä meille muutaman puuttuvan hyväkuntoisen. HAA!! TOINEN Noidan käsikirja pääkirjastolle!

Kirjojen toimittajamme on muuttunut, samalla osittain alennusprosenttimme, tunnuksemme, valikoimamme. Katselen lasittunein silmin byrokratiaa, kun sähköpostiin kilahtaa uusi työvuorolista. Valitettavasti olen unohtanut sen käyttämän ohjelman salasanani, ja joudun kiertämään koko talon kerjäämässä paperiversiota, kun kuulen pikkujäbien katselleen koneilla pornoa. Minä h**to soikoon puhuin tästä niille *eilen*, joten sensuuria vastustava liberalistisiipi hiljenee pääni sisällä välittömästi. Valitettavasti myöhästyn, tiedonhaluiset ovat juuri poistuneet.

Juuri ennen kuin lähden, keskustelen johtajan kanssa hetken temperamentista. Minun.

Uutta ja vanhaa, jotain sinistä ja lainattua

Tämän vuoden ainoa pysyvä asia on ollut muutos ja minun on ollut parasta opetella olemaan siinä aika hyvä.

Suurin ja hienoin asia on tietysti uusi kirjasto, jonne muutettiin elokuussa. Mahtavat muuttolihakseni ovat surkastuneet, mutta edelleen olen (ystävien mielestä vähän liiankin) ylpeä ja innoissani väreistä, kalusteista, neliöistä, mahdollisuuksista. Samalla luovuttiin vanhasta, mutta mukaan sieltä lähti paljon.

Uusi tila ja uudet puitteet vaativat yllättävän paljon uusia työtapoja ja kaikenlaista oppimista. Ne myös mahdollistavat vaikka mitä, ja suurista suunnitelmista luopuminen on ollut vaikeaa. Resurssit=raha, aika, jaksu ei riitä kaikkeen, mihin intoa olisi. Se harmittaa raskaasti. Onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä valmiiksi yhdellä kertaa, minä sanon itselleni, enkä ihan usko kuitenkaan. Besserwisser.

Opetukset, vinkkaukset, lukudiplomi, tvt, jokaiselle luokalle jotain, mediakasvatus... Niistä tehdään vähitellen Pirkkalan kokoinen paketti, semmoinen Antitädin syötettävä.

Toinen suuri uudistus on ollut järjestelmänvaihdos Auroraan. Se on iso juttu, ja sen huomaa. Paljon nieltävää kerralla, monta asiaa potkii vastaan ja usein luovitaan ristiaallokossa. Tänään löysin ensimmäiset omat oikopolkuni, ihastuin yhteen piirteeseen ja tuunasin pari pikkujuttua minunlaisikseni. Uskon suhteemme kehittyvän syvällisempään suuntaan, vaikka ovia välillä paiskonkin. Rammsteinin Ohne Dich tuntuu olevan meidän laulumme niin hyvässä kuin pahassakin.

Molemmat suuret - ja henkilökohtaiset pienemmät - muutokset ovat saaneet minut miettimään, saako epäonnistumisista tai vaikeuksista puhua? Rehellisyys ei ole kitisemistä, kritiikin sietäminen on helpompaa, kun takana on vankkaa faktaa ja tukijoukkoja. Vaikeiden tilanteiden avaaminen aloitetaan realistisella tiedottamisella ja mokien jakamisella.

Kukaan ei ole heittämässä pyyhettä kehään. Päinvastoin. Yhdessä on alettu, yhdessä mennään. Annetaan asiakkaalle mukaan jotain lainattua.

Sinistä löytyy pimeistä pakkasöistä ja hyvästeistä.

Kirjaset 2010!

Tämä postaus on kaveribloggausta ja jatkokertomus. Ehkä muistattekin
Kauhava-reissun, joka kulki samalla tavalla Antitädin ja Kirjavinkkariblogin yhteistyönä. Nätisti käsi kädessä. Siirry postausten lopuista löytyvillä linkeillä eteenpäin ja katso, mitä
todellisuudessa tapahtui Sastamalassa kirjavinkkauksen SM-kisoissa!

Kaikki alkoi aamukahvilla linja-autoasemalla, jonne saapui myös
Kirjavinkkariyhdistyksen puheenjohtaja. Puhis Markku kertoo
dramaattisesta aamustaan seuraavaa...

Markku on hyvä sherpaopas (ja feministi, joka ei koskaan tahdo loukata Antitädin itsenäisyyttä kantamalla tämän lukuisia laukkuja), joten Kirjaset löytyivät vaivatta.



Monenkokoisia vierailijoita oli hurjasti, ja kirjasairaalaan joutui
välillä jonottamaan.



Minua jännitti, mutta Markkua ei...

Okei, myönnetään. Minä en ole nälkäisenä kovin mukava ja olin unohtanut banaanin kotiin.

Ensimmäisessä esiintymisessä vinkattiin vinkkaamista- ja vähän Markkuakin.



"Kirjavinkkari seisoo tässä
Tukevin jaloin, se on ihan ässä.
Aikoo kertoa kirjoista meille,
Antaa vaihtelua telkkarin pakasteseille
Viedä mukanaan vieraiden tarinoiden teille
Vinkata voi heikot ja vahvat
ei haittaa jenkkakahvat

Keskelle sarjakuvaa, puhekuplaa
tyyppi jo katu-uskottavuutensa tuplaa
Seuraavaksi kirjoista valitaan kauhu
jyliseväksi kohoaa äänen pauhu
kun hirviö kaapista ulos loikkaa
purren kaulaan neitoa hoikkaa
eikun seuraavaksi Jari Tervon Troikkaa

Sankari puolustaa heikkoja
vinkkari kaivaa kirjasta outoja seikkoja
jos Markulla olisi hiukset, esittäisimme tässä välissä peikkoja
Jos kiukuttaa, lainaa vitsejä
nauraessa on vaikeaa hokea hitsejä
Tylsyyden katkaisee rakkaus
tyttö ja poika ja kuu ja ihkuu ja siinä koko pakkaus
jos et hempeyttä kestä, valitse Kapteeni Kalsarin hakkaus/kakkaus

Ketään ei lukiessa oikeasti satu
Voit olla yhtä aikaa sekä Tatu että Patu
(ja vaikka Veerakin)
Viisikon Leo, Anne tai Pauli
keittokirjoista napata ohjeita kauli
miseen, perunan keittoon, pullan paistoon
sotahistorian kanssa käydä taistoon
luottaa kirjastossa vinkkarin vaistoon

Meille tärkeintä on löytää lukijalle kirja
kirjalle lukija
Vinkata vinkkausta, olla hädänalaiselle tukija
Ota käteen outo teos
kohta niitä on vieressäs kokonainen seos
Usko siis Puheenjohtaja Kestiä
ei maailmassa ole parempaa pestiä"

Selvittyään noloudestaan pj Kesti avasi virallisesti Vinkkiviikot. Tarkoituksena on siis vinkata niin livenä kuin virtuaalisesti Facebookissa, Twitterissä, kotisivuilla, blogeissa ja ihan missä vaan niin paljon kuin ikinä pystyy! Kokemuksia ja vinkkejä voi lähettää suoraan Vinkkariblogiin tai sähköpostiin, jonka osoite löytyy blogista ja jätetään spämmin vuoksi tässä mainitsematta.

Vinkkarikisan vuoden teemana oli kierrätys.
Sen varjolla vinkattiin mm. koiranpennun kasvatusopasta, jossa ei kiusattu eläimiä vaan lannoitettiin kukkia :) ja Muumeja, joita vinkkasi itse Tuutikki. Vinkkaus loppui kauniiseen ajatukseen siitä, kuinka kirjan ymmärtäminen omassa mielessään ja sydämessään vapauttaa sen lahjoitettavaksi ystäville.

Voittajaksi tuomaristo valitsi Mary Oljen Virkkausopasta käsittelevän vinkkauksen, jonka elävöittämiseksi oli tehty niin sanomalehtihikipanta kuin jätesäkkihamekin. Erityisesti kiitettiin esityksen luontevuutta sekä sitä, kuinka vinkkari loi sille todellisen tarpeen :).



Marlen sanoin meidän ei todellakaan tarvitse olla huolissamme vinkkauksen tulevaisuudesta - niin upeita vinkkejä saimme kuulla.

Sitten olikin aika yllättää Marle...

Huone 13

...löytyi Järvenpään kirjastosta!



Mukava kokoontumistila on koristeltu Kauhuvinkkaria varten aivan uskomattoman hienoksi. Etenkin araknofobiasta kärsiville oli monta mukavaa yllätystä...



Vinkkauskeikoille lähdetään usein klo 6 aamulla. Silloin on kelmeä ja aavemainen olo. Onneksi kirjastossa oli löydetty minulle sopiva kavaljeeri, jonka kanssa sopi odottaa 5-6 - luokkalaisia ryhmiä! Yhteensä vinkattuja luokkia kävi seitsemän - lähes 150 peloteltua oppilasta.



Kirjoille oli rakennettu varsinainen alttari, josta löytyi monenmoista kauhistusta. Joka vinkkauksen jälkeen eteen kerääntyikin joukkio oppilaita selailemaan kirjoja ja tutkailemaan rekvisiittaa. Punasilmäinen rotta niskassa sai kiljumaan, ja hämähäkinverkko tarttui mukavasti hiuksiin...



Pianon päälle oli asetettu tuoppi odottamaan aavesoittajaa. Oli ihanaa vinkata elävän kynttilän valossa! Tosin ystävällinen kirjastolainen luovutti päiväksi käyttöön myös pyöränlamppunsa, jonka valossa oli hyvä näyttää kirjojen kansikuvia ja vinkkarin rumaa irvistystä.



Näin kuolleelta onnistun näyttämään vain harvoin. Kiitos kuvaajalle :)!



Opettajille oli tehty upeat, kuvitetut listat vinkatuista kirjoista. Lista löytyy myös Kirjavinkkariblogista (se toinen, eka on yläkoululista). Kirjoja oli kerätty mahtavia määriä lainakappaleiksi, ja kesken taisivat loppua vain Carmanin Luurankopuro, Sisätön Kummitusten luokka ja se Huone 13.



Järvenpään kirjasto on tunnettu The Tädeistään, mutta lisään joukkoon vielä harvinaisen kauhutietoisen ja mukavan kirjastoporukan sekä järkyttävän hyvän pullan!

Kauhutäti kiittää ja irvistää.

Afternoons & Coffeespoons

Joskus sitä miettii, miksi ihmiset hakeutuvat kirjastoalalle. Viimeisen kuukauden aikana olen kuullut, kuinka useimmat kirjastolaiset ovat:

- hiljaisia

- vetäytyviä

- arkoja

- konservatiivisia

- alisuorittajia

- vähän naurettavia omassa täpinässään

- vapaamatkustajia kovassa yhteiskunnassa

ja kuinka kirjastoon kannattaa hakeutua, jos haluaa välttyä paineilta ja stressiltä.


Tässä yhden viikon lista, mitä kirjastossa tapahtuu:

ma
klo 8-10
- Viikonlopun kirjastovihkiäisten siivous, tuolien kantaminen, pianolla Koivuniemen Aikuinen nainen
klo 10:
- Päiväkotiryhmän vierailu
- Satutunti
(ei pitäisi olla päällekkäin, mutta kun meni pakka sekaisin varauksissa)
klo 13.15
- Koululaisryhmä, palautus ja lainaus

ti

klo 8-10 Maanantai-illan kaaoksen siivous, kahvikuppi ennen avaamista
klo 9 Posti tulee ja tuo 5 BTJ:n laatikkoa täynnä kirjoja. Sivari aloittaa purkamisen ja jakaa kirjat luetteloijien huoneisiin, jotta ne pääsevät hyllyyn mielellään saman viikon aikana
klo 10 Päiväkotiryhmän vierailu
klo 10-11 Valmistaudun huomiseen vinkkaukseen
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 minulla kokous Tampereella, ankaraa vääntöä klo 15 asti
klo 13 Yläkoululuokan tutustumiskäynti: esittely, tunnuslukujen laitto

ke

klo 8.15 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl. Kesto 1h 15 min.
klo 8-10 Muut hyllyttävät lasten- ja nuortenpuolenkin, koska olen kiinni
klo 9.30 Pienryhmä koululaisia, palautus ja lainaus
klo 9.45 Toinen ryhmä englanninvinkkausta, 25 kpl
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 13-15 Uuden verkkokirjaston ekojen sisältöjen tekemistä, yhden uuden jutun suunnittelua, tulevan projektin aikataulujen vääntöä Tracy Chapman soundtrackina.

to

klo 8-9.30 Hyllytys
klo 9.30-10.15 Pikkukoulun tutustumiskäynti, esittely, tunnuslukujen laitto
klo 10.15-11 Toinen samanlainen porukka
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.45 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12-13.30 Asiakaspalveluvuoro tiskissä
Iltapäivällä yritän ehtiä viemään uusia kirjoja rekisteriin ja anoa loman ensi viikolle (josta yksi päivä menee koulutuksessa ja yksi keikalla kauhuvinkkaamassa. Gaslight Anthem, lääkärin määräyksestä.
klo 19 Yleisöluento kirjaston tiloissa

pe

Tulen myöhästymään, koska ihmiset eivät suostu noudattamaan säännöllistä elämänrytmiä ja minun pitää hoitaa homma.

Lisäksi *neljä* ihmistä on jossain ja paikalle saadaan *yksi* korvaava ihminen.

klo 8-9.45 Hyllytys, kirjojen hoitoa
klo 9.45-11 Englanninkielinen vinkkaus lukiolaisille, 25 kpl.
klo 10 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 10.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 11.30 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus
klo 12.20 Koululaisryhmä, palautus ja lainaus

Kaiken aikaa kirjasto on normaalisti auki klo 10-19, ja asiakaspalvelu pyörii. Lisäksi muilla työntekijöillä on omia koulutuksia, projekteja, sisätöitä, kokouksia yms., joista kuulen vain huikkauksena käytävältä.

Perjantai-iltana istun ja kuuntelen otsikon biisiä haaveillen. Ai niin, lauantaivuoro!

Ihan kiva

Kaikki ovat varmasti nähneet toimittajan haastattelevan lasta. Mennään kyykkyyn (lapsen tasolle!!), otetaan mairea ilme (ystävällinen aikuinen!!) ja kysytään kannustavalla äänellä (mielipiteenvapaus!!): ”Nooh, mimmoista sun mielestä xxx oli?”

Vääjäämätön vastaus on aina: ”Ihan kiva”.

Jos kirjastojen käyttäjätutkimukset ovat vaikeita ja käyttämättömien tutkiminen lähes mahdotonta, ovat lapsille suunnatut kyselyt lähes varmasti tuomittuja. Me emme osaa kysyä oikein. Me olemme ihan kivoja ja siinä se.

Juuri sen vuoksi yritän kerätä ja diilata palautetta aina, kun se vain on mahdollista. Hali henkisesti niille vanhemmille, jotka kertovat lastensa kommenteista ja mietteistä kirjastokäynnin jälkeen tai vaikka lempikirjoista, pelottavista tarinoista, automaattien hienoudesta, ihan mistä vaan.

Varsinkin vinkkauksien jälkeen tahtoisin olla kärpäsenä katossa. Katoaako innostus vinkkarin kävellessä ovesta ulos? Jääkö jotain mieleen kerrottavaksi vanhemmille kotona? Millaiset kirjat vaivaavat – ja mitkä hyvällä, mitkä pahalla tavalla. Tapasin ringettematsissa tytön, joka kertoi äidilleen suurella äänellä minun olevan ”se, joka pelästytti mut sillä noitajutulla, mutta sit mä en ehtinyt lainaamaan sitä kirjaa kun joku vei sen”. Heti töihinpäästyäni tein maalivahdille varauksen Dahlin Kuka pelkää noitia – kirjasta. Yksi pieni kertoi pelänneensä Akimbo ja krokotiilimiestä niin, että melkein itketti. Teepä siitä johtopäätöksiä…

Oikeastaan parasta palautetta on perhe, joka tulee illalla kirjastoon ja kaikki alle metrikakskytsenttiset huikkaa: ”Moi, Reetta” ja ehkä kommentoivat koulun edellistä kirjastokäyntiä. Silloin tiedän, että olen palvellut asiakasta hyvin. Asiakasta, en lasta.

Tänään välitin palautteen Hervannan kirjaston tietotorille, jossa järjestetään koulutuksia jo esikoululaisillekin. Käynnin ohjelmasta oli kantautunut ennakkotietoja eskareille, ja eräs herkempi tapaus oli herennyt itkemään, koska ei kuitenkaan osaisi tehdä niin vaikeita juttuja. Kaverinsa oli lohduttanut: ”Kyllä ne siellä auttaa.” Käynnin jälkeen Herkkis oli ollut yhtä hymyä: ”Ne ihan oikeesti autto mua koko ajan!”

Kuningaskunta tuollaisesta palautteesta!

Lady Domina

Tämä on kirjastoblogi. Tiedoksi niille, joiden hakukonerunous-kokeilut heittivät otsakkeen perusteella tälle sivustolle ja joilla on muita hyviä odotuksia.

Edit: Osa jutusta on fiktiivistä, osa liioiteltua ja osa hypoteettista. Jos joku tunnistaa tekstistä itsensä, hänen tulee häpeämän.

Uudessa kirjastossa on uusia tiloja ja tapoja. Vanhoista ongelmista jotkut jäivät vanhaan taloon, toiset korostuvat entisestään. On aika uusia säännöt. Minä en ole sääntö-ihminen, mutta ilkivaltaiset, suttuiset anarkistit istukoon omassa olohuoneessaan – minä puolustan omaani.

Syöminen. Ehkä tyrmistyttävin kokemukseni vuosien takaa on asiakas, joka kaivoi grillatun broilerin esille istuessaan tietokoneella ja söi hyvällä ruokahalulla. En pystynyt puuttumaan tilanteeseen mitenkään. ”Anteeksi, mutta voitteko laittaa kananne pussiin” ei vain tullut suustani luontevasti. Nyt kirjastoa vastapäätä on pikkugrilli. Uusi muoti on hakea sieltä makkaraperunat ja tulla niiden kanssa kirjastoon. Ulkona on kylmä ja kurkkusalaatti näyttää nätiltä näppiksellä.

Johtopäätös: Koneiden läheisyydessä ei syödä eikä juoda. Muualla menee ehkä banaani tai pillimehu ilman, että hyökkään niskaan, mutta jätskin kanssa on turha yrittää lastenosastollekaan. Neiti, huomenna uudestaan.

Vessat. Minua jaksaa hämmästyttää, kuinka kaksivuotias osaa käydä vessassa mutta moni sitä vanhempi ei. Vessassa on oma kalusteensa kaikelle, mitä siellä on tarkoitus tehdä. Niitä ei tule sekoittaa toisiinsa. Käsipaperi runnottuna putkentukkeeksi ei toimi, kapakassa on kivempaa nauttia alkoholia. Saippualla pestään. Ehkä minulta vielä kuitenkin irtoaisi tätimäinen hymy nuorelle parille, joka aikojen alussa livahti yhteisvessakäynniltä punoittavin poskin. Ei kannata kokeilla.

Johtopäätös: Meistä olisi tympeää siirtyä lukittuihin vessoihin ja avain-systeemiin, mutta se voi olla edessä. Höh.

Älämölö: Kirjastoon kuuluu normaali ääni ja puhe. Normaalin määrittelee se, joka istuu tiskissä. Se, jolla on salasana tietokoneiden peitto-ohjelmaan, on jumala. Yhdellä koneella istuu yksi ihminen – mahdollisesti yhden kaverin kanssa. Useampi johtaa huomautukseen, puhutteluun ja poistamiseen. Yhtään porttikieltoa en ole vielä jakanut, kynnys on olemassa mutta ei niin korkea, ettei keski-ikäisen kirjastonhoitajan polvi vielä sille nousisi.

Johtopäätös: Jokainen ikäkautensa mukaisesti. Lapsille vähän slackia juoksemiseen, teineille rajojen kokeiluun, vanhuksille äänenkorottamiseen. Suora päänauonta kenelle tahansa, kiusaaminen tai ilkivalta - ei kiitos.

Pallit. Minun pallini vietiin pois. Ne ihanat värikkäät. Ei se, että niistä rakennettiin linnoja, majoja, istuimia, niille stage-daivattiin ja niitä pidettiin pomppulinnana. Mutta se, että niistä tehtiin vapaapaini-areena ja taisteluvälineet yhdellä kertaa. Ei tullut verta, mutta ei se kaukanakaan ollut. Nyt ne tuodaan esille vinkkauksia ja opetuksia varten.

Johtopäätös: Kun ihmiskunnan evoluutio lähikuukausina tekee jyrkän käänteen parempaan, varaamme itsellemme oikeuden kokeilla palleja uudelleen.

Kirjoituksen tarkoituksena EI ole valittaa, vaan määrittää peruskohteliaisuuden rajat. Olisi mukava kuulla, millaisia sääntöjä muissa kirjastoissa noudatetaan - ja mitä asiakkaat tällaisista ovat mieltä.

Automaatit

Meillä ei ole koskaan ollut automaatteja ja nyt on.

Automaatittomuus on ollut sekä hyvä että huono asia. Olen pystynyt seuraamaan mainiosti, mikä kulkee - ja ennen kaikkea miksi. Aika usein olen kysäissyt palauttajalta, tuliko kirja luetuksi, oliko se hyvä, onko samanlainen kuin joku toinen kirja tai muuta semmoista. Tiedän, se on ahdistavaa. Pyydän anteeksi tenttaamistani, lapsukaiset ja teinit. Nyt pääsette minua pakoon automaatille.

Monet asiakkaat kauhistelivat jo etukäteen henkilökohtaisen palvelun häviämistä, mistä minäkään en lähtökohtaisesti pidä. Minulle sosiaalisuus on osa asiakaspalvelua, nopea kuulumistenvaihto tai syvempi keskustelu kirjoista tai jostain ihan muusta. Osa ihmisistä pelkäsi tekniikkaa.

Jo monen vuoden ajan meiltä on kysytty, eikö meillä *todellakaan* ole automaatteja. Eivät kaikki tahdo jonottaa lainavuoroaan, kun teemme pitkää tiedonhakua toiselle asiakkaalle. Kaikki eivät edes tahdo keskustella tai panostaa hymyilyyn, kun väsyneenä nappaa pari kirjaa mukaansa.

Uuden kirjaston myötä kaikki on vähän toisin.

Asiakaspalvelu on siirtynyt suureksi osaksi tilapäisesti automaateille. Periaatteena on, että jokaiselle kävijälle esitellään automaatit ja laitetaan perusjutut koneella kuntoon. Suurin osa on innostunut selvästi siitä, kuinka kätevää ja helppoa lainaaminen ja palautus nyt ovat. Hikoilin muutaman tunnin saadakseni näppiksestä irti byrokratian ja kirjastojargonin lisäksi suomea (mikä ei onnistu koskaan kovin hyvin, höh), ja kirjoitin ohjeet.

Kun ensihuuma on ohi, henkilökohtaista tiskipalvelua haluavat asiakkaat tulevat sitä myös saamaan ihan lainauksessa ja palautuksessakin.

Monet ovat kysyneet, eivätkö automaatit vie työpaikkojamme. Voin vakuuttaa, että lisäaika käytetään koulutuksiin, opastukseen, vinkkauksiin, esittelyyn jne. jne. Siis asiakaspalveluun.

Ei se ihan helppoa ole meillekään. Kun on istunut vuosikausia tiskin takana, on vaikea lähteä sieltä pois. Luokkien kanssa olen tottunut hääräämään hyllyjen välissä, palvelemaan kolmea kysyjää yhtä aikaa ja napsimaan kirjoja lennosta odottaviin käsiin. Aikuisten kanssa olen ujompi, varovaisempi. En halua häiritä enkä tyrkyttää. Kirjastossa pitää saada fiilistellä ja haistella, tutkia omia mielenliikkeitään ja tehdä löytöjä.

Minä tarvitsen vähän rohkaisua. Kysykää, häiritkää, huutakaa apua. Meistä se on mukavaa.

Se on muutettu!

Satulampi käyttövalmiina!

Yhden kirjaston konkreettiseen muuttamiseen menee n. kolme viikkoa aikaa, kahdeksan kiloa hermoja, muutama tuhat muuttolaatikkoa, 13 litraa hikeä, 500 ml verta, ei yhtään lopullisesti tuhoutunutta ihmissuhdetta, kaksi metriä äänihuulia ja 37 tuntia hihitystä.

Hämmästyttävää oli se, että vaikka pakkasimme laatikoita SEKÄ aakkosissa että luokittain OIKEINPÄIN, ne menivät väärinpäin. Kun vaihdoimme suunnan päinvastaiseksi, ne menivät silti väärinpäin. Tämä todistanee jotain maailmankaikkeuden logiikasta ja karman laista.

Koska tämä on minun blogini, keskityn tylysti lasten- ja nuortenosaston muuttoon. Osallistumisen muuhun hommaan oli nolostuttavan vähäistä: heittelin hyllyyn aikuisten kauhukirjat ja kutosluokan (joka meni vähän tyhmästi ja minua kiukuttaa vieläkin.) Onneksi kaikki kuitenkin elää ja siirtyy ja mukautuu, kun päästään oikeasti arkityöhön.

Pieniä anarkistisia juttuja - kirjastomääritelmän mukaan: vinksahtanut pahvikirjahylly:



Lasten uutuuskirjahylly on aika mahti:



Yllättävän paljon aikaa meni miettimiseen ja kokeiluun. Tietokirjaluokkiin mahtui kohtuullisesti alaluokkia, mutta pistääko pallopelit vai ratsastus alaluokaksi? Miten erottaa askarteluoppaat alaluokkana käsityön pääluokasta, kun molemmissa on kuusvitosta? Ihmisen biologiasta yhdistin reippaalla kädellä kaikki vauvan tulo-, murkku- ja seksi-kirjat omaan alaluokkaansa Mistä minä olen tullut? Nimi on vähän platku, mutta koska tietokirjat ovat lasten ja nuorten yhteisissä hyllyissä, jarruttelin Antitätimäisen ärsyttävän "se on ihan luonnollista" - asennetta. Se asenne pyysi minua laittamaan hyllyopasteeseen: "SE, mistä Stephen Kingkään ei uskalla kirjoittaa". Tai "Lue minut, ota minut". Tai "Tee hyvää itselle ja muille".

Nuorten aikuisten sarjikset ovat nyt erillään lasten perussarjiksista (ja tilasin salaa muutaman sarjan kauhumangaa). Musiikki on lastenosastolla, devaritkin ajattelin jakaa lasten/isompien hyllyihin erikseen.

Hyllyt erottaa toisistaan päädyissä olevista kirjaimista:



Vielä riittää mietittävää. Eniten työllistävät asennukset, elektroniikan koulutus (I've got one word for you: <3 Smartboard <3) ja sen työmäärän purkaminen, joka muuton aikana on kasautunut.

Automaatit tulevat ensimmäistä kertaa Pirkkalaan. Tässä on semmoista tylyä kauneutta, jonka edessä menen heikoksi:



Minun huoneessani on koti. Tavarat löysivät heti omat paikkansa ja avaan joka aamu oven yhtä mielettömän iloisena. Ilmoitustaulullakin on kaikki olennainen:



Niin, se muutonjälkeinen haba. Conanessa, the librarian: