maanantaina, heinäkuuta 19, 2010

Se on muutettu!



Satulampi käyttövalmiina!

Yhden kirjaston konkreettiseen muuttamiseen menee n. kolme viikkoa aikaa, kahdeksan kiloa hermoja, muutama tuhat muuttolaatikkoa, 13 litraa hikeä, 500 ml verta, ei yhtään lopullisesti tuhoutunutta ihmissuhdetta, kaksi metriä äänihuulia ja 37 tuntia hihitystä.

Hämmästyttävää oli se, että vaikka pakkasimme laatikoita SEKÄ aakkosissa että luokittain OIKEINPÄIN, ne menivät väärinpäin. Kun vaihdoimme suunnan päinvastaiseksi, ne menivät silti väärinpäin. Tämä todistanee jotain maailmankaikkeuden logiikasta ja karman laista.

Koska tämä on minun blogini, keskityn tylysti lasten- ja nuortenosaston muuttoon. Osallistumisen muuhun hommaan oli nolostuttavan vähäistä: heittelin hyllyyn aikuisten kauhukirjat ja kutosluokan (joka meni vähän tyhmästi ja minua kiukuttaa vieläkin.) Onneksi kaikki kuitenkin elää ja siirtyy ja mukautuu, kun päästään oikeasti arkityöhön.

Pieniä anarkistisia juttuja - kirjastomääritelmän mukaan: vinksahtanut pahvikirjahylly:



Lasten uutuuskirjahylly on aika mahti:



Yllättävän paljon aikaa meni miettimiseen ja kokeiluun. Tietokirjaluokkiin mahtui kohtuullisesti alaluokkia, mutta pistääko pallopelit vai ratsastus alaluokaksi? Miten erottaa askarteluoppaat alaluokkana käsityön pääluokasta, kun molemmissa on kuusvitosta? Ihmisen biologiasta yhdistin reippaalla kädellä kaikki vauvan tulo-, murkku- ja seksi-kirjat omaan alaluokkaansa Mistä minä olen tullut? Nimi on vähän platku, mutta koska tietokirjat ovat lasten ja nuorten yhteisissä hyllyissä, jarruttelin Antitätimäisen ärsyttävän "se on ihan luonnollista" - asennetta. Se asenne pyysi minua laittamaan hyllyopasteeseen: "SE, mistä Stephen Kingkään ei uskalla kirjoittaa". Tai "Lue minut, ota minut". Tai "Tee hyvää itselle ja muille".

Nuorten aikuisten sarjikset ovat nyt erillään lasten perussarjiksista (ja tilasin salaa muutaman sarjan kauhumangaa). Musiikki on lastenosastolla, devaritkin ajattelin jakaa lasten/isompien hyllyihin erikseen.

Hyllyt erottaa toisistaan päädyissä olevista kirjaimista:



Vielä riittää mietittävää. Eniten työllistävät asennukset, elektroniikan koulutus (I've got one word for you: <3 Smartboard <3) ja sen työmäärän purkaminen, joka muuton aikana on kasautunut.

Automaatit tulevat ensimmäistä kertaa Pirkkalaan. Tässä on semmoista tylyä kauneutta, jonka edessä menen heikoksi:



Minun huoneessani on koti. Tavarat löysivät heti omat paikkansa ja avaan joka aamu oven yhtä mielettömän iloisena. Ilmoitustaulullakin on kaikki olennainen:



Niin, se muutonjälkeinen haba. Conanessa, the librarian:

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi että ei jaksa odottaa, että pääsee uutta kirjastoa ihailemaan! Kyllä tämä kirjastottomuus on ottanut henkisesti koville :D

antitäti kirjoitti...

Meilläkin on ollut kova ikävä asiakkaita :)! Heti elokuun toinen päivä - tervetuloa!

Anonyymi kirjoitti...

No kyllä sitä kannatti odottaa, vain yksi sana: vau. Eihän sieltä pystynyt edes etsimään mikä oli missäkin kun kulki vaan ympyrää monttu auki, uusia paikkoja ihaillen. En malta odottaa, että pääsee käyttämään uusia tiloja kunnolla! Lukutila näytti erittäin hyvältä eristettyine pöytineen, siellä tullaan syksyn mittaan viettämään varmasti PALJON aikaa yo-kokeisiin lukien :) Kyllä meillä nyt on upea kirjasto!

antitäti kirjoitti...

Kiitos, oikein sydämestä! Tämä oli ehkä paras blogikommenttini koko bloggausaikanani :)!

Anonyymi kirjoitti...

Olisin kaipaillut että kuvat saisi isommaksi, en nimittäin mitenkään pääse paikanpäälle tutustumaan, mutta jos näin virtuaalisesti pääsis paremmin isompien kuvien myötä?
Kivalta näytti jo pikkukuvien perusteella.