keskiviikkona, toukokuuta 13, 2009

Kevät

Tämä kevät on pitkä. Se ei suostunut jatkumaan talvena eikä muuttumaan kesäksi.

Minusta on aina haikeaa, kun kirjastolapset käyvät kevään viimeisillä luokkakäynneillä. Enää ei saa lainata, palautetaan vain. Nekin viimeiset kirjat, jotka löytyivät pulpettia siivotessa kesälomakuntoon. Jouluna lainatut kirjat ovat puolessa vuodessa pitkiksi ja asiallisiksi hujahtaneille Ihan Liian Lapsellisia.

Kevään tietää myös siitä, että tiskillämme on tallessa kivi. Eräs nuori herra pyysi meitä säilyttämään sitä puolestaan. Pöydältä löysin tänään voikukan.

Vaikka töitä riittää koko kesäksi ihan riittävästi ja parhaillaan on syksyn ennakkotilausten kuumin kohina, sureksin silti aina keväisin. Kun oppilaat lähtevät lomille, tuntuu minun työstäni putoavan pois se olennainen "lasten ja nuorten" ja jään pelkäksi kirjastonhoitajaksi. Hassua huomata, että viidessä vuodessa se todella on muuttunut pelkäksi. Opiskelujen alussa tahdoin olla viileä tietopalvelupäällikkö. Tulikin vähemmän cool Antitäti.

Tätä kesää piristää Finncon ja Kirjastopäivät. Toivottavasti pääsen kirjastoautoon! (kröhm, vink vink).

Kaikkein hienointa on se, että saan lukea koko kesän ja syksyn. Finlandia Junior - esiraatipaikka veti hiljaiseksi kunnioituksesta.

Ai niin, ja vampyyrijuttu löytyy täältä

Ehkä minä sittenkin selviän syksyyn saakka.

16 kommenttia:

Arja-täti kirjoitti...

Mulla meni töissä kaksi viikkoa viimeisen vinkkauksen jälkeen täysin apaattisena. Olin turhake. Kukaan ei edes hakenut lukudiplomikirjoja.

Ei huvittanut lukea. Seuraavaan vinkkaukseen voi ihan hyvin olla neljä kuukautta. Missä motivaatio.

Minut pelasti kirjavinkkaritapaaminen maanantaina. Muuten olisin jämähtänyt siihen itsesäälintunteeseen, että olen turha, minulla ei ole merkitystä enkä osaa edes muovittaa Tekniikan maailmaa ilman, että takakannessa on kupruja.

Koitan selvitä kesän. Työnkuva muuttuu muistakin syistä ja onneksi meillä on ne luvatut pelipäivät, jollon saa lasikopissa pelata ainakin 12 pojan kans luvallisesti runescapea. Ehkä selviän kesästä.

Ja aina kun ahdistaa, voi laittaa vihree kimaltevat siivet selkään ja sanoo, että mää oon kirjakeiju.

antitäti kirjoitti...

Arja: Mietin tuota kesälukudiplomia täälläkin, mutta en ehtinyt saada valmista. Ekaluokkalaisille tarkoitettu LU-KE-MIS-TA LO-MAL-LE -lista sentään on odottamassa vanhempia, jotka tulevat kesän alussa hakemaan innostuttavaa kirjaa pienille, joiden pitää vielä treenata.

Ja huomiselle tuli vielä yksi vinkkaus :).

Onneksi, sillä minä en osaa edes muovittaa :/. Runescape kuulostaa kyllä houkuttelevalta... Onko ilmoittautuneissa vain poikia?

kruiser kirjoitti...

Juu juu, toivees o huamattu ja pyritää kaiki mahrollisi keinoi täyttämä. : D

-kruiseri-

antitäti kirjoitti...

Kruiser: Kiitos! Ilmoita edes ajoreitti :)...

kruiser kirjoitti...

Vad menar du?
Bokbussen ska körs till konferensscentrums huvudingång torsdag den 11. juni ca klockan 11 o ska stanna där åtminstone till klockan 13. Är det okej för dig
:) ???

Annars måste du fråga efter nån extra föreställning :)

antitäti kirjoitti...

Kruiser: Haasteellisen käännöstehtävän jälkeen voin luvata Antitädin puolesta, että Turun kirjastoauto saa kulkea tehdyn suunnitelman mukaisesti :)!

Turkua mä sentään puhun kohtuullisesti naimakaupan kautta.

Kotkan kirjastonhoitaja kirjoitti...

Kevään katastrofaaliset kiireet ovat hiljalleen sulamassa sumuiseksi kesäkuuksi. Mitä kesäkuussa lastenkirjastotäti voi tehdä kuin odotella lomaa ja lamaa? Valintalistatkin on kohta käyty läpi ja syksyn/talven projektit mietitty.

Jotenkin se olennainen osa identiteettiä jää lomalle lasten- ja nuorten myötä jo kesäkuussa. Heinäkuussa jää sitten sitten kirjasto ja täti myös lomalle.

Mitähän coolia tietopalvelupäällikön virassa on kukaan koskaan voinut nähdä? Kyllä Laste- ja nuorten ihanmikätahansa on siistimpää :)

kruiser kirjoitti...

Vaikken Antia vielä varsinaisesti tunne, olen vakuuttunut siitä että maailma on parempi paikka, kun hän ei toimi coolina tietopalvelupäällikkönä. Bless ya id's niin ku me Jamaikammiähet sanotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tota noin, mää kyllä tunnustan että kaipaan lomaa vinkkauksista ja satutunneista ja ynnä muusta. Mää haluan joskus aikaa lukea aikuisten kirjoja jotka on koko talven odottaneet kiltisti hyllyssä, tarttee aikaa virkata, kuunnella musiikkia, lukea lehtiä, fanittaa ja harrastaa muuta ihme häröilyä ilman että takaraivossa nakuttaa ääni "Muista lukea vinkkauskirjat".

Librarian kirjoitti...

Edellinen kommentti oli Librarianilta.

antitäti kirjoitti...

Librarian: Uskoisin pääseväni tuohon vaiheeseen jossain kesäkuun puolella. Muutokset ovat vain vähän antihelppoja :).

Kiitos, kun muistutit kaikesta tuosta!

Eija-Liisa kirjoitti...

Onnea esiraatipaikasta! Sittenpä tiedetään ketä muun muassa kehutaan, kun toivottavasti oivat valinnat on tehty :)

antitäti kirjoitti...

Kiitos Eija-Liisalle. Tämä on kuin Fairy tale ;)...

Tuima kirjoitti...

Minäkin olen ihan tyytyväinen, kun lukuvuoden vinkkaukset ovat takanapäin. jossakin vaiheessa kevättä tulee tilanne, jolloin alkaa puhelimen soidessa hokea mielessään "älkää pyytäkö vinkkaamaan, älkää pyytäkö vinkkaamaan"... Ja syksyllä taas miettii "miksei ne soita". Vinkkauksesta tarvitsee LOMAA ja ihan oikeasti isoilla kirjailmilla.

Keitäs muita siellä raadissa on? Onnea, olet sinne oiva valinta. (Tosin olisit voinut olla se diktaattorikin :))

Arja-täti kirjoitti...

Aivan samoin Antitäti minullakin, maalis-huhtikuussa ei tarvinnut olla kuin päivä vapaalla ja viisi vinkkauspyyntöä odotti. Silloin puhelin oli vihollinen.

Syksyllä lukee tilastovihkoa tyyliin, viime syksynä tähän aikaan oli jo niin ja niin monta tilausta...

Ja nyt haikeena katsoo täysiä hyllyjä: kuinka paljon hyviä vinkkauskirjoja olisi kerrankin paikalla!

Eija kirjoitti...

Haa. Olen aina ollut sitä mieltä että kirjaston kulissien takana täytyy tapahtua. Kiva lukea postejasi. Jos haluat kertoa suosikkikirjojesi TOP 5:n, blogissani on Sinulle haaste. Hauskaa viikkoa!