sunnuntaina, helmikuuta 15, 2009

Messuamista

Tampereen kirjamessut 2009 ohi ja olo sen mukainen. Toisena päivänä osallistuin vapaana hurvittelijana, toisena kasvattavaisena kuluttajana. Molempina päivinä söin hampurilaisia ja metrilakua, kuuntelin haastatteluja ja vinkkauksia, ostin kirjoja, metsästin omistuskirjoituksia ja vain istuin ja ihailin.

Keräilijä kaivaa viimeisen kirjalaatikon pohjalta jälleen uuden osan kivikaudella ilmestynyttä kirjasarjaa, lapset jonottavat nimmareita lempikirjailijoiltaan, yleisö seuraa hipihiljaa keskustelua runoudesta. Kirjallisuutta rakastavissa ihmisissä on jotain harrasta.

Koska minulla on kaikilla kirjamessuilla aina säädyttömän hauskaa, sitä kuuluu seurata messukrapula - niin tälläkin kertaa.

Kerronkin vain lyhyesti ostaneeni räävittömän paljon kirjoja, mm. tämän kauhuvinkkausta varten, tämän pienten vinkkauksiin ja tämän hihitettäväksi.

Kiitos Vesalle esittelyistä, Heidille työavusta, Marja-Leenalle tapaamisesta, Rikulle parhaasta omistuskirjoituksesta ja Sirpalle, Elinalle, Katariinalle, Päiville ja Matille vinkkauksista. Kirjastoauton henkilökunnalle upouudesta kirjastokortista, joka sai hymyn kasvoille koko päiväksi. Ja bussiomistuksesta Päiville.

Arvostelublogi on vieläkin vaiheessa, mutta tässä muutama nosto:

Kuronen: Vili Voipio ulvoo ja unelmoi
Lukkarila: Koitetaan kestää, Nanna
Rannela: Amsterdam, Anne F ja minä
Kivekäs: Päin Porkkalaa

Kirjalliseksi soundtrackiksi vähän angstista rakkautta teillekin.

5 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Ystävä Tampereelta lähetti hyvissä ajoin KirjaIn-lehden, jossa oli messutietoutta. Ellei lomat olisi lomittu ja rahat ns. kintuulla, tiedä vaikka olisimme lähteneet... (Tosin olisi pitänyt lähteä rekalla, tuntien meidän kirjanostovimmamme.)

Anonyymi kirjoitti...

Voi hyvää päivää, että sitä osaankin olla puupää. Minähän kirjoitin niihin tyttöjen kirjoihin ihan hullut omistukset, aivan kuin minä olisin heille kirjat antanut. Hävettää! Vaan ei ole helppoa, kun toisella korvalla kuuntelee lempibloggaajan turinoita samalla kun koettaa muistaa, että mitenkäs se omistuskirjoitus oikein pitikään laatia... Olen siis vasta aloitteleva kirjailija... Pahoittelut pimuille, mutta oli hauskaa tavata.

antitäti kirjoitti...

Kaisa: Rekka ja pankkilaina kävivät kyllä mielessä :). Toisaalta Tampereen messut eivät ole ihan niin kaupalliset ja yltäkylläiset kuin eräät muut.

Päivi L: Nyt on kirjailijan itsekritiikki turhan korkealla :)! Kaikki olivat äärimmäisen tyytyväisiä ja taisivat aloitella lukemista jo bussissa. Kuten myös allerkirjoittanut!

Anonyymi kirjoitti...

Ja vertailun vuoksi: angstista ja kirjallista rakkautta pikkuisen kieli poskessa, mutta kuitenkin tyylikkäästi toteutettuna:

http://www.youtube.com/watch?v=663weGidXS0

Kyllä! The Puppini Sisters! :)

Anonyymi kirjoitti...

Boing. Olet haastettu.