perjantaina, marraskuuta 28, 2008

Kauhua lakeuksilla

Olen viettänyt kaksi päivää Seinäjoella ja Peräseinäjoella kauhuvinkkaamassa ja puhumassa vähän aikuisillekin. Reissaaminen on ihanaa!



Kuten kuvasta näkyy, lavastus oli viimeisen päälle kammottavaa. Katosta riippuvissa hämähäkinseiteissä oli kumisia asukkaita, luurangot valtasivat katsomon ja lattialla oli *rotta*.



Kirjastoissa oli rakennettu erittäin toimiva konsepti erilaisista nuorille tarkoitetuista genreilloista, jotka olivat vetäneet väkeä hyvin.


Alan muuten oikeasti uskoa, että kauhuvinkatessani silmiini ilmestyy vaarallinen kiilto - se ei voi olla joka kerta vain kamerasta ja pimeydestä johtuva valoilmiö. Liiallinen heittäytyminen tilanteeseen voi aiheuttaa vaaraa katsojille...



Kauhukirjallisuus on mielenkiintoista, mutta väittäisin ihmisten saapuneen paikalle ennen kaikkea Jarkko Parkkisen kauhuelokuvaluennon houkuttelemina. Hieno paketti kauhun historiallisesta hämärästä lähelle nykypäivää! Bela Lugosin kieliongelmista (sic) Tappajasammakoihin ja Jasoniin asti. Perustietoa, knoppeja ja fiilistelyä samassa paketissa.

Toivon, että joku pyytää Jarkkoa puhumaan kauhuleffasta johonkin lähimaakuntaan, jotta pääsen kuuntelemaan jutun alusta loppuun uudestaan!

Vieraanvaraisuus oli huipussaan, ja ideoita sai taas maakuntakirjastokokoushysterian verran. Kirjastossa pelaaminen! Kauhuelokuva! Opiskelijat enemmän mukaan kirjastoalan koulutuksista lähtien! Aah, oih ja iih. Kiitos kaikkea ja kiitos paljon - meille myös.

Kiitos kaikille, jotka kuljettivat, ruokkivat, lavastivat ja opastivat.

Kiitokset kuvista Hanna Kotilalle.

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos itsellesi!! Sekä kauhuvinkkaus että päivän esiintyminen olivat tosi mielenkiintoisia ja innostavia. Eipä ihme, että kirjat vietiin käsistä...

Mervi

Anonyymi kirjoitti...

Jarkko tuli aikanaan tutuksi muinaisen Hohto-foorumin kautta, jossa käytiin aika värikästä sananvaihtoa niin kauhuleffoista kuin muistakin elokuvista, ja jäi mieleen yhtenä keskustelupalstan asiantuntevimmista nimistä.

"Jos olis valta niin kuin ois mieli", niin järjestäisin myös meidän kirjastossamme tuollaisen kauhuelokuvaa ja sen historiaa käsittelevän luentoillan. Ei ole montaakaan yhtä kiinnostavaa leffagenreä kuin kauhu, ja myös kirjastoväelle voisi olla hyötyä tuollaisesta koulutuksesta, niin yleissivistyksen kuin elokuvavalinnan kannalta.

antitäti kirjoitti...

Mervi: Kiva kuulla, että kirjat läksivät maailmalle. Ja olihan se samalla Elämys ;).

Matti: Kylläpä on nerokas idea! Kukahan innostuisi järjestämään Kauhupäivän, jossa voitaisiin luennoida kauhukirjallisuudesta, kauhuelokuvasta ja kauhusarjakuvasta?!?

Tietäisin joitain tyyppejä, joita voisi kysyä puhumaan ;)...

Anonyymi kirjoitti...

Ai että kokonaisvaltainen kauhupäivä tässä pitäisi järjestää. Kyllähän noita nulikoita sietäisi vähän pelotella muullakin kuin minun naamallani. Ja valtakunnan parhaat asiantuntijat ovat tarjolla esiintymään...

Ehkä vielä joskus...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vaan Antitädille positiivisesta palautteesta kuin myös Matille, vaikka aika oli selvästi kullannut muistot mitä tulee allekirjoittaneen Hohto-foorumin kirjoituksiin. Matti: et ole valitettavasti jatkanut kirjoittamista Elitisti-foorumille. Se on sääli, sillä siellä tarvittaisiin enemmän kommentteja Helsingin ulkopuoleltakin, ns. toukohousujen mainetta täytyy ylläpitää, sinähän pidit varsin onnistuneesti maalaisten puolia Hohto-foorumillakin. Jos touhu tuntuu liian sisäpiiri-meiningiltä, niin huomattavasti rennompaa on Hohtoloota-sivustolla. Käy tutustumassa. Et kai elokuvista täysin ole luopunut?

Mua kyllä jo alkoi hiukan ahdistamaan teidän kauhupäivä-suunnitelmat. Olen vielä toipumassa viime viikon julkisista esiintymisistä. Ei mun heikko sydän kovin usein tällaista kestä.

T: Jarkko P.

Anonyymi kirjoitti...

Ei kannata pelätä Jarkko. Kunnallishallinnossa tällaisen suunnitelman käynnistäminen tarkoittaa, että todennäköisesti syksyllä 2009 tai keväällä 2010 voisi tällaisen tapahtuman polkaista pystyyn. Tämä takaa sen, että kaikki uudet ideat tarjoillaan kylminä jälkiruokakeittoina kun kuumatkin ideat ehtivät jäähtyä ennen tarjoilua... :/

Anonyymi kirjoitti...

"Tämä takaa sen, että kaikki uudet ideat tarjoillaan kylminä jälkiruokakeittoina kun kuumatkin ideat ehtivät jäähtyä ennen tarjoilua..."

Tuo on niin taivaan tosi, joustamaton ja vanhanaikainen kunnallishallinto osaa joskus tappaa luovuuden ja latistaa innon tehdä yhtään mitään uutta tai erikoista kirjastossa.

Anonyymi kirjoitti...

Jarkko: Elokuvaharrastus jatkuu edelleen vanhaan malliin, sillä mihinkä sitä tiikeri juovistaan pääsisi! Viimeksi taisi tulla katsottua Bader-Meinhof Komplex.

Leffafoorumeille kirjoittaminen jäi tosiaan samoihin aikoihin kun porukka alkoi siirtyä Elitistin puolelle. Kävin muistaakseni sitäkin katsomassa, mutta jotenkin se ei enää jaksanut innostaa samalla tavalla kuin vanha Hohto. Vähän saattoi olla sillä sisäpiirimeiningilläkin osuutta asiaan.

Pitää käydä tutustumassa tuohon Hohtolootaan. Ja älä tyystin hylkää ajatusta kauhupäivästä, sillä siitä voisi tulla aidosti mielenkiintoinen tapahtuma, jos mukaan saataisiin sotkettua kirjallisuuden ja sarjakuvan lisäksi myös elokuva-alan tietämymstä.

Kaisa kirjoitti...

Jos laitat mulle sähköpostiosoitteesi, saat (erittäin huonon kännykällä otetun kun olin töissä eikä ollut muuta kameraa ;) kuvan Jalasjärven-Peräseinäjoen Kunnallissanomien jutusta!

antitäti kirjoitti...

Kauhupäivä olisi kauhistuttavan hauskaa!! Ja tosiaan, eipä noita yleensä silmänräpäyksessä järjestetä - haudotaan rauhassa :).

Kaisa: Wau! Kiitos tarjouksesta!! Ottaisin mielelläni jutun vaikkapa työpostiini etunimi.sukunimi@pirkkala.fi

Sieltä tavoittaa muutkin, jos haluaa lähetellä jotain valitusta tai hyvitystä :)!