Voi into ja ahdistus!
Olin Hämeenlinnassa kirjastoväen koulutuspäivässä puhumassa ja kuuntelemassa. Enimmäkseen kuuntelemassa. Heti aamusta minulle valkeni, mitä lastenosastoltani uupuu. Pedagogiikka. Elämyksellisyys. Elämä.
Kauhukseni ymmärsin olevani jaaritteleva kirjaston(anti)täti, jonka puheista lapset muistavat ehkä jotain epämääräistä pelottavaa: sakot, rikotut kirjat, hukatut kortit. Liian pitkät puheet ja kirjat, joihin ei saanut koskea kuin lopuksi, ja silloin oli jo kiire. Motkotusta sotketuista hyllyistä ja hukatuista hanskoista. Missä on ilo, toiminta, kokemus? Muutamalla yksinkertaisella jipolla tunnelma voisi olla hyvinkin erilainen.
Jos vaikkapa ekaluokkalaiset olisivat itse erilaisia kirjoja, joita toiset hyllyttävät? (Kiitos Tuija ja Ella!) Siitä jää mieleen hyllyjärjestys. Tai jos haistellaan oikein vanhan kirjan tuoksua? (Kiitos Sirpa!) Se auttaa ymmärtämään kirjan kestävyyden, kunhan sitä käsitellään oikein. Samalla se on vihje historiasta, kirjallisuuden jatkumosta yli vuosikymmenien. Jos keittokirjahyllystä löytyisi kaurahiutalepaketti, kuusseiskanelosesta lelukissa ja viiskasista hirvenpapanoita? Jos olisi oikein kiltti antitäti, ne voisivat olla suklaarakeita - mutta älkää maistako, ennen kuin olette kysyneet... Jos historialuokassa esitettäisiin ritaria ja prinsessaa? Kuulemma eskarilaiset pojat eivät halua olla prinssejä, koska ne joutuu pussaan prinsessoja. Yäk. Pussailu. (Kiitos Päivi!) .
Asioita voi tunnustella, tehdä itse, haistella ja päästää kirjaston maailmaan mukaan myös erilaiset erityisryhmät (kiitos Minna!).
Koulutukset saavat aikaan aina mielentilan, jossa on mielettömästi optimistista ideointia ja jonkin verran ahdistunutta itsetutkistelua. Miksei meillä ole näin? Miksen minä ole keksinyt tätä?
Onneksi kirjastoväki kokoontuu ja kokoustaa sen verran usein, että parhaat ideat saadaan jakoon. Kiitos siis kaikille!
Lisäksi näin vanhoja ja vieläkin vanhempia opiskelututtuja ja juor... verkostoiduin ahkerasti tuttujen ja puolisellaisten kanssa. Nyt on hyvä olo. Kiitos Jemorylle ikimuistoisista ideoista, joita ei toivottavasti koskaan tuotteisteta elämyksiksi :).
Illalla kuulin vielä, että lähipiirissäni on aktiivisessa lukukäytössä kirja, joka on poistettu Tampereen kaupunginkirjastosta 22.2.1971. Jonkin verran ennen kuin minä synnyin. Sen kirjan elämän minä tahtoisin kirjoittaa.
Ai niin, muutama arvostelu:
Kuronen, Kirsti: Vili Voipio konnan nahoissa, 2008.
Scott, Michael: Kirjanvartija, 2008.
torstaina, helmikuuta 28, 2008
maanantaina, helmikuuta 18, 2008
Vinkkaus pidentää ikää
Kirjastorakkauden lisäksi lankean yhä enemmän vinkkauksen pauloihin. Vink vink.
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.
Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...
Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.
Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.
Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.
Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).
Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.
Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.
Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.
Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?
Enää en jännitä niin paljon, etten saisi itsekin kiksejä näistä tunneista.
Olen aina hämmästellyt ihmisiä, jotka hakeutuvat aloille, joissa "jokainen päivä on erilainen". Kenen päivä ei olisi? Paitsi sen yhden murmelin. Jopa gerbiilitkin päättävät päivittäin, kumman vuoro on karata ja mihin tällä kertaa piiloudutaan ja kuinka lähelle Mörön voi päästää ilman, että joutuu slaissiksi.
Olen onnistunut välttelemään suuria katastrofeja työssäni, mikä on saavutus sinänsä. Kaksisataa 8-vuotiasta vuodessa ei ole leikin asia - etenkin, kun siihen lisätään vähintään useita kymmeniä eriasteisen nuoruuden angsteissa tarpovia ihmisiä . Jotain pientä kuitenkin...
Kerran jouduin selvittämään kahdensadan gramman lankatakun ja pelastamaan virkkuutyön, ennen kuin kukaan luokassa pystyi keskittymään kuuntelemiseen. Onnittelin itseäni kaikista kudotuista sukkapareista, jotka estivät minua panikoitumasta.
Vinkkiparini esiteltyä Aapo ja mokapartio -kirjan kuului keskusradiosta kuulutus, jossa kiellettiin lumipallojen heittely. Todellisuus imitoi taidetta.
Yhden surullisen kerran kaksi oppilasta himoitsi samaa kirjaa, ja jouduin keskelle raastavaa itkuriitaa. Arvonta ei onnistunut, sillä toinen osapuoli kieltäytyi ehdottomasti neuvotteluista. Kirjasota.
Vastasin, minkä ikäisenä sukupuolielämä aloitettiin keskiajalla. (Kysymys on modifioitu rankasti alkuperäisestä).
Tiedän, kuinka monta kynttilää tarvitaan valaisemaan säkkipimeä huone sen verran, että kauhu säilyy ja lukemaan pystyy. Eikä niiden kynttilöiden sytyttämiseen tarvita kuin yksi antitäti, joka ei liehuta viittaansa liian lähellä liekkiä. Vush.
Olen autoillut, junaillut, kävellyt, raahautunut halki hangen, kykkinyt lehmälaitumen reunalla ja liftannut vinkkaamaan tai puhumaan vinkkauksesta.
Yhdellä vinkkauskerralla opettajan sisko synnytti. Tosin ei luokassa.
Mitä muille tapahtuu vinkkireissuilla?
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
Ystävänpäivän jälkihuuruinen rakkaudentunnustus kirjastolle
Noin kuukausi sitten jouduin tilanteeseen, jossa tajusin jotain tärkeää itsestäni.
Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.
Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.
En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...
Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.
Keskustelin ventovieraan ihmisen kanssa, ja täysin asiaanliittymättömästi toin esiin olevani ammatiltani lastenkirjastonhoitaja. Se ei siis liittynyt millään tavalla mihinkään. Piti vain sanoa. Ymmärsin myös, että sanon sen ihmisille yleensä ihan ensimmäiseksi asiaksi itsestäni. Nimen jälkeen sentään.
Miksi? No siksi, että olen ihan lapsellisen ylpeä työstäni.
En tiedä, olenko ainoa ihminen maailmassa, jonka mielestä kirjastonhoitajuus on ihan mahtia? Hienompaa kuin olla lääkärilakimiessupersankariyounameit. Olen elänyt koko ammattiurani ollen satavarma siitä, että kaikki kadehtivat kirjavina työpaikkaani ja ammattiani. Vasta silloin kuukausi sitten ensimmäisen kerran ymmärsin kyseenalaistaa käsitykseni. Tosin turhaan, sillä keskustelukumppanini oli ihan innoissaan siitä, että olen kirjastonhoitaja...
Nyt kyllä jonkun nitkuttajan pitää vastata, sillä tällaista hehkutusta ei kestä Koskelan Jussin jälkeläiset. Se muuten kuoli just mp3:ssani, mutta Elina odottaa neljättä lastaan. Että nih, siitäkin löytyi positiivinen puoli.
tiistaina, helmikuuta 12, 2008
Välitilassa
Jo lyhyenkin matkan jälkeen on vaikeaa kerätä itsensä taas kasaan.
Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.
-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.
Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.
Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.
Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.
Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.
Anti- leijuskelee vielä Latvian kahviloissa ja harmittelee, ettei sittenkään ehtinyt käydä paikallisessa kirjastossa. Kävelee joen rantaa ja ihmettelee sivistystä, joka on ja sitten ei ja sitten taas on. Miettii kauneuden olemusta ja sitä, mihin sielu kiinnittyy.
-täti istuu lähiössä varaamassa kuuttakymmentä kirjaa vinkkausta varten kotikoneella, kun töihin ei vielä mennytkään. Huomenna sitten.
Vinkkiviikot etenevät onneksi omalla painollaan, sillä henki saanee ruumiin kiinni vasta vähän myöhemmin.
Viimeksi on varmistunut sarjakuvavinkkareiden lisäksi kirjanmerkki-kilpailun Tuomari!
Koska etsimme alakoululaisilta kuolemattomia lauseita kirjallisuudesta, lukemisesta ja kirjastosta, lähdin etsimään arvioijaa myös alan huipulta.
Miellyttävä ja ystävällinen Sami Feiring, Suomen aforismiyhdistyksen puheenjohtaja, lupautui kilpailun tuomariksi.
Kiitos siitä! Lastenkulttuuria ei aina tarvitse erottaa aikuistenkulttuurista. Siis kulttuurista.
Puran matkalaukun ja teen tilaa tulevalle.
tiistaina, helmikuuta 05, 2008
Swinging
Olipa kerran kolme vinkkaria. He työskentelivät mahtavilla lastenosastoilla Pirkkalassa, Tampereella ja Hollolassa. Valitettavasti he olivat suunnilleen yhtä suuria, joten emme voi viitata heihin Pienenä vinkkarina, Keskikokoisena vinkkarina ja Suurena vinkkarina. Itse asiassa he kaikki ovat keskimääräistä suurempia. Mutta ainakin yksi heistä piti puurosta.
Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.
Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.
Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.
Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.
Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?
Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.
Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.
ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.
Yhtenä päivänä Pirkkalan vinkkari kyllästyi siihen, että hänen mökkiinsä ei koskaan eksynyt ketään vierailijaa - saati sitten pitkätukkaista sellaista. Hän otti yhteyttä Tampereen vinkkariin ja tarjoutui tulemaan kylään vinkkaamaan, jos puolestaan Tampereen vinkkari söisi puur... vinkkaisi hänen kanssaan. Tampereen vinkkari mörisi tyytyväisenä, ja niin sovittiin.
Tampereen vinkkari tahtoi kuitenkin laajentaa reviiriään niin genrellisesti kuin maantieteellisestä, joten mukaan kutsuttiin vaaleanpunainen vinkkari Hollolasta. Tämä mörisi innostuneesti, ja niin mökkeihin oli luvassa säpinää koululaisten merkeissä. Kakkosluokkalaiset ja sarjakuvafriikit kihisivät innoissaan.
Ketään ei syöty, kukaan ei päätynyt sängynpohjalle ja metsästäkin pelastettiin se pitkätukka, joka oli sinne eksynyt. SPS.
Parivinkkauksen lisäksi kuvioissa on siis vinkkarinvaihtoa! Jos sä vinkkaat meillä, mä vinkkaan teillä. Järjenkäyttöä parhaimmillaan, innostusta ja kokemusten jakamista.
Jo jonkin aikaa olen miettinyt, kuinka kirjastot ovat olleet seutuyhteistyön kärjessä, ja hyvä niin. Itse asiassa parasta niin. Kuitenkin viime aikoina yhteistyö on painottunut yhä enemmän tekniikkaan ja koneisiin, tietokantoihin ja asiakasrekisteriin. Koneet keskustelevat yhä paremmin keskenään, mutta onko ihmisten välinen keskustelu hyytymässä?
Yksi vinkkari yhdessä paikassa on hyvä asia, mutta kolme vinkkaria jokaisessa paikassa vuoronperään, yhdessä ja yhtä aikaa on vielä parempi. Sekä rahallisesti, ideologisesti että sosiaalisesti.
Kirjoituksessa ei satutettu karhuja eikä pitkätukkia. Vinkkareita suorastaan hellittiin.
ps. Vinkkariurani kohuhetki saavutettiin, kun 8-vuotias mätki minua esittäessään, kuinka karhulta suojaudutaan. Tamperelaisen vinkkarin listalla oli siis tämä. Tätäkin paitsi olisin jäänyt vinkatessani yksin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)