Tulin juuri mielenkiintoisesta koulutuspäivästä hyvin sekavissa tunnelmissa.
Turvallinen kirjastotyö näyttäytyi hyvin erilaisessa valossa pääkaupunkiseudun hektisyydessä ja markkinahenkisyydessä. Asiakkaat ovat kuninkaita, sen vielä ymmärrän, mutta pelkkää suositun aineiston välittäjädiilerin osaa en kirjastolle suostu ottamaan. Ja että kilpailemme kirjakauppojen kanssa??? Minä olen aina uskonut, että molemmille on tarvetta ja tilaus, mutta kirjaston rooliin kuuluu paljon muutakin.
Hyviä ideoita koulutuksessa tuli, ja niitä soveltamalla voin jopa luvata *yrittää* luopua jostain 1980-luvun alun kuvakirjasta :).
Tietysti aineistopolitiikka on erilaista pirkanmaalaisen puolimaalaisen kunnan pääkirjastossa ja vaikkapa pääkaupunkiseudulla ostoskeskuksessa sijaitsevassa sivupisteessä. Minun on silti vaikeaa ajatella, että jokaisen yli 10 vuotta vanhan kirjan säilyttämiselle kirjastossa pitää olla erityinen *syy*. Tai että lähes kaikki vuoden aikana nollalainattua kirjaa voi poistaa.
Kuljetussysteemi auttaa tietysti. Kirjan voi saada itselleen, koska se on jossain seutukunnan kirjastossa. Sitä varten pitää kuitenkin tietää, mitä etsii. Pitää osata etsiä se netistä ja varata se. Pitää omata tunnukset varaamista varten. Pitää maksaa kuljetus/varausmaksu.
Suurin osa kirjastonkäyttäjistä tulee tyytyväisiksi tällä palvelulla. Jäin kuitenkin miettimään heitä, jotka käyttävät kirjastoa toisin. Vaikkapa niitä, joille kirjastossakäynti on elämys. Harhailua, hyllyjen selailua, takatekstien lukemista. Jonkun kirjailijan koko monikymmenvuotisen tuotannon ihmettelyä. Laaja ja syvä kokoelma mahdollistaa laajan ja syvän sivistyksen. Asiakkalle aukeaa mahdollisuus tehdä löytöjä, törmätä vähän vanhempaankin materiaaliin ja vaikkapa selailla runohyllystä hiukan rähjäisiäkin ajatusaarteita.
Ymmärrän jatkuvan tilanpuutteen ja lainaustilastojen laskusta aiheutuvan paineen. Kuitenkin minun kirjastoni on paikka, jossa tietyillä teoksilla on arvo sinänsä, vakituinen osoite hyllyssä trendikkään vuokrasuhteen sijasta.
Aika pitkä aika sitten kansa riemuitsi, kun saatiin käyttöön avoimet kokoelmat. Sitä ennen kirjaston kirjat olivat antitätien takana, ja niitä sai käteensä vain erityisesti tiettyä nidettä pyytämällä.
Ovatko avoimet kokoelmat nyt katomassa? Suljetaanko kokoelmat tietokoneiden näyttöjen taakse, josta rakkaansa löytää vain varaamalla, kuljettamalla ja maksamalla? Eikö enää ole sijaa ensisilmäyksille, ihastukselle ja paksulle sivistykselle?
22 kommenttia:
Ei kirjastoista voi poistaa nollalainan kirjoja. Jos niin tehtäisiin, kokoelmista tulisi parissa vuodessa tynkiä ja koko kirjaston idea katoaisi. Kirjasto ei ole kirjakauppa, kirjasto on löytöjen paikka.
Kymmenen vuotta vanhempien kirjojen säilyttämiselle pitää olla jokin syy? Mikä syy? Katsoin huvikseni 1996 ilmestyneitä kirjoja, jaa-a, minkään POISTAMISEEN en keksinyt syytä. Tässä on näkemyseroni, pitää olla syy poistoon, ei säilytykseen. Kirjaston vanha ja säilytettävä idea on säilytyksessä, HISTORIASSA. Jos olisin ollut tuossa koulutuksessa, olisin puhissut.
Samaa mieltä kanssasi - minulle kirjasto on juuri seikkailupuisto, jossa voin löytää elämyksiä.
Pelottavaa, pelottavaa!
On kammottavaa, jos kirjastojen kohtalo on muuttua samanlaisiksi kuin videovuokraamot nykyään: pelkkiä uutuuksia vain tarjolla ja niiden ohella pieni määrä klassikoita.
Pari kuukautta sitten ilahduin suunnattomasti Hyvinkään pääkirjastossa, kun hyllyjä summanmutikassa selatessa löysin muutaman 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa julkaistun hammashoito-oppaan. En tiedä oliko kukaan muu lukenut niitä yli kahteenkymmeneen vuoteen, mutta itselleni niistä oli paljon iloa ja hyötyä. Jos tämänkaltaista aineistoa ei saa kirjastoista, niin mistä sitten? Eipä moista oikein antikvariaateistakaan löydä.
Vaikka museot kenties pystyvät ylläpitämään omaan alaansa liittyviä käsikirjastoja, on niiden turhaa käyttää kovin paljon voimavarojaan kirjastotoimintaan. Se kaikki on pois esine- ja valokuvakokoelmilta. (Sanon näin, vaikka kaikkien muiden töideni ohessa hoidan suurella nautinnolla myös museoni kirjastoa. Olisin pettynyt, jos se otettaisiin minulta pois.)
Suomi taitaisi tarvita erityistä vanhan kirjallisuuden kirjastoa (ehkä sellainen jo onkin?), johon ei otettaisi yhtään 20 vuotta uudempaa kirjaa!
Tuima: No vähän tätä mieltä minäkin olen... Ihan oikeasti kyllä ymmärrän sellaistakin sivupistettä, jossa on varaa keskittyä menevään ja kauniiseen ja siistiin materiaaliin, koska pääkirjastosta kuitenkin saa sen "kaikki". Minä vain olen töissä siinä säilyttävässä pisteessä. Ja säilyttävä ihminen luonteeltani. Suorastaan umpioiva välillä, hih.
Villasukka: Kiva kuulla :)!
Viivi: Hyvä Hyvinkää! Juuri tällaisia elämyksiä ja sattumalta löydettyjä juttuja tarkoitan! Minä ymmärrän myös kirjallisuuden jonkinlaiseksi osaksi museotoimintaa, mutta varsinainen kirjallisuutta säilyttävä muistiorganisaatiokin on keksitty. Se alkaa K:lla :).
Vanhan kirjallisuuden kirjastosta tuli mieleen Varastokirjasto, johon periaatteessa kerätään yksi kappale kaikkea mahdollista kirjallisuutta (ja muuta tekstiä). Ihan uskomaton paikka!! Sieltä pitäisi olla saatavissa ihan mikä juttu vaan, ja ihan yksinkertaisestikin. Inhimillisiä erehdyksiä tietysti tapahtuu, mutta hyvin tuo kuitenkin toimii.
Haa, joku voisi kutsua minut kyläilemään Varastokirjastoon! *vink*
Juuri eilen tepastelin Lapuan kaupunginkirjastossa ja tapani mukaan tutkin poistomyyntipöytää. Tuntui pahalta kun siellä myytiin kirjoja, joiden ilmestymisen minä muistan - siis noin 15-20 vuotta vanhoja nuortenkirjoja.
Niin että jos ne rupeavat poistamaan "nollalainoja" ja kymmenvuotiaita kirjoja, minä alan itkeä!1
Mikäs se tämmöinen koulutuspäivä oli ja kuka sen järjesti?! Kuulosti kyllä aika erikoiselta.
Kyllä näin asiakkaankin näkökulmasta mahdollisimman monenlaisen ja laajan aineiston säilyttäminen ja esillä pitäminen kuuluu ihan kirjastojen päätehtäviin. Tuo koulutus kuulostaa sellaiselta lyhytjänteiseltä bisnespulinalta, jossa halutaan muutosta sen itsensä takia eikä tajuta, että pysyvyydessä on voimaa.
Ei, ei ja ei. Kirjasto ei tosiaan kilpaile kirjakaupan kanssa, ei ainakaan suoraan.
Jos tuollainen idea toteutettaisiin täysimittaisesti, se merkitsisi julkisen kirjastolaitoksen lopettamista, sen alkuperäisen idean hukkaamista.
Ja paradoksaalista kyllä, kuihtuva kirjasto todennäköisesti vähentäisi ihmisten kiinnostusta lukemiseen ja kirjoihin, ja sitä kautta myös kirjakauppabisnes kärsisi.
Kaikki häviäisivät noin lyhytnäköisessä ajattelussa.
Kauheita ajatuksia!
Poistaako vai eikö poistaa... Jos lähdetään nollalainoja ja yli kymmenen vuotta vanhoja noin vain poistamaan, katoaa moni kirjallisuuden klassikko hyllystä - ja mistä ihmeestä lukija sitten saa ne käsiinsä? Vaivan ja viiveen jälkeen kaukolainaksi/seutulainaksi ym. Tottakai tässä pitää sallia erilaisia strategioita pää- ja sivukirjastoille, mutta molemmissa kokoelmien hoitaminen edelleen vaatii paljon kirjastonhoidollista osaamista ja kirjallisuuden tuntemusta. Tunnustan, että meidän kirjaston tietoluokissa on paljon vanhentunutta aineistoa ja sepä saattaa asiakkaan kannalta olla vahingollistakin - kaunon kohdalla taas poistokriteerit ovat vallan toisenlaiset ja rima minullakin hyvin korkealla. Kirjaston pitää edelleen olla odottamattomien löytöjen paikka, vanhojenkin kirjojen koti. Kaisa: Ei Liisa Lapualtakaan varmaan laadukkaista nuortenkirjoista viimeistä kappaletta poisteta, tuplat täytyy kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tilanpuutteessa poistaa...
Sori, ensin ei julkaissut, ja sitten julkaisi kaksi kertaa...
Millä kriteereillä sitten kirjoja oikein pitää poistaa? Omassa kirjastossani periaatteessa jokaista hankittua kohden joudutaan poistamaan joku aiemmin hankittu, yleensä ainoa nide, sillä vain yksi tavallisesti hankitaan (ja on hankittu jo pitkään) Uutta kirjastoakaan meillä ei ole varaa ostaa.
Itse pidän lainausmäärää ihan relevanttina kriteerinä poistettavia määriteltäessä. Se ei meillä ole tietenkään ainoa, mutta varsin painava esimerkiksi vaikka käsityössä tai ruuanlaitossa. Kaunokirjallisuutta sillä ei oikein uskalla mitata, sillä yli reilusti yli puolet kokoelmasta täyttäisi tuolloin kriteerin. Joillain perusteilla poistettavatkin on valittava, sehän on kokoelmanhoitoa.
Eihän hankintaakaan voi lopettaa. Uusissa kirjoissa erityisesti on kirjastojen voima tiedon jakamisessa ja muissa hienoissa periaatteissa, mille kirjastolaitos perustuu. Ja uusien kirjojen perässä suurimmat asiakasvirratkin tulevat, ne jotka sitten voivat tehdä löytöjä vanhemmastakin aineistosta.
Niinpä itse koenkin melkoista tyytyväisyyttä kun saan raivattua tilaa uusille lainattaville kirjoille täysistä hyllyistä. Uskon ja toivon että kirjastomme kokoelma on taas hieman paremmassa kunnossa ja valmiimpi tarjoamaan asiakkaillemme sen mitä he haluavat.
Ja saavathan kirjatkin vielä poistokirjahyllyssä yhden mahdollisuuden löytää lukijansa ja tarvitsijansa.
Eih! Kamalaa! Mikä kirjasto se sellainen on, jossa on vain kirjallisuuskriitikoiden hyväksymiä viimeisimpiä hittikirjoja?
Minä olin yltiöihastunut, kun lukioaikana ihan tavallisen piskuisen sivukirjastomme takahuoneesta löytyi esitelmäni tueksi 1800-luvun painos Jeanne d'Arcista! Sain sen jopa kotiin ihan normaaliin lainaan, mitä en olisi ikinä uskonut. Turhaa sanoakaan, että pitelin kirjaa kuin kukkaa kämmenellä ja luin sen hyvin huolellisesti (nuuhkin myös, mutta ei kerrota sitä kenellekään).
Ehkä asiaan vaikutti se, että juuri tuossa kyseisessä kirjastossa olin jo alle kouluikäisenä lapsukaisena selkeästi ja kerralla rakastunut kirjoihin ja kirjastoihin, ja saanut ihka ensimmäisen oman kirjastokorttini. Minut ja taipumukseni tunnettiin. Tätikin taisi olla vielä sama. :o) Ei tällaisia elämyksiä saa ottaa pois -eikä sen kirjan tarvitse olla kallis ja harvinainen.
Täällähän on keskusteltu vilkkaasti!
Librarian: Kyseessä oli maakuntakirjaston ja TYT:in aineistopoliittinen koulutus. Luento oli todella hyvä - ajatuksia herättävä, niin kuin postauksestani näkyy :).
Pulla, Fredrika, Mervi ja Makepiece: Samanlaisia ajatuksia minullakin. Ja kuitenkin tuo luento haastoi ajattelemaan kirjastoa vähän eri kannalta. Luennoitsijan oma vastuualue oli aikuisten kotimainen kauno, mikä sinänsä selittää vielä enemmän tuota politiikkaa. Ja varsinkin dekkari ja romantiikkahyllyjen karsiminen uusien tieltä on tärkeää - harvoin näissä asiakkaat hakevat *tiettyä* teosta, vaan "jotain luettavaa". Mitä uudempaa ja siistimpää, sen parempi!
aks: Kiitos kommentistasi! Juuri tuohon ajatteluun pyrin kovasti. Jotain pitää poistaa, että uutta mahtuu tilalle. Lainausmäärä on mainio kriteeri, mutta nollalainojakin haluan silti hyllyssä pitää. "Kun ne vaan kuuluu löytyä kirjastosta".
Nuorten sarjat ovat tosi vaikeita. Joku voi seistä hyllyssä useammankin vuoden, kunnes joku yhtäkkiä nappaa sen, ja sitten tieto leviää kulovalkeana koko luokalle ja mahdollisesti koulullekin.
Kaisa: Näin kävi viimeksi Hulluille luokille :)!
Puheenaiheena olevan koulutuspäivän kalvosetti näyttäisi löytyvän osoitteesta http://www.slideshare.net/jaakkokeskari/kirjastokokoelman-kehittminen25102007 .
Minusta blogikirjoitus ja kommentit eivät tee täysin oikeutta alkuperäiselle esitykselle. En ollut koulutuksessa paikalla, mutta vilkaisin kalvot tuolta sivustolta läpi ja kyllähän sieltä löytyi syitä säilyttää nolla-sekä 'yli-ikäiseksi' käynyttä aineistoa. Esimerkiksi juuri tuo 'se vain tulee olla kirjastossa' -peruste.
Tai sitten olen erehtynyt, ja täällä puhutaan aivan toisesta esityksestä :)
Oi voi, esityslinkki meni väärin. Tämän pitäisi toimia
Kiitos anonyymi! Itse en ehtinyt vielä noita dioja edes etsiä - informaation kulku matelee :).
Reiluuden nimissä olen yrittänyt joka välissä sanoa, että kärjistän ja polemisoin alkuperäistä esitystä. Esittäjälle olen kertonut blogijutuistani.
Paljon tosiaan oli hyvää ja ajatuksia herättävää, mutta perusasenne poikkesi omastani aika paljon. Ja saa poiketakin!! Olisi kamalaa, jos Suomessa olisi vain yhdenlaisia kirjastoja ja yhdenlaisia TätiSetiä. Hui.
Hienosti tämä keskustelu osoittaa, että kirjasto ei suinkaan ole niin staattinen ja ristiriidaton paikka, millaiseksi se yleensä käsitetään. Sille on olemassa erilaisia tavoitteita ja toiveita, palvelukonsepteja ja ideologisia tehtäviä. Oma paikkansa, joka määritellään asiakkaiden ja ammattilaisten ja kunnallispoliitikkojen ja valtion ristipaineessa.
Kiitos meille kirjastoistamme!
Ja jos minä olisin kirjailija, lainaisin (tai pakottaisin jonkun sukulaisen lainaamaan) oman/t teokseni kerran vuodessa, jottei nyt ainakaan se minun omani joudu kirjastosta nollalainan vuoksi pois :D
Eläkööt kirjastot! Eläkööt kirjat ja eläkööt vanhat kirjat! Hurraa keskustelulle.
Sirkka, antityttö, ei hyssytä
Anonyymi: Hyvä idea :)!
Sirkka: Kiva, kun pääsit kyläilemään. Ja ehdottomasti eläköön kaikelle ja kaikille, jotka kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria eläväksi tekevät!
Vaikka tämä nyt on jo vähän vanhempi postaus, laitan lusikkani tähän soppaan. Kyllä, pääkaupunkiseudulla on tällaisia hienoja ideoita, että poistetaan nollalainat ja yli kymmenen vuotta vanhat kirjat. En ole suostunut moiseen (saan varmaan kohta potkut), minusta kirjaston aineiston kuuluu olla sekä syvä että laaja. Olen ollut monien työtovereitteni kanssa erittäin pöyristynyt moisista käskyistä ja jättänyt ne melko lailla huomioimatta. Toki nollakiertoja on hyvä seurata ja ihan oikeasti löytyy kamaa, joka ei kiinnosta ketään (ja sen voi aina lähettää varastoivaksi), mutta pelkkä nollalainaus ei saa mielestäni olla peruste kirjan poistolle. Tiedänpä, että eräässä nimeltä mainitsemattomassa kirjastossa nollalista löytiin sivarin käsiin, joka poisti kaiken. Myös edellisenä vuonna ilmestyneet uudet tietokirjat, jotka eivät vain olleet ehtineet lainaan. Eli ojasta allikkoon. Ja haluaisin vielä kertoa oman mielipiteeni aivan ohi aiheen; poistoja saa tehdä vain KIRJASTOammattilainen. Siviilipalvelusmiehet ovat suuri apu kirjastoille, mutta eivät he mitään supersivareita ole ja aika harvalla sivarilla on näkemystä ja osaamista poistojen tekoon. Olen puhunut.
Anonyymi: Kiitos kommentista! Olet selvästi perillä tilanteesta monessakin mielessä...
Kaikesta huolimatta minusta on hienoa, että hyvin erilaiset kirjastoammattilaiset tekevät hyvin erilaisia kirjastoja. Kaikista minä en asiakkaana tai työntekijänä niin paljon pitäisi, mutta käyttäjiä niillekin löytyy. Ja joillekin ne sopivat paremmin.
Minä myönnän suorilta olevani suhteellisen vanhakantainen ja muutosvastarintainen ihminen - mikä näkyy omassa vastuualueessani omassa kirjastossani. Olen kuullut siitä sekä kehuja että moitteita.
Kultaista keskitietä kaikki kai hakevat, kukin omine linjauksineen.
Lähetä kommentti