Joskus elämä on vain niin paljon, että pitää keskittyä nauttimaan pikkuasioista. Kello on kohta 12 yöllä ja ulkona raivoaa mahtava ukkosmyrsky. Jos kärähdän, pidän teitä osasyyllisinä...
Ammatillisesti ja vähän sen vierestä olen päättänyt nauttia seuraavista asioista:
1) Saan varovaisesti alkaa ajatella mahdollisuutta, että kirjastomme liittyisi BTJ:n Arvoon. Tilaukset ja luettelointitiedot saisimme hoidettua huomattavasti helpommin, ja pääsisin todistamaan lauseen "Rutiinit ovat tärkeitä elämän tukipylväitä" vääräksi. Jos joku kuitenkin tekee jonkun asian, voivat muut siitä samalla hyötyä. Ja minä tiedän aika monta juttua, mitä työajallani voisin tehdä rutiinien vähetessä. Lisäksi esittely- ja kansikuvatiedot ovat oikeasti mahtava lisäpalvelu asiakkaille.
2) Pääsin eilen tapaamaan Viivin ja kierrättämään museotätiä Hatanpään tuskaisissa ruuhkissa, Reipin museon avajaisissa, kullanhuuhdontakisassa ja ehdimme vilkaista vielä Pirkkala Sculpturen Valureiden yötäkin - tosin ilman valua. Hassua, kuinka tutuilta bloggaajakaverit tuntuvat, vaikka heitä ei ole koskaan nähnytkään. Ja vielä hauskempaa on se, kuinka outoja asioita fellow-bloggareista tietää heidän kirjoitustensa perusteella. Kiitos, Viivi, käynnistä - nautiskelen vastavierailuodotuksissa!
Ja kullanhuuhdontakisaan osallistunut OTTO, voit hakea mitalisi pääkirjastolta!
3) Kirjastossamme on uutta verta niin, että kauhukirjalukuvimmainen vampiristikin tykkää. Jotenkin tuoreet ihmiset saavat asiat näyttämään uusilta tai ainakin niitä joutuu ajattelemaan uudella tavalla. Suosittelen ehdottomasti harjoittelijoiden ja sijaisten ottamista jokaiseen kirjastoon! Ja miksei muuallekin.
4) Sain eilen paasata mieleni kyllyydestä lastenkirjoista. Perhepäivähoitajien koulutus/virkistyspäivät innoittivat minusta irti yli tunnin hiukan paatoksellista "kirjalla päähän" -puhetta, jolla kuitenkin oli ylevä tarkoitus.
Vallankäyttö on olennainen osa lastenkirjallisuutta sen kirjoittamisesta alkaen. Aikuinen päättää, mitä hän kirjoittaa ja miksi. Mitenkin. Aikuinen päättää, mitkä kirjat ostetaan/lainataan. Aikuinen päättää, koska luetaan ja kuinka paljon. Lapsi päättää, kuunteleeko hän vai ei. Ja mitä ajattelee, miten tulkitsee, mitä ottaa itselleen ja mitä hylkää. Tekstuaalisuus on olennainen osa ihmisen elämää jopa silloin, kun se kulkee suullisena sylissäpitävältä sylissäpidettävälle.
Parasta kirjan lukemisessa lapselle on se, että sitä ei voi tehdä kaukaa. Luettaessa on oltava lähellä, jaettava tila, teksti, aika ja melkein ruumiskin.
Lähelläoloa ei aikuinenkaan saa koskaan liikaa. Joskus jopa liian vähän.
10 kommenttia:
Kirjasto on juuri siitä huippu, että lapsi saa itse valita, mitä kirjoja lainaa. Ostopäätöksessä saattaa kukkaronhaltija-aikuinen äityä toteuttamaan enempi omaa makuaan, vaikka yrittäisi muuta...
Kaura: Totta, kirjastossa lapset saavat vapaammat kädet kuin kaupassa. Mutta kyllä sitä rajoittamista tehdään täälläkin. Jokaisella on kuitenkin oma maku ja oma käsitys siitä, mikä on "hyvä" (lasten)kirja. Ja kukapa lapselleen haluaisi huonoa tarjota? Lapset on kyllä huippuja, kun osaavat olla paljon ennakkoluulottomampia kuin aikuiset.
Läheisyys lukiessa on tosiaan helpommin saavutettavissa kuin esimerkiksi leikkiessä. Itselläni on ikiliikkuja kohta-3-vuotias, jota ei saa pysähtymään kuin kirjalla tai tv:llä, valitsen yleensä mieluummin lukemisen, siitä tulee parempi syliolo ja omatunto. (Joskus muinoin syyllistettiin liiasta lukemisesta, nykyään liiasta tv:n katselusta. Mikäköhän on seuraava syntipukki?)
Mä olen urheasti opetellut kestämään Pupu Tupunoiden ja Puppe-kirjojen lainaamista, vaikken itse niistä piittaa... Lukemisen saatan sysätä perheen miespuoliselle aikuiselle :-D
Kiitoksia erinomaisen hauskasta keskiviikkoillasta! Toivottavasti sinua näkyy pian täällä "etelässä" :)
Ai sinäkin olet vampyyrientusiasti? Minä en kyllä odota innostuneena "Houkutukselle" jatkoa. Paljon sitä kirjaa kehuttiin ja minulla oli kovat odotukset. Sain pettyä, teinirakkautta vähän vampyyrimausteella, oli aika laimea keitos...
Maijamirjami: Jos se seuraava olisikin urheilu :)... No joo, tietokonepelitkin on jo aika tehokkaasti demonisoistu, joten jäämme odottamaan.
Kaura: Minä taas kestän Miinat ja Manut paremmin, kun kuulin yhden lapsen nimittävän niitä Viinoiksi ja Vanuiksi :D!
Viivi: Kiitos käynnistä ja mahtavasta bloggauksestasi Pirkkalasta!
Librarian: Ehkä odotuksia tosiaan nostatettiin vähän liikaa. Itse luin kirjan selkeästi nurotenkirjana, ja siksi olin vaikuttunut. Teiniromanssipiirteiden lisäksi siinä oli minusta uskomaton eroottinen lataus, jonka freudilaisesti ;) tulkitsin heti sukupuolisvalistukseksi, hih. Kuitenkin kahden ihmisen välinen lataus kuvataan kauniisti, vaikka mitään aktuaalista ei tapahdukaan. Ei yhtään paha viesti nykynuorisollekaan. Vampyyrit taitavat kautta linjan olla hyvin puoleensavetäviä hahmoja...
Ai niin, tuosta Arvosta. Meillä on se käytössä ja tilaukset on nähdäkseni helppo tehdä sillä. Mutta tuo kansikuvapalvelu... en tiedä löytävätkö asiakkaat ne sieltä korttinäytöltä? Useimmat eivät taida edes katsoa koko korttinäyttöä. Tosin näköjään Piki-kirjastojen näytöllä ne kansikuvalinkit ei jää sivun alimmaisiksi niin kuin Aalto-kirjastoilla. Täytyy kysellä miten sen saisi meilläkin ylemmäksi.
Hauskaa lukea, että muitakaan eivät Pupet ja Miinat ja Manut niin innosta :-) Toinen juttu on sitten Ella-kirjat, joita niin hirveästi kehutaan. Itsekin naureskelin kahdelle ensimmäiselle, mutta sitten...Nyt ollaan ehkä 5. menossa ja alkaa kuulostaan niin kyllästyttävän samalta ne jutut. Nyt olen lukenut lapsille Astrid Lingrenin kirjaa, missä on lyhyitä kertomuksia. Lottaa jne. Niistä todellakin nauttii myös aikuinen (ainakin minä)
Librarian: Kyllä meillä tuntuvat nuo kansikuvatkin myyvän. Ehkä näkökulmani on vääristynyt, kun lastenpuolella huuhailen, ja siellä visuaalisuus on puolilukutaitoa :).
Anonyymi: Toisen huttu on toisen lemppari - ei sille mitään voi. Tiettyyn rajaan saakka olen sitä mieltä, että lapsen on saatava valittava luettavansa itse. Sen rajan yli mentyä olen sitä mieltä, että lapsi voi opetella lukemaan itse - kohtalaisen nopeasti...
Ellat uppoaa muhun, mutta niitä ei saa lukea niinkuin lapset lukee. Kaikki peräkkäin, hengittämättä välillä. Harva kirjailija kestää sellaista ahmimista. Huumori tökkii, vitsit tuntuvat tutuilta, kielikuvat toistuvat kliseiksi, henkilöhahmojen elämät käyvät arkipäiväisen ärsyttäviksi. Ella vuodessa pitää vakavuuden loitolla.
Hyvin yhdessäluettaviksi sopivat myös Sari Peltoniemen Kerppu ja koira sekä Johan Bargumin Ensilumi. En oikein osaa sanoa, mikä tuossa jälkimmäisessä niin viehätti, mutta ääneenlukuyleisöni oli siitä yhtä vaikuttunut kuin minäkin.
Lähetä kommentti