Edit: Kuvia kirjastosta voi käydä katsomassa täällä. Kiitos Rostilan Merjalle kuvausurakasta!
Heti alkuun nostalgia-varoitus. Postaus sisältää sentimentaalista hevonkukkua ihan riittämiin niillekin, jotka kestävät shampanjaa ja kermavaahtoa ilman öllötystä...
Olen nimittäin päässyt kirjastoni kanssa käymään Turun uudessa pääkirjastossa. Jako aihealueisiin on mielenkiintoinen, arkkitehtuuri kaunista ja ideoita on käytetty niin että heikompaa huimaa. Suuri kiitos kuuluu oppaallemme, lasten- ja nuortenpuolen osastonjohtaja Päivi Räihälle, joka kierrätti ja kertoi mainiosti niin ajatuksista, teoriasta kuin käytännöstäkin. Tietysti hienointa oli kuulla juuri lastenpuolen erikoisuuksista, sillä uuden kirjaston suunnittelu painaa päälle täälläkin...
Uusi kirjasto on upea, mutta silti rakennettu alisteiseksi vanhalle pääkirjastolle, joka tulee remontin jälkeen olemaan varmasti mahtava. Jo uusi puoli on rakennettu pitäen mielessä aika ja kertomukset, historiaa kunnioittaen ja sitä käyttäen. Kun taide ja kirjallisuus löytävät oman paikkansa entisöidyssä kirjastotalossa, se alkaa hipoa Kirjastoa.
Turun reissu heitti elämässä vuosikymmenen taaksepäin, opiskeluaikoihin.
Samalla muistin sen oman Turkuni, jonka löytyminen vei lähes vuoden. Se vei samalla maailmankuvan kaaokseen, henkilösuhteet sekaisin ja historiakäsityksen se pisti kerralla uusiksi. Säkkituolin kanssa Ylioppilaskylässä, lukien Danten Helvettiä tenttiin ja odotellen pikkujouluja. Eikä tiedä, itkeäkö ilosta vai pelosta.
Tamperelaisena minulle historia on punatiiltä. Pumpulitehtaan tyttöjä, lukion seinällä riippuva kuva punaisten vangitsemisesta Keskustorilla, työläisten oikeudet, Minna Canthin syntymäpaikka. Suurelta osin naisten historiaa, pieniä asioita sidottuina suuriin aatteisiin.
Turun historia alkaa viisisataa vuotta aiemmin. Suurmiehiä, mullistava tulipalo, kirkko, oikeuslaitos ja ankarat säännöt. Katedraalikoulu, yliopisto, menetty suuruus. Itsetunto, jota ei kukaan pysty haastamaan. Juuret syvällä maassa, vaikka katsotaankin aina kauemmas.
Niitä ei ollut helppo yhdistää.
Tai ehkä niitä ei tarvinnutkaan yhdistää? Vähän enemmän kunnioitusta vanhaa kohtaan, kuitenkin rosoisuutta säilyttäen. Paljon vanhaa kapinaa ja uutta tyytymistä. Ideoita, rohkeutta ottaa paikka kirjaston ammattilaismaailmassa, niin keskellä sivistystä kuin pääsee tunkeutumaan. Pienten oikeuksien puolustamista ja itsetunnon etsimistä, vanhojen kertomusten jakamista ja oman tarinan elämistä.
Sitä tulee, kun yhdistää pateettisen tamperelaisen ja itsetehostusta rakastavan turkulaisen aamuyöllä :).
Nukkukaa hyvin. Kaikki.
6 kommenttia:
kirjastotäti luki kiinnostuneena tamperelaisen ajatelmia...
Mitenhän MunMies kokee tämän kaupungin Hervannan ja Lielahden taakseen jättäneenä ja kymmenen vuotta täällä olleena...
Se on nykyään harvinaista, (ja siksi myös hyväätekevää) että jossain törmää positiivisiin mainintoihin Aurajoen kaupungista. Vaan ihan hieno se Metsokin on, vielä parempaa, että se oli olemassa jo kun turkulaiset vasta tappelivat tontista.
Tästä tulikin mieleen monta asiaa.
1)Naisten Tampere on hieno näkökulma punaiseen Tampereeseen.
2)Ravisuttava kuva teidän lukion seinällä. Meidän maalaiskoulussa oli vain pro patria ja suurmiehiä.
3)Jotenkin se ensimmäinen kaupunki, jossa on asunut, tulee mittatikuksi muille hyvässä ja pahassa. Minulla se on Turku.
4)Uusi kirjasto on siksikin niin mahtava, että voi kerrankin röyhistää rintaa nyky-Turun puolesta.
5)Pitäisi hankkia Humanitas ry:n t-paita, jossa on teksti "Turkulainen humanisti".
6) Näitkö henkilökunnan taukotilan kultaisen pullapitkon?
Anonyymi: Toivottavasti kysyit mieheltä! Jotenkin olen vasta nykyisin hahmottanut, miten asuinpaikat ihmisiin vaikuttavat...
Fredrikan toinen: No jo tokkiinsa, pitäähän Turkua kehua. Ja Metso *on* hieno. Tosi hieno.
Pulla: Hmmm... Kultaisia kaikkia siellä oli, mutta p/Pulla?? Pitääpä lähteä uudelleen katsomaan!
(ukkonen muka pelotti koiraa, joten tulin sohvalle muka nukkumaan)
Ei se Metso niin ihmeellinen ole. En tietenkään tiedä sitä kirjastotyöntekijän näkökulmasta, mutta minulle se on vain ihan OK kirjasto, jossa on RAKENNUKSENA joitakin jänniä juttuja.
Toisaalta esimerkiksi jännä jättikupolikatto toimii kirjastossakin ääniä heijastavana peilinä, joten toisinaan hyllyjen välissä kyykistellessä korvissa kuuluu aivan muualla olevien ihmisten puhetta - oikeesti.
Samoin kaarevista kuparikatoista puuttuvat varsinaiset rännit ja räystäät, joten tärkeä kävelyliuska pääovelle on usein talvisin ja keväisin pahalla jääpaakulla, kun kyseinen kattoratkaisu sopii paremmin esim. Riadiin.
Jostain syystä myös lempireittini eli ympyräkuilun rappusten käyttö pääkerroksesta toiseen kerrokseen on kielletty - ainakin lapulla.
Pietilät tekivät paljon hienoa ja funktionaalista, mutta täydellinen on vaikea olla. :-)
Anonyymi: Onhan Metson valmistumisesta jo aikaa, mutta ihana se kyllä on. Kaunis! (Pitää sitä vähän kotiseutua ylistää :))
Lähetä kommentti