Edittiä lopussa...
Opin lukemaan 4-vuotiaana, mutta toisin kuin koko muu maailma, en muista siitä mitään. Miten ihminen voi paitsi muistaa, myös kyetä kuvailemaan tismalleen sen tunteen, kun mustat pisteet muodostavat ymmärrettävän sanan ja koko maailmankirjallisuus aukeaa nanosekunnissa?? Kaikki muut pystyvät, minä en.
Minusta on valokuva, kun tuijotan maanisesti puhuvienmurojen pahvipakkausta. Sitä minä sitten luen. Vehnäjauho, E214, E513...
Ei ihme, että sain kirjastokortin jo nuorena. Korttini oli keltainen ja lainaajanumeroni 7093. Sitä ei tarvinnut pitää mukana kirjastossa, koska muistin sen aina ja lopulta henkilökuntakin jo muisti numeroni ulkoa.
Ensimmäiset muistikuvani Lempäälän kirjastosta: Laskeutuminen alakertaan liian jyrkkiä portaita pitkin, aikuista kädestä pitäen. Tahdoin aina lainata Zoo -eläintietosanakirjan jonkun osan. Sellaisen, missä oli leijonia. Ne painoivat paljon: kirjat ja leijonat. Onneksi joku talutti portaissa ja kantoi kirjan kotiin.
Vanhassa kirjastossa haisi ihanalle, vanhalle kirjalle, kirjoitetulle tekstille ja luetulle paperille. Se sama tuoksu löytyy nykyisen työpaikan kirjavarastosta.
Turvallisia muistoja.
***************************
Edit: Viivin kommentin innoittamana... Haastan lukijani kirjoittamaan jonkun kirjastomuiston lapsuudesta. Olisi ihanaa, jos sen lähettäisi "kokemuskirjastoon" ja bloggaisi sen samalla. Linkkejä tänne kommentteihin!! Voin luvata, että laittamalla muiston lapsuuskirjastoonne teette monta kirjaston (anti)tätisetää onnellisiksi!
33 kommenttia:
Jep, minullakin on hyviä muistoja lapsuusajan kirjastosta! :)
Ihania muistoja! Tästä tuli hyvä mieli ja jollain tavalla nostalginen olo.
Tässähän olisi aivan meemin aineksia :)
Vau! Piti ihan käydä muinaisen kotikaupungin sivuilla tutkimassa onko ko. sivukirjasto vielä olemassa - on se! Ja muistoja piisaa.... katsotaan saisinko kirjoitettua.
Kirjoitin!
Villasukka: Hyviä muistoja olivatkin :)!
Ihana, kun kirjoitit siitä kirjaston tuoksusta. Se oli jotain omaa luokkaaansa!
Minä tutkin aina KAIKKI hyllyt lastenpuolella läpi ja minua nolotti, kun kirjastossa oli hiljaista ja polveni nivelet naksahtelivat polvistuessani alahyllyjä tutkoimaan...
Jyväskylän aikuistenkirjasto 1970-luvulla vanhassa viljamakasiinissa oli salaperäinen ja kiehtova.
Kirjoittelin puolisentoista vuotta sitten ensimmäisestä kirjastokortistani, katso http://lankakomero.blogspot.com/2005/10/lukeminen-kannattaa-aina.html
Muistoja, muistoja :)
Innostuin minäkin muistelemaan...
http://nurku.vuodatus.net/blog/571837
Minäkin kirjoitin lapsuuteni kirjastoista Kajaanissa!
Linkin takana kontribuutioni.
Mielettömän kauniita, hiljaisia, vauhdikkaita ja koskettavia muistoja. Kirjasto on selvästi koskettanut monia jo lapsena. Tai ehkä nimenomaan lapsena? Onko silloin sellainen hiljaisuuden, kokemusten ja mietiskelyn aika, joka jää elämään ihmiseen koko loppuiäksi?
Entistä enemmän tunnen vastuun työstäni ja sen palkkion, jonka sen tekemisestä saa.
Kiitos.
En mäkään muista sitä hetkeä kun oon oppinut lukemaan, taisin olla 5 v. silloin. Mutta sen muistan, että lauantaissa oli ihan parasta kun kirjastoauto tuli melkein kodin viereen ja sieltä sai lainata isot pinot kirjoja!
Haa! Sainpas viimein kirjoitetuksi :)
Osallistuin.
Kirjastoja elämässäni. Ja kirjastoteitä.
Mää kans jotain laitoin ylös.
Tässä minun kirjastokokemuksiani, ole hyvä!
Olen käynyt ihastelemassa ja lukemassa kaikki postaukset. Mahtavia juttuja! Näistä pitäisi kerätä kirja...
Mukana ollaan!
Hieno kysymys. Ei johdata kyllä kirjastoon, koska olin liian ujo menemään sinne, mutta käyntiyritysten muisteluun kyllä...
Kirjastomuistot ovat muistojen kermaa, joten tottahan niistä piti minunkin kirjoittaa!
Ei ole omaa blogia (vielä?) mutta muistelenpa lyhyesti.
Minun "ensimmäinen kirjastoni" oli kotikunnan kaupungintalossa, tai silloin kunnantalossa. Se on hieno vanha kivitalo, ja muistan ihan tarkkaan kun sinne ensimmäistä kertaa äidin kanssa menin.
Kiviportaat nousivat korkealle. Oli jokin joulukuun ilta, ensimmäisiä loskakeleja, pimeä jo. Sisään tultiin, minulla oli suojapuku ja häntälakki (sellainen mitä 70-luvun alussa lapsilla harrastettiin). Äiti sanoi eteisessä että "täällä pitää sitten olla hiljaa", vaikka olin muutenkin tosi hiljainen lapsi.
Sitten kun tultiin kirjastosaliin, niin voi mikä ihme! Niin paljon kirjoja! Ja ihanat pienet tuolit ja pöydät ihan vain lapsille. Ja joka puolella kirjoja, hyllyissä, pöydillä ihan vaan lojumassa - kenen tahansa kirjoja rakastavan otettavissa! Ja kaikkiin kirjoihin sai koskea ja avata ne!
Olin ihan pökerryksissä minua kohdanneesta onnesta. Kirjastossa oltiin sitten koko ilta. Sain ensimmäisen kirjastokorttini, jonka numero on 4942.
Ja ensimmäiseen kirjastoreissuun liittyy dramatiikkaakin: Bongasin yhdeltä pöydältä Tammen Kultaisen Kirjaston "Nukke ja minä" -kirjan. En kuitenkaan heti ottanut sitä käteeni, ja sillä välin kun tutkailin hyllyä, joku muu oli lainannut sen! Voi mikä pettymys.
Kotiin vietiin iso kasa Tiina ja Teemu -kirjoja, Tammen kultaisia kirjoja, satukirjoja ja vaikka mitä.
En ikinä ollut voinut kuvitella niin ihanaa paikkaa kuin kirjasto oli. Olin tuolloin 4-vuotias, ja juuri oppimassa lukemaan.
Pari vuotta ensimmäisen kirjastokäynnin jälkeen kirjastolle rakennettiin oma talo ihan meidän lähiön viereen - kirjastomatkani lyheni 500 metriin. Sen matkan sain kävellä ihan yksin, varsinkin kun ei tarvinnut ylittää tietä. Kesälomapäivät saivat aivan uuden suunnan siitä lähtien :-)
Jokaiselle uudelle paikkakunnalle muuttaessani olen aina ensimmäisenä etsinyt kirjaston.
Vähän jälkijättöisesti kirjoitin kirjastomuistoni.
Vihdoin tuli tekstiä - oi mikä nostalgia-aalto, kiitos että järjestit tällaisen "kyselyn"! :D
Höh, siis muistoni ovat tietysti Tuumooksissa... Tässä linkki.
Voisit muuten tehdä näistä linkeistä oman linkkipostauksen, sitä kautta pääsisi näppärästi lukemaan muiden muistoja. Lisäksi se osoittaisi kuinka hyvän kiertiksen laitoit alulle :)
Hienoja muistoja :-)
Piti itsekin osallistumani, piti jo perjantaina... Nyt tuo juttu on uusimpana postauksena.
Sain kirjastokortin kai 6-v. Opin lukemaan 4-v., kun äiti ei jaksanut enää lukea ääneen. Loukkaannuin ja menin komeroon. Möksötyksen lopetettuani huomasin osaavani lukea Akkaria.
Kirjastokortissa harmitti, että viikossa (!!!) ei saanut lainata kuin 4 kirjaa. Onneksi isä aikuisten kortilla lainasi lisää. Ja mikä onni, kun tajusin hakea myös pääkirjaston kortin (Turku vuonna kivi & keppi)! Vapaata valittavaa. Aikuisten osastoltakin lainasin, tosin tädit hieman vilkuilivat valintoja. Ei mitään kielletty. Kotona sain lukea alle 9-v. tärkeimmät klassikot eli Pohjantähden ja Tuntemattoman.
Nyt kiittelen Malmin ihanaa kirjastoa ja henkilökuntaa sekä Helmetin palveluita. Mutta - varauksia voi olla vain 20 kerrallaan, harmi. Lainoja ei ole rajoitettu. Mutta kun viikossa kuluu 15 - 20 kirjaa, on vähän ikävää... Liikuntaesteisenä pitää käyttää asiointimatkoja kirjastoon! Apua - kuka hakisi minulle kaiken? Mutta kun kukaan ei osaa... sniif...
Lokissani yritän päivittäin linkata luetut kirjat ja lyhyen luonnehdinnan, en arvostele, koska siitä ei makseta *naureskelee*. Jos maksetaan, arvostelen toisaalla, joskus ja harvoin. Mutta - kirjastoille enemmän määrärahoja ja vapaammat aukioloajat eli lisää resursseja!
Kiitos jälleen uusista muistoista! Joistain muistoista olen löytänyt juttuja, jotka ovat konkreettisesti mullistaneet ihmisten elämän. Hurjaa. Ja kaunista, tietysti.
Tuima: Keräilen ahkeruuttani henkisesti, ja toivon saavani nämä muistot yhteen postaukseen...
Kirjoitin eräänlaisen muiston omaani - yhdistettynä nykypäivään. Kiitos inspiraatiosta!
Huomasin kirjoittaneeni omasta lempikirjastostani ja muistin tämän bloggauksen. En varsinaisesti kirjoittanut kirjastotädeistä tässä yhteydessä, niistä tulisi oma juttunsa helpostikin, mutta tämä sivuaa kirjastoja. Parempi kai myöhään ja sinne päin kuin ei ollenkaan. :)
Nooo... :D Tästä vain kaksi vuotta mutta lapsuusmuisto silti :D
Kunnaltani lopetettiin kirjastoautotoiminta ja koska asuin keskellä metsää ja käytin sitä joka perjantai olin ihan murtunut.
Viimeisellä kerralla kuitenkin jostain syystä, en huomannut auton odotelleen kymmenisen minuuttia ja se ehti lähteä. Syöksyin järkyttyneenä äidin vanhalla pyörällä perään valtavan painava palautettavien kirjojen kassi mukanani.
Vaappuvasti poljin kilometrin ja ehdin seuraavalle pysähdyspaikalle ajoissa. Jutustelin mukavia kirjastonhoitajan kanssa ja kyseisen pysäkin asiakkaan kanssa. Päädyin myös valikoimaan asiakkaan lapselle (hyvälle ystävälleni) lukemista.
Palasin vielä vaappuvammin ja vielä painavamman kirjakassin kanssa kotiin ja murehdin 9 vuoden tradition päättymistä.
Lähetä kommentti