keskiviikkona, helmikuuta 14, 2007

Varaa ja varmista

Kirjastoporukoissa (niissä hämärissä hyllyjen välissä kokoontuvissa ja sähköpostiversioissakin) on keskusteltu kiivaasti varausmaksuista.

PIKIssä varausmaksu on tällä hetkellä 80 senttiä ja sillä saa kirjan varattua sekä viestin kotiin joko postitse, sähköpostitse tai tekstiviestillä. Jos meillä ei ole haluttua kirjaa tai se on lainassa, kannattaa käyttää seutuvarausta - kahdella eurolla kirja kuljetetaan meille melkein mistä tahansa Pirkanmaan kirjastosta. (Ja tähän väliin kätten taputusta ja hurjaa hurrausta mielettömän hyvin toimivalle kuljetuspalvelulle ja kirjastojen yhteistyölle) * klap klap* Kaksi viikkoa taitaa olla "taattu" toimitusaika, mutta useimmiten selviää muutamalla päivällä - viikolla. Varauksia saa olla niin paljon kuin ihmisen sielu ja kukkaro sietävät.

Varausmaksuista ei valiteta juuri koskaan. Verrattuna siihen, mistä kaikesta voidaan kirjastoonkin valittaa aina säästä ja eläkkeen suuruudesta alkaen, se on minusta hämmästyttävää.

Kuitenkin mm. Heikki Poroila tokaisee osuvasti: "ei se asiakkaan syytä ole, että hänen täytyy tehdä varaus. Kirjasto/kunta itse synnyttää varaamisen tarpeen, kun aineistoa hankitaan riittämättömästi. Jokaisen asiakkaan ihanne on lähikirjaston hyllyssä odottava nide, jota ei tarvitse varata ja odottaa."

Tietysti kyse on ihanteesta. Kaikkea ei voida hankkia niin paljon, että kukaan ei koskaan joutuisi odottamaan. Kuitenkin nykysuuntaus on sellainen, että juuri mitään uutuuksia ei asiakas saa käsiinsä ilman varaamista. On sekin väärin.

Ideoitu on myös sitä, että varaaminen tehtäisiin maksuttomaksi, mutta noutamattomista varauksista perittäisiin sakkomaksu, jotta kuvio ei paisuisi ihan hallitsemattomaksi.

Tärkein asia minusta on se, että lasten- ja nuortenkirjoista ei varausmaksua peritä. Se on kirjastopoliittinen ja kansansivistyksellinen ja ihmisoikeudellinen ja inhimillinen ja kiva ja hyvä ja mukava ja innostava ja vallankumouksellinen päätös.

Lainaamisen ja kokoelmien käytön tulee olla lain mukaan ilmaista. Aika hurjaa, minusta. Suomenmaassa määrätään lain uhalla meidät lainaamaan kirjoja ihmisille ilmaiseksi. Siis hurjaa hyvässä mielessä. Rajojen veto on kuitenkin vaikeaa.

Missä on se asiakas, joka vetää ensimmäiseksi kuntansa oikeuteen, koska joutuu varaamaan uusimman Sidney Brown-Hirvisaaren?

Ai niin, hyvää ystävänpäivää!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää sinullekin :)

Anonyymi kirjoitti...

Ehkäpä varausmaksuista ei valiteta siksi, että ne tuntuvat niin pieniltä myöhästymismaksuihin verrattuna? Itse maksoin viime kirjastokäynnillä 16 euroa sakkoja... (Kurjaa, ettei Helsingin kaupunginkirjaston kirjojen eräpäivän lähestymisestä saa tietoa sähköpostitse [ainakaan tietääkseni] toisin kuin esimerkiksi Helsingin yliopiston kirjastojen kirjoista).

Hyvää ystävänpäivää myös sinulle! :)

Anonyymi kirjoitti...

"Suomenmaassa määrätään lain uhalla meidät lainaamaan kirjoja ihmisille ilmaiseksi."

Jaa, että repesinkö? :D

Miten tuo nuorten- ja lastenkirjajuttu menee? Siis jos Gertrud 87v haluaa varata Pekka Töpöhännän niin hänkin saa sen ilmaiseksi? Mutta Laura 4v ei saa varata ilmaiseksi Laila Hirvisaaren uusinta? Ja kuka saa päättää mihin vedetään raja...siis mikä katsotaan lasten- ja nuortenkirjaksi?
-Brandon-

kiiruna kirjoitti...

Oon ehkä hieman pervo, mutta minusta uutuuksien varaamisessa ja vartoomisessa on jotain kiehtovaa. Ensin sitä kyttäilee, mitä kiinnostavaa on tulossa. Sitten yrittää ehtiä jonoon mahdollisimman pian, ja jää oottelemaan, milloin tärppää.

Tänäänkin tuli sähköpostissa hyviä uutisia kirjastosta :)

Anonyymi kirjoitti...

Brandon, juuri noin se menee ainakin pääkaupunkiseudulla. Lasten materiaalia saa varata ilmaiseksi minkäikäinen tahansa, mutta lapsikin joutuu maksamaan aikuisten aineistosta. Syynä tällaiseen jakoon oli lastenkorttien väärinkäyttö vanhempien kirjojen tilaukseen, siis tenttikirjat, joita ei sitten palautettu ajoissa, kun ei lapsilta mennyt myöhästymismaksujakaan.

Kirjastonhenkilökuntahan se rajan tässä vetää, mikä on lasten ja mikä aikuisten materiaalia, kuten aina.

Viivi, eräpäivä lukee siinä kuitissa, jonka lainattuasi saat. Sen jälkeen sen muistaminen on omalla vastuullasi. Laita ylös perinteiseen kalenteriin, sähköpostisi kalenteriin tai kännykkäsi kalenteriin ja saat muistutuksen! Tai ota rutiiniksesi käydä säännöllisesti netissä tarkistamassa tilanteesi ja uusi! Muistuttaako pankkisi sinua laskun eräpäivän lähestymisestä? Tällä hetkellä järjestelmästämme ei ole teknisesti mahdollista lähettää eräpäivämuistutuksia - asiaa kuitenkin selvitetään koko ajan. *köh holhousyhteiskunta, älä kanna vastuuta mistään köh* Kuten voitte päätellä, olen _hieman_ kyllästynyt tuohon whinetykseen... Nykysysteemissä uusiminen on sentään mahdollista HELPOSTI - netissä, puhelimella...

antitäti kirjoitti...

Kiiruna: olen ihan samanlainen :). JA mä sentään *laitan* ne kirjat rekisteriin ja olen ne tilannut, hih...

Brandon: juuri noin. Voi kuulostaa kummalta, mutta erikoiskirjastovirkailijan kertomalla tavalla myös meidän kimpassa väärikäytöksiä tuli, jos varausmaksu on korttikohtainen. Yleisesti ottaen homma toimii hyvin: lapset varaavat lasten kirjoja ja aikuiset aikuisten, noin pääasiallisesti. Ja jos joku aikuinen tahtoo varata lastenkirjan, hänellä on siihen yleensä hyvä syy so. lapsi :).

Lasten- ja nuortenkirjojen rajan päätän MINÄ!!! HAH-HOO-HOO!! :). Siis kustantamojen luetteloiden, kimpan muiden kirjastonhoitajien jne. kanssa...

Sakot ovat niin mieltä kuohuttava asia, että niistä taidan tehdä oman bloggauksen.

Anonyymi kirjoitti...

Tähän oli pakko tarttua: "Tällä hetkellä järjestelmästämme ei ole teknisesti mahdollista lähettää eräpäivämuistutuksia"

Ihmetyttää, jos ei Suomen maassa sellaisia mahdollisuuksia löydy, kun täällä rapakon takanakin se onnistuu, maassa, jossa muuten ollaan teknisissä asioissa vuosikymmen Suomea jäljessä. Tämä tuli mieleen,kun juuri eilen sain tällaisen viestin sähköpostiin:

> Lähettäjä: Howard County Library
> Aihe: Notice -- Items Due Soon at Howard County Library
>
> This is a post-only mailing so please do not reply. To contact
> library staff by e-mail, you may send a message to ipachelp@hclibrary.org.
>
> _______________________________ Items Due Soon
> ______________________________
>
> Library records show the following items are due soon. If you > have returned them, disregard this reminder. Otherwise, please > renew or return the items as soon as possible to avoid fines of
> $1.00 per day for videos and DVDs, $0.20 per day for all other
> materials. Please note that entertainment videos and DVDs are not > eligible for renewal. Your due date for the titles listed is
> Wednesday, February 21, 2007.

Ja juu, olen ensisijassa sitä mieltä, että jokainen muistakoon itse eräpäivänsä tai kaivakoon kuvettaan, mutta kyllä tämä meilikin mieltä lämmitti...

Anonyymi kirjoitti...

Kaarina, niin ihmeelliseltä kuin se ehkä kuulostaakin, se on totta. Pääkaupunkiseudun kirjastojen käyttämässä (jenkkiläisessä) Millennium-kirjastojärjestelmässä kyseistä etukäteismuistutuksien lähettämisominaisuutta ei ole. Ja ei, ihan ketä tahansa nörttiä emme kuitenkaan voi palkata säheltämään järjestelmän parissa, vaikka vapaaehtoisia koodaajia miltei viikottain ilmoittautuukin. Mahdollisuuksia tällaiseen palveluun kuitenkin tutkitaan.

Antitäti, olisi todellakin kiinnostavaa kuulla mitä mieltä olet maksuista ja siitä, että kirjastojenkin täytyy tuottaa rahaa kunnille (ainakin Espoossa). Eli jos olisi ennakkomuistutus, kirjaston myöhästymismaksutulot pienenisivät ja päästäisiinkö silloin tulotavoitteeseen?